Määrämittainen Speysiden helmeen

Perjantaina tuli aloitettua pitkä ja kuuma viskikesä Tormore kotitastingin merkeissä. Tislaamo ei kenellekkään paikalla olleista ollut mitenkään tutun puoleinen, sillä kuuden viskihörhön joukosta löytyi peräti kaksi maistettua Tormorea. Kerrankin pöytään saatiin siis jotain oikeasti uutta ja yllättävää.

Tormore on tislaamona siinä mielessä jännä, että kaikki tuntuvat tietävän tislaamon, mutta harva on tislaamon viskejä maistanut. Syy tähän on selkeä: leijonanosa tislaamon viskeistä menee blendeihin, lähinnä Long Johniin ja Ballantinesiin. Mutta miksi niin moni viskinystävä tislaamon silti tunnistaa?

Vastaus piilee tislaamon arkkitehtuurissa. Jos teollisuusrakennus voi olla kaunis niin Tormore on sitä. Tämän lisäksi Tormore on jokaiselle Speysidellä vierailleelle viskituristille tuttu, sillä tislaamoa ei voi olla automatkalla huomaamatta. Tislaamon estetiikka voi ihastella vaikkapa alla olevista kuvista, jotka allekirjoittanut napsi tislaamon pihalta talvella 2013. Melkein kuin Toppila.

Uusgotiikan kanssa flirttaileva päätyikkuna.

Myös muut tislaamoalueen rakennukset noudattavat samaa tyyliä.

Fasadi eli julkisivu eli pääovi.

Tislaamopannun muotoon leikattu pensas ja se kuuluisa allas.

Merkittävää Tormoressa on myös sen rakennusvuosi. Se on ensimmäisiä Speysidelle 1900-luvulla rakennettuja tislaamoja (1960) ja siten eräänlainen suunnannäyttäjä toisen maailmansodan jälkeiselle tislaamoarkkitehtuurille. Hauskin fakta tislaamosta on kuitenkin viimeisessä kuvassa etualalla näkyvä allas. Se rakennettiin nimittäin alunperin curling-kentäksi. Valitettavasti arkkitehti Sir Albert Richardson ei ottanut huomioon, että tislaamo lämmittää maaperää niin paljon, että Skotlannin talvet eivät jaksa jäädyttää allasta kurlauskuntoon. Mahtava idea ja on sääli, että työntekijöiden virkistystoimintaan ei curling kuulu. Tämänkin faktan tarjosi Malt Madnessin tislaamoprofiili, josta kannattaa oma Tormore-tietous jokaisen ajantasalle päivittää.

Kattaus ennen tuliaisia.

Illan kattaukseksi olin suunnitellut neljää kaappeihin eksynyttä Tormore. 12-vuotiaan OB:n lisäksi tarjolla oli Signatoryn, Gordon & MacPhailin sekä BBR:n tulkinnat tästä "Speysiden helmestä", kuten he itseään haluavat tituleerattavan. Uusia 14- ja 16-vuotiaita OB:tä en tähän hätään saanut/halunnut käsiini. Mukavana yllätyksenä myös vieraat kantoivat kortensa kekoon ja kattaus paisui Malts of Scotlandin 1988/2012 sherry butt herkulla sekä mystisellä OB italo-importilla 1980-luvulta. Viimeksi mainittu pääsikin lasiin heti suorilta perus OB 12-vuotiaan kanssa.

Uutta ja vanhaa.

Tormore 12yo 40%

T: Tupakkaa, yrttejä, vastaleikattua ruohoa ja makeaa maltaisuutta. Puhtas ja raikas.

M: Tupakkaa taittuu enemmän teen suuntaan, vihreät elementit taas hiukan kitkeröityvät. Jälkimaussa greippiä ja muita happamia sitruksia.

Tormore 10yo "Pure Speyside Malt" 43%

T: Samoilla linjoilla jatketaan kuin 12-vuotiaan kanssa. Yrttejä, mallasta, teetä, raikkaita hedelmiä. Valitettavasti tuoksussa on kuitenkin jokin todella häiritsevä elementti. Ikään kuin vanha tiskirätti.

M: Maltaisempi kuin 12yo. Pehmeä ja lähes kermainen tekstuuri eikä tiskirättiä näy missään. Greippinen ja yrttinen jälkimaku on pitkä ja hapan, mutta hyvällä tavalla.

Mielenkiintoinen kaksikko. Jos uuden OB:n tuoksun saisi yhdistettyä vanhan OB:n suutuntumaan, puhuttaisiin loistavasta viskistä. Valitettavasti nyt 12yo:n tekstuuri jää reilusti vanhan varjoon kun taas tuoksussa uudempi versio vie vanhaa kuin märkää rättiä. Joka tapauksessa positiivinen yllätys. 12yo OB ei mitään kehuttavia arvosanoja ole maailmalla saanut, mutta minun suuhun oikeinkin sopivaa. Vanhasta OB:stä ei taas internetistä löydy oikein mitään. Kyseessä on kuitenkin ainakin vuotta 1993 vanhempi pullote, koska myös Italia siirtyi tulloin 0,7l pulloihin. Pienellä Whiskybasen tutkimisella pullote lienee tämä.

Signatory Vintage Tormore 1995/2013 43%

T: Yhä mennään maltaisempaan suuntaan, mutta peruselementit ovat samat. Ruohoa, yrttejä ja raikasta/kitkerää hedelmää.

M: Puhdas, maltainen. Ruohoa ja yrttejä. Jälkimaussa suuhun jää pieniä metallisia vivahteita. Muuten hyvin paljon 12yo:n kaltainen.

Gordon & MacPhail Tormore 1998/2013 "The Whisky Mercenary" 50%

T: Samalla kaavalla mennään. Yrttejä ja ruohoa. Korkeampi alkoholiprosentti taittaa maltaisuutta vähemmäksi ja antaa jotain vahamaista nenään.

M: Yrttejä, metallia. Jotenkin mineraalinen. Tulee mieleen vissy, josta on sekoiteltu hapot pois. Kitkerät yrtit kruunaavat greippisen jälkimaun.

Signatoryn pullotteen jatkaessa kahden ensimmäisen kanssa samoilla linjoilla, antoi Gordon & MacPhailin pullote palettiin jo jotain uutta. Mineraalisuus maistui ainakin minulle mainiosti. Tässä vaiheessa maisteluseurueessa huomautettiin, että Tormoren perusvivahde on todella lähellä Tomatinia. Vaikka takana on peräti yksi maistettu Tomatin, niin ainakin sen kokemuksen perusteella allekirjoitan väitteen täysin. Hauska huomio oli myös yrttisen happamuuden vertaaminen IPAan, joka pitää myös paikkansa. Tormore ja vahvasti humaloitu IPA jättävät hyvin samantyylisen metallisen ja hedelmäisen tunnelman suuhun.

MoS oli niin hyvää, että meni koko pullo.

Berrys Bros. & Rudd Tormore 1992/2012

T: Makeampi. Silti ruohot ja yrtit läsnä. Todella voimakas kahvi.

M: Kahvia! Salmiakkia ja sitä leikattua ruohoa. Kuivuu mukavasti suuhun.

Malts of Scotland Tormore 1988/2012

T: Sherryä, punaisia marjoja, luumua ja kahvia.

M: Todella paksu ja täyteläinen sherrypommi. Herukkaa, teetä ja kahvia. Nom nom!

Jopas sopii sherry tähän tisleeseen! Tosin BBR on selkeästi vielä Tormore, missä MoS:in pullotteesta on muissa viskeistä tuttuja ruohoa ja yrttejä hiukan hankalampi löytää. Kuvaus "erittäin laadukas sherrypommi tislaamolta X" on aika osuva. Sokkona olisin MoS:ia veikannut varmaan GlenDronachiksi. Myös BBR:n kahvimaisuutta on pakko kommentoida. Mikään viski missään ei ole maistunut näin selkeästi kahvilta. Greippi/hapokkuus yhdistettynä sherryyn muistuttaa todella vahvasti hyvän kahvin hapokasta suutuntumaa. Ehkä juuri tästä syystä BBR:n pullote oli kattauksesta se eniten omia makunystyröitä kutkuttava. Näin, vaikka en kahvia normaalitilanteessa suuhuni laita!

Loppuun sanottakoon, että Tormore oli todella positiivinen yllätys. Arvostelut eivät antaneet odottaa ihmeitä. Kaiken kukkuraksi tisle taipui hyvin sekä bourbon- että sherry-tynnyriin. Hyvä muistutus siitä, että oman mielipiteen muodostaminen tuotteesta on ainoa keino saada varmuus viskin hyvyydestä. Ehkä uusi viskikotini sijaitseekin Speysiden yrttisen maltaisissa viskeissä, kuten Tomatinissa ja Tormoressa?

Dufftown kotitasting

Perjantaina oli se päivä vuodesta kun oli minun vuoroni järjestää kotitastingia harvoille ja valituille mallasjuomien ystäville. Teemaksi valikoitui hieman yllätten Dufftown. Aloitin illan pienellä tarinalla, ja laitetaan samat jorinat tähän tekstimuodossa.

Noin vuosi sitten olin omalla viskirumspringalla Skotlannin ylämailla. Vietimme seurueemme kanssa muutaman yön Dufftownin legendaarisessa viskikaupungissa ja eräänä iltana tuli maistettua myös Dufftownin 15yo Flora & Faunaa, joka silloin oli oikeinkin suunmyötäistä. Matkapäiväkirjan tapahtumasta löydät klikkaamalla tästä. Toinen kokemus Dufftownien kanssa tapahtui ihan kotoisassa Oulussa kun St. Michaelin viskihyllyltä eteeni lyötiin Rare Maltsin 21yo Glenlivet-Dufftownia, joka oli sekin maittavaa kamaa. Näistä positiivisista kokemuksista innostus kyseistä tislaamoa kohtaan heräsi.

Vuonna 1896 perustetun tislaamon 5,8 miljoonan litran kapasiteetista vain n. 3% menee yksimaltaisiin. Leijonanosa tisleestä toimii raaka-aineena Diageon blendeihin, erityisesti Bell'siin. Diageon kolmanneksi suurimpana tislaamona voisi leikkisästi sanoa Dufftownin olleen Diageon Roseisle ennen Roseislea: Blendien saatavuuden takaava työhevonen.

Yksimaltaisena Dufftown on yllättävänkin uusi juttu. 60-luvulta löytyy 8-vuotiasta Pure Malttia OB:na, mutta vuonna 2006 lanseerattu Singleton of Dufftown on nykyisen rangen alkusysäys sen korvatessa 15-vuotiaan Flora & Fauna -pullotteen. Singleton tuotemerkki on Diageon kiertopalkinto, jota on yritetty lanseerata useampaan otteeseen. Ensimmäisen kerran Singleton nimellä myytiin Auchroiskia ja 2006 travel retail tuotteena lanseerattu Singleton of Dufftown sai lentokentille kaverikseen myös Singleton of Glendullan että Singleton of Glen Ord -tuotteet. Singleton of Dufftown lanseerattiin vuonna 2008 myös normimarkkinoille, mutta muiten Singleton tuotteiden kohtalosta en saanut tietoa ongittua.

Tällä hetkellä Dufftownia saa Singleton tuotemerkin alla 12-, 15-, ja 18-vuotiaina versiona. Tämän lisäksi Diageo on julkaissut muutaman erikoisemman Singleton of Dufftownin, joista mainitsemisen arvoinen on ainakin Diageon 2013 Special Release -sarjassa julkaistu 28-vuotias Dufftown. Myös lentokentillä saattaa törmätä perusrangen ulkopuolisiin kokeiluihin. Näitä en ole valitettavasti päässyt maistamaan. Dufftownin kohdalla pätee sama viisaus mikä valitettavan monen viskin kohdalla tänä päivä: järkevän hintaisten ja mielenkiintoisten pullotteiden perässä on hypättävä indie-pullottajien kelkkaan.

Koko kattaus.

Illan tasting sisälsi perusrangen lisäksi kaksi tynnyrivahvaa indietä. Toinen oli Signatoryn CS 1997/2013 ja toinen Riverstownin 1982/2011. Perusrangen pullojen kyljestä löytyvä teksti, "perfectly balanced, naturally rich & smooth", pelotti etukäteen, sillä edellä mainitut eivät kuulu äärimmäisyyksistä elävän egoni viskipreferensseihin. 

Varoitusteksti.

Singleton of Dufftown 12yo

Tuoksu: Hento, maltainen, omenaa, lakritsia ja puuta.

Maku: Todella helppo ja hiukan jopa vetinen. Jälkimaussa nousee vastaleikutta ruohoa ja hentoa mausteisuutta, mutta muuten vaisuhko tapaus.

Mielenkiintoisena pointtina viski tuntui elävän lasissa todella paljon. Vajaan tunnin jälkeen viski tarjosi lähes liköörimaista makeutta sekä nenään että kielelle. Tätä puolta pitää vielä tutkia enemmän.

Singleton of Dufftown 15yo

Tuoksu: Sama hento ja helppo meininki jatkuu. Tuoksusta hankala saada otetta sen, mutta ainakin mallasta ja pientä mausteisuutta sieltä löytyy.

Maku: Rungoltaan hiukan viinimäisempi ja 12-vuotiaan ruohomaisuus on vaihtunut jälkimaussa tammisuudeksi. Jollain oudolla tavalla myös hiukan hapokkaan oloinen. Erittäin samanlainen 12-vuotiaan kanssa jopa rinnakkain maisteltuna.

Singleton of Dufftown 18yo

Tuoksu: Mitä näistä nyt sanoisi? Tuoksuu täysin samalta kuin kaksi edellistä.

Maku: Maut ovat iän myötä integroituneet yhteen ja mausteisuus on enemmän enemmän läsnä, mutta onhan tämä edelleen aika vaisua kamaa.

Kokonaisuutena perusrange oli todella vaisu esitys. Hentoa ja helppoa ilman sen kummempia särmiä. Niin perusmaltaita kuin olla ja voi. Toisaalta, nämä eivät todellakaan ole hinnan kirossa ja saattavat toimia erinomaisina ensiaskeleina mallasviskin pariin. Itse en aioi näitä ostaa enää koskaan. Internetin suurin viskiauktoriteetti Serge on Dufftown arvioissaan todennut Dufftownin tarvivan reilusta enemmän voltteja kuin perusrangen tarjoaman 40%. Tätä taustaa vasten odotukset tynnyvahvojen indyjen suhteen olivat tapissa kun korkit poljettiin lattiaan kahdesta jäljellä olevasta pullosta.

Signatory Dufftown 1997/2013

Tuoksu: Makeita hedelmiä, mausteita, kukkia, ruohoisuutta.

Maku: Voltit todellakin antavat mukavasti kehoa viskille. Maut jaksavat leikkiä kielellä huomattavasti monimuotoisemmin ja pidempään. Pienellä vesilisällä viski aukeaa vielä lisää ja mukava mausteisuus tulee erityisesti jälkimaussa hyvin esiin.

Tässä oli jo enemmän yritystä, mutta aika peruselementtien kanssa tämäkin leikittelee.

Graafikot kännissä töissä?

Riverstown Dufftown 1982/2011

Tuoksu: Valkopippuria, hedelmiä, mallasta. Yllättävän nuorekkaan oloinen näin vanhaksi viskiksi.

Maku: Punaista lihaa, pippureita, vaniljaa ja jälkimaussa jotain salmiakkiin viittaavaa. Viereisestä tuolista ehdotettiin jopa wasabia. 

Kattauksen paras tapaus, mutta tämän pullon hinnalla saa koko perusrangen + puolipulloa Signatorya. Hyvä viski, mutta ei hintansa väärti ja ikä ei ainakaan minun suuhun ihan toivotulla tavalla tässä pullotteessa näy. Väsynyt tynnyri kenties?

Tämän kattauksen jälkeen Dufftown ei noussut kovin ylös lempitislaamojeni listalla ja ainakaan modernit OB:t kierrän tästä lähin kaukaa. Indie-pullotteita aion katsastaa tästäkin eteenpäin sen, mitä niitä eteen sattuu tulemaan. Alun tietopaketti perustuu pitkälti MaltMadnessin tislaamoesittelyyn, joka kannattaa vilkaista painamalla tästä.

Seuraava projekti.

Loppukevennyksenä todettakoon, että vaikka viski on tislattua olutta, ei Dufftown ole tislattu kuuluisasta Duff-merkkisestä mallaspirtelöstä.