Villasukkia kutomassa - The Distilleries of Campbeltown

Metsästin pitkään David Stirkin The Distilleries of Campbeltown. The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World -teosta. Kirjat, jotka paneutuvat otsikon mukaisella tarkkuudella jonkin tietyn viskimaailman yksityiskohdan ympärille, ovat harvassa. Lisäksi teos on aika hintava. Kun viimeksi mainitsin asiasta blogissani, sain muutaman päivän päästä kirjan käsiini erään viskitoverin kautta. Maailma on iloisia yllätyksiä täynnä.

Nykyään paremmin The Creative Whisky Companyn perustajana tunnettu Stirk on hankkinut kirjalliset kannuksensa toimittajan hommilla (Whisky Magazine) ja kirjoittamalla Malt Whisky Guiden (2002). Hauskaa pitää käsissään kirjaa kirjoittajalta, joka on myöhemmin myös saanut sinut hairahtumaan viskin saloihin. Ensimmäinen omistamani single malt oli nimittäin The Creative Whisky Companyn  Exclusive Rangen Clynelish 12yo.

Valitettavasti kirjan alusta asti on selvää, että Stirk ei ole historioitsija. Perinteisesti historijoitsija menee arkistoon, analysoi materiaalin valitsemillaan metodeilla ja kirjoittaa analyysin paperille. Stirk näyttää unohtaneen kaksi viimeistä vaihetta kokonaan. Kirja on täynnä loputtoman pitkiä aikalaislähteiden suoria lainauksia, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja niin edelleen. Aikalaislähteiden esittely tuo sinänsä eloa tekstiin, mutta Stirk ei ole vaivautunut koostamaan lähteiden esille nostamista pointeista omaa leipätekstiä lähes ollenkaan. Suurimman osan arkistomateriaalista saisi huoletta heittää liitteisiin tai pois, ja loput olisi pitänyt mielestäni lyhentää niin, että se tuo kirjailijan hakeman pointin esiin, ei muuta. Tällaisenaan kirja on liian raskas luettavaksi ilman hampaiden kiristystä.

Oman raskauden tunteensa teokseen tuo vieraskieliselle lukijalle arkistomateriaalin kieli. Vaikka teollinen vallankumous lähti liikkeelle juuri brittien toimesta, eivät he muistaneet keksiä pistettä vielä ennen toista maailmansotaa. Ei-natiiville lukijalle mammuttilauseiden idean ymmärtäminen pisteeseen asti on joskus aika haastavaa.

Toki kirjalla on myös hetkensä. Ne hetket ovat käytännössä ne, kun Stirk ei pysty esittelemään arkistoaarteitaan. Tämä tarkoittaa kirjan alun alueen historiaa pohjustavaa pätkää ja lopun yhteenvetoa. Myös hieno kuvamateriaali ja muutamat liitteistä löytyvät arkistomateriaalit ovat mielenkiintoista ihmeteltävää. Tämä on hyvä esimerkki Stirkin teoksen heikkouksista - saman tyylinen teksti hymyilyttää liitteissä, mutta saa verenpaineen nousemaan leipätekstissä.

Tämän lisäksi on todettava, että kaikkine huonoine puolineen kirja on silti informatiivinen. Opin paljon Campbeltownin tislaamojen historiasta ja sain muodostettua kokonaiskuvan alueen viskiteollisuuden muuttumisesta tulppaaneiksi. Harvoin sitä on vain pitänyt siirtää päähänsä näin raskaalla tavalla.

Loppuyhteenvetona sanottakoon, että kirja oli minulle todella iso pettymys. Jos pitkän odotuksen jälkeen saa käsiinsä harvinaisen kirjan aiheesta, josta liiemmin ei ole tekstinpätkiä ole saatavilla, on todella outoa joutua lukemaan kirja väkisin loppuun. Kirja on kuin mummo esittelisi hienoja uusia villalankojaan, mutta unohtaisi innostuksensa vallassa kutoa ne kuuluisat villasukkansa.

***

Loppuun vielä julkisesti arvioni minulle Bowmore-tastingin jälkeen käteen lyödystä mysteerisamplesta, jonka unohdin jälleen kuvata.

Mysteerisample mallia Arto

Tuoksu: Maitosuklaata, mausteita, hiukan hyökkäävän oloinen.

Maku: Makupalettiin tanssii hedelmiä, suklaata ja jotain tikkumaista. Mausteisuus säilyy erityisesti jälkimaussa.

Oletettavasti nuoren ja raa'ahkon viskin veikkaisin olevan jonkinlainen New/Virgin Oak -viritelmä. Myös erittäin haalea väri viittaisi tähän. Heitetään sen kummemmin miettimättä ilmoille Glen Gariochin Virgin Oak, kun se on vielä suhteellisen tuorekin tapaus markkinoilla. Innolla odotamme, vietiinkö ns. pässiä narussa vai alanko viettämään syntymäpäiviäni 25. tätä kuuta.

Todettakoon vielä, että yhtäkkiä vain päässäni naksahti ja sisäinen hipsterini heräsi. Instagram-räpellyksiäni voi ihastella nimimerkin justpeatit alta. Tarkoituksena on kuvailla hiukan viski- ja teejuttuja, joista ei välttämättä jaksa blogia vääntää.

Tuhlaajapojan paluu - Port Askaig 12yo

Port Askaig on yksi Islayn tuotteiden mysteeripullottajista. Vahvojen huhujen mukaan pullo sisältää Caol Ilaa ja voisin äkkiseltään sen maistamieni pullojen osalta allekirjoittaakin. Toisaalta, miksipä sitä mukavaa salaperäisyyttä sen kummemin pullon ympäriltä pois pyyhkimään. Pieni tietämättömyys on nykyajan informaatiotulvassa olotila, johon on hyvä totuttautua.

Ostin pullon hetken mielijohteesta, kun Whisky Magazine tätä paria numeroa sitten kehui lompakkoystävälliseksi löydöksi. En ole vähään aikaan mitään kovin turpeista kaappeihini hankkinut, sillä mantereen viskit ovat vieneet mielenkiinnon. Siihen nähden tämä oli todella positiivinen yllätys. Itseasiassa oikeinkin kotoinen. Näinkö se tuhlaajapoika palaa häntä koipien välissä takaisin kotiin?

Hattu pois sisällä!

Port Askaig 12yo

T: Vahvan suolainen, turvetta ja sitrushedelmiä. Aika yksioikoisen oloinen, mutta kaikki osaset tuntuvat nenään olevan kunnossa. Yllättävänkin merellinen.

M: Ei mitään yllättävää. Sitrukset nousevat ehkä vielä vahvemmin turpeen alta esiin kuin tuoksusta saattaisi olettaa. Makea. Sitruksinen makeus yhdistettynä turpeeseen ja suolaan tuo mieleen myös salmiakin. Hiukan ohuen oloinen, mutta ei missään nimessä vetinen vaan osaset ovat hyvin tasapainossa.

Port Askaig 12yo tuo mieleen ruisleivän ja perunat. Perusruokaa, joka määrittää muut ruokailuelämykset. Eräänlainen toimiva arkiviski. Helppo lähestyä ja nauttia, mutta ei vaadi tunnin tutkiskelua, jotta aukeaa. Toisaalta ei harmita, jos viskin siemailee sen kummemmin miettimättä kitusiin. Tämä onkin aukaisunsa jälkeen ollut nopeiten hupeneva pullo viskikaapissani. Loppuun vielä runoutta maailman tunnetuimmalta viskinjuojalta, Lemmy Kilmisteriltä:

                                             "I don't care about Speyside anymore.
                                                 Islay, Islay I'm coming home!"  

Bowmore - With a rebel yell

Vuonna 1983 levytetty Billy Idolin "Rebel Yell" on kasarirockin klassikoita. Wikipedia tietää kertoa, että biisi on syntynyt saman nimisen bourbon-viskin innoittamana. Uusin tutkimustieto kuitenkin kumoaa nämä väitteet. Julkaisen nyt ensimmäisenä Suomessa brittien audiovisuaalisen arkiston julkaisemat alkuperäissanoitukset:

In the midnight hour she cried “Bowmore, -more, -more”
With a rebel yell she cried “Bowmore, -more, -more”
In the midnight hour, babe “Bowmore, -more, -more”
With a rebel yell, “Bowmore, -more, -more”
More, more, Bowmore 

Legendan mukaan sanat eivät läpäisseet Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisten seulaa. Syyksi kerrottiin piilomainonta. Näinpä hieno skottilaisen yksimaltaisen sankaritarina vesittyi nuoren rakkauden ja hetkessä elämisen ylistykseksi. Historiassa masentavinta on hukkaan heitetty potentiaali. Laimean alkuperäisen voi laittaa soimaan vaikkapa taustamusiikiksi blogin lukuun.

            

Onneksi maailma on nyt viisaampi ja pystyin kevein sydämin surffaamaan pyörälläni Oulun pimeitä kujia kohti Bowmoren värittämää maistelutilaisuutta, Billy Idolia lauleskellen.

Illan kattaus sisälsi kuusi kappaletta Bowmoren perusteita.

Bowmore 15yo Mariner (2010)
Bowmore 17yo (2010)
Bowmore 12yo Enigma (2010)
Bowmore Darkest (2005)
Bowmore Dusk (200)
Bowmore Dawn (2005)

 Perhepotretti

Tislaamo on itseltäni jäänyt hiukan paitsioon muiden Islayn tislaamojen viedessä mielenkiinnon. Tämän illan jälkeen pitää nostaa Bowmore takaisin suurennuslasin alle. Sen verta herkkua oli kattauksessa tarjolla ja tiskin alta ilmestynyt kasaribowikka se vasta äärimmäisyydessään jännää
olikin. Alla hätäiset notet.

Teinit

Bowmore 15yo Mariner

T: Mentholia ja mustaherukkaa kera kevyen savuisuuden.

M: Yllättävän suolainen, mentholia. Ikään kuin katoaa suusta. Jännä. Lopussa turve nostaa päätään.

Bowmore 17yo

T: Makea, maltainen, sitruksinen ja sitä mentholia.

M: Tuo mieleen sitruunalla maustetut kolajuomat. Mallasta, mentholia. Hyvin tasapainoinen esitys.

17yo oli mielestäni Marineria hiotumpi kokonaisuus, vaikka pöydän muut maistelijat taisivat Marinerin puolesta liputtaakin. Kokeilimme myös Marinerin uutta inkarnaatiota vanhan rinnalla ja totesimme, jotta "vanhassa vara parempi".

Enigma, Darkest ja mystinen pullonhenki

Bowmore Enigma

T: Huomattavan tuhdimman ja pyöreämmän oloinen tuoksu. Sherryä ja mentholia.

M: Jykevä, mutta harmittavan lyhyt. Tuntuu, ettei mausta saa kiinni ennen kuin se katoaa suusta. Sherryisän marjaisa kokonaisuus.

Bowmore Darkest

T: Todella tuhti sherry. Laventelia, mentholia, tammea, suklaata ja luumua. Nenään suorastaan mainio!

M: Tummia hedelmiä ja mentholia, joka taittuu lopussa todella miellyttäväksi turpeiseksi twistiksi.


Sherry-kypsytetyt Bowikat olivat molemmat nenään hienoja viskejä, mutta valitettavasti vain Darkest jaksoi ns. maaliin asti ollen mielestäni koko kattauksen paras. Jos viski olisi kitekattia, niin tämä ansaitsisi "tätä kissa ostaisi" -leiman.

Hämärästä aamunkoittoon

Bowmore Dusk

T: Tunkkaisempi, punaista marjaa, jonka nimeäisin ruusunmarjaksi. Parfyymiä. Makeahko.

M: Parfyymi ja marjat tekevät tästä hiukan häiritsevän makean. Lopussa taittuu laventeliin ja turpeeseen.

Bowmore Dawn

T: Marjoja! Herukkaa. Hennon ja hienostuneen oloinen.

M: Todellinen vuoristorata. Marjat, mausteet, salmiakki ja menthol vuorottelevat pitkään turpeen puskiessa välistä kummittelemaan ja sotkemaan (hyvällä tavalla) pakkaa. Pitkä!

Port-viimeistelty Aamunkoi putsasi pöydän punaviinissä marinoidun Duskin edestä. Jos Dawn olisi maisteltu ennen Darkestia, olisi kisa kattauksen kuninkuudesta saattanut kääntyä toisinpäin. Nyt Darkestin wau-elementti oli huomattavasti Dawnia suurempi.

Virallisen osuuden jälkeen käytettiin "lentävässä lasissa" pari preferenssi-bowmorea, joista toinen edusti kuulema sitä kuuluisaa "kasarityyliä". Tämän saippuan ja parfyymin täyttämän elämyksen jälkeen sain kuulla myös virallisen ja ainoan oikean totuuden kasaribowikoiden makuprofiilista: se rakastettu ja vihattu elementti on nimeltään ranskalaisen huoran parfyymi. Kyllä sai taas äidin poika korvat punaisina kuunnella isojen poikien juttuja. Jarkko Nikkaselle terveisiä, että oululaiset eivät osta kirjojasi ennen kuin määritelmä löytyy seuraavan makukartan omaavan suomenkielisen viskikirjan kansien välistä.

Juhani Tammisen ja Lutherin Martin jalanjäljissä teesit tapahtumasta:

1. Bowmoren tisle taipuu hyvin erilaisiin tynnyreihin.

2. Tyyli on vaihtunut vuosien varrella paljon.

3. Mustaherukka ja menthol ovat Bowmoren tunnusmerkkejä.

4. Ranskalaiset prostituoidut jakavat kansan mielipiteet.

Syksyiset mysteerisamplet

Olo oli kuin Anneli Jäätteenmäellä kun pari kanssaharrastajaa löi, pyytämättä ja yllättäen, kaksi kappaletta mysteerisampleja tassuun. Löin viinat lasiin ja olin niin tohkeissani, että unohdin ottaa jopa kuvat juomista.

Mysteerisamplet on siinä mielessä armottomia, että kun viskin alkuperästä ei ole harmainta aavistusta, joutuu viskin kanssa oikeasti seurustelemaan. Mitään valmiita olettamuksia ei pitäisi olla ja maistelussa keskiöön pääsevät itse viskit. Sitten nolottaa, kun lasissa onkin se vintageista arvostetuin ja omaan suuhun se ei sinä päivänä hyvältä maistukkaan. Lisäksi lähdin soitellen sotaan, enkä edes sitä kuuluisaa nollaviskiä alle napannut. Oloni on aika kapinallinen.

Hauskinta asiassa on, että koen tarpeelliseksi etukäteen puollustella omia aistihavaintojani. Ihan kuin voisin epäonnistua maistelemisessa? Ehkä kyseessä on suomalainen ujous, joka kalvaa luita ja ytimiä? Joka tapauksessa typerä defenssi. Oikeasti olen tätä mieltä:

Tällä alustuksella itse viskien kimppuun. Nimesin ne innovatiivisesti lahjoittajien nimimerkkien mukaan:

Mysteerisample mallia Ano:

T: Raikas! Hedelmiä, vahva mielikuva ylikypsästä ananaksesta. Hento vanilja.

M: Huh! Tässä olikin vissiin voltteja aika reilusti. Ananas ja muut raikkaan hedelmäiset tuoksut jatkavat dominointiaan hennon mausteisuuden kanssa. Oikein miellyttävä tapaus.

Tämä toi mieleen viime viikolla esitellyn Glenfiddich Cask of Dreamsin. Tuskin kuitenkaan sama viski kyseessä, niin veikataan valistuneesti, että bourbonkypsytetty speysaideri kyseessä.


Mysteerisample mallia AP:

T: No nyt on likaista. Tulee mieleen jäteöljyssä pyöritellyt heinät tai kukat, sillä jotain kukkaista tuon öljyn/turpeen alla on.

M: Turvetta, suolaa ja likaisen öljyinen. Taittuu lopussa mukavaksi mausteisuudeksi. Ei paha tämäkään.

Lahjoittavan Campbeltown-syndrooman tietäen, veikkaisin, että lasissani on jokin Longrow. Pullotetta en osaa arvata, koska tislaamon tuotteisiin en niin ole perehtynyt. Tässä on muuten esimerkki siitä, miten havainnot eivät nyt kuitenkaan koskaan ole niistä esioletuksista vapaita. Tähän ajatukseen tulisi jokaisen viskinystävän totuttautua.

Mysteerisamplejen maistelua vauhditti mysteerimusiikki.

Glenfiddich ja pohjoismainen unelma

Rakkaan pitkäripaisemme hyllyille on tänä vuonna ilmestynyt ilahduttava määrä ihan meitä suomalaisia varten valmistettuja pullotteita. VYSsin Bunnan ja 15-vuotiaan Suomen Mallaswhiskyseuran juhla-Benkun lisäksi kuuluu hienoja uutisia myös Glenfiddichiltä. Cask of Dreams -sarjan Nordic Oak Edition tarjoaa todella mielenkiintoisella idealla toteutetun erikoisuuden. Dufftownin kupeesta ponnistavan tislaamon viskiä on tungettu 13:sta pohjoismaalaisesta tammesta veisteltyyn tynnyriin viimeisteltäviksi. Viimeistelyn jälkeen viski palautuu sitten pohjoismaiden markkinoille monopolikauppojen ja laivojen hyllyjä koristamaan. Hyvin kohdennettua markkinointia. Ujoa suomipoikaa melkein nolottaa tällainen kunnia.

Tähän väliin on hyvä todeta, että en pidä hirveämmin Glenfiddichistä. 15-vuotias Distillers Edition säväytti joskus muutama vuosi sitten, mutta olen tislaamon muita tuotteita maistettuani taipuvainen laittamaan tuon "hairahduksen" kokemattomuuden piikkiin. Lähtökohdat Nordic Oakin maistelulle olivat siis viskin kannalta hankalat. Tähän kun lisää vielä suht suolaisen hinnan, yli 100 rahaa, niin odotukset eivät olleet kovin korkealla. Kätevästä kimppapullovenkoilusta ei voinut kuitenkaan kieltäytyä ja 2/7 osaa tätä erikoisuutta päätyi viskikaappiini.

Eiköhän Marimekko tämänkin pian kopio.

Glenfiddich Cask of Dream - Nordic Oak Edition

Tuoksu: Tuoksu on yllättävän makea. Omenamarmeladi ja kaneli tulevat mieleen. Omenat, hillo ja kaneli yhdistettynä vaniljaan saivat aikaan vahvan mielikuvan omenapiirakasta!

Maku: Glenfiddichiksi tuhdin oloinen suu-tuntuma. Ajatus omenapiirakasta jää päällimmäiseksi myös maussa. Lopussa makeus taittuu kepeäksi mausteisuudeksi. Erittäin miellyttävä.

Yhteenvetona totean, että tämä on mielestäni hyvä viski. Glenfiddichiksi jopa loistava. Lisäksi kiitän innovatiivista putkiloa, johon hökötys on pakattu. Toki alhaalta aukeavan putkilon aukaiseminen voi ensikertalaisen käsissä päättyä katastrofiin, mutta vaihtoehtoinen muotoilu lämmittää aina.

Sitten se epämiellyttävä puoli. Pullo on pirun kallis. Äkkiseltään keksin aika monta viskiä, joita tällä hinnalla kokeilisin ennen tätä. Hinta puoleen ja tässä olisi oiva viskikaapin outolintu.

***

Cask of Dreams pisti miettimään myös tynnyripolitiikkaa. Viskin kypsyttäminen tammitynnyreissä on kuitenkin oman historian tuntemukseni valossa täysin poliittinen päätös. Eikö tässä asiassa pikku hiljaa voisi kokeilla jotain uusia innovaatioita? Uutta Spice Tree -kokeilua odotellessa.

Salaisissa päiväunissani voitan lotossa, perustan tislaamon ja kypsyttelen viskini suomalaisessa puussa. Koivusta veivatut kypsytysastiat tulevat olemaan maailmanlaajuinen hitti. Erikoisemmat finistelyt voidaan suorittaa vaikkapa kelohongassa. Tämän tulevaisuuden markkinoita hallitsevan jätkänkynttiläviimeistellyn viskin makupaletista ei ainakaan tervaa tule puuttumaan!

Hopeinen hylje ja kuusi kautta yhdeksän indie-Clyneä

Joskus joku on kysynyt, että hyödynkö bloggaamisesta mitään. Esimerkiksi useat muotibloggaajat saavat vaatteita ynnä muuta lifestyle-humpuukia alan liikkeiltä testattavaksi. Perinteisessä mielessä vastaus on selkeä ei. Alko tai maahantuojat eivät lähetä sampleja ja muutenkin alkoholeista bloggailu ei ymmärtääkseni ole Suomessa mitään sen kummempaa kirjoittajilleen poikinut. Varmasti jokainen suomibloggari tekee tätä lähtökohtaisesti itselleen.

Yhtä aspektia ei kuitenkaan tule unohtaa. Bloggaamisen kautta olen tutustunut uusiin viskiä intohimoisesti harrastaviin ihmisiin. Ja kun ihmisillä on samoja intohimoja, juttu luistaa kuin itsestään. "Sää oot vissiin se viskibloggaaja" -heitosta alkanut keskustelu johti usean käänteen jälkeen siihen, että viime perjantaina sain kunnian osallistua uskomattoman tiukkaan kotitastingiin.

Odotuksia tastingia kohtaan ei vähentänyt se, että tarjolla oli kuusi herkkua lempitislaamoltani, Clynelishiltä. Kaiken lisäksi mukana oli pelkästään bourbon-kypsytyksen saaneita Clynejä, jonka olen tähän mennessä todennut toimivan kyseisen tislaamon kohdalla muita tynnyreitä paremmin. Toivottavasti voin joskus tästä mielikuvasta luopua.

Illan kattauksen tarkat speksit olivat seuraavat:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%

Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%

Silver Seal 1984-2003 57,3%

Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%

Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%

The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Kattaus tuo hyvin esille, miksi Clynelish on tislaamona hankala. OB-pullotteiden olemattoman määrän vuoksi pitää juomat valikoida laajasta IB-pullottajien suosta. Tämän vuoksi pullotteiden laatua voi olla vaikea etukäteen arvioida, ja mikä ikävämpää, hyvän pullon löydettyäsi et luultavammin saa kovin helposti vastaavaa hankittua. Tämän voi toki nähdä myös suurena seikkailuna - jokainen uusi pullo on uusi elämys.

Ennen muutamaa sanaa itse viskeistä, vielä sananen Clynelishin ominaispiirteistä. Vahamaisuutta pidetään Clynelishillä ominaisena makuna, "distillery character" på engelska. Mitä tämä vahamaisuus sitten tarkoittaa? Itselle se tulee parhaiten esiin suutuntumassa. Suurin osa Clynelisheistä antaa mielikuvan parafiinista/steariinista. Asiaa voisi kuvailla monella tavalla. Pallojuuston punainen kuori, punaiset joulukynttilät, perhonsidontalakka, suksivoide ja tuohukset ovat termejä, joilla olen kuullut tätä ominaispiirrettä kuvattavan. Tähän mennessä lähes kaikki maistamani Clynelishit ovat jotain häivähdyksiä näistä asioista antaneet ja juuri tämä ominaisuus on pitänyt omaa mielenkiintoani tislaamon viskejä kohtaan yllä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki näitä asioita omasta Clynestään löytävät.

Sitten se muutama sana itse viskeistä:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja salmiakkia. Hiukan liimamainen.

Maku: Lyhyt ja raa'an oloinen. Vanilja ei enää maussa jaksa ja salmiakkikin taittuu hiukan alkoholiseksi poltteeksi.

Nuori ja ärhäkkä viski, josta ei hirveämmin mitään erikoista irti saa. Hyvä aloitus kuitenkin kattaukselle ja antoi selkeitä viitteitä siitä mitä tuleman pitää.

Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja erilaisia mausteita. Vihreää omenaa sekä perhonsidontalakkaa muistuttavaa vahamaisuutta.

Maku: Mukavan pitkän makuelämyksen aloittaa vanilja ja erilaiset hedelmät, selkeästi vihreät sellaiset. Sitten hedelmät ja mausteet katoavat suun täyttää mukava salmiakkinen jälkimaku.

Pienellä iän lisäyksellä puhtia tulee selkeästi lisää. Vahamaisuus on taittunut liimasta jo huomattavasti mielyttävämmäksi lakkamaisuudeksi. Jälkimaun salmiakkisuus huomattava.

Hylje vaan ei kuutti.

Silver Seal 1984-2003 57,3%

Tuoksu: Tällä kertaa omenat ovat punaisia, ehkä jopä ylikypsiä. Muitakin hedelmiä havaittavissa. Todella tuhdin ja "kehokkaan" oloinen. Vahaakin voi kutsua jo vahaksi.

Maku: Ihmeellinen vuoristorata ylikypsien hedelmien, salmiakin, palaneiden tulitikkujen ja toffeen maailmassa. Maku tuntuu kestävän ikuisuuden. Vedellä hedelmät ja toffeet ikään kuin liittyvät yhteen ja makupalettiin ilmestyy hedelmätoffeesta tuttuja vivahteita.

Todella hyvä Clynelish! Yksi parhaita maistamiani.

Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%

Tuoksu: Ikä tuo selkeästi tammisempia vivahteita mukanaan. Vanilja alkaa kadota ja tuoksu on enemmänkin kukkainen ja hunajainen. Apila ei lienee kaukaa haettua.

Maku: Ryhdikäs, kukkainen, hunajainen ja kaikki mukavan vahamaisessa muodossa.

Mielenkiintoisesti salmiakki katosi muutamalla lisävuodella ja tammi nosti vähemmän yllättäen päätään.

Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%  

Tuoksu: Hyvin samantyylinen Rattrayn pullotteen kanssa. Ehkä hiukan hedelmäisempi, mutta rakennuspalikat ovat täysin samat. Hunaja, apila, tammi ja sitä vahaa. Nam!

Maku: Rattraystä puuttunut salmiakki palaa kuvioihin jälkimaussa. Koko makuelämys on myös Rattraytä pidempi, mutta hiukan tunkkaisempi.

MoS ja Rattray olivat todella samantyyppisiä viskejä, joista erojen löytäminen jopa rinnakkain maisteltuna oli hankalaa. Molemmat toki loistavia viskejä, mutta eivät ehkä Silver Sealin veroisia.

The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Tuoksu: Vielä  tammisempi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta tynnyrin ei silti voida sanoa jyränneen viskiä. Samat elementit toistuvat: mausteinen, kukkainen, vahamainen, mutta iän tuomalla kehokkuudella.

Maku: Pehmeä mustapippuri, suola, salmiakki, erilaisia hedelmiä. Elegantti kokonaisuus ikään kuin "sulaa" pois suusta, jättäen suuhun hiukan tuhkaisen olon. Tämä ominaisuus tuo mieleen maistamani Port Ellenit, eli mistään epämiellyttävästi ominaisuudesta ei ole kyse.

Viski, joka jo ikänsä puolesta ansaitsee kunnioitusta. Tämän lisäksi kyseessä on erinomainen Clyne. Kaikesta huolimatta en lähde tätä herkkua kruunaamaan kattauksen parhaaksi, sillä positiivisimmat tunnelmat jätti ehdottomasti hopea hylkeen 1984-2003. Hienon kattauksen päälle maisteltiin vielä kolme Clyneä, mutta niistä kirjoittaminen menisi jo Gonzo-journalismin puolelle. Lempitislaamostani ei ole tämänkään illan jälkeen epäselvyyttä.

Loppuun vielä muistutus, että blogosfääriin on ilmestynyt jälleen uutta ihmeteltävää. mushiMALT tarjoaa huikean määrän tastingnoteja niin viskeistä kuin oluistakin. Erityisen ilahduttavaa on blogin päivitystahti, joka on ulkopuolisen silmin lähes hurja. Peukutan!

Nasut ja viskimainonta - prologi

Anna Kortelainen kuvaa kirjassaan Virginie! omia harharetkiään taidehistorian syövereissä. Mielenkiintoista kirjassa on kuvaus tutkijan tuskasta ja löytämisen riemusta. Loppujen lopuksi tärkeää ei ole löytää vastauksia vaan nauttia matkasta. Populäärimmin voisi lainata vaikkapa Fintelligensiä: "Meille matka on määränpää."

Idea on niin hyvä, että päätin marimekkoilla ja inspiroitua Kortelaisen kerrontatavasta. Koska tämä on viskiblogi, mielenkiinnon kohteena eivät ole Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden naisystävät, vaan jokin maltaisempi arvoitus. Mietiskelin yksikseni nykyistä nasu-buumia ja aloin pohtia yksimaltaisen viskin historiaa. Jostain mielen syövereistä kohosi ajatus, että ehkäpä nämä viskiyhteisön kovasti arvostamat vintaget eivät olekaan historiallisesti niin kova juttu.

Ajatus jäi vaivaamaan ja päätin alkaa ottaa asiasta selvää. Ensimmäisenä googlailin hiukan viskin historiaa. Valitettavasti ainakaan minun google-taidoilla ei asiaan saanut oikein mitään selvyyttä. Juttu pitäisi siis selvittää pitkän kaavan kautta. Kysäisin kirjavinkkejä ihmisiltä ja sain myös hyvän tutkimusvinkin. Eräs kanssabloggaaja vinkkasi tarkistamaan elektroniset sanomalehtiarkistot ja katsomaan, miten viskiä on ajansaatossa mainostettu. Juuri mainoksethan vastaavat siihen, miten viskiä on yritetty saada kaupaksi. Ajatus oli mainio ja hiukan hävetti, että en ollut itse tullut asiaa ajatelleeksi.

Ensimmäisenä kävin mutkan Amazonissa ja nappasin noin 50€:lla kirjahyllyntäytettä. Mm. Still Going Strong - History of Whisky Advertising ja Schweppes Guide to Scotch tarttuivat haaviin. Samalla sain kauhistella joidenkin viskikirjallisuuden klassikoiden hintoja. Muun muassa pitkään himoitsemani The Distilleries of Campbeltown: The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World kustantaa halvimmillaan 68£. Hurja hinta!

Sitten oli aika tarkistaa minkälaisiin elektronisiin sanomalehtikokoelmiin pääsisin käsiksi ilman kummempia rahallisia panostuksia. The British Newspaper Archive olisi tietenkin loistava paikka aloittaa, mutta pienen harkinnan jälkeen päätin pitäytyä ilmaisissa. Päätökseen vaikutti Oulun Yliopiston kirjaston tietokantojen suomat katseluoikeudet. Erityisesti The News Vault ja The Times Digital Archive, joka sisältää lehden vuosikerrat väliltä 1785-1985, lämmittivät mieltä. Näistä oli hyvä lähteä liikkeelle. Myös JStor ja muutama muu akateemisia julkaisuja sisältävä tietokanta antoi mielenkiintoisia tuloksia viskiaiheisilla hakusanoilla.

Perusteet on nyt luotu ja odotellaan rauhassa postin saapumista, jotta saadaan taustat kuntoon. Olen Whisky & Philosophy -teoksen avulla rakentanut "tutkimuskysymystä" hiukan eteenpäin, mutta siitä ensi kerralla. Rajoitetun vapaa-ajan puitteissa tulee edetä hätäilemättä. Idean julkiseksi tekemisellä pakotan itseni kuitenkin tekemään tämän loppun. Ihminen on yksinkertainen eläin.

***

Lähteitä selaillessa tuli maistella myös viskiä. Edradourin vuonna 2002 Andrew Symingtonin myötävaikutuksesta alkaneiden tynnyrikokeilujen tuloksena syntynyt ruby port -tynnyrissä kypsynyt Edradour Ruby Port valikoitui ihastuttamaan tutkimusretkeä. Alla muutama huomio.

Vahingossa otin kuvan vinoon.

 Edradour Ruby Port 2002/2013 46% OB (batch 1)

Tuoksu: Ruusunmarjaa ja kirsikkaa. Todella makean marjaisa olemus. Hiukan ummehtuneen oloinen. Tilkka vettä kokeilemisen arvoinen.

Maku: Suun valtaa tamminen hedelmäsalaatti, joka kuivuu mukavasti loppuun. Makeus säilyy kuitenkin pitkään kielen päällä. Todella marjaisa, vaikkakin ikävän lyhyt makuelämys.

Ei yhtä äärimmäinen kokemus kuin saman sarjan Chardonnay-kypsytelty versio, mutta oikein maukas, vaikkakin turhan yksioikoinen viski. Oma pullo on tislaamolta hankittu ja ainakin heidän hintatasoonsa nähden kelpo puteli. Edradourit ovat muutenkin nostaneet osakkeitaan minun silmissä - oikeasti huonoa pulloa ei ole vielä tullut vastaan. Aiempaa Port-kokeilua itse herra Symingtonin opastuksella voi ihmetellä vaikkapa tästä.