tiistai 3. helmikuuta 2015

Uisge 2015 - uusi viskikohushokkiwau?

Viime päivinä Suomen viskipiirejä on ravistellut jälleen uusi viskikohu. Viidettä kertaa järjestettävä Uisge-viskifestivaali joutui aluehallintoviraston hampaisiin, kun nimetön "ilmiantaja" oli vinkannut tapahtumasta viranomaisille. Ensin sai kenkää tasting-lippujen ennakkomyynti ja heti perään sai lähteä sana "viskifestivaali" Tiketti.fi-lippupalvelusta. Bloggaajatoveri Viskisieppo kirjoitti aiheen tiimoilta hyvän kirjoituksen, jossa hän kyseli "ilmiantajan" motiivien perään. Vaikka en ilmiantaja olekaan, pistin muutamia ajatuksia kohusta ihan näin paperille.

Ymmärrykseni mukaan Suomen alkoholilainsäädäntö ei ole muuttunut väkevien osalta kymmeniin vuosiin. Myös Uisge on jo useamman vuoden myynyt onnistuneesti tasting-lippuja ennakkoon ilman viranomaisten puuttumista asiaan. Nyt "ilmiantaja" tuli ja pilasi kaiken. Tai ei siis pilannut, tapahtumahan sai ilmaista mainosta ja tulee varmasti olemaan loppuunmyyty.

Antaisin kuitenkin "ilmiantajalle" myös tunnustusta. Tapahtumat on järjestettävä lain puitteissa. Tätä tapahtumajärjestäjät ovat myös haastatteluissaan ja lehdistötiedotteissaan painottaneet. Viranomaistoimintaa ei olla lähdetty syyttelemään. Jokainen tällainen ilmianto piirtää selkeämmiksi niitä rajoja, joita Suomen laki tällaiselle tilaisuudelle antaa.

Myös saavutettu mediahuomio on hyvästä. Ainakin omaan silmääni viranomaistoiminta näyttäytyy tällaisissa tapauksissa lähes järjettömänä ihmisten ja yhteisöjen kiusaamisena. Viranomainen itsehän ei asialle voi mitään, vaan heidän toimintansa on sidottu lakiin. Heille maksetaan siitä, että kansanedustajien säätämiä lakeja noudatetaan. Mitä useampi tällainen tapaus tulee julkisuuteen, sitä enemmän Suomen alkoholilaki saa negatiivista julkisuutta. Näin vaalien alla jonkun poliitikon/puolueen on pakko ottaa tästä koppi. Kun järjettömyyttä tuodaan tarpeeksi esille, sillä on oikeusvaltiossa tapana muuttua.

Varjopuolena näissä ilmiannoissa on tietysti asianomaisille koituva rahallinen riski tai jopa tappio. Tämä puolestaan nostaa kynnystä tapahtuman järjestämiseen. Tuskin kukaan viskiharrastaja tahtoo Uisgea pois Suomesta? On kuitenkin järjetön tilanne, että tapahtumasta pitäisi vaieta ja sen järjestämistä ikään kuin piilotella ja salata, jotta viranomaiset eivät asiasta kiinnostuisi. Ainakaan minä en halua sellaista yhteiskuntaa, jossa toiminnan jatkuminen vaatii sen viranomaisilta piilottamista. Myöskään yksityisihmisten (lue: bloggaajien) välittämät tiedot eivät voi olla esteenä tapahtuman järjestämiseen. Tastingien sisällöt, hinnat ja kaikki jossain vaiheessa julkinen info löytyy blogeista. Näistä ei saa olla viranomaistulkinnassa haittaa tapahtumajärjestäjälle.

P.S. Uisge on hieno festivaali. Valitettavasti tänä vuonna joudun jättämään pippalot väliin, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että sisään mahtuu yksi ensikertalainen lisää. Menkää ja nauttikaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti