maanantai 5. elokuuta 2013

Jäätelökesä ja Not-so-soft Ice

Kesä ei ainakaan Oulun korkeudella ota loppuakseen, ja lämpimästä säästä on saatu kärsiä vielä näin elokuussakin. Kuumotusta helpottamaan tarttui lähimarketista mukaan Arlan pehmisainetta, ja eihän sitä voinut olla kokeilematta viskipehmiksen tekoa.

Viskiksi valitsin Taliskerin Stormin, kun se sattui olemaan muutenkin esillä, ja annostelussa koitin käsivarasta huolimatta olla maltillinen. Niin monesti viski jyrää muut maut, jos sitä menee johonkin sekottamaan.

Dynaaminen duo.
Valmistus oli pakkauksen ohjeita noudattaen helppoa. Ensin annettiin aineelle hiukan kuohkeutta ja lisättiin mausteet, tässä tapauksessa loraus viskiä, ja lyötiin pakasteeseem jässittymään muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen möhnä otetaan sulamaan ja kuohkeutetaan tehosekoittimella uudestaan. Jopa minä onnistuin olemaan sössimättä tätä.

Ja kyllä, hyvältähän se maistui. Selkeästi tujumpaa kuin monet Irish cream -viritelmät, joita olen jäätelön muodossa maistanut. Saattaisi toimia vähemmän turpeisella viskillä paremmin. Yhtä kaikki, jälleen hauska kokeilu viskin parissa.

Vohvelin puutteessa mönjä katosi kitusiin lusikan avulla suoraan kulhosta.

Kesäiltoja tulee myös silloin tällöin vietettyä patiolla istuen ja viski-ihmisenä tie vie usein St. Michaeliin. Uutuushyllyssä oli Kilkerranin "Work in Progress" nelospätsiä, ja suosittelen kyllä  lämpimästi kokeilemaan! Hieno viski ottaen huomioon, että kyseessä on kaiken järjen mukaan suhteellisen nuori tisle. Meni välittömästi ostoslistalle. Käykäähän testaamassa.


2 kommenttia:

  1. Kokeile ihmeessä bourbonilla (jos et täysin inhoa ko. viskejä) tai ruisviskillä. Itse olen huomannut usein juuri bourbonin makumaailman toimivan hyvin jäätelön kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Pitänee bourbonia pullo jäätelöhetkiä varten hankkia.

    VastaaPoista