torstai 15. maaliskuuta 2012

Juran Ennustus ja kelttiristien arvoitus

Jura ei ole tislaamona suuria intohimoja minussa herättänyt. Superstition ja kymppivuotias olivat aikoinaan pettymyksiä ja luotettavilta tahoilta saadut tiedot 16 vuotiaasta OB:stä eivät myöskään olleet mairittelevia. Kiinnostus kuitenkin heräsi tislaamon Prophecy-pullotteen pärjättyä loistavasti sekä vuoden 2011 että vuoden 2012 Uisge-festivaalien tastingeissa. Niinpä, kun eräs kanssaharrastaja tätä pullon hankki, en kieltäytynyt testisessiosta.

Viskien markkinoinnissa erilaiset kansantarut ja paikalliset legendat ovat suuressa suosiossa. Myös Prophecy noudattaa tätä kaavaa. Tislaamon sivuilta löytyvän tarinan mukaan 1700-luvun alussa olisi paikallinen ennustajaeukko ennustanut viimeisen Campbellin (tislaamon perustajasuku) lähtevän saarelta yksisilmäisenä, valkean hevosen vetäessä hänen tavaroitaan kärryillä. Legenda toteutui ensimmäisessä maailmansodassa silmänsä menettäneen Charles Campbellin kuoltua vuonna 1938. Hänen muistonsa kunniaksi Jura toi markkinoille Prophecyn.

Kelteistä markkinointiinsa paljon aiheita ammentava tislaamo innoitti myös lueskelemaan hiukan kelteistä. Pientä kertausta historiaan voi hakea vaikkapa täältä.

Taas se paha silmä tuijottaa



Jura Prophecy

Tuoksu: Maltainen vanilja sekoittuu savuun, turpeeseen ja mausteisiin. Miellyttävä ja monipuolinen.

Maku: Maussa vanilja ja mallas väistyvät mausteiden ja turpeen leikin tieltä. Voimakkaat maut taittuvat miellyttävän pehmeäksi jälkimauksi.

Viskinä Prophecy on haastava. Sen ymmärtäminen vaatisi tiukemman saarten viskien tuntemuksien. Ripaus Islayta, ripaus mantereen meininkejä ja kokonaisuus jotain aivan omalaatuista. Jura saa minulta Prophecyn myötä ehdottomasti uuden mahdollisuuden ja ansaitseen ehdottomasti paikan ostoslistallani. Ehkä myös firman muut peruspullotteet pääsevät uudelle kierrokselle lasissani?

Salaliittoteoria BONUS: Edellisellä kerralla puhuttiin Dalmoresta. Dalmore hyödyntää aggressiivisesti hirvilegendaansa viskien markkinoinnissa. Juran peruspullotteet pyörivät kelttisymbolien ja Prophecyn kaltaisen legendojen ympärillä. Kummatkin tislaamot omistaa White&Mackay, jolle Jura siirtyi 1994. Voisiko samantyyppinen markkinointi ja brändäys olla White&Mackayn peruja? Kurkistus tislaamojen pullotehistoriaan voisi avata asiaa. Jatkan googlailua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti