torstai 13. kesäkuuta 2013

Pari sanaa St. Michaelista

St. Michaelin ei pitäisi olla kenellekään suomalaiselle viskiharrastajalle outo nimi. Baari on pitkään ollut ainoa suomalainen viskibaari, joka on saanut kultaisen mitalin Whisky Magazinen vuosittaisessa viskibaari arviossa. Tämän vuoksi oli korkea aika ottaa ravintolapäällikkö Heikki Puhakka pieneen haastatteluun ja selvittää tarina St. Michaelin takana ja kysellä kuulumisia noin muutenkin.

St. Michaelin tarina ulottuu aina kultaiselle 90-luvulle. 1998 nykyisen omistajan viskiharrastuksen pohjalta syntyi idea todellisen irkkubaarin perustamisesta Ouluun. Viskit olivat mukana kuvioissa heti alusta asti ja hyllyissä pyrittiin pitämään, kuten nykyäänkin, kaikki mielenkiintoisimmat Suomeen maahantuodut viskit. Aluksi viskikokoelma pysyi maltillisesti "vain" 200-250 pullon tietämillä, mutta 2006 toteutettu laajennus pisti numerot uusiksi ja nykyään "Maikkelin" hyllyjä koristaa noin 400 erilaista viskiksi luokiteltavaa alkoholijuomaa.

Pullojen paljouden keskellä tulee miettineeksi kokoelman tarkoituksenmukaisuutta. Onko kyseessä status-kysymys ja viskit olisivat enemmänkin sisustuselementti? Tätä tulkintaa Puhakka ei kuitenkaan niele, vaan toteaa viskien olevan tärkeässä osassa baarin liikevaihtoa. Esimerkkinä hän antaa liikematkoilla Oulussa kääntyvät liikemiehet/naiset. Tiskin takana kuulee usein sananparren: "työkaverini suositteli tätä paikkaa ja käski maistamaan viskiä X".  

Hurjasta valikoimasta huolimatta Puhakan mukaan laatuvaatimuksista ei olla pulloja haaliessa tingitty. Pullojen määrä olisi kuulema helppo kasvattaa 700-800 erilaiseen pullotteeseen, mutta tässä puhakka ei näe järkeä: laatu korvaa määrään viskissäkin. Kaikki mielenkiintoisimmat maahantuodut pullotteet St. Michael yrittää koettaa siis hyllyihinsä saada. Viskien lukumäärästä puhuttaessa Puhakka väläyttääkin mielenkiintoisen ajatuksen. Oma maahantuonti mahdollistaisi kokoelman kasvattamisen laadusta tinkimättä ja takaisi varmasti mielenkiintoisia ja uniikkeja pullotteita St. Michaelin asiakkaiden iloksi. Ajatus on vielä idean tasolla, mutta tuskin kukaan viskinystävä maahantuonnin laajentumisesta keksisi pahaa sanottavaa.

St. Michaelin kokoelmista uskoisi löytyvän myös harvinaisempia herkkuja. Pyysin Puhakkaa nimeämään muutamia heidän erikoisuuksistaan ja lista oli vakuuttava. Arvokkaimman viskin titteliä St. Michaelissa kantaa Midleton 1973, josta lompakko kevenee reilun 200€ neljältä sentiltä. Muita erikoisuuksia ovat muun muassa Ardbeg 1975, Lagavulin 21yo, Highland Park 40yo, Thomas H. Handy sekä Higland Parkin Magnus -sarjan pullotteet.

Highland Parkista puhuttaessa nousi esiin myös mielenkiintoinen fakta Highland Parkin ja St. Michaelin yhteyksistä. Whisky Magazinen kultaisen mitalin taustalla vaikuttaa Highland Parkin Brand Ambassador Martin Markvardsen (Puhakka ei ollut nimestä varma, mutta pienellä salapoliisityöllä ei oikein muita vaihtoehtoja jäänyt). Markvardsen oli ollut kouluttamassa St. Michaelin väkeä viskin saloihin ja ihastunut samalla baarin tunnelmaan ja vinkannut Whisky Magazinelle paikasta. Miestä on myös kiittäminen Highland Parkin tynnyrinpäästä, joka löytyy  kunniapaikalta baarin seinältä.

Ennen kuin päästin Puhakan palvelemaan janoisia asiakkaita, kysäisin nopeasti vielä kesän ja syksyn tasting-toiminnasta. Yhteistyö VYSsin kanssa kuulema jatkuu ja mielenkiintoisia tastingeja on luvassa myös tulevaisuudessa. Sen tarkemmin Puhakka ei halunnut salaisuuksien verhoa raottaa, mutta ainakin Campletownin ja Kilchomanin viskit saavat omat tilaisuutensa ennen vuoden vaihdetta. Mielenkiintoisia juttuja siis luvassa!

P.S. Nopeiten ja parhaiten St. Michaelin tastingeista saa tietoa kiikuttamalla omat yhteystiedot tiskille. Tastingeista ilmoitetaan tekstiviestillä/sähköpostilla yleensä hyvissä ajoin.




torstai 6. kesäkuuta 2013

Irlantilaiset viskit -tasting St. Michaelissa

Helteiden hellimä Oulu sai eilen vieraakseen VYSsin Mikko Honkasen ja kuusi kappaletta irlantilaisia viskejä. Paikkana toimi tietysti St. Michael ja paikalle oli eksynyt pitkälti toistakymmentä viskinystävää. Kattaus ei hirveämmin etukäteen riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta setin ideaa viskit näin jälkeen päin ajatellen palvelivat oikein hyvin: tarkoituksena oli esitellä erilaisia vihreän saaren viskityylejä. Kattaus näytti seuraavalta:

Jameson
Tullamore Dew 12yo
Redbreast 12yo
Greenore 8yo
Bushmills 16yo
Connemara Peated Malt

En noteja viskeistä vääntänyt, mutta muutamia huomioita tuli tehtyä. Omaan makuun irkkujen omaperäisen tuote, pot still -viskit, eivät oikein vieläkään taipuneet. Punarinta maistui tällä kertaa marsipaanilta. Perus Jamesonin tuoksu oli miellyttävämpi kuin muistin. Connemara puolestaan todisti blogini nimenä toimivan viisauden vääräksi: turve ei pelasta kaikkea. Jotenkin likainen ja outo viski. Tullamoren aamukasteelle 12 vuotta oli tehnyt  todella hyvää. Peruspullotteeseen nähden yllättävän maukas.

Kattauksen suosikeiksi nousivat Bushmills 16yo ja Greenore 8yo, joista jälkimmäistä äänestin tastingin lopussa pidetyssä viskigallupissa kattauksen parhaaksi. En ole muistaakseni ennen jyväviskiä suuhuni laittanut ja maku oli jotain ihan uutta. Jos viski voi olla raikas, niin Greenore oli juuri sitä. Maistui lämpimän päivän päätteeksi vallan mainiosti.

Tilaisuus oli jälleen miellyttävä lisä VYSsin ja St. Michaelin järjestämien tastingien sarjaan. Honkanen aukaisi irlantilaisen viskin historiaa asiantuntevasti ja monta itseäni askarruttanutta seikkaa saaren viskeistä sain tarkistettua. Lisäksi useamman hyvän kirjavinkin sain miehestä ruopattua ulos.

Tapahtuman lopuksi vetäisin hihasta St. Michaelin ravintolapäällikkö Heikki Puhakkaa. Juttutuokion hedelmiä on tarjolla, kunhan saan ne puhtaaksi kirjoitettua. Siihen asti, Slainte!