torstai 19. huhtikuuta 2018

Pikanootti: Caol Ila 1989/1999, Rendsburg 800 Jahre, Krügers Whiskygalerie, 46 %

Jos viskin kyljessä lukee 800 vuotta, niin onhan sitä pakko maistaa. Krügers Whiskygalerien Rendsburgin kaupungin 800-vuotisbileisiin pullottama Caol Ila on hämäävästä etiketistään huolimatta kuitenkin vain 10-vuotias. Pullottaja sattuu muuten olemaan samaisesta kaupungista kotoisin. Sattumaako? Enpä usko!

Hetki piti miettiä, että mitähän helvettiä.
Caol Ila 1989/1999, Rendsburg 800 Jahre, Krügers Whiskygalerie, 46%

Tuoksu: Salmiakkia, ripaus saippuaa, parfyymejä, omenaa, henkäys turvetta.

Maku: Savustettuja vihreitä hedelmiä, salmiakkia. Märkää paperia. Harmittavan lyhyt jälkimaku.

Kauan pullossa ollut viski. Ja samplekaan ei ihan tuorein ole, joten maussa hiukan häirinnyt paperisuus voidaan laittaa sen piikkiin. Joka tapauksessa hieno nenä, jonka parissa viihtyi pitkään.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Olutkaupunki Gdansk

Kävin pyörähtämässä pitkän viikonlopun Gdanskissa. Vanha hansakaupunki henkii historiaa ja Turusta lentävä Wizzair tarjoaa hinnoiltaan erittäin kilpailukykyisiä lentoja. Niinpä kylänraitilla on meno kuin Haaparannassa: ruotsia ja suomea kuulee enemmän kuin puolaa.

Puolan käsityöläisolutbuumista nauttimiseen kaupunki on erinomainen. Kävin tarkastamassa muutaman Ratebeerin ja Untappedin suosituksen. En pettynyt.

Baarikierros Gdanskissa

Pułapka löytyy lähes vastapäätä Gdanskin kauppahallia osoitteesta Straganiarska 2. Eurolavoista ja kirpputorisälästä kyhätty sisustus on niin hip ja cool, että hipstereillä viikset väpäjää ja ovensuussa. 

Olutvalikoima oli törkeän kova. Hanoja ei ollut montaa, mutta niistä löytyi muun muassa kolme tynnyrikypsytettyä puolalaista imperial stouttia (Browar Golemin Lilithin tynnyrykypsytyksille vahva suositus) ja pullopuolella belgialaisia klassikoita oli hyllyt väärällään. 

Valitettavasti paikka ei tarjonnut maistelulautasia, mutta pienin tuoppikoko oli sopiva 1,5 dl. Tällä annoskoolla jaksoi maistella useamman imperial stoutin. Suomalaiseen hintatasoon nähden Puolassa oluen juominen on ilmaista. Pisti hiukan hymyilyttämään kun tarjoilija halusi etukäteen varoittaa tilaamani tynnyrikypsytetyn imperial stoutin hinnasta: puolen litran tuoppi olisi maksanut nimittäin 8,5 €.

Seuraavana testiin pääsi turistioppaista löytyvä panimoravintola Browar Piwna. Muutamaa omaa olutta ja puolalaista perinneruokaa tarjoavaa paikkaa ei voi hyvillä mielin ainakaan oluen ystävälle suositella. Mauttomat oluet eikä shurekissa (puolalainen siskonmakkarakeitto) ollut kananmunaa. Pettymys.

Tämä vierailu sai miettimään panimoravintoloita noin yleensä. Tampereen Plevna taitaa olla ainoa edes siedettävä, jossa olen vieraillut. Yleensä olut on paskaa ja ruoka korkeintaan keskinkertaista. Saa antaa vinkkejä hyvistä panimoravintoloista.

Prairie Artisan Ales - Brett C @ Labeerynt
Browar Piwnan jälkeen Labeerynt (Szeroka 97) oli taivas maan päällä. Sympaattisesta kellarista hiukan pahimman turistikeskittymän ulkopuolelta löytyvä pubi tarjosi suuren valikoiman puolalaista käsityöläisolutta. Ja jälleen kylkeen pullosta niitä belgiherkkuja. Hauskasti valikoimassa ei ollut juuri päällekkäisyyksiä Pułapkan kanssa, joten uutta juotava löytyi yllin kyllin. Vahva suositus!

Viimeinen testaamani baari, Degustatornia, löytyi rankadun Hiltonin takapihalta (Grodzka 16). Paikka tarjosi ainoana vierailemistani pubeista maistelulautasia, mikä oli mukava yllätys. Ja olutvalikoima oli jälleen täynnä muihin baareihin nähden uniikkeja puolalaisia pienpanimotuotteita. Pullovalikoima ei ihan Labeeryntin tai Pułapkan tasolle yltänyt, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.


Olutkulttuurin erot

Tärkein opetus reissusta oli kuitenkin alkoholikulttuurin erilaisuus. Tilasin Pułapkan tiskiltä Cantillonin Rose de Gambrinuksen ja ensimmäinen kysymys baarimikolta oli: "Here or takeaway".

Pułapka
Ja tosiaan, perjantai-illan hämärtyessä, ja baarin täyttyessä, ihmiset ostivat pullotavaraa mukaan ja menivät nauttimaan vuoden ensimmäisistä lämpimistä illoista ja nauttimaan olutta katukiveyksellä istuen. Vastapäisen baarin asiakkaiden noudattaessa samaa kavaa, täyttyi katu laatuoluista ja elämästä nauttivista ihmisistä.

Tämä on sitä kulttuuria, jota toivoisin myös Suomeen. Valitettavasti baarien ulosmyyntioikeudet taisivat eksyä viranomaistulkintojen byrokratiaviidakkoon. Normienpurkutalkoissa on vielä tekemistä!

Loppuun vielä puolalaista kansanmusiikkia.

torstai 12. huhtikuuta 2018

Maisteluraportti: Seitsemän Port Charlottea

Mitä/mikä on Port Charlotte? Ensinäkin se on kylä muutaman mailin päässä Bruichladdichin tislaamolta. Toisekseen on kyseisen tislaamon erinomainen pullotesarja. Itse tutustuin jälkimmäiseen.

Tarinan mukaan Bruichladdich osti Port Charlotten kylästä löytyvän vanhan Lochindaalin tislaamon tarkoituksenaan avata se uudelleen. Tarinalla ei ollut onnellista loppua. Ilmeisesti rahoituskierros ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tislaustoimintaa ei koskaan aloitettu uudestaan.

Bruichladdichin omistukseen siirtyneet tislaamorakennukset eivät kuitenkaan jääneet tyhjänpantiksi. Bruichladdichin tislaamolla tislattu Port Charlotte nimittäin kärrätään Lochindaalin tislaamon varastorakennuksiin kypsymään. Erittäin turvesavuinen tisle (n. 40 ppm) saa ainakin markkinointi-ihmisten mielestä näin aivan erityisen luonteen. Ja voi siinä osa totuutta ollakin, Port Charlottet ovat erinomaisia viskejä.

Melkein koko kattaus kuvassa.
Itselläni oli kunnia päästä maistamaan hyvässä seurassa seitsemän Port Charlotte -pullotetta. Illan kattaus jaettiin kahteen osaan, jossa ensimmäisessä keskityttiin ei niin äärimmäisiin makuihin.

Port Charlotte An Turas Mor 46 %

Tuoksu: Vaniljajäätöä päärynäkastikkeella. Makea ja kutsuva.

Maku: Vaniljajäätelö muuttuu vaniljarinkeliksi, jossa mukana turvetta ja tuhkaa.

Jälleen kerran Jim McEwanin "huolella parhaista tynnyreistä valittu multivintage". Veikkaisin, että aika börbbävetoinen tynnyröinti tässä on. Ok, jopa hyvää, ei erinomaista.

Port Charlotte Islay Barley 50 %

Port Charlotte Islay Barley 50 %

Tuoksu: Jyvämäinen, makean savuinen. Nuorekas.

Maku: Jyviä, turvetta, suolaa, pippuria ja vichyvettä.

Islayn saaren pelloilta raahatut ohrat antaa yllättävän jyvämäisiä nootteja. Hauska mineraalisuus miellyttää, mutta aika yksinkertaisilla komponenteilla tässä mennään.


Port Charlotte 2007 CC: 01 57,8 %

Tuoksu: Kuivattuja hedelmiä, venelakkaa, turvetta, luumuja ja toffeeta.

Maku: Kuivaa hedelmää ja turveetta. Isolla haukulla reilusti puuta ja jopa tanniineja.

Tämä oli jännää. Vanhoissa Cognacin seudun Eau De Vie -tynnyreissä kypsytetty travel retail -viski  maistui mainiolta.


Port Charlotte 2002/2015, Bourbon barrel,  Malts of Scotland, 55,4 %

Tuoksu: Nuotionpohjaa, grillattua kalaa, suolaa ja pullataikinaa. Tuo Ardbegin mieleen.

Maku: Turvetta, kalaa, keltaisia hedelmiä. Vedellä jopa ruohomaisia juttuja.

Koska MoS on yksi parhaista indiepullottajista, olin jopa hiukan pettynyt tähän. Ardbeg mielikuvat olivat outoja, vaikka eihän Ardbegissä mitään vikaa ole. Tästä nelikosta ehdottomasti CC:01 oli eniten minun mieleeni.

Loppuun tykiteltiin sitä synkempää jynkytystä kolmen dramin verran. Ja voi pojat ne oli hyviä!

Port Charlotte 2004/2015, Leroy Red Wine Cask, Malts of Scotland, 57,1%

Port Charlotte 2004/2015, Leroy Red Wine Cask, Malts of Scotland, 57,1%

Tuoksu: Rikkiä, huonekalulakkaa, punaista marjaa. Todella hyvä!

Maku: Rikkiä, kumia, tammea, tanniineja. Miellyttävän likainen ja robusti. Ripaus salmiakkia.

Illan paras viski. Äärimmäinen pommi joka osa-alueella! Tätä saa muuten kuulema auctionista alle satkun. Ostakee pois!

Port Charlotte PC 12 - Oileanach Furachail 58,7 %

Tuoksu: Märkää paperia, joululimppua ja tummaa puuta.

Maku: Synkkää jynkytystä! Tuhkaa, turvetta, marjoja, lakkaa. Pitkä ja monitahoinen viski.

Tätä olin juonut ennenkin ja kehunut maasta taivaisiin. Ja olihan se edelleen hyvää, mutta Leroy oli parempaa. Kompleksisuudessaan saattaisi kestää Leroyta paremmin aikaa. Erinomainen viski.

Port Charlotte, Valich 02 Gorag, 11 yo 62 %

Tuoksu: Rikkiä, mansikoita, ruutia, turvetta.

Maku: Ruutia ja huonekalulakkaa. Tammea, ja kyllä se mansikka löytyy myös mausta. Todella tuhti. Saa läträtä vedellä!

Huh, mikä tykki! Itse tislaamon kaupasta pullotettu erikoiserä. Pessac-Leognan punaviinitynskää ja sen sellaista. Äärimmäinen viski, joka tarvii aikaa ja vettä. Tähän pitää melkein tutustua uudelleen, mutta joka tapauksessa erinomainen viski.

Tämän illan perusteella rahojansa ei kyllä hukkaan heitä, jos ne Port Charlotteen sijoittaa. Erityisesti viinitynnyrit tuntuvat toimivan loistavasti tälle tisleelle. Kaiken lisäksi, näitä saa vielä ihan siedettävillä hinnoilla. Tykkään, ostan, juon.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Just Peat It uudistuu


Bloggauksen aloittamisesta alkaa olemaan jo useampi vuosi. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli olla eräänlainen harrastuksen katalysaattori: samalla kun sukelsi itse syvemmälle viskimaailmaan tuli otettua asioista selvää kun harrastuksella oli yleisöä.

Maailma muuttuu ja viskiblogeja on kerennyt syntyä uusia ja kuolla pois jo useita sinä aikana kun olen harrastanut. Ja hauska harrastus bloggailu onkin.

Tällä hetkellä blogi kituuttelee omalla painollaan. Päivitystahti on vaihteleva, mutta parhaiten sitä voisi kuvailla sanalla harva. Satunnaisuus laskee myös seuraajakantaa. Olen edelleen myös sitä mieltä, että asioista ei kannata kirjoittaa jos ei ole mitään sanottavaa.

Tähän voi kuitenkin itse vaikuttaa. Asioista kiinnostuu kun niille antaa aikaa. Eli harrastaa. Ja tälle olen myös päättänyt tehdä jotain. Tästä päivästä lähtien Just Peat It ilmestyy joka torstaina klo 18:00 aina kesäkuun alkuun asti, jonka jälkeen arvion tilannetta uudestaan. Tämä ei silti tarkoita, että sisältöä tulisi vain torstaisin!

Juttujen sisältöihin ei sinänsä ole tulossa muutoksia. Pääpaino on edelleen viskissä. Lisämausteensa mukaan tuovat muut tislatut tuotteet ja olut. Olutblogiksi Just Peat It ei ole muuttumassa, vaikka olut allekirjoittaneen on vienytkin mennessään. Yksi esimerkki tulevasta sisällöstä ovat esimerkiksi olut- ja viskiparitukset. Myös blogin ulkoasu saa osakseen kevään mittaan pieniä muutoksia.

Muutamat perinteiset juttutyypit tulevat saaman oman tunnisteen. Maisteluraportti on osio, jossa kerron kokemuksiani viskitastingeista. Pikanootti osio on puolestaan varattu yksittäisen viskin esittelyyn ja nootittamiseen. Etuliite kertoo selkeästi jutun sisällön. Näin lukijan on helpompi valita lukuun juuri häntä kiinnostavat aiheet.  Ilman etuliitettä olevat postaukset voivat puolestaan olla mitä vain Islayn ja Oulun väliltä.

Monikanavaisuus säilyy osana blogia ja yritän myös panostaa siihen enemmän. Facebook pysyy edelleen lähinnä bloginjakoalustana, jossa on ehkä myös pienempi kynnys kommentoida bloggauksia. Toisena kanavana toimii Instagram, jonne tulee kuvia myös oluthörhöilyistäni. Instagram sisältö tulee olemaan suurimmaksi osaksi uniikkia verrattuna blogiin ja Facebookkiin.

Iloisia lukuhetkiä toivottaen, Sampo

torstai 5. huhtikuuta 2018

Maisteluraportti: Ailsa Bay St. Michaelissa

Ailsa Bay on turvesavuinen lowland viski. Pari vuotta sitten lanseerattu juoma ei itselläni ensimaistelussa herättänyt tunteita. Onneksi St. Michaelin takahuoneeseen oli eksynyt Beverages Finlandin Jyri Pylkkänen kertomaan viskistä. Ja mikä tärkeintä, hänellä oli mukanaan tynnyrisampleja, joten laseihin saatiin jonkin tyyppinen rekonstruktio Ailsa Baysta.

Lowland on alueena tunnettu kevyemmän profiilin single malteista, joten Ailsa Bay on markkinointimielessä aika nokkela veto. Markkinoinnissa on noin muutenkin onnistuttu hyvin. Korkista löytyvä curlingkivi jää mieleen, etiketistä löytyy hauskoja koordinaatteja tislaamolle, PPM mitataan juuri ennen pullotusta ja viskistä on saatavilla jopa SPPM (sweet parts per million) lukema.

Tunnetusti markkinamiesten höpinöillä ei makuun ole hirveästi vaikutusta. Sen sijaan sillä, että viski on kypsynyt aluksi merkittävän pienissä tynnyreissä voi ollakin. Kyseessä ovat siis 25-100 litran vetoiset tynnyrit, joissa on alunperin majaillut Hudsonin Baby Bourbon -nimistä tuotetta. Näissä Ailsa Bay kypsyy ensimmäiset 6-9 kuukautta.

Ailsa Bay 48,9%

Tuoksu: Raakaa ja nuorta. Vahva turve ja vihreitä hedelmiä.

Maku: Makea, savun ja turpeen kyllästämä. Ripaus vaniljaa, vihreää omenaa. Yksioikoinen ja paloviinamainen.

Kun katsele omia muistiinpanoja niin pakko sanoa, että ei se niin pahaa ollut mitä nootit antaa ymmärtää. Itseasiassa ihan jees. Nuoressa, hiukan kypsymättömämmässä viskissä savu ja turve pelastavat paljon. Viinamainen robustisuus on savun ja turpeen kanssa itseasiassa ihan miellyttävää.

Seuraavaksi oli vuorossa Ailsa Bayn komponentteja. Lasiin saatiin siis neljä tynnyrivahvaa näytettä. Ensimmäisenä maisteltiin Hudsonin Baby Bourbon -tynnyreissä kypsyteltyä Ailsa Bayta. Näistä viski päätyy joko first tai refill bourbontynnyriin tai virgin oak -tynnyriin.

Hudson Baby Bourbon kypsytetty 57,1 %

Tuoksu: Jyvää, keksiä, voita. Yllättävän kutsuva.

Maku: En uskoisi todellakaan näin nuoreksi. Tuntuu ikääntyneemmältä kuin Ailsa Bay. Mukavat mausteet ryydittää tuoksun lupaamat komponentit kielenpäältä kurkusta alas. Tykkäsin.


First fill Bourbon 61,5 %

Tuoksu: Raikas, mineraalinen. Meripihkaa, vaniljaa ja omenaa.

Maku: Tikkuja ja vaniljaa. Ei näy enää omenaa kielenpäällä.


Re-fill Bourbon 57 %

Tuoksu: Perinteinen leivontamaustespektri: vaniljaa, omenaa, tiettyä jyvämäisuutta.

Maku: Mukava mineraalisuus kietoo leivontatarpeet valitettavan pontikkamaiseen kliimaksiin.


Virgin Oak 64 %

Tuoksu: Puukäsityöluokkaa ja kunnolla. Sahanpurujen seassa ripaus vaniljaa.

Maku: On tikkuja ja tammea. Jälleen jotenkin mineraalinen suutuntuma, josta pidän. Tähän sai vettä holvata isolla kädellä.

Yleensä olen tynnyrisampleista innoissani, mutta nämä nyt ei jotenkin maistunut. Hauska mineraalisuus säilyi kaikissa, mistä tykkäsin, mutta noin muuten oltiin tekemisissä joko laiskojen tynnyreiden tai todella nuorten näytteiden kanssa. Baby Bourbon näistä ehdottomasti paras. Hauskaa nämä oli silti juoda ja ihmetellä maailman menoa.

Ailsa Bayn ja tynnyrinäytteiden lisäksi oli tarjolla samansta portfoliosta myös Girvanin tuotteita ja bonusylläri. Girvan ja Ailsa Bay tehdään molemmat Girvanin tislaamon tiloissa, mutta eri pannuilla. Valtava teollisuuslaitos tuottaa Ailsa Bayn ja Girvanin lisäksi Hendrick'sin giniä ja puskee raaka-aineita Grantsin blendeihin.

Girvan No. 4 aps

Girvan No. 4 aps 42 %

Tuoksu: Ei omenaa vaan selvää päärynää. Raikas ja mineraalinen.

Maku: Voimainen suutuntuma, jota raikas mineraalisuus kivasti tukee. Aika kehnot komponentit mistä rakentaa.


Girvan 25 42 %

Tuoksu: Ruohoa, suklaata. Makea ja kutsuva.

Maku: Yllättävää mausteisuutta, konvehteja ja ruohoa. Silti kevyt.

Jyväviskiksi Girvanin 25 oli oikein hyvää. Helposti juotava ja silti löytyi tarttumapintaa. Silti jäin miettimään oliko viski hengetön vai elegantti? Number 4 apsista ei puolestaan juuri kerrottavaa jäänyt. En ostaisi.

Viski on kyllä jännää. Vaikka viskit olivat tällä kertaa heikohkoja, oli tapahtuma mukava ja menisin vaikka heti uudestaan. Ja se ylläri oli tietysti Hudsonin Manhattan Rye, josta annan trendikkään yhden sanan arvostelun: "mattolaituri".

Hudson Manhattan Rye

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kuusi eurooppalaista viskikummajaista

Viskiä tislataan ympäri maailmaa. Isot otsikot menevät yleensä Skotlannin ohella Japanille, Yhdysvalloille, Irlannille ja Kanadalle. Myös Skandivaniasta löytyy todellisia viskihelmiä. Minkälaisia helmiä muualta maailmasta löytyy?  Pari viikkoa sitten oli tarjolla jotain oikeasti jännittävää, nimittäin kuusi kappaletta keskieurooppalaisia viskejä.

Ensimmäisenä lasiin pääsi saksalainen jyväviski Owen Single Single Grain Whisky. Berghof Rabelin tislaamolta tuleva viski pitää sisällään 85% vehnää ja 15% mallastettua ohraa. Olin ymmärtävinäni, että viski on majaillut keskipaahdetuissa ensimmäisen täytön saksalaislähtöisissä tynnyreissä. Minun saksankielentaitoni perustuu b-luokan aikuisviihteeseen ja natsidokkareihin, joten kannattaa tarkat speksit käydä tarkastamassa täältä.

Owen Single Grain Whisky
Owen Single Grain Whisky, 40%

Tuoksu: Aivan karmea paloviinan, voin ja kaurakeksien yhdistelmä. 

Maku: Hapan, raaka, viinainen. Ripaus kaurakeksiä erottaa lamppuöljystä.

Aivan kauhea viski. Älä osta, älä juo. 

Seuraavana vuorossa oli ikämerkitsemätön Aureum 1865. Juomaa valmistava Zieglerin tislaamo omaa pitkän historian, mutta viskiä tislaamon ensimmäinen viski julkaistiin vasta 2008. Maistossa ollut 2011 julkaistu nasu ei siis mikään iäkäs tapaus voi olla. Tislaamon omia sivuja voi käydä ihmettelemässä tästä

Aureum 1865

Aureum 1865, 43%

Tuoksu: Banaania, weetabixiä, hedelmäsmoothieta.

Maku: Hämmentävän yksioikoinen banaanitykittely. Ei muistuta oikein edes viskiä vaan tuo mieleen banaaniliköörin.

Jos tykkää banaanista niin tämä on varmasti hyvää. En oikein tiedä onko tällä viskin kanssa mitään tekemistä. Todella outo, mutta toisin kuin Owenin Single Grain, tämän maistoi mielellään jo kuriositeettina.

Seppo Rädyllä oli aikoinaan mielipiteensä Saksasta, ja viskin suhteen hänen kommentteihinsa on tämän maistelun perusteella helppo yhtyä. Onneksi seuraavaksi suunnattiin Belgiaan.

Ensimmäisenä belginä lasiin lyötiin Belgian Owl -tislaamon 3 vuotta kypsynyt ensimmäisen täytön  bourbontynnyrissä kypsytetty single malt. Tislaamon sivut toimivat ihan englanniksi. Suosittelen tutustumaan.

Belgian Owl, First Fill Bourbon Cask


The Belgian Owl, First fill Bourbon Cask, 36 months, 46%

Tuoksu: Tämän tunnistaa jo viskiksi. Tuttuja bourbontynnyröinnin nootteja: vaniljaa, toffeeta ja kevyttä mausteisuuttaa.

Maku: Vaniljaa, mausteita, hunajaa. Vahamainen suutuntuma, mutta kyllähän tämä tynnyriä vielä kaipaisi. Jää turhan nuoren oloiseksi.

Tämä oli jo viski. Toisena belginä maisteltiin perään Stokerij de Molenbergin 2nd Anniversary edition Fado Vivo. Tislaamon taakse kätkeytyy mielenkiintoinen tarina. Sen omistaa Het Anker, joka sattuu tekemään myös olutta. Heidän Gouden Carolus on myös suomalaisille tuttu tuotemerkki. Tarinan mukaan koko tislaamon idea lähti liikkeelle halusta tislata Gouden Caroluksen Trippeliä. Tältä pohjalta on päätynyt myyntiin jo useampi viski.

Fado Vivo on saanut osakseen 3 vuotta bourbontynnyriä, jonka jälkeen se on viimeistelty portviinitynnyreissä. Tarkat speksit näkee kätevästi tästä.

Stokerij de Molenberg 2nd Anniversary Edition Fado Vivo

Stokerij de Molenberg 2nd Anniversary Edition Fado Vivo, 46%

Tuoksu: Nyt on marjaa! Punaista sellaista. Mansikkaa, vadelmaa, kirsikoita.

Maku: Hapan. Marjat tuovat mieleen jopa kotiviinin mäskin happamuudessaan. Nuori. Jotain tuoretta yrttisyyttä on myös mukana. Suutuntuma mielenkiintoinen - kuin viskillä olisi päällyste.

Nuori, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen. Pisti miettimään tislaamon muiden tuotteiden hankkimista.

Belgiasta makumatka vei Ranskaan ja Distillerie des Menhirsille. Lasiin siis tislaamon Eddu Grey Rock. Kyseessän 1998 perustetun tislaamon blendi, johon on käytetty yhtenä ainesosana tattarista tislattua viskiä. Varsinainen kummajainen, jonka statseja kannattaa käydä ihailemassa täältä

Eddu Grey Rock
Eddu Grey Rock, 40%

Tuoksu: Liimaa ja keltaisia hedelmiä. Rehellisesti ällöttävä!

Maku: Makea, likainen, banaaninen. Tinneriä ja muita liuottimia. 

En ole varma onko tämä pahempaa kuin Owenin Single Grain, mutta kumpaakaan ei mielellään suuhunsa laita. Onneksi ranskalaisten mainetta oli pelastamassa herkullinen Michel Couvreur Overaged Malt Whisky. Pullo oli eurooppalaisten viskien tastingissa hiukan huijausta. Kyseessä on skottliviskeistä sekoitettu blended malt, joka on kypsytelty burgunditynnyreissä Ranskassa.

Michel Couvreur Overaged Malt Whisky
Michel Couvreur Overaged Malt Whisky, 43%

Tuoksu: Rikkiä, hapanta marjaa, rommikeksejä, jotain sienimäistä maanläheisyyttä.

Maku: Puu tulee suutuntumassa hyvin esille ja pyöristää nenän lupaamia makuja. Tasapainoinen ja hienostunut viski, jolta kaipaisi hiukan pidempää jälkimakua. Katoaa suusta turhan nopeaa.

Illan paras, mutta ei mielenkiintoisin. Se palkinto menee Vado Vivolle. Muuten illan kattauksesta jäi mieleen se, että ainakaan sokkona en ole Keski-Euroopan tuotoksia ostamassa. Aikamoista tärpättiä oli osaan pulloista laitettu.

torstai 22. helmikuuta 2018

Bruichladdich Black Art 4.1

Bruichladdichin Black Art on pullotesarja, jonka jokainen osa on melkein tuplasti edellistä kalliimpi. Ja miksipä tislaamo ei omiaan ottaisi pois, jos kerta maistuu. Maistelussa oleva Black Artin versio on viimeinen itsensä Jim McEwanin sekoittelema Black Art ja on maailmalla saanut hyviä arvioita. Niinpä keskiviikkoilta ja Sevilla - Manchester United kuullosti juuri oikealta paikalta kaataa tämä kaapissa aivan liian pitkään lojunut sample lasiin.

Mitään tarkkoja speksejä viskistä ei ole olemassa, vaan kyseessä on nimensä mukaisesti tislaamomestarin harjoittama maaginen riitti, jossa jämätynnyreistä sekoitellaan varsin mielenkiintoinen pullote. Valistuneet arvaaukset sisällöstä liikkuvat lähinnä viinitynnyreiden maailmassa, joka on helppo allekirjoittaa. Tislaamolta kerrotaa sen verran, että ainakin amerikkalaista että eurooppalaista tammea tuotteesta löytyy.

Bruichladdich Black Art 4.1, 23yo 49,2%

Tuoksu: Lakkamaista puuta, suklaakakkua, mausteita, punaista marjaa. Monitahoinen ja kutsuva.

Maku: Merkittävän mausteinen. Tammi maistuu, mutta mitään merkittävän suurta tanniinisuutta tästä ei löydy. Suklaakakku ja mausteet soivat kivasti yhteen. Ei lässähdä lopussa vaan maku jaksaa kantaa loppuun asti. Yhdellä sanalla: liköörikonvehti.

Mausta huomaa, että tähän on blendattu sekä eurooppalaista että amerikkalaista tammea. Ja yhdistelmä kyllä toimii. Hieno ja monitahoinen viski, jota tuoksuttelee ja maistelee pitkän aikaa.

Okkultismin kanssa flirttailevalle viskille sopii taustamusiikiksi okkultistinen musiikki. Oululainen The Aeon perustettiin Oulun Ylioppilasteatterin Aleister Crowleyn elämästä kertovan "Suuri Peto" -näytelmän taustabändiksi. Sen jälkeen on keikkailtu Kaustisia myöten ja kyllä tätä kuunnellessa on hyvä saatanaa palvoa ja viskiä siemailla.