perjantai 7. huhtikuuta 2017

The Glenlivetiä St. Michaelissa 4.4.2017

Tiistaina oli suuntana pitkästä aikaa Irich Pub St. Michael ja viskitasting. Maahantuojana tällä kertaa Pernod-Ricard, juomana The Glenlivet ja puikoissa Jari Mellin. Illan kattaus näytti seuraavalta:

The Glenlivet Founders Reserve 40%
The Glenlivet 15yo French Oak 40%
The Glenlivet Nadurra First Fill Selection 63,1%
The Glenlivet Nadurra Peated Whisky Cask Finish 61,5%
The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%
The Glenlivet 15yo  "Coupar Angus" 57,9%

Yhteiskuva parhaimmistosta.
Homma lykättiin käyntiin katsauksella Glenlivetin historiaan. Samalla maisteltiin uutta peruspullotetta Founders Reserveä. Kyseessä ei ole mikään turha viski, vaikka mitään yllättävää tämä ei tarjoa. Laadukas ja tasapainoinen speysideviski. Ja ne Glenlivetin perusmaut: päärynä, vihreä omena, mallas ja hento toffee ovat vahvasti läsnä. Laatunsa ja yksinkertaisuutensa puolesta sopisi hyvin niin sanotuksi nollaviskiksi.

Glenlivetin perusolemusta ja sen ruodintaa jatkettiin 15-vuotiaan French Oakin kanssa. Tynnyrivariaatio tuo tisleeseen selkeän mausteisuuden jota iän tuoma pyöreys tukee. Jopa makean oloinen. Maitosuklaata ja toffeeta.

Aloituskaksikko oli hyvä alku tastingille, mutta totuuden nimissä olisi ollut tylsää jatkaa Glenlivetin perusrangen parissa koko ilta. Tislaamon Nadurra-sarja painii aivan eri luokassa. Sarjan ideana on tarjota kuluttajalle viski "luonnollisimmillaan": ilman väriaineita, kylmäsuodatusta ja tynnyrivahvana. Mistään single caskeista ei ole kuitenkaan kyse vaan batchit sekoitetaan suuresta määrästä tynnyreitä meidän iloksemme.

The Glenlivet Nadurra First Fill Selection 61,5%

Tuoksu: Kuin banaanilaatikkoa haistelisi. Banaanin seassa toffeeta, mallasta ja pippurisuutta.

Maku: Täyttää suun. Tuo mieleen banaanisuklaajäätelön, johon rouhittu mukaan pippuria. Hienoa!

Ensimmäisen täytön bourbontynnyröity Nadurra avasi pelin vahvasti. Suutuntuman paksuus verrattuna kahteen ensimmäiseen oli valtava. Hienoa! Seuraavaksi lyötiin pöytään erikoisempi tapaus. Peated Cask Finish oli viimeistelty vanhoissa islayviskitynnyreissä. Itse Glenlivetin tislehän on savutonta, joten mitään savupommia ei ollut luvassa. Valitettavasti tietoa siitä, miltä tislaamolta tynnyrit on hankittu ei Jarilla ollut tarjota.

The Glenlivet Nadurra Peated Cask Finish 60,3%

Tuoksu: Salmiakkia, suolaa, mausteisuutta, ripaus savua ja yleistä makeutta.

Maku: Alleviivaavan suolainen suutuntuma, nuotion pohjia, karamellisoitua sokeria ja makeaa mallasta.

Tuo mieleen ikääntyneemmät savuviskit. Savuisuus on todella hentona noottina jossain mallasrungon takaosissa. Itseasiassa todella positiivinen yllätys. Siitä ei kuitenkaan ollut Oloroson päihittäjäksi.

The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%

Tuoksu: Mahonkia, huonekalulakkaa, ylikypsiä hedelmiä. tanniineja. Monipuolisen oloinen, tosin tarvii tilkan vettä/aikaa auetakseen.

Maku: Jää kivasti vähän poskiin, ja hedelmien ja puun rinnalle tulee mukava mausteisuus.

Mielestäni tyylikäs viski. Tynnyröinti ei todellakaan jää epäselväksi, mutta pääosassa on viski. Ja se viski on hyvää. Viimeisenä nautittua Coupar Angusta olen joskus sen ilmestymisen aikoihin juonut Uisgessa ja siitä on jäänyt positiiviset mielikuvat. Olorososta sai siis hyvillä mielen siirtyä kohti viimeistä rastia. Coupar Angus on Glenlivet pohjoismaihin pullottama single cask, joten mistään perusviskistä ei ollyt kyse.

The Glenlivet 15yo  "Coupar Angus" 57,9%

Tuoksu: Parfyymisyyttä, maltaisuutta ja hedelmätoffeeta. Yllättävän hienostunut.

Maku: Tulitikkuja, makea maltaisuutta ja mahtavaa hedelmätoffeeta. Pitkä ja moniulotteinen.

Jotenkin muistelin tämän vielä paremmaksi? Nyt tuntui, että hyvistä ominaisuuksista huolimatta ainakin Peated Cask Finish ja Oloroso Nadurrat maittoivat itselleni paremmin. Mikään maailman aktiivisin sherrytynskä tässä ei ole ollut käytössä. Sen verta mietoja sherrynootteja viski antoi.

Sinänsä Coupar Angus on hauska esimerkki eri tislaamojen arvostuksesta pohjolassa. Tätä näyttää saavan edelleen Alkon verkkokaupasta ja tätä tuli Suomeen huomattavasti esimerkiksi tämän kevään hittituotteita (HP ja Arran) vähemmän. Toki hintakin (235€) on mitä on. Ei ehkä hintansa väärti, mutta hieno makuelämys joka tapauksessa. Esimerkkinä vaikkapa erinomaiselta maistunut Nadurra Oloroso on meidän monopolissamme vaivaiset 75€.

Viskit olivat hyviä. Juokaa viskiä. Ja huomenna kannattaa Oulussa juoda Otto K:ssa olutta kun kauden ensimmäinen Pop Up Beerfest starttaa patiokauden. Tulkaahan paikalle!


torstai 30. maaliskuuta 2017

Sonnisaari ja Maistila sydän viski

Pari viikkoa sitten tapahtui Oulussa kummia. Paikalliset panimot, Sonnisaari ja Maistila, pistivät pystyyn kaksipäiväiset kinkerit, jossa pääosassa oli oluen lisäksi viski. Kaksi iltaa, kaksi panimoa, kaksi baaria ja kaksi iltaa viski-olut -tastingeja Nikkasen Jarkon ja panimon tyyppien johdolla. Oli aika alkoholisoitua.

Viskin ja oluen yhdistäminen tuli itselle tutuksi Tullamore Dewin Dew&Brew -tastingissa viime syksynä. Noin lähtökohtaisesti olen yrittänyt pitää nämä kaksi maltaista serkusta toisista erillään, mutta tuo tasting avasi hiukan ideaa ja ei se ihan tuhoon tuomittu ole. Nikkasen mukaan molempien iltojen kattaukset oli huolella suunniteltu ja valittu oluiden kavereiksi mahdollisimman hyvin yhteensopivat viskit Edringtonin valikoimista. Ehkäpä tällainen hiotumpi konsepti aukaisisi makuparia paremmin?

Urakka aloitettiin Sonnisaaresta ja Oluthuone Leskisestä. Illan kattaus oli seuraava:

Sonnisaari Pils + Maker's Mark
Sonnisaari Stout + Macallan Sherry Oak 12yo
Sonnisaari Humalaja + Laphroaig 10yo
Sonnisaari Juomahammas (sherryversio) + Highland Park 12yo

Sinänsä huonoa tuuria, että ensimmäiseksi pariksi valikoitui kahden illan pareista ainoa, josta en pitänyt. Pilssin ja bourbonin yhdistelmä vei mielestäni Pilssin hienon raikkauden pois ja korosti humalaa tekemällä yhdistelmästä suorastaan kauhean. Ja Sonnisaaren Pils on mielestäni yksi parhaita maitokauppaoluita tällä hetkellä. Mielenkiintoisen huomiona lähes kaikissa pareissa viski korosti oluen humalaisuutta.

Muut parit maittoivat huomattavasti enemmän. Macallanin ja stoutin liitto nousi ehkä omaksi suosikikseni. Tyylikäs sherryisyys toi maitokauppastouttiin puhtia ja stoutin paahteisuus toimi ylikypsien hedelmänoottien kanssa loistavasti. Illan hämmentävin kokemus oli Lapparin kymppi ja Humalaja. Ipa taittoi savupommista savun lähes nollaan, joka oli todella outo kokemus. Kannattaa kokeilla!

Viimeiseksi jätetty Juomahampaan sherrylastuilla ryyditetty versio oli panimon kädenojennus paikalle saapuneille harrastajille, sillä olutta ei tätä ennen ole ollut saatavilla missään. Huikea olut, jota pitää saada lisää. Eikä se HP:n kanssakaan pahaa ollut.

Seuraavana iltana saatiin jälleen nauttia Nikkasesta, mutta panimo ja paikka vaihtuivat Maistilaan ja Pub Roosteriin. Kattaus näytti seuraavalta:

Maistila Erämaan tietäjä + Jim Beam Rye
Maistila Moood + The Famous Grouse Smoky Black
Maistila Jälkipeli + Macallan 12yo Fine Oak
Maistila Portieeri + Laphroaig QC

Tällä kertaa parituksissa ei tullut mielestäni yhtään selkeää hutia Pilssin ja Maker's Markin hengessä. Maistilan oluet ovat keskimäärin huomattavasti hennommin (joku sanoisi tasapainoisemmin) humaloituja kuin Sonnisaaren tuotokset, joten näissä viski ei nostanut yhtä vahvasti humalaa esille ja viski keskusteli enemmän mallaspohjan kanssa. Tämä sopi ainakin omille makunystyröilleni mainiosti. Setistä jäivät parhaiten mieleen Erämaantietäjä yhdistettynä Jim Beamin ruisversioon ja Moood ja Smoky Black, mutta eipä näistä mikään heikko ollut. Ja mikä tärkeintä, mielenperukoille jäi kummittelemaan konseptin jatkamisesta. Miten nämä toimisivat oman viskikaapin sisällön kanssa? Kivaahan näillä on läträillä!

Kiitokset kaikille osapuolille ja toivottavasti näitä saadaan pian lisää. Kerrottakoon sen verran, että paikallisia panimotuotteita saa 8.4. Otto K:n patiolta kun kevään ensimmäinen Popup Beer Fest polkaistaan käyntiin. Ja Maikkelissa on kuulema The Glenlivetiä ensi tiistaina. Nam!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Uisge 2017

Viime lauantaina päästiin nauttimaan Vanhalla Ylioppilastalolla Suomen hauskimmasta alkoholitapahtumasta. Uisge 2017 oli jälleen ylistyslaulu hyvällä tislatulle viinalle. Ja ennen kaikkea viskille. Tänä vuonna erityisesti suomalaiset tuottajat olivat tuoneet paikalle paljon muutakin nautittavaa, mutta niistä tuonnempana.

Oma Uisgeni alkoi perinteisillä lentokonesekoiluilla. Onnistuin jälleen nappaamaan ainoan myöhässä olevan lennon Oulusta Helsinkiin. Onneksi perjantai oli matkustuspäivä, eikä suurta vahinkoa tapahtunut. Majapaikan isännän tarjoamat belgioluet olivat maukasta nautittavaa samalla kun tarkisti Uisgen ohjelmalehtisestä, mitä tänä vuonna olikaan tarjolla.

Tastingiksi valikoitui tänä vuonna Arran. Tislaamo on itseltäni jäänyt paitsioon, mutta ne harvat pullot mitä olen maistanut ovat olleet maukkaita. Nyt oli mahdollisuus ottaa koko range haltuun hyvässä ohjauksessa, joten miksipä ei. Koska tastingin oli määrä alkaa heti ovien auettua, suuntasin jonottamaan noin puoli kolme, mikä oli jälleen viisasta. 14:50 jono kiemurteli jo kaukana Kolmen sepän patsaan takana. 

Minä ja Louisa.
Tastingia oli tislaamolta vetämässä Louisa Young. Asiantuntevan tastingin seitsemästä viskistä mieleen jäivät sekä perusrangen 18-vuotias että amaronetynnyrissä viimeistelty versio. Viimeiseksi jätetty "yllätysherkku" veti kuitenkin potin kotiin. Suomen 100-vuotiaan itsenäisyyden kunniaksi pullotettu single cask Arran oli todella maukas. Sain tastingissa käsityksen, että tynnyrin olivat valinneet Suomen Mallaswhiskyseuran jäsenet vierraillessaan tislaamolla. Korjatkaa toki jos sain väärän käsityksen.  16-vuotias sherry single cask tulee alkoihin tornihuhujen mukaan alle satasen hintalapulla, mikä ei ole tämmöisestä viskistä kyllä paha hinta. Vanha Ylioppilastalo tarjosi muutenkin parastaan, sillä 100-vuotiaan Suomen kunniaksi pullotettu viski on ilo juoda kun edessä seinän peittää Ekmanin Väinämöisen soitto ja takana pälyilee Gallen-Gallelan Kullervon sotaanlähtö

Tahtoo pullon!
Tastingin jälkeen oli suunta salin puolelle. Tänä vuonna järjestävä taho oli vihdoin päässyt eroon paperilapuista ja maksupolitiikka hoitui kätevästi ladattavalla kortilla. Systeemi oli kuulema perjantaina hiukan yskinyt, mutta lauantaina se toimi moitteetta. Tämän myötä mielestäni Uisgen isoin ongelma on korjattu, enkä keksi äkkiseltään mitään isompaa valitettavaa festareista. Hienoa, että palautetta on kuunneltu ja tapahtumaa kehitetty.

Tiskeistä suuntasin Suomi 100 -huumassa ensimmäisenä HP:n ständille. SMWS <3 VYS -kollaboraatio ja uusi HP:n Suomi 100 -pullote oli päästävä maistamaan. Tämä oli näin jälkikäteen katsottuna virhe. Molemmat olivat todella isoja sherryjyriä, joissa tanniinit ja alkoholi tekivät selväksi, mistä on hommassa kyse. Eli kuten meillä Oulussa sanotaan, poskeen ottivat. Festarit alkoivat siis kuin aikuisviihde-elokuva. En keksi tähän nyt enää kolmatta mautonta läppää, joten kerrottakoon, että omaan suuhuni tämä Suomi 100 oli näistä parempi, lähinnä kuivemman ja ei niin hyökkäävän sherryisyytensä ansiosta.
Loppulimat vol 1

Loppulimat vol 2
Tämän jälkeen maistelin muutamia skotteja läpi ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Huomioitavaa oli se, että monelta tiskiltä pääsin/jouduin juomaan pullon loppuun tai sain vastaukseksi "ei oota". Esimerkiksi Fettercairnin 30 yo:n ja Springerin 16 yo Local Barleyn pullonpohjat katosivat lasiini ja Ardbegin OB 17, Compass Boxin 3yo Deluxe ja Glengoynen CS jäivät maistamatta. Toki kahden ensimmäisen kohdalla asian ymmärtää, sillä ensimmäisen tapauksessa myyjä ei ollut maahantuoja (vaan Pikkulintu) ja toisen tapauksessa pullo oli tuotu festareille tasting-extraksi. Joka tapauksessa, jos tiskinalusia haluaa näissä bileissä maistella, kannattaa tulla paikalle jo perjantaina. Ja kaikille ei aina riitä ihan niitä tiskin päällä olevia juomiakaan.

Mukavan rikkinen tuttavuus.

Parhaat etiketit ja hyvä viski.

Kuriositeettaja.
Skottikierroksen jälkeen siirryin festareiden mielenkiintoisimpaan osioon, eli suomalaisten tuottajien uutuuksiin. Kyrö, Valamo, Teerenpeli, Ägräs, Helsinki Distilling Company tarjosivat tiskeillään monia tuotteita, joita en ollut päässyt maistamaan. Tässä tullaan festareiden ongelmaan näin omalta kohdalta: pää ei kestä ja aika ei riitä kaikkeen. Suomikierroksen jälkeen oli rehellisesti aika tuiterissa ja esimerkiksi näiden jälkeen maistetut HP:n Fire ja Ice menivät kyllä nyt ihan hukkaan.

En suosittele juotavaksi tyrnipontikan jälkeen.
Silti juuri tämä suomikierros oli itselle se antoisin. Valamon ensimmäinen virallinen viski, Ägräsin herkullinen akvaviitti tai vaikkapa Teerenpelin uutuudet nostivat uskoa siihen, että suomalaiset mikrotislaamot ovat oikealla polulla. Hyvä te, hyvä Uisge-tiimi ja hyvä me festarikävijät. Nähdään ensivuonna uudestaan.

Oikeasti halusin kuvata vain tuon hienon ranteen.

Tämä oli todella hyvää.

No nyt!
P.S. Loppuun vielä hauska kuriositeetti sunnuntailta. Jaffan, Rennien ja Buranan ohella päätin nauttia myös taidetta. Kiasman tarjoaman Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin "Pahan jälkeen" -näyttely olikin omiaan poistamaan krapulahuuruja. Olin ennen näyttelyä sitä mieltä, että sopisin näyttelyesineeksi kyseiseen näyttelyyn, mutta siinä happoiskujen myötä kasvonsa menettäneiden kuvia katsellessa kävi mielessä, että asiat voisivat olla huonomminkin. Luksusalkoholeilla hankittu pääkipu ja siitä valittaminen on todellinen ensimmäisen maailman ongelma.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Raw Spirit

Hyvä kirja ovat kuin ystävä: sitä ei haluaisi lopettaa. Vai miten tämä sanonta nyt oikein menikään? Nyt jo edesmenneen Iain Banksin (1954-2013) viskimatkakirja Raw Spirit on tällainen kirja. Löysin teoksen sattumalta kirjastosta ja pakkohan se oli kotiin kantaa. Kirja on siinä mielessä hauska, että kirjoittaja ei todellakaan ole mikään viskiammattilainen. Teoksen tarkoitus on enemmänkin maalata yhden skotlantilaisen älykön kuva kotimaastaan ja sen tunnetuimmasta vientituotteesta: viskistä.

Kirjan idea on yksinkertainen. Banks lähtee etsimään synnyinseuduilleen Skotlantiin täydellistä viskiä. Raw Spirit on viskikirja, jossa ei juuri puhuta viskistä. Ja ehkäpä siksi se iski minuun niin lujaa. Banksin matkakertomus on eräänlainen ylistys Skotlannille, sen maisemille ja ihmisille. Ja tällä miehellä riittää outoja sattumuksia, ystäviä ja kommelluksia, joita liittää road trippailun ja ryyppäämisen kuvailun oheen. Esimerkiksi jokaista kirjan kirjoittamisen aikana käytettyä autoa kuvaillaan sivutolkulla. Ja vaikka en itse ole todellakaan mikään autoihminen, niin kirja herätti silti mielihaluja päästä ajamaan Skotlannin nummille Jaguaarilla.

Raw Spiritissä viski on pääosassa vaikka siitä ei juuri puhuta. Ihmiset, tarinat ja Banskin oma vaiheikas elämä ryydittää tarinaa eteenpäin tislaamolta toiselle. Tarinaa lukiessa alkaa tehdä mieli kahta asiaa: viskiä ja lentolippua Skotlantiin. Kirja onnistuu vangitsemaan jotain siitä taiasta, jota itse olen Skotlannissa käydessäni kokenut. Se on eräänlainen nojatuolimatka maailman hienoimman alkoholijuoman synnyinseudulle. Ja mikä tärkeintä, Banks pukee tämän kaiken mielestäni hauskaan ja helposti luettavaan pakettiin. Tällaisia "viskikirjoja" pitäisi tehdä enemmän!

Skotlannin parasta viskiä ei ole vielä löytynyt sillä kirjaa on vielä sopivasti n. 50 sivua jäljellä. Ne on hyvä lukea tänään lentokoneessa. Kyllä, Uisge 2017 starttaa osaltani huomenna lauantaina Arranin tastingilla, jonka jälkeen on tarkoitus palloilla messualueella ihan iltaan asti. Ainakin HP:n suomipullot on tarkoitus käydä tyyppaamassa ja maistella suomitislaamojen uutuudet. Nähdään siellä!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Bowmore-kotiolut

Olen nyt reilun vuoden verran harrastanut kotioluiden panemista. Aloitin homman, niin kuin niin moni muukin, Reittausblogin loistavilla ohjeistuksilla. Pikku hiljaa kokemusta oluen teosta on kertynyt sen verran, että omiakin reseptejä on uskaltanut kehitellä ja toteuttaa. Ja tämä oluen teossa kiehtookin: itsensä toteuttaminen ja käsillä tekeminen. Toisen intohimoni, teen, olen jo oluen kanssa sekoittanut ja pu erh -teellä ja luo han quo -hedelmällä maustettu imperial stout oli ihan lupaavan oloinen kokeilu. Tämä postaus kertoo siitä toisesta intohimosta, eli viskistä, ja sen yhdistämisestä oluentekoon. Miksikään kotiolutblogiksi en ajatellut tätä palstaa kuitenkaan muuttaa. Loistavia olutblogeja on Suomessa useita enkä koe, että minulla olisi (vielä) mitään uutta annettavaa sille skenelle.

Tavoitteena oli siis tehdä viskiolut. Tarkemmin olut, jonka makumaailma tavoittaisi jotain siitä taiasta, jota löytyy 80-luvun alun Bowmoresta. Alla resepti.

Lastut marinadiin.


Just Peat It! - Bowmore-olut

Mallasrunko:

53% Viking Maltin Peated Malt
32% Pale Ale Malt
5% Carapale
5% Suklaamallas
5% Sokeri

OG: 1,079
FG: 1018
ABV: 8%
IBU: 53

Mäskäys tunnin verran yksivaiheisena 68-asteessa. Huuhtelu ja perään tunnin keitto.

Humalointi ja mausteet:

Challenger 3 g/L 60min
East Kent Golding 1,5 g/L 10min
Fuggles 1,5/L 10min

Tämän lisäksi löin viimeisen humalalisäyksen kanssa pataan 3 ruokalusikallista (oma eräkokoni oli 10 litraa) kuivattuja laventelin kukkia. Hiivana Danstarin Nottingham. Noin kahden viikon käymisen jälkeen sekondääriastiaan ja 100 grammaa medium toasted ranskantammilastuja, jotka upotin käymisen ajaksi Bowmoren 15 yo Darkestiin ottamaan makua ja desinfioitumaan. Lastujen kanssa kypsytystä noin 3-4 viikkoa. Pullotus ja sitten katsellaan uudestaan.

***

Mäskäys.
Avataan hiukan reseptiä ja ajatuksia sen takana. Pohjana tietysti savumallas, jotta Bowmoren kepeä savuisuus saadaan vangittua olueen. En ole ennen käyttänyt näin paljon peated malttia, joten en uskaltanut koko pohjamallasrunkoa siitä tehdä vaan löin nössönä sekaan pale alea ja sokeria. Sokerin tarkoituksena on keventää koko mallasrunkoa, jotta se ei jyräisi keitossa lisättävää laventelia. Suklaamaltaalla olen saanut stoutteihin mukavaa hillomaista hedelmäisyyttä, joten sitäkin piti tunkea mukaan. Carapalen tarkoituksena on puolestaan tuoda ripaus toffeista makeutta mallasrunkoon. 

Mallaspeti odottaa huuhtelua.

Huuhtelu käynnissä.

Humalointi oli hankala päättää. Humalien profiilit vaihtelevat valtavasti riippuen siitä, mistä haet tietoa. Niinpä päätin mennä perinteisillä brittihumalilla. Niitä sattui sopivasti löytymään vielä kaapistakin. Katkerot Challengerilla ja keiton lopussa lisätty East Kent Golding pitäisi tuoda kukkaisia aromeja, jotka toivottavasti rokkaavat kivasti laventelin kanssa. Fugglesia puolestaan käytetään usein EKG:n kaverina, joten löin sitäkin mukaan. Samaan aikaan aromihumalien lisäyksen kanssa pataan katosi kolme ruokalusikallista kuivattuja laventelin kukintoja. Näiden määrä oli kaikista hankalin päätettävä. Halusin olueen sitä kuuluisaa "ranskalaisen huoran parfyymiä", mutta toisaalta ei ollut aikeita pilata hyvää olutta liialla laventelilla.

Keittohommia.

Melkein tavoitteessa.
Laventelin määrän ongelmallisuus summaa oikeastaan koko oluen. Tämä on versio 1.0, josta on hyvä lähteä kehittelemään olutta eteenpäin. Ainakin muutamia asioita kävi mielessä, joita voisi tehdä paremmin. Pitäisi kysäistä Viking Maltilta heidän savumaltaansa ppm-lukemat. Bowmorellahan käytetään n. 25 ppm:n maltaita. Lisäksi Bowmore käyttää pääasiallisen ohralajikkeenaan Opticia, jota olisi hyvä saada keittoon mukaan. Myös tammilastujen määrä ja kypsytysaika ovat puhtaita arvauksia. Samoin hiivan kanssa voisi tehdä salapoliisityötä. Nottingham valikoitui hiivaksi, koska sitä oli kaapissa valmiina ja pussi oli menossa vanhaksi. Kaiken tämän lisäksi sekä mäskäystä että keittoaikaa voi olla syytä tarkistella.

Jos panee, saa keksiä. Mäskäyksen jälkeen maltaat hyötykäyttöön.
Joka tapauksessa hauskaa värkkäämistä ja itsensä toteuttamista. Olut on nyt puksutellut pari päivää iloisesti, ja valmista tuotetta päästään maistelemaan vajaan kahden kuukauden kuluttua. Palataan asiaan, kun olut on lasissa.

torstai 19. tammikuuta 2017

Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski

Suomi täyttää tänä vuonna hehkeät 100-vuotta. Olen juhlavuodesta professori Matti Klingen kanssa samoilla linjoilla. Klingen mietteitä voi tarkastella klikkaamalla tästä. Noin muutenkin nationalistinen hörhöily ei saa siunaustani.

Jätetään politiikka ja keskitytään olennaiseen. Suomi 100 -tuotteet ovat saaneet paljon palstatilaa. Ensin oli liköörikohu kun Alko valitsi juhlalikööriksi Vana Tallinnin ohi usean kotimaisen vaihtoehdon. Viime viikolla saimme kuulla suomalaislähtöisen viinituottaja Chateu Carsinin itkuja kuinka alkoholilain mahdolliset uudistukset haittaavat myyntiä. Viinitalolla oltiin Ylen mukaan huolissaan, jäävätkö Suomi 100 -viinit nyt myymättä kun alkoholilakiin oli vaivihkaa eksynyt etämyyntiä haittaavia pykäliä. No, ainakaan Suomi 100 -viinit eivät jää myymättä, sillä niin hitaasti on alkoholilain uudistus nytkähdellyt eteenäin.

Mutta se tärkein. Suomi 100 -viski on Teerenpelin Suomi 100 Juhlaviski. Savumaltaita osakseen saanut herkku, 5000 pulloa, 43 prosenttia, sekoitus bourbon- ja sherrytynskiä ja koko komeus viimeistelty PX-sherrytynnyreissä. Kuulostaa hyvältä. Maistetaanpas!

Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski, 43%

Tuoksu: Likainen, tulee mieleen autotalli. Nuorekas, makea maltaisuus. Raikkaan hedelmäinen. Jopa hiukan kynttilävahaa. Alleviivaavan toffeinen. Lämmin.

Maku: Alkuun tervaisen savuinen, mutta taittuu loppuun raikkaaksi hedelmällisyydeksi jota mallas ja toffee kivasti säestävät. Tasapainoinen jälkimaku antaa vielä pihauksen mausteisuutta kielen päälle.

Nyt pitää nostaa Teerenpelille hattua. Suomalainen tislaamo onnistui siinä, missä niin moni tislaamo on epäonnistunut: tekemään oikeasti juotavan, luonteikkaan ja ryhdikkään savuviskin. Minulla on viskikaapissa äkkiseltään laskien ainakin 10 huonompaa ympäri Skotlantia valmistettua savuviskiä. Nyt voin rehellisesti sanoa, että Teerenpelillä on kaksi erinomaista viskiä valikoimissaan: Kaski ja Suomi 100 Juhlaviski.

Onnea Teerenpeli, onnea Suomi. Pasila, Porilaisten marssi!


tiistai 3. tammikuuta 2017

SMWS 18yo juhla-Springbank

Uusi vuosi, uudet kujeet. Joulukuu tuli pidettyä taukoa bloggaamisesta itsestä riippumattomista syistä. Olin Alkolla joulukuun töissä ja viskiblogin pitäminen ei ollut kuulema sopivaa toimintaa Alkon työntekijälle. Yhtä kaikki, takaisin sorvin ääressä.

Vuodenvaihde saa aina miettimään edellisen vuoden tapahtumia. Viime vuodesta jäi viskin suhteen mieleen useita asioita. Lagavulinin 200-vuotisjuhlat (tai siis ne pullotteet), ensimmäinen suomalainen 10-vuotias viski ja Uisge 2016 noin muutamia mainitakseni. Eniten keskustelua kuitenkin saatiin aikaiseksi erilaisista suomipullotteista. Highland Parkin suomipullosta ja Alkon verkkokauppatoilailuista en viitsi edes aloittaa, niistä on kirjoitettu jo ihan tarpeeksi. Sen sijaan SMWS:n 18yo Springbank jäi yllättävänkin vähäiselle huomiolle ainakin minun somekanavissani.

18-vuotiaan Suomen Mallaswhisky Seuran kunniaksi pullotetun tynnyrivahvan Springbankin saa Alkosta edulliseen 189 €:n hintaan. Puhutaan niin edullisesta tuotteesta, että ostin kokonaisen 5 cl osuuden tätä itselleni. Ja pelko pois, tämä tulee ihan juontiin, enkä ole myymässä osuuttani huutokaupassa. Vitsailut sikseen. Uniikki tuote, hienoa että näitä saadaan Suomeen. Ja vain yhdellä asialla on väliä: maistuuko se hyvältä vai ei?

Tätä ei liiemmin kaappiin jäänyt happanemaan.

Springbank 18yo 49,7%, "SMWS 18th Anniversary Bottling"

Tuoksu: Rusinaa, huonekalulakkaa. Lämpimän mausteinen. Maitosuklaata ja toffeeta. Suorastaan kutsuu maistamaan.

Maku: Mausteita, suolaa, tuoksuun nähden yllättävänkin "ei-sherryinen". Makeus enemmän toffeemaista kuin hedelmää ja rusinaa. Vedellä jälkimakuun aukeaa pieni ripaus savua mausteisuuden ollessa vieläkin enemmän läsnä.

Todella hyvä viski! Vierellä preferenssinä maisteltu 12yo CS tuntui hämmentävän nuorelta tämän rinnalla. First fill sherry ei jyrää vaan tynnyri on antanut viskille tyylikkäitä vivahteita jyräämättä Springbankin perusolemusta alleen. Toisin kuin HP:tä, tätä saa vielä Alkosta ilman pelkoa tuotteen muuttumisesta lahjakortiksi. Jos kokee, että on vajaa 200 € ylimääräistä laittaa viskiin ja haluaa viskinsä vielä pitkäripaisesta hakea, niin en näe syytä, miksei tätä ostaisi. Huippu viski ja hatunnosto SMWS:lle ja Springbankille tämän toteuttamisesta!