Orfeus manalassa

Joskus viskien ihmeellinen maailma pääsee yllättämään iloisesti. Juhlien, joihin minun ei pitänyt mennä, jatkojen jatkoilla, joita ei pitänyt olla, vastaan käveli viski, jota minun ei pitänyt enää koskaan maistaa. Kuin kohtalon oikusta, viski olikin vallan mainiota. Toisin kuin tarinamme päähenkilön, taakseen kannatti katsoa - Octomore 2.2 Orpheus.

Ensikosketukseni Octomoreen ei ollut positiivinen. Uisge 2011 -festivaaleilla pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan kyseistä viskiä. Tuolloin tuhka ja turve toivat mieleen lähinnä Auschwitzin. Tämän jälkeen festivaali meni miettiessä, miten maun saisi pois suusta. Versionumeroa en nyt saanut kaivettua esille, mutta muistelisin kyseessä olleen Octomore 3/152ppm. Jos joku muistaa paremmin niin korjatkaa ihmeessä, ettei tule väärää puuta haukuttua!

Orpheus on eri maata. Vahvan turpeen, 140ppm, alta on saatu turvemöröstä kaivettua esiin todella miellyttäviä elementtejä. Suuri kiitos tästä kuuluu varmasti viskin yllättävälle tynnyrivalinnalle. Liemi on levännyt koko 5 vuoden kypsytysaikansa luksuspunaviini Chateau Petrus -tynnyreissä. Tynnyrivalinta ei todellakaan ole niitä yleisimpiä, ja Orpheus onkin ensimmäinen punaviinitynnyrissä kypsytelty tuotos mitä olen päässyt nauttimaan. Kokemus oli voimauttava.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jälleen on tislaamo napannut mytologioita mukaan markkinointiin. Innolla odotan oman Kreikan mytologioiden lempimyyttini, Prometheuksen, ilmestymistä joltain tislaamolta. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka vahvasti Bruichladdich saa Orpheuksella Kreikan mytologian omittua itselleen.

Sen minkä viskin laadussa voitti, kuvanlaadussa hävisi.

Bruichladdich Octomore 2.2 Orpheus

Tuoksu: Turvesuccubukseksi tarjoaa yllättävän monimuotoisen elämyksen. Hedelmää, mausteisuutta, ehkä ripaus jopa kukkaisuutta väijyy turpeen alla. Kompleksinen!

Maku: Alussa tuoksusta tutut hennot maut valtaavat suun ennen turpeen iskeytymistä makupaletin hallitsevaksi elementiksi. Mausteisuus tarkentui maussa chiliksi. Erittäin korkean turvepitoisuuden huomaa erityisesti jälkimaussa. Turve jää asumaan suun limakalvojen joka kolkkaan. Äärimmäistä, mutta miellyttävää!

Tuliliemen omistajan suosituksia uhmaten kokeilin myös viskiä myös vedellä, jolloin ainakin minä pystyin viskistä paremmin nauttimaan. Juoman luonne muuttui kuitenkin niin merkittävästi, että suosittelen kokeilemaan juomaa sekä vedellä että ilman. Ihanan monimuotoinen, äärimmäinen ja haastava viski.

Orpheus osoitti jälleen avarakatseisuuden merkityksen viskinmaistelussa. Makumieltymykset ja viskit muuttuvat. Näin rasisminvastaisen viikon kunniaksi kehotan kaikkia lopettamaan myös viskirasismin ja maistamaan eri alueiden ja tislaamojen viskejä ilman ennakkoluuloja.

Loppuun vielä linkkivinkki. Octomoresta puhuttaessa ei voi välttyä mainitsemasta turvetta. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi keksiä pyörää uudestaan ja sepustaa omaa turveartikkelia. Whisky Science -blogi tarjoaa oivan tietoiskun turpeesta. Muutenkin blogi tarjoaa todella mielenkiintoista tietoa viskistä ja sen valmistuksesta. Suosittelen lämpimästi!

P.S. Eilen kauppoihin saapui kahden tähden jallu. Oma pullo on jo hankittu, ja ehkä jo ensiviikon alkuun juttua tästä nektarista.