keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Viski ja syvähenkinen elämä

Lueskelin Mikko Salmelan Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata -teosta ja törmäsin kaveriin nimeltä Eino Kaila. Suomen 1900-luvun yksi merkittävimmistä kulttuurivaikuttajista jätti jälkeensä paljon, mutta yksi on ylitse muiden; käsite syvähenkisyydestä. Kyseinen termi toi siinä määrin mieleen oman viskiharrastukseni, että päätin kirjoittaa muutaman mieleen juolahtaneen asian ihan paperille. Seuraavan tekstin Kailaa koskevat osat ovat Salmelan teoksesta ja viskijutut ovat omia mietteitä asian tiimoilta.

***

Syvähenkisyys liittyy Kailan filosofiassa tarvehierarkiaan. Hän jakaa ihmisen tarpeet animaalisiin eli ihmisen biologiasta kumpuaviin ja henkisiin tarpeisiin. Syvähenkisyys on henkisten tarpeiden ylin luokka. Sen erottaa muista henkisistä tarpeista syvyysulottuvuus. Mitä monitahoisempi, vivahteikkaampi ja "syvempi" saatava elämys on, sitä syvähenkisemmästä tuntemuksesta on kyse. Syvänehenkisyyttä määrittelevät myös tunteen aitous ja henkilökohtaisuus.

Esimerkkeinä syvähenkisyydestä Kaila esittää uskonnolliset kokemukset, taide-elämykset, kuten musiikin, sekä luonnon ja sen kokemisen. Syvähenkisten nautintojen kokeminen edellyttää Kailan mukaan pitkäjänteisyyttä ja pidättäymistä animaalisten tarpeiden lyhytkestoisesta nautinnosta. Syvähenkisyys on Kailan mukaan suurten kokonaisuuksien ymmärtämistä, josta saatu tunteen syvyysulottuvuuden kokemus on kaiken vaivan arvoista.

Ja miten ihmeessä tämä liittyy viskiin? Minä väitän, että viskin juominen ja viskiharrastus vastaa hyvin Kailan käsitystä syvähenkisestä elämyksestä. Varsinkin Kailan esimerkit musiikin ja luonnon tuottamista elämyksistä, joissa ihminen kokee itsensä pieneksi tai jollain tapaa osaksi suurempaa kokonaisuutta, herättivät huomioni. Siinä, missä Kailalle syvähenkistä elämystä edustaa Beethovenin Kuutamosonaatti, on viskinjuonti minulle syvähenkisten elämysten lähde.

Viskinjuonti kestää syvähenkisen tarkastelun myös lähemmin. Jokainen viskiä harrastava tietää, että viski ei ole pelkkä juoma. Sitä ei juoda sen sisältämän alkoholin eikä edes (pelkästään) sen maun vuoksi. Tässä nousee esille syvähenkisyyden kaksi periaatetta: pitkäjänteisyyden tuoma kokonaisuuksien ymmärtäminen sekä elämyksen tasojen syvyys.

Pitkäjänteisyydellä viskin suhteen tarkoitan sen ympärillä olevaa kulttuuria ja tietoa. Esimerkiksi jonkun legendaarisen viskin maistamisen hienous ei tule pelkästään juomasta itsestään, vaan siihen kietoutuneesta historiasta ja tarinoista. Arvostus viskiä kohtaa syntyy sen valmistusprosessien tuntemisesta, sen kypsymiseen vaaditusta ajasta ja monista muista itse viskin maun ulkopuolisista asioista. Itseni vetää hiljaiseksi esimerkiksi jokainen viski, joka on minua vanhempi. Uskon, että vaikkapa "historian juomisesta" syntyviä syvähenkisiä elämyksiä on ollut viljalti tarjolla Helsingin pre-war -tastingeissa. Ihmiselle, joka ei ole pitkäjänteisesti syventynyt viskin maailmaan, viski on vain alkoholia, joka maistuu hyvältä tai huonolta. Mitään syvähenkistä hän tuskin voi viskistä irti saada.

Kaila varoittaa myös hyvin viskiharrastukseen sopivasti syvähenkisyyden vaaroista. Koska syvähenkisyyden tärkeimpiä ominaisuuksia on aitous, ei syvähenkistä nautintoa voi saada epäaidosta teosta. Esimerkkinä Kaila heittää kulttuuriharrastuneisuuden, jonka perimmäisenä tarkoituksena on näyttäytyä oikeassa seurassa tietyn statuksen saavuttamiseksi (tämä tarkoittaa nykyaikana Savonlinnan oopperajuhlia ja Porin Jazzia).

Aitouden vaatimuksesta mieleeni juolahti useitakin viskiin liittyviä asioita. Ensimmäisenä markkinointi. Kuinka paljon koetusta syvähenkisyydestä syntyy markkinointikoneiston luomista mielikuvista? Esimerkkinä vaikkapa MacKinlay'sin Shackleton replica tai lähes kaikki Ardbegit. Itse olen pohdiskellut Perpetuumin kohdalla, miksi ostaisin kyseisen viskin? Itse tuote ei ole saanut mairittelevia arvosteluja, se maksaa rahaa ja on jälleen yks nasu lisää puolen hehtaarin metsään. Jos ainoa järkevä peruste on se, että olen viskibloggari ja viskibloggarin täytyy Perpetuumista kirjoittaa, ei kyse ole ainakaan syvähenkisten elämysten metsästyksestä. Toisaalta Perpetuumin maistaminen on juuri sitä pitkäjänteisyyttä ja syvyysulottovuuden ylläpitoa/luomista, mitä syvähenkinen viskiharrastus vaatii. Aika näyttää, miten tässä jaakobinpainissa käy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti