Olen pitkään seurannut sosiaalisessa mediassa viskikeskusteluja ja silmääni on osunut erilaisia listauksia yli- ja aliarvostetuimmista tislaamoista. Yksi hyvin hämmentävä nimi pyörii aliarvostetuimpien tislaamojen listauksissa liian usein: Glenfarclas. Pohdin Glenfarclasin brändiä hyvien opponenttien seurassa pari viikkoa sitten, ja nyt on aika kirjata keskustelun herättämiä ajatuksia ylös.
Esimerkiksi Malt Maniacs & Friends -facebookyhteisössä saa hyvän kuvan siitä, mitä viskiharrastajat ympäri maailman haluavat. Enemmistö (tai äänekäs vähemmistö) on sitä mieltä, että kymmenet erilaiset NAS-viskit ärsyttävät. Ikämerkityt viskit ovat "rehellisempiä" ja haluttavampia. Samoin single cask -pullotteet saavat kiinnostusta osakseen ja ob single caskeja pidetään todella kovassa huudossa.
Toinen arvostuksen kohde liittyy perinteisiin. Vanhoja suosikkisarjoja ei saisi muuttaa ja tietty pysyvyys nähdään toivottavana. Esimerkiksi Macallanan sekoilut Fine Oakkien ja 1824-sarjan kanssa saavat osakseen jatkuvaa paheksuntaa. Kolmas pointti on viskien hinta. Erikoisempien pullotteiden kova kysyntä on johtanut siihen, että tislaamot ovat nostaneet pullotteiden hintoja, koska mieluummin rahat ottaa itselleen kuin antaa trokareiden taskuun. Esimerkkinä vaikkapa uusi OB Ardbeg 21yo, jonka tislaamohinta oli lähemmäs 400€. Jälkimarkkinoilla tämäkään ei näytä riittävän vaan tällä hetkellä on Whisky Auctionissa pullon hinta jo 490€ ja huutokauppa päättyy kuun lopussa. Ihmiset haikailevat edullisten ja laadukkaiden ikämerkittyjen OB pullotteiden perään.
Glenfarclas on kaikkea sitä, mitä viskiharrastajien pitäisi puheiden mukaan haluta. Edullinen ja laadukas OB sarja maustettuna mielenkiintoisilla Family Cask -sarjalaisilla. Harvassa ovat ne tislaamot, jotka pystyvät tarjoamaan 21-vuotiaan OB:n alle satasella. 25-vuotias taitaa nykyään olla euron pari päälle satkun. Unohtamatta tietysti sitä järjetöntä seikkaa, että tislaamo pystyy pitämään 40-vuotias OB:ta pysyvänä osana perusrangea. Tähän pitkät perinteet muun muassa 105 prooffin kanssa ja perheomisteinen yritys takaavat sen, että koko viskimaailman pitäisi liputtaa Glenfarclasin puolesta.
Suuri kysymys onkin, miksi Glenfarclas ei kiinnosta niin paljon kuin sen paperilla pitäisi? Miksi suurin osa tislaamoista ei tee kuten Glenfarclas? Osa syy on se, että aniharva pystyisi samaan. Mutta miksi minua ja niin montaa muuta harrastajaa kiinnostaa enemmän Bruikan viljakokeilut ja Glenfiddichin oluttynnyri koomailut? Miksi minä tiedän Ardbegin uudesta OB 21:stä hirvittävästi, vaikka minulla ei tule olemaan varaa sitä hankkia?
Osaltaan Glenfarclasin ongelma on hinta. Viski on luksustuote. Oikeasti viskinörteille ei ole väliä, maksaako pullo 80€ vai 110€. Luksustuotteissa hinnalla kilpaileminen on aina riski ja Glenfarclas kärsii tästä. Vaikka jokainen Glenfarclasia maistanut tietää, että näin ei ole, hiipii edullisen 25-vuotiaan OB:n kohdalla takaraivoon ajatus: mikä tässä on vikana? Glenfarclas ei näyttäydy tarpeeksi luksuksena, ekslusiivisena superherkkuna, jota on pakko saada. Se on sitä "tylsää massaa".
Yksi seikka jonka haluan sanoa ääneen, on se, että me harrastajat valehtelemme itsellemme. Viskiharrastuksen eetokseen kuuluu vihata nasuja, suosia perinteitä ja paheksua keräilijöiden/sijoittajien osaltaan luomaa "hintakuplaa" (lainausmerkit, koska en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että mitään kuplaa on olemassa). Totuus on kuitenkin se, että meitä kiinnostaa enemmän päätön kokemuksesta kokemukseen juokseminen. Uusi XYZ nostattaa meissä heti kiinnostusta, jota vanhat "suosikit" eivät saa osakseen. Paljon kehumani ja oikeasti arvostamani Glenfarclasin 105 Proof ei ole löytänyt moneen vuoteen ostoskoriini, kun tarjolla on ollut "vielä maistamattomia uutuuksia".
Viskiharrastajat ovat elämys-shoppailijoita. Ainakin itseltäni puuttuu kyky palata vanhojen klassikoiden äärelle ja yksinkertaisesti nauttia hyvästä viskistä. Olen kiinnostuneempi juomaan mieluummin minulle uutta viskiä. Tätä loputonta uutuuden viehätystä 95% viskiteollisuudesta ruokkii ja osaltaan on osasyy myös sen syntyyn ja ylläpitämiseen. Se on bisnestä. Mielikuvien luontia. Ja ainakin henkilökohtaisesti myönnän olevani sen vietävissä. Edes asian tiedostaminen ei auta. Vaikka en haluaisi sitä myöntää, menen mieluummin 5 maistamattoman nassin tastingiin kuin juon kotona vaikkapa rivin Glenfarclasin ikämerkittyjä OB:tä. Tämä siitä huolimatta, että jälkimäinen setti tarjoaisi paremman makuiset viskit. Ja kotona bloggausta kirjoittaessani muistan haukkua nas-trendiä, koska niin kuuluu tehdä.
Iso kysymys on se, että ovatko viskiharrastajat teollisuuden ja mainonnan talutusnuorassa? Tyhmää, ohjailtavaa massaa, jotka kuolaavat kellon soidessa. Vai olisiko kuitenkin niin, että viskiteollisuus on viskikulttuurin peili, joka reflektoi puheiden sijaan meidän todellisia halujamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti