keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Clyneslish 14yo ja ES-labelin tarina

Syksyllä parasta ajanvietettä on tietysti alkoholin juominen. Tätä rakasta harrastusta harjoiteltiin ystäväporukalla hiukan humalahakuisemmin ja tietysti emme malttaneet jättää viskiä juomavalikoimasta pois. Läträyspulloksi eksyi 0,35 litran "leka" Johnnie Walkerin Red Labelia. Juoman nauttimista ei edes mietitty raakana vaan saunaoluenhakureissulla mietimme mahdollisia lantrausvaihtoehtoja. Arvonnan voitti tietysti jumalten juoma ja jonnen parhain kuoma, euroshopper energiajuoma eli ES. Kaikista epäilyksistä ja yleisestä paheksunnasta huolimatta juomasekoitus niin sanotusti pärisi. Huomattavasti makoisampaa kuin kumpikaan juoma paljaaltaan. Suosittelen ehdottomasti, jos vaikka sukulaiset sattuvat epähuomiossa pullon Red Labelia lahjoittamaan. Noin vakavammalla naamalla voisi puhua viskidrinkeistä, mutta jätettäköön se toiseen kertaan. ES-label toimii myös baarissa hyvänä välipalana ja baarimikon hämmentäjänä: "ES-label ja Jalovenäläinen tuplana".

Seuraa aasinsilta. Clynelish on erinomainen tislaamo.  Clynelishin 26-vuotias on tarjonnut henkilökohtaisesti sen parhaan viskinjuontikokemuksen. Oulun St. Michelissä pääsin kyseistä herkkua maistamaan. Kateellisille sen verran suolaa haavoihin, että kyseinen tuote on baarista nyt jo loppunut. Johnnie Walkeriin Clynelish taas liittyy Johnnie Walker Gold Labelin  myötä. Wikipedian mukaan Clynelish olisi yksi tuon mystisen juoman pääraaka-aineista. Gold Labelia en valitettavasti ole päässyt maistamaan, mutta Clynelishiltä 26-vuotiaan lisäksi lasissa ovat käyneet The Creative Whisky Companyn 12-vuotias indie ja nyt esittelyssä olevan firman peruspullote - Clynelish 14yo.

Clynelishin historia kietoutuu läheisesti myös erääseen toiseen mallasjuomaan. Vuonna 1969 Clynelish aloitti tislaustoiminnan pienen tauon jälkeen uudestaan ja uusissa tiloissa. Vanhan Clynelishin tiloissa jatkui tislaamotoiminta. Sen tislauspannut syöttivät tuosta vuodesta eteenpäin Brora nimistä ainetta. Huhut kertovat, että muuton yhteydessä myös viski menetti jotain olennaista luonteestaan. Väitteen todenperäisyyden lupaan selvittää.

Viimeiset pisarat ennen pullon joutumista viskipullojen taivaaseen


Clynelish 14yo:

Tuoksu: Hedelmäinen, makea. Hedelmät ehkä lähempänä jotain tropiikkimeininkejä kuin esim. omenaa.

Maku: Tekstuuriltaan loistava aine. Maku yllättävän kompleksinen vaikka mielikuvat vievät hedelmäkorin ääreen. Ehkä hitunen turvetta? Jostain myös mystinen palaneiden tulitikkujen mielikuva pääsi mukaan kuvaukseen. Jälkimaultaan lyhyehkö.

Kokonaisuudessaa Clynelishin peruspullote hämmentää. Siinä on periaatteessa kaikki mitä hyvä viski vaatii: miellyttävä tekstuuri ja  kompleksinen makupaletti, joka huutaa ottamaan toisen lasillisen. Silti siitä puuttuu jotain. Maistamistani Clynelisheistä tämä jäisi ensimmäisenä ostamatta. Mystisiä ovat viskinmaistelun salat. Ottaisin silti tätä ennen kuin ES-labelin jäillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti