torstai 17. tammikuuta 2019

Pikanootti: Arran 2000/2016, 16 yo, Private Cask, Finland Exclusive, 49,8 %


Kävin edellisen kerran Uisgeessa vuonna 2017. Tuolloin päivä starttasi Arran-maistelulla. Samalla pääsin maistamaan Arranin suomipullotetta, josta jäi positiiviset muistikuvat. Tämä siitä huolimatta, että kyseisenä iltana tuli juotua muutama muukin viski.

Arranin sherry hogissa kypsynyt suomipullo jäi pahasti mediahuomiossa samaan aikaan tulleiden Highland Parkin vastaavien jalkoihin. Valitettavasti täysin syyttä suotta, sillä kyseessä on erinomainen viski. Tai ainakin sitä mieltä olin kaksi vuotta sitten.

Nyt pari vuotta myöhemmin piti viski ottaa uudelleen maisteluun. Onko aika kullannut muistot vai oliko kyseessä oikeasti laadukas tuote?


Arran 2000/2016, 16 yo, Private Cask, Finland Exclusive, 49,8 % 

Arran 2000/2016, 16 yo, Private Cask, Finland Exclusive, 49,8 %


Tuoksu: Kaakaota, sacherkakkua, marsipaania, punaisia marjoja. Ripaus mahonkia ja hedelmätoffeeta. Yllättävän raikkaan tuoksuinen, vaikka tynnyri on selkeästi läsnä.

Maku: Hyvin samoja teemoja kuin maussa. Rakenne tuo mieleen liköörikonvehdit. Makea ja raikas yhtä aikaa.

Mielestäni ei huuda vettä, vaikka on kyse tynnyrivahvasta viskistä. Viski tuo mieleen talvisen hiihtolenkin päätteeksi nautitun kuuman kaakon. Jälkiruoaksi liköörikonvehti ja pala sacherkakkua. Mielikuva, joka ainakin minua miellyttää.

Valitettavasti Uisge jää tänä vuonna välistä, mutta menkää ihmeessä kaikki kynnelle kykenevät paikalle. Hieno tapahtuma, hyviä viskejä!

Lisälukemistoa:

perjantai 11. tammikuuta 2019

Pikanootti: Clynelish 19 yo, 1996/2015, Berry Bros & Rudd, 56 %


Onnea on viskiä arvostavat ystävät. Kaavin samplevadin pohjia ja käteen tarttui ystävältä saatu sample Clynelishiä. Iloa lisäsi se, että pullon kylkeen oli kirjailtu selvästi samplen tiedot. Ei muuta kuin sample lasiin ja ihmettelemään.

Jokin ei nyt täsmää.

Nautiskelin viskiä, kirjailin nootteja ylös ja sen jälkeen googlailemaan pullon tietoja. Hyvin pian kävi selväksi, että samplen etiketin mukaista viskiä ei ole edes olemassa. Onneksi kavereihin voi luottaa ja pian minulla oli kuva pullosta, josta samplen sisältö oikeasti oli.

Clynelish 19 yo, 1996/2015, Berry Bros & Rudd

Tarinan opetus: merkinnät samplepulloihin on tehtävä taiten.

Kyseessä siis 19-vuotias, vuonna 1996 tislattu ja vuonna 2015 pullotettu Clynelish. Voltteja riemukkaat 56 kappaletta. Tynnyrinumero 6423. Pullottaja Berry Bros & Rudd.

Clynelish 19 yo, 1996/2015, Berry Bros & Rudd, 56 %


Tuoksu: Lähes pistävä sitrus. Tulee mieleen sitruunalla hajustetut pesuaineet. Häivähdys kookosta. Hunajaa. Mineraalinen.

Maku: Makeaa mehiläisvahaa, kuin olisi sokeria lisätty. Sitruunan pistävyys taittuu sitruunamuffinssiksi. Tiukka runko ja vahamainen suutuntuma. Vaatii paljon vettä.

Clynelish siinä muodossa kuin minä tislaamoon ihastuin. Erittäin selkeä vahamaisuus kielenpäällä saa hymyn huulille. Viski on hämmentävän makea, mutta tässä tapauksessa se on vain kehu. Mehiläisvaha tuo mieleen tuohukset. Jos jotain haukkuja haluaa keksiä, niin makumaailma on jollain tapaa vähän yksioikoinen ja ohut. Ohut on outo adjektiivi viskistä, joka tuntuu suussa vahalta, mutta viittaan tässä nimenomaan makuun, en rakenteeseen.

Lisälukemista:


torstai 3. tammikuuta 2019

Savuissa on eroja - Miksi savuolut ei maistu savuviskifanaatikolle?


Yleisesti hyväksytyn kaanonin mukaan suomalaiset viskiharrastajat rakastavat savua. Savusauna, nuotiot, tervaleijonat blaa blaa blaa.

Ja kyllä, myös minun viskimatkani on alkanut savuviskeistä. Pitkään pidin sitä myös viskin tärkeimpänä ominaisuutena. Muistan vieläkin kun ostin viskiharrastukseni alkutaipaleella Lagavulinin 12-vuotiaan CS:n. Pullo oli itselleni suuri pettymys, sillä viski ei ollut mielestäni tarpeeksi savuinen. Nykyään tällainen ajatus tuntuu hölmöltä. 

Olen myös sitä mieltä, että savuviskit ovat loistavia ”aloittelijan viskejä”. Savu ja turve ovat makuja, jotka on helppo erottaa ja jotka peittävät alkoholin maun alleen. Tällöin viskistä saa helposti kiinni ja alkoholi ei häiritse makuelämystä. Kiitos kulttuuriperintömme, myös ne savuterva-aromit liittyvät meillä yleensä positiivisiin asioihin.

Pidän edelleen savusta ja turpeesta. Ne ovat usein elementtejä, joilla varsinkin hintahaitarin alapäässä voi peittää nuoren tisleen ominaisuuksia. Nuori tisle tuntuu noin yleisestikin sopivan turvesavun rinnalle.

Jouluna sain kuitenkin jälleen opetuksen siitä, että savu ei aina ole hyvästä. Joulun myötä nimittäin someni täyttyi erään savuisen alkoholituotteen hehkutuksesta, joka tuntuu olevan jo osa suomalaista jouluperinnettä – Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock.

Kyseinen olut minulle pullotettua oksennusta. Täysin juomakelvoton tuote, jonka rasvainen ja likaisen savuinen makumaailma muuttaa parhaimmatkin bileet laskuhumalankatkuiseksi ankeudeksi. Joka joulu yritän ”hyväksyä” tämän oluen maun, mutta vielä en ole siinä onnistunut. Myös tänä vuonna puolen litran pullosta päätyi 4,5 desiä lavuaariin.

Tänä jouluna jäin olutta hävittäessäni miettimään, miksi sama makuelementti saa oluessa aikaan spontaania yökkäämistä ja viskissä puolestaan tyytyväistä hyminää?

Omaan suuhuni viskin savuisuuden tärkein erottava tekijä olueen verrattuna on sen kuivuus. Savuoluet, ja oluet yleensäkin, ovat viskiä makeampia. Tämä kääntää vaakakupin viskin puoleen.

Korkea alkoholiprosentti auttaa sietämään myös oluessa inhoamiani öljyisiä ja likaisia savuaromeja. Esimerkiksi Longrowit ovat parhaimmillaan kuin huoltamon lattialta kaavittua jäteöljyä. Sama makumaailma oluessa ei taas omaan suuhuni toimi.

Myös viskeissä savuisuus vaihtelee runsaasti. Turpeen määrän lisäksi tärkeässä osassa on turpeen alkuperä. Aiheesta kannattaa käydä lukemassa lisää sen vakavammin otettavan oululaisbloggarin blogista – Whisky Science:Peat.

Loppuun vielä maistelunootit hiukan erilaisemmasta savuviskistä. Tobermoryn tislaamo valmistaa savuista tislettä nimeltä Ledaig. Sen makumaailma miellyttää minua suuresti, vaikka kuvailisin sen makua pitkälti samoilla adjektiiveilla kuin haukkumaani Schlenkerlaa.

Ledaig 13 yo, Amontillado Cask Finish, 59,2 %

Ledaig 13 yo, Amontillado Cask Finish, 59,2 %


Tuoksu: Makea, savuinen. Palvikinkkua, BBQ-kastiketta, vaniljaa ja runsaasti suolaa.

Maku: Käristettyä pekonia, likaista nuotionpohjaa. Suolan kaveriksi tulee myös mustapippuria. Makea ja rasvainen.

Hyvä viski, joka saa haluamaan lisää Ledaigeja lasiin. Täysin erilainen savuturvekokemus kuin Islayn viskeissä.


maanantai 31. joulukuuta 2018

Maisteluraportti: Sokkopikkujoulut


Joulukiireet meinasivat haitata bloggaamista, mutta onneksi näin uuden vuoden aattona voi ottaa ihan keskellä päivää lasin viskiä lasiin ja istahtaa kirjoittamaan. Nimittäin nyt on käynyt niin, että yhdet viskipikkujoulut jäivät raportoimatta. Kattauksessa oli jännittäviä juomia, joten asia täytyy korjata.

Sokkotasting ei ole minun lempiformaattini maistelulle. Sokkona juominen menee valitettavan usein suorittamiseksi, joka ei ole se nautittavin tapa naukkailla viskiä. Pikkujouluihin sokkotasting tuo sen sijaan pienen leikillisen elementtinsä, mikä on näin kerran vuodessa mukava lisä.

Tämän kerran sokkoteema olivat, yllätys yllätys, skottilaiset single malt -viskit. Mitään sen kummempaa kilpailua emme laittaneet pystyyn, vaan viskejä ihmeteltiin hyvässä hengessä tynnyreitä ja tislaamoja arvuutellen.

Tässä viskeistä sokkona kirjaamani maistelunootit sekä valistuneita arvauksia viskistä. Annetaan bonustehtäväksi yhdistää nootit ja viskit. Illan kattaus oli satunnaisessa järjestyksessä seuraava:

Hazelburn Barolo Cask Matured 9 yo, 57,9 %
Arran 12 yo, First Cask 2001/2014,  1st fill Sherry, 52,3 %
Glengoyne 16 yo, Cadenheads 2001/2017, Sherry Butt, 58,2 %
GlenAllachie 10 yo Cask Strenght, 57,1 %
Glenrothes 19 yo, Van Zyulen 1997/2016, Sherry Butt, 53,5 %
Glen Garioch 10 yo (Old Label), 40 %

Viski 1

Tuoksu: Tuoksuu Speysideltä. Todella vahvat hedelmäsalaatit: ananasta, päärynää ja vaniljajäätelöä. Mukava makeus tuo mieleen myös hedelmätoffeen. Bourbontynnyri tai jopa ihan uutta tammea?

Maku: Huh, pakko olla tynnyrivahva! Hedelmäkarkkeja ja toffeeta. Tietty kirpeys tuo mieleen hedelmäremmit.

Viski 2

Tuoksu: Mukavan mineraalinen tuoksu. Ripaus salmiakkia ja vaniljaa. Nuori viski. Veikkaan taas Speysideä. Vaniljaa on tässäkin.

Maku: Tuoksun elementit löytyy maustakin. Tujua on. Veikkaisin siis tynnyrivahvaksi.

Viski 3

Tuoksu: Itse tuomaa pulloa on hankala juoda sokkona. Lappapuuromaista makeutta, rikkiä ja lakattua puuta.

Maku: Näillä volteilla huutaa vettä kaveriksi. Rikkiä ja tanniineja riittää. Makeita marjoja ja ripaus suklaata.

Viski 4

Tuoksu: Kookosta ja lakritsia. Hyppysellinen turvetta ja mukavasti myös tammea.

Maku: Suutuntuma tuo mieleen Clynelishin ja maku Highland Parkin. Nyt voltit ei jyrää ja raadin yleinen mielipide oli, että nyt on kyseessä hiukan vanhempi pullote. Ja kyllähän se kuuluisa OBE sieltä nostaa päätään. Todella hyvä viski!

Viski 5

Tuoksu: Nyt on pikkujouluviski: konvehteja, salmiakkia ja joulumausteita. Hento tammisuus. Lienee olorosotynnyrissä kypsynyt?

Maku: Taitaa tämäkin olla täysillä volteilla liikkeellä. Iso ja mausteinen runko.


Viski 6

Tuoksu: Rusinaa, rikkiä, syksyn lehtiä ja hurjat tanniinit. Joku sanoisi, että ”ottaa poskeen”. Eli ns. #metoo-viski.

Maku: Mitä tähän nyt sanoisi. Olorosopommi isolla O:lla. Voltit myös tapissa. Näin vahvan tynnyrin takaa on aivan turha arvailla tislaamoa.  

Alla kuvamuodossa oikea järjestys. Kuvasta puuttuva Glenrothes juotiin viimeisenä.


Muutama asia jäi kattauksesta mieleen. GlenAllachien 10-vuotias tynnyrivahva on erinomainen viski, joka haukkuu hintansa mennen tullen. Meni itselläni heti ostoslistalle. Toinen huomio on vanha valitusvirsi: ennen oli kaikki paremmin. Kattauksen nautittavin viski oli vanha italialaisten kyykkyviski, Glen Gariochin vanha kymppi.



x

perjantai 7. joulukuuta 2018

Maisteluraportti: Viskin Ystävien Seuran pikkujoulut

Oulun Pub Roosterissa kokoontui viime lauantaina iloinen 11 henkilön joukko juhlistamaan viskin ilosanomaa. Viskin ystävien seuran pikkujoulut koostuivat tastingista, ruokailusta ja kävipä paikalla pukkikin.

Tällä kertaa tastingin veti allekirjoittanut ja kattaus oli hyvinkin perinteinen.

Glenkinchie 12 yo, 43 %
Cardhu 12 yo, 40 %
Clynelish 14 yo, 46 %
Caol Ila 12 yo, 43 %

Edustettuina olivat neljä suurinta Skotlannin viskintuotantoaluetta. Kaikki pullot saa myös Alkosta kotiin (melkein) alle 60 eurolla. Eli takaisin perusasioiden ääreen.

En kerennyt näistä sen tarkempia nootteja kirjailla ylös, mutta muutama huomio viskeistä jäi mieleen.

Ensimmäinen niistä on Cardhun surkeus. Cardhu ei oli ainoa, joka ei saanut yhtään ääntä lopun "illan paras viski" -äänestyksessä. Jotain viskistä kertoo myös se, että muutama peruuntumisten vuoksi pöydällä pyörinyt ylimääräinen annos ei meinannut millään kelvata osallistujilla. Jos ilmainen viina ei mene suomalaisille kaupaksi niin on jo jotain pahasti vialla.

Jos Cardhu pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi "tylsä". Hauskasti usealta paikallaolijalta löytyi hyviä muistoja Cardhusta viskiharrastuksen alkuajoilta. Joko ihmisten maku tai itse viski on siis aikojen saatossa muuttunut. Itse veikkaan molempia.

Toinen mielenkiintoinen huomio oli se, että olisin voinut lyödä vetoa, että Caol Ila äänestetään illan parhaaksi viskiksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka esimerkiksi itse olin positiivisesti yllättynyt Caol Ilan 12-vuotiaan nykykunnosta. Nautittava viski, joka ansaitsee paikkansa viskikaapissa. Ja hienosti ilta toi esille sen, että makuja on yhtä monta kuin juojaakin. Samassa pöydässä illan parhaaksi viskiksi seuloutui sekä Caol Ila että erittäin kevytrunkoinen Glenkinchie.

Illan ykkösviskin titteli meni tietysti ylämaille ja Clynelishille. Vaikka sitä kuuluisaa vahamaisuutta saa 14-vuotiaasta etsiä koirien ja kissojen kanssa, on Clynelish edelleen perusmallas, joka tuntuu suussa erinomaiselta. Mukava mausteisuus, toffee ja tukeva mallasrunko tekee viskistä hintaluokassaan ostamisen arvoisen tuotteen.

Ja parastahan viskitastingeissa on jatkot. Tällä kertaa jatkoilta löytyy muun muassa tällaista:






torstai 29. marraskuuta 2018

Pikanootti: Balvenie Single Barrel Sherry Cask 15yo, 47,8 %


Takaisin perusasioiden ääreen. Samplelaatikon pohjilta löytyi Balvenien 15-vuotias Single Barrel. Sherrytynskää koko rahalla, voltteja 47,8. Pitäisi siis olla herkkua.

Koska en ole hirveän fiksu, samplesta puuttui tynnyrinumerointi. Näitähän on vuosien saatossa lyöty pulloon identtisillä volteilla useampi erä. Täten on mahdoton tietää, mistä batchistä on kyse, mutta makuunhan se ei vaikuta?

Balvenie Single Barrel Sherry Cask 15yo, 47,8 %


Tuoksu: Mahonkia, rusinaa, dominokeksejä. Taustalla ripaus hunajaa ja suklaata.

Maku: Rusinan, mahongin ja erittäin miellyttävän mausteisuuden liitto. Suklaat muuttuu kielellä liköörikonvehteiksi. Oispa joulu!

Herkullinen viski. Tuli jouluinen fiilis. Hyvin perinteisiä sherrynootteja, mutta nehän on just parasta?  

Harmi, että on samplessa vajavaiset merkinnät. Ei voi metsästää koko pulloa itselleen. Älkää olko kuten minä, vaan merkitkää ne samplet kunnolla! Varmaan tämänkin kohdalla mietin, että ”kyllähän minä muistan mikä tämä on”, mutta ihmisen muisti on heikko.

Aikoinaan kävin Balveniella ihan kylässä. Raportin voi lukaista alta:

torstai 22. marraskuuta 2018

Viskimatkailua: Malesia


Kävin vajaan neljän viikon reissulla Aasiassa. Tarkoitus oli bloggailla matkalta, mutta matkakiireet ja se fakta, että kohdemaani Malesia on muslimimaa, vaikeutti suunnitelmia. Näin kotisohvalta matkaa takautuvasti katsoen reissusta jäi käteen myös tähän blogiin sopivia tarinoita.

Vietin suurimman osan matkastani Penangissa. Penangin saari on yhdenlainen Aasian turistikeskittymä, mutta oma majapaikkani sijaitsi mantereen puolella, missä kommunikaatio tapahtui lähinnä viittoen ja jokainen länsimaalainen oli ihmetyksen aihe.

Muslimaaksi Malesian alkoholinlainsäädäntö on yllättävän vapaa. Alkoholia saa ostaa ja juoda, kunhan on täyttänyt 21. Käytännössä kuitenkaan muslimit eivät juo, ainakaan julkisesti. Maan väestöstä muslimeja on reilu 60 prosenttia. Niinpä kadunvarsikauppojen alkoholivalikoima koostuu muutamasta tölkistä Tigeriä, Guinnesia ja Heinekeniä.

Paikallinen siiderimainos.

Suuremmissa ostoskeskuksissa on usein oma alkoholinurkkaus, jonka tarjonta ei päätä huimaa. Valikoima koostuu lähinnä erittäin kalliista tuontiviineistä, bulkkikaljasta ja muutamasta hajanaisesta pullosta erittäin epäilyttävän näköisiä viskejä ja konjakkeja.



Päihtymään Malesiassakin siis pääsee, jos moiselle on tarvetta. Itse kokeilin paikallisia isoja ”food courtteja”, joissa nuudeliaterian kylkeen sai yleensä tilattua Tiikerin tai pari. Trooppisessa ilmanalassa tämä oli oikein mukavaa luksusta.

Tiikeri sopii nuudeleihin.
Mielenkiintoisimpia alkoholituttavuuksia reissulla olivat satunnaiset kiinalaiset tuontiviinat. Suurimmassa osassa etikettejä ainoa ymmärrettävät sanat olivat ”medicine” ja ”contains animal parts”. Itse olen sen verran tiedostava kuluttaja, että yritin löytää juoman, johon ei ole jauhettu tiikereitä ja sarvikuonoja mukaan.

Ja tällainen löytyikin. Golden Bell Wu Chia Pi Chiew myydään mukavassa pienessä pyöreässä pullossa, joka tuo mieleen Unicumin. Tätäkin litkua markkinoidaan sen tervehdyttävillä ominaisuuksilla, ja juomalla on legendan mukaan muun muassa selkäkipuja parantava vaikutus.

Paikallinen Jekku.
Pullon unicumimainen ulkoasu oli selkeä enne, sillä itse juoma maistui hyvin pitkälti Jägermeisterin ja Unicumin lehtolapselta. Ihan hyvää siis, mutta eipä tuota varta vasten kannata lähteä ostamaan.

Reissun ehkä mielenkiintoisin anti oli keskustelut Malesian kiinalaisten kanssa. Kiinalaisessa lääketieteessä/perimätiedossa juomien ja ruokien lämmittävä ja kylmettävä vaikutus on keskeisessä osassa. Keskusteluissa selvisi, että näiden perinteiden valossa viski on viilentävä juoma ja konjakki puolestaan lämmittävä. Täällä sohjoisessa pohjoisessa kannattaisi siis kiinalaisten oppien mukaan juoda viskin sijaan konjakkia.

Toinen kiinalaisesta perimätiedosta kummunnut oppi oli konjakin tuunaaminen ginsengillä. Pullo XO:ta ja reilulla kädellä tuoretta ginsengjuurta pohjalle. Kypsytysaika juomalle on kuulema optimitilanteessa noin kolme vuotta, minkä jälkeen juomalla on tauteja parantava vaikutus. En aio testata.

Kotimatkalla katsastin myös lentokenttiä niin sanotusti ostohousut jalassa. Juran uusi Travel Retail -sarja oli kovasti kentillä esillä ja sitä pääsi useammalla kentällä ihan maistamaankin. 19-vuotias ”The Paps” oli oikein hyvää, mutta ei tarttunut tällä kertaa ostoskärryyn.

Sen sijaan todellinen löytö oli Cathay Pacificin koneessa myytävät viinakset. Kavalanin sherry Solisti maksoi naurettavat 84 dollaria. Houkuttelin matkaseurani viskimuuleiksi ja tilasin lentoemolta kolme pulloa, joita hän lähti iloisesti takahuoneesta noutamaan. Haaveet kuitenkin kaatuivat nopeasti, kun selvisi, että koko lentokoneessa on kyseisiä pulloja vain yksi. Yksi on toki enemmän kuin nolla, mutta harmittaa vieläkin.