Savuissa on eroja - Miksi savuolut ei maistu savuviskifanaatikolle?

Yleisesti hyväksytyn kaanonin mukaan suomalaiset viskiharrastajat rakastavat savua. Savusauna, nuotiot, tervaleijonat blaa blaa blaa.

Ja kyllä, myös minun viskimatkani on alkanut savuviskeistä. Pitkään pidin sitä myös viskin tärkeimpänä ominaisuutena. Muistan vieläkin kun ostin viskiharrastukseni alkutaipaleella Lagavulinin 12-vuotiaan CS:n. Pullo oli itselleni suuri pettymys, sillä viski ei ollut mielestäni tarpeeksi savuinen. Nykyään tällainen ajatus tuntuu hölmöltä. 

Olen myös sitä mieltä, että savuviskit ovat loistavia ”aloittelijan viskejä”. Savu ja turve ovat makuja, jotka on helppo erottaa ja jotka peittävät alkoholin maun alleen. Tällöin viskistä saa helposti kiinni ja alkoholi ei häiritse makuelämystä. Kiitos kulttuuriperintömme, myös ne savuterva-aromit liittyvät meillä yleensä positiivisiin asioihin.

Pidän edelleen savusta ja turpeesta. Ne ovat usein elementtejä, joilla varsinkin hintahaitarin alapäässä voi peittää nuoren tisleen ominaisuuksia. Nuori tisle tuntuu noin yleisestikin sopivan turvesavun rinnalle.

Jouluna sain kuitenkin jälleen opetuksen siitä, että savu ei aina ole hyvästä. Joulun myötä nimittäin someni täyttyi erään savuisen alkoholituotteen hehkutuksesta, joka tuntuu olevan jo osa suomalaista jouluperinnettä – Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock.

Kyseinen olut minulle pullotettua oksennusta. Täysin juomakelvoton tuote, jonka rasvainen ja likaisen savuinen makumaailma muuttaa parhaimmatkin bileet laskuhumalankatkuiseksi ankeudeksi. Joka joulu yritän ”hyväksyä” tämän oluen maun, mutta vielä en ole siinä onnistunut. Myös tänä vuonna puolen litran pullosta päätyi 4,5 desiä lavuaariin.

Tänä jouluna jäin olutta hävittäessäni miettimään, miksi sama makuelementti saa oluessa aikaan spontaania yökkäämistä ja viskissä puolestaan tyytyväistä hyminää?

Omaan suuhuni viskin savuisuuden tärkein erottava tekijä olueen verrattuna on sen kuivuus. Savuoluet, ja oluet yleensäkin, ovat viskiä makeampia. Tämä kääntää vaakakupin viskin puoleen.

Korkea alkoholiprosentti auttaa sietämään myös oluessa inhoamiani öljyisiä ja likaisia savuaromeja. Esimerkiksi Longrowit ovat parhaimmillaan kuin huoltamon lattialta kaavittua jäteöljyä. Sama makumaailma oluessa ei taas omaan suuhuni toimi.

Myös viskeissä savuisuus vaihtelee runsaasti. Turpeen määrän lisäksi tärkeässä osassa on turpeen alkuperä. Aiheesta kannattaa käydä lukemassa lisää sen vakavammin otettavan oululaisbloggarin blogista – Whisky Science:Peat.

Loppuun vielä maistelunootit hiukan erilaisemmasta savuviskistä. Tobermoryn tislaamo valmistaa savuista tislettä nimeltä Ledaig. Sen makumaailma miellyttää minua suuresti, vaikka kuvailisin sen makua pitkälti samoilla adjektiiveilla kuin haukkumaani Schlenkerlaa.

Ledaig 13 yo, Amontillado Cask Finish, 59,2 %

Ledaig 13 yo, Amontillado Cask Finish, 59,2 %

Tuoksu: Makea, savuinen. Palvikinkkua, BBQ-kastiketta, vaniljaa ja runsaasti suolaa.

Maku: Käristettyä pekonia, likaista nuotionpohjaa. Suolan kaveriksi tulee myös mustapippuria. Makea ja rasvainen.

Hyvä viski, joka saa haluamaan lisää Ledaigeja lasiin. Täysin erilainen savuturvekokemus kuin Islayn viskeissä.

Lentäviä laseja ja aprillipiloja

Pakkomielteet tiettyjä tislaamoja kohtaan syntyvät oudoista asioista. Tobermoryn kohdalla pakkomielteet saivat alkunsa noin neljä vuotta sitten maistetun Single Malts of Scotlandin pullotteen myötä. Mikään viski ei ole maistunut niin suolaiselta kuin kyseinen pullote. Tarkemmat speksit pullosta ovat hävinneet ajan myötä, mutta kipinä tislaamoa kohtaan ei. Siksi oli tarve tuon suola-Tobben omistaneen tahon kanssa laittaa kotitastingia pystyyn.

Kotitastingit syntyvät yleensä pitkällä aikajänteellä. Tämänkin tastingin matka suunnittelupöydältä todellisuudeksi kesti reilun vuoden. Idea saatiin vuosi sitten vapun tienoilla ja kesä ja syksy hankittiin pikkuhiljaa kattausta kasaan. Ja loppuvuosi mietittiin sopivaa ajankohtaa. Tietysti nämä olisi helpompi toteuttaa jos olisi rahaa ostaa kaikki pullot kerralla, mutta nykyhinnoilla ja -palkoilla tällaisenkin kattauksen järkkääminen on pitkäpiimäinen projekti.

Tislaamona Tobermory on mielenkiintoinen. Nykyinen omistaja on ottanut hommat haltuun 1993 ja sitä ennen tislaamo on ollut aikamoisten kurimusten keskellä. Useat omistajavaihdokset, varastorakennusten myynti ja tuotannon katkonaisuus tekevät Tobermoryn lähihistoriasta viskimaailman Via Dolorosan. 2007 valmistunut uusi varasto takaa sen, että nykyään edes osa tislaamon viski pääsee kypsymään Mullin saarella. Muuten tavara viedään ensin Deanstonille, jossa liemi laitetaan tynnyreihin, jonka jälkeen suurin osa tynnyreistä suuntaa Bunnalla kypsymään.

Vaikka Tobermory ei ole niitä kuuluisimpia tislaamoja, niin on helppo väittää, että moni viskiharrastaja on Tobermoryn tisleita juonut. Reilun miljoonan litran vuosikapasiteetista menee viskiä blendeihin, kuten Black Bottleen ja Scottish Leaderiin. Tämän lisäksi väitän, että Suomessa tislaamo on tunnettu paremmin sen turvesavuisesta versiota, joka kulkee nimellä Ledaig. Sitä tehdään noin puolet Tobermoryn vuosikapasiteetista. Meidän kotitasting keskittyi kuitenkin ihan vain Tobermoryyn.

Tobermory 10yo 46,3%
Tobermory 15yo 46,3%
Tobermory 1996/2008 "The Whisky Galore" 46%
Tobermory 1995/2008 "Private Cellars" 43%
Tobermory 1994 16yo "The Maltman" 46%
Tobermory 1994 20yo "The Creative whisky Company" 53,8%

Ilta laitettiin siis käyntiin kahdella OB:lla. Koetimme löytää kissojen ja koirien kanssa 20-vuotiasta OB:ta kattaukseen, mutta vain tislaamolla myynnissä ollut erikoisuus ei ottanut löytyäkseen.

Tobermory 10yo 46,3%

Tuoksu: Liuottimia. Vihreitä hedelmiä. Tuoksuu nuorelta viskiltä. Kevyt ripaus merellistä suolaisuutta löytää tiensä myös nenään.

Maku: Huomattavasti nenää miellyttävämpi. Merellinen, salmiakkinen ja suolainen viski, josta löytyy myös maltaisuutta ja vihreitä hedelmiä.

Puulaiva on laadun, tai ainakin hinnan, tae.

Tobermory 15yo 46,3%

Tuoksu: Huonekalulakkaa, todella happamia marjoja. Tulee jopa pihlajanmarjat mieleen. Silti alleviivaavan makea. Syvä, moniulotteinen ja omintakeinen.

Maku: Happaman makeisiin hillottuihin marjoihin yhdistyy kevyt mausteisuus. Yskänpastilleja ja yrttejä. Pitkä jälkimaku kihelmöi pitkään kielellä jättäen hymyn huulille.

Tobermoryn OB-range maistui mainiolta. Parhaimmillaan alle 40€ maksava 10-vuotias ei tarjoa mitään ihmeellistä, mutta maisteluporukan konsensus oli, että tälle on paikkansa harrastajan kaapissa. 15-vuotias oli ikäluokassaan yksi parhaita maistamiani nykyisiä OB-pullotteita koko Skotlannissa. En äkkiseltään keksi parempaa peruspulloa. Toki 15-vuotiaan hinta on jo aika kova. Maksoin omastani reilu 120€ ja alle 100€ tätä ei saa mistään. Väittäisin, että hinta ja laatu silti kohtavaat. Tykkäsin todella paljon.

Tobermory 1996/2008 "The Whisky Galore" 46%

Tuoksu: Merelliseen suolaan sekoittuu makeaa mallasta ja liuottimia. Kuin 10-vuotias ilman vihreitä hedelmiä.

Maku: Pieni hunajainen makeus, suolaa, salmiakkia ja ripaus pähkinää.

Tobermory 1995/2008 "Private Cellars" 43%

Tuoksu: Hiukan "tummempi" kuin edellinen. Hiukan pölyisen oloinen. Maltaisuus tulee enemmän läpi kuin missään muussa kattauksen viskissä. Mausteinen.

Maku: Mausteita, suolaa, vaniljaa ja mallasta.

Ensimmäinen IB-kaksikko toi mieleen 10-vuotiaan peruspullotteen. Whisky Galoren versio vei näistä selkeästi voiton. Ei monimuotoisin, mutta puhdas ja hyvä viski. Private Cellars sai kattauksen huonoimman viskin arvonimen. Ei jättänyt muistijälkiä.

Tobermory 1994 16yo "The Maltman" 46%

Tuoksu: Harvinaisen mausteinen. Valkopippuria, suolaa, mallasta. Hieno nenä!

Maku: Mallasta ja valkopippuri jaksavat kielellä asti ja mukaan bileisiin tulee salmiakkia ja vaniljaa. Tasapainoine, jopa hiukan tikkuinen olemus. Hyvää.

Tobermory 1994 20yo "The Creative whisky Company" 53,8%

Tuoksu: Sitruksinen ja raikas. Mallasta ja suolaa. Yllättävän yksiulotteinen kattauksen vanhimmaksi viskiksi.

Maku: Mausteita, sitruksia. Ripaus suolaa. Jotenkin todella nuoren ja yksiulotteisen oloinen. Voltit antavat lähinnä paloviinamaista karheutta ja vesi ja ainakaan ei tuntunut auttavan. Ei jatkoon.

Viimekseksi säästetty CS oli kyllä pettymys omaan suuhun. Mielenkiintoista kyllä, osa kanssamaistelijoista piti tästä todella paljon. Minulle tämä oli kuitenkin valtaisia pettymys. Lupaan antaa toisen mahdollisuuden, sillä illan viimeisellä viskillä ei ole aina helppoa. Tosin, tässä vaiheessa kaivettiin yllätyksiä kaapin perukoilta, sillä oli aika lentävän lasin.

Lentävä lasi on konsepti, jossa yhteen viskilasiin lyödään preferenssiviskiä varsinaisen kattauksen ohelle. Tällä kertaa kyseessä oli Coopers Choicen Tobermory 1994/2013 kokonaan sherry butissa kypsynyt 52,5% herkku. Tarkoitus oli ostaa koko pullo, mutta saimme vain samplen. Ja mikä viski se olikaan! Tasapainoinen, moniulotteinen sherrypommi, jossa makeus ei puskenut liikaa päälle. Viskin tasosta kertoo se, että puolet paikalla olleista alkoi googlaamaan pullon saatavuutta haistettuaan kerran 4cl samplesta. Sinänsä harmi, että kattauksen parasta viskiä oli tällä kertaa tarjolla näin niukalti. Kokonaisuudessaan läpileikkaus Tobermoryyn oli miellyttävä ja erityisesti sherry-tynnyreissä kypsyneitä Tobbeja aion katsastella kaapin perukoille jatkossakin.

Jekkupullo.

Loppuun päätettiin harrastaa vielä pilailua. Olihan aprillipäivä. Kaveri oli lyönyt vanhaan Springtide pulloon White Sandsin jämät ja tarjoilimme sen ihmisille Springtidenä. Valitettavasti oli liian nörttiä

porukkaa paikalla ja juoni paljastui jo ennen kuin kaikki olivat kerenneet maistaakaan juomaa. Lisäksi myös White Sands osattiin löytää sokkona Springtiden tilalle. Taitavia kavereita. Nostan hattua.