torstai 17. lokakuuta 2013

Hopeinen hylje ja kuusi kautta yhdeksän indie-Clyneä

Joskus joku on kysynyt, että hyödynkö bloggaamisesta mitään. Esimerkiksi useat muotibloggaajat saavat vaatteita ynnä muuta lifestyle-humpuukia alan liikkeiltä testattavaksi. Perinteisessä mielessä vastaus on selkeä ei. Alko tai maahantuojat eivät lähetä sampleja ja muutenkin alkoholeista bloggailu ei ymmärtääkseni ole Suomessa mitään sen kummempaa kirjoittajilleen poikinut. Varmasti jokainen suomibloggari tekee tätä lähtökohtaisesti itselleen.

Yhtä aspektia ei kuitenkaan tule unohtaa. Bloggaamisen kautta olen tutustunut uusiin viskiä intohimoisesti harrastaviin ihmisiin. Ja kun ihmisillä on samoja intohimoja, juttu luistaa kuin itsestään. "Sää oot vissiin se viskibloggaaja" -heitosta alkanut keskustelu johti usean käänteen jälkeen siihen, että viime perjantaina sain kunnian osallistua uskomattoman tiukkaan kotitastingiin.

Odotuksia tastingia kohtaan ei vähentänyt se, että tarjolla oli kuusi herkkua lempitislaamoltani, Clynelishiltä. Kaiken lisäksi mukana oli pelkästään bourbon-kypsytyksen saaneita Clynejä, jonka olen tähän mennessä todennut toimivan kyseisen tislaamon kohdalla muita tynnyreitä paremmin. Toivottavasti voin joskus tästä mielikuvasta luopua.

Illan kattauksen tarkat speksit olivat seuraavat:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%
Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%
Silver Seal 1984-2003 57,3%
Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%
Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%
The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Kattaus tuo hyvin esille, miksi Clynelish on tislaamona hankala. OB-pullotteiden olemattoman määrän vuoksi pitää juomat valikoida laajasta IB-pullottajien suosta. Tämän vuoksi pullotteiden laatua voi olla vaikea etukäteen arvioida, ja mikä ikävämpää, hyvän pullon löydettyäsi et luultavammin saa kovin helposti vastaavaa hankittua. Tämän voi toki nähdä myös suurena seikkailuna - jokainen uusi pullo on uusi elämys.

Ennen muutamaa sanaa itse viskeistä, vielä sananen Clynelishin ominaispiirteistä. Vahamaisuutta pidetään Clynelishillä ominaisena makuna, "distillery character" på engelska. Mitä tämä vahamaisuus sitten tarkoittaa? Itselle se tulee parhaiten esiin suutuntumassa. Suurin osa Clynelisheistä antaa mielikuvan parafiinista/steariinista. Asiaa voisi kuvailla monella tavalla. Pallojuuston punainen kuori, punaiset joulukynttilät, perhonsidontalakka, suksivoide ja tuohukset ovat termejä, joilla olen kuullut tätä ominaispiirrettä kuvattavan. Tähän mennessä lähes kaikki maistamani Clynelishit ovat jotain häivähdyksiä näistä asioista antaneet ja juuri tämä ominaisuus on pitänyt omaa mielenkiintoani tislaamon viskejä kohtaan yllä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki näitä asioita omasta Clynestään löytävät.

Sitten se muutama sana itse viskeistä:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja salmiakkia. Hiukan liimamainen.

Maku: Lyhyt ja raa'an oloinen. Vanilja ei enää maussa jaksa ja salmiakkikin taittuu hiukan alkoholiseksi poltteeksi.

Nuori ja ärhäkkä viski, josta ei hirveämmin mitään erikoista irti saa. Hyvä aloitus kuitenkin kattaukselle ja antoi selkeitä viitteitä siitä mitä tuleman pitää.

Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja erilaisia mausteita. Vihreää omenaa sekä perhonsidontalakkaa muistuttavaa vahamaisuutta.

Maku: Mukavan pitkän makuelämyksen aloittaa vanilja ja erilaiset hedelmät, selkeästi vihreät sellaiset. Sitten hedelmät ja mausteet katoavat suun täyttää mukava salmiakkinen jälkimaku.

Pienellä iän lisäyksellä puhtia tulee selkeästi lisää. Vahamaisuus on taittunut liimasta jo huomattavasti mielyttävämmäksi lakkamaisuudeksi. Jälkimaun salmiakkisuus huomattava.

Hylje vaan ei kuutti.


Silver Seal 1984-2003 57,3%

Tuoksu: Tällä kertaa omenat ovat punaisia, ehkä jopä ylikypsiä. Muitakin hedelmiä havaittavissa. Todella tuhdin ja "kehokkaan" oloinen. Vahaakin voi kutsua jo vahaksi.

Maku: Ihmeellinen vuoristorata ylikypsien hedelmien, salmiakin, palaneiden tulitikkujen ja toffeen maailmassa. Maku tuntuu kestävän ikuisuuden. Vedellä hedelmät ja toffeet ikään kuin liittyvät yhteen ja makupalettiin ilmestyy hedelmätoffeesta tuttuja vivahteita.

Todella hyvä Clynelish! Yksi parhaita maistamiani.

Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%

Tuoksu: Ikä tuo selkeästi tammisempia vivahteita mukanaan. Vanilja alkaa kadota ja tuoksu on enemmänkin kukkainen ja hunajainen. Apila ei lienee kaukaa haettua.

Maku: Ryhdikäs, kukkainen, hunajainen ja kaikki mukavan vahamaisessa muodossa.

Mielenkiintoisesti salmiakki katosi muutamalla lisävuodella ja tammi nosti vähemmän yllättäen päätään.

Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%  

Tuoksu: Hyvin samantyylinen Rattrayn pullotteen kanssa. Ehkä hiukan hedelmäisempi, mutta rakennuspalikat ovat täysin samat. Hunaja, apila, tammi ja sitä vahaa. Nam!

Maku: Rattraystä puuttunut salmiakki palaa kuvioihin jälkimaussa. Koko makuelämys on myös Rattraytä pidempi, mutta hiukan tunkkaisempi.

MoS ja Rattray olivat todella samantyyppisiä viskejä, joista erojen löytäminen jopa rinnakkain maisteltuna oli hankalaa. Molemmat toki loistavia viskejä, mutta eivät ehkä Silver Sealin veroisia.



The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Tuoksu: Vielä  tammisempi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta tynnyrin ei silti voida sanoa jyränneen viskiä. Samat elementit toistuvat: mausteinen, kukkainen, vahamainen, mutta iän tuomalla kehokkuudella.

Maku: Pehmeä mustapippuri, suola, salmiakki, erilaisia hedelmiä. Elegantti kokonaisuus ikään kuin "sulaa" pois suusta, jättäen suuhun hiukan tuhkaisen olon. Tämä ominaisuus tuo mieleen maistamani Port Ellenit, eli mistään epämiellyttävästi ominaisuudesta ei ole kyse.

Viski, joka jo ikänsä puolesta ansaitsee kunnioitusta. Tämän lisäksi kyseessä on erinomainen Clyne. Kaikesta huolimatta en lähde tätä herkkua kruunaamaan kattauksen parhaaksi, sillä positiivisimmat tunnelmat jätti ehdottomasti hopea hylkeen 1984-2003. Hienon kattauksen päälle maisteltiin vielä kolme Clyneä, mutta niistä kirjoittaminen menisi jo Gonzo-journalismin puolelle. Lempitislaamostani ei ole tämänkään illan jälkeen epäselvyyttä.

Loppuun vielä muistutus, että blogosfääriin on ilmestynyt jälleen uutta ihmeteltävää. mushiMALT tarjoaa huikean määrän tastingnoteja niin viskeistä kuin oluistakin. Erityisen ilahduttavaa on blogin päivitystahti, joka on ulkopuolisen silmin lähes hurja. Peukutan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti