sunnuntai 2. lokakuuta 2011

You just don't simply walk into Mordor


 Bunnahabhain Darach Ur,

Vanha sanonta kuuluu, että hoppuilemalla tulee vain kusipäisiä lapsia. Kusipäisyydestäni en tiedä, mutta hoppuiluun olen taipuvainen sortumaan. Viskiharrastuksessa tämä näkyy peruspullotteiden väheksymisenä. Tuntuu aina viskejä hankkiessa, että miksi ihmeessä ostella peruspullotteita, kun voi samantien maistella erikoisempia pullotteita. Tämä on johtanut siihen tilanteeseen, että olen kyllä maistanut kymmenien tislaamojen pullotteita, mutta niin sanotut peruspullotteet ovat aukko sivistyksessä. Näin on myös Bunnahabhainin kanssa. Ensimmäinen pullote, joten tislaamolta pääsin maistamaan oli Darach Ur, joka ilmeisesti eroaa melkoisesti tislaamon peruspullotteista.

Nimenä Darach Ur tuo mieleen J.R.R rauha hänen sielulleen Tolkienin Keskimaassa kohoavan Barad-Durin. Tässä joku vielä suurempi tolkienhippi voisi alkaa etsimään Gaelin kielen merkitystä Tolkienin haltiakielien kehitykseen. Itse tyydyn toteamaan, että yhtäläisyydet Barad-Durin kanssa jäävät lähinnä nimeen. Vaikka ”musta torni” voisi kuvata viskiä hyvin: lasissa viski on yksi kauneimmista. Tumman ruskea, näyttää lähes siirapilta. Sanatarkasti Darach Ur tarkoittaa uutta puuta. Tällä viitataan viskin kypsytyksessä käytettyyn käyttämättömään amerikanmmitynnyriin.

Tislaamona Bunnahabhain on Islayn äpärälapsi. Se käyttää viskeihinsä turvesavulla kuivattua mallasta hyvin vähän tai ei ollenkaan ja erottuu täten Islayn muista viskeistä lähentyen tyyliltään mantereen tislaamojen tuotteita. Syy saaren muista tislaamoista eroavaan tyyliin löytyy viskin historiasta. Aikoinaan sekoiteviskien hallitsemilla viskimarkkinoilla turpeella höystetyn viskin kysyntä oli rajoitettua. Sitä käytettiin lähinnä tuomaan vienoa savunmakua blendien makupalettiin. Bunnahabhain päätti iskeä tähän markkinarakoon tarjoamalla Islaysaaren viskin, joka oli maultaan kevyempi.

Hyvä viski sai hymyn allekirjoittaneen huulille

Bunnahabhain Darach Ur

Tuoksu: Makea, siirappimainen, rusinaa, sherryä. Näyttää siltä, että makupaletissa sherry ja tammi ovat tautologia.

Maku: Suutuntumaltaan täyteläinen. Samat aromit jatkavat dominointiaan. Sherryä, hedelmää (rusina), makea. Jälkimaultaan ei pisin mahdollinen, toisaalta viskinä sen verran miellyttävä tuttavuus, että lasi tulee kumottua pikavauhtia.

Edullisena litran pullotteena Darach Ur on yksi parhaita kauppoja, mitä budjettimaistelija voi tehdä.
Ei ehkä hirveän mielikuvituksellinen, mutta niin pirun hyvä ja maukas. Peukutan useiden dramien verran!

Sampo
Kuvista kiitos Ronkaiselle ja Mustoselle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti