Bruichladdich Black Art ja ajan henki

Viskimaailma on muuttumassa. Single Malt -viskien saatua blendeiltä hiukan jalansijaa maailmanmarkkinoilla, on tislaamoilla yhä suurempi hätä täyttää viskiä himoitsevan maailman vaatimuksia. Enää single malt -viskit eivät ole pelkkä skottien tarkoin varjeltu salaisuus ja maailmanmarkkinoita hallitsevien blendien raaka-aine. Viski on yksi himotuimpia juomateollisuuden luksustuotteita, jota kerätään ja juodaan enemmän kuin koskaan sen historiassa.

Tislaamoiden strategiat muuttuneilla kuumentuneilla markkinoilla vaihtelevat. Ikämerkitsemättömien viskien lanseeraaminen on yksi näistä. Esimerkiksi  Highland Park on tuonut markkinoille "travel retail exclusive" -sarjansa Orkneyn saarella asuneiden viikinkien mukaan nimettynä. Sama sarja käyttää hyväkseen myös toista nousevaa trendiä: vahvaa brändäystä. Viikingit ja erilaiset gaelinkieliset väännökset tislaamojen historiasta/maantieteestä ovat erittäin suosittuja. Enää ei haluta ostaa viskiä,, vaan mukaan pitää saada myös tarina viskin takaa - tosi tai keksitty.

Kolmas tapa reagoida maailmanmarkkinatilanteeseen on erilaiset erikoispullotteet, joita valmistetaan vain rajoitettu erä. Tämän alan pioneerina voidaan pitää Bruichladdichia, jonka erilaisten OB-pullotteiden määrästä olen ainakin minä tippunut laskuista. Bruichladdichin hurjalle pullotemäärälle on toki myös ns. "oikeita" syitä: 2001 uudelleen toimintansa aloittaneen tislaamon piti saada rahaa myös sisäänpäin, jotta tislaamo selviäisi taloudellisesti hankalista ensimmäisistä vuosista. Tästä huolimatta pullotteiden määrä ei mielestäni palvele enää tarkoitusta. Onneksi tislaamolta on tullut selkeä viesti, että tarjonta yhdenmukaistetaan ja erilaisten pullotteiden määrä ei tule olemaan alkuvuosien tasolla. Hyvä näin.

Otin Bruichladdichin esimerkiksi, koska ajattelin esitellä aiheeseen sopivan viskin. Bruichladdich Black Art on NASsutusta vaille kaikkea sitä, mihin viskimaailma näyttää olevan menossa: erikoispullote, jonka brändäyksessä ei mielikuvitusta ole säästelty. Tarinan mukaan tislaamomestari Jim McEwan on yön pimeydessä tehnyt taikojaan tynnyreiden kanssa ja loihtinut Black Artin maailmaa ihastuttamaan.

  "A Work of alchemy. The Dark secrets of which Jim will not reveal"

Jim, ja vain Jim, tietää mikä viskistä tekee niin erikoisen, että se ansaitsee nimen "Black Art".

Black Artin brändäys on kuin tehty minua varten. Voin rehellisesti sanoa, että ostin viskin täysin sokkona sen hienon tarinan ja pakkauksen vuoksi. Bruichladdich - Sampo 1-0. Pakkauksen mustan eri sävyt, latinankieliset kirjoitukset ja koristeltu kuusikanta herättävät mielikuvituksen. Ainoa asia, joka häiritsee on se, että  kuusikannan sijaa ei uskallettu käyttää pentagrammia. Se kun on nyt kuitenkin perinteisesti se noituuden ja taikuuden merkki, jota on ollut käytössä niin Wiccoilla kuin Vapaamuurareillakin. Liekö kristityn asiakaskunnan vihat pelottaneet liikaa?

Mielenkiintoinen sivujuonne tässä kehityksessä The Glenlivetin uusi Alpha-pullote, josta kerrottiin vain tislaamo, nimi ja alkoholiprosentti. Näin pääosaan jää tislaamon mukaan pelkkä viski, vaikka todellisuudessa tämä ovela markkinointitemppu verhoaa viskin täysin samanlaisella salaperäisyydellä kuin Black Art. The Glenlivet tekee sen vain hienostuneemmin.

Bruichladdich Black Art 03.1 OB 22yo 48.7% (1989/2011)

Tuoksu: Ruusunmarja, luumua, hiukan suolaa. Mausteinen, ripaus vaniljaa. Vahvan ja monitahoisen oloinen.

Maku: Tammea,marjoja, mausteita. Hiukan palaneita tulitikkuja. Ei kuivu suuhun kuten sherryviskit. Maun rakenne tuo mieleen bourbonkypsytyksen. Monitahoinen ja haastava viski.

Black Art muistuttaa erään kilpailevan tislaamon tuotetta. Macallanin 21yo Fine Oak on minun muistikuvieni mukaan erittäin lähellä Black Artia. Näitä pitäisi ehdottomasti päästä maistamaan vierekkäin, sillä niin vahva mielikuva on. Saatan toki tapojeni mukaan olla aivan hakoteillä, mutta tämä antaisi myös vinkkejä McEwanin taikatempuista. Mainittakoon, että eräs viskiä maistanut ystäväni oli valmis laittamaan päänsä pantiksi punaviiniviimeistelyn puolesta. 

Itse pidän Black Artin tyylisistä viskeistä. Ilman tarinoita ja salamyhkäisyyttä maailma, myös viskimaailma, olisi tylsempi paikka. Ehkä yleensä miehiset viskimarkkinat vierastavat tällaista rationalismista irrottautumista.

Black Art on siis ennenkaikkea ajankuva. Viskimaailman kaksinaamaisuudesta kertoo oman Black Artini kanssa samana vuonna lanseerattu The Laddie Ten, jonka Mark Reynier Suuren Viskikirjan (Readme 2012) mukaan lanseerasi seuraavilla sanoilla:

"Pakkauksessa ei ole lippuja, ei vaakunoita, ei pieniä piirroskuvia Ylämaan laaksoista tai tammitynnyreistä, ei viktoriaanisia kaiverruksia, eikä gaelisia kirjasimia. Ei minkäänlaista keinotekoista perinnettä, jonka taakse piiloutua, vain meidän viskiämme, ja oma edistyksellinen, nykyainen typografia."

Loppuun vielä Black Artin siemailuun sopivaa tunnelmamusaa.

Lapsang Souchong - Viskinystävän tee

Nimimerkki HavisFin haastoi minut kokeilemaan viskinystävien lempiteetä, Lapsang Souchongia. Haaste otetettiin vastaan ja haettiin paikallisesta teekaupasta China Tarry Souchong -nimellä kulkevaa Lapsang Souchongia haudutettavaksi.

Lapsang Souchongia käytetään puhekielessä yleisesti kaikesta savustetusta teestä. Lapsang Souchong näyttää kuitenkin olevan nimitys tietyltä Kiinan teeviljyalueelta (Wikin mukaan Fujian) tulevasta teelajikkeesta. Teehuone Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchong esittelyssä mainitaan, että kaikki Lapsang Souchongit eivät suinkaan ole savustettuja vaan parhaat teelaadut myydään savustamattomina. Vahva savustaminen ja tervaesanssin lisääminen teehen on joissain tapauksissa keino peittää teen alkuperä, jolloin Lapsang Souchong nimen alla voidaan myydä myös muiden alueiden teelaatuja. Herkkähipiäisempi kutsuisi tätä piratismiksi.

Lehdet ennen haudutusta.

Maistelussa oleva tee myytiin minulle nimellä "China Tarry", joka viittaa vahvaan tervaiseen aromiin, joka teessä on. Perinteisesti Lapsang Souchong savustetaan mäntysavussa. Jos mänty sattuu olemaan tervaista, tulee myös teehen tervainen vivahde. Toinen vaihtoehto on mainitsemani tervaesanssi. Kupissa olevan teen kohdalla en osaa sanoa, onko kyse ns. "aidosta" Lapsang Souchongista vai halvasta taiwanilaisesta kopiosta. Hinta puoltaisi ehkä jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä kovin edulliselta oma tee ainakin Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchongeihin verrattuna vaikutti.

Ensimmäinen haudutus kupissa.

Lapsang Souchong maistui omaan suuhun tällä kertaa paljon paremmalta kuin muistin. Osansa voi olla myös kehittyneillä haudutustaidoillani. Nykyään maltti pysyy mukana haudutuksessa ja teetä eksyy haudutusastiaan yleensä kohtuullinen määrä. Varsinkin näin vahvassa teessä tämä on tärkeää, sillä liian vahvana/kitkeränä Lapsang Souchong on juomatonta kuraa. Tällä kertaa haudutus kuitenkin onnistui ja tee maistui aika tutun kuuloiselta: savua, tervaa, tupakkaa. Savu ja terva kietoutuivat yhteen hyvin pehmeäksi makuelämykseksi. Lehdet kestivät mainiosti myös toisen haudutuksen.

Itseasiassa teen pehmeä savu muistuttaa joitain vanhempia Islay-pullotteita. Äkkiseltään esimerkiksi Laphroaigin 18-vuotiaan pehmeä savuisuus antoi samankaltaisia elämyksiä. Tällaisena teetä sopii todellakin suositella savuisten viskien ystäville, vaikkakaan se se ei äärimmäisyydessään vedä vertoja omalle suosikilleni - Pu-Erhille. Tervaisesta menneisyydestä tunnetussa Oulussa tätä on oikein tunnelmallista maistella ja katsella ulkona maanantaita piristävästi raiskaavaa syyssadetta.

Hyvää syntymäpäivää Just Peat It!

Just Peat It! täytti viikko takaperin pyöreät kaksi vuotta. Ajattelin viime syntymäpäivien tapaan summata hiukan kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdiskella hiukan blogin tulevaisuutta.

Kulunut vuosi antoi viskin saralla paljon hienoja elämyksiä. Erityisesti ensimmäinen Skotlanninmatka oli unohtumaton elämys. Tislaamovierailut antoivat aivan uutta syvyyttä harrastukseen ja bloggailu tienpäältä osottautui hauskaksi ajanvietteeksi. Jos Allah suo ja tähtimerkit ovat otolliset, yritän järkätä itseni viskin ihmemaahan myös ennen seuraavia syntymäpäiviä. Se Mekka ja Eldorado, Islay, jäi kuitenkin vielä kokematta.

Blogin puolella olen huomannut, että perinteinen "viski, pikkuisen historiaa ja tasting notet" -konsepti on jäämässä kuin itsestään taka-alalle. Suuri visio ja haave olisi tuottaa tulevaisuudessa mahdollisimman paljon ns. "toimitettua" sisältöä. Matkapäiväkirjat ja esimerkiksi Hermannin viskitilan ja St. Michaelin toimintaa esittelevät bloggaukset ovat sellaista, joita itse haluaisin tehdä ja lukea. Tastingnoteja kun on vanhan rovaniemeläisen sananlaskun mukaan "methät väärällään". Tietysti näihinkin voi aina tuoda sitä kuuluisaa omaa näkemystä, jolloin niistä tulee hiukan valtavirrasta erottuvampia ja siten tekemisen arvoisia.

Numeroiden valossa kulunut vuosi oli menestyksekäs. Kuukausittainen kävijämäärä nousi reilun 1200 kävijän tienoille, mikä on prosentiaalisesti merkittävä nousu edellisvuodesta. Bloggausmotivaation kannalta tämä on tärkeää, sillä ilman yleisöä ei tekstejä olisi järkeä julkaistavaksi asti värkätä. Pitkällä tähtäimellä myös jonkin tyyppinen yhteisöllisyyden kasvattaminen olisi poikaa. Esimerkiksi nimimerkki Havis Fin:in heittämä Lapsang Soushong -haaste on korvan takana ja teetkin kaappiin hankittu. Isommassa mittakaavassa erilaisten pienten haasteiden heitto koko bloggaavalle viskiväelle voisi elävöittää skeneä.

Kulunut vuosi jätti myös paljon parantamisen varaa. Suuren viskikirjan esittely oli hyvä muistutus siitä, että faktat kannattaa tarkistaa kunnolla ennen kun niitä oman nimensä alla alkaa esittämään. Toinen ehdottomasti kehitettävä osa-alue on blogin kuvat. Valokuvaus tuntuu vain pakolliselta pahalta eikä minulle ole intohimoa lähteä asiaan vihkiytymään saati investoimaan järjestelmäkameroihin. Lisäksi olen tietyiltä osin atk-vammainen, eikä photoshop kuulu käytetyimpien ohjelmien listalle. Ehkä teen asialle jotain, ehkä en.

Tulevaisuus näyttää pohjoisessa viskin suhteen kuitenkin valoisalta. VYS:sin tapahtumat St. Michaelissa ovat keränneet mukavasti väkeä ja ainakin itse olen saanut tutustua mukaviin uusiin viskinystäviin näiden tilaisuuksien kautta. Toivottavasti näistä tapahtumista on positiivista kerrottavaa myös seuraavan 12 kuukauden aikana. Loppuun vielä pirteä syntymäpäivälaulu.

Kesäviski 2013 ja Lagavulin grillisoosi

Jos tämän blogin nimi olisi Kertomuksia Savuista, alkaisi tämä teksti jotenkin tähän tapaan:

"Helteinen päivä, istut vanhempiesi kanssa autossa. Ilmastointi on vielä herrojen herkkua ja aukinaisesta ikkunasta tulvii sisään keskikesän tuoksuja. Nuorta poikaa ei liika lämpö haittaa, sillä ainoana vaatekappaleena toimivat märät uimahousut pitävät kehon viileänä. Jäätelökioskille on vielä matkaa, sillä tietyömaa hidastaa matkantekoa. Ikkunasta sisään kantautuvat asfalttityömaan tuoksut antavat jo lupauksen lähestyvästä herkutteluhetkestä."

Koska tämän blogin nimi on kuitenkin Just Peat It!, todettakoon että pidän äärimmäisyyksistä. Siksi virallinen kesäviski-suositukseni (tm) on hiukan tavallisesta poikkeava: Longrow 14yo. Syy löytyy alun mielleyhtymästä. Viskin tuoksu ja maku tuovat mieleen asfalttityömaan. Uusi asfaltti, piki, öljy ja likainen savu sekä turve ovat tämän herkun ominaisuuksia, jotka eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Itselle ne tuovat mieleen juuri kesän ja (lapsuuden) automatkat vaikkapa juuri jäätelökioskille. Siksi asfalttityömaa tuo itselle erittäin positiivisia mieleyhtymiä ja asfalttityömaa jos joku on kesäinen ilmiö. Totta puhuen kesä on itselle aina ollut viskiharrastuksen suhteen aikamoinen off-season, mutta Longrow maistuu aina.

Kesäviski 2013!

Täysin laakereilla viskin suhteen en toki ole levännyt. Kesäkuun alussa Laphroaig linkitti facebook sivuillaan Distand Thunder Whisky Clubin blogitekstiä, jossa oli herkullisen oloisen Laphroaig BBQ soosi kesän grillijuhlia varten. Otin linkin talteen ja testailin, valitettavasti ilman grilliä. Alkuperäinen blogiteksti ja resepti löytyy tästä. Sävelsin lähikaupasta puuttuvat ainekset, suurimpana puutteena varmaankin liquid smoken puuttuminen. Mistä tätä edes saa? Viskiksi valikoitui puolestaan Lagavulinin 16yo, josta oli sopivasti jämät jäljellä. Alla kuvakollaasi tapahtuneesta.

Sovellettu lista aineksista.

Kaiken ruoanlaiton perusta - sipuli!

Soosi vetäytymistä vaille valmiina.

Tarjoiluehdotus.

Hyväähän se soosi oli. Ribbsit, sellerin varret sekä kurkku ja porkkana olivat oikein mukavaa sormiruokaa tämän kanssa. Suosittelen. Loppuun vielä lukuvinkki. Whisky Science on julkaissut erinomaisen jutun suomalaisen viskin historiasta. Sopii ajanvietteeksi vaikka grillailun oheen.

Pari sanaa St. Michaelista

St. Michaelin ei pitäisi olla kenellekään suomalaiselle viskiharrastajalle outo nimi. Baari on pitkään ollut ainoa suomalainen viskibaari, joka on saanut kultaisen mitalin Whisky Magazinen vuosittaisessa viskibaari arviossa. Tämän vuoksi oli korkea aika ottaa ravintolapäällikkö Heikki Puhakka pieneen haastatteluun ja selvittää tarina St. Michaelin takana ja kysellä kuulumisia noin muutenkin.

St. Michaelin tarina ulottuu aina kultaiselle 90-luvulle. 1998 nykyisen omistajan viskiharrastuksen pohjalta syntyi idea todellisen irkkubaarin perustamisesta Ouluun. Viskit olivat mukana kuvioissa heti alusta asti ja hyllyissä pyrittiin pitämään, kuten nykyäänkin, kaikki mielenkiintoisimmat Suomeen maahantuodut viskit. Aluksi viskikokoelma pysyi maltillisesti "vain" 200-250 pullon tietämillä, mutta 2006 toteutettu laajennus pisti numerot uusiksi ja nykyään "Maikkelin" hyllyjä koristaa noin 400 erilaista viskiksi luokiteltavaa alkoholijuomaa.

Pullojen paljouden keskellä tulee miettineeksi kokoelman tarkoituksenmukaisuutta. Onko kyseessä status-kysymys ja viskit olisivat enemmänkin sisustuselementti? Tätä tulkintaa Puhakka ei kuitenkaan niele, vaan toteaa viskien olevan tärkeässä osassa baarin liikevaihtoa. Esimerkkinä hän antaa liikematkoilla Oulussa kääntyvät liikemiehet/naiset. Tiskin takana kuulee usein sananparren: "työkaverini suositteli tätä paikkaa ja käski maistamaan viskiä X".  

Hurjasta valikoimasta huolimatta Puhakan mukaan laatuvaatimuksista ei olla pulloja haaliessa tingitty. Pullojen määrä olisi kuulema helppo kasvattaa 700-800 erilaiseen pullotteeseen, mutta tässä puhakka ei näe järkeä: laatu korvaa määrään viskissäkin. Kaikki mielenkiintoisimmat maahantuodut pullotteet St. Michael yrittää koettaa siis hyllyihinsä saada. Viskien lukumäärästä puhuttaessa Puhakka väläyttääkin mielenkiintoisen ajatuksen. Oma maahantuonti mahdollistaisi kokoelman kasvattamisen laadusta tinkimättä ja takaisi varmasti mielenkiintoisia ja uniikkeja pullotteita St. Michaelin asiakkaiden iloksi. Ajatus on vielä idean tasolla, mutta tuskin kukaan viskinystävä maahantuonnin laajentumisesta keksisi pahaa sanottavaa.

St. Michaelin kokoelmista uskoisi löytyvän myös harvinaisempia herkkuja. Pyysin Puhakkaa nimeämään muutamia heidän erikoisuuksistaan ja lista oli vakuuttava. Arvokkaimman viskin titteliä St. Michaelissa kantaa Midleton 1973, josta lompakko kevenee reilun 200€ neljältä sentiltä. Muita erikoisuuksia ovat muun muassa Ardbeg 1975, Lagavulin 21yo, Highland Park 40yo, Thomas H. Handy sekä Higland Parkin Magnus -sarjan pullotteet.

Highland Parkista puhuttaessa nousi esiin myös mielenkiintoinen fakta Highland Parkin ja St. Michaelin yhteyksistä. Whisky Magazinen kultaisen mitalin taustalla vaikuttaa Highland Parkin Brand Ambassador Martin Markvardsen (Puhakka ei ollut nimestä varma, mutta pienellä salapoliisityöllä ei oikein muita vaihtoehtoja jäänyt). Markvardsen oli ollut kouluttamassa St. Michaelin väkeä viskin saloihin ja ihastunut samalla baarin tunnelmaan ja vinkannut Whisky Magazinelle paikasta. Miestä on myös kiittäminen Highland Parkin tynnyrinpäästä, joka löytyy  kunniapaikalta baarin seinältä.

Ennen kuin päästin Puhakan palvelemaan janoisia asiakkaita, kysäisin nopeasti vielä kesän ja syksyn tasting-toiminnasta. Yhteistyö VYSsin kanssa kuulema jatkuu ja mielenkiintoisia tastingeja on luvassa myös tulevaisuudessa. Sen tarkemmin Puhakka ei halunnut salaisuuksien verhoa raottaa, mutta ainakin Campletownin ja Kilchomanin viskit saavat omat tilaisuutensa ennen vuoden vaihdetta. Mielenkiintoisia juttuja siis luvassa!

P.S. Nopeiten ja parhaiten St. Michaelin tastingeista saa tietoa kiikuttamalla omat yhteystiedot tiskille. Tastingeista ilmoitetaan tekstiviestillä/sähköpostilla yleensä hyvissä ajoin.

Kolme pannua keisareiden teetä

St. Michaelin bourbon-tastingin peruunnuttua lohdutin itseäni uhraamalla varastojeni viimeisen Luo Han Quo -hedelmän ja keittämällä kolme kannua erinomaista teetä. Seuraavassa pieni raportti tapahtuneesta.

Ookko pannu?

Teelaaduista rakkaimmasta ei omalla kohdallani tarvi keskustella. Teetiileksi ladottu Pu-erh räjäytti aikoinaan Liptonin Yellow Labeliin tottuneet makunystyräni. Makua voi kuvailla monella tavalla. Termit navetta, kalanruoka, maa ja rehellinen paska ovat tuttuja kuvauksia tästä keisareiden teestä. Herkku ei ole herkku, jos se ei jaa mielipiteitä, ja kaikkeen oikeasti hyvään pitää totutella. Pu-Erh on teelaatujen aatelia.

Mitä on Pu-Erh? Yksinkertainen vastaus on, että se on Yunnanin maakunnassa tietyntyyppisestä teepuulajikkeesta poimittua teetä. Perinteisesti Pu-erh ladotaan teetiiliksi ja se on aidosti fermentaation avulla kypsyvä teelaatu. Pu-erhiä valmistetaan myös muissa muodoissa, kuten tällä kertaa maisteltavina olevat vihreä ja valkoinen Pu-erh osoittavat.


Teestä liikkuu paljon erilaisia uskomuksia ja olen saanut teestä hyvin ristiriitaista tietoa eri lähteistä. Tämän vuoksi en ala sen enempää Pu-erhin valmistusprosesseista luennoimaan. Englanninkielisen Wikipedian antama kuva Pu-erhistä on minun näkemistäni järkevin. Käykäähän tarkastamassa ja muodostamassa oma mielipiteenne.

Vasemmalta oikealle: Valkoinen, kiekonpala ja vihreä. Etualalla Luo Han Quo.

Tällä kertaa pannuun pääsi pala Kaakkois-Aasian toivioretkeltä mukaan tarttuneesta Pu-erh-kiekosta kera Luo Han Quo -hedelmän. Pidän tätä teenjuonnin Rolls Roycena, Port Elleninä ja Zlatan Ibrahimovicinä - taivaallisen hyvää siis! Kahdessa muussa pannussa majailivat valkoinen Pu-erh "White Pu-Erh Moonlight" ja vihreä "Pu-Erh Lao Mao Cha", molemmat rovaniemeläisestä Mandragorasta hankittuja. Luo Han Quo -hedelmää saa minun tietojen mukaan ainakin Hakaniemen kauppahallin vieressä sijaitsevasta Oriental Marketista. Muita jälleenmyyjiä en Suomesta ole löytänyt.

 Pu-Erh Lao Mao Cha

Huomioita: Mieto ja makea. Kevyttä ruohomaisuutta. Ihanan raikas. Etiketin mainostama ruusunmarja myös havaittavissa. Loistava! Vertaisin viskimaailmassa esimerkiksi johonkin kevyen kukkaiseen lowlanderiin.
 

White Pu-Erh Moonlight

Huomioita: Edellistä huomattavasti vahvempi. Hunajaa. Tuntuu pyöreämmältä ja pehmeämmältä kuin vihreä serkkunsa. Tuhdimpi eikä ollenkaan niin raikas kuin Lao Mao Cha. Jatketaan typerää viskeihin vertaamista ja todetaan makuprofiilin täyteläisyyden ja hunajaisten vivahteiden vertautuvan hyvin esimerkiksi Balvenien tisleisiin.

Pu-erh kiekko + Luo Han Quo

Huomioita: Vahvempaa kuin suodatinkahvi. Maanläheinen, turpeinen makuprofiili. Luo Han Quon makeus taittaa ärhäkkyyttä ja tuo lähes täydellisyyttä hipovan pähkinäisen aromin hauteeseen. Kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan, myös tummasuklaa ja kahvipapu leikkivät kielellä. Parasta juomaani teetä. Kaikessa äärimmäisyydessään vertaisin esimerkiksi härskeimpiin Octomore-kokeiluihin.

Loppuun vielä pieni sana hauduttamisesta. Avain hyvään teehen on oikea hauduttaminen. Erityisesti vihreät ja valkoiset teelaadut kärsivät liiasta hauduttamisesta ja muuttuvat nopeasti kitkeriksi, lähes juomakelvottomiksi litkuiksi. Siksi tämän kaltaista teetä varten on hyvä olla kannu, josta lehdet voi nostaa pois. Isot pojat kertoivat, että ns. Gaiwan olisi teen hauduttamiseen paras. Itse en ole moista härpäkettä päässyt testaamaan, mutta ostoslistalta sellainen jo löytyy. Kiekosta napattua Pu-erhiä ei minusta voi liikaa hauduttamalla pilata, joten se saikin kunnian hautua isoäidiltä perityssä keraamisessa pannussa. Made in USSR!

Älkää ostako käyttämääni Arabian teekannua. Kuvassa oikealla oleva siivilä ei pidä teelehtiä sisällään vaan ruikkii niitä juoman sekaan.

Turpeinen uutiskatsaus

En ole viskihommia Ardbeg Roadshown jälkeen paljoa miettimään, joten otetaan vahinkoa takaisin parin pienen huomion kera. Tällä kertaa analyysissä viime viikkojen uutistarjona.

Valamon luostarissa tehdään viskiä! YLE uutisoi maanantaina, että Valamon luostarissa suunnitellaan yhdessä Hermannin Viinitilan kanssa viskin tekoa. Tämä tuli itselle aivan puskista. En ole mitään huhua moisesta kuullut, vaikka suht aiktiivisesti ainakin suomalaista viskiskeneä seuraan. Kertokaa ihmiset ihmeessä lisää, jos tietoa löytyy.

Tänään saimme nauttia myös kehysriihen tuloksista. Meitä viskinjuojia näytetään rankaistavan taas, sillä alkoholivero nousee yhdessä muiden ihanien haittaverojen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että viskinpuutteessa on yhä kalliimpaa syödä suklaata suruunsa. Vakavasti ottaen tämä tarkoittaneen aktiiviharrastajan kannalta siirtymistä yhä vahvemmin "virtuaalisen viinaralliin". Helsingin Sanomien haastattelema panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa ehtikin jo kommentoimaan päätöstä:

"Tässä tehdään veropolitiikkaa Viron eduksi"

Hyvin kaksijakoinen uutisviikko siis takana.

P.S. VYS järjestää St. Michaelissa ensi viikon tiistaina Glenfiddich tastingin klo 19:00. Tarjolla 12yo, 15yo, 18yo, 21yo sekä mystinen "yllätyspullote tynnyrivahvuisena". Käykäähän katsastamassa.

Sinne ja takaisin

Viskin tietoteoriaa käsittelevä teksti jäi viimeistelemättä ajan puutteen vuoksi, mutta lohdutukseksi pistän pienen tilannepäivityksen. Juna kohti Uisgea lähtee parin tunnin kuluttua ja siitä matka jatkuu sunnuntai aamuna kohti Skotlantia ja Islayn saarta. Läppäri ja kamera lähtee mukaan ja jotain reissuraportin tynkää on luvassa. Toki laitan pubissa istumisen bloggaamisen edelle, mutta katsotaan mitä saadaan aikaan!

Viskin fenomenologia

Viski on elämyksiä. Olen parin ystäväni kanssa keskustellut parhaista viskikokemuksista, ja on käynyt ilmi, että niillä ei ole mitään tekemistä viskin hyvyyden kanssa. Viskiä harrastava ihminen ikään kuin kuljettaa viskiä elämän käännekohdissa mukana. Lasten syntymää, naimisiinmenoa, vuosipäiviä ja muita tärkeitä hetkiä juhlitaan dramin äärellä. Näin viski ja siitä jäävät muistot liittyvät aina tapahtumaan itseensä, sen luonteeseen ja merkitykseen. Voisin kuvitella, että dramin kohottaminen varpajaisissa oman lapsen syntymän kunniaksi nousee viskikokemuksena perus lauantaidramin edelle, viskien laadusta huolimatta.

Hyvä esimerkki on vaeltamista harrastavien viskiystävieni kertomus Haltin erämaasta. Erämaata halkovan pienen joen ylityksen jälkeen repusta oli kaivettu pullo Jack Danielsia. Autiotuvassa vaatteita kuivatellessa huiviin vedetty maissilitku oli lämmittänyt luita ja mieltä siinä määrin tehokkaasti, että parhaan viskikokemuksen tittelistä ei ihan heti tule näiden herrojen tapauksessa kilpailua. Merkillepantavaa on, että kumpikaan herroista ei vapaaehtoisesti Danielsia suuhunsa siviilissä laita.

Hyisen kylmyyden jälkeen maistuu jopa Jack Daniels. Oikeudet kuvaan: Veli-Matti Törmänen.

Viskitislaamot itse ovat brändäyksessään ymmärtäneet viskin elämyksellisyyden. ”Maailman turpeisin”, ”maailman paras herra X:n mukaan”, erilaiset palkinnot, erikoiset tislaustavat ja niin edelleen. Kaikki nämä ovat myös muilta teollisuudenaloilta tuttuja juttuja - massoista pitää erottua.

Viskin tilanteesta tekee erikoisen se, että monet viskiä nauttivat  pitävät tätä brändäyksen sumentamaa kuvaa teollisuudesta vääristyneenä. Ihmisiä ajaa halu kohti alkuperäistä viskin olemusta, vapaaksi brändien mielikuvista. Sokkomaistelut ovat tästä erinomainen esimerkki. Niissä pyritään hävittämään juomistapahtumasta kaikki ulkoviskilliset seikat. Tällöin ei ole väliä, onko viski vieraillut avaruudessa tai onko tislaamolla oma lattiamallastamo. On vain viski ja sinä.

Edellämainittua olen pitkään pitänyt ihanteellisena viskinjuontitapahtumana: kaikesta ylimääräisestä karsittu, pelkkään empiriaan luottava makujen ja tuoksujen havainnointitilaisuus. Olen kuitenkin tehnyt ajatuskokeita ja esitän nyt niiden tuloksen, jota kutsun ”Raikuli-hypoteesiksi”.

Raikuli-hypoteesi

Kuten jo sanoin, viski on elämyksiä. Monet sanovat viskin olevan aina siivu juotavaa historiaa. Viski voi olla myös imagokysymys. Onhan nyt äijää ja rock litkiä Danielsia jäillä sen Sommerbyn päärynäsiiderin sijaan. Ja juohan Lemmykin viskiä. Hyvä esimerkki on Mad Men tv-sarjan vaikutus yhdysvaltalaisten viskinkulutukseen. Sarjan jatkuvan viskinlitkimisen innoittamana viskin kulutus näet nousi. Asiasta uutisoi Suomessa mm. Taloussanomat.

Jos tavoitteena on viskielämys, ei ole mitään järkeä riisua viskinjuontikokemusta ulkoviskillisistä elementeistä. Tämä pätee erityisesti silloin, kun näillä ominaisuuksilla on mahdollisuus vaikuttaa viskin makuun. Tässä mielessä uskon viinistä tehtyjen tutkimuksien voivan vetää suorat yhtäläisyysmerkit myös viskin juontiin. Viinin oletetun hinnan ja brändäyksen vaikutuksesta maistelukokemukseen kannattaa tutustua California Institute of Technologyn julkaisemaan tutkimukseen. Tutkimusta pääsee ihmettelemään tästä.

J. M. Barrien klassikossa Peter Pan Raikuli (tutummin Helinä-keiju) saa voimansa lasten uskosta. Kun lapset tuovat epäuskonsa keijuihin ilmi, kuolee aina yksi keiju. Tarinassa Raikuli pelastuu lapsien keiju-uskon palautumisen ansiosta. Viski on eräänlainen Raikuli. Suurin osa sen erinomaisuudesta perustuu uskoon meille syötetyistä tai itse keksimistämme ulkoviskillistä seikoista. Jos tämä asetelma puretaan, kuolee viskin ainutlaatuisuus ja mystisyys sen mukana, ja se laskeutuu muiden juomien tasolle. Täytyy siis varoa särkemästä immersiota ja pitää oma maltainen absinttikeiju vartioimassa selustaa.

Toki asian voi kääntää myös toisin päin. Aldous Huxleyn dystopiaklassikko Uljas uusi maailma esittelee teemasta vastakkaisen näkemyksen. Uudessa uljaassa maailmassa ihmisten ongelmat ratkaistaan soma-nimisen huumeen avulla. Somassa yhdistyvät kristinuskon ja etanolin parhaat puolet ilman sivuvaikutuksia. Myös Wachowskin veljesten scifi-elokuvatrilogia Matrix käy samaa semantiikkaa läpi. Elokuvissa koneet ovat teljenneet ihmiset patterien kaltaisiksi energianlähteiksi ja syöttävät heidän aivoihinsa Matrix-nimistä tietokoneohjelmaa, jonka luomassa todellisuudessa ihmiset elävät onnellisen tietämättöminä kurjasta kohtalostaan. Brändit ovat viskiteollisuuden soma ja Matrix, jonka valheellisesta vaikutuksesta tulee taistella irti.

Suomalaisen konsensuspolitiikan mukaisesti totuus on jossain näiden ääripäiden välissä. Olen kuitenkin tällä hetkellä taipuvainen kääntymään lähemmäs Raikuli-hypoteesia kuin Matrixia. Kyse ei ole kuitenkaan koko elämästä vaan nautinnon hakemisesta. Arki voi olla empirian täyttämää tylsyyttä, mutta olisi typerää pilata sillä myös juhla. Viski on minulle aina pala historiaa, jotain arkea suurempaa. Se on täynnä myyttejä ja mielikuvia, joita haluan vaalia.

Sellaisenaan ajatukseni ei ole uusi. Tottakai asioilla on ihmiselle niiden fysikaaliset ominaisuudet ylittäviä merkityksiä. Viskin suhteen tämä tuntuu vain usein unohtuvan. Auktorien viskiarvioita saatetaan pitää totuutena ja uskotaan ”ammattilaisen” sanaan oman kokemuksen sijaan. Esitänkin mallia, jossa viski-immersion palapelin palat kerätään mediavirrasta itse. Pitää siirtyä heteronomisesta immersion rakentamisesta autonomiseen vaiheeseen, jossa immersiota ei rakenneta autoratiivisesti kokijan ulkopuolelta. Immersio itse ei ole pahasta.

Edellämainittu malli edellyttää tiedon kartuttamista, jotta omaehtoisen immersion rakentaminen olisi mahdollista. Tästä lisää ensi viikolla. Kirjoituksessa esitetty malli on ajatuskoe, jonka tarkoituksena on tuoda pilke silmäkulmassa esille yksi näkökulma viskielämyksen viitekehykseen. Otan mielelläni vastaan kritiikkiä ja parannusehdotuksia ajatuksen eteenpäin viemiseksi.

Sinivihreitä teehetkiä

Olen suuri teen ystävä, joten ajattelin jakaa hiukan huomioitani viime aikaisista teetuttavuuksista. Tällä hetkellä omassa pannussa kuuminta hottia on niin sanotut Oolong-teet. Nyt kierrossa on neljä uutta tuttavuutta: Milky Oolong oululaisesta Kofeiinikomppaniasta ja Honey Oolong, Dong Ding Oolong sekä Osmantuksen kukalla maustettu Oolong, kaikki rovaniemeläisestä Mandragorasta.

Oolong-teellä tarkoitetaan puoliksi hapetettua teetä, hapetusasteeltaan vihreän ja mustan teen välistä. Vastoin yleistä harhaluuloa, teetä ei kypsennetä fermentaation avulla vaan oksiaatiolla, hapettamalla. Hapetusasteet vaihtelevat Oolong-teissä hurjasti, teestä ja lähteestä riippuen. Esimerkiksi suomiwiki väittää Oolongin hapetusasteiden vaihtelevan 30% ja 70% välillä, kun sanakirjan englanninkielinen versio kertoo hapetusvälin olevan 8%-85%. Itse en tähän hätään jaksanut kirjastoon mennä omia lähteitä asiaan kaivamaan. Suurista hapetusasteiden eroista johtuu myös Oolongien erilaisuus. Hapetusasteiden ääripäissä teillä on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Oolong on pikkuhiljaa saamassa myös vakiintuneen suomennoksen. Useat teekaupat markkinoivat sitä sinivihreänä teenä. Kunnioituksesta tätä sinivihreää herkkua kohtaan en yritä sen kummemmin syväanalysoida teen makujen vivahteita, jotka itsessään vaihtelevat haudutuskertojen välillä suurestikin. Sen sijaan annan pienen sanallisen vihjeen siitä, minkälaisia tuntemuksia teen maku minussa herätti. Samalla saan itse syyn perehtyä teen kiehtovaan maailmaan.

Jumalan kämmenellä ei pelkää teelehtinen.

Haude on kuulaan kellertävä.

China Milky Oolong


Tämän teen valmistuksesta kiertää jos jonkinlaista huhua. Etiketin mukaan lehdet olisi kuivattu maitohöyryn avulla, mutta esimerkiksi tämä kirjoitus perustelee mielestäni vakuuttavasti, miksi näin ei voi olla. Esimerkiksi kilpailevan yrityksen, Mandragoran, Milky Oolongissa todetaan teen olevan vain "maustettu erikoisella tavalla".  Omaa totuutta en ole vielä asiasta muodostanut.

Alkuperän hämäryydestä huolimatta tee on törkeän hyvää. Tee maistuu miedolta mustalta maitoteeltä säilyttäen silti Oolongille ominaisen keveyden. Oman teerankingin kärkisijoilla! Hauduttamisen suhteen on kuitenkin oltava tarkkana. Makea maitomaisuus katoaa välittömästi, jos haude lipsahtaa liian kitkeräksi.

Lehdet ovat edellistä vaaleampia.

Haude on Milky Oolongia huomattavasti vahvemman värinen.

 Osmanthus Oolong

Osmantuksen kukilla maustettu Oolong toimii myös loistavasti. Kepeän lämpimän oloinen haude antaa makeita viitteitä maustamisessa käytetyistä kukista menemättä kukilla maustetuille teille valitettavan yleiselle hajuvesimäiselle linjalle. Tuo jollain tasolla mieleen krysanteemin / krysanteemiteet. Kuten kaikkilla kiinalaisten käyttämillä kasveilla, myös osmantuksella uskotaan olevan Pyhään henkeen verrattavia taikavaikutuksia. Katso lisää vaikkapa täältä.

Haude jälleen erittäin hennon oloinen.

Liekö lehtien tummempi sävy hunajan vaiko jäykemmän oksiaation ansiota.

Kuulosti niin hyvältä.

 Honey Oolong

Tämän nelikon heikoin esitys löytyi hunajalla jatketusta Oolong-viritelmästä. Tee on onnistunut ottamaan omaan suuhun hunajan makupaletista ne huonot puolet jättäen hyvät johonkin valmistusprosessin välipysäkille. En suosittele.

Lasi ei nyt se käytännöllisin teenjuontiastia ole, mutta tuo juoman esteettisen puolen paremmin esiin.

 Dong Ding Oolong

Taiwanilainen Oolong-tuttavuus rokkaa. Muistuttaa hyvin paljon perinteisiä vihreitä serkkujaan, mutta on oksiaation myötä saanut hiukan tuhdimman oloisen rakenteen, jos teestä nyt näin voi sanoa. Myös etiketti on hieno: pieni tietoisku teestä ja sen historiasta. Informatiivinen, ei runoja eikä muuta hömppää. Tämä ei ole kannanotto runoja vastaan, mutta tosi mies nauttii runot ja teet erikseen. Itse teestä voi lukea lisää tästä. Taiwanin teekulttuurin tarjoaa mukavan peruskatsauksen mm. enkkuwikipedia.

Ensi kerralla sitten taas viskiasiaa.

Savuista joulua ja sherryistä uutta vuotta!

Joulukuu meni viskinmaistelun kannalta hiukan ohi, mutta otamme tammikuussa takaisin. Tontut kertoivat, että kuusen alta pitäisi ainakin yksi viskipullo löytyä. Lisäksi vuoden vaihteen jälkeen alkaa viskinystävien todellinen joulunodotus, kun Uisge 2013 lähestyy. Uusi vuosi on myös oiva tilaisuus liittyä erilaisiin harrasteryhmiin ja yhdistyksiin. Nähtäväksi jää, saako allekirjoittanut tämän suhteen asioita eteenpäin.

Just peat it toivottaa lukijoilleen savuista joulua ja sherryistä uutta vuotta!

Tie viskipikkujouluihin - Viskilöylyt with Richard Patersson

Sauna on suomalaisille pyhä paikka. Siellä on synnytetty, hoidettu sairauksia ja tehty ulkopolitiikkaa. Vielä oma äitini on ikäluokkaa, joka on ensimmäiset itkunsa saunassa päästänyt. Vanhan sanonnan mukaan jos sauna, viina ja terva eivät auta, on tauti kuolemaksi. Tukkikämppien kirjoittamattomaan etikettiin kuului kaksi asiaa: nukkuvaa miestä ei saa herättää eikä saunassa saa puhaltaa niskaan. Toisen maailmansodan aikaista suomalaissotilaiden hyvää terveydentilaan on selitetty kenttäsaunojen suomalla hygienialla.

Saunominen on aina ollut myös ainutlaatuinen sosiaalinen tapahtuma. Etiketit, tittelit ja vallan symbolit on riisuttu vaatteiden mukana pukuhuoneeseen. Saunassa on voitu puhua asioista, joista muuten ei puhuta. Itselle saunomisen tärkein funktio on juuri tässä. Kuumasta en ole liiemmin koskaan pitänyt ja usein illanistujaisissa hörpin olutta juuri alalauteen puolella. Sosiaalisessa mielessä saunominen muistuttaa paljon hyvän viskin nauttimista. Silloin ei katsota kelloa eikä sanota pahaa sanaa paikallaolijoista. Tilanteeseen kuuluu tietty hiljainen arvokkuus ja kunnioitus rituaalia kohtaan.

Niin kuin kaikkiin hyviin juhliin, myös viskipikkujouluihin kuuluu oleellisena osana saunominen. Koska viskin nauttiminen saunassa ei tuntunut hyvältä idealta, piti saunaan keksiä jotain muuta ohjelmanumeroa. Jokainen on varmasti jossain elämänvaiheessa kokeillut oluen heittämistä kiukaalle. Miksi ei siis kokeiltaisi viskiä? Ja siitä se idea sitten lähti.

Testissä oli blogissa aiemmin esitellyt Balblair 97 ja Yamazaki 10yo. Kokeilimme erilaisia sekoitussuhteita veden kanssa ja huomasimme viskin voiman myös saunassa: tuoksu puskee lähes minkä tahansa vesimäärän läpi. Ja minkä tuoksun se tarjosikaan! Erityisesti Balblair 97 noin neljän sentin annoksina löylyvesiämpäriin oli kuin lottovoitto ja suihinotto samaan aikaan: taivaallista. Makean hunajainen mallas täytti saunan ja ainakin me olimme vakuuttuneita. Yamazaki toimi hiukan heikommin, mutta hyvät tuoksut sekin antoi. Aiemmin olen kokeillut Glenfiddichin 15-vuotiasta, joka antoi sekin oivat tammiaromit löylyjen jatkeeksi. Vaikka ajatus saattaa viskin tuhlaukselta tuntua, suosittelen kokeilemaan!

***

Jossain vaiheessa pikkujouluiksi kutsutut bakkanaalit päätyvät, varsinkin pienellä porukalla, Youtube-videoiden katseluun. Mitä viski-ihmiset katsovat kyseisestä videopalvelusta? Jossain vakavampihenkisessä tilaisuudessa verkkokalvoilla olisi voinut tanssia vaikkapa Ralfyn vierailu Springbankin tislaamolla, mutta ei pikkujouluissa. Ainakin itselleni suurimpia naurunpyrähdyksiä on aiheuttanut viskivideoiden saralla mies nimeltä Richard Patersson. Whyte & Mackayn master blender on rautaisen ammattitaidon lisäksi todellinen supliikkimies. Videot ovat jotain opetusvideon ja stand-up komiikan välimaastosta ja saavat suupielet ylöspäin, jopa ilman viskin suomaa arvostelukyvyn laskua. Alla muutama esimerkkilinkki:

How to Drink Whisky like a Sir?

How to taste Whisky with Richard Patersson

Ainakin omassa tuttavapiirissä Paterssonin lausahdukset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Hänen viisaisiin sanoihinsa on hyvä lopettaa myös viskipikkujouluja käsittelevä sarjani. Ensi kerralla jotain ihan muuta!

"Six times I've ruined my Whisky. Six times!"
-Richard Patersson

Tie viskipikkujouluihin - Kahta en vaihda

Tie viskipikkujouluihin -sarjan toisessa osassa tarkastelen pikkujoulujen muuta tarjontaa jo esitellyn viskikakun lisäksi. Ensimmäisenä on näistä syytä esitellä juomapuoli. Jätän tällä kertaa viskipuolen huomiotta, sillä tarjolla olleisiin tisleisiin tullaan myöhemmin palaamaan yksityiskohtaisempien arvioiden kera. Sen sijaan tarjolla olleet jouluoluet on syytä mainita parilla sanalla.

En ihan aikuisten oikeasti osaa maistella oluita. Siksipä mitään syväanalyysiä tarjolla olleista ohrapirtelöistä on turha odottaa. Tarkoituksena oli lähinnä käydä läpi muutama Alkon jouluoluthyllyn paikalla olleille ennestään tuntematon tapaus. Lista näytti seuraavalta: Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock, BrewDog Hoppy Xmas, Gouden Carolus Cuvee Van De Keizer ja Ayinger Winter-Bock.

Jouluoluet rivissä.

Nelihenkisen raadin äänet jakaantuivat tasa 2-2 Ayinger Winter-Bockin ja BrewDogin Hoppy Xmassin välille. Molemmat hyviä, mutta todella erilaisia. Tämä kirvoittikin miettimään jouluoluen syvintä olemusta. Mikä tekee oluesta jouluoluen? Oluista vain yksi mainostaa itseään suoraan jouluoluena, muiden sattuessa vain löytymään Alkon jouluoluthyllyltä. Onko jouluolut jotenkin suomalainen traditio, kun muualla juodaan talvella vain  hiukan erilaista kaljaa, kuten Ayinger WINTER-bockia. Onko kyseessä vain jälleenmyyjien markkinointitemppu? Esimerkiksi Gouden Carolus Cuvee Van De Keizeria valmistetaan vain 24. helmikuuta eikä koko oluella ole mitään tekemistä joulun kanssa. Juomasta kannattaa katsoa arvio vaikka täältä. Joku olutperinteitä tunteva saa selventää asiaa, jos tietoa on jaettavaksi asti.

Olutta mielenkiintoisempaa oli päästä maistamaan ystävän tekemää herkullista viskisinappia. Pimeässä, lumettomassa talvi-illassa makkaran ja grillitassujen grillailu osoittautui kaiken hehkutuksen arvoiseksi. Preferenssinä toimivat Turun Punainen ja nyt unholaan painunut Maillen Dijon -variaatio. Alla resepti, niinkuin se minulle kerrottiin:

Herkkua koko purkki!

"Viskisinappiohje:

Keltainen peltirasia sinappijauhetta (~2.5dl)

~ 2-2.5 dl sokeria

~3 dl kuohukermaa

3 munaa

~1/4 dl etikkaa
~3-4 cl viskiä (Laphroaig Triple Wood testattu hyväksi)

1. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään
2. Lisätään kerma, munat, etikka ja viski
3. Sekoitetaan hyvin, ei kuitenkaan vispata.
4. Seos kaadetaan mielellään alumiiniseen tai teflonkattilaan, kuumennetaan koko ajan sekoittaen pohjasta asti - kunnes kiehahtaa muutaman kerran, on saostunut ja otetaan pois levyltä.
5. Jäähdytetään esimerkiksi ulkona yön yli, jonka jälkeen sinappi on valmista.

Mikäli seos on jäähdytyksen jälkeen liian paksua, sitä voi ohentaa vissyllä aina ennen käyttöä."

Itse en ole vielä ohjetta päässyt kokeilemaan, mutta lopputulos oli niin hyvää, että viimeistään jouluksi on sinapit väännettävä. Kinkun kanssa varmasti maittavaa. Sinappi oli jälleen osoitus siitä, kuinka avarakatseisuus johtaa uusiin makuelämyksiin. Viski taipuu moneksi!

Tie viskipikkujouluihin - Whisky Cake is a Lie!

Viski on parasta hyvässä seurassa. Itselläni on ilo harrastaa viskin juontia neljän iloisen ystävän kanssa. Viime viikonloppuna järjestimme perinteiset salaseuramme pikkujoulut ja ajattelin parin postauksen verran kertoa, mitä viskinhuurteisissa pikkujouluissa voi tehdä - sen viskin juonnin lisäksi. Pikkujouluviskisuositukseni löydät tästä.

Leipominen on metkaa hommaa ja viskiystäviltäni löytyy todistetusti erinomainen viskikakkuresepti. Resepti on maku.fi sivuilta ja pääset ihailemaan sitä tästä. Kakku on todella tuhti ja iso, joten syöjiä kannattaa kutsua viljalti. Kakusta syö noin 8 miestä nälkäänsä ja voi hyvinkin riittää isompiinkin kekkereihin.

Aineet päätyivät yhteiskuvaan ennen hurmaavaa joukkoitsemurhaa.

Ilmeisesti huono karmani leipomisen suhteen oli tarttunut kaveriinkin, sillä ensimmäisenä iski silmille välinevajaus. Kuivakakkuvuoka oli mystisesti kadonnut ja jouduimme turvautumaan irrotettavalla pohjalla varustettuun piirakkavuokaan. Myös keraamiset astiat olivat samassa piilossa kakkuvuoan kanssa, joten esimerkiksi suklaan sulattaminen hoitui muoviastian voimin.

Muista, että suklaan joukkoon ei saa päästä vettä!

Pienen taiteilun ja vastoinkäymisten jälkeen kakku saatiin kuitenkin vuokaan ja uuniin. Tässä vaiheessa oli oiva hetki tarkistaa kakkuun päätyvän viskin laatu. Tällä kertaa leipomiseen oli varattuna Yamazakin OB kymppiä. Kaverin sanoin: "perus talousviski."

Ajattoman tyylikäs muotoilu.

Yamazaki 10yo OB

Tuoksu: Rommirusinakeksi, liköörisuklaa, tinneri.

Maku: Vahvan tuoksun jälkeen todella mitäänsanomaton ja tylsä. Paloviinaa, hentoa kukkaisuutta, mallasta. Kitkerä! Jälkimaku lyhyt.

Valitettavasti viskin päätyminen kakkuun ei harmita. Heikohko pullote, varsinkin kun 18-vuotias OB Yamazaki on mielestäni todellistä herkkua. 8 vuotta tekee näköjään ihmeitä. Kiva oli kuitenkin päästä maistamaan ja seuraamaan vierestä tisleen joutumista kakun uumeniin.

Oikeaoppinen kostutusmetodi.

Viskin lisäämisessä kakkuun kannattaa käyttää tervettä harkintaa. Viski maistuu leivonnaisista aina läpi. Ohjeessa neuvotaan lisäämään viskiä noin desin verran, mutta me laitoimme tietysti ns. hyvän isännän lisää sen 4 senttiä. Kakun viskipitoisuus jakoi maisteluporukkamme kahtia. Osan mielestä viskiä oli liikaa, osan mielestä liian vähän. Yhtäkaikki, kakun viskin, kahvin ja suklaan muodostama pyhä kolmiyhteys oli maittava. Ehdottomasti jatkoon!

Tämän verran jaksoi viisi raavasta miestä kakkua tuhota.

Katsaus Viron viskitilanteeseen

Minulle tarjoutui torstain ja sunnuntain välisenä aikana mahdollisuus matkustaa lähemmäs kaksi tuhatta kilometriä junalla, laivalla, bussilla ja henkilöautolla. Tällaisista mahdollisuuksista ei tietenkään kieltäydytä ja ekskursio suomalaisen viinaturismin mekkaan, Viroon, alkoi. Määränpäänä oli Pärnun kylpyläkaupunki Etelä-Virossa ja paikallinen opaskin oli käytössä.

Kaiken muun viihteen odella koetin hiukan katsastella Viron viskitarjontaa. Laivayhtiönä toimi Linda Line, jonka katamariinien tax-free myymälät olivat keskikokoista pienemmän WC:n kokoisia. Laivojen viskivalikoimaa en siis päässyt katsastamaan.

Pärnussa pääsin tarkistamaan muutaman paikallisen alkoholiin erikoistuneen myymälän, mutta jouduin valitettavasti toteamaan niiden viskivalikoiman erittäin niukaksi. Paikallinen supermarket tarjosi parhaat valikoimat, mutta pullot jäivät sieltäkin ostamatta. Hinnat olivat nimittäin tasoa Alko. Tämä ei toki mieltä masentanut, sillä Tallinnassa useamman kerran vierailleena tiesin, että tyhjin käsin ei Virosta tarvi poistua.

Tallinnassa aikaa ruokailuun ja viskishoppailuun jäi ruhtinaalliset kaksi tuntia ennen lautan lähtöä. Otin missioksi löytää yhden erikoisemman alle 50 euron pullon kotiin viemisiksi. Hintojen vertailua varten otin referenssipulloksi Bowmoren 12-vuotiaan, jota näytti lähes joka liikkeestä löytyvän. Tiukan aikataulun vuoksi en päässyt kauppojen hintoja satama-alueen ulkopuolella vertailemaan.

Vaikka Tallinnan satama-alueen kaupat notkuvat erilaisista viinaksista oli tarjonta pienoinen pettymys. Tarjonnasta löytyi peruspullotteiden lisäksi vain muutama erikoisempi pullote, joiden hinnat olivat myös budjettini yläpuolella. Bowmoren tarjosi halvimmalla SuperAlko hintaan 28€, kun taas LivikoAlcostore omasi laajimman valikoiman. Kallein Bowmoren 12-vuotias kustansi 36€, kaupan nimi on vaipunut unholaan. Huhupuheissa liikkuneita BenRiachin ja GlenDronachin kalliimpia pullotteita ei silmiini osunut. Liekö rahvaalta piilossa moiset herkut?

Positiivinen yllätys saatiin kuitenkin D-terminaalin kivijalkakaupasta. Noin neljää erilaista yksimaltaista tarjoava puoti oli saanut hyllyihinsa lentokenttiä ja laivoja varten väännetyn Highland Park 1998/2010 -pullotteen, jonka 38 euron hintalappu suhteutettuna tislaamon hyvään maineeseen ja litran pullokokoon olivat allekirjoittaneelle ohittamaton rasti. Pullo kouraan, alahyllyltä örvellysvodka kaveriksi ja kassan kautta ruokailemaan.

Alkoholikulttuurin ääripäät kohtaavat.

Ruokailu tarjosikin sitten sen reissun parhaan alkoholikokemuksen. D-terminaalin vierestä löytyvä panimoravintola Kochi Ait tarjosi talon tummaa olutta, joka osoittautui erinomaiseksi bitter-tyyppiseksi mallasjuomaksi. Koetin ostaa litkua mukaankin, mutta se ei ilman omaa pulloa tällä kertaa ollut mahdollista. Myös paikan kotikalja oli itsetehtyä. Hiukan suomalaista kotikaljaa makeampi, maultaan jopa sherryä muistuttava sokeriliemi oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Hyvä olut - parempi mieli.

Viinaturismikohteena on Viro edelleen se ykkönen. Valitettavasti viskin suhteen tilanne ei näyttäytynyt niin ruusuisena. Hintataso on vuosien myötä hilautunut lähemmäs Alkon vastaavaa, eikä tarjonnassa suurta eroa ole. Kuitenkin jo pelkän alkoholilainsäädännön suoman potentiaalin takia viskin ystävän on syytä pitää Viron reissulla silmänsä auki. Aina voi törmätä iloisiin yllätyksiin ja viskitarjonta voi muuttua vaikka yhdessä yössä.

Loppuun vielä hauska yksityiskohta. Laphroiagia ei tunnu saavan koko Tallinnasta mistään. Muutaman yksittäisen peruskympin bongasin ja niidenkin hinnat olivat reilusti Alkon hintoja kalliimpia. Ottaen huomioon Tallinnan yleisen hintatason tämä hämmensi pientä kulkijaa.

Ravintola-arvio: Oliver's Corner Rovaniemi

Kesäkuun alussa Rovaniemen yöelämän viskitarjontaan ilmestyi valopilkku, kun Oliver's Corner rantautui paikkakunnalle. Alun perin Levillä vaikuttanut ravinteli laajensi toimintaansa aivan Rovaniemen ydinkeskustaan, entisen Meidän Kebabin tiloihin, osoitteeseen Koskikatu 9. Hyvin perinteisellä irkkumeiningillä varustettu juottola kirvoitti testaamaan paikan viskivalikoimaa.

Ennen viskitarjontaan perehtymistä muutama sana itse paikasta. Sisustukseltaan viihtyisä baari on kahdessa kerroksessa, alakerran palvellessa karaokekansaa ja yläkerran toimiessa enemmän jutustelua suosivana kohtaamispaikkana. Karaokelista on alan harrastajien mukaan, jos ei Rovaniemen paras, niin ainakin Rovaniemen tuorein. Itse en kyseisestä toiminnasta pahemmin välitä, joten olen kiltisti pysynyt yläkerrassa, jossa viskit ja pintit saa nauttia lähinä taustahälynä soivan Poguesin tms. säestyksellä.

Hanasta Oliver's Corner tarjoaa tuttuakin tutumman kattauksen. Suomi-oluita säestää Guinnesin ja Fuller's ESB:n kaltaiset perusmätöt. Valitettavasti tällä viedään kirkkaasti Rovaniemen parhaan olutravintolan titteli. Hyvän lisän tuovat hanasta löytyvät kausituotteet, joissa ainakin vielä oli luotettu suomalaiseen osaamiseen. Karhun Pale Alea mainostivat tiskillä harvinaiseksi hanaolueksi. Itse en maistanut, mutta kaverit kehuivat. Juottola ilmoittaa uutuuksistaan aktiivisesti myös Facebookin kautta. Oliver's Cornerin Facebook-sivut löytyvät täältä.

Sitten ne viskit. Viskejä löytyi ihan kunnioitettavat 38 kappaletta. Mitään ihmeellisyyksiä ei mukana ollut. Viskit, joita en ole maistanut, mutta joita haluaisin maistaa olivat harvassa. Tiskillä lupailivat laajentaa viskivalikoimaa "kuukausittain" ja avaamisen jälkeen ainakin Knob Creek ja Highland Park 25 ovat minun havaintojeni mukaan ilmestyneet hyllyyn. Tälle kehityssuunnalle ehdotonta peukkua.

Valikoimansa puolesta Oliver's Corneriin ei mitään St. Michaelin tapaisia taivaselämyksiä tarjoa, eikä varmasti moiseen äärimmäisyyteen pyrikään. Näin harrastajan näkökