Huomisen klassikoita Masataka Taketsurun tahtiin

Suomalaisen viskin päivää vietettiin 21.5. Ympäri maata oli erilaisia juhlallisuuksia, mutta Oulussa juhlintaan otettiin hieman erilainen tulokulma. Oulun neljännen VYS-onlyn teemana oli nimittäin Japani ja kattauksena tulevaisuuden klassikoita by Nikka.

Miyagikyo NAS 43%
Yoichi NAS 43%
Taketsuru NAS 43%
Taketsuru 17yo 43%
Taketsuru 21yo 43%
Taketsuru 21 non chill filtered 48%

Tapahtuma aloitettiin päivän teeman mukaisesti parantamalla suomalaisen viskin kilpailuasetelmia maailmalla.

Finnair edistämässä viskikulttuuria.

Eli Finnair oli päättänyt heitellä illan isännän, Mikael Lepän, laukkua siihen malliin, että tastingin helmi ja ylivoimaisesti kallein pullote oli matkalaukun pohjalla tuhannen palasina. Pienen hiljaisen hetken ja kuplamuovin nuolemisen jälkeen totesimme porukalla, että näitä sattuu ja siirryimme kattauksen pariin.

Illan idea oli nerokas. Nikka-konsernin Taketsuru-sarja on nimittäin sekoiteltu yrityksen kahden mallasviskitislaamon tuotteista. Taketsurut sisältävät siis Miyagikyota ja Yoichia eri sekoitussuhteissa. Siksi olikin luonnollista avata tasting näillä ja ihmetellä sen jälkeen, että löytyykö samoja komponentteja myös Taketsuruista. Kattauksen nasujen pullotusajankohdasta sen verran, että kyseessä olivat ennen vuotta 2014 pullotetut version.

Ensin kuitenkin sananen herra Masataka Taketsurusta. Tämä japanilaisen viskin isäksikin tituleerattu henkilö on nimittäin yksi viskin historian suurista. 1900-luvun alkupuoliskolla herra Taketsuru lähetettiin Skotlantiin hakemaan tislaamisoppia ja mies ammensi tietotaitoa mm. Hazelburnin ja Longmornin tislaamoilta. Japaniin palattuaan hän työskenteli nykyisen Suntoryn edeltäjän leivissä ja laittoi alulle Yamazakin tislaamon.

Intohimo vei kuitenkin miehen omalle tielleen ja vuonna perustettiin 1934 Yoichin tislaamo Japanin pohjoisosiin. 1969 se sai seurakseen Miyagikyon. Konserni hankki myös 1989 itselleen Ben Nevisin tislaamon, joka on edelleen Nikkan omistatuksessa.

Sitten itse viskeihin. Molemmista nasseista paistoi läpi nuoruus. Miyagikyo tarjosi keltaisia hedelmiä, kevyttä maisteisuutta ja kukkia helpossa ja selkeässä muodossa. Yoichi oli ennakko-oletusten mukaisesti huomattavasti likaisempi, jopa turpeisen oloinen. Mausteita tässäkin. Yochista jäi ainakin omaan suuhun jopa pieni öljyinen kalvomainen tunne. Hyvin erilaisia viskejä ja nämä jakoivatkin kanssamaistelijoiden mielipiteitä. Itse liputin Miyagikyon selkeyttä ja helppoutta kun taas monelle Yoichin likainen särmä puri paremmin.

Taketsuru-sarjasta ensimmäisenä käsittelyyn pääsi ikämerkitsemätön versio kahden edellämaistetun sekoituksista. Mausteisuus ja puu tulevat tässä selkeästi enemmän esille. Nuoruuden ärhäkkyys oli viskissä vielä vahvasti läsnä, mutta Yoichin särmiä oli hiottu Miyagikyolla kivasti pois. Tästä viskistä ymmärsi parhaiten sekoistuskomponenttien alkuperän. Puu ei ollut vielä jyrännyt perustisleitä piiloon.

Taketsurun vanhemmat pullotteet, 17- ja 21-vuotiaat, olivat jo vaikeammin tunnistettavissa Miyagikyoksi ja Yoichiksi. Se ei tee niistä huonoja viskejä. Päin vastoin. Minun suuhuni kattauksen päättänyt kaksikko oli hyvin pitkälti samasta puusta veistettyjä. Molempien nenää hallitsee suklaa, huonekalulakka, joulukakku, ylikypsät hedelmät ja erilaiset leivontamausteet (kaneli, kardemumma tms.). 21-vuotiaassa nämä ainekset ovat vielä 17-vuotiastakin integroituneemmin ja selkeämmin esillä. Vaikka nenä antoi ymmärtää nämä vahvan sherryisiksi viskeiksi, tuo maku esille myös bourbon-kypsytyksen nootteja. 21-vuotias antoi sen kuuluisan häivähdyksen ananasta ja viskit eivät sherryjyrien tapaan "ota poskeen" vaan poistuvat suusta kiltin mausteisen jälkimaun saattelemana. Tietyt vaniljaiset nootit 17-vuotiaan kohdalla saivat epäilemään, että siinä on bourbon-tynnyreiden osuus isoveljeä isompi.

Kaksi viimeistä olivat loistavia viskejä. Muutamia juttuja jäin kuitenkin miettimään. Ensinäkin verrokkina olleita Miyagikyota ja Yoichia näistä ei enää erottanut. Viskit menivät hyvin vahvasti tynnyri edellä. Toinen vanhemmissa pullotteissa mietityttänyt juttu oli tietty "häiritsevä täydellisyys". Varsinkin 21-vuotias oli niin hyvin tasapainossa, että jäi ikään kuin kaipaamaan jotain kulmaa/särmää johon tarttua. Tätä kirjoittaessa on hyvä myös kysyä itseltään, että etsiikö tässä nyt tahallaan jotain vikaa loistavista viskeistä. Viskin tylsyys tulee ilmi yleensä toki vasta kun sitä on pullo kaapissa. Moni viski on ensimmäisellä kulauksella kultaa, mutta puolen pullon jälkeen ne muuttuvat tylsäksi ongelmajätteeksi. Eräs kanssamaistelija summasi Taketsurut seuraavasti:

"Hyvät Yoichit on pilattu Miyagikyolla".

Kiitokset Mikaelille, kiitokset kanssamaistelijoille. Kesä taitaa olla viskitapahtumien suhteen aika hiljaista aikaa, ainakin täällä. pohjoisessa, mutta pitänee alkaa kaapimaan kaapinpohjia arvioitavaksi. Ja pitää tehdä sahtia!

Viskimatkailua - Venetsia ja Frankfurtin lentokenttä

Olen nyt viettänyt kolme uutta vuotta putkeen ulkomailla. Viskiaddiktina ulkomaanmatkoilla parasta on tietysti pullojen metsästys. Salaiset päiväunet kioskin hyllyillä pölyttyvistä 80-luvun Macallaneista siivittivät minut uneen kun suuntana oli uutena vuotena Italia, viskinmetsästäjien salattu Eldorado. Valitettavasti kohdealue oli maksimaalisen huono viskinmetsästykseen. Venetsiassa käy vuosittain lähes 20 miljoonaa turistia kun kaupungin alkuperäisväestön määrä huitelee reilussa 50 000:ssa.

Google selvitti minulle, että Venetsian läheisyydestä löytyy yksi näistä kuuluisista #vainItaliassa kaupoista. Lion's Whisky on viskikauppa, jonka pulloista yli 90% on minun viskibudjettini ulottumattomissa. Yli 15 000 pullon kokoelmasta nettikauppaan pikku hiljaa ripoteltu tarjonta on huima. Lähtökohtaisesti vain nettikauppana toimiva liike avaa ovensa myös paikanpäällä, jos asiasta sopii etukäteen. Valitettavasti itselläni jäi tämä kokemus kokematta, sillä yhteensä yli 100 kilometrin matka ei neljän päivän lomalle oikein aikataulullisesti mahtunut: Bellinit, Tintoretot ja Tizianit piti keretä tyypittää rauhassa. Jos kuitenkin olette pohjoisemmassa Italiassa esimerkiksi autolla liikkeellä niin kannattaa anoa audienssia.

Lion's Whiskyn skippaamisen jälkeen en hirveästi viskin suhteen odottanut matkalta, mutta ajattelin pitää silmät auki. Heti ensimmäisenä päivänä Venetsian kapeita katuja tallatessa silmään osui mielenkiintoisen oloinen liike, jonka ikkunassa komeili Auchentoshaneita vanhoilla etiketeillä. Käsi ripaan ja katsastamaan tarjonta.

Paikallinen Alko.

Niiden kuuluisien löytöjen määritelmä on häilyvä, mutta suuni vääntyi hymyyn kun näin kaupan pienen, mutta mielenkiintoisen viskikokoelman: Riverstownin indieitä ja "bulkki" ob:tä 10 vuoden takaa. Tartuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja Bowmore-osasto näyttikin herkulliselta: Dusk, Dawn ja vanhan etiketin CS, Darkest, Mariner ja 17yo. Pikaisen soitto kotimaahan luotetulle Bowmore-keräilijälle paljasti, että hinnat mukailivat huutokauppahintoja. Itse osto-operaatio olikin mielenkiintoinen, sillä myyjä ja minä ymmärsimme toistemme puheesta numeraalit ja tuotemerkit. Tälläkin kielitaidoilla sain kuitenkin muutaman kympin kokonaishinnasta tingittyä ja kotiin lähtivät vanhat CS ja Darkest sekä Dawn.

Kaupan kohdalle osuminen heti alkureissusta oli onnellinen sattuma. Koko Venetsiasta en löytänyt muuta järkevää ostettavaa, saati toista alkoholikauppaa. Toki näissä kulttuurimaissa voi ostaa vaikka baarista pullon mukaan, mutta hyllyissä ei mitään mainitsemisen arvoista ollut. Pienessä mielessäni suunnittelin vielä lentokentältä Irish Coffee tarpeiden ostamista, mikä osoittautui virheeksi. Venetsian lentokenttää lienee maailman huonoin lentokenttä mihinkään shoppailuun viittaavaan. Helsinki-Vantaa on valovuoden edelle.

Onneksi kuitenkin paluulento meni Frankfurtin kautta ja bulkkitarpeeni saatiin tyydytettyä. Tullamore DEW 13,90€ litra. Kyllä kiitos! Koska tässä tuli niin selvää säästöä niin kehtasi napata vielä Laphroaigin travel retail 16yo juhlapullon ja aina yhtä maukasta Nikka from the Barrelia. Kyseinen viski on minun kirjoissani vuoden 2015 paras viskilöytö. Hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivoimainen. Lentokenttähinta oli puolen litran pönikälle 31,90€, joka on naurettava näin hyvästä viskistä.

Saalis.

Eiköhän noilla mehuilla saada uusi vuosi 2016 käyntiin. Ainakin Irish Coffee maistui mahtavalta pakkasta ihmetellessä viltin alla juotuna.

Vetinen Kaleva nousevan auringon maasta

Pääsiäisen menoliikenne haittasi bloggausta, mutta palataan ajassa muutama päivä taaksepäin. Kansainvälisenä viskin päivänä oli tarjolla erikoishieno kattaus japanilaisia viskejä. Spoileri näytti suurin piirtein tältä:

Kattausta lähdetiin kelaamaan läpi epäjapanilaiseen tyyliin vasemmalta oikealle. Tarkoitus oli tutustua new maken ja blendien kautta japanilaisen viskin makuprofiiliin ja sitten tykitellä yksimaltaiset pöytään.

Illan avasi mielenkiintoinen White Nikky New Spirit. Voltteja tässä myrkyssä oli hämmentävät 37%. Latinalaisten kirjainmerkkien puute esti muun infon kaivamisen, mutta kyseessä kuitenkin jonkintyyppinen vedellä jatkettu new make. Mitään makuelämystä tästä ei saatu aikaan. Tastingnotet voi kiteyttää illan isännän lausahdukseen: "Vähän niinku kossua, paitsi kossu on parempaa." Erittäin ponumainen ilmestys sai miettimään, onko kyseessä nyt kuitenkin jyvä- new make?

Matka jatkui luontevasti toisen outolinnun seurassa. Italiaan pullotettu Suntory Whisky White muistuttaa Nikkya ainakin siinä, että Google ei kerro kummastakaan yhtään mitään. Pullo lyötiin Malt Maniacsin facebook-ryhmäänkin lisätietoja varten, mutta eipä siitäkään tultu hullua hurskaammaksi. Mutta, hyväähän sen on oltava kun etiketissä luvataan, että "choisest product" ja "quality never varies". Kenellä olisi vielä nykyään munaa laittaa moiset mainostekstit etikettiin?

Suntory Whisky White 43%

Tuoksu: Nenään pölyisen tunkkainen. Jotain makeaa, liköörikonvehteja ja marsipaania.

Maku: Painomustetta, kuin vetinen Kaleva (ei kuitenkaan tabloid-Kaleva vaan semmonen vanhan mallinen.). Arkistopölyä, mineraaleja ja hometta.

Tämä maistuu vanhalta, huonossa mielessä. Pölyä ja tunkkaisuutta on aivan liikaa ja runko on silti mineraalisen vetinen. Jos ottaisi sen kossun ja menisi kansallisarkiston lukusaliin juomaan, niin pääsisi aika lähelle.

Outouksien jälkeen päästiin ns. kartalle. Hibiki 17yo on useita palkintoja voittanut blendi, jota ei ole tullut jostain syystä maistettua. Pullokin kielii luksustuotteesta.

Hibiki 17yo 43% 

Tuoksu: Marsipaania, konjakkimaisia rypäleitä. Selkeän ja puhtaan oloinen. Ei paha.

Maku: Tässäkin liköörikonvehteja, runsaasti tammea kera rypäleiden. Ripaus jopa suolaa. Lopussa blendimäistä sokeria, mutta yllättävän miellyttävällä tavalla.

Silmät kiinni menisi yksimaltaisesta. Yksinkertainen, mutta todella laadukas viski. Ei pure, eikä puske. Tästä oli hyvä siirtyä prosenteissa hiukan ylemmäs, ja korkata maailman rasistisin viski: Nigga, anteeksi Nikka, from the Barrel.

Nikka from the Barrel 51,4%

Tuoksu: Tuoreita hedelmiä, viinikumeja. Makea ja miellyttävä.

Maku: Voltit antavat kivasti runkoa. Tasapainoinen, jopa hieman suolainen. Ministi yksinkertainen, mutta hyvä. Vähän kuin Pertti Kurikan nimipäivä.

Nikka veti tästä nelikosta pisimmän korren. Sitä saa muuten Viron lautoilta suht edukkaasti. Maksoin omastani muistaakseni 37 rahaa. Myös Hibiki on vielä kohtuu hinnoissa. Kahden ensimmäisen metsästäminen voi olla mahdotonta ja ainakaan maun vuoksi en kyseistä ristiä suosittele kannettavaksi kenellekään. Sitten päästiinkin asiaan.

Ensimmäisenä lyötiin lasiin vuonna 2000 lapun luukulle laittaneen Hanyon mizunara tynnyrissä viimeistelty herkku. 1991 tislattu ja 2009 pullotettu herkku myytiin kuulema vajaalla tonnilla pari viikkoa sitten huutokaupassa. Vetää hiljaiseksi.

Hanyo 1991/2009 "Number One Drinks Company" 57,3%

Tuoksu: Todella makeaa puuta, vahvaa kahvia, tai oikeastaan kahvipapua. Skittles-karamelleja ja happamia marjoja. Monimuotoisen ja herkkullisen oloinen.

Maku; Karamellejä, yrttejä, kuivattuja hedelmiä. Pienellä vesilisällä suolaa, hedelmät muuttuvat enemmän punaisiksi marjoiksi ja viskin pippurinen luonne pääsee esille. Monitahoinen ja kaikin puolin loistava viski!

Jos Hanyo nauttii kulttisuosiota ja on keräilijöiden kiikarissa, niin vielä enemmän sitä on toinen Japanin lopetetuista tislaamoista; Karuizawa. Port Ellenin ja Broran kaltaista kulttisuosiota nauttivan tislaamon tuotteet viedään nykyään käsistä. Illan isäntä kertoi napanneensa kyseisen pullon huokeaan 75 punnan hintaan Whisky Live -messuilta. Heräteostoksena mukaan lähtenyt pullo ei ollut kuulema meinannut mennä messuilla kaupaksi. Näin jälkeen päin voi sanoa, että ihan hyvä diili.

Karuizawa 1992/2007 "Whisky Magazine Editor's Choice" 60,6%

Tuoksu: Huumaavan yrttinen, kahvia ja vahvaa sherryä. Puuta ja sitruksia. Aivan loistava nenään.

Maku: Ilman vettä hiukan kiinni; kahvia, suklaata, yrttejä ja mausteita. Vedellä suorastaan räjähtää. Makeita yrttejä, mentholia, pippuria. Jää suuhun viikoiksi. 

Veti hiljaiseksi. Yksi parhaita viskejä mitä olen koskaan juonut. Yrttien monipuolisuus on vertaansa vailla. Kuin peltomarketin yrttihyllyllä hengittelisi sisään ja ulos. Luulin, että ei voi laittaa paremmaksi, mutta olin väärässä. SMWS:n Yoichi oli puhdasta orgasmia pullossa.

SMWS 116,20 "Fascinating complexity and finesse" 61,6%

Tuoksu: Hento turve, makeita karamelleja, laventelia ja muita "yrttejä".

Maku: Savu ja turve kietovat sisäänsä makupommin, jossa leikittelevät niin mausteet, yrtit kuin hedelmäisetkin nootit. Suolaakin tässä on. Salmiakkia, mustaa teetä ja jopa tupakkaa. 

Jotenkin hiukan tuhdimpi turve kietoi kaikissa kolmessa olleen yrttisyyden eniten minua miellyttäneeseen pakettiin. Jokainen kolmesta viimeisestä viskistä olisi ansainnut 2-3h huomiota. Samoin kolmen näin hyvän viskin rinnakkain laittaminen on melkein väärin. Hanyu on varmasti minun all time top kympissä, mutta oli näistä "huonoin". Hibiki ja Nikka olivat nekin hyviä viskejä. Niiden ja loppukolmikon väliin jää vain niin suuri ero, että hirvittää. 

Koko tasting herätti monenlaisia tuntemuksia. Ensinäkin, mitä ihmettä siellä Japanissa on tehty tynnyreiden kanssa, että tämmöistä herkkua on tullut ulos? Toiseksi, miksi en ole maistanut japanilaisia tätä ennen kuin kourallisen? Kolmas pointti on hieman surullisempi. Joka ikinen näistä kolmesta pullotteesta ovat nykyään sellaisissa hinnoissa, että niitä ei yksinkertaisesti kukaan osta juotavaksi. Olo oli iloinen, etuoikeutettu, mutta samaan aikaan hiukan surullinen. Tämä oli yksinkertaisesti viskiharrastukseni kovimpia kattauksia, ellei jopa se paras. Niin, ja sittenhän me ryypättiin, sekoiltiin,poltettiin kuubalaisia ja muuta normaalia. Alla pieni kuvakollaasi. Ensi kertaan!

Lisää japseja. Erinomainen tämäkin.

Springeri jäi hiukan isojen poikien jalkoihin.