Pikanootti: Ardbeg An Oa

Ei heti uskoisi, mutta olen mieleltäni konservatiivi. Jotkut asiat hyvä pitää sellaisinaan ja muutos muutoksen vuoksi on tyhmyyttä. Näiden ympärillä sitten jokapäiväinen elämä rullaa, ja näihin peruspilareihin on oiva nojautua kun elämän myrskyt heittelevät.

Tälläisiä elämän peruspilareita ovat itselleni esimerkiksi se, että Lagavulinin 16-vuotias on ainoa peruspullote Lagavulinilta, ja että Ardbegin peruspullotteita on vain kolme - Ten, Uikutus ja Corry.

Niin kuin konservatiiveille yleensä käy, ajan puskutraktorit romuttavat idyllit ja elämän perusteita on mietittävä uudestaan. Lagavulinilta tupsahti 2016 8-vuotias juhlapullo, joka nostettiin myöhemmin 16-vuotiaan rinnalle osaksi peruspullotesarjaa. Ardbeg puolestaan lanseerasi 2017 An Oan ja taas pukkasi kriisiä!

An Oa jatkaa Ardbegin nimeämislinjaa: satunnaisesti valittu pinnanmuoto tislaamon läheisyydestä gaeliksi. Tällä kertaa kyseessä on Oan niemi/kallio, josta löytyy kiviä ja linnunpesiä. Tarkempia tietoja kannattaa tarkastella vaikka täältä.

Itse viski on nasu, jossa on käytetty ainakin kolmea erilaista tynnyrityyppiä. Virgin oak, PX ja bourbon tynnyrit on vatattu yhteen tammisessa vattausastiassa, jonka Ardbeg on, ilmeisesti tätä projektia varten, päättänyt hankkia. 

Profiililtaan An Oaa markkinoidaan hiukan helpommin lähestyttävämpänä Ardbeginä. Sanat mellow ja smooth vilahtelevat tislaamon omissa markkinointimateriaaleissa. Alkossa hinta asettuu lähemmäs Teniä kuin Uikutusta/Corryä. 

Otin rinnalle vertailun vuoksi Teniä. Ennen maistamista on syytä kerrata lähes mantranomainen valhe - maku ratkaisee!

Ardbeg An Oa.

Ardbeg An Oa, 46,6 %

Tuoksu: Teniin verrattuna tummempi ja sekavampi nenä. Turvetta ja syksyn lehtiä. Aivan ripaus punaista marjaa.

Maku: Yllättävän pistävästi hyökkää etanoli kielen päälle. Turve tulee esille vasta jälkimaussa. Ripaus pippuria, hyppysellinen suolaa. Jotain sotkuista syksynlehteä ja vieno tammisuus.

Verrokkina ollut Teni on huomattavasti puhtaampi viski. Molemmista löytyi hedelmäisyyttä, mutta Tenin raikas omena on mielyttävämpi kuin An Oan tunkkainen marjaisuus.

Voisi sanoa, että An Oa tummempi ja sekavampi Ten. Maailmalla jotkut ovat olleet sitä mieltä, että näitä kahta ei erota toisistaan, mutta rinnakkain näistä jotain eroja löytää. Minulle Ten uppoaa paremmin, mutta en näi mahdottomana että jollekin An Oa olisi enemmän mieleen. Ja minusta An Oa on tarpeeksi erilainen, jotta paikka uutena peruspullotteena on perusteltu.

***

Selaisin arkistoja ja hoksasin, että noin kolme vuotta sitten olin kirjoitellut pikaisesti tastingista, jossa oli koko perusrange ja Perpetuum rinnakkain. Sinne pääsee tästä.

Lagavulin 8yo 48%

Maanantaina saatiin Suomeen viskiherkkua kun Lagavulinin 8-vuotias lennähti Alkon hyllyille ihmisten ihmeteltäväksi. Niin, Diageon Islay-tislaamohan täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 200 vuotta ja tislaamolta putkahti ensimmäinen juhlapullote jo loppukeväästä, joka nyt sitten muutaman kuukauden viiveellä saatiin myös tänne pohjolaan.

200 vuotta. Hattu pois päästä.

Lagalle täytyy nostaa 8-vuotiaasta hattua. Olen antanut itseni ymmärtää, että 8-vuotiasta haluttiin markkinoille niin paljon, että jokainen Lagavulinin juhlavuotta juhliva saisi pullon järkihintaan hankittua. Ihmeellistä kyllä, tislaamo onnistui. Useita kuukausia julkistamisen jälkeen pulloa saa esimerkiksi Whiskysiteltä alle 50 euron. Tämä siis viskistä, jolle Serge takoi pisteitä pöytään 90. Alkon 68,90€ on toki enemmän kuin nettikaupoilla, mutta Alkon hinnaksi se tuntuu jopa edulliselta.

Esimerkiksi itse päädyin ostamaan kyseisen viskin kalliimmalla kuin Alko sitä tarjoaa. Viskin ilmestyessä hype sen ympärillä oli valtava. Olimme keränneet pienen porukan, että tilaamme hiukan enemmän juomaa kun sitä tulee saataville. Paikaksi valikoitui Whiskysite, koska sieltä oli muutakin tilattavaa. Hollannin ketkut ottivatkin huolella tyhmiltä rahat pois ja tiputtelivat pulloja katalogiin pikkuhiljaa koko ajan hintoja nostaen. Oma tilaukseni lähti tilanteessa, jossa hintaa pullolle oli 69,90€. Tuota kalliimmalla pulloa on tuskin saanut mistään ostettua. Mutta saatiinpahan pullo jakoon ja maistoon!

Lagavulin 8yo 48%

Tuoksu: Taikinaa, turvetta, suolaa, sitruksia ja salmiakkia

Maku: Suolainen, mausteinen, jopa ministi yrttinen. Sitrusta ja mallasta. Jälkimaku ei mikään maailman pisin, mutta selkeäpiirteinen ja puhdas viski kyseessä.

Lagavulinin 8-vuotias juhlapullote on hyvä viski. Tuoksu ja maku ovat linjassa toistensa kanssa. Selkeys ja puhtaus tuo äkkiseltään mieleen uuden polven börbbä-Ardbegit. Myös 12-vuotias CS Laga tulee mieleen, vaikka voltteja tässä reilusti vähemmän onkin. Nuoruuden maistaa, mutta se ei erityisesti turveviskien kohdalla ole mikään haukku. Euroopasta tilattuna hintaluokassaan erinomainen ja Alkonkin hinnoilla aevan hyvä diili.

Lagavulin DE 1998/2014 43%

Lagavulin juhlii tänä vuonna 200-vuotista taivaltaan. Diageon Islayn lippulaiva on monella tapaa mielenkiintoinen tislaamo, sillä Diageo ei ole Lagavulinin kanssa lähtenyt esimerkiksi nasuja tuomaan markkinoille ja muutenkin naapureihinsa verrattuna tislaamo näyttäytyy jotenkin konservatiivisena ja jopa paikalleen jämähtäneenä. Tästä toki hatun nosto Ardbegin ja Laphroaigin markkinointijaostolle. Ensimmäinen 8-vuotias 200-vuotisjuhlapullote oli ainakin Sergelle maittanut 90 pisteen arvoisesti, joten pitää harkita pullon hankintaa.

Eilen vietettiin myös kansainvälistä viskin päivää. Edesmenneen viskijeesuksen, Michael Jacksonin, syntymäpäivälle sattuvan päivän tarkoitus on viskin ylistämisen ohella myös kerätä rahaa Parkinsonin taudin nujertamiseen. Hyvällä asialla siis ollaan. Itse nappasin kaapista tämän kunniaksi samplen Lagavulinin Distillers Editionia vuodelta 2014. Valitettavasti pääsiäisen kunniaksi tuli televisiosta Jedin paluu ja Hachiko peräkkäin niin en kerennyt tunnelmia vielä eilen ylös kirjailla.

Lagavulinin vuoden 2014 Distillers Edition on tislattu 1998 ja viimeistelty PX:ssä. Turve/savu yhdistettynä PX:n voi olla kokemukseni mukaan mitä tahansa juomakelvottoman roskan ja jumalten nektarin väliltä. Tosin, Lagavulinin Distillers Editionit ovat yleensä tämän aika tyylikkäästi hoitaneet.

Lagavulin Distillers Edition 1998/2014 43%

Tuoksu: Marjainen, jopa hilloinen, Mansikoita, vadelmia ja jopa mustaherukkaa ja luumua. Alleviivaavan makea. Maanläheinen turve tuo kivan salmiakkisen vivahteen tuoksuun. Miellyttävä.

Maku: Marjaisuus jatkuu, mutta taittuu makeasta onneksi hiukan pois ja tarjoilee jopa niitä pastillimaisia sävyjä. Marjoja ja mustaherukkamynthonia. Turve antaa kivan likaisen (ei liian likaisen) sävyn marjojen täyttämään makeaan suutuntumaan.

Lagavulinin Distillers Edition 1998/2014 tarjoaa marjapastilliturve meiningin hyvässä ja tasapainoisessa muodossa. Voisin helposti ostaa pullon kotiin. Nykyisen 16-vuotiaan alennustilan rinnalla tämä nostaa hymyn huulille. Lisää, kiitos!

Pastillisävyjä 80-luvun Islayn tyyliin

Islay. Tuon mystisen saaren herkkuja oli tarjolla Oulussa kun Helsingissäkin pidetty tasting Islayn 80-luvun pullotteista rantautui Pohjois-Pohjanmaalle. Tätä ei tietysti voinut jättää välistä ja suurin odotuksin suuntasin paikalle ihmettelemään viskejä.

Kohdealueen seiniltä löytyi asiaan kuuluvaa valistusmateriaalia.

Paikalle saavuttuani sain kuulla ikäviä uutisia, sillä Jarkko "Suursmurffi" Nikkanen ei valitettavasti päässytkään tastingia pitämään. Niinpä tilaisuutta lähdettiin vetämään läpi yhteisöllisyyden kautta ja viskit edellä. Nimimerkki AP:n toimiessa puheenjohtajana viskeistä saatiin hyvää keskustelua aikaiseksi ja tietotaitoahan ei paikallaolijoilta näidenkään pullotteiden osalta puuttunut. Tarvittiin vain tarvittiin pari dramia alle, että kielenkannat löystyivät.

Koko kattaus näytti maistelujärjestyksessä seuraavalta:

Bruichladdich 10 yo
Bunnahabhain 12 yo
Bowmore 12 yo
Caol Ila 12 yo
Laphroaig 10 yo
Ardbeg 10 yo
Lagavulin 12 yo

Bruichladdich 10 yo 43%

Tuoksu: Keltaisia ja vihreitä hedelmiä. Omenaa ja banaania. Kunnon hedelmäsalaatti vaniljakastikkeella.

Maku: Samaa hedelmien tykitystä pienellä salmiakkisella sivuvivahteella. Märkää pahvia.

Kevyt aloitus. Bruichladdich, jota ei kyllä uskoisi Islayn tuotteeksi. Tuli mieleen vanhemmat bourbon-kypsytetyt speysiderit. Sokkona olisin varmaan väittänyt hiukan iäkkäämmäksi Glenfiddichiksi. Tähän päti sama lainalaisuus, mikä kaikkiin illan tuotteisiin. Viski maistui huomattavasti etiketin ikämerkintää iäkkäämmältä. Vitsi on siinä, että mitä ilmeisemmin ne myös ovat sitä.

Bunnahabhain 12 yo 43%

Tuoksu: Alkuun nenä huomattavan tukossa. Lasiajalla viski kuitenkin aukeaa ja antaa sherryisten noottien lisäksi mahtavaa Jägermaister-tyylistä yrttisyyttä.

Maku: Tasapainoinen, salmiakkinen, tumma ja kaiken keskellä ripaus turpeisuutta. Yrttisyys jatkaa myös jälkimaussa.

Mielestäni huomattavasti Bruikkaa mielenkiintoisempi viski. Ensihaistoin perusteella pidin tätä kattauksen heikoimpana lenkkinä, mutta lasiaika teki viskille ihmeitä.

Bowmore 12 yo 43%

Tuoksu: Tammea, yrtteja, toffeeta ja suolaa. Todella miellyttävä nenä. Savu ja turve loistavat poissaolollaan.

Maku: Suolaa. Jopa mallas puskee vahvan makupaletin keskeltä kielenpäälle. Toffeet ja yrtit tuovat niitä legendaarisia pastilleja muistuttavan makuelämyksen. Pitkä jälkimaku saa hymyn huulille.

Nyt ollaan hyvän äärellä. Kuten vastapäätä istunut herrasmies totesi: "Vituttaa juoda näin hyviä viskejä." Bowmoren kohdalla saatiin myös hauskaa vertailua kun noheva kanssamaistelija oli napannut kaapista nykyistä Bowikan 12-vuotiasta mukaan. Ero oli kyllä huikea. Erityisesti nykyisen pullotteen vahvan savu ja turve nousivat rinnakkain tuoksuteltuna esiin.

Caol Ila 12yo 43%

Tuoksu: Nenään muuta kattausta nuoremman oloinen. Keltaisia hedelmiä, taikinaa, suolaa ja muita mineraaleja. Reilusti turvetta.

Maku: Selkeän maltainen, turpeinen ja suolainen. Nuorekas mutta juotava.

Caol Ila oli kattauksen ainoa viski, joka jollain tasolla muistutti nykyistä tuotetta. Selkeästi nuorimman ja moderneimman oloinen viski koko kattauksessa.

Laphroaig 10 yo 43%

Tuoksu: Varsinkin Caol Ilan jälkeen tuoksuu todella iäkkäältä ja hienostuneelta. Ylikypsiä hedelmiä, salmiakkipastilleja. Yrttisyyttä. Todella monitahoisen oloinen

Maku: Salmiakki ja muut pastillisävyt (itse keksin termin) hallitsevat suutuntumaa. Tuoksusta havaitut ylikypsät hedelmät vaimenevat runkoa tuovaksi taustahälyksi, jota maustaa kevyt merellinen suolaisuus.

Todella hyvää. Ei kait tuosta muuta voi sanoa. Selän takana eräs vanhaparta suolasi nuorempiaan kertomalla Italian reissusta, jolla paikallisen kioskin minityyriosasto oli pullistellut tätä kamaa. Synnyin niin 10 vuotta liian myöhään. Tässä vaiheessa odotukset alkoivat nousta kohti kattoa, sillä kuuleman mukaan parhaat herkut oli säästetty viimeiseksi.

Ardbeg 10yo 40%

Tuoksu: Savua, valkopippuria, salmiakkia. Itse löysin myös niitä sitruksia, vaikka eihän tämä mikään sitrus-savukalapommi nykyisten rinnalla ole.

Maku: Öljyinen, pippurinen ja kehokkaan oloinen viski. Jälkimaku on pitkä ja merellinen suolaisuus saa kielen pään kihelmöimään.

Moni on juonut Ardbegin Teniä, mutta harva 10-vuotiasta. Erinomainen viski, mutta kaiken hehkutuksen jälkeen kattauksen ehdottomasti suurin pettymys. Ei mennyt edes omaan top kolmoseen. Rohkeimmat väittivät jopa nykyistä Teniä tätä paremmaksi. Rohkenen olla erimieltä. Jossain toisessa seurassa tämä olisi ollut jumalten nektaria. Nyt vertailukohdat olivat liian kovia. Erityiskiitos tästä kuuluu kattauksen viimeiseksi säästetylle Lagavulinille.

Rakkauden kevät-talvi 2016.

Lagavulin 12yo 43%

Tuoksu:Yrttinen, meripihkainen, laavamainen. Syvä ja moniulotteinen. Suolaa, sammalta ja likaista savua. Maanläheinen tuoksu, joka tuo veden kielelle.

Maku: Tervaskantoja, rahkasammalta, sisupastilleja. Yrttejä, tummia hedelmiä. Tulee suuhun kuin silkki ja poistuu kuin katujyrä.

Suomen viskiskenessä käytetään liian usein temiä "lyyrinen viski". Kyseisen termin käyttö pitäisi säästää näitä hetkiä varten. Harvoin viski maalaa mieleen kuvia, mutta tämän mykistävän liemen kanssa alitajunta teki kepposet: Syksyinen havumetsä. Tervaskannoista koottu hiukan liian iso nuotio täyttää ilman hiukan likaisella savulla, johon sekoittuu sateen kasteleman sammalmaton tuoksu. Ilma on kylmä, mutta hapekas. Kuksasta juodun nokipannukahvin kyytipojaksi on kourallinen puolukoita. Näiden hetkien takia ihminen elää.

Mykistävä viski. Runoilin illan päätteksi Instagramiin tämän menevän henkiläkohtaiseen all time top-5:een. Olen edelleen samaa mieltä. Ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen vaihdeltiin kuulumisia ja porukan kesken vallitsi hämmentävä yksimielisyys siitä, että kattauksen paras viski oli jätetty viimeiseksi.

Esille nostettiin myös mielenkiintoinen seikka pullojen alkuperästä. Iso osa kattauksen pulloista oli näet Italian markkinoille pullotettuja. Miksi juuri Italia on kerännyt osakseen valtavan määrän pullotteita läpi 70- ja 80-luvun? Yksi, vaikkei varmasti asia tyhjentävästi selittävä, syy löytyy inflaatiosta. Toisen maailman sodan jälkeen liira ei ollut maailman vakaimpia valuuttoja ja pääomat kannatti sitoa tavaraan. Tämän vuoksi Italiaan on syntynyt hämmentävä keräilykulttuuri, joka on ylettänyt lonkeronsa myös viskin pariin. Italia on edelleen viskinmetsästyksen ykkösmaa ja todellisia harvinaisuuksia myyvät nettikaupatkin taitavat suurimmaksi osaksi saapasmaasta löytyä. Mielenkiintoinen sivujuonne viskibisneksessä, jota pitää tutkia lisää.

Loppuilta menikin pyörän kanssa taistellessa ja Irkussa oluesta ja viskistä väitellen. Toukokuussa pitäisi tätä herkkua tulla lisää. Kuvakevennyksen myötä ensi kertaan.

Kännissä 5 kilometriä ilman tätä osaa aiheutti hiukan harmitusta.

Taistelutoverit ilman Vat 69:ää

Jo antiikin olympialaisissa tärkeimpiin lajeihin kuului paini. Voimainmittelöt eri keinoja käyttäen ovatkin kulttuurimme peruspilareita. Koska Fight Clubin ensimmäinen sääntö on, että siitä ei saa puhua, pitää voimia koetella muilla osa-alueilla. Kuusi viskiä ja kaksi viskidrinkkiä pääsivätkin mittelemään toisiaan vastaan viiden arvovaltaisen tuomarin läsnäollessa. 1, 2, 3 FIGHT!

Ensimmäisenä kehään nousivat Leif Eerikin poeka Orkneyltä ja etelän vetelä Speysideltä: Longmorn 16yo. Sarjana travel retail -pullotteet.

Highland Park Leif Eriksson 40%

Tuoksu: Omenia ja päärynöitä parfyymiseen maltaaseen kiedottuna. Itseasiassa todella miellyttävä. Aivan pieni ripaus turvetta jossain kaiken takana.

Maku: Mallas ja tietty parfyymisyys jaksaa makuunkin asti, mutta onhan tämä ohut ja jotenkin laimea kielenpäällä.

Longmorn 16yo 48%

Tuoksu: Ehdottomasti tummempi meno. Hedelmiä ja suklaata, jotka tuovat mieleen sen kuuluisan Julia-karamellin. Mallasta ja puuta.

Maku: Makeita trooppisia hedelmiä, jos pitäisi jotain sanoa niin ananas. Puuta. Taittuu lopussa kivoiksi mausteiksi. Ainakin vanilja on selkeästi esillä.

Tämä oli paha. Longmorn oli ehdottomasti tasapainoisempi ja nenä vastasi suumeininkiä paremmin. Tällä kertaa kuitenkin Leiffin kukkaiset nootit vetivät voiton kotiin pelkällä nenällä. Tästä voisi päätellä, että nautin viskeistäni enemmän nenällä kuin kielellä. Leif itseasiassa positiivinen esitys sillä näitä HP:n travel retail -pulloja ei ole maailmalla mitenkään hirveästi kehuttu. Tuomariäänet menivät 3-2 Leifille.

Sitten hypättiinkin asian ytimeen ja Islaylle. Toisessa kulmassa hanskojaan heilutteli viski, jolle on lähes jokaisella suomalaisella viskiharrastajalla eriskoispaikka sydämessä: Lagavulin 16yo. Haastajan virkaa toimitti Laphroaigin 18-vuotias, eli painoluokatkin osuivat sopivasti kohdilleen.

Laphroaig 18yo 48%

Tuoksu: Mallasta, vaniljaa, vahva mentholi ja jotain kukkaista on täälläkin. Kuivaa savua ja keltaisia hedelmiä. Todella tyylikäs!

Maku: Ah, se tervaleijona! Ja mallasta. Jollain tavalla "likaisen puhdas": löytyy hiukan öljyä ja autotallin lattiaa, mutta maut on järjestyksessä ja tasapainossa.

Lagavulin 16yo 43%

Tuoksu: Nyt on jotenkin kiinni tämä viski. Happamia marjoja, ja paljon. Maatuneita lehtiä. Puuta. Syksyinen fiilis!

Maku: Nenä hiukan pelotti, mutta suu on tuttu ja turvallinen. Ripaus suolaa, hyvin maanläheistä turvetta ja mausteita. Tuhti!

Niin siinä kävi, että Laphroaig 18yo vei nykyistä Lagan 16-vuotiasta kuin märkää rättiä. Vielä selvittiin loppuun asti ilman pyyhkeen heittämistä kehiin, mutta tuomariäänet kertovat tylyä kieltään: 4-1 Lapparille. Teknistä ylivoimaa, kuin Mayweather vs. Pacquiao.

Tässä vaiheessa lavalle asteli kutsumaton vieras. Repusta kaivettiin minin verran vanhaa Lagavulinin 16-vuotiasta. Tarkkaa pullotusikää tälle minille ei saatu kaivettua, mutta kyseessä kuitenkin ns. White Horse kamaa. Malt Madnessin avustuksella ajoitin minin pullotuksen välille 1991-1999. Saa korjata.

Lagavulin 16yo (pullotettu 1990-luvulla) 43%

Tuoksu: Taivas. Todella moniulotteinen kypsien hedelmien, salmiakin, nahkan, maltaan ja mausteiden yhteenliittymä. 6/5

Maku: Tuhti ja pureksittava suutuntuma. Tyylikästä tammea, turvekin nousee esille. Koko maustekaappi on koolla. Luumua.

Nyt on pakko sanoa se valitettava fraasi: ennen oli kunnollista. Illan paras viski, vaikka 5cl ministä ei viidelle miehelle hirveästi irronnut. Mini oli kuulema lähtenyt reilulla kympillä auctionista. Pitäkää silmät auki!

Kun mestari oli käynyt areenalla hakemassa omansa pois, oli aika palata taas normaaliin päiväjärjestykseen ja marssittaa raskassarjalaiset lavalle. Ardbeg "Uikutus" Uigeadail ja Laphroaig 10yo CS Batch 6. Artun lempinimi tulee muuten siitä äänestä, joka ihmisestä aamulla pääsee kun on Uigeadailia liikaa nauttinut.

Ardbeg Uigeadail 54,2%

Tuoksu: Makeita luumuja. jopa sokeria. Vedellä aukeaa myös maltainen puoli, turve nousee paremmin esille ja kaiken keskellä on ripaus jotain maustekakkuakin. Ei paha.

Maku: Hmm, nyt ei oikein. Sekametelisoppa, josta juuri ja juuri saa poimittua luumut ja turpeen. Lopussa miellyttävää mausteisuutta.

Laphroaig 10yo CS batch 6 58%

Tuoksu: Salmiakkia, sokeria, mallasta. Vedellä aukeaa kivasti vegetaaleja.

Maku: Salmiakki ja sokeri kietoutuu tervaleijoniksi, joita kyydittää savustettu kala, mallas ja kuiva turve,

Tässä erässä lensi jo pyyhe kehään. Lappari vei kuin Rocky Ivan Dragoa. Tuomariäänet 5-0 ja tämän pienen otannan perusteella Islayn viskivaltikka on tällä hetkellä Laphroaigilla.

Sitten siirryttiin ikään kuin nyrkkeilystä show-painiin ja otettiin kehään kaksi viskidrinkkiä. Ensimmäisenä kehään asteli legendaarinen Whisky Sour. Illan isännän resepti oli seuraava:

Whisky Sour Höyhtyä-tyyliin

4cl Jim Beamiä
4cl Sitruunamehua (huom. pitää puristaa kuulema itse sitruunoista)
2cl Sokerilientä
Puolikas kananmunan valkuainen
Tarvittava määrä Angostuuraa

Jäiden kanssa shakeriin ja ravistellaan se 30 sekuntia. Pari jäätä myös tarjoilulasiin ja juomaan!

Tottunut munankäsittelijä.

Whisky Souria pääsi haastamaan Kentucky Mule, joka on perinteinen inkivääriolutpohjainen limudrinkki. Helppo tehdä, helppo juoda:

Kentucky Mule

4cl Jim Beamiä
1/4 Lime
Inkivääriolutta

Limen viipale puristetaan lasiin, sotketaan sillä lasin reunat ja heitetään lasinpohjalle jäiden kanssa. Jimppaa perään ja päälle maun mukaan inkivääriolutta.Tähänkin voi kuulema heittää Angostuuraa perään.

Näistä kahdesta itselle maistui paremmin Whisky Sour, jossa viskin ainesosana vielä sentään erotti. Ja rakenne on todella miellyttävä (tähän vapaavalintainen vitsi siitä, kuinka mukavalta muna tuntuu suussa). Muuli maistui limellä maustetulta limpparilta. Yhtäkaikki, hyviä olivat molemmat ja menevät päähän kuin Lidlin muovipussi. Illan isäntä oli tilannut lavan inkivääriolutta ja 10 litraa Jim Beamia ettei lopu drinkkitarpeet kesken. Teen ehkä itse saman. Tuomariäänet 3-2 Kentucky Mulelle.

***

Loppuun pieni mainospätkä. Facebookkiin on perustettu Oulun Seudun Viskiharrastajat -sivu, jonka tarkoituksena on tiedottaa Oulun viskitapahtumista, jakaa kokemuksia ja verkostoitua muiden viskinjuojien kanssa. Jos olet a) Oulun seudulta b) juot viskiä, niin mene heti liittymään. Samalla voit muuten tykätä myös Just Peat It! -sivustosta. Kätevää!

Katsaus Viron viskitilanteeseen - kesä 2015 edition

Viro on ollut viinaturismin suhteen viimeisen vuoden otsikoissa normaalia enemmän. Viinaralli ja sen hillitseminen viranomaistaholta ovat ainakin keltaisen lehdistön sivuilla lähes jokapäiväinen aihe. Kesälomamatka vei auton kanssa lahden vihreämmälle puolelle, joten oli hyvä aika tarkastaa Viro viskituristin näkökulmasta.

Lähdetään anglosaksiseen tapaan loppupäätelmästä: Viroon ei kannata viskin perässä matkustaa. Halvemmalla ja paremmasta valikoimasta pääsee nauttimaan virtuaalista viinarallia harrastamalla. Valikoimat ovat suurimmaksi osaksi aivan perusbulkkia ja hintojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Osa liikkeistä myy yksimaltaisia jopa Alkoa kalliimmalla.

Lahden ylitys tapahtui molempiin suuntiin Eckerö Linellä. M/S Finlandian Eckerö Shop ei mitään erikoisuuksia tarjonnut, vaikka laivalla oli panostettu ihan omaan single malt -osastoon, josta löytyi mm. info-tauluja Skotlannista. Edistystä toki tämäkin. Perus travel retail -nasujen seassa oli myös tislaamojen peruspulloja. Hintataso vaihteli pullottain. Esimerkiksi Uigeadail kannattaa ostaa laivalta, mutta Glenlivetin ja Glenfiddichin peruspullot Viron puolelta. Mielenkiintoisena kuriositeettina todettakoon, että vitriinissä majaillut Lagan 30-vuotias oli reissun aikana kadonnut! Syyllinen ilmoittautukoon ja lähettäköön samplea tänne päin.

Ostopaikalla on Virossa väliä. Monopolimaasta tulleena usein unohtaa, että vapaassa markkinataloudessa hinnat eivät ole joka kaupassa samat. Härskeimmät ylilyönnit löytyivät Tarttolaisesta viinikaupasta: Lagavulin 16yo 176€ ja Monkey Shoulder 88€. Teki tiukkaa olla nauramatta. Esimerkkejä myös toiseen suuntaa löytyi. Paikallisesta peltomarketista Pärnun ulkopuolelta löytyi The Glenlivetin 12-vuotiasta alle 30 euron.

Vaikka mitään erikoisuuksia Virosta ei reilun viikon road tripin aikana löytynyt, voi maasta löytää tietynlaisia löytöjä. Hyllyissä on paljon jo lopetettuja pullotteita ja yleensä edullisesti. Mieleen jäi kolme esimerkkiä. Macallanin 12yo Fine Oakkia oli monessa paikassa hyllyt pullollaan. Hinta yleensä 50 euron tietämillä. Hollannin serkku haluaa tästä jo lähes 20€ enemmän. Myös vanhaa Black Bottlea oli monessa paikassa tarjolla alle kahden kympin. Kolmas esimerkki löytyy blendien puolelta. Johnnie Walkerin ikämerkittyä Gold Labelia löytyi vajaalla 60 eurolla. Kyseessä on ainakin minun suuhuni kelpo blendi. Pesee monet saman hintaluokan single maltit.

Parhaan valikoiman koko maassa tarjosi Tallinnan Stockmannin viinakauppa. Kyseisessä kaupassa oli myös muutamia budjettipelaajille sopivia erikoisuuksia. Hyllystä löytyi legendaarisen Samarolin indiepullotteita jopa viisi erilaista. Kaupan hintataso oli tosin muuta Viroa selkeästi kalliimpi. Peruspulloissa oli noin 10€ enemmän katetta. Tosin, maksaa ne postitkin ja se hyllyn edessä keikailu ja pullojen hypistely on sen verta kivaa, että täältä tarttuikin yksi tuliainen mukaan. Suosittelen piipahtamista, jos olet ns. "hoodeilla". Erikseen tuonne ei välttämättä kannata pyhiinvaellusta tehdä. Sataman kaupoista ei erikoisuuksia kannata metsästää, mutta peruspulloja saa suhteellisen kilpailukykyiseen hintaan. Eli, samalla kun lataa peräkontin bulkkikaljaa ja 3 euron kuohareita täyteen voi lekan tai kaksi mukaan napata.

***

Jos Viro ei ole vielä juomista jaloimman saloja ymmärtänyt, niin oluen päälle he ymmärtävät. Juttelin Pärnulaisen olutkaupanpitäjän (kyllä, pelkkiin pienpanimo-oluisiin erikoistunut kauppa) kanssa ja hän kertoi, että viimeisen parin vuoden aikana virolaisten mikropanimoiden määrä on noussut noin nollasta yli kymmeneen. Ja hyviähän ne olivat! Pöide, Vormsi, PÕhjala ja Ollenaut pääsivät ainakin matkalla testiin. Muitakin panimoita kauppojen hyllyiltä löytyi, mutta aika ja innostus ei riittänyt kaikkeen. Mainittakoon vielä Tartosta löytyvä loistava olutbaari J.R. Schramm'i Keller. Vahva suositus. Alla kuvakollaasi heinäkuisen roadtripin antimista.

Kissakahvila Nurri ja japanilaista kissaolutta.

Ollenauttia Tartossa.

"Kellerissä".

Paikallisen marketin oluthyllyn antimia.

Pärnussa pihvien alas huuhtomiseen tarvittavat ainesosat.

Päiväkaljalla.

Pullo Pöideä Pöiden kunnassa Saarenmaalla.

Islayn matkakirja - kuvabonus

Glengoyne.

Yleisnäkymä tislaushuoneesta.

Lautalla maistui paikallinen.

Bunnan Warehouse.

Paps of Jura, eli tissit.

Paikallinen betonilähiö.

Herkku.

Hippi töissä.

Bowmoren Mashtun.

Bowmoren käymisastiat.

Ja saman tislaamon pannut.

Aamuinen Lagavulin.

Kielimuuri @ Kilchoman

Ei kylmä- vaan ihan perusfiltteri.

Keskellä ensimmäinen Octomore.

Insinööripornoa.

Aamukahvimaisemat.

Känniturismin huipentuma.

"Nehän on kuin lonkeroita."

Lapparilla oli savuiset tunnelmat.

Maker's Mark tynnyreiden kokoontumisajot.

Perintömailla.

Ongittiin juotavaa.

Artulla.

Reissun paras viski.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Islayn matkakirja - osa 3

Aamu valkeni hiukan hiljaisissa tunnelmissa. Skotlanti tarjosi parastaan ja maa oli valkeana. Lämmintä noin +1, jonka internetin säätiedote tiesi korjata muotoon "tuntuu kuin -4". Kun ulkona sataa vaakatasossa räntää, ajatus viskin juomisesta ei tunnukaan niin huonolta. Niinpä auton nokka kohti Lagavulinia, jossa odotti Iain McArthur ja Warehouse Demonstration.

Jos ihminen on ollut tislaamolla töissä 45-vuotta voi olettaa, että tietotaidon taso on valtava. Tämä tuli myös hyvin esille, kun Iain veti tourinsa läpi. Viskiä käytettiin estämään hiustenlähtö ja jokaisesta tynnyristä oli oma tarinansa kerrottavana. Kattaus oli huikea: 2004 sherry, 2002 stock cask, 1998 börbbä, 1993 sherry ja 1982 sherry. Omat suosikki oli ehkäpä nuorin sherrytynnyri, jonka intensiivinen suolaisuus ja makeat sherrynootit olivat tappavan hyvä yhdistelmä. Useista nerokkaista yrityksistä huolimatta legendaarinen Ladys dram, Lagavulin 1966, jäi saamatta. Onneksi pikkulinnut lauloivat, että ehkä se ei niin hyvä ole. Uskoo ken tahtoo.

