Huomisen klassikoita Masataka Taketsurun tahtiin

Suomalaisen viskin päivää vietettiin 21.5. Ympäri maata oli erilaisia juhlallisuuksia, mutta Oulussa juhlintaan otettiin hieman erilainen tulokulma. Oulun neljännen VYS-onlyn teemana oli nimittäin Japani ja kattauksena tulevaisuuden klassikoita by Nikka.

Miyagikyo NAS 43%
Yoichi NAS 43%
Taketsuru NAS 43%
Taketsuru 17yo 43%
Taketsuru 21yo 43%
Taketsuru 21 non chill filtered 48%

Tapahtuma aloitettiin päivän teeman mukaisesti parantamalla suomalaisen viskin kilpailuasetelmia maailmalla.

Finnair edistämässä viskikulttuuria.

Eli Finnair oli päättänyt heitellä illan isännän, Mikael Lepän, laukkua siihen malliin, että tastingin helmi ja ylivoimaisesti kallein pullote oli matkalaukun pohjalla tuhannen palasina. Pienen hiljaisen hetken ja kuplamuovin nuolemisen jälkeen totesimme porukalla, että näitä sattuu ja siirryimme kattauksen pariin.

Illan idea oli nerokas. Nikka-konsernin Taketsuru-sarja on nimittäin sekoiteltu yrityksen kahden mallasviskitislaamon tuotteista. Taketsurut sisältävät siis Miyagikyota ja Yoichia eri sekoitussuhteissa. Siksi olikin luonnollista avata tasting näillä ja ihmetellä sen jälkeen, että löytyykö samoja komponentteja myös Taketsuruista. Kattauksen nasujen pullotusajankohdasta sen verran, että kyseessä olivat ennen vuotta 2014 pullotetut version.

Ensin kuitenkin sananen herra Masataka Taketsurusta. Tämä japanilaisen viskin isäksikin tituleerattu henkilö on nimittäin yksi viskin historian suurista. 1900-luvun alkupuoliskolla herra Taketsuru lähetettiin Skotlantiin hakemaan tislaamisoppia ja mies ammensi tietotaitoa mm. Hazelburnin ja Longmornin tislaamoilta. Japaniin palattuaan hän työskenteli nykyisen Suntoryn edeltäjän leivissä ja laittoi alulle Yamazakin tislaamon.

Intohimo vei kuitenkin miehen omalle tielleen ja vuonna perustettiin 1934 Yoichin tislaamo Japanin pohjoisosiin. 1969 se sai seurakseen Miyagikyon. Konserni hankki myös 1989 itselleen Ben Nevisin tislaamon, joka on edelleen Nikkan omistatuksessa.

Sitten itse viskeihin. Molemmista nasseista paistoi läpi nuoruus. Miyagikyo tarjosi keltaisia hedelmiä, kevyttä maisteisuutta ja kukkia helpossa ja selkeässä muodossa. Yoichi oli ennakko-oletusten mukaisesti huomattavasti likaisempi, jopa turpeisen oloinen. Mausteita tässäkin. Yochista jäi ainakin omaan suuhun jopa pieni öljyinen kalvomainen tunne. Hyvin erilaisia viskejä ja nämä jakoivatkin kanssamaistelijoiden mielipiteitä. Itse liputin Miyagikyon selkeyttä ja helppoutta kun taas monelle Yoichin likainen särmä puri paremmin.

Taketsuru-sarjasta ensimmäisenä käsittelyyn pääsi ikämerkitsemätön versio kahden edellämaistetun sekoituksista. Mausteisuus ja puu tulevat tässä selkeästi enemmän esille. Nuoruuden ärhäkkyys oli viskissä vielä vahvasti läsnä, mutta Yoichin särmiä oli hiottu Miyagikyolla kivasti pois. Tästä viskistä ymmärsi parhaiten sekoistuskomponenttien alkuperän. Puu ei ollut vielä jyrännyt perustisleitä piiloon.

Taketsurun vanhemmat pullotteet, 17- ja 21-vuotiaat, olivat jo vaikeammin tunnistettavissa Miyagikyoksi ja Yoichiksi. Se ei tee niistä huonoja viskejä. Päin vastoin. Minun suuhuni kattauksen päättänyt kaksikko oli hyvin pitkälti samasta puusta veistettyjä. Molempien nenää hallitsee suklaa, huonekalulakka, joulukakku, ylikypsät hedelmät ja erilaiset leivontamausteet (kaneli, kardemumma tms.). 21-vuotiaassa nämä ainekset ovat vielä 17-vuotiastakin integroituneemmin ja selkeämmin esillä. Vaikka nenä antoi ymmärtää nämä vahvan sherryisiksi viskeiksi, tuo maku esille myös bourbon-kypsytyksen nootteja. 21-vuotias antoi sen kuuluisan häivähdyksen ananasta ja viskit eivät sherryjyrien tapaan "ota poskeen" vaan poistuvat suusta kiltin mausteisen jälkimaun saattelemana. Tietyt vaniljaiset nootit 17-vuotiaan kohdalla saivat epäilemään, että siinä on bourbon-tynnyreiden osuus isoveljeä isompi.

Kaksi viimeistä olivat loistavia viskejä. Muutamia juttuja jäin kuitenkin miettimään. Ensinäkin verrokkina olleita Miyagikyota ja Yoichia näistä ei enää erottanut. Viskit menivät hyvin vahvasti tynnyri edellä. Toinen vanhemmissa pullotteissa mietityttänyt juttu oli tietty "häiritsevä täydellisyys". Varsinkin 21-vuotias oli niin hyvin tasapainossa, että jäi ikään kuin kaipaamaan jotain kulmaa/särmää johon tarttua. Tätä kirjoittaessa on hyvä myös kysyä itseltään, että etsiikö tässä nyt tahallaan jotain vikaa loistavista viskeistä. Viskin tylsyys tulee ilmi yleensä toki vasta kun sitä on pullo kaapissa. Moni viski on ensimmäisellä kulauksella kultaa, mutta puolen pullon jälkeen ne muuttuvat tylsäksi ongelmajätteeksi. Eräs kanssamaistelija summasi Taketsurut seuraavasti:

"Hyvät Yoichit on pilattu Miyagikyolla".

Kiitokset Mikaelille, kiitokset kanssamaistelijoille. Kesä taitaa olla viskitapahtumien suhteen aika hiljaista aikaa, ainakin täällä. pohjoisessa, mutta pitänee alkaa kaapimaan kaapinpohjia arvioitavaksi. Ja pitää tehdä sahtia!

Napapiirin viskisankarit, VYS ja Laphroaig 10.5.2016

Pitkä aika, ei merta (vanha mongolialainen sananlasku). Muutto, reissutyöt ja muut tekosyyt ovat saaneet aikaan pienimuotoisen tauon bloggaamiseen. Tuntuu, että kerkeää kyllä juoda, mutta ei keskittyä sen vertaa, että olisi jotain paperille laitettavaa. Muun muassa Springbankin 12yo CS:n uusin batchi ja Lagan 8-vuotias ovat lasissa käyneet ja uutena aluevaltauksena olen tutustunut Belgian olut-tarjontaan. Samalla on valmistunut muutama kotiolut ja postipoika on tuonut kasan viskisampleja ja uusia pulloja kaappiin ihmeteltäväksi. Kesäksi on siis tekemistä tiedossa.

Kaiken kiireen keskellä oli kuitenkin tiistaina hyvä pysähtyä hetkeksi nauttimaan Laphroaigia hyvässä seurassa. Nimittäin Viskin Ystävien Seurassa. Rovaniemellä järjestettiin ensimmäinen vain seuran jäsenille suunnattu maistelutilaisuus. Kun paikkakunnalla väliaikaisesti satun majailemaan niin paikallehan piti päästä. Jarkko Nikkasen johdolla 15 viskin ystävää pääsi käsiksi seuraavaan kattaukseen:

Laphroaig Select 40%
Laphroaig An Cuan Mor 48%
Laphroaig Brodir Batch 2 48%
Laphroaig 20yo 46,8% (Pullotettu Charles de Gaullen lentokentälle)
Laphroaig Vintage 1991 23yo 52,6%

Olin onnistunut hankkimaan itselleni jotain ruton kaltaista viikonloppuna, joten nenä oli kokonaan pois pelistä. Siksi tällä kertaa en jaa maistelunoottejani vaan kertaan lyhyesti fiilikset, joita pullotteet herättivät.

Alkuun vedetty Select yllätti tällä kertaa positiivisesti. Ei läheskään niin huonoa kuin muistin. Makea ja sopivan mineraalinen, jossa savu ja turve eivät perinteiseen Laphroaig-tyyliin hyppää heti silmille. Tälle pitää antaa jälleen toimivalla nenällä mahdollisuus. Vai olisiko järkevämpää jättää tämä positiivinen mielikuva, jotta ei pety uudestaan?

An Cuan Mor jättii suuhun hedelmätoffeisia ja tanniinisia nootteja ja turvekin puski enemmän esille. Perään vedetty Brodir oli suutuntumaltaan jo hyvinkin pureksittava ja hilloinen. Tervaa, pihlajanmarjaa, pähkinöitä. Makea, mutta ärhäkkä. Tykkäsin molemmista, mutta Brodir vaikutti hyvinkin lupaavalta. Tähän pitää palata.

Kun "alkupalat" oli saatu pois alta, siirryttiin pääruoan ääreen. 20-vuotias lentokenttäyksinoikeus oli todella harvinainen tapaus, sillä pulloja oli Charles de Gaullen kentälle tehty vain 750. Tynnyrivahvaksi muuten yllättävänkin alhaiset voltit. Kuuleman mukaan 18 vuotta börbbää ja päälle 2 vuotta quarter caskia osakseen saanut herkku tarjosi upean makukaareen jopa kaltaiselleni nuhanenälle. Keltaisia hedelmiä, mausteita, hunajaa, salmiakkia ja turvetta. Kaikki pitkän jälkimaun saattelemana. Hyvää isolla hoolla.

Harvoin onnistuu kattaus niin, että jokainen viski tuntuu edellistä paremmalta. Tällä kertaa kuitenkin tällainen ihme ainakin omalta osaltani koettiin, sillä viimeiseksi säästetty Saksaan pullotettu 23-vuotias 1991 Vintage oli Laphroaigia parhaimmillaan. Tanniininen ja mystisen yrttinen makukaari kätki sisälleen pastilleja, pyörän kumia, hienostunutta turvetta ja likaista öljyisyyttä. Sherry-tynnyröinti, ikä ja Laphroaig olivat tiistain pyhä kolminaisuus, josta jäi hyvälle tuulelle. Veikkaan myös, että paikallaolijoille jäi kahdesta viimeisestä viskistä tunne, että tällaista pitää saada lisää.

Toivottavasti tilaisuus oli ensisysäys Rovaniemen viskikulttuurin nousulle. Olisi hyvä, jos "viskisuomen" pohjoinen ei olisi yhtä kuin Oulu. Mieltäni lämmitti myös uutinen, että keskiviikkona Olivers Cornerissa pidettyyn kaikille avoimeen Auchentoshan/Glen Garioch -tastingiin oli myös ilmottautunut viljalti väkeä. Itse en valitettavasti päässyt paikalle. Kaikesta huolimatta: kiitos VYS ja muut napapiirin viskisankarit.

P.S. "Pohjoisen" VYS-onlyt jatkuvat reilun viikon päästä Oulussa, kun Mikael Leppä lennähtää paikalle maistattamaan Nikkan Taketsuru-sarjaa. Mukaan mahtuu vielä!

Lentäviä laseja ja aprillipiloja

Pakkomielteet tiettyjä tislaamoja kohtaan syntyvät oudoista asioista. Tobermoryn kohdalla pakkomielteet saivat alkunsa noin neljä vuotta sitten maistetun Single Malts of Scotlandin pullotteen myötä. Mikään viski ei ole maistunut niin suolaiselta kuin kyseinen pullote. Tarkemmat speksit pullosta ovat hävinneet ajan myötä, mutta kipinä tislaamoa kohtaan ei. Siksi oli tarve tuon suola-Tobben omistaneen tahon kanssa laittaa kotitastingia pystyyn.

Kotitastingit syntyvät yleensä pitkällä aikajänteellä. Tämänkin tastingin matka suunnittelupöydältä todellisuudeksi kesti reilun vuoden. Idea saatiin vuosi sitten vapun tienoilla ja kesä ja syksy hankittiin pikkuhiljaa kattausta kasaan. Ja loppuvuosi mietittiin sopivaa ajankohtaa. Tietysti nämä olisi helpompi toteuttaa jos olisi rahaa ostaa kaikki pullot kerralla, mutta nykyhinnoilla ja -palkoilla tällaisenkin kattauksen järkkääminen on pitkäpiimäinen projekti.

Tislaamona Tobermory on mielenkiintoinen. Nykyinen omistaja on ottanut hommat haltuun 1993 ja sitä ennen tislaamo on ollut aikamoisten kurimusten keskellä. Useat omistajavaihdokset, varastorakennusten myynti ja tuotannon katkonaisuus tekevät Tobermoryn lähihistoriasta viskimaailman Via Dolorosan. 2007 valmistunut uusi varasto takaa sen, että nykyään edes osa tislaamon viski pääsee kypsymään Mullin saarella. Muuten tavara viedään ensin Deanstonille, jossa liemi laitetaan tynnyreihin, jonka jälkeen suurin osa tynnyreistä suuntaa Bunnalla kypsymään.

Vaikka Tobermory ei ole niitä kuuluisimpia tislaamoja, niin on helppo väittää, että moni viskiharrastaja on Tobermoryn tisleita juonut. Reilun miljoonan litran vuosikapasiteetista menee viskiä blendeihin, kuten Black Bottleen ja Scottish Leaderiin. Tämän lisäksi väitän, että Suomessa tislaamo on tunnettu paremmin sen turvesavuisesta versiota, joka kulkee nimellä Ledaig. Sitä tehdään noin puolet Tobermoryn vuosikapasiteetista. Meidän kotitasting keskittyi kuitenkin ihan vain Tobermoryyn.

Tobermory 10yo 46,3%
Tobermory 15yo 46,3%
Tobermory 1996/2008 "The Whisky Galore" 46%
Tobermory 1995/2008 "Private Cellars" 43%
Tobermory 1994 16yo "The Maltman" 46%
Tobermory 1994 20yo "The Creative whisky Company" 53,8%

Ilta laitettiin siis käyntiin kahdella OB:lla. Koetimme löytää kissojen ja koirien kanssa 20-vuotiasta OB:ta kattaukseen, mutta vain tislaamolla myynnissä ollut erikoisuus ei ottanut löytyäkseen.

Tobermory 10yo 46,3%

Tuoksu: Liuottimia. Vihreitä hedelmiä. Tuoksuu nuorelta viskiltä. Kevyt ripaus merellistä suolaisuutta löytää tiensä myös nenään.

Maku: Huomattavasti nenää miellyttävämpi. Merellinen, salmiakkinen ja suolainen viski, josta löytyy myös maltaisuutta ja vihreitä hedelmiä.

Puulaiva on laadun, tai ainakin hinnan, tae.

Tobermory 15yo 46,3%

Tuoksu: Huonekalulakkaa, todella happamia marjoja. Tulee jopa pihlajanmarjat mieleen. Silti alleviivaavan makea. Syvä, moniulotteinen ja omintakeinen.

Maku: Happaman makeisiin hillottuihin marjoihin yhdistyy kevyt mausteisuus. Yskänpastilleja ja yrttejä. Pitkä jälkimaku kihelmöi pitkään kielellä jättäen hymyn huulille.

Tobermoryn OB-range maistui mainiolta. Parhaimmillaan alle 40€ maksava 10-vuotias ei tarjoa mitään ihmeellistä, mutta maisteluporukan konsensus oli, että tälle on paikkansa harrastajan kaapissa. 15-vuotias oli ikäluokassaan yksi parhaita maistamiani nykyisiä OB-pullotteita koko Skotlannissa. En äkkiseltään keksi parempaa peruspulloa. Toki 15-vuotiaan hinta on jo aika kova. Maksoin omastani reilu 120€ ja alle 100€ tätä ei saa mistään. Väittäisin, että hinta ja laatu silti kohtavaat. Tykkäsin todella paljon.

Tobermory 1996/2008 "The Whisky Galore" 46%

Tuoksu: Merelliseen suolaan sekoittuu makeaa mallasta ja liuottimia. Kuin 10-vuotias ilman vihreitä hedelmiä.

Maku: Pieni hunajainen makeus, suolaa, salmiakkia ja ripaus pähkinää.

Tobermory 1995/2008 "Private Cellars" 43%

Tuoksu: Hiukan "tummempi" kuin edellinen. Hiukan pölyisen oloinen. Maltaisuus tulee enemmän läpi kuin missään muussa kattauksen viskissä. Mausteinen.

Maku: Mausteita, suolaa, vaniljaa ja mallasta.

Ensimmäinen IB-kaksikko toi mieleen 10-vuotiaan peruspullotteen. Whisky Galoren versio vei näistä selkeästi voiton. Ei monimuotoisin, mutta puhdas ja hyvä viski. Private Cellars sai kattauksen huonoimman viskin arvonimen. Ei jättänyt muistijälkiä.

Tobermory 1994 16yo "The Maltman" 46%

Tuoksu: Harvinaisen mausteinen. Valkopippuria, suolaa, mallasta. Hieno nenä!

Maku: Mallasta ja valkopippuri jaksavat kielellä asti ja mukaan bileisiin tulee salmiakkia ja vaniljaa. Tasapainoine, jopa hiukan tikkuinen olemus. Hyvää.

Tobermory 1994 20yo "The Creative whisky Company" 53,8%

Tuoksu: Sitruksinen ja raikas. Mallasta ja suolaa. Yllättävän yksiulotteinen kattauksen vanhimmaksi viskiksi.

Maku: Mausteita, sitruksia. Ripaus suolaa. Jotenkin todella nuoren ja yksiulotteisen oloinen. Voltit antavat lähinnä paloviinamaista karheutta ja vesi ja ainakaan ei tuntunut auttavan. Ei jatkoon.

Viimekseksi säästetty CS oli kyllä pettymys omaan suuhun. Mielenkiintoista kyllä, osa kanssamaistelijoista piti tästä todella paljon. Minulle tämä oli kuitenkin valtaisia pettymys. Lupaan antaa toisen mahdollisuuden, sillä illan viimeisellä viskillä ei ole aina helppoa. Tosin, tässä vaiheessa kaivettiin yllätyksiä kaapin perukoilta, sillä oli aika lentävän lasin.

Lentävä lasi on konsepti, jossa yhteen viskilasiin lyödään preferenssiviskiä varsinaisen kattauksen ohelle. Tällä kertaa kyseessä oli Coopers Choicen Tobermory 1994/2013 kokonaan sherry butissa kypsynyt 52,5% herkku. Tarkoitus oli ostaa koko pullo, mutta saimme vain samplen. Ja mikä viski se olikaan! Tasapainoinen, moniulotteinen sherrypommi, jossa makeus ei puskenut liikaa päälle. Viskin tasosta kertoo se, että puolet paikalla olleista alkoi googlaamaan pullon saatavuutta haistettuaan kerran 4cl samplesta. Sinänsä harmi, että kattauksen parasta viskiä oli tällä kertaa tarjolla näin niukalti. Kokonaisuudessaan läpileikkaus Tobermoryyn oli miellyttävä ja erityisesti sherry-tynnyreissä kypsyneitä Tobbeja aion katsastella kaapin perukoille jatkossakin.

Jekkupullo.

Loppuun päätettiin harrastaa vielä pilailua. Olihan aprillipäivä. Kaveri oli lyönyt vanhaan Springtide pulloon White Sandsin jämät ja tarjoilimme sen ihmisille Springtidenä. Valitettavasti oli liian nörttiä

porukkaa paikalla ja juoni paljastui jo ennen kuin kaikki olivat kerenneet maistaakaan juomaa. Lisäksi myös White Sands osattiin löytää sokkona Springtiden tilalle. Taitavia kavereita. Nostan hattua.

Lagavulin DE 1998/2014 43%

Lagavulin juhlii tänä vuonna 200-vuotista taivaltaan. Diageon Islayn lippulaiva on monella tapaa mielenkiintoinen tislaamo, sillä Diageo ei ole Lagavulinin kanssa lähtenyt esimerkiksi nasuja tuomaan markkinoille ja muutenkin naapureihinsa verrattuna tislaamo näyttäytyy jotenkin konservatiivisena ja jopa paikalleen jämähtäneenä. Tästä toki hatun nosto Ardbegin ja Laphroaigin markkinointijaostolle. Ensimmäinen 8-vuotias 200-vuotisjuhlapullote oli ainakin Sergelle maittanut 90 pisteen arvoisesti, joten pitää harkita pullon hankintaa.

Eilen vietettiin myös kansainvälistä viskin päivää. Edesmenneen viskijeesuksen, Michael Jacksonin, syntymäpäivälle sattuvan päivän tarkoitus on viskin ylistämisen ohella myös kerätä rahaa Parkinsonin taudin nujertamiseen. Hyvällä asialla siis ollaan. Itse nappasin kaapista tämän kunniaksi samplen Lagavulinin Distillers Editionia vuodelta 2014. Valitettavasti pääsiäisen kunniaksi tuli televisiosta Jedin paluu ja Hachiko peräkkäin niin en kerennyt tunnelmia vielä eilen ylös kirjailla.

Lagavulinin vuoden 2014 Distillers Edition on tislattu 1998 ja viimeistelty PX:ssä. Turve/savu yhdistettynä PX:n voi olla kokemukseni mukaan mitä tahansa juomakelvottoman roskan ja jumalten nektarin väliltä. Tosin, Lagavulinin Distillers Editionit ovat yleensä tämän aika tyylikkäästi hoitaneet.

Lagavulin Distillers Edition 1998/2014 43%

Tuoksu: Marjainen, jopa hilloinen, Mansikoita, vadelmia ja jopa mustaherukkaa ja luumua. Alleviivaavan makea. Maanläheinen turve tuo kivan salmiakkisen vivahteen tuoksuun. Miellyttävä.

Maku: Marjaisuus jatkuu, mutta taittuu makeasta onneksi hiukan pois ja tarjoilee jopa niitä pastillimaisia sävyjä. Marjoja ja mustaherukkamynthonia. Turve antaa kivan likaisen (ei liian likaisen) sävyn marjojen täyttämään makeaan suutuntumaan.

Lagavulinin Distillers Edition 1998/2014 tarjoaa marjapastilliturve meiningin hyvässä ja tasapainoisessa muodossa. Voisin helposti ostaa pullon kotiin. Nykyisen 16-vuotiaan alennustilan rinnalla tämä nostaa hymyn huulille. Lisää, kiitos!

Pastillisävyjä 80-luvun Islayn tyyliin

Islay. Tuon mystisen saaren herkkuja oli tarjolla Oulussa kun Helsingissäkin pidetty tasting Islayn 80-luvun pullotteista rantautui Pohjois-Pohjanmaalle. Tätä ei tietysti voinut jättää välistä ja suurin odotuksin suuntasin paikalle ihmettelemään viskejä.

Kohdealueen seiniltä löytyi asiaan kuuluvaa valistusmateriaalia.

Paikalle saavuttuani sain kuulla ikäviä uutisia, sillä Jarkko "Suursmurffi" Nikkanen ei valitettavasti päässytkään tastingia pitämään. Niinpä tilaisuutta lähdettiin vetämään läpi yhteisöllisyyden kautta ja viskit edellä. Nimimerkki AP:n toimiessa puheenjohtajana viskeistä saatiin hyvää keskustelua aikaiseksi ja tietotaitoahan ei paikallaolijoilta näidenkään pullotteiden osalta puuttunut. Tarvittiin vain tarvittiin pari dramia alle, että kielenkannat löystyivät.

Koko kattaus näytti maistelujärjestyksessä seuraavalta:

Bruichladdich 10 yo
Bunnahabhain 12 yo
Bowmore 12 yo
Caol Ila 12 yo
Laphroaig 10 yo
Ardbeg 10 yo
Lagavulin 12 yo

Bruichladdich 10 yo 43%

Tuoksu: Keltaisia ja vihreitä hedelmiä. Omenaa ja banaania. Kunnon hedelmäsalaatti vaniljakastikkeella.

Maku: Samaa hedelmien tykitystä pienellä salmiakkisella sivuvivahteella. Märkää pahvia.

Kevyt aloitus. Bruichladdich, jota ei kyllä uskoisi Islayn tuotteeksi. Tuli mieleen vanhemmat bourbon-kypsytetyt speysiderit. Sokkona olisin varmaan väittänyt hiukan iäkkäämmäksi Glenfiddichiksi. Tähän päti sama lainalaisuus, mikä kaikkiin illan tuotteisiin. Viski maistui huomattavasti etiketin ikämerkintää iäkkäämmältä. Vitsi on siinä, että mitä ilmeisemmin ne myös ovat sitä.

Bunnahabhain 12 yo 43%

Tuoksu: Alkuun nenä huomattavan tukossa. Lasiajalla viski kuitenkin aukeaa ja antaa sherryisten noottien lisäksi mahtavaa Jägermaister-tyylistä yrttisyyttä.

Maku: Tasapainoinen, salmiakkinen, tumma ja kaiken keskellä ripaus turpeisuutta. Yrttisyys jatkaa myös jälkimaussa.

Mielestäni huomattavasti Bruikkaa mielenkiintoisempi viski. Ensihaistoin perusteella pidin tätä kattauksen heikoimpana lenkkinä, mutta lasiaika teki viskille ihmeitä.

Bowmore 12 yo 43%

Tuoksu: Tammea, yrtteja, toffeeta ja suolaa. Todella miellyttävä nenä. Savu ja turve loistavat poissaolollaan.

Maku: Suolaa. Jopa mallas puskee vahvan makupaletin keskeltä kielenpäälle. Toffeet ja yrtit tuovat niitä legendaarisia pastilleja muistuttavan makuelämyksen. Pitkä jälkimaku saa hymyn huulille.

Nyt ollaan hyvän äärellä. Kuten vastapäätä istunut herrasmies totesi: "Vituttaa juoda näin hyviä viskejä." Bowmoren kohdalla saatiin myös hauskaa vertailua kun noheva kanssamaistelija oli napannut kaapista nykyistä Bowikan 12-vuotiasta mukaan. Ero oli kyllä huikea. Erityisesti nykyisen pullotteen vahvan savu ja turve nousivat rinnakkain tuoksuteltuna esiin.

Caol Ila 12yo 43%

Tuoksu: Nenään muuta kattausta nuoremman oloinen. Keltaisia hedelmiä, taikinaa, suolaa ja muita mineraaleja. Reilusti turvetta.

Maku: Selkeän maltainen, turpeinen ja suolainen. Nuorekas mutta juotava.

Caol Ila oli kattauksen ainoa viski, joka jollain tasolla muistutti nykyistä tuotetta. Selkeästi nuorimman ja moderneimman oloinen viski koko kattauksessa.

Laphroaig 10 yo 43%

Tuoksu: Varsinkin Caol Ilan jälkeen tuoksuu todella iäkkäältä ja hienostuneelta. Ylikypsiä hedelmiä, salmiakkipastilleja. Yrttisyyttä. Todella monitahoisen oloinen

Maku: Salmiakki ja muut pastillisävyt (itse keksin termin) hallitsevat suutuntumaa. Tuoksusta havaitut ylikypsät hedelmät vaimenevat runkoa tuovaksi taustahälyksi, jota maustaa kevyt merellinen suolaisuus.

Todella hyvää. Ei kait tuosta muuta voi sanoa. Selän takana eräs vanhaparta suolasi nuorempiaan kertomalla Italian reissusta, jolla paikallisen kioskin minityyriosasto oli pullistellut tätä kamaa. Synnyin niin 10 vuotta liian myöhään. Tässä vaiheessa odotukset alkoivat nousta kohti kattoa, sillä kuuleman mukaan parhaat herkut oli säästetty viimeiseksi.

Ardbeg 10yo 40%

Tuoksu: Savua, valkopippuria, salmiakkia. Itse löysin myös niitä sitruksia, vaikka eihän tämä mikään sitrus-savukalapommi nykyisten rinnalla ole.

Maku: Öljyinen, pippurinen ja kehokkaan oloinen viski. Jälkimaku on pitkä ja merellinen suolaisuus saa kielen pään kihelmöimään.

Moni on juonut Ardbegin Teniä, mutta harva 10-vuotiasta. Erinomainen viski, mutta kaiken hehkutuksen jälkeen kattauksen ehdottomasti suurin pettymys. Ei mennyt edes omaan top kolmoseen. Rohkeimmat väittivät jopa nykyistä Teniä tätä paremmaksi. Rohkenen olla erimieltä. Jossain toisessa seurassa tämä olisi ollut jumalten nektaria. Nyt vertailukohdat olivat liian kovia. Erityiskiitos tästä kuuluu kattauksen viimeiseksi säästetylle Lagavulinille.

Rakkauden kevät-talvi 2016.

Lagavulin 12yo 43%

Tuoksu:Yrttinen, meripihkainen, laavamainen. Syvä ja moniulotteinen. Suolaa, sammalta ja likaista savua. Maanläheinen tuoksu, joka tuo veden kielelle.

Maku: Tervaskantoja, rahkasammalta, sisupastilleja. Yrttejä, tummia hedelmiä. Tulee suuhun kuin silkki ja poistuu kuin katujyrä.

Suomen viskiskenessä käytetään liian usein temiä "lyyrinen viski". Kyseisen termin käyttö pitäisi säästää näitä hetkiä varten. Harvoin viski maalaa mieleen kuvia, mutta tämän mykistävän liemen kanssa alitajunta teki kepposet: Syksyinen havumetsä. Tervaskannoista koottu hiukan liian iso nuotio täyttää ilman hiukan likaisella savulla, johon sekoittuu sateen kasteleman sammalmaton tuoksu. Ilma on kylmä, mutta hapekas. Kuksasta juodun nokipannukahvin kyytipojaksi on kourallinen puolukoita. Näiden hetkien takia ihminen elää.

Mykistävä viski. Runoilin illan päätteksi Instagramiin tämän menevän henkiläkohtaiseen all time top-5:een. Olen edelleen samaa mieltä. Ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen vaihdeltiin kuulumisia ja porukan kesken vallitsi hämmentävä yksimielisyys siitä, että kattauksen paras viski oli jätetty viimeiseksi.

Esille nostettiin myös mielenkiintoinen seikka pullojen alkuperästä. Iso osa kattauksen pulloista oli näet Italian markkinoille pullotettuja. Miksi juuri Italia on kerännyt osakseen valtavan määrän pullotteita läpi 70- ja 80-luvun? Yksi, vaikkei varmasti asia tyhjentävästi selittävä, syy löytyy inflaatiosta. Toisen maailman sodan jälkeen liira ei ollut maailman vakaimpia valuuttoja ja pääomat kannatti sitoa tavaraan. Tämän vuoksi Italiaan on syntynyt hämmentävä keräilykulttuuri, joka on ylettänyt lonkeronsa myös viskin pariin. Italia on edelleen viskinmetsästyksen ykkösmaa ja todellisia harvinaisuuksia myyvät nettikaupatkin taitavat suurimmaksi osaksi saapasmaasta löytyä. Mielenkiintoinen sivujuonne viskibisneksessä, jota pitää tutkia lisää.

Loppuilta menikin pyörän kanssa taistellessa ja Irkussa oluesta ja viskistä väitellen. Toukokuussa pitäisi tätä herkkua tulla lisää. Kuvakevennyksen myötä ensi kertaan.

Kännissä 5 kilometriä ilman tätä osaa aiheutti hiukan harmitusta.

Auchentoshan 12yo

Maanantaina on hyvä jatkaa pullonjämien poistamista kaapista kun viikonloppu meni kuin AA-kerholaisella. Oikeasti join kaljaa, mutta sillä ei pääse viskikaapin ongelmajätteistä eroon. Tämän Auchentoshanin 12-vuotiaan olin voittanut viime syksynä kaveriporukan frisbeegolfkisoista. Olin itse ostamassa palkintoja, joten kaikki meni juuri niin kuin suunnittelin. Auchentoshania saa muuten Alkostakin ja ainakaan 20cl:n minipullosta ei minusta liikaa pidä maksaa.

Aivan Glasgown kupeessa sijaitseja ja Morrison Bowmoren omistama Auchentoshan on skottitislaamojen outolintu, sillä se tislaa viskinsä kolmeen kertaan. Tällä tavalla saatu alkoholipitoisuudeltaan korkeampi, ja siten makuprofiililtaan kevyempi, tisle antaa kaiken järjen mukaan tynnyrille enemmän tilaa. 81% tisle toki laimennetaan teollisuuden standardin mukaan 63,5%:iin. Tislauksen vaiheista on todella informatiivinen kaavio Auchentoshanin kotisivuilla. Kannatta käydä katsastamassa.

12-vuotias on osa viiden viskin perusrangea yhdessä 18- ja 21-vuotiaiden ikämerkittyjen ja Treewood American Oak nasujen kanssa. Nykytrendien mukaisesti tislaamolla on saman verran viskejä travel retail -mallistossa ja viljalti erilaisia erikoiseriä. Pakkauksen mukaan 12-vuotias on tynnyröinniltään oloroso-bourbon -vattaus, mikä on mausta helppo huomata. Onkohan tämä kuinka yleistä Suntoryn/Morrison Bowmoren viskeissä, sillä ainakin Bowmoren 12-vuotias sekoitetaan samoista ainesosista?

Auchentostan 12yo, 40%

Tuoksu: Vaniljaa, kevyttää tammisuutta, tölkkihedelmiä. Kokonaisuutena aika makean oloinen. Toffeeta?

Maku: Puukäsityöluokkaa, toffeeta, lopussa häivähdys jotain liuotinta. Muuten katoaa suusta miellyttävän mahonkisen ja hedelmäisen jälkimaun saattelemena. Myös suuhun todella makean oloinen. Ihan kuin pulloon olisi kotiolut-tyyliin lisätty jälkikäymissokeria.

Yllättävänkin tamminen ja makea ilmestys, joka keikkuu sen kuuluisan harmaan massan rajamailla. Ei jää erityisesti mieleen, mutta mielellään tämän nyt kuitenkin pois joi. Ei tarvinut irvistellä. Koko pullon kanssa voisi olla tiukkaa, mutta tämä retkikoko oli oiva. Joku voisi makeuden takia suositella tätä "tyttöjen viskiksi", mutta itse en moiseen sukupuolistereotypioiden vahvistamiseen lähde.

Etikettiklubin tuhdit ja tummat maltaiset

Viime torstaina oli aika taas "kurssittaa" itseänsä ja astella Alkon Etikettiklubin ihmeelliseen maailmaan. Tällä kertaa otsikolla "Tuhdit ja tummat maltaiset". Viime kesänä kävin edellisen kerran Etikettiklubin olut-tastingissa ja odotin yhtä mukavaa iltaa myös tällä kertaa. En joutunut pettymään.

Oluet maistelujärjestyksessä.

Alkuun käytiin pikaisesti läpi eri oluttyyppejä ja oluen valmistusprosessi. Ensimmäisenä lasiin päästettiin tummia laagereita. Aldersbacher Kloster Dunkel ja Stadin Panimon American Black Lager. Rehellisesti tummat laagerit eivät ole minun juttu. Erityisesti Aldersbacher maistui niin joululimpulta, että ällötti. Vihaan myös joululimppua, joten jollekin tämä voi toimiakin. Stadin Panimon American Black Lager oli enemmän minun makuuni. Kivan yrttinen ja paahteinen, mutta jotenkin vetinen ilmestys. Ei suosikkejani tämäkään.

Seuraavaksi maisteltiin porttereita. Ikisuosikkini ja tyylinsä kuningas, Koffin Portteri, ei ollut vetäjän ostoskoriin pettymyksekseni päätynyt. Erikoisempaa settiä tarjosi islantilainen Einstök, jonka Toasted Porter oli valikoitunut maisteltavaksi. Vielä tämäkään ei ihan ollut olut minun makuuni: oluesta jäi suuhun kuparinen/metallinen jälkimaku, joka ei ole miellyttävää. Kaiken kukkuraksi olut tarjosi myös niitä joululimpun vivahteita.

Onneksi toiseksi porteriksi oli valittu klassikko nimeltä Old Engine Oil. Vaikka Harviestoun luomus ei parhaita porttereita mielestäni ole niin reilusti kattauksen tähän mennessä paras tuote oli kyseessä. Etikettiklubilla on aina jotain outoa syötävää juomien kylkeen tällä kertaa tarjolla ollut lakritsisuklaa oli hieno makupari Vanhan Moottoriöljyn kanssa. Tastingissa heitettiin ilmoille, että Old Engine Oil ei olisi mikään maailman paras nimi oluelle. En tiedä, onko tämä sukupolvikysymys, mutta mielestäni nimi on loistava ja mieleenpainuva.

Kahden porterin perään maisteltiin kolme stouttia/imperial stouttia. Alkuun tarjoiltu Belhaven voi niputtaa hyvin muistiinpanojeni avulla: kevyt, tylsä, mutta toimiva. Toisena lasiin kaadettu Crew Republicin Roundhouse Kick Imperial Stout oli sen sijaan mahtava olut. Mausteita, marjoja, Dr. Pepperiä tuhdin ja paahteisen mallasrungon kanssa oli yhdistelmä, joka vei kielen mennessään. Perään juotu Great Dividen Yeti Imperial Stout ei paljoa hävinnyt, mutta humalointi oli mielestäni tässä jo hiukan överi verrattuna edeltävään kiertopotkukiljuun.

Makukartassa on asennetta.

Hiukan liian överi oli tämä.

Viimeinen nelikko oli vetäjän yritys esitellä hiukan erikoisempia olutlaatuja, mitä Alkon valikoimista löytyy. Eikä se pelkäksi yritykseksi jäänyt. Homma tykitettiin käyntiin yhdellä kaikkien aikojen suosikillani: Rochefort 10:llä. Ai että on hyvä trappist! Kuin joisi Dr. Pepperiä, josta on otettu makeus pois ja laitettu tilalle pähkinöitä ja kaakaota.  Ja mikään muu olut ei tunnu näin jännältä suussa. Olut ei näytä erityisen hapokkaalta, mutta on täynnä pieniä kuplia, jotka kutittelevat kitalakea todella mielyttävällä tavalla. Tämän kanssa tarjoiltu Roquefort sinihomejuusto muodosti taivaallisen parin oluen kanssa.

Seuraavaksi juotiin lisää tuttuja tuotteita. Prykmasterin Savukataja on niitä harvoja savuoluita, jotka eivät saa minulla oksennusrefleksiä aikaan. Päin vastoin, tämä on mahtava olut. Savu on mielestäni raikasta ja kokonaisuus tuo mieleen juhannussaunan koivuvastat, leppälauteet ja vienon savun keskikesän luonnon keskellä. Hatunnostonarvoinen suoritus!

Hieno lopetus.

Suomalaisilla oluilla myös jatkettiin, kun Stadin Panimon American Barley Wine sai esitellä tyyliä klubilaisille. Erittäin hunajainen ja makea barley wine oli hyvää ja toimivaa. Kuin joisi nestemäistä tuohusta. Tastingin päätteeksi juotiin vielä Rodenbachin Grand Cru. Ilmeisesti kyseessä on osaksi tammikypsyksen saaneen oluen ja tuoreen oluen sekoitus. En tiedä hiivakannoista, mutta minulle tästä tuli mieleen erittäin vahvasti eräs oululainen tuote - brettahiivalla käytetty Maistilan Tilus. Ja aikamoinen maatilan makumaailman myös Rodenbachin Grand Cru tarjosi. Hedelmiä, nahkaa, jopa hieman lantaa/maakellaria. Hieno päätös tastingille!

***

Loppuun vielä viskitiedotusasiaa. Puolentoista viikon päästä saadaan Oulussa nauttia viskiä oikein urakalla. Maanantaina 21.3. on St. Michaelissa Laphroaig-tasting, jossa maisteltavana ovat peruskymppi, PX, An Cuan Mòr, Cairdeais Ileach Edition ja Cairdeais Port Wood Edition. Tiistaina sitten onkin kolmas Oulun vain Viskinystävien Seuran jäsenistölle suunnattu tilaisuus, kun puheenjohtajan pallilta väistynyt Jarkko Nikkanen tulee vetämään Helsingissäkin nähdyn 80-luvun Islayn peruspullotteiden suoran. Kumpaankin tastingiin on vielä bilettejä jäljellä. Tiedät mitä tehdä!