torstai 31. toukokuuta 2018

Kaksi alkoholivinkkiä Varsovaan matkaavalle

Kävin viikonloppuna Varsovassa. Vaikka matkan pääpaino oli kaikessa muussa kuin alkoholissa, tarttui matkalta mukaan kaksi jakamisen arvoista vinkkiä.

Puolassa tuntuu olevan kasapäin ravintoloita, joista löytyy huikea olutvalikoima. Katselin Ratebeerin kaupunkiopasta Varsovasta ja hiukan kärjen alapuolelta tarttui silmiini tuttu nimi - Mikkeller! Tanskan ykköspanimo omaa ainakin minun tuttavapiirissäni sellaisen kulttimaineen, että reissun baarikohde ole tätä myöten sinetöity.

Mikkellerin baari sijaitsee kävelymatkan päässä päärautatieasemalta. Chmielna 7/9 osoitteesta löytyvä baari ei ollut maailman helpoin löytää. Chmielnalta pitää osata kääntyä pienelle sisäpihalle, missä ravintola sijaitsee. Vierestä löytyy paikallinen Goethe-instituutti, joka voi helpottaa suunnistamista.

Sisälle astuttaessa homman nimi käy heti selväksi. Paikalla on nimittäin vain turisteja. Ruotsalaisia turisteja. Baarin hintataso onkin hiukan normaalia kovempi, mutta valikoima oli aivan pöljä. 20 hanaa sisälsi kaksi Mikkeller Varsovalle pantua olutta, jonka lisäksi hanoista löytyi kourallisen muita Mikkellerejä sekä puolalaisia erikoisuuksia sekä hyvä määrä muun maalaisia herkkuja, kuten belgialaisia klassikoita. Ajankohtaisen hanatilanteen sekä muut tiedot saa esille klikkaamalla tästä.

Mielenkiintoista antia olivat myös Mikkellerin muut alkoholit. Hanassa oli Mikkellerin oma riesling, joka näin viiniamatöörin suuhun oli oikein hyvä, öljyinen riesling. Myön omaa giniä oli tarjolla. Ja tynnyrikypsytettyjä tisleitä!

Mikkeller Spirits Black on sarja, jossa Mikkellerin imperial stouttia, Blackkia, on tislattu Braunsteinin tislaamolla ja lyöty erilaisiin tynnyreihin kypsymään. Tuloksena on syntynyt hyvin kokeellisia tisleitä, joista yhtä uskaltauduin baarissa maistamaan.

Mikkeller Spirits Black, Oloroso Cask 43 %


Mikkeller Spirits Black, Oloroso Cask, 43 %


Tuoksu: Hyvin paloviinamainen pienellä marjaisella twistillä. Ei houkuta maistamaan.

Maku: Huomattavasti tuoksua parempi. Puu tulee hyvin esille ja tisleessä on miellyttävä kivennäisvesimäsimäinen minaraalisuus. Nuori, makea, hitusen marjainen.

Paikanpäältä sai myös toasteja. Tilasin itselleni chipotle toastin ja se oli aivan helvetin tulinen. Silmistä valui vettä, hengitys vaikeutui ja pihalla ollut jäätelökoju pelasti. Vain äärimmäisille chilipäille, minulle kokemus oli aivan liikaa ja eipä tuon jälkeen olutkaan oikein maittanut kun makuaisti oli kadonnut. Oppia ikä kaikki.

Toinen vinkki liittyy viskiin. Törmäsin sattumalta Grand Prix -nimiseen viski- ja viinimyymälään. Heillä oli hyllyssään reilu 200 single malttia, joten valikoimassa oli valinnan varaa. Valitettavasti hintataso ei ole Puolassa mitenkään erityisen alhainen. Viskin ostamisessa alan liikkeestä on kuitenkin oma viehätyksensä ja paikka on mielestäni vierailun arvoinen, jos Varvovassa sattuu liikkumaan. Liike löytyy kätevästi pääraitiovaunulinjojen varrelta. Valikoimaa ja hintatasoa voi vilkuilla etukäteen täältä.

Linkkejä:

Mikkeller Varsova
Mikkeller Spirits
Grand Prix - viskikauppa
Ratebeerin kaupunkiopas Varsovaan
Matkaraporttia Poznanista ja Krakovasta
Matkaraporttia Gdanskista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti