St. Michaelin ei pitäisi olla kenellekään suomalaiselle viskiharrastajalle outo nimi. Baari on pitkään ollut ainoa suomalainen viskibaari, joka on saanut kultaisen mitalin Whisky Magazinen vuosittaisessa viskibaari arviossa. Tämän vuoksi oli korkea aika ottaa ravintolapäällikkö Heikki Puhakka pieneen haastatteluun ja selvittää tarina St. Michaelin takana ja kysellä kuulumisia noin muutenkin.
St. Michaelin tarina ulottuu aina kultaiselle 90-luvulle. 1998 nykyisen omistajan viskiharrastuksen pohjalta syntyi idea todellisen irkkubaarin perustamisesta Ouluun. Viskit olivat mukana kuvioissa heti alusta asti ja hyllyissä pyrittiin pitämään, kuten nykyäänkin, kaikki mielenkiintoisimmat Suomeen maahantuodut viskit. Aluksi viskikokoelma pysyi maltillisesti "vain" 200-250 pullon tietämillä, mutta 2006 toteutettu laajennus pisti numerot uusiksi ja nykyään "Maikkelin" hyllyjä koristaa noin 400 erilaista viskiksi luokiteltavaa alkoholijuomaa.
Pullojen paljouden keskellä tulee miettineeksi kokoelman
tarkoituksenmukaisuutta. Onko kyseessä status-kysymys ja viskit olisivat
enemmänkin sisustuselementti? Tätä tulkintaa Puhakka ei kuitenkaan
niele, vaan toteaa viskien olevan tärkeässä osassa baarin liikevaihtoa.
Esimerkkinä hän antaa liikematkoilla Oulussa kääntyvät
liikemiehet/naiset. Tiskin takana kuulee usein sananparren: "työkaverini
suositteli tätä paikkaa ja käski maistamaan viskiä X".
Hurjasta valikoimasta huolimatta Puhakan mukaan laatuvaatimuksista ei olla pulloja haaliessa tingitty. Pullojen määrä olisi kuulema helppo kasvattaa 700-800 erilaiseen pullotteeseen, mutta tässä puhakka ei näe järkeä: laatu korvaa määrään viskissäkin. Kaikki mielenkiintoisimmat maahantuodut pullotteet St. Michael yrittää koettaa siis hyllyihinsä saada. Viskien lukumäärästä puhuttaessa Puhakka väläyttääkin mielenkiintoisen ajatuksen. Oma maahantuonti mahdollistaisi kokoelman kasvattamisen laadusta tinkimättä ja takaisi varmasti mielenkiintoisia ja uniikkeja pullotteita St. Michaelin asiakkaiden iloksi. Ajatus on vielä idean tasolla, mutta tuskin kukaan viskinystävä maahantuonnin laajentumisesta keksisi pahaa sanottavaa.
St. Michaelin kokoelmista uskoisi löytyvän myös harvinaisempia herkkuja. Pyysin Puhakkaa nimeämään muutamia heidän erikoisuuksistaan ja lista oli vakuuttava. Arvokkaimman viskin titteliä St. Michaelissa kantaa Midleton 1973, josta lompakko kevenee reilun 200€ neljältä sentiltä. Muita erikoisuuksia ovat muun muassa Ardbeg 1975, Lagavulin 21yo, Highland Park 40yo, Thomas H. Handy sekä Higland Parkin Magnus -sarjan pullotteet.
Highland Parkista puhuttaessa nousi esiin myös mielenkiintoinen fakta Highland Parkin ja St. Michaelin yhteyksistä. Whisky Magazinen kultaisen mitalin taustalla vaikuttaa Highland Parkin Brand Ambassador Martin Markvardsen (Puhakka ei ollut nimestä varma, mutta pienellä salapoliisityöllä ei oikein muita vaihtoehtoja jäänyt). Markvardsen oli ollut kouluttamassa St. Michaelin väkeä viskin saloihin ja ihastunut samalla baarin tunnelmaan ja vinkannut Whisky Magazinelle paikasta. Miestä on myös kiittäminen Highland Parkin tynnyrinpäästä, joka löytyy kunniapaikalta baarin seinältä.
Ennen kuin päästin Puhakan palvelemaan janoisia asiakkaita, kysäisin nopeasti vielä kesän ja syksyn tasting-toiminnasta. Yhteistyö VYSsin kanssa kuulema jatkuu ja mielenkiintoisia tastingeja on luvassa myös tulevaisuudessa. Sen tarkemmin Puhakka ei halunnut salaisuuksien verhoa raottaa, mutta ainakin Campletownin ja Kilchomanin viskit saavat omat tilaisuutensa ennen vuoden vaihdetta. Mielenkiintoisia juttuja siis luvassa!
P.S. Nopeiten ja parhaiten St. Michaelin tastingeista saa tietoa kiikuttamalla omat yhteystiedot tiskille. Tastingeista ilmoitetaan tekstiviestillä/sähköpostilla yleensä hyvissä ajoin.
torstai 13. kesäkuuta 2013
torstai 6. kesäkuuta 2013
Irlantilaiset viskit -tasting St. Michaelissa
Helteiden hellimä Oulu sai eilen vieraakseen VYSsin Mikko Honkasen ja kuusi kappaletta irlantilaisia viskejä. Paikkana toimi tietysti St. Michael ja paikalle oli eksynyt pitkälti toistakymmentä viskinystävää. Kattaus ei hirveämmin etukäteen riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta setin ideaa viskit näin jälkeen päin ajatellen palvelivat oikein hyvin: tarkoituksena oli esitellä erilaisia vihreän saaren viskityylejä. Kattaus näytti seuraavalta:
Jameson
Tullamore Dew 12yo
Redbreast 12yo
Greenore 8yo
Bushmills 16yo
Connemara Peated Malt
En noteja viskeistä vääntänyt, mutta muutamia huomioita tuli tehtyä. Omaan makuun irkkujen omaperäisen tuote, pot still -viskit, eivät oikein vieläkään taipuneet. Punarinta maistui tällä kertaa marsipaanilta. Perus Jamesonin tuoksu oli miellyttävämpi kuin muistin. Connemara puolestaan todisti blogini nimenä toimivan viisauden vääräksi: turve ei pelasta kaikkea. Jotenkin likainen ja outo viski. Tullamoren aamukasteelle 12 vuotta oli tehnyt todella hyvää. Peruspullotteeseen nähden yllättävän maukas.
Kattauksen suosikeiksi nousivat Bushmills 16yo ja Greenore 8yo, joista jälkimmäistä äänestin tastingin lopussa pidetyssä viskigallupissa kattauksen parhaaksi. En ole muistaakseni ennen jyväviskiä suuhuni laittanut ja maku oli jotain ihan uutta. Jos viski voi olla raikas, niin Greenore oli juuri sitä. Maistui lämpimän päivän päätteeksi vallan mainiosti.
Tilaisuus oli jälleen miellyttävä lisä VYSsin ja St. Michaelin järjestämien tastingien sarjaan. Honkanen aukaisi irlantilaisen viskin historiaa asiantuntevasti ja monta itseäni askarruttanutta seikkaa saaren viskeistä sain tarkistettua. Lisäksi useamman hyvän kirjavinkin sain miehestä ruopattua ulos.
Tapahtuman lopuksi vetäisin hihasta St. Michaelin ravintolapäällikkö Heikki Puhakkaa. Juttutuokion hedelmiä on tarjolla, kunhan saan ne puhtaaksi kirjoitettua. Siihen asti, Slainte!
Jameson
Tullamore Dew 12yo
Redbreast 12yo
Greenore 8yo
Bushmills 16yo
Connemara Peated Malt
En noteja viskeistä vääntänyt, mutta muutamia huomioita tuli tehtyä. Omaan makuun irkkujen omaperäisen tuote, pot still -viskit, eivät oikein vieläkään taipuneet. Punarinta maistui tällä kertaa marsipaanilta. Perus Jamesonin tuoksu oli miellyttävämpi kuin muistin. Connemara puolestaan todisti blogini nimenä toimivan viisauden vääräksi: turve ei pelasta kaikkea. Jotenkin likainen ja outo viski. Tullamoren aamukasteelle 12 vuotta oli tehnyt todella hyvää. Peruspullotteeseen nähden yllättävän maukas.
Kattauksen suosikeiksi nousivat Bushmills 16yo ja Greenore 8yo, joista jälkimmäistä äänestin tastingin lopussa pidetyssä viskigallupissa kattauksen parhaaksi. En ole muistaakseni ennen jyväviskiä suuhuni laittanut ja maku oli jotain ihan uutta. Jos viski voi olla raikas, niin Greenore oli juuri sitä. Maistui lämpimän päivän päätteeksi vallan mainiosti.
Tilaisuus oli jälleen miellyttävä lisä VYSsin ja St. Michaelin järjestämien tastingien sarjaan. Honkanen aukaisi irlantilaisen viskin historiaa asiantuntevasti ja monta itseäni askarruttanutta seikkaa saaren viskeistä sain tarkistettua. Lisäksi useamman hyvän kirjavinkin sain miehestä ruopattua ulos.
Tapahtuman lopuksi vetäisin hihasta St. Michaelin ravintolapäällikkö Heikki Puhakkaa. Juttutuokion hedelmiä on tarjolla, kunhan saan ne puhtaaksi kirjoitettua. Siihen asti, Slainte!
torstai 9. toukokuuta 2013
Viskikirjallisuutta: Whiskey & Philosophy
Otan tällä kertaa esittelyyn jälleen viskikirjallisuutta.Viimeksi esittelemäni Suuri Viskikirja on hyvä esimerkki siitä, mitä viskikirjat yleensä ovat. Ne keskittyvät lähinnä itse viskiin ja tislaamoihin. Tämä lähtökohta on hedelmällinen tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos haluaa ymmärtää viskiä syvemmin, täytyy lähestymistapaa muuttaa. Tällaisiä viskikirjoja on minulla tullut eteen hyvin vähän. Itse asiassa vain Sir Robert Bruce Lockhartin aiemmin tässä blogissa esittelemäni teos on yrittänyt avata viskin problematiikkaa itse viskiä syvemmälle.
Fritz Allhoffin ja Marcus P. Adamsin toimittama Whiskey & Philosophy: A Small batch of Spirited Ideas on tällainen kirja. Nimensä mukaan sen kunnianhimoisena tehtävänä on tuoda esiin ja aukaista viskin ympärillä pyöriviä filosofisia ongelmia. Viskiä lähestytään kirjassa useista eri lähtökohdista usean eri kirjoittajan voimin. Edustettuina ovat niin viskin historia, kokemuksellisuus kuin viskin metafysiikkakin. Esseiden "filosofisuus" vaihtelee laidasta laitaan. Osa kirjoituksista on kuin suoraan Niin & Näin -lehden sivuilta, osa taas kevyempiä pohdintoja elämän veden filosofisesta luonteesta.
Järkyttävimmän hetken koin Ian Buxtonin Provenance and Authenticity: The Dual Myths of Scotch -esseen parissa. Buxton on esseessään käsitellyt viskiä lähes samoin sanakääntein ja käyttänyt myös samoja esimerkkejä kuin minä omissa viskifilosofisissa blogikirjoituksissani. Muutama muukin essee herätti sen verta paljon ajatuksia, että mielessä kävi kommentaarien kirjoittaminen tähän blogiin. Hedelmällinen tapa avata kirjan tekstejä olisi myös lukupiiri, jossa yhden esseen nostamista kysymyksistä keskusteltaisiin viskilasin äärellä. Ihana kirja!
Vaikka filosofia ei muuten kiinnostaisi, kannattaa jokaisen viskinystävän harkita vakavasti kirjan hankkimista käsiinsä. 20 eri aiheita käsittelevän esseen joukosta löytyy myös kevyempää luettavaa, eikä se raskainkaan tavara mitään Hegeliä tai Heideggeriä ole, vaikka ensin mainittua yhden esseen verran käsitelläänkin. Hyvä englanninkielentaito ja pari dramia viskiä on kaikki, mitä tämän teoksen kanssa seurusteluun tarvitsee.
Loppuun vielä blogivinkki, joka sivuaa myös yhtä kirjan kantavista aiheista - viskinmaistelua. http://vaarinmaisteltu.blogspot.fi/
Fritz Allhoffin ja Marcus P. Adamsin toimittama Whiskey & Philosophy: A Small batch of Spirited Ideas on tällainen kirja. Nimensä mukaan sen kunnianhimoisena tehtävänä on tuoda esiin ja aukaista viskin ympärillä pyöriviä filosofisia ongelmia. Viskiä lähestytään kirjassa useista eri lähtökohdista usean eri kirjoittajan voimin. Edustettuina ovat niin viskin historia, kokemuksellisuus kuin viskin metafysiikkakin. Esseiden "filosofisuus" vaihtelee laidasta laitaan. Osa kirjoituksista on kuin suoraan Niin & Näin -lehden sivuilta, osa taas kevyempiä pohdintoja elämän veden filosofisesta luonteesta.
 |
Vaikka filosofia ei muuten kiinnostaisi, kannattaa jokaisen viskinystävän harkita vakavasti kirjan hankkimista käsiinsä. 20 eri aiheita käsittelevän esseen joukosta löytyy myös kevyempää luettavaa, eikä se raskainkaan tavara mitään Hegeliä tai Heideggeriä ole, vaikka ensin mainittua yhden esseen verran käsitelläänkin. Hyvä englanninkielentaito ja pari dramia viskiä on kaikki, mitä tämän teoksen kanssa seurusteluun tarvitsee.
Loppuun vielä blogivinkki, joka sivuaa myös yhtä kirjan kantavista aiheista - viskinmaistelua. http://vaarinmaisteltu.blogspot.fi/
torstai 18. huhtikuuta 2013
Viskikirjallisuutta: Suuri Viskikirja
Joulupukki toi minulle Suuri Viskikirja nimisen teoksen, josta olen aikonut kirjoittaa jo pitkään. Otetaan nyt vahinko vihdoin takaisin.
Kirjaa "arvostellessa" pitää aina miettiä kirjan kohderyhmää. Gavin D. Smithin ja Dominic Roskrown kirjoittama Suuri Viskikirja yrittää selkeästi tavoittaa viskinharrastajien koko kirjon. Se mainostaa esipuheessaan olevansa "kaikkien aikojen yksityiskohtaisin ja ennen näkemättömän laajaan tutkimustyöhön perustuva kirja maailman tislaamoista ja niitä pyörittävistä ihmisistä." Paljon luvattu, mutta katsotaan, onko lupauksissa mitään perää.
Visuaalisesti erittäin näyttävä kirja alkaa sen ehdottomasti heikoimmalla osalla. Minulla oli suuria vaikeuksia saada johdantoa luettua alusta loppuun. Tekstiin sisään tehdyt lihavoinnit keskeyttivät ikävästi lukemisen ja suurin osa niistä on mielestäni täysin irrelevantteja. En ole kirjojen tekemiseen perehtynyt, joten en kommentoi keneen syyttävä sormi pitäisi osoittaa, mutta lihavoinnit ovat joka tapauksessa erittäin epäonnistunut ratkaisu. Lisäksi runsaat lainaukset saavat johdannon tuntumaan enemmänkin Facebook-seinältä kuin tietokirjalta.
Sinänsä johdanto ottaa mukavan erilaisen näkökulman viskiin ja sen valmistukseen. Siinä ei paasata yhtä totuutta, vaan asioista kertomaan on koottu eri puolilta maailmaa viskiammattilaisia, jotka antavat oman mielipiteensä asioista. Muun muassa viskin alkuperää koskeva luku on suorastaan hulvatonta luettavaa. Macmyran markkinointipäällikkö Lars Lindenbergin teoriat viskin alkuperästä ovat kuin gööttiläistä historiankirjoitusta parhaimmillaan.
Loppu kirja on jaettu viskinvalmistusalueiden mukaisiin päälukuihin. Yhtä tislaamoa ja sen viskejä esittelevät kappaleet ovat kuin oma näkemykseni hyvästä blogikirjoituksesta: niissä kerrotaan lyhyesti tislaamon historia, esitellään muutama viski ja yleensä kommentoimaan on saatu vielä joku tislaamon toimintaan omakohtaisesti perehtynyt ammattilainen. Noteja on tarjolla vähän eli niiden perässä juoksevien kannattaa rahaansa satsata esimerkiksi Whisky Bibleen tai kirjoittaa googleen "whisky notes". Muuten kirja antaa todella kattavat perustiedot tislaamoista ja yleensä vielä jotain ekstraa päälle.
Lopusta löytyvä Jarkko Nikkasen kirjoittama suomalaisia tislaamoja esittelevä osuus on myös hyvä. Muistaakseni Teerenpelin ja Beers Hunter'sin tislaamoesittelyt löytyvät myös Viskiatlas-teoksesta. En ole näiden kahden kirjan tislaamoesittelyjä päässyt vertaamaan, joten en osaa kommentoida, tuoko Nikkanen jotain uutta lukijoidensa ihmeteltäväksi.
Kustantajasta johtuen en voi olla vertaamatta kirjaa myös Dorling Kindersleyn 2009 julkaisemaan World Whisky -teokseen. Teos on suomennettu nimellä Maailman viskit - 701, joita on nautittava edes kerran eläessään. Suuri viskikirja ei kyseisen teoksen omistajille mielestäni kovin paljoa uutta tarjoa. Jos puolestaan on hankkimassa ensimmäistä yleisteosta viskistä, on Suuri Viskikirja paras suomenkielinen vaihtoehto markkinoilla.
Kirjaa "arvostellessa" pitää aina miettiä kirjan kohderyhmää. Gavin D. Smithin ja Dominic Roskrown kirjoittama Suuri Viskikirja yrittää selkeästi tavoittaa viskinharrastajien koko kirjon. Se mainostaa esipuheessaan olevansa "kaikkien aikojen yksityiskohtaisin ja ennen näkemättömän laajaan tutkimustyöhön perustuva kirja maailman tislaamoista ja niitä pyörittävistä ihmisistä." Paljon luvattu, mutta katsotaan, onko lupauksissa mitään perää.
Visuaalisesti erittäin näyttävä kirja alkaa sen ehdottomasti heikoimmalla osalla. Minulla oli suuria vaikeuksia saada johdantoa luettua alusta loppuun. Tekstiin sisään tehdyt lihavoinnit keskeyttivät ikävästi lukemisen ja suurin osa niistä on mielestäni täysin irrelevantteja. En ole kirjojen tekemiseen perehtynyt, joten en kommentoi keneen syyttävä sormi pitäisi osoittaa, mutta lihavoinnit ovat joka tapauksessa erittäin epäonnistunut ratkaisu. Lisäksi runsaat lainaukset saavat johdannon tuntumaan enemmänkin Facebook-seinältä kuin tietokirjalta.
Sinänsä johdanto ottaa mukavan erilaisen näkökulman viskiin ja sen valmistukseen. Siinä ei paasata yhtä totuutta, vaan asioista kertomaan on koottu eri puolilta maailmaa viskiammattilaisia, jotka antavat oman mielipiteensä asioista. Muun muassa viskin alkuperää koskeva luku on suorastaan hulvatonta luettavaa. Macmyran markkinointipäällikkö Lars Lindenbergin teoriat viskin alkuperästä ovat kuin gööttiläistä historiankirjoitusta parhaimmillaan.
Loppu kirja on jaettu viskinvalmistusalueiden mukaisiin päälukuihin. Yhtä tislaamoa ja sen viskejä esittelevät kappaleet ovat kuin oma näkemykseni hyvästä blogikirjoituksesta: niissä kerrotaan lyhyesti tislaamon historia, esitellään muutama viski ja yleensä kommentoimaan on saatu vielä joku tislaamon toimintaan omakohtaisesti perehtynyt ammattilainen. Noteja on tarjolla vähän eli niiden perässä juoksevien kannattaa rahaansa satsata esimerkiksi Whisky Bibleen tai kirjoittaa googleen "whisky notes". Muuten kirja antaa todella kattavat perustiedot tislaamoista ja yleensä vielä jotain ekstraa päälle.
Lopusta löytyvä Jarkko Nikkasen kirjoittama suomalaisia tislaamoja esittelevä osuus on myös hyvä. Muistaakseni Teerenpelin ja Beers Hunter'sin tislaamoesittelyt löytyvät myös Viskiatlas-teoksesta. En ole näiden kahden kirjan tislaamoesittelyjä päässyt vertaamaan, joten en osaa kommentoida, tuoko Nikkanen jotain uutta lukijoidensa ihmeteltäväksi.
Kustantajasta johtuen en voi olla vertaamatta kirjaa myös Dorling Kindersleyn 2009 julkaisemaan World Whisky -teokseen. Teos on suomennettu nimellä Maailman viskit - 701, joita on nautittava edes kerran eläessään. Suuri viskikirja ei kyseisen teoksen omistajille mielestäni kovin paljoa uutta tarjoa. Jos puolestaan on hankkimassa ensimmäistä yleisteosta viskistä, on Suuri Viskikirja paras suomenkielinen vaihtoehto markkinoilla.
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Kolme pannua keisareiden teetä
St. Michaelin bourbon-tastingin peruunnuttua lohdutin itseäni uhraamalla varastojeni viimeisen Luo Han Quo -hedelmän ja keittämällä kolme kannua erinomaista teetä. Seuraavassa pieni raportti tapahtuneesta.
Teelaaduista rakkaimmasta ei omalla kohdallani tarvi keskustella. Teetiileksi ladottu Pu-erh räjäytti aikoinaan Liptonin Yellow Labeliin tottuneet makunystyräni. Makua voi kuvailla monella tavalla. Termit navetta, kalanruoka, maa ja rehellinen paska ovat tuttuja kuvauksia tästä keisareiden teestä. Herkku ei ole herkku, jos se ei jaa mielipiteitä, ja kaikkeen oikeasti hyvään pitää totutella. Pu-Erh on teelaatujen aatelia.
Mitä on Pu-Erh? Yksinkertainen vastaus on, että se on Yunnanin maakunnassa tietyntyyppisestä teepuulajikkeesta poimittua teetä. Perinteisesti Pu-erh ladotaan teetiiliksi ja se on aidosti fermentaation avulla kypsyvä teelaatu. Pu-erhiä valmistetaan myös muissa muodoissa, kuten tällä kertaa maisteltavina olevat vihreä ja valkoinen Pu-erh osoittavat.
Teestä liikkuu paljon erilaisia uskomuksia ja olen saanut teestä hyvin ristiriitaista tietoa eri lähteistä. Tämän vuoksi en ala sen enempää Pu-erhin valmistusprosesseista luennoimaan. Englanninkielisen Wikipedian antama kuva Pu-erhistä on minun näkemistäni järkevin. Käykäähän tarkastamassa ja muodostamassa oma mielipiteenne.
Tällä kertaa pannuun pääsi pala Kaakkois-Aasian toivioretkeltä mukaan tarttuneesta Pu-erh-kiekosta kera Luo Han Quo -hedelmän. Pidän tätä teenjuonnin Rolls Roycena, Port Elleninä ja Zlatan Ibrahimovicinä - taivaallisen hyvää siis! Kahdessa muussa pannussa majailivat valkoinen Pu-erh "White Pu-Erh Moonlight" ja vihreä "Pu-Erh Lao Mao Cha", molemmat rovaniemeläisestä Mandragorasta hankittuja. Luo Han Quo -hedelmää saa minun tietojen mukaan ainakin Hakaniemen kauppahallin vieressä sijaitsevasta Oriental Marketista. Muita jälleenmyyjiä en Suomesta ole löytänyt.
Pu-Erh Lao Mao Cha
Huomioita: Mieto ja makea. Kevyttä ruohomaisuutta. Ihanan raikas. Etiketin mainostama ruusunmarja myös havaittavissa. Loistava! Vertaisin viskimaailmassa esimerkiksi johonkin kevyen kukkaiseen lowlanderiin.
White Pu-Erh Moonlight
Huomioita: Edellistä huomattavasti vahvempi. Hunajaa. Tuntuu pyöreämmältä ja pehmeämmältä kuin vihreä serkkunsa. Tuhdimpi eikä ollenkaan niin raikas kuin Lao Mao Cha. Jatketaan typerää viskeihin vertaamista ja todetaan makuprofiilin täyteläisyyden ja hunajaisten vivahteiden vertautuvan hyvin esimerkiksi Balvenien tisleisiin.
Pu-erh kiekko + Luo Han Quo
Huomioita: Vahvempaa kuin suodatinkahvi. Maanläheinen, turpeinen makuprofiili. Luo Han Quon makeus taittaa ärhäkkyyttä ja tuo lähes täydellisyyttä hipovan pähkinäisen aromin hauteeseen. Kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan, myös tummasuklaa ja kahvipapu leikkivät kielellä. Parasta juomaani teetä. Kaikessa äärimmäisyydessään vertaisin esimerkiksi härskeimpiin Octomore-kokeiluihin.
Loppuun vielä pieni sana hauduttamisesta. Avain hyvään teehen on oikea hauduttaminen. Erityisesti vihreät ja valkoiset teelaadut kärsivät liiasta hauduttamisesta ja muuttuvat nopeasti kitkeriksi, lähes juomakelvottomiksi litkuiksi. Siksi tämän kaltaista teetä varten on hyvä olla kannu, josta lehdet voi nostaa pois. Isot pojat kertoivat, että ns. Gaiwan olisi teen hauduttamiseen paras. Itse en ole moista härpäkettä päässyt testaamaan, mutta ostoslistalta sellainen jo löytyy. Kiekosta napattua Pu-erhiä ei minusta voi liikaa hauduttamalla pilata, joten se saikin kunnian hautua isoäidiltä perityssä keraamisessa pannussa. Made in USSR!
 |
| Ookko pannu? |
Mitä on Pu-Erh? Yksinkertainen vastaus on, että se on Yunnanin maakunnassa tietyntyyppisestä teepuulajikkeesta poimittua teetä. Perinteisesti Pu-erh ladotaan teetiiliksi ja se on aidosti fermentaation avulla kypsyvä teelaatu. Pu-erhiä valmistetaan myös muissa muodoissa, kuten tällä kertaa maisteltavina olevat vihreä ja valkoinen Pu-erh osoittavat.
Teestä liikkuu paljon erilaisia uskomuksia ja olen saanut teestä hyvin ristiriitaista tietoa eri lähteistä. Tämän vuoksi en ala sen enempää Pu-erhin valmistusprosesseista luennoimaan. Englanninkielisen Wikipedian antama kuva Pu-erhistä on minun näkemistäni järkevin. Käykäähän tarkastamassa ja muodostamassa oma mielipiteenne.
 |
| Vasemmalta oikealle: Valkoinen, kiekonpala ja vihreä. Etualalla Luo Han Quo. |
Tällä kertaa pannuun pääsi pala Kaakkois-Aasian toivioretkeltä mukaan tarttuneesta Pu-erh-kiekosta kera Luo Han Quo -hedelmän. Pidän tätä teenjuonnin Rolls Roycena, Port Elleninä ja Zlatan Ibrahimovicinä - taivaallisen hyvää siis! Kahdessa muussa pannussa majailivat valkoinen Pu-erh "White Pu-Erh Moonlight" ja vihreä "Pu-Erh Lao Mao Cha", molemmat rovaniemeläisestä Mandragorasta hankittuja. Luo Han Quo -hedelmää saa minun tietojen mukaan ainakin Hakaniemen kauppahallin vieressä sijaitsevasta Oriental Marketista. Muita jälleenmyyjiä en Suomesta ole löytänyt.
Pu-Erh Lao Mao Cha
Huomioita: Mieto ja makea. Kevyttä ruohomaisuutta. Ihanan raikas. Etiketin mainostama ruusunmarja myös havaittavissa. Loistava! Vertaisin viskimaailmassa esimerkiksi johonkin kevyen kukkaiseen lowlanderiin.
White Pu-Erh Moonlight
Huomioita: Edellistä huomattavasti vahvempi. Hunajaa. Tuntuu pyöreämmältä ja pehmeämmältä kuin vihreä serkkunsa. Tuhdimpi eikä ollenkaan niin raikas kuin Lao Mao Cha. Jatketaan typerää viskeihin vertaamista ja todetaan makuprofiilin täyteläisyyden ja hunajaisten vivahteiden vertautuvan hyvin esimerkiksi Balvenien tisleisiin.
Pu-erh kiekko + Luo Han Quo
Huomioita: Vahvempaa kuin suodatinkahvi. Maanläheinen, turpeinen makuprofiili. Luo Han Quon makeus taittaa ärhäkkyyttä ja tuo lähes täydellisyyttä hipovan pähkinäisen aromin hauteeseen. Kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan, myös tummasuklaa ja kahvipapu leikkivät kielellä. Parasta juomaani teetä. Kaikessa äärimmäisyydessään vertaisin esimerkiksi härskeimpiin Octomore-kokeiluihin.
Loppuun vielä pieni sana hauduttamisesta. Avain hyvään teehen on oikea hauduttaminen. Erityisesti vihreät ja valkoiset teelaadut kärsivät liiasta hauduttamisesta ja muuttuvat nopeasti kitkeriksi, lähes juomakelvottomiksi litkuiksi. Siksi tämän kaltaista teetä varten on hyvä olla kannu, josta lehdet voi nostaa pois. Isot pojat kertoivat, että ns. Gaiwan olisi teen hauduttamiseen paras. Itse en ole moista härpäkettä päässyt testaamaan, mutta ostoslistalta sellainen jo löytyy. Kiekosta napattua Pu-erhiä ei minusta voi liikaa hauduttamalla pilata, joten se saikin kunnian hautua isoäidiltä perityssä keraamisessa pannussa. Made in USSR!
 |
| Älkää ostako käyttämääni Arabian teekannua. Kuvassa oikealla oleva siivilä ei pidä teelehtiä sisällään vaan ruikkii niitä juoman sekaan. |
torstai 28. maaliskuuta 2013
Herman's Distillery - Hermannin Viinitilan viskiprojekti pähkinänkuoressa
Pari viikkoa sitten törmäsin uutiseen Hermannin Viinitilan viskistä. Google tarjosi asiasta niin vähän tietoa, että päätin ottaa puhelimen käteen ja soittaa Hermannin viinitilan tuotekehittelystä vastaavalle Timo Kettuselle.
Idea viskin valmistukseen Hermannin Viinitilalla lähti, kuten kaikki hyvät ideat, muutaman terävän pään yhteentörmäyksestä. Itä-Suomen viskipiireissä vaikuttavat Taposen veljekset olivat saaneet Kettusen innostumaan viskistä ja sen tekemisestä. Asiaan vaikutti myös lähes tyhjän panttina seisonut kolonnitislain, joka oli aikoinaan hankittu heledemäviinan valmistusta varten. Tämä eliksiiri ei ollut kuitenkaan suomalaiseen makuun ollut, ainakaan siinä määrin, että sen valmistamista olisi kannattanut jatkaa. Idea plus tuotekehittelyyn sopiva välineistö oli helppo laskutoimitus ja pian ensimmäiset Tekes-rahoitteiset kokeiluerät porisivat tislaimessa.
Sveitsistä tislausoppinsa saanut Kettunen kehuu kolonnitislaintaan oivaksi kokeilulaboratorioksi. Hermannin viinitilan kolonnitislain taipuu kolonnitislauksen lisäksi myös, jos oikein ymmärsin, perinteiseen pannutislaamiseen. Tämä mahdollistaa mielenkiintoisia kokeiluja, ja pannusta tynnyriin onkin päätynyt jo lähes 30 erilaista tislettä. Variaatiota on haettu niin mäskäyksestä, leikkauksista, tislausmenetelmistä kuin kypsytyksestäkin.
Tynnyripolitiikka on Hermannin Viinitilalla suuressa osassa. Koetynnyreiden koot vaihtelevat 30 ja 200 litran välillä. Myös eri puutyypit ovat hyvin edustettuina. Kettunen toteaa viskiä päätyneen ainakin bourbon-, oloroso sherry- ja portugalilaisiin New Oak -tynnyreihin. Kypsytyksen suhteen apua haetaan Hermannin viinitilan pitkäaikaisesta kumppanista, Valamon luostarista. Luostarin viinikellarit tarjoavat Kettusen mukaan erinomaiset olosuhteet viskin kypsymiseen. Muuten Valamon rooli on vielä projektissa auki. Tämän hetken suunnitelmien mukaan viskiä tullaan tulevaisuudessa myymään "Herman's Distillery" nimen alla. Kuten nimestä käy ilmi, juuriaan ei viinitila ole unohtamassa: Herman oli toinen alkuperäisen Valamon luostarin perustajista.
Tekesin antama rahoitus estää tuotteen myynnin, joten nyt tislattavat erät ovat täysin tuotekehittelyn ehdoilla tehtyjä kokeiluja. Kettunen visioi tulevaisuutta ja toivoi tuotekehittelyn johtavan muutamaan niin laadukkaaseen mallasviskiin, että täysimittainen tislaustoiminta voitaisiin laittaa vireille. Jo tällä hetkellä tislauspannu porisee Ilomantsissa lähes täydellä volyymillä, joten mistään puuhastelusta ei ole kyse. Kettusen mukaan varastossa on tällä hetkellä "jo tuhansia" litroja viskiä kypsymässä. Pidämme sormia ristissä, että näistä koe-eristä kuoriutuu uusi suomalainen mallasviski viskinystäviä ilahduttamaan.Kettunen pitää kuitenkin jalat maassa: "Nöyrä tulee olla. Valmis tuote puhukoon sitten puolestaan."
Kysyin lopuksi tislaamon mahdollisista suomalaisuuteen liittyvistä erikoisuuksista, esimerkkinä Glenfiddichin tuleva "Cask of Dreams Nordic" -pullote. Suoraan kysymykseen Kettunen vastaa myöntävästi, mutta toteaa yksityiskohtien olevan salaisuus. Jännittävää!
Idea viskin valmistukseen Hermannin Viinitilalla lähti, kuten kaikki hyvät ideat, muutaman terävän pään yhteentörmäyksestä. Itä-Suomen viskipiireissä vaikuttavat Taposen veljekset olivat saaneet Kettusen innostumaan viskistä ja sen tekemisestä. Asiaan vaikutti myös lähes tyhjän panttina seisonut kolonnitislain, joka oli aikoinaan hankittu heledemäviinan valmistusta varten. Tämä eliksiiri ei ollut kuitenkaan suomalaiseen makuun ollut, ainakaan siinä määrin, että sen valmistamista olisi kannattanut jatkaa. Idea plus tuotekehittelyyn sopiva välineistö oli helppo laskutoimitus ja pian ensimmäiset Tekes-rahoitteiset kokeiluerät porisivat tislaimessa.
Sveitsistä tislausoppinsa saanut Kettunen kehuu kolonnitislaintaan oivaksi kokeilulaboratorioksi. Hermannin viinitilan kolonnitislain taipuu kolonnitislauksen lisäksi myös, jos oikein ymmärsin, perinteiseen pannutislaamiseen. Tämä mahdollistaa mielenkiintoisia kokeiluja, ja pannusta tynnyriin onkin päätynyt jo lähes 30 erilaista tislettä. Variaatiota on haettu niin mäskäyksestä, leikkauksista, tislausmenetelmistä kuin kypsytyksestäkin.
Tynnyripolitiikka on Hermannin Viinitilalla suuressa osassa. Koetynnyreiden koot vaihtelevat 30 ja 200 litran välillä. Myös eri puutyypit ovat hyvin edustettuina. Kettunen toteaa viskiä päätyneen ainakin bourbon-, oloroso sherry- ja portugalilaisiin New Oak -tynnyreihin. Kypsytyksen suhteen apua haetaan Hermannin viinitilan pitkäaikaisesta kumppanista, Valamon luostarista. Luostarin viinikellarit tarjoavat Kettusen mukaan erinomaiset olosuhteet viskin kypsymiseen. Muuten Valamon rooli on vielä projektissa auki. Tämän hetken suunnitelmien mukaan viskiä tullaan tulevaisuudessa myymään "Herman's Distillery" nimen alla. Kuten nimestä käy ilmi, juuriaan ei viinitila ole unohtamassa: Herman oli toinen alkuperäisen Valamon luostarin perustajista.
Tekesin antama rahoitus estää tuotteen myynnin, joten nyt tislattavat erät ovat täysin tuotekehittelyn ehdoilla tehtyjä kokeiluja. Kettunen visioi tulevaisuutta ja toivoi tuotekehittelyn johtavan muutamaan niin laadukkaaseen mallasviskiin, että täysimittainen tislaustoiminta voitaisiin laittaa vireille. Jo tällä hetkellä tislauspannu porisee Ilomantsissa lähes täydellä volyymillä, joten mistään puuhastelusta ei ole kyse. Kettusen mukaan varastossa on tällä hetkellä "jo tuhansia" litroja viskiä kypsymässä. Pidämme sormia ristissä, että näistä koe-eristä kuoriutuu uusi suomalainen mallasviski viskinystäviä ilahduttamaan.Kettunen pitää kuitenkin jalat maassa: "Nöyrä tulee olla. Valmis tuote puhukoon sitten puolestaan."
Kysyin lopuksi tislaamon mahdollisista suomalaisuuteen liittyvistä erikoisuuksista, esimerkkinä Glenfiddichin tuleva "Cask of Dreams Nordic" -pullote. Suoraan kysymykseen Kettunen vastaa myöntävästi, mutta toteaa yksityiskohtien olevan salaisuus. Jännittävää!
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Glenfiddich Virtual Distillery Tour
VYS järjesti tänään tiistain 26. maaliskuuta St. Michaelissa Brand Manager Timo Laurilan vetämän Glenfiddich "Virtual distillery tourin". Epäröin pitkään paikalle menoa, koska Glenfiddich ei suosikki tislaamoihini lukeudu. Sunnuntaina kuitenkin liha oli heikko ja sähköposti St. Michaelin lähti matkaan.
Kerrotaan aluksi ne negatiiviset tuntemukset, koska positiivisiin meininkeihin on kiva lopettaa. Ensiksikin pitkä miinus tulee tiedotuksesta. VYSsin tiedotteessa oli eri kattaus kuin paikan päällä lyötiin lasiin. 21-vuotiaan tilalta oli tarjolla 19-vuotiasta Age of Discovery -sarjan madeiraversiota. Tämä oli suuri pettymys, sillä juuri kyseisen viskin olen maistanut, omaan suuhuni huonosti sopivaksi todennut ja halusin antaa Glenfiddichille vielä mahdollisuuden näyttää kyntensä. St. Michaelin lähettämässä tekstiviestissä viskit olivat toki oikein, mutta luotin tiedotuksen kultaisen säännön mukaan uusimpaan tietoon, joka osoittautui virheeksi. Tämän vuoksi itse viskit jäivät ennakko-odotuksiin nähden selvästi miinuksen puolelle. Teknisten vaikeuksien vuoksi myös itse "Virtual distillery tour" jäi kokematta, mutta pidän tätä vain hyvänä asiana, sillä kuvamateriaalia osaan googlettaa itsekin.
Tilityksen jälkeen ne positiiviset asiat. Laurila veti tastingin asiallisesti läpi ja oli napannut mukaansa monenlaista tilpehööriä, jolla esitys sai mukavasti eloa. Pöydissä kiersi mm. mallastettua ohraa, pala turvetta ja muki Glenfiddichin new makea. Erityisesti viimeinen jäi positiivisesti mieleen. Harvoin näitä pääsee maistamaan, eikä se "pontikan" maku nyt niin paha ollut. Hedelmäinen ja raikas, sanoisin.
Viskipuolella mainostettu yllätyspullote oli 15-vuotias tynnyrinvahvuinen New Oak, jota käytetään osana 15-vuotiasta solera reserveä. Tätä maistettua tuli hinku päästä maistamaan myös muita soleran ainesosia. Mielenkiintoista litkua. Lopuksi korruptiolahjana jaettiin osallistujille myös "Whisky Game" tietovisa. Olin harkinnut pelin hankkimista jo pitkään, mutta tällä kertaa odottaminen näytti kannattavan. Miksi ostaa tänään sellaista, minkä saat huomenna "ilmaiseksi"?
Koko kattaus:
12yo
15yo
18yo
19yo Age of Discovery (Madeira)
15yo CS New Oak
Yhteenvetona tapahtuma oli kuitenkin positiivinen. Odotin koko päivän, että pääsen mestoille ja lähdin hymyissä suin pois. Näitä lisää, todenmukaisessa tiedotuksella, kiitos.
Kerrotaan aluksi ne negatiiviset tuntemukset, koska positiivisiin meininkeihin on kiva lopettaa. Ensiksikin pitkä miinus tulee tiedotuksesta. VYSsin tiedotteessa oli eri kattaus kuin paikan päällä lyötiin lasiin. 21-vuotiaan tilalta oli tarjolla 19-vuotiasta Age of Discovery -sarjan madeiraversiota. Tämä oli suuri pettymys, sillä juuri kyseisen viskin olen maistanut, omaan suuhuni huonosti sopivaksi todennut ja halusin antaa Glenfiddichille vielä mahdollisuuden näyttää kyntensä. St. Michaelin lähettämässä tekstiviestissä viskit olivat toki oikein, mutta luotin tiedotuksen kultaisen säännön mukaan uusimpaan tietoon, joka osoittautui virheeksi. Tämän vuoksi itse viskit jäivät ennakko-odotuksiin nähden selvästi miinuksen puolelle. Teknisten vaikeuksien vuoksi myös itse "Virtual distillery tour" jäi kokematta, mutta pidän tätä vain hyvänä asiana, sillä kuvamateriaalia osaan googlettaa itsekin.
Tilityksen jälkeen ne positiiviset asiat. Laurila veti tastingin asiallisesti läpi ja oli napannut mukaansa monenlaista tilpehööriä, jolla esitys sai mukavasti eloa. Pöydissä kiersi mm. mallastettua ohraa, pala turvetta ja muki Glenfiddichin new makea. Erityisesti viimeinen jäi positiivisesti mieleen. Harvoin näitä pääsee maistamaan, eikä se "pontikan" maku nyt niin paha ollut. Hedelmäinen ja raikas, sanoisin.
Viskipuolella mainostettu yllätyspullote oli 15-vuotias tynnyrinvahvuinen New Oak, jota käytetään osana 15-vuotiasta solera reserveä. Tätä maistettua tuli hinku päästä maistamaan myös muita soleran ainesosia. Mielenkiintoista litkua. Lopuksi korruptiolahjana jaettiin osallistujille myös "Whisky Game" tietovisa. Olin harkinnut pelin hankkimista jo pitkään, mutta tällä kertaa odottaminen näytti kannattavan. Miksi ostaa tänään sellaista, minkä saat huomenna "ilmaiseksi"?
Koko kattaus:
12yo
15yo
18yo
19yo Age of Discovery (Madeira)
15yo CS New Oak
Yhteenvetona tapahtuma oli kuitenkin positiivinen. Odotin koko päivän, että pääsen mestoille ja lähdin hymyissä suin pois. Näitä lisää, todenmukaisessa tiedotuksella, kiitos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)