Bowmorea ja sitruunamuffinseja

Etelässä maistellaan Karuizawaa ja vintage Ardbegejä. Joku voisi olla kateellinen, mutta onneksi Oulussa kotitastingeissä laatua riittää. Tällä kertaa juotiin Bowmorea. Ja voi pojat - on hieno tislaamo!

Illan kattaus oli seuraavanlainen:

- Bowmore 21v 1972 OB 43%
- Bowmore 16v 1983/2000 DL OMC 50%
- Bowmore 20v 1989/2010 Whiskyfair.com 51%
- Bowmore 18v 1995/2014 MOS Images of Islay (round church) 52.3%
- Bowmore 10v 2003/2014 Whisky-Fässle Bourbon hogshead 50.2%

Siis Bowmoreja neljältä eri vuosikymmeneltä. Alkuun saatiin kuulla vielä hieno esitelmä Bowmoren maun salaisuuksista. Mitään varmaa tietoahan ei maallikoilla ole tarjota, mutta olen kuullut huonompiakin analyysejä. Tässä parhaita paloja.

Bowmore kevyt ruohoisuus syntyy mäskin lyhyestä käymisajasta (noin 48h), jolloin siihen jää paljon kitkeriä elementtejä. Koska tämä tuo mukanaan myös paljon epämiellytäviä komponentteja, pitää asiaa fiksailla tislausvaiheessa. Tämän vuoksi Bowmoren ensimmäinen tislaus on todella pitkä, jopa kahdeksan tuntia. Toisessa tislauksessa pannut täytetään lähes täyteen ja tisleeseen lähdetään hakemaan raskaampia ainesosia. Pitkä cut ja suuri täyttöaste tuovat tisleeseen täyteläisiä, öljyisiä vivahteita.

Ja sitten se kuuluisa ranskalaisen huoran parfyymi (RHP). Bowmorella oli 80-luvulla hetken aikaa käytössä metalliset käymissammiot. Tällä on voinut olla vaikutusta asiaan. Samoin liian kiireinen ensimmäinen tislaus voi vaikuttaa tisleen makuun. 80-luvullahan viskillä ei mennyt lujaa ja naapurista lakkautettiin muun muassa legendaarinen Port Ellen. Voisiko olla niin, että laaduntarkkailu ei ole ollut yksinkertaisesti samalla tasolla kuin myöhemmin tislaamon historiassa? Tisleet blendaajille ja rahat pois.

Vaan foliohatut nurkkaan ja viskien kimppuun. Maistelujärjestys oli nuorimmasta vanhimpaan ja ideana tutkia viskin muuttumista ajansaatossa.

Bowmore 21v 1972 OB 43%

Tuoksu: Herukkaa ja sherryistä marjaa. Kanervaa, laventelia. Kevyt turve kutittelee nenän sopukoita. Hapan.

Maku: Kanervat ja laventelit muuttuvat hyvin mentholiseksi, hammastahnamaiseksi kokonaisuudeksi. Pitkä ja tyylikäs. Jotain metallista jää ikeniin.

Olipas hieno viski. Kokonaisuutena yllättävän hapan, mutta siitä minä nautin.

Bowmore 16v 1983/2000 DL OMC 50%

Tuoksu: RHP:tä, makeaa mallasta ja kukkaketoja.

Maku: RHP hajoaa kevyeksi mentholiksi. Kukkia löytyy pitkin pitkää makukaarta. Lopussa ripaus hentoa turvetta.

Todella yksinkertainen viski. Mutta jos makukomponentit on noin miellyttäviä, niin ei ainakaan minua haittaa. Namia oli tämäkin.

Bowmore 20v 1989/2010 Whiskyfair.com 51%

Tuoksu: Kahden ensimmäisen jälkeen todella hento ja hankalasti lähestyttävä. Ei saa nenä kiinni niin millään. Mallasta. Vetinen ja hento.

Maku: Maussa ei suurta ahaa-elämystä pääse nyt syntymään. Vesi aukaisee viskiä hiukan, jolloin ainakin menthol nousee tunnistettavasti esiin. Palaneita tulitikkuja loppussa. Murunen herukanlehteä.

Olipas hankala viski. Ei saanut kiinni niin millään. Todella outo tapaus. Voi johtua myös seurasta. Onneksi seuraava ehdokas ei ainakaan makujen hentouteen sortunut.

Bowmore 18v 1995/2014 MOS Images of Islay (round church) 52.3%

Tuoksu: Tämähän maistuu rommikolalta! Rikkiä, ruutia, kolaa, sokeria ja kaikki todella tuhdin oloisessa paketissa.

Maku: Kumihan se siellä antaa kivasti rommikolalle luonnetta. Myös kahvia on lyöty tähän mukaan. Lihaisa ja pitkä.

No nyt oli äärimmäistä menoa. Ei mene kahden ensimmäisen ohi, mutta voidaan puhua jo samassa lauseessa. Jos sokkoina haistaisi, niin luulisin varmaan väriviinadrinkiksi. Erilainen ja siksi hyvä.

Bowmore 10v 2003/2014 Whisky-Fässle Bourbon hogshead 50.2%

Tuoksu ja Maku: Tiedätkö ne lähikaupassa myytävät sitruunamuffinsit. Sisällä jotain creme-johdannaista ja maku jotain teollisen sitruunan ja E-koodin väliltä? Tämä tuoksuu ja maistuu niiltä.

Ei ankat nyt tuoneet taikaansa Bowmoreen. Jos tykkää einesmuffinseista, niin tämä voi olla sinun juttusi. Minulle ei uponnut.

-72 ja -83 dominoivat tastingia 90-luvun sherryjyrän tullessa hyvänä kolmosena. Kaksi ei niin maistuvaa tapausta mahtui mukaan, mutta kyllähän Bowmore edelleen moneen taipuu ja on hieno tislaamo. Loppuun kaivettiin repusti vielä ylläri.

Bowmore 14yo SMWS 3.196 "A Walk on the wild side" 56%

Tuoksu: Tiukkaa, vaatii vettä. Joulukinkkua, skittlesejä, salmiakkia ja ripaus sherryä. Erilainen Bowmore, jälleen kerran.

Maku: Kahvia, jouluomenoita, mentholia. Raikas ja ruohomainen.

Tuoksu huijasi pois perinteisistä Bowmoren vahvuuksista, mutta maussa oli selviä Bowmoren tunnusmerkkejä. Toi mieleen VYSsin Old Buckin, ei siis pahaa. Yllättävän jouluinen ollakseen niin vihreä. Joulukinkku ja -omena ei ole perinteisin yhdistelmä. Hienoa oli taas juoda hyvää viskiä vielä paremmassa seurassa. Jatkot Maikkelissa, pari mukia Laitilan Agricolaa ja tiesi taas seuraavana päivänä, että viina on viisasten juoma. Please, drink responsibly!

Savuviskejä St. Michaelissa 3.12.2014

Keskiviikkona päästiin taas leipälajin pariin. Viskejä, ja vielä savuisia sellaisia. St. Michaeliin oli roudattu tastingia pitämään Vinoblen Philippe Hakulin ja pöytään tuotu hiukan erikoisempia uutuuksia ja vanhoja tuttuja savuisten viskien maailmasta. Kattaus näytti seuraavalta:

- Togouchi 12yo
- Hellyers Road Peated
- Compass Box Peat Monster
- Ballechin Sauternes Cask
- Kilchoman Port Cask

Koska kolme viimeistä olin kattauksesta maistanut, mielenkiinto keskittyi kahteen ensimmäiseen. Mielenkiintoa nosti vielä se, että en ollut rehellisesti kummastakaan viskistä kuullut. Piti pistää KVG ja selvittää perusasiat, koska ahdisti.

Erityisesti Togouchi herätti ihmetystä. Japanilainen viski, jossa ei tippaakaan japanilaista tislettä? Uskottavahan se on kun internetissä niin lukee ja maahantuojakin tämän totuutena kertoo. Togouchi blendaa viskinsä skottilaisesta yksimaltaisesta ja kanadalaisesta jyväviskistä ja kypsyttelee tuotoksensa sitten Japanissa. Kypsytyspaikkakaan ei ole mikään perustönö, vaan vanha rautatietunneli. Philippen mukaan tunnelissa pysyy lämpötila koko vuoden 14 asteen tietämillä, mikä on viskin kypsymisen kannalta lähes ihanteellinen lämpötila. Mielenkiintoinen ratkaisu. Tahtoo nähdä!

Toinen tastingin outolintu tulee niin kaukaa, että sitä on hankala käsittää. Matka Tasmaniasta perämeren perukoille ei ole mitenkään lyhyt. Käyttäisin jopa sanaa pitkä. Nykyään Australian suurimman viskintuottajan titteliä hallussaan pitävän tislaamon tuotteissa ei sinänsä mitään ihmeellistä ole. Perinteisellä yksimaltaisen valmistusprosesseilla mennään. Sijainnin merkitystä viskin maulle ei tule kuitenkaan väheksyä: Tasmanialainen ohra ja turve (ja miksei myös vesi) antavat varmasti oman sävynsä viskiin.

Näiden mielenkiintoisten faktojen lisäksi Philippe takoi pöytään erään tiedon, jota en ollut jostain syystä tullut koskaan ajatelleeksi. Melkein hävettää. Viskin historiaa tuntevat tietävät, että aikojen alussa kaikki viskit olivat vahvan savuisia. Tämä johtui siitä, että mitään muuta polttoainetta kuin turve mallastamiseen ei ollut. Asia kuitenkin muuttui, kun britteinsaarten rautatieverkko ulotti lonkeronsa myös ylämaille. Näin hiili korvasi turpeen polttoaineeni kaikissa niissä tislaamoissa, joihin sitä kustannustehokkaasti oli saatavilla. Loppujen lopuksi on siis jälleen kyse rahasta. Islayn saari "säilyi" tämän trendin ulottumattomissa, koska junat eivät osaa uida. Nerokasta ja loogista!

Niin, ne viskit!

Togouchi 12yo 40%

Tuoksu: Makeaa turvetta, koivuklapia, pähkinöitä, greippiä ja jotain kitkerää vihreää.

Maku: Loistava balanssi. Hedelmäistä happamuutta ja ruohoa. Vahvaa pippuria. Jyväviskin vaikutuksen huomaa. Ripaus suklaata.

Olipa positiivinen yllätys! Maut olivat sekä tuoksussa että maussa voimakkaita ja selkeitä. Pieni jyväviskille ominainen vetisyys häiritsi maussa, mutta muuten oli loistava viski. Taisi mennä ostoslistan kärkeen.

Hellyers Road Peated

Tuoksu: Togouchiin verrattuna hento ja kukkaisempi. Jotain lääkemäistä, tulee mieleen yskänlääke. Lakritsin makuinen Silomat. Tai itseasiassa lakritsijuuren.

Maku: Mineraalinen ja makea. Turve kutittelee kivasti jälkimaussa, mutta ei todellakaan jyrää. Ohraa, kahvia jopa jotain trooppista hedelmää. Ananas? Lakritsimainen lääkemäisyys hallitsee silti kokonaiskuvaa.

Olipas hyvällä tavalla outoa kamaa. Kyllä tämäkin ostoslistalle meni ja koko tislaamo tarkkaan seurantaan. Pitkästä aikaa jotain oikeasti uutta. Ei ehkä kuitenkaan Togouchin kaltaista wau-elämystä saanut aikaan.

Nämä kaksi olivat ehdottomat suosikkini kattauksessa ja loput viskit menivät vähän vähemmällä huomiolla. Muut tuntuivat harmaalta massalta kahden ensimmäisen jälkeen. Ballechinista löytyi tällä kertaa hillaa ja Kilchomanit maistuvat minusta edelleen mansikalle ja vadelmalle. Toki Kilchomanin Portti on 3-vuotiaaksi aika tykkikamaa, mutta kun ikä ei näy hinnassa, ei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole. Peat Monsterilla oli porukan hienoin etiketti. Siinäpä ne oleellisimmat. Hieno tasting jälleen kerran. Kiitokset Vinoblelle ja St. Michaelille

Monivivahteinen Portugali - Etikettiklubi 27.11.

"More is more" tokaisi kerran eräs ruotsalainen kitaristi. Itselle tämä on toiminut oivana elämän ohjeena hedonismin vietoittamalla polulla kohti uusia makuelämyksiä. Niinpä pienen mietiskelyn jälkeen suuntasin viime torstaina kohti Alkon Etikettiklubin "Monivivahteinen Portugali" -viinitastingia. Muista bloggaajista ainakin Eläväpullo on joskus voiman pimeälle puolelle eksynyt. Kannattaa käydä tarkastamassa.

Alkon Etikettiklubi kuullostaa pelottavalta paikalta. Painajaisissani keski-ikäiset pariskunnat sylkevät pikkurilli pystyssä punaviiniä sylkykuppiin ja katselevat nenänvartta pitkin aloittelijan kohellusta. Viinaa on liian vähän ja tastingin vetää joku ärsyttävällä aksentilla puhuva hesalainen tiukkapipo. Kuinka väärässä ihminen voi olla?

Illan kattaus oli seuraava:

Mateus Sparkling Rose Brut 12% (2013)
Morgadio da Torre Alvarinho Vinho Verde 12,5% (2013)
Cabriz Encruzado 13% (2013)
Carm 13,5% (2012)
Quinta da Garrida Touriga Nacional 13,5% (2009)
Esporao Reserva 14,5% (2010)
Cossard Gordon 5yo Sercial Madeira 19%
Henriques & Henriques Madeira Malvasia 10yo 20%
Graham's Late Bottled Vintage Port 20%
Burmester 20yo Tawny 20%
Smith Woodhouse  Late Bottled Vintage Port 2001 20%

Tämän verran jäi lasiin kun lähdin.

Nopeimmat hoksaavat, että viinejä oli viljalti tarjolla. Ja kaadot mallia "ota toisellekin jalalle". Viiniä oli varmaan litra per osallistuja, ja jos kaiken nenään eteen kannetun olisi kitusiinsa kaatanut, olisi paikalta pitänyt lähteä kantaen. Toki oli aamulla herätys, joten viinejä jäi lasiin aika reilusti tastingin loputtua. Haastattelemani veteraanit tiesivät kertoa, että vapaapäivä on pro skills näiden tapahtumien kanssa.

Itse vetäjän nimen unohdin toki laittaa ylös, joten en häntä tässä hauku saati kehu. Todettakoon vain, että mukavasti sain omaa vajavaista viinitietouttani kartutettua. Tiesittekö, että punkkuja saa "tammeistaa" lastuilla? Milloin viskissä? Myös muuta pienempää ja suurempaa tiedon jyvästä oli esityksen varrelle ripoteltu.

No entä ne itse viinit? Mitään noteja en juomista tehnyt, mutta muutama huomio jäi mieleen.

Valkkarit on hyviä. Olen näköjään paljon enemmän valkkarin kuin punkun ystävä. Punaviinien tanniinit tuntuivat olevan liika kun taas valkoviinien raikkaus oli enemmän minun mieleeni. Toisena valkoviininä maisteltu Cabriz Encruzado oli valkoviiniksi mielestäni todellinen helmi. Tammea ja ylikypsää omenaa. Madeirat eivät myöskään pettäneet. Varsinkin Henriques & Henriques oli minun mieleeni. Väriltään lähes kahvia muistuttava madeira oli niin makeaa, että epäilen vahvasti yhden ainesosan olleen se kuuluisa diabetes.

Viimeiseksi oli säästetty etukäteen mielenkiintoisin osio, portviinit. Sitä oli tarjolla kolmea sorttia ja hyvää oli. Hiukan portit jättivät kuitenkin valjun kuvan. Syytän tästä positiivia ylläreitä tarjonneita valkkareita ja madeiroita. Smith Woodhouse maistui näistä parhaiten tarjoten todella tuhdin portviinitöräyksen.

Odotuksiin nähden siis erinomainen reissu. Aion käydä toistekin. Helmikuun alussa olisi valkoviinejä. Ehkäpä sinne? Ja jottei totuus unohtuisi, huomenna sitten viskiä.

Salaisissa unelmissani juon silti Terhi Kokkosen kanssa madeiraa.

Pot Still viskejä med Aisling Byrne

Viime viikolla oli St. Michaelissa tarjolla irkkuviskejä. Vaikka minä niin mieleni pahoitin tapahtuman mainoksesta, oli paikalle silti pakko mennä. Eipä ole nääs koskaan miespuolisista tastinginvetäjistä käytetty ulkonäköön viittaavaa esittelytekstiä VYSsin tiedotteissa. "Viehättävä Aisling Byrne" ei tosin ollut mikään huonoin kuvaus illan emännästä. Koska syrjintä ja esineellistäminen poistuu syrjimällä ja esineellistämällä kaikkia tasapuolisesti, ehdotan seuraavan Ardbeg/Glenmorangie -tilaisuuden infokirjeeseen lausetta "suloinen Jarkko Nikkanen".

Ja oli siellä viskiäkin. Ihan viisi kappaletta:

- Redbreast 12 yo, 40%

- Redbreast 12 yo cask strength, 58,6% 

- Redbreast 15 yo, 46%

- Green Spot 40%

- Powers John’s Lane 46%

Aisling tykitteli alkuun tiukan historiapaketin, jossa kertailtiin irkkuviskin vaiheita läpi sen pitkän historian. Maikkelin hämyisessä takahuoneessa kuultiin katkeraa tilitysti kolonnitislaimista, kauppasaarroista ja saatiin hyvä muistutus verotuksen vaikutuksesta viskin valmistukseen: Pot Stilleihin lyötävä mallastamaton ohra kun on nykytermein verosuunnittelua. Brittihallinnon mallasverojen vuoksi saamme myös nauttia Guinnessia ympäri maailmaa. Onni onnettomuudessa siis.

Illan viskit edustivat kaikki irlantilaista pot still -tyyliä. joka Aislingin mukaan on heräämässä mukaan vallalla olevaan viskibuumiin. Uusia pullotteita suunnitellaan ja vanhoja klassikoita herätellään eloon. Tästä hyvänä esimerkkinä Yellow Spotin uudelleen lanseeraus. Illan ensimmäinen viski olikin Yellow Spotin pidempään kuvioissa pyörinyt vihreä velipuoli, Green Spot.

Green Spot 40%

Tuoksu: Kevyt ja hyvin viljainen. Makeaa kuin sokeri. Jotain kirpeitä hedelmiä. Mausteita.

Maku: Kepeä mausteisuus hallitsee makupalettia. Viinahan tästä valitettavasti suussa puskee läpi. Suussa tuntuu ihan Vichyltä. Mitä pitempään oli lasissa, sitä makeammaksi muuttui. Puolen tunnin jälkeen oli jo kuin olisi sokeria juonut.

Green Spot ei mitään ihmeempiä elämyksiä tarjonnut, mutta oli keveydessään hyvä aloitus tastingille. Seuraavaksi ihmeteltiin kolmea erilaista Punarintaa. Nuotit tulevat omasta suosikistani, 12-vuotiaasta tynnyrivahvasta.

Redbreast 12yo CS 58,6%

Tuoksu: Öljyä, marsipaania, puu tulee paremmin esiin kuin laimennetussa versiossa. Tiukkaa.

Maku: Hyvää! Rusinoita ja pähkinöitä, mausteita, sitruunaa ja sitä marsipaania.

En tiedä mistä Redbreast ja marsipaani minulle tulee, mutta siltä se maistuu. Itseasiassa kaikki kolme maistuivat, mutta tässä tynnyrivahvassa vielä erityisen voimakkaasti. Periaatteessa 15-vuotiaassa on makuelementit vielä miellyttävämpiä, mutta valitettavasti tynnyrivahvana viski vaan tuntuu pysyvän paremmin koossa. Paras maistamani Redbreast. Vaan ei paras pot still, sillä se oli säästetty viimeiseksi.

Powers John's Lane Release 46%

Tuoksu: Tumma. Maitosuklaata, mausteita ja kyllä, tässäkin ripaus marsipaania.

Maku: Salmiakkia, suklaata, vaniljaa ja muita mausteita. Tasapainoinen ja todella miellyttävä.

Powers John's Lane Release pääsy yllättämään. Jotenkin muuta kattausta huomattavasti tummempi tapaus ja silti pot still -tyyliin kevyt. Lisäksi suklaa miellyttää aina. Kun puhun tummuudesta, tarkoitan jotain Lagavulin-tyylistä maanläheisyyttä. Tarkistin serkkujen hintahaitarin tälle pullotteelle ja innostus nousi entisestään, sillä tämä ei ole edes kallista. Ja paketin mukana tulee kuulema hieno printti Powersin vanhasta tislaamosta! Rakas Joulupukki...

Vanhoja mummoja ja Elovena-tyttöjä

Viime perjantaina päästiin kotitastingin merkeissä maistelemaan mielenkiintoisia Laphroaigeja viekukkain. Lappari ei tislaamona ole niitä suurimpia suosikkeja Islayn mittavasta tarjonnasta, vaikka vanha NAS-suosikkini Quarter Cask, onkin heidän käsialaansa. Varsinkin 10-vuotias peruspullote on jättänyt itsestään valjun ja vetisen kuvan ja jää pahasti muiden saaren tislaamojen peruspullojen jalkoihin. 

Tastingin teemana oli aika. Pöytään oli kannettu "peruskamaa" vuosien varrelta ja mielenkiinto kohdistuikin siihen, miten tislaamon tyyli on muutaman viime vuoden aikana muuttunut. Kattaus oli seuraavanlainen:

- Laphroaig 10 40% ~2008
- Laphroaig Quarter Cask 48% ~2008
- Laphroaig Quarter Cask 48% ~2014
- Laphroaig Cask Strength Batch 005 57.2%
- Laphroaig 10 Cask Strength Red Stripe 55.7%
- Laphroaig 10 Cask Strength Green Stripe 57.3%

Laphroaig 10 40% ~2008

Tuoksu: Taikinaa, tervaa, mentholia, jossain kaiken alla myös ripaus hedelmää. Kokonaisuus tuo mieleen sen kuuluisan tervaleijonan.

Maku: Yllättävän tasapainoinen savun, tervan ja turpeen sekamelska.

Viimeksi kun kymppiä maistelin niin mielikuva savuvedestä oli todella vahva. Tässä ei päälle liimattuja elementtejä oikeastaan ollut. Hyvää!

Laphroaig Quarter Cask 48% ~2008

Tuoksu: Hienostunut savu, turve ja tupakka. Koivua ja nuotiota,

Maku: Pitkä, kehokas. Eräs kanssamaistelija kuvaili tätä vanhaksi mummoksi puulämmitteisen rintamamiestalon takan äärellä. Mielikuva oli niin osuva, että varastan ja väitän omakseni.

Laphroaig Quarter Cask 48% ~2014

Tuoksu: Nenään paljon vanhempaa versiota voimakkaampi. Jyvää, mallas ja vielä kerran hyvää. ripaus vaniljaa.

Maku: Todella viljainen, vaniljaa ja tupakkaa. Lopussa pieni ripaus tervaa. Paloviinamainen ja nuorehkon oloinen edelliseen verrattuna. Tämä toi viljaisuudessaan mieleen sen kuuluisan Elovena-tytön.

Onpa vanha suosikkini muuttunut. Jännittävästi se, minkälaisia omat positiiviset mielikuvat kyseisestä tuotteesta ovat, eivät vastaa oikein kumpaakaan. Oma mielikuvani oli jotain näiden välistä: tupakkaa ja vaniljaa sisältävä voimakas ja ei missään nimessä näin viljainen turveviski. Näiden kahden välinen ero oli valtava, ottaen huomioon, että etiketissä on sama nimi.

Seems legit 

Laphroaig Cask Strength Batch 005 57.2%

Tuoksu: Raikas, viljainen ja makea. Selkeästi samasta mallista uuden QC:n kanssa.

Maku: Vaniljaa, tervaa, jälkimaku pitkä. Vedellä tulee esiin jotain vihreää.

Laphroaig 10 Cask Strength Red Stripe 55.7%

Tuoksu: Mentholia, tervaleijonaa, mallasta, ruohoa ja ripaus limeä.

Maku: Hienostunut, vihreä (moi A-P), turpeinen ja pitkä kuin sortovuodet. 

Laphroaig 10 Cask Strength Green Stripe 57.3%

Tuoksu: Tekee samat asiat kuin Red Stripe, mutta paremmin. Tuoksussa on ikääntynempi viba ja syvyyttä löytyy,

Maku: Hiukan ruohoisempi ja makeampi kuin Red Stripe, mutta muuten pyöritään samojen asioiden äärellä. Jälkimaku tuntuu loputtomalta. Itseasiassa viski jopa vaikeutti tastingia, sillä Green Stripen jälkeen seuraavaa viskiä ei ollut järkeä ennen 5 minuutin taukoa maistella.

Tasting jätti kyllä kaksijakoisen fiiliksen. Hienoja viskejä ainakin 4 kappaletta, mutta valitettavasti vanhassa oli vara parempi. 005 ja uusi QC olivat selkeä parivaljakko, ollen paljon viljaisempia ja vähemmän pastillisia ja tervaisempia kuin loput kattauksesta. Muut taas muodostivat hienon jatkumon, jossa leikittiin tervaleijonalla, turpeella, nuotiosavulla, koivuklapeilla ja mentholilla. Green ja Red Stripet antoivat jopa yllättävän vihreitä nootteja, erityisesti vedellä, joita en ole aiemmin Lappariin yhdistänyt. Nämä raitaversiot tynnyrivahvoista Lappareista kannattaa kyllä poimia talteen vielä kun niitä saa.

Viskiseikkailu 2001 - 1 = 2000

Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Itse päätin ottaa tikut molempiin silmiin ja nappasin anniskeluravintolassa lasiin kaksi vuonna 2000 pullotettua, minulle ennestään tuntematonta viskiä: Glenfarclas 1974/2000 ja Connoisseur Choice North Port-Brechin 1981/2000.

Varsinkin jälkimmäinen on mielenkiintoinen tapaus. 80-luvun viskijärveen hukkunut ja 1983 lapun luukulle lyöneen tislaamon tuotteita harvemmin kävelee vastaan. Monen muun lopetetun tislaamon tavoin pullotteet ovat nykyään kiven alla ja todella hintavia, mutta mitään Broran kaltaista kulttisuosiota tislaamo ei tietääkseni nauti. Mielenkiintoista on myös tislaamon nimi, jonka alkuperästä on hyvin eriäviä näkemyksi. Muun muassa Royal Mile Whiskies, Malt Madness ja Wikipedia eivät ole yhtä mieltä nimen alkuperästä. Taas olis historioitsijalle töitä.

Otetaan ensin käsittelyyn kuitenkin Glenfarclas.

Glenfarclas 1974/2000 43%

Tuoksu: Ministi rusinaa, mentholia ja suklaata.  Pähkinää ja/tai mantelia.

Maku: Pyöreä ja pehmeä. Ei pure eikä puske. Lopussa mausteinen ja jollain tapaa "lihaisa". Tuo mieleen pippuripihvin. Aika tamminen alkaa jo olemaan, sanoisin jopa puinen.

Ei mikään klassikko, mutta tyylikäs Glenfarclas. Sitä kuuluisaa parempaa keskikastia. Puu jyrää jo vähän tisleen yli.

Nort Port-Brechin Connoisseur Choice 40%

Tuoksu: Pölyinen, hennon maltainen. Puuta ja suklaata. Iästä huolimatta pistävän paloviinamainen nenään.

Maku: Alkuun todella pehmeä, makea ja suklainen, mutta taittuu yllättävän ärhäkäksi pippuriksi loppuun. Olin maistavinani ripauksen kookosta.

Joskun on tullut juteltua, että Connoisseur Choicen pullotteet ovat hiukan vetisiä ja samanlainen tunne tästäkin jäi. Haluaisin maistaa tynnyrivahvana. Makuelementit ei mitenkään erityisiä, mutta maun kehittyminen todella pehmeästä ärhäkkään pippuriin oli yllättävän miellyttävä. En todellakaan näillä pullojen hinnoilla tätä kaappiin ostaisi, mutta kyllä tätä mukillinen kannattaa maistaa jos vastaan tulee.

Tällä kertaa vuosikerta 2000 ei ollut vara parempi, vaikka eipä näistä kumpikaan mikään pettymys ollut. Onneksi vuonna 2000 tehtiin hyvää musiikkia.

Wemyss Malts -tasting St. Michaelissa 5.11.2014

Keskiviikkona maisteltiin Maikkelissa Wemyss Maltsin tuotteita ja sinnehän se oli suunnattava. Ensimmäiset kunnon pakkaset ja 15 minuutin pyörämatka takasivat sen, että viski tuli tarpeeseen.

Paikalle oli saatu maahantuojana toimivan BrewSeekersin Janne Lehtinen kertomaan tuotteista. Wemyss Malts on uusi tulokas indiepullottajien laajassa katraassa, mutta on Suomessa saanut ihan kiitettävästi jo näkyvyyttä. Taisi viime vuoden Uisgeessa olla firman tuotteita maistissa ja Alkokin tarjoaa ainakin Peat Chimneytä rahaa vastaan. Kovin monen indiepullotajan tuotteita ei pitkäripaisesta löydy.

2005 perustettu Wemyss Malts on laittanut noin muutenkin isot pyörät pyörimään, sillä joulukuun alussa pitäisi tippua ensimmäiset pisarat heidän uudesta lowlandeille pystytetystä tislaamostaan. Kingsbarn tulee tislaamon nimeksi ja se tähtää nimenomaan oman single maltin tuottamiseen. Hieno, että alamaillekin saadaan uutta tislaamoa pystyyn.

Illan kattaus koostui viidestä Wemyss Maltin tuotteesta, joista alla lyhyesti, miltä ne minun suuhuni maistuivat. Janne veti asiapitoisen tastingin, vaikkakin pieni kiireen tuntu vaivasi tastingia. Ei kerennyt yhtä kunnolla tuoksutella, saati maistaa, kun kiirehdittiin jo seuraavan juoman pariin. St. Michael osoittautui myös lähes tekemättömäksi paikaksi kuvauksen suhteen, ainakin kännykkäkameralla. Pitäisi vissiin hankkia se järkkäri.

Ei se kuvaaminen nyt oikein...

Linkwood 2000/2011 46% "Vanilla Zest"

Tuoksu: Vaniljaa, new makea, sitruunaa. Jopa hieman hiivainen. Tulee Hoegaarden sitruunanpalalla mieleen.

Maku: Kepeä runko, mutta yllätävän tyylikäs. Inkivääriä, mausteita, sitruunaa, mallasta. Yleisilmeeltään aika hapan.

Morhlach 1996/2011 46% "Vanilla Oak"

Tuoksu: Kevyen kukkainen, todella makeaa vaniljaa ja tammea.

Maku: Kehokkaampi kuin Linkwood. Sitrusta, mallasta, vaniljaa, mausteita ja lopussa ripaus salmiakkia.

Nämä kaksi olivat hyvin samankaltaisia viskejä. Oma ääneni meni kuitenkin Linkwoodille. Jotenkin raikkaampi ilmestys. Mortlach nyt vain toimii sherryn kanssa paremmin.

Glen Elgin 1995/2013 46% "Eastern Promise"

Tuoksu: Hajuvettä, minttua ja ruusuja.

Maku: Hapan, marjainen ja yllätävän lyhyt.

Todella outo viski. Soudin ja huopasin mielipiteeni kanssa, mutta kait se on todettava: tämä ei ollut minun viski. Ällöttävän hajuvesimäinen.

Ben Nevis 1990/2011 46% "Red Berry Cream"

Tuoksu: Öljyä, aprikooseja, happamia hedelmiä, sitrusta, Ipaa ja häivähdys new makea, jota ei näin iäkkäästä tuotteesta odottaisi,

Maku: Mallasta, likaista öljyä, hedelmiä, jotka jälkimaussa muuttuva mukavaksi mausteisuudeksi. Tässäkin IPA-maisia nootteja. Skittlesejä!

Tästä tuli mieleen VYS:in Old Buck, ja tämä on kehu. Tuoksun perusteella olin epäileväinen, mutta mausta irtosi vaikka ja mitä miellyttävää. Nam!

Cragganmore 1989/2013 46% "Evergreen Forest"

Tuoksu: Päärynää, mallasta. Todella raikas! Tuo mieleen nimensämukaisesti mieleen keväisen sekametsän piene sadekuuron jäljiltä. Olin kirjoittanut alkuperäisiin nootteihin, "ilmava" kuvaamaan tätä tunnetta.

Maku: Pähkinöitä, mausteita, omenoita ja päärynöitä. Taittuu mausteisiin ja salmiakkiin loppua kohden. Häivähdys jopa turvetta?

Parhaat oli säästetty loppuun ja kyllähän tämä Cragganmore porukan paras oli. Toki, olen tislaamon tuotteista aina pitänyt. Wemyssin arvostus kyllä nousi tämän tastingin myötä. Hävettää myöntää, mutta jotenkin firman pullojen muoto ja etiketit ovat olleet luotaantyöntäviä. Jälleen osoitus mielikuvien tärkeydestä markkinoinnissa. Jollain kelttijumalilla höystettynä nämäkin tuotteet olisivat kaikkien huulilla.

Nasujen synninpäästö - Hakushu Bourbon Barrel

NAS-viskit ovat saaneet osakseen paljon kuraa ja tähän mustamaalaamiseen on myös allekirjoittanut syyllistynyt. Onneksi on poikkeuksia, jotka vahvistavat säännöt. Japanista ponnistava Hakushu oli taikonut aika maukkaan bourbon-nasun, ja sitä oli ilo päästä maistelemaan.

Tislaamona Hakushu kuuluu Suntoryn viskidynastiaan. Suuri Viskikirja tietää kertoa, että Hakushu perustettiin tyydyttämään Japanin liikemiesten pohjaton jano vuonna 1973. Japanin Alppien kupeessa sijaitseva tislaamo on pitänyt hallussaan myös maailman suurimman tislaamon titteliä. Sinänsä Hakushun nykymeno kuullostaa tutulta: entinen blendityöhevonen on brändäämässä itseään pikkuhiljaa single malt -markkinoiden isoksi pojaksi. Ainakin tämän yhden samplen perusteella peukutan ja annan vihreää valoa tälle kehitykselle.

Hakushi Bourbon Barrel 48,2%

Tuoksu: Marsipaania, hunajaa, krysanteemia, vaniljaa ja todella makeaa mallasta. Kevyttä pippuria myös jossain kolossa.

Maku: Huh, tässähän on turvettakin! Todella makea ja hunajainen börbbä-pommi. Mausteinen, hunajan, maltaan ja vaniljan yhdistelmä tuo mieleen jostain syystä piparkakun. Suutuntumaltaan todella jämäkkä.

Todella positiivinen yllätys. Makeaa kuin mikä, mutta positiivisella tavalla. Ilmeisesti todella hyvillä tynnyreillä viimeistelty. Tai sitten Hakushu vain toimii bourbon-tynnyrin kanssa normaalia paremmin. Hieno NAS, jota pitää pikimiten saada pullo kaappiin!

Highland Park Dark Origins - kertomuksia Magnus Eunsonista

Highland Parkin NAS-uutuus kantaa nimeä Dark Origins. Nimen alkuperä on tislaamon tapojen mukaisesti vähintäänkin korkealentoinen. Tislaamon oletettu perustaja Magnus Eunson ja häneen liittyvät tarinat ovat julkaisun kantava voima. Koko tarina Eunsonin seikkailusta kannattaa käydä lukemassa, jos Valvira suo, Highland Parkin omilta sivuilta, joihin pääset käsiksi painamalla tästä.

Niille, jotka eivät jaksa lontoota tavata, tiivistetään tarina pariin virkkeeseen. Eunsonilla ei ollut niin sanotusti puhtaat jauhot (tai tässä tapauksessa maltaat) pussissa. Salakuljetuksella ja laittomalla tislaustoiminnalla on siis luotu myös yhden aikamme tunnetuimman viskibrändin perustukset. Markkinointiosaston antama kuva kaverista tuo mieleen perinteiset veijaritarinat ja "hyvät" rosvot: Britteinsaarilla Robin Hood, meillä Suomessa ensimmäisenä tulee mieleen Lapin kairojen legenda Mosku. Moskun tarina olisikin muuten hedelmällinen markkinointipohja jollekin suomalaiselle mallasjohdannaiselle tislaustuotteelle. Idean kuulitte sitten ensimmäisen kerran minulta. Mosku-vodkaa tosin taitaa jo olla.

Highland Park Dark Origins 46,8%

Tuoksu: Marjaa, nahkaa, ehkä jopa sitä kuuluisaa kanervaa. Tulee jollain tapaa Edradourin port/sherry -kokeilut mieleen. Vedellä marjat muuttuvat enemmän etelän hedelmien suuntaa: banaania, jopa persikkaa.

Maku: Mukavaa kuivaa turpeisuutta makeisiin hedelmiin yhdistettynä. Ilman vettä kuitenkin aika tunkkaisen oloinen. Vesilisällä aukeaa huomattavasti ja antaa jopa tuhkaisia nuotteja kera hedelmien ja mausteiden, jotka allekirjoittanutta miellyttävät.

Kaksijakoinen kokemus. Ilman vettä toi pahimmillaan mieleen jopa Laphroaigin PX:n. Veden kanssa huomattavasti parempi, mutta silti sellainen sekametelisopan oloinen. Ei hurmannut, mutta jäi sen verta kummittelemaan, että maistan toisenkin kerran kun tilaisuus tulee.

Dark Originsin kanssa nautittavaksi sopii musiikki sieltä synkimmästä päästä.

Lehdistötiedote: Pyynikin Käsityöläispanimo ja Kyrö Distillery Company valmistaa #Viskigate oluen!

Lehdistötiedote: 24.10.2014

Pyynikin Käsityöläispanimo ja Kyrö Distillery Company valmistaa #Viskigate oluen!

JaskanKaljat- ja mushiMALT blogien idean pohjalta tamperelainen Pyynikin Käsityöläispanimo valmistaa isokyröläisen tislaamon Kyrö Distillery Companyn kanssa #Viskigate-nimisen oluen. Kyrö Distillery Company luovuttaa Pyynikin Käsityöläispanimolle tänä viikonloppuna OlutExpo –tapahtumassa Kaapelitehtaalla, kaksi 30 litran viskitynnyriä.

Toisessa näistä tynnyreistä on kypsytetty ruistislettä ja toinen on käyttämätön. Näihin tynnyreihin Pyynikin Käsityöläispanimo laittaa kypsymään erittäin rajoitetun erän olutta. Kaikki oluesta saatava voitto menee hyväntekeväisyyteen. Oluen nimeksi tulee Pyynikin KDC #Viskigate Stout. Olut tulee valmistumaan joulukuun 2014 loppuun mennessä.


Viskikohu

Viime viikkojen aikana mediassa on vellonut #Viski ja #Viskigate. Kohun keskellä olivat myös kaksi blogia, JaskanKaljat ja mushiMALT. Nämä blogit julkaisivat OlutExpo-nimisestä tapahtumasta juomalistoja, jotka aluehallintovirasto (AVI) tulkitsi tapahtuman laittomaksi mainonnaksi. Lopulta viski-sanan käyttöön puututtiin AVIn toimesta. Tapahtumanjärjestäjä joutui ilmoittamaan blogisteille, että heidän kirjoittamistaan tapahtumaan liittyvistä julkaisuista tulisi poistaa otsikoista ja tapahtumalogoista viski-sana.


Mistä idea lähti?

Viime viikonloppuna JaskanKaljat-blogin Jaakko Matikainen ja mushiMALT-blogin Nikolas vaihtoivat keskenään kuulumisia ja jolloin tuli esille idea valmistaa viskiolut. Idea hioutui illan aikana niinkin pitkälle, että arkena Nikolas otti yhteyttä Isossakyrössä sijaitsevaan tislaamoon nimeltä Kyrö Distillery Company.

Tislaamolla innostuttiin ideasta, joten Jaakko otti yhteyttä tamperelaisen Pyynikin Käsityöläispanimon Tuomas Pereen, kertoakseen ideasta. Tuomas piti ideaa hyvänä ja näin alkoi pitkä viestittely osapuolten kesken, jonka tuloksena syntyi idea valmistaa Pyynikin Käsityöläispanimon valmistamaa olutta, kahdessa Kyrö Distillery Companyn (KDC) 30 litran viskitynnyrissä. Lopputuloksena syntyisi olut nimeltä Pyynikin KDC #viskigate Stout.

Jaakko ja Nikolas keksivät kyseisen oluen idean, mutta eivät muuten tule liittymään oluen valmistukseen/tuottamiseen – ainoastaan tarjotaan idea, jonka Pyynikin Käsityöläispanimo ja Kyrö Distillery Company toteuttavat. Olut tullee valmistumaan joulukuun 2014 loppuun mennessä ja kaikki oluesta tuleva voitto tullaan lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen. Oluen valmistavat tahot etsivät nyt sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta, joka liittyisi esim. päihdetyöhön tai lastensuojeluun.

Tämä ensimmäinen erä oluesta tulee olemaan erittäin rajallinen, mutta jatkoa on varmasti tulossa! Olut tulee saataville Papabeersin olutverkkokauppaan ja myöhemmin valittaviin maistelutilaisuuksiin.


Minkälainen olut on Pyynikin Käsityöläispanimon Stout?

Olut on tyyliltään stout, jonka mallaspohjaan on lisätty perusmaltaiden lisäksi paahdettua ohraa, ohrahiutaleita, vehnäjauhoja ja vehnämallasta. Humaliksi valittiin Challenger ja Target ja katkerot jätettiin hieman alemmas, noin EBU 20:een. Hiivana käytetään britti-stouthiiva ja olut on alkoholitilavuusprosenteilta 7. Tarkoitus on antaa tynnyrin tehdä taikansa tähän pyöreään stouttiin.


Minkälaiseen tynnyriin olut tullaan laittamaan?

Olut kypsytetään kahden tynnyrin yhdistelmänä: amerikkalaisesta valkotammesta valmistetuissa 30 litran tynnyreissä, jossa toisessa on aiemmin kypsytetty KDC:n ruistislettä. Toinen tynnyreistä on niin sanotusti virgin oak –tynnyri, eli siinä ei ole aiemmin kypsytetty mitään. Tynnyrit on kotoisin Espanjasta ja niiden sisäpinta on poltettu soveltuakseen paremmin juomien kypsyttämiseen.


Lisätietoa aiheesta:

JaskanKaljat, Jaakko Matikainen, Olutblogisti, jaska(at)jaskankaljat.fi
mushiMALT, Nikolas, Viski- ja olutblogisti, mushimalt(at)gmail.com
Pyynikin Käsityöläispanimo, Tuomas Pere, Oluentekijä, info(at)pyynikki.org
Kyrö Distillery Company, Mikko Koskinen, Brand & Gin, mikko(at)kyrodistillery.com, 0503794642

---
Blogit:
JaskanKaljat (www.jaskankaljat.fi)
mushiMALT (www.mushimalt.blogspot.fi)

Viskiostereita ja neljän suora Glen Gariocheja

Glen Garioch on tarjonnut minulle historian saatossa sen huonoimman kokemuksen yksimaltaisten parissa. Tislaamon Highland Tradition on huonoin maistamani single malt -viski. Onneksi annoin tislaamolle uuden mahdollisuuden, sillä vastaan on tullut hyviäkin pullotteita. Oikeastaan Highland Tradition näyttäisi olevan se säännön vahvistava poikkeus. Tämä ei niin hypetetty tislaamo valmistaa pääosin laadukasta kamaa, joka ei todellakaan huku Speysiden tai Highlandin harmaaseen massaan.

Reilu viikko takaperin pääsin maistelemaan neljää tislaamon tuotetta rinnakkain. Kattauksessa oli 12-vuotias, Virgin Oak, bourbon kypsytelty Vintage 1994/2011 ja sherrykypsytetty Vintage 1999/2013. Kaksi ensimmäistä pääsivät rinnakkain lasiin ja Vintaget säästettiin loppuhuipennukseksi.

Glen Garioch 12yo

Tuoksu: Banaania, sitruksia, mallasta ja hentoa vaniljamaista makeutta. Ministi puskee liimaa jostain välistä sotkemaan muuten oivaa tuoksua.

Maku: Tasapainoinen ja miellyttävän maltainen. Suutuntuma kivennäisvesimäinen. Loppumaussa iskee kivasti pippuria hedelmien ja maltaan sekaan. Ei paha!

Glen Garioch Virgin Oak

Tuoksu: Nenään miellyttävä tapaus. Julia-karamellejä, rusinoita ja puuta.

Maku: 12-vuotiasta veljenään ohuempi, rajumpi, ärhäkämpi ja jopa "palaneen" oloinen. Ei oikein mitään mistä ottaa kiinni. Tätä ei huvikseen kielellä pyörittele. Vedellä rauhoittuu hieman ja antaa pieniä pilkahduksia vihreästä ruohosta. Erittäin lupaavaan nenään ja 12-vuotiaan tasapainoisuuteen nähden todella kova pettymys.

Kaksikosta selvisi mielestäni selkeänä voittana 12-vuotias, joka on peruspullotteeksi kyllä oivaa tavaraa. Suosittelen! Tällä kertaa Virgin Oak petti ja pahasti ja oli mielestäni kattauksen selvästi heikoin viski. Tämä yllätti, sillä yleensä olen näistä virgin oak -johdannaisista pitänyt. Seuraavana lasiin laukkasivat vintaget.

Glen Garioch 1994/2011

Tuoksu: Makeaa vahamaisuutta, hapokasta greippiä ja ripaus vaniljaa. Valloittava tuoksu!

Maku: Makea hapokkuus jatkaa hallitsevana elementtinä ja saa seurakseen voin. Loppumaun mausteet ja salmiakki kruunaavat hienon juomaelämyksen!

Glen Garioch 1999/2013

Tuoksu: Kumia, luumuja ja muita kuivattuja hedelmiä sekä ruutia.

Maku: Kuivatut hedelmät dominoivat ruudin ja pähkinöiden tukiessa makua. Hieno juoma tämäkin!

Tynnyrivahvat Vintaget olivat tällä kertaa mielestäni omassa kastissaan. Hintaluokassaan molemmat ovat huippuviskejä, joita ostaa ja juo mielellään. Bourbonkypsytetty 1994/2011 antoi lähes clynelishmäisiä piirteitä nenään ja oli siten kaksikosta enemmän minun makuuni, mutta mukavan tuhti oli tämä sherryisempikin tapaus. Kahdeksan hengen seurueen suosikki löytyikin näistä kahdesta bourbon-viimeistellyn vieden niukasti voiton 4-3. Yksi hajaääni meni Virgin Oakille. Virgin Oakia lukuunottamatta en näe syytä olla ostamatta näitä, jos vastaan tulevat ja hintakehityksessä ei ihmeempiä tapahdu. Nannaa!

***

Ja eihän ne viskisekoilut tähän loppuneet. Stockmannin Hullut päivät antoivat hulluja ideoita ja tuli kannettua kotiin kaksi laatikkoa ostereita. Sen sijaan, että olisin tyytynyt sitruunamehuun tai soijaan näiden limakasojen syönnissä, päätin lyödä pöytään viskiä. Caol Ilan moscatel-viimeistelty distillers edition antoikin osteriin, näin kiltisti sanoen, "jännän" vivahteen. Osterin sisällä oleva suolainen liemi sai itseasiassa savusta aika hauskan lisän merelliseen makupalettiinsa. Valitettavasti itse osteri taisi kyllä tällä kertaa vain huonontua viskin lisäämisestä. Mutta eipä tarvi toista kertaa tätä ruokaa viskillä pilata. 

Herkkujen aatelia!

Ajatuksia viskigatesta

Viikonloppuna somea ravisteli viskigate. Tapahtumat alkoivat perjantaina, kun mushiMALT- ja Jaskan Kaljat -blogien pitäjät saivat AVIlta nootin, että Olut ja viskiexpoon (oletan, että festivaalin oikean nimen mainitseminen on tässä tapauksessa sallittua) liittyvistä kirjoituksista on poistettava sanat viski tai tapahtuman anniskelulupa evätään. Tarkka tapahtumien kulku kannattaa katsoa asianomaisten blogeista. Jaskan Kaljat ja mushiMALT.

Tapaukseen liittyy paljon absurdeja piirteitä. Väännetään rautalangasta: Miten yksityisen henkilön, joka ei ole tapahtumaa järjestämässä, blogipostaukset voivat olla este tapahtuman anniskelulupien saamiselle? Ainoa selitys on se, että Aluehallintovirastossa ei uskota, että kirjoittelu on vastikkeetonta tai kirjoittajilla ei ole kytköksiä tapahtuman organisaatioon. Tällaiset syytökset pitäisi pystyä todistamaan ennen mielivaltaista sananvapauden rajoittamista. Tässä tapauksessa molemmat bloggarit taipuivat viranomaisen "pyyntöön", sillä vastuun ottaminen harrastustapahtuman kaatumisesta ei ole vaivan arvoista. Koko irvokas tapahtumaketju noudattaakin armeijasta tutun joukkopsykologian tunnusmerkkejä: yksi mokaa, koko joukko kärsii. Tällainen ei kuulu oikeusvaltion toimintatapoihin.

Asia poiki myös mielenkiintoisia sivujuonteita. Helsingin Sanomien, Iltalehden ja Ilta-Sanomien jutut aiheesta nousivat nopeasti luetuimpien uutisten joukkoon ja somessa on käynyt koko viikonlopun kova kuhina. Suuttumus viranomaistoiminnan mielivaltaisuuteen ja alkoholipolitiikan uusiin tuuliin on ollut käsinkosketeltavaa. Uusi blogikin ilmestyi meitä ilahduttamaan. Varmaa on kuitenkin se, että Olut ja viskiexpolle tämä mediahuomio oli lottovoitto. Toivottavasti mahdollisimman moni saapuukin edes protestiksi paikalle!

Sinänsä koko Suomen alkoholipolitiikan nykytila ja siitä käytävä keskustelu on naurettavaa. Olen iltalukemisena kahlannut läpi Jonna Pulkkisen Jallu: Jaloviinan ja paloviinan historia -teosta. Siitä löytyvä historiaosuus antaa oivan kuvan Suomen kieroutuneesta alkoholipolitiikasta historian saatossa. Kuitenkin perustrendi kieltolainjälkeisessä Suomessa on ollut selvä. Alkoholilaki on järkevöitynyt ja löystynyt. 2000-luvun veronalennukset laskivat alkoholin hinnan jo sivistysvaltion tasolle. Kuvaavaa on se, että kun veronalennuksista luovuttiin, eräs ystäväni osti juuri ennen päätöksen voimaantuloa noin 10 pulloa yksimaltaista paikallisesta pitkäripaisesta. Tämän jälkeen hänen viinaostoksistaan ei ole pahemmin verorahoja Suomeen jäänyt, vaan roposet ovat kiltisti matkanneet Saksaan, Hollantiin ja Britteinsaarille.

Uusimpana twistinä tässä farssissa oli Glenmorangien kotisivuille pääsyn esto suomalaisista ip-osoitteista. Huhujen mukaan kyseessä oli tislaamon oma päätös, mutta on hankala kuvitella tällaisen päätöksen syntymistä ilman Suomen viranomaisten yhteydenottoa. Toivottavasti tämä hulluus sentään lopetetaan mahdollisimman pian. Nettisensuuri ei tule toimimaan. Ja jos moiset hullutukset huolettaa, kannattaa käydä hakemassa vaikkapa TOR-selain koneelleen. Näin anonymiteetti on suojattu ja kansalliset rajoitukset eivät ole enää ongelma.

Suomen viranomaisten ja alkoholilain toimivuuden kannalta internet tulee olemaan suuri ongelma. Suomen lait eivät ainakaan minun tietääkseni koske ulkomaisilla palvelimilla olevia internetsivustoja, vaikka ne olisivat suomalaisten ylläpitämiä ja suomenkielellä. Olen myös huolissani vuodenvaihteen alkoholilain tuomista uudistuksista. Esimerkiksi rekkojen kyljestä poistuvat alkoholimainokset tulevat olemaan onnenpäivä vaikkapa virolaisille kuljetusfirmoille, joita rajoitukset eivät tule koskemaan. Työn ja yrittäjyyden vastainen politiikka kansanterveyttä olkinukkena käyttäen on rikos Suomen kansaa kohtaan.

Ylläolevan pohjalta minä, Just Peat It! -blogin pitäjä Sampo Marski, lupaan antaa täyden tukeni tulevissa eduskuntavaaleissa sille puolueelle, joka tämän hulluuden lupaa lopettaa. Haluan myös ilmaista tukeni Jaskan Kaljat ja mushiMALT -blogien pitäjille ja toivon, että asia saa myös päättäjät hereille. Vielä ei ole vuosi 1984.

Never heard of a hobbit before - testissä kasa nevöhööd-viskejä

Tarussa sormusten herrasta entti nimeltä Puuparta ihmettelee pieniä olentoja, jotka ovat eksyneet hänen metsäänsä. Elokuvassa Puuparta päästää suustaan lausahduksen: "Never heard of a hobbit before". Viime perjantaina pääsin kokemaan Puuparta-tasoista ihmetystä kun suuntasin kotitastingiin, jonka mystisenä teemana olivat nevöhööd-viskit.

Pöytään oli isännän toimesta juoksutettu useampi skotlantilaisen viskikulttuurin outolintu ja vieraiden laukuista taisi pesue vielä muutamalla pullolla kasvaa. Yhteensä kahdeksan entuudestaan outoa tislaamoa ja viskiä lupasi mukavaa iltaa juomista maltaisimman parissa. Kattaus kokonaisuudessa nautintajärjestyksessä:

Allt-a-Bhainne SMWS 108.6 60%
Allt-a-Bhainne 1995/2013 The Ultimate Selection 46%
Mosstowie 1975/1994 Connoisseur's Choice 40%
Inchmurrin 1966/1996 OB 40%
Tamnavulin - Glenlivet 15yo Moon Import "The Birds"-series 45%
Glendullan 1993/2007 Murray McDavid 46%
Macduff 24yo Cadenhead 53,3%
Glenury 1980/2000 Douglas Laing 50%

Koko komeus.

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi kaksi Allt-a-Bhainnea ja Mosstowie. Ensinmainittu on Chivas Brotherssin blendilehmä Dufftownin lähistöllä, Mosstowie on sen sijaan mielenkiintoisempi tapaus. Mosstowie on nimittäin Miltonduffin lomond-pannuilla tehtyjen tislauserien työnimi. Viskiä valmistettiin Miltonduffin tiloissa vuosina 1964-1981. Vain 17 valmistusvuotta takaavat sen, että tätä viskiä ei joka kuppilassa vastaan kävele.

Allt-a-Bhainne SMWS 108.6 60%

Tuoksu: Erittäin puhtaan ja selkeäpiirteisen oloinen. Koivunlehtiä, liimaa, salmiakkia ja kevyttä sitrusta.

Maku: Ilman vettä aika pommi ja maut tukossa. Vedellä antaa kielelle happamia sitrushedelmiä ja lehtivihreää. Yllättävän pitkä jälkimaku seikkailee salmiakin ja sitruksien maassa.

Allt-a-Bhainne 1995/2013 The Ultimate Selection 46%

Tuoksu: Sitruksinen, huomattavan paljon maltaisempi kuin "pikkuveljensä". Jotain koivunlehtien tapaista tässäkin on.

Maku: Koivu ja puut muodostavat makuelämyksen joka muistuttaa kesäsaunaa johon on kannettu tuore koivuvasta. Selkeästi makeampia kuin SMWS, mutta silti enemmän hapan kuin makea.

Mosstowie 1975/1994 Connoisseur's Choice 40%

Tuoksu: Kepeän marjaisa ja lämmin tuoksu sekottuu johonkin tammiseen. Miellyttävä.

Maku: Pyöreä, helppo, silti suussa mukavan pureksittava.Puu ja hedelmäisyys leikkivät kielellä mielyttävästi antaen lopussa ripauksen mentholia. Tasting noteissa lukee isolla: VALMIS PAKETTI.

Mosstowie selviytyi kolmikosta selkeäksi ykköseksi. Allt-a-Bhainnet eivät mitään "perustylsiä" olleet, mutta tässä seurassa ehkäpä heikoin parivaljakko.

Seuraavaksi tartuttiinkin kahteen outolintuun. Inchmurrin on eräs useista Loch Lomondin tislaamon single malt -brändeistä. Inchmurrin sattuu olemaan saari tislaamon edustalla. Tamnavulin puolestaan on White & Mackayn blendeihin tavaraa syytävä ison kapasiteetin, mutta pienen tunnettavuuden tislaamo.

Tamnavulinin tapauksessa mielenkiintoisempaa on pullottaja. Moon Import nauttii nimittäin keräilijäpiireissä kulttimainetta. 80-luvulla Italian viskimarkkinoille tavaraa pullottanut firma loi  "The Birds", "The Sea" ja "The Animals" julkaisusarjoillaan vahvan maineen itselleen. Erityisesti etiketit miellyttävät silmää. Muistuttavat itseasiassa meidän rakkaista lintumaalariveljeksistä, von Wrighteistä. Tamnavulinin kylkeen oli lyöty kasa hanhia. Onkohan tässä muuten flora & fauna -sarjan esikuva?

Inchmurrin 1966/1996 OB 40%

Tuoksu: Mentholia, mallasta, suolaa ja tupakkaa raikkaassa paketissa.

Maku: Kehokas ja pureksittava viski jossa tuoksun lupaavat maut sekoittuvat todella tasapainoiseksi ja miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Huippu viski!

Mikä sorsa tämä nyt on?

Tamnavulin - Glenlivet 15yo Moon Import "The Birds"-series 45%

Tuoksu: Jyviä ja mallasta ja ripaus mentholia. Hiukan vaisun ja hennon oloinen.

Maku: Hiukan ipa tyylistä hapokkuutta, kaverit löysivät jopa mantelia, mutta kokonaisuudessaan tästä oli todella hankala saada kiinni. Jos haluaa pahasti sanoa niin, perusmallasviski.

En tiedä kuinka paljon Tamnavulin kärsi maistelupaikasta, mutta ainakin loistavan Inchmurrinin jälkeen se oli setin isoin pettymys. Eikä vähiten pullottajan legendaarisen maineen vuoksi. Inchmurrin taas osoitti, että vaikka Loch Lomondin omaa nimeä kantavat single maltit eivät mitään ylistyssanoja ole keränneet, voi sieltä silti huippuviskejä ulos putkahtaa. Todella tyylikäs viski.

Viimeinen suora sisälti tässä seurassa nuorehkon Glendullanin, joka oli saanut osakseen hämmentävän rioja-punaviinitynnyrikäsittelyn, sekä kaksi ikääntynytt sherryjyrää Glenuryn ja Macduffin muodossa. Glenury on näistä kahdesta ehkä se mielenkiintoisempi sillä tislaamo on suljettu vuonna 1985. Tämän lisäksi se onnistui elinaikanaan hankkimaan viskiteollisuudessa suhteellisen harvinaisen kuninkaallisen huomionosoituksen. Tämän vuoksi tislaamo tuleekin usein vastaan nimellä Glenury Roal.

Glendullan 1993/2007 Murray McDavid 46%

Tuoksu: Vaniljainen, mausteinen ja marjaisa. Jotain keksimäistä myös havaittavissa. Makean oloinen.

Maku: Marjat ja makeus hallitsevat makua kunnes lopussa hento mausteisuus valtaa alaa mustapippurin muodossa.

Macduff 24yo Cadenhead 53,3%

Tuoksu:  No nyt! On kumia niin, että heikompaa hirvittää. Luumuja ja pellavaöljyä siellä jossain kumihanskojen keskellä kellui myös.

Maku: Kumi (!), kypsät hedelmät ja hapokkuudesta juontuva hento kahvi.

Glenury 1980/2000 Douglas Laing 50%

Tuoksu: Jos mahdollista, vielä voimakkaampi kumi kuin Macduffissa. Sellainen punainen pyörän sisäkumi tyylinen pommi. Likaista öljyä ja ylikypsiä hedelmiä tässäkin.

Maku: Kumia, kahvia, öljyinen ja hiukan happamia ipa-nootteja. Iso ja pitkä viski, joka kuivuu mahtavasti loppuun. Toppen!

Glendullan jäi valitettavan jalkoihin kahden sherryjyrän dominoidessa tastingin loppua. Käsittämättömän kumisia tapauksia molemmat, mutta Glenury tekee samat hyvät asiat vielä isommin ja paremmin. Pöydässä virisi myös keskustelua kumimaisen olemuksen alkuperästä ja vanhat parrat ohjeistivat junioria, että se tulee rikin ja vahvan sherryn yhdistelmästä. Uskon, kunnes toisin todistetaan.

Kokonaisuudessaan kattaus oli loistava. Nevöhööd-tasting voisi nimittäin olla myös aikamoinen painajainen. Parhaan viskin tittelistä kamppailevat Inchmurrin elegantilla ja tasapainoisella tyylillään sekä Glenury, jonka kuminen sherrymäisyys oli lähes aggressiivista ja pelottavaa. Yhtään oikeasti huonoa viskiä kattauksessa ei ollut. Tätä lisää!

Sunnuntai-Bowmorea

Pienet hetket ja niistä nauttiminen ovat elämän suola. Yksi tällainen on kun hyppäät hyvässä seurassa sunnuntai-iltapäivänä pyörän selkään ja suuntaatte seesteiselle sunnuntaituopille. Tai kuten minun tapauksessani, sunnuntaiviskille.

Maikkelin viskilistasta osui silmään tällä kertaa hiukan vanhempi Bowmore-pullote. Douglas Laingin The Old Malt Cask -sarjan single cask vuodelta 1983. 80-luvun Bowmoret eivät mitään erikoisalaani ole, mutta jotain ajatuksia oli siitä, mitä lasiin oli tilattu.

Ruumis...

...ja veri!

Bowmore 1983/2007 O.M.C. 50%

Tuoksu: Selkeä parfyymimäisyys ja saippua puskee nenään, mutta ei niin häiritsevästi, mitä olen pahimmillaan kokenut. Itseasiassa aika miellyttävästi. Ja onhan sitä herukkaakin siellä kivasti kepeään turpeeseen kiedottuna. Koko komeus on vuorattu kevyellä merisuolalla. Herkullisen tuoksuinen!

Maku: Maussa samat elementit jatkavat hallitsevina pienellä salmiakkilisällä, joka varsinkin vesitilkalla pääsee oikeuksiinsa. Maussa iän on tuomaa jämäkkyyttä, mutta kuvaisin juomaa silti sanalla hienostunut. Suurimmat särmät on hiottu pois ja tästä viskistä ei mitään äärimmäisiä nootteja saa. Jokin metallinen jälkimaku juomasta jää suuhun, joka pienesti häiritsee viskielämystä. Pitkän jälkimaun pauloissa tästä ei kuitenkaan jaksa välittää.

Hieno, hieno juoma. Herukka ja parfyymit pysyivät tässä Bowikassa sopivan pyöreinä ja tasapainossa, jotta mitään ällötysrefleksiä ei päässyt syntymään. Sunnuntaiviskiksi täydellinen, sillä jätti jälkeensä hartaan tunnelman ja oli jälleen muistutus siitä, millaisia elämyksiä viskiseikkailut voivat lasiin kuljettaa. Amen!

Nasut hulluuden vuorilla ja muita kertomuksia sadannen postauksen kunniaksi

Tänään on erään terroriteon muistopäivä, mutta maailmassa on onneksi tärkeämpiäkin juttuja. Kuten viski! Ja viskiblogit! Tämä on sadas postaukseni, ja sen kunniaksi kirjoittelin hiukan ylös ajatuksiani NAS eli No Age Statement -viskeistä. Osa ideoista on omia, osa varastettuja. Toivottavasti teksti herättää ajatuksia. Jätä ihmeessä kommenttia, jos jokin asia jäi vaivaamaan, huomasit asiavirheitä tai haluat sanoa vaikka "moi". Niin, ja kaada itsellesi muki viskiä. Teksti on pitkä.


Prologi

En hirveämmin perusta viskikrääsästä. Alla olevan kuvan paidasta kuitenkin innostuin. Se nimittäin yhdistää humoristisen ironisesti viskin ja yhden minulle rakkaimmista fantasiamaailmoista - Lovecraftin unenomaiset kauhukertomukset.

Itselleni rakkain Lovecraftin kertomuksista on tarina nimeltään  Hulluuden vuorilla. Siinä Etelänapamantereelle lähetetty tutkimusryhmä kohtaa muinaisen sivilisaation jäänteet, ja he tajuavat, etteivät ihmiset ole maapallolla yksin. Jokin nukkuu ikijään alla.

Tarinan suurin opetus on sen kauhuelementeissä. Lovecraftin kauhu perustuu tuntemattomaan. Ihmisen voimattomuus oman kohtalonsa edessä ja suuri tuntematon pelottavat vielä nykyihmistäkin. Ei ole sattumaa, että autolla ajoa ei pidetä kovinkaan vaarallisena, mutta lentopelkoisia löytyy joka pitäjästä, vaikka onnettomuustilastot osoittavat juuri päinvastaista. Samasta syystä myös Hulluuden vuorilla on pelottava. Tarinan kirjoitushetkellä 1931 Etelänapamanner oli viimeisiä oikeasti ihmiselle tuntemattomia alueita, ja siihen kohdistui paljon huomiota. Viimeinen merkkipaalu, Etelänapamantereen keskipiste, saavutettiin vasta vuonna 1958 neuvostoliittolaisen retkikunnan toimesta.

Miten tämä kaikki liittyy viskiin? Sen lisäksi, että ylläoleva avaa tarinaa T-paitani takaa, se valottaa myös sitä, miksi NAS-viskit pelottavat viskiyleisöä. Muutos, tietämättömyys ja voimattomuus, lovecraftiaanisen kauhun peruselementit, ovat vahvasti läsnä myös meneillään olevassa viskimarkkinoiden murroksessa.

Nykytila

Syypäänä NAS-viskien suosioon pidetään räjähdysmäisesti kasvaneen kysynnän tuottamaa tarjonnan niukkuutta. Yleisesti hyväksytty totuus kertoo viskin elävän ennen näkemätöntä ja maailmanlaajuista buumia. Kysyntä on valtava, ja tislaamoilla on vaikeuksia tuottaa markkinoille tarpeeksi nopeaa juotavaa maailman janoisille.

Erityisen suurta huolta viskinjuojissa on synnyttänyt tarjontaa suuremman kysynnän synnyttämä hintojen nousu. Varsinkin high end -pullotteet ovat nostaneet arvoaan valtavasti. Lisäksi useita peruspullotteita on tislaamojen toimesta lopetettu ja tuotu tilalle NAS-pullotteita. Uusimpana esimerkkinä tästä on Macallanin päätös lopettaa sekä ikämerkitty perusrange että Fine Oak -sarja ja korvata ne NAS-viskeillä.

Yksi vitsaus, näin viskinjuojan näkökulmasta, on viskibisnekseen ilmestyneet keräilijät ja sijoittajat. Viskillä keinotellaan, siihen sijoitetaan ja sitä kerätään ilman pienintäkään aikomusta juoda pisaraakaan itse elämän vettä. Viskimaailmaan on tullut sijoittajia ja keräilijöitä muun muassa viinin parista, jossa suurin hintapiikki on kuulemma jo ohitettu. Mielenkiintoisinta asiassa on talouskriisin vaikutus viskisijoittamiseen. Markkinoiden heittelehtiessä pääomalla on tapana etsiä uusia sijoituskohteita, ja tällä kertaa ihmiset ovat löytäneet viskit. Bloomberg julkaisi vast'ikään mielenkiintoisen artikkelin viskisijoittamisesta, joka kannattaa tarkastaa tästä.

Historia

Glenfarclasin 105 Proof on tislaamon itsensä mukaan ensimmäinen tynnyrivahvuinen single malt markkinoilla. Jos The Whisky Exchangen artikkelia on uskominen, saa kyseistä pulloa kiittää myös nykyisen NAS-villityksen aloittamisesta, ainakin korkeamman profiilin tislaamojen osalta. Samaisessa artikkelissa mainitaan nykyisen viskibuumin alkusysäykseksi 1990-luvun alku.

Itse olen nyt seurannut viskimaailmaa aktiivisesti vuodesta 2009. Sitä edeltävästä ajasta olen kuulopuheiden ja muiden toisen käden lähteiden armoilla, mutta näyttäisi, että hintojen nousu on kiihtynyt käsi kädessä NAS-viskien määrän kanssa.

Nykyistä buumia tarkastellessa on hyvä muistaa, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun viskillä menee lujaa. Viski on kokenut historiansa aikana taloudellisia ylä- ja alamäkiä siinä, missä kaikki muutkin teollisuuden haarat.

Ensimmäisen kuplansa viskiteollisuus puhalsi 1890-luvulla, kun The Pattison Brothers kompastui omaan mahdottomuuteensa. Raskaalla velkavivulla rakennettu viski-imperiumi syöksi kaatuessaan vuonna 1898 koko teollisuudenhaaran mukanaan taantumaan. Liian paljon, liian nopeasti. Hyvän artikkelin aiheesta voi lukaista Scotch Malt Whisky Societyn sivuilta.

Seuraavan kerran viskillä meni lujaa 60- ja 70-lukujen taitteessa. Toisesta maailmansodasta jaloilleen päässyt maailma tarvitsi ilmeisesti alkoholia unohtaakseen sodan kauheudet - tai sitten ihmisillä oli jano. Valitettavasti maailmanpolitiikka esti jälleen viskin maailmanvalloituksen. Öljykriisi ja Vietnamin sodan myötä muuttunut Yhdysvaltojen sisäpolitiikka ajoivat viskiteollisuuden ahtaalle. 80-luvulle tultaessa puhuttiin jo niin sanotusta "viskijärvestä", jolla viitattiin suureen määrään ylimääräistä viskiä, jolle markkinoilla ei kysyntää riittänyt. Tämän kuplan jälkimaininkeihin upposi sellaisia kulttitislaamoja kuin Ardbeg, Port Ellen ja Brora.

Nasujen maihinnousu

Jos NAS-viskit ovat oire ylikuumentuneista viskimarkkinoista, miksi ne ilmestyvät vasta nyt, vaikka viskiteollisuus on synnyttänyt kuplia ennenkin? Minun teoriani perustuu siihen, että meidän nykyinen (oletettu) kupla on ensimmäinen viskiteollisuuden ylikuumeneminen, jossa on kyse single malt -viskistä. Edelliset viskibuumit ovat rakentuneet nimenomaan sekoiteviskien ympärille.

Sivuhuomiona mainittakoon, että single malt -viskit ovat todella uusi keksintö. Vaikka ne ovat koko viskin historian ajan eläneet omaa elämäänsä blendien rinnalla, voi ainakin minun tietojeni mukaan single malt -viskien tarinan nykymuodossaan aloittaa Glenfiddichin lanseeramisesta vuonna 1964. Väittämäni tueksi minulla on heittää jopa tilastoa: 90-luvun alussa skottiviskeistä vain 3% juotiin yksimaltaisena, kun taas vuonna 2012 vastaava luku oli jo 8% ja liikevaihdoltaan yksimaltaiset edustivat 18% skottiviskien markkinoista.

Sekoiteviskien maailmassa perinteinen vanhempi=parempi -kaava on kuluttajan mielessä rikottu jo aikoja sitten. Vahvoihin brändeihin perustuvat blendit ovat historian saatossa myyneet ja menestyneet maailmalla mainiosti ilman ikämerkintöjä, vaikkakin brändien "paremmista" pullotteista ikämerkinnät ovat  yleensä löytyneet. Esimerkiksi Johnnie Walker Red Label tuli markkinoille 1909 ilman ikämerkintää etiketissä.

Yksimaltaiset viskit ovat synnyttäneet brändinsä verrattain nopeasti. Toki Glenfiddichin, Glenlivetin ja Macallanin kaltaiset tislaamot ovat olleet kova juttu jo ennen 2000-lukua, mutta jotenkin itselleni viskien brändäys on iskenyt silmille vasta 2000-luvun myötä. Ardbegin uusi tuleminen, Bruichladdich ja uusimpana esimerkkinä Dalmoren uudelleenbrändäys ovat tuoneet viskimarkkinointiin aivan uudenlaisia tuulia. Skottilainen single malt on ravistanut viimeistään uudella vuosituhannella skottiruudut ja säkkipillit kyljestään ja ottanut käyttöön modernit markkinoinnin työkalut.

Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta yksi asia on varma: vahva brändäys on NAS-viskien elinehto. Viskiteollisuus on syöttänyt kuluttajalle ajatusta iäkkäämmästä tuotteesta kalliimpana ja parempana niin pitkään, että siitä eroon pääsemiseen vaaditaan todella vahvaa brändäystä. Kuten muillakin teollisuuden aloilla, myös viskiteollisuudessa tärkeintä on erottua massasta. "Maailman turpeisin", "tislaamomestarin salainen resepti" ja "se ja se Skotlannin maantieteellinen erityispiirre" ovat tapoja tämän saavuttamiseksi. Enää ne pitää saada vain ihmisten tietoisuuteen.

Nasut, provenance ja paluu tulevaisuuteen

Tavallaan viskiteollisuutta käy sääliksi. Se on sekä oma-aloitteisesti että tahtomattaan pitänyt yllä käsityöläisyyden ja ennen kaikkea alkuperäisyyden leimaa. Yksimaltainen on ollut globaalissa mittakaavassa pienen piirin salaisuus. Monesti puhutaan niin sanotusta provenancesta. Tämä sanahirviö on kääntymässä nyt itseään vastaan. Ennen NAS-invaasiota viskiä juomaan oppineet ovat myös tislaamojen markkinointikoneiston puolesta opetetettu arvostamaan asioita, joihin NAS-ideologia ei sovi. Periaatteessa nämä molemmat mielikuvat ovat samalla tavalla valheellisia. Viskiteollisuuden suuri haaste onkin saada ne ihmiset, jotka nielivät ensimmäisen valheen, uskomaan uuteen, markkinatilanteen kannalta tislaamoille edullisempaan valheeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että siirtymä nasuihin ei ole voinut tapahtua ilman markkinointibudjettien huimaa nousua. Koska kysyntä pakottaa tiputtamaan vanhempien viskien määrää tuotteissa, markkinointi tulee yhä kalliimmaksi ja tärkeämmäksi. Viskit jäävät uudelleen imagonsa vangiksi.

NAS-buumin suurin syy on kysynnän ja tarjonnan epäsuhta. Viskiteollisuudessa ei pystytä volyymiä lisäämällä reagoimaan kovin nopeasti muuttuneisiin markkinatilanteisiin. Tuotteen valmistukseen menee yksinkertaisesti liikaa aikaa. Tämä saattoi olla merkittävä tekijä myös edellisissä kuplissa, sillä on riski, että nousukaudella tehdyt sijoitukset lisäkapasiteettiin alkavat tuottaa hedelmää vasta, kun kovin buumi on jo ohitse.

Muitakin käytännön syitä NAS-viskien suosiolle on olemassa. Tynnyrien riittävyys on yksi ongelma. Toisaalta vanhaa viskiä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi markkinoiden tarpeisiin. Kovan kysynnän myötä on taloudellisesti järkevämpää sekoitella vanhat ja uudet viskit keskenään ja ottaa rahat pois nyt eikä huomenna. Tislaamot ovat kuitenkin liikeyrityksiä, joiden tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa.

Täydellisessä maailmassa NAS-viskit eivät olisi ongelma. Eikö viski olisi järkevintä lyödä pulloon silloin, kun se on parhaimmillaan, eikä silloin kun tietty vuosimäärä tulee täyteen? Jos 20-vuotiasta viskiä 4-vuotiaaseen sekoittamalla saadaan aikaiseksi viski, joka on enemmän kuin osiensa summa, eikö näin kannata tehdä? Tykkään myös NAS-viskien mukanaan tuomasta status quon rikkomisesta. Uusia tynnyreitä ja uusia tislausmenetelmiä on alettu käyttää rohkeasti, ja parhaimmillaan viskimaailman pioneerien toiminta tuo mieleen olutmaailman mikropanimo-meiningin, jota on ollut ilo seurata.

Valitettavasti emme elä täydellisessä maailmassa. Erityisesti NAS-viskeihin liittyvä tiedon pimittäminen ärsyttää. Ei sillä, että ikämerkinnöillä olisi makuun suurta vaikutusta, mutta jotain osviittaa ne viskistä antavat. Tämän tiedon haluaisin edelleen pullosta lukea.

Yksi ratkaisu olisi skottiviskien kohdalla säätelyn helpottaminen. The Scotch Whisky Regulations määrää, että ikämerkinnät on laitettava pulloihin vain nuorimman käytetyn tisleen mukaan. Yksinkertainen parannus lakitekstiin olisi, jos etiketissä saisi mainita kaikkien käytettyjen tisleiden iät, kunhan mainitsee ne kaikki. Täydellisessä maailmassa minun viskipullojeni takaetiketissä voisi lukea vaikkapa näin: Tähän batchiin viskiä X on käytetty 3 bourbon tynskää 4-vuotiasta tislettä, 1 portviinitynnyri 9-vuotiasta ja 2 sherrytynnyriä 15-vuotiasta viskiä tislaamolta Y.

Mihin NAS-villitys sitten johtaa? Ainakaan heti kupla ei ole puhkeamassa, ja ehkä emme varsinaisessa kuplassa eläkään. Tislaamoja syntyy koko ajan lisää ja vanhoja laajennetaan, joten jos jotain historiasta on opittavaa, niin varsinainen kupla on vasta kehittymässä. NAS-viskit voivat ilmiönä juuri estää kuplien syntymisen. Kapasiteetin kasvattaminen näkyy nopeammin markkinoilla, joten ylikapasiteettiä ei pääse syntymään niin helposti.

Ylituotannon lisäksi viskin globaalia voittokulkua ovat häirinneet lähinnä kansainväliset selkkaukset, kuten maailmansodat. Yksi tällainen meillä voi olla edessä, kun skotlantilaiset äänestävät ensi viikolla itsenäisyydestään. Itsenäistymisen myötä mitä ilmeisemmin EU:n ulkopuolelle jäävä Skotlanti saattaisi kärsiä tullirajojen ulkopuolelle jäämisestä juuri sen verran, että yksimaltaisten hinnat nousisivat kuluttajan kipukynnyksen yläpuolelle. Aika näyttää.

Oma mielipiteeni nasuihin on kaksijakoinen. Olen siirtynyt paljolti indiepullottajien leiriin, mutta kyllä on kaappiin myös nasuja eksynyt. Esimerkiksi Ardbegin Auriverdes oli erinomainen viski. Viskinjuominen on loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen juttu, ja asiat on hyvä kokea itse ennen kuin antaa muiden mielipiteiden niihin vaikuttaa. Itse otan kuitenkin protestiksi reilun kaadon Macallanin kymppiä. Tekee sitä kuuluisaa NASueinaria. Kippis!

Lähteet:
http://www.scotch-whisky.org.uk/media/62024/2012_statistical_report.pdf
http://www.smws.co.uk/your-society-adventure/article-archive/The_Day_the_Bubhtmlble_Burst.html
http://www.bloomberg.com/news/2014-08-21/whisky-hunters-scour-globe-for-rare-malts-as-wine-sours.html
http://www.thewhiskyexchange.com/D-490.aspx
http://www.legislation.gov.uk/uksi/2009/2890/regulation/12/made
Still going strong: A History of Scotch Whisky Advertising 
The Science and Commerce of Whisky