Nasut ja viskimainonta - prologi

Anna Kortelainen kuvaa kirjassaan Virginie! omia harharetkiään taidehistorian syövereissä. Mielenkiintoista kirjassa on kuvaus tutkijan tuskasta ja löytämisen riemusta. Loppujen lopuksi tärkeää ei ole löytää vastauksia vaan nauttia matkasta. Populäärimmin voisi lainata vaikkapa Fintelligensiä: "Meille matka on määränpää."

Idea on niin hyvä, että päätin marimekkoilla ja inspiroitua Kortelaisen kerrontatavasta. Koska tämä on viskiblogi, mielenkiinnon kohteena eivät ole Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden naisystävät, vaan jokin maltaisempi arvoitus. Mietiskelin yksikseni nykyistä nasu-buumia ja aloin pohtia yksimaltaisen viskin historiaa. Jostain mielen syövereistä kohosi ajatus, että ehkäpä nämä viskiyhteisön kovasti arvostamat vintaget eivät olekaan historiallisesti niin kova juttu.

Ajatus jäi vaivaamaan ja päätin alkaa ottaa asiasta selvää. Ensimmäisenä googlailin hiukan viskin historiaa. Valitettavasti ainakaan minun google-taidoilla ei asiaan saanut oikein mitään selvyyttä. Juttu pitäisi siis selvittää pitkän kaavan kautta. Kysäisin kirjavinkkejä ihmisiltä ja sain myös hyvän tutkimusvinkin. Eräs kanssabloggaaja vinkkasi tarkistamaan elektroniset sanomalehtiarkistot ja katsomaan, miten viskiä on ajansaatossa mainostettu. Juuri mainoksethan vastaavat siihen, miten viskiä on yritetty saada kaupaksi. Ajatus oli mainio ja hiukan hävetti, että en ollut itse tullut asiaa ajatelleeksi.

Ensimmäisenä kävin mutkan Amazonissa ja nappasin noin 50€:lla kirjahyllyntäytettä. Mm. Still Going Strong - History of Whisky Advertising ja Schweppes Guide to Scotch tarttuivat haaviin. Samalla sain kauhistella joidenkin viskikirjallisuuden klassikoiden hintoja. Muun muassa pitkään himoitsemani The Distilleries of Campbeltown: The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World kustantaa halvimmillaan 68£. Hurja hinta!

Sitten oli aika tarkistaa minkälaisiin elektronisiin sanomalehtikokoelmiin pääsisin käsiksi ilman kummempia rahallisia panostuksia. The British Newspaper Archive olisi tietenkin loistava paikka aloittaa, mutta pienen harkinnan jälkeen päätin pitäytyä ilmaisissa. Päätökseen vaikutti Oulun Yliopiston kirjaston tietokantojen suomat katseluoikeudet. Erityisesti The News Vault ja The Times Digital Archive, joka sisältää lehden vuosikerrat väliltä 1785-1985, lämmittivät mieltä. Näistä oli hyvä lähteä liikkeelle. Myös JStor ja muutama muu akateemisia julkaisuja sisältävä tietokanta antoi mielenkiintoisia tuloksia viskiaiheisilla hakusanoilla.

Perusteet on nyt luotu ja odotellaan rauhassa postin saapumista, jotta saadaan taustat kuntoon. Olen Whisky & Philosophy -teoksen avulla rakentanut "tutkimuskysymystä" hiukan eteenpäin, mutta siitä ensi kerralla. Rajoitetun vapaa-ajan puitteissa tulee edetä hätäilemättä. Idean julkiseksi tekemisellä pakotan itseni kuitenkin tekemään tämän loppun. Ihminen on yksinkertainen eläin.

***

Lähteitä selaillessa tuli maistella myös viskiä. Edradourin vuonna 2002 Andrew Symingtonin myötävaikutuksesta alkaneiden tynnyrikokeilujen tuloksena syntynyt ruby port -tynnyrissä kypsynyt Edradour Ruby Port valikoitui ihastuttamaan tutkimusretkeä. Alla muutama huomio.

Vahingossa otin kuvan vinoon.

 Edradour Ruby Port 2002/2013 46% OB (batch 1)

Tuoksu: Ruusunmarjaa ja kirsikkaa. Todella makean marjaisa olemus. Hiukan ummehtuneen oloinen. Tilkka vettä kokeilemisen arvoinen.

Maku: Suun valtaa tamminen hedelmäsalaatti, joka kuivuu mukavasti loppuun. Makeus säilyy kuitenkin pitkään kielen päällä. Todella marjaisa, vaikkakin ikävän lyhyt makuelämys.

Ei yhtä äärimmäinen kokemus kuin saman sarjan Chardonnay-kypsytelty versio, mutta oikein maukas, vaikkakin turhan yksioikoinen viski. Oma pullo on tislaamolta hankittu ja ainakin heidän hintatasoonsa nähden kelpo puteli. Edradourit ovat muutenkin nostaneet osakkeitaan minun silmissä - oikeasti huonoa pulloa ei ole vielä tullut vastaan. Aiempaa Port-kokeilua itse herra Symingtonin opastuksella voi ihmetellä vaikkapa tästä.

Nalle Puh ja NASujen kosto

Nassit, nasut, nassukat - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Koetin ajan henkeä No Age Statement -viskien osalta jo hiukan aukaista, mutta aihe alkoi kiinnostaa enemmänkin. Kirjallisuutta on tilailtu ja tutkivaa journalismia harrastettu muutenkin. Kannattaa lähiviikkoina tarkkailla blogin tapahtumia tarkalla silmällä. Yksinkertaisinta on tietysti tilailla päivitykset suoraan sähköpostiin. Tähän hommaan löytyy nappi oikeasta sivupalkista.

Glenfarclasin manausboksi, niin kuin minä sen koin.

Suurempien juttuideoiden vielä kypsyessä päätin esitellä yhden kaapista löytyvän NAS-viskin, Glenfarclas Heritagen. Ruotsin ja Ranskan markkinoille suunnattua Heritagea on saatavilla 40% ja 60% versiona. Isoveljeään, 105 Proofia, Heritage matkii myös hinnassa. Pullo ei ole todellakaan ole hinnalla pilattu. Tietojeni mukaan Heritagesta ei kuitenkaan ole ikämerkittyjä versioita 105 Proofin tapaan tehty. "Arvostelukappale" on tujumpaa, 60%:sta pullotetta.

Eipä näytä kännykkäkamera paljon häviävän pokkarille.

Tuoksu: Rusinaa, "lämmintä" mallasta, hunajaa ja sitä minun mielestäni Glenfarclasin tynnyrivahvoille ominaista ruutia.

Maku: Mallas nousee maussa paremmin esille. Lopussa "ruutimaisuus" jyrää ja jättää suuhun mukavan, salmiakkia muistuttavan makuelämyksen.

Odotukset Heritagen suhteen olivat henkilökohtaisesti kovat, sillä 105 Proof on oma NAS-suosikkini. Aivan samanlaisia fiiliksiä Heritage ei valitettavasti tarjoillut, mutta eipä Glenfarclas koskaan pahaa ole. Mielellään tätä juo.

Koska listaukset on aina kivoja, laitetaan tähän vielä oma NAS top-5 juuri NYT!

1. Glenfarclas 105 Proof: Ensirakkaus ei unohdu.
2. Auchentoshan Valinch: Hämmentävän puhdas ja tasapainoinen. Loisto!
3. Talisker Port Ruighe: Todella vaisun Stormin jälkeen palautti uskon Taliskerin Nasuihin.
4. Laphroaig Quarter Cask: Toinen ikisuosikki. Pyyhkii muilla NAS-Lappareilla lattioita.
5. Ardbeg Corryvreckan: Oma suosikkini Ardbegin laajasta NAS valikoimasta.

Loppuun pari ilmoitusasiaa. Blogosfääriin on ilmestynyt uusi suomenkielinen viskiblogi. Kulman Kojootin mietteitä viskeistä, oluista ja muista etanolipohjaisista liuottimista voi käydä lukemassa täältä. Mielenkiintoisena twistinä, suolana ja maustepippurina ovat sikarit, joiden nauttimisen Kojootti ennakkoluulottomasti yhdistelee viinaksien siemailuun. Käykäähän tarkistamassa!

Toisena ilmoitusasiana mainittakoon, että 9.10. saa St. Michaelista rahaa vastaan ohjattua tasting-toimintaa. Jälleen VYSsin myötävaikutuksesta paikalla pääsee maistelemaan seuraavaa kattausta Cambletown-herkkuja: 

Kilkerran Work In Progress 5 Cherry Cask 
Longrow CV 
Hazelburn 12yo 
Springbank 10yo
Longrow Rundlets & Kilderkins 11yo

Menkäähän ihmettelemään!

Old Fashioned ja St. Michaelin savuviskitasting 17.9.2013

Syksyn piristykseksi St. Michael jatkoi tiistaina 17.9. VYSsin kanssa ideoituja tasting-sessioita. Tällä kertaa ohjelmassa olivat nuo suomalaisen viskikulttuurin hymypojat, savuiset viskit. Kattauksessa oli savuviskejä niin Japanista kuin eripuolilta Skotlantiakin. Koko kattaus oli seuraavanlainen:

Nikka Yoichi 10yo
Ballechin #6 Bourbon Cask
Kilchoman Machir Bay (2013 release)
The First Edition Bowmore 1996 16yo
Kilchoman New Spirit

Tastingia oli vetämässä maisteltavia viskejä maahantuovan Vinoble Oy:n edustaja Philippe Hakulin. Philippe otti tasting-vieraat hyvin vastaan ja sain itsekin pari tiimaa miehen kanssa ajatuksia vaihtaa ennen tastingin alkua. Valitettavasti itse viskien esittelyssä oli hiukan toivomisen varaan. Asiasisältö oli sinänsä ok, mutta nyt olisi tarvinnut joko äänentoistovermeitä tai hiukan lisää volyymiä puheeseen. Toki itsekin tuli taustahälyä luotua vieruskaverin kanssa ajatuksia vaihtaessa. Tastingiin oli myös saapunut St. Michaelin "takahuoneen" huomioiden kunnioitettava määrä väkeä. Joka tapauksessa mikki ja pieni PA-kaiutin ei olisi paha idea seuraaviin tastingeihin, jos väkeä on yhtä runsaasti paikalla.

No entä ne viskit? Mitään hirveitä en etukäteen odottanut, sillä sekä Machir Bay että Bowmore oli jo omalta osaltani maisteltu. First Editionin Bowmore on kyllä kelpo viski, mutta ei mikään "wau-experience". Machir Bay puolestaan on mielestäni jotenkin todella tunkkainen tapaus. Lisäksi se maistuu häiritsevästi punaisille marjoille, lähinnä mansikalle. Tällä kertaa vierellä pääsi maistamaan myös puoli vuotta bourbon-tynnyrissä kypsynyttä New Spiritiä, ja siinäkin maistui marjat. Tästä teimme vierustoverin kanssa päätelmän, että Machir Bay ei hirveämmin ole tynnyristä itseensä makuja imenyt ja raakatisle maistuu vielä ikävästi läpi. New Spirit oli ehkä näistä kahdesta jopa se maistuvampi keitto.

Yoichin ollessa peruslaadukas ja tylsä sai tastingin parhaan viskin arvosanan ojentaa mielestäni Ballechin Bourbon Caskille. Vahvan hunajainen tuoksu, jossa ripaus vaniljaa ja salmiakkia erottui edukseen. Vielä kun maussa tulvi suuhun tuoksuun nähden yllättävän vahvoja ja miellyttäviä turpeeseen ja palaneeseen sokeriin viittaavia makuja, en voinut kuin hymyillä. Ballechin oli myös todella öljyinen, mistä peukkua täältä suunnalta.

Valitettavasti seuraavaksi lupailtu Campletown-tasting voi pian jäädä itseltä välistä, sillä työkuviot veivät miehen viikoiksi etelään. Muistakaa ihmiset mennä paikalle, jotta tasting-toiminta jatkuu vilkkaana myös Oulun suunnalla.

***

Tasting-raportin perään vielä drinkkivinkkiä. Olen katsellut nyt useamman kauden Mad Meniä ja Don Draperin lempidrinkki, Old Fashioned, oli jäänyt vielä itseltä ennen viime perjantaita kokeilematta. Anniskeluravintoloista saa rahaa vastaan viinaa, joten päätin kokeilla.

Siinä se nyt on!

Ensimmäinen järkytys oli drinkin tekoon menevä aika. Kiireisenä perjantai-iltana kävi melkein sääliksi noin 10 minuuttia kahta drinkkiä vääntänyttä baarimikkoa. Drinkki itsessään maistui mainiolta, ottaen huomioon mistä se on tehty. Seuralainen ei hirveämmin juomasta perustanut, ja sainkin nauttia kaksi näitä herkkuja. Ainakin pää oli kipeä aamulla. Tarkempia tietoja drinkistä voi katsella vaikkapa tästä.

Teen kylmähaudutus

Eksyin pitkästä aikaa teekauppaan ja juonikas myyjä-täti sai minut hankkimaan Formosa Oolong Maple Syrup -nimellä myytävää oolongia. Mikäli oikein ymmärsin, tämän teen lehdet poimitaan lehtien ollessa horroksessa (eng. "dormant". En keksinyt tarkempaa suomennosta) jolloin lehdissä on enemmän sokereita. Nämä sokerit sitten kypsytysvaiheessa antavat teehen vaahterasiirappia muistuttavan makean vivahteen.

Pääsyy teen ostoon oli kuitenkin myyjän mainostama kylmähaudutus. Tarpeeksi hyvälaatuista teetä kun voi tehdä myös kylmään veteen. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin tehdä testin lämpimän ja kylmän veden eroista teen makuun.

Lähdin liikkeelle pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Ruokalusikallinen teetä noin litran vetoiseen astiaan, vettä päälle ja vuorokaudeksi jääkaappiin muhimaan. Seuraavana päivä oli sitten aika laittaa testilaboratorio pystyyn ja hauduttaa pannullinen samaa oolongia vertailukohdaksi.

Välineet.

Litku ennen mukiin menoa.

Ainakaan väriin kylmähaudutus ei vaikuttanut. Maku oli puolestaan erittäin positiivinen yllätys. Makea ja erittäin kukkainen. Ensimmäisenä mieleen tuli krysanteemi. Ja kyllä se vaahterasiirappi siellä myös maistui. Lämpimässä vedessä 2 minuuttia hautunut verrokki ei itseasiassa eronnut paljoakaan kylmästä pikkuserkustaan. Ehkä pieni kermainen vivahde oli tullut lämmön myötä mukaan. Toisaalta taas kylmähaudutuksen läpikäynyt haude antoi maut jotenkin selvempinä ja kirkkaampina.

Värissä ei suurta eroa ollut.

Ladukkaan teen tunnistaa lehdistä.

Oolongin kylmähaudutus on hyvä vaihtoehto jääteelle. Ainakaan omaan makuun en sokeria kaivannut mukaan. Yleensähän jääteet ovat niin sokereilla kyllästettyjä, että hampaat itkevät jo pelkästä ajatuksesta. Kokeilkaa ihmiset!

Bruichladdich Black Art ja ajan henki

Viskimaailma on muuttumassa. Single Malt -viskien saatua blendeiltä hiukan jalansijaa maailmanmarkkinoilla, on tislaamoilla yhä suurempi hätä täyttää viskiä himoitsevan maailman vaatimuksia. Enää single malt -viskit eivät ole pelkkä skottien tarkoin varjeltu salaisuus ja maailmanmarkkinoita hallitsevien blendien raaka-aine. Viski on yksi himotuimpia juomateollisuuden luksustuotteita, jota kerätään ja juodaan enemmän kuin koskaan sen historiassa.

Tislaamoiden strategiat muuttuneilla kuumentuneilla markkinoilla vaihtelevat. Ikämerkitsemättömien viskien lanseeraaminen on yksi näistä. Esimerkiksi  Highland Park on tuonut markkinoille "travel retail exclusive" -sarjansa Orkneyn saarella asuneiden viikinkien mukaan nimettynä. Sama sarja käyttää hyväkseen myös toista nousevaa trendiä: vahvaa brändäystä. Viikingit ja erilaiset gaelinkieliset väännökset tislaamojen historiasta/maantieteestä ovat erittäin suosittuja. Enää ei haluta ostaa viskiä,, vaan mukaan pitää saada myös tarina viskin takaa - tosi tai keksitty.

Kolmas tapa reagoida maailmanmarkkinatilanteeseen on erilaiset erikoispullotteet, joita valmistetaan vain rajoitettu erä. Tämän alan pioneerina voidaan pitää Bruichladdichia, jonka erilaisten OB-pullotteiden määrästä olen ainakin minä tippunut laskuista. Bruichladdichin hurjalle pullotemäärälle on toki myös ns. "oikeita" syitä: 2001 uudelleen toimintansa aloittaneen tislaamon piti saada rahaa myös sisäänpäin, jotta tislaamo selviäisi taloudellisesti hankalista ensimmäisistä vuosista. Tästä huolimatta pullotteiden määrä ei mielestäni palvele enää tarkoitusta. Onneksi tislaamolta on tullut selkeä viesti, että tarjonta yhdenmukaistetaan ja erilaisten pullotteiden määrä ei tule olemaan alkuvuosien tasolla. Hyvä näin.

Otin Bruichladdichin esimerkiksi, koska ajattelin esitellä aiheeseen sopivan viskin. Bruichladdich Black Art on NASsutusta vaille kaikkea sitä, mihin viskimaailma näyttää olevan menossa: erikoispullote, jonka brändäyksessä ei mielikuvitusta ole säästelty. Tarinan mukaan tislaamomestari Jim McEwan on yön pimeydessä tehnyt taikojaan tynnyreiden kanssa ja loihtinut Black Artin maailmaa ihastuttamaan.

  "A Work of alchemy. The Dark secrets of which Jim will not reveal"

Jim, ja vain Jim, tietää mikä viskistä tekee niin erikoisen, että se ansaitsee nimen "Black Art".

Black Artin brändäys on kuin tehty minua varten. Voin rehellisesti sanoa, että ostin viskin täysin sokkona sen hienon tarinan ja pakkauksen vuoksi. Bruichladdich - Sampo 1-0. Pakkauksen mustan eri sävyt, latinankieliset kirjoitukset ja koristeltu kuusikanta herättävät mielikuvituksen. Ainoa asia, joka häiritsee on se, että  kuusikannan sijaa ei uskallettu käyttää pentagrammia. Se kun on nyt kuitenkin perinteisesti se noituuden ja taikuuden merkki, jota on ollut käytössä niin Wiccoilla kuin Vapaamuurareillakin. Liekö kristityn asiakaskunnan vihat pelottaneet liikaa?

Mielenkiintoinen sivujuonne tässä kehityksessä The Glenlivetin uusi Alpha-pullote, josta kerrottiin vain tislaamo, nimi ja alkoholiprosentti. Näin pääosaan jää tislaamon mukaan pelkkä viski, vaikka todellisuudessa tämä ovela markkinointitemppu verhoaa viskin täysin samanlaisella salaperäisyydellä kuin Black Art. The Glenlivet tekee sen vain hienostuneemmin.

Bruichladdich Black Art 03.1 OB 22yo 48.7% (1989/2011)

Tuoksu: Ruusunmarja, luumua, hiukan suolaa. Mausteinen, ripaus vaniljaa. Vahvan ja monitahoisen oloinen.

Maku: Tammea,marjoja, mausteita. Hiukan palaneita tulitikkuja. Ei kuivu suuhun kuten sherryviskit. Maun rakenne tuo mieleen bourbonkypsytyksen. Monitahoinen ja haastava viski.

Black Art muistuttaa erään kilpailevan tislaamon tuotetta. Macallanin 21yo Fine Oak on minun muistikuvieni mukaan erittäin lähellä Black Artia. Näitä pitäisi ehdottomasti päästä maistamaan vierekkäin, sillä niin vahva mielikuva on. Saatan toki tapojeni mukaan olla aivan hakoteillä, mutta tämä antaisi myös vinkkejä McEwanin taikatempuista. Mainittakoon, että eräs viskiä maistanut ystäväni oli valmis laittamaan päänsä pantiksi punaviiniviimeistelyn puolesta. 

Itse pidän Black Artin tyylisistä viskeistä. Ilman tarinoita ja salamyhkäisyyttä maailma, myös viskimaailma, olisi tylsempi paikka. Ehkä yleensä miehiset viskimarkkinat vierastavat tällaista rationalismista irrottautumista.

Black Art on siis ennenkaikkea ajankuva. Viskimaailman kaksinaamaisuudesta kertoo oman Black Artini kanssa samana vuonna lanseerattu The Laddie Ten, jonka Mark Reynier Suuren Viskikirjan (Readme 2012) mukaan lanseerasi seuraavilla sanoilla:

"Pakkauksessa ei ole lippuja, ei vaakunoita, ei pieniä piirroskuvia Ylämaan laaksoista tai tammitynnyreistä, ei viktoriaanisia kaiverruksia, eikä gaelisia kirjasimia. Ei minkäänlaista keinotekoista perinnettä, jonka taakse piiloutua, vain meidän viskiämme, ja oma edistyksellinen, nykyainen typografia."

Loppuun vielä Black Artin siemailuun sopivaa tunnelmamusaa.

Lapsang Souchong - Viskinystävän tee

Nimimerkki HavisFin haastoi minut kokeilemaan viskinystävien lempiteetä, Lapsang Souchongia. Haaste otetettiin vastaan ja haettiin paikallisesta teekaupasta China Tarry Souchong -nimellä kulkevaa Lapsang Souchongia haudutettavaksi.

Lapsang Souchongia käytetään puhekielessä yleisesti kaikesta savustetusta teestä. Lapsang Souchong näyttää kuitenkin olevan nimitys tietyltä Kiinan teeviljyalueelta (Wikin mukaan Fujian) tulevasta teelajikkeesta. Teehuone Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchong esittelyssä mainitaan, että kaikki Lapsang Souchongit eivät suinkaan ole savustettuja vaan parhaat teelaadut myydään savustamattomina. Vahva savustaminen ja tervaesanssin lisääminen teehen on joissain tapauksissa keino peittää teen alkuperä, jolloin Lapsang Souchong nimen alla voidaan myydä myös muiden alueiden teelaatuja. Herkkähipiäisempi kutsuisi tätä piratismiksi.

Lehdet ennen haudutusta.

Maistelussa oleva tee myytiin minulle nimellä "China Tarry", joka viittaa vahvaan tervaiseen aromiin, joka teessä on. Perinteisesti Lapsang Souchong savustetaan mäntysavussa. Jos mänty sattuu olemaan tervaista, tulee myös teehen tervainen vivahde. Toinen vaihtoehto on mainitsemani tervaesanssi. Kupissa olevan teen kohdalla en osaa sanoa, onko kyse ns. "aidosta" Lapsang Souchongista vai halvasta taiwanilaisesta kopiosta. Hinta puoltaisi ehkä jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä kovin edulliselta oma tee ainakin Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchongeihin verrattuna vaikutti.

Ensimmäinen haudutus kupissa.

Lapsang Souchong maistui omaan suuhun tällä kertaa paljon paremmalta kuin muistin. Osansa voi olla myös kehittyneillä haudutustaidoillani. Nykyään maltti pysyy mukana haudutuksessa ja teetä eksyy haudutusastiaan yleensä kohtuullinen määrä. Varsinkin näin vahvassa teessä tämä on tärkeää, sillä liian vahvana/kitkeränä Lapsang Souchong on juomatonta kuraa. Tällä kertaa haudutus kuitenkin onnistui ja tee maistui aika tutun kuuloiselta: savua, tervaa, tupakkaa. Savu ja terva kietoutuivat yhteen hyvin pehmeäksi makuelämykseksi. Lehdet kestivät mainiosti myös toisen haudutuksen.

Itseasiassa teen pehmeä savu muistuttaa joitain vanhempia Islay-pullotteita. Äkkiseltään esimerkiksi Laphroaigin 18-vuotiaan pehmeä savuisuus antoi samankaltaisia elämyksiä. Tällaisena teetä sopii todellakin suositella savuisten viskien ystäville, vaikkakaan se se ei äärimmäisyydessään vedä vertoja omalle suosikilleni - Pu-Erhille. Tervaisesta menneisyydestä tunnetussa Oulussa tätä on oikein tunnelmallista maistella ja katsella ulkona maanantaita piristävästi raiskaavaa syyssadetta.

Jäätelökesä ja Not-so-soft Ice

Kesä ei ainakaan Oulun korkeudella ota loppuakseen, ja lämpimästä säästä on saatu kärsiä vielä näin elokuussakin. Kuumotusta helpottamaan tarttui lähimarketista mukaan Arlan pehmisainetta, ja eihän sitä voinut olla kokeilematta viskipehmiksen tekoa.

Viskiksi valitsin Taliskerin Stormin, kun se sattui olemaan muutenkin esillä, ja annostelussa koitin käsivarasta huolimatta olla maltillinen. Niin monesti viski jyrää muut maut, jos sitä menee johonkin sekottamaan.

Dynaaminen duo.

Valmistus oli pakkauksen ohjeita noudattaen helppoa. Ensin annettiin aineelle hiukan kuohkeutta ja lisättiin mausteet, tässä tapauksessa loraus viskiä, ja lyötiin pakasteeseem jässittymään muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen möhnä otetaan sulamaan ja kuohkeutetaan tehosekoittimella uudestaan. Jopa minä onnistuin olemaan sössimättä tätä.

Ja kyllä, hyvältähän se maistui. Selkeästi tujumpaa kuin monet Irish cream -viritelmät, joita olen jäätelön muodossa maistanut. Saattaisi toimia vähemmän turpeisella viskillä paremmin. Yhtä kaikki, jälleen hauska kokeilu viskin parissa.

Vohvelin puutteessa mönjä katosi kitusiin lusikan avulla suoraan kulhosta.

Kesäiltoja tulee myös silloin tällöin vietettyä patiolla istuen ja viski-ihmisenä tie vie usein St. Michaeliin. Uutuushyllyssä oli Kilkerranin "Work in Progress" nelospätsiä, ja suosittelen kyllä  lämpimästi kokeilemaan! Hieno viski ottaen huomioon, että kyseessä on kaiken järjen mukaan suhteellisen nuori tisle. Meni välittömästi ostoslistalle. Käykäähän testaamassa.