Lagan jälkeen tykiteltiin Kilchomanille. Rajallisen ajan takia kysyimme pikatouria, johon tislaamon puolelta myös suostuttiin. Kilchoman on Islayn tislaamojen joukossa miellyttävä poikkeus. Toiminta on oikeasti pienimuotoista ja näimme koko prosessin aina pullotukseen asti. Hienointa oli kuskin pullojen kanssa värkkäys, jossa päästiin seuraamaan pullotuskonetta toiminnassa. Insinööripornoa parhaimmillaan.

Kilchomanin touri tietysti venyi ja meinasi tulla kiire päästä Bruikalle maistamaan herkkuja. Onneksi kuskimme veti Sebastian Loebin tasoisella suorituksella uuden ennätyksen erikoiskokeelle Kilchoman - Bruichladdich. Aikaa jäi sopivasti kaksi minuuttia.

Bruikalla olimme varanneet Warehouse Experience tourin Mary McGregorin johdolla. Stand up -komiikkaa muistuttava tasting oli verbaalista tykistystä alusta loppuun. Kun viskitkin olivat loistavia, ei paljon valittamisen varaa jäänyt. Erityisesti 2002 tynnyriin lyöty Octomore oli pala historiaa. Chateau d'Yquem -viinitynskässä kypsytettyä ilolientä ei ole enää maailmassa jäljellä kuin tynnyrinpohjat ja voi pojat, se oli niin hyvää. Tällaisten asioiden vuoksi näitä reissuja tehdään. Pala viskihistoriaa työllistää tällä hetkellä maksaani. Parasta!

Huomenna on ehkäpä se reissun odotetuin päivä. Taksilla Lapparille, sieltä kävellen Artulle ja taksilla kotiin. Eiköhän sitä yhden päivän jaksa vielä ryypätä.

Kesäviski 2013 ja Lagavulin grillisoosi

Jos tämän blogin nimi olisi Kertomuksia Savuista, alkaisi tämä teksti jotenkin tähän tapaan:

"Helteinen päivä, istut vanhempiesi kanssa autossa. Ilmastointi on vielä herrojen herkkua ja aukinaisesta ikkunasta tulvii sisään keskikesän tuoksuja. Nuorta poikaa ei liika lämpö haittaa, sillä ainoana vaatekappaleena toimivat märät uimahousut pitävät kehon viileänä. Jäätelökioskille on vielä matkaa, sillä tietyömaa hidastaa matkantekoa. Ikkunasta sisään kantautuvat asfalttityömaan tuoksut antavat jo lupauksen lähestyvästä herkutteluhetkestä."

Koska tämän blogin nimi on kuitenkin Just Peat It!, todettakoon että pidän äärimmäisyyksistä. Siksi virallinen kesäviski-suositukseni (tm) on hiukan tavallisesta poikkeava: Longrow 14yo. Syy löytyy alun mielleyhtymästä. Viskin tuoksu ja maku tuovat mieleen asfalttityömaan. Uusi asfaltti, piki, öljy ja likainen savu sekä turve ovat tämän herkun ominaisuuksia, jotka eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Itselle ne tuovat mieleen juuri kesän ja (lapsuuden) automatkat vaikkapa juuri jäätelökioskille. Siksi asfalttityömaa tuo itselle erittäin positiivisia mieleyhtymiä ja asfalttityömaa jos joku on kesäinen ilmiö. Totta puhuen kesä on itselle aina ollut viskiharrastuksen suhteen aikamoinen off-season, mutta Longrow maistuu aina.

Kesäviski 2013!

Täysin laakereilla viskin suhteen en toki ole levännyt. Kesäkuun alussa Laphroaig linkitti facebook sivuillaan Distand Thunder Whisky Clubin blogitekstiä, jossa oli herkullisen oloisen Laphroaig BBQ soosi kesän grillijuhlia varten. Otin linkin talteen ja testailin, valitettavasti ilman grilliä. Alkuperäinen blogiteksti ja resepti löytyy tästä. Sävelsin lähikaupasta puuttuvat ainekset, suurimpana puutteena varmaankin liquid smoken puuttuminen. Mistä tätä edes saa? Viskiksi valikoitui puolestaan Lagavulinin 16yo, josta oli sopivasti jämät jäljellä. Alla kuvakollaasi tapahtuneesta.

Sovellettu lista aineksista.

Kaiken ruoanlaiton perusta - sipuli!

Soosi vetäytymistä vaille valmiina.

Tarjoiluehdotus.

Hyväähän se soosi oli. Ribbsit, sellerin varret sekä kurkku ja porkkana olivat oikein mukavaa sormiruokaa tämän kanssa. Suosittelen. Loppuun vielä lukuvinkki. Whisky Science on julkaissut erinomaisen jutun suomalaisen viskin historiasta. Sopii ajanvietteeksi vaikka grillailun oheen.