Määrämittainen Speysiden helmeen

Perjantaina tuli aloitettua pitkä ja kuuma viskikesä Tormore kotitastingin merkeissä. Tislaamo ei kenellekkään paikalla olleista ollut mitenkään tutun puoleinen, sillä kuuden viskihörhön joukosta löytyi peräti kaksi maistettua Tormorea. Kerrankin pöytään saatiin siis jotain oikeasti uutta ja yllättävää.

Tormore on tislaamona siinä mielessä jännä, että kaikki tuntuvat tietävän tislaamon, mutta harva on tislaamon viskejä maistanut. Syy tähän on selkeä: leijonanosa tislaamon viskeistä menee blendeihin, lähinnä Long Johniin ja Ballantinesiin. Mutta miksi niin moni viskinystävä tislaamon silti tunnistaa?

Vastaus piilee tislaamon arkkitehtuurissa. Jos teollisuusrakennus voi olla kaunis niin Tormore on sitä. Tämän lisäksi Tormore on jokaiselle Speysidellä vierailleelle viskituristille tuttu, sillä tislaamoa ei voi olla automatkalla huomaamatta. Tislaamon estetiikka voi ihastella vaikkapa alla olevista kuvista, jotka allekirjoittanut napsi tislaamon pihalta talvella 2013. Melkein kuin Toppila.

Uusgotiikan kanssa flirttaileva päätyikkuna.

Myös muut tislaamoalueen rakennukset noudattavat samaa tyyliä.

Fasadi eli julkisivu eli pääovi.

Tislaamopannun muotoon leikattu pensas ja se kuuluisa allas.

Merkittävää Tormoressa on myös sen rakennusvuosi. Se on ensimmäisiä Speysidelle 1900-luvulla rakennettuja tislaamoja (1960) ja siten eräänlainen suunnannäyttäjä toisen maailmansodan jälkeiselle tislaamoarkkitehtuurille. Hauskin fakta tislaamosta on kuitenkin viimeisessä kuvassa etualalla näkyvä allas. Se rakennettiin nimittäin alunperin curling-kentäksi. Valitettavasti arkkitehti Sir Albert Richardson ei ottanut huomioon, että tislaamo lämmittää maaperää niin paljon, että Skotlannin talvet eivät jaksa jäädyttää allasta kurlauskuntoon. Mahtava idea ja on sääli, että työntekijöiden virkistystoimintaan ei curling kuulu. Tämänkin faktan tarjosi Malt Madnessin tislaamoprofiili, josta kannattaa oma Tormore-tietous jokaisen ajantasalle päivittää.

Kattaus ennen tuliaisia.

Illan kattaukseksi olin suunnitellut neljää kaappeihin eksynyttä Tormore. 12-vuotiaan OB:n lisäksi tarjolla oli Signatoryn, Gordon & MacPhailin sekä BBR:n tulkinnat tästä "Speysiden helmestä", kuten he itseään haluavat tituleerattavan. Uusia 14- ja 16-vuotiaita OB:tä en tähän hätään saanut/halunnut käsiini. Mukavana yllätyksenä myös vieraat kantoivat kortensa kekoon ja kattaus paisui Malts of Scotlandin 1988/2012 sherry butt herkulla sekä mystisellä OB italo-importilla 1980-luvulta. Viimeksi mainittu pääsikin lasiin heti suorilta perus OB 12-vuotiaan kanssa.

Uutta ja vanhaa.

Tormore 12yo 40%

T: Tupakkaa, yrttejä, vastaleikattua ruohoa ja makeaa maltaisuutta. Puhtas ja raikas.

M: Tupakkaa taittuu enemmän teen suuntaan, vihreät elementit taas hiukan kitkeröityvät. Jälkimaussa greippiä ja muita happamia sitruksia.

Tormore 10yo "Pure Speyside Malt" 43%

T: Samoilla linjoilla jatketaan kuin 12-vuotiaan kanssa. Yrttejä, mallasta, teetä, raikkaita hedelmiä. Valitettavasti tuoksussa on kuitenkin jokin todella häiritsevä elementti. Ikään kuin vanha tiskirätti.

M: Maltaisempi kuin 12yo. Pehmeä ja lähes kermainen tekstuuri eikä tiskirättiä näy missään. Greippinen ja yrttinen jälkimaku on pitkä ja hapan, mutta hyvällä tavalla.

Mielenkiintoinen kaksikko. Jos uuden OB:n tuoksun saisi yhdistettyä vanhan OB:n suutuntumaan, puhuttaisiin loistavasta viskistä. Valitettavasti nyt 12yo:n tekstuuri jää reilusti vanhan varjoon kun taas tuoksussa uudempi versio vie vanhaa kuin märkää rättiä. Joka tapauksessa positiivinen yllätys. 12yo OB ei mitään kehuttavia arvosanoja ole maailmalla saanut, mutta minun suuhun oikeinkin sopivaa. Vanhasta OB:stä ei taas internetistä löydy oikein mitään. Kyseessä on kuitenkin ainakin vuotta 1993 vanhempi pullote, koska myös Italia siirtyi tulloin 0,7l pulloihin. Pienellä Whiskybasen tutkimisella pullote lienee tämä.

Signatory Vintage Tormore 1995/2013 43%

T: Yhä mennään maltaisempaan suuntaan, mutta peruselementit ovat samat. Ruohoa, yrttejä ja raikasta/kitkerää hedelmää.

M: Puhdas, maltainen. Ruohoa ja yrttejä. Jälkimaussa suuhun jää pieniä metallisia vivahteita. Muuten hyvin paljon 12yo:n kaltainen.

Gordon & MacPhail Tormore 1998/2013 "The Whisky Mercenary" 50%

T: Samalla kaavalla mennään. Yrttejä ja ruohoa. Korkeampi alkoholiprosentti taittaa maltaisuutta vähemmäksi ja antaa jotain vahamaista nenään.

M: Yrttejä, metallia. Jotenkin mineraalinen. Tulee mieleen vissy, josta on sekoiteltu hapot pois. Kitkerät yrtit kruunaavat greippisen jälkimaun.

Signatoryn pullotteen jatkaessa kahden ensimmäisen kanssa samoilla linjoilla, antoi Gordon & MacPhailin pullote palettiin jo jotain uutta. Mineraalisuus maistui ainakin minulle mainiosti. Tässä vaiheessa maisteluseurueessa huomautettiin, että Tormoren perusvivahde on todella lähellä Tomatinia. Vaikka takana on peräti yksi maistettu Tomatin, niin ainakin sen kokemuksen perusteella allekirjoitan väitteen täysin. Hauska huomio oli myös yrttisen happamuuden vertaaminen IPAan, joka pitää myös paikkansa. Tormore ja vahvasti humaloitu IPA jättävät hyvin samantyylisen metallisen ja hedelmäisen tunnelman suuhun.

MoS oli niin hyvää, että meni koko pullo.

Berrys Bros. & Rudd Tormore 1992/2012

T: Makeampi. Silti ruohot ja yrtit läsnä. Todella voimakas kahvi.

M: Kahvia! Salmiakkia ja sitä leikattua ruohoa. Kuivuu mukavasti suuhun.

Malts of Scotland Tormore 1988/2012

T: Sherryä, punaisia marjoja, luumua ja kahvia.

M: Todella paksu ja täyteläinen sherrypommi. Herukkaa, teetä ja kahvia. Nom nom!

Jopas sopii sherry tähän tisleeseen! Tosin BBR on selkeästi vielä Tormore, missä MoS:in pullotteesta on muissa viskeistä tuttuja ruohoa ja yrttejä hiukan hankalampi löytää. Kuvaus "erittäin laadukas sherrypommi tislaamolta X" on aika osuva. Sokkona olisin MoS:ia veikannut varmaan GlenDronachiksi. Myös BBR:n kahvimaisuutta on pakko kommentoida. Mikään viski missään ei ole maistunut näin selkeästi kahvilta. Greippi/hapokkuus yhdistettynä sherryyn muistuttaa todella vahvasti hyvän kahvin hapokasta suutuntumaa. Ehkä juuri tästä syystä BBR:n pullote oli kattauksesta se eniten omia makunystyröitä kutkuttava. Näin, vaikka en kahvia normaalitilanteessa suuhuni laita!

Loppuun sanottakoon, että Tormore oli todella positiivinen yllätys. Arvostelut eivät antaneet odottaa ihmeitä. Kaiken kukkuraksi tisle taipui hyvin sekä bourbon- että sherry-tynnyriin. Hyvä muistutus siitä, että oman mielipiteen muodostaminen tuotteesta on ainoa keino saada varmuus viskin hyvyydestä. Ehkä uusi viskikotini sijaitseekin Speysiden yrttisen maltaisissa viskeissä, kuten Tomatinissa ja Tormoressa?

Hopeinen hylje ja kuusi kautta yhdeksän indie-Clyneä

Joskus joku on kysynyt, että hyödynkö bloggaamisesta mitään. Esimerkiksi useat muotibloggaajat saavat vaatteita ynnä muuta lifestyle-humpuukia alan liikkeiltä testattavaksi. Perinteisessä mielessä vastaus on selkeä ei. Alko tai maahantuojat eivät lähetä sampleja ja muutenkin alkoholeista bloggailu ei ymmärtääkseni ole Suomessa mitään sen kummempaa kirjoittajilleen poikinut. Varmasti jokainen suomibloggari tekee tätä lähtökohtaisesti itselleen.

Yhtä aspektia ei kuitenkaan tule unohtaa. Bloggaamisen kautta olen tutustunut uusiin viskiä intohimoisesti harrastaviin ihmisiin. Ja kun ihmisillä on samoja intohimoja, juttu luistaa kuin itsestään. "Sää oot vissiin se viskibloggaaja" -heitosta alkanut keskustelu johti usean käänteen jälkeen siihen, että viime perjantaina sain kunnian osallistua uskomattoman tiukkaan kotitastingiin.

Odotuksia tastingia kohtaan ei vähentänyt se, että tarjolla oli kuusi herkkua lempitislaamoltani, Clynelishiltä. Kaiken lisäksi mukana oli pelkästään bourbon-kypsytyksen saaneita Clynejä, jonka olen tähän mennessä todennut toimivan kyseisen tislaamon kohdalla muita tynnyreitä paremmin. Toivottavasti voin joskus tästä mielikuvasta luopua.

Illan kattauksen tarkat speksit olivat seuraavat:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%

Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%

Silver Seal 1984-2003 57,3%

Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%

Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%

The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Kattaus tuo hyvin esille, miksi Clynelish on tislaamona hankala. OB-pullotteiden olemattoman määrän vuoksi pitää juomat valikoida laajasta IB-pullottajien suosta. Tämän vuoksi pullotteiden laatua voi olla vaikea etukäteen arvioida, ja mikä ikävämpää, hyvän pullon löydettyäsi et luultavammin saa kovin helposti vastaavaa hankittua. Tämän voi toki nähdä myös suurena seikkailuna - jokainen uusi pullo on uusi elämys.

Ennen muutamaa sanaa itse viskeistä, vielä sananen Clynelishin ominaispiirteistä. Vahamaisuutta pidetään Clynelishillä ominaisena makuna, "distillery character" på engelska. Mitä tämä vahamaisuus sitten tarkoittaa? Itselle se tulee parhaiten esiin suutuntumassa. Suurin osa Clynelisheistä antaa mielikuvan parafiinista/steariinista. Asiaa voisi kuvailla monella tavalla. Pallojuuston punainen kuori, punaiset joulukynttilät, perhonsidontalakka, suksivoide ja tuohukset ovat termejä, joilla olen kuullut tätä ominaispiirrettä kuvattavan. Tähän mennessä lähes kaikki maistamani Clynelishit ovat jotain häivähdyksiä näistä asioista antaneet ja juuri tämä ominaisuus on pitänyt omaa mielenkiintoani tislaamon viskejä kohtaan yllä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki näitä asioita omasta Clynestään löytävät.

Sitten se muutama sana itse viskeistä:

Carn Mor 2003-2009 cask 2223 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja salmiakkia. Hiukan liimamainen.

Maku: Lyhyt ja raa'an oloinen. Vanilja ei enää maussa jaksa ja salmiakkikin taittuu hiukan alkoholiseksi poltteeksi.

Nuori ja ärhäkkä viski, josta ei hirveämmin mitään erikoista irti saa. Hyvä aloitus kuitenkin kattaukselle ja antoi selkeitä viitteitä siitä mitä tuleman pitää.

Boisdale/BBR 1992-2006 cask 7169 46%

Tuoksu: Vaniljaa ja erilaisia mausteita. Vihreää omenaa sekä perhonsidontalakkaa muistuttavaa vahamaisuutta.

Maku: Mukavan pitkän makuelämyksen aloittaa vanilja ja erilaiset hedelmät, selkeästi vihreät sellaiset. Sitten hedelmät ja mausteet katoavat suun täyttää mukava salmiakkinen jälkimaku.

Pienellä iän lisäyksellä puhtia tulee selkeästi lisää. Vahamaisuus on taittunut liimasta jo huomattavasti mielyttävämmäksi lakkamaisuudeksi. Jälkimaun salmiakkisuus huomattava.

Hylje vaan ei kuutti.

Silver Seal 1984-2003 57,3%

Tuoksu: Tällä kertaa omenat ovat punaisia, ehkä jopä ylikypsiä. Muitakin hedelmiä havaittavissa. Todella tuhdin ja "kehokkaan" oloinen. Vahaakin voi kutsua jo vahaksi.

Maku: Ihmeellinen vuoristorata ylikypsien hedelmien, salmiakin, palaneiden tulitikkujen ja toffeen maailmassa. Maku tuntuu kestävän ikuisuuden. Vedellä hedelmät ja toffeet ikään kuin liittyvät yhteen ja makupalettiin ilmestyy hedelmätoffeesta tuttuja vivahteita.

Todella hyvä Clynelish! Yksi parhaita maistamiani.

Dewar Rattray 1982-2008 cask 5878 51%

Tuoksu: Ikä tuo selkeästi tammisempia vivahteita mukanaan. Vanilja alkaa kadota ja tuoksu on enemmänkin kukkainen ja hunajainen. Apila ei lienee kaukaa haettua.

Maku: Ryhdikäs, kukkainen, hunajainen ja kaikki mukavan vahamaisessa muodossa.

Mielenkiintoisesti salmiakki katosi muutamalla lisävuodella ja tammi nosti vähemmän yllättäen päätään.

Malts of Scotland 1982-2010 cask 5895 51,5%  

Tuoksu: Hyvin samantyylinen Rattrayn pullotteen kanssa. Ehkä hiukan hedelmäisempi, mutta rakennuspalikat ovat täysin samat. Hunaja, apila, tammi ja sitä vahaa. Nam!

Maku: Rattraystä puuttunut salmiakki palaa kuvioihin jälkimaussa. Koko makuelämys on myös Rattraytä pidempi, mutta hiukan tunkkaisempi.

MoS ja Rattray olivat todella samantyyppisiä viskejä, joista erojen löytäminen jopa rinnakkain maisteltuna oli hankalaa. Molemmat toki loistavia viskejä, mutta eivät ehkä Silver Sealin veroisia.

The Single Malts of Scotland 1972-2007 cask 20156/24651 50,5%

Tuoksu: Vielä  tammisempi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta tynnyrin ei silti voida sanoa jyränneen viskiä. Samat elementit toistuvat: mausteinen, kukkainen, vahamainen, mutta iän tuomalla kehokkuudella.

Maku: Pehmeä mustapippuri, suola, salmiakki, erilaisia hedelmiä. Elegantti kokonaisuus ikään kuin "sulaa" pois suusta, jättäen suuhun hiukan tuhkaisen olon. Tämä ominaisuus tuo mieleen maistamani Port Ellenit, eli mistään epämiellyttävästi ominaisuudesta ei ole kyse.

Viski, joka jo ikänsä puolesta ansaitsee kunnioitusta. Tämän lisäksi kyseessä on erinomainen Clyne. Kaikesta huolimatta en lähde tätä herkkua kruunaamaan kattauksen parhaaksi, sillä positiivisimmat tunnelmat jätti ehdottomasti hopea hylkeen 1984-2003. Hienon kattauksen päälle maisteltiin vielä kolme Clyneä, mutta niistä kirjoittaminen menisi jo Gonzo-journalismin puolelle. Lempitislaamostani ei ole tämänkään illan jälkeen epäselvyyttä.

Loppuun vielä muistutus, että blogosfääriin on ilmestynyt jälleen uutta ihmeteltävää. mushiMALT tarjoaa huikean määrän tastingnoteja niin viskeistä kuin oluistakin. Erityisen ilahduttavaa on blogin päivitystahti, joka on ulkopuolisen silmin lähes hurja. Peukutan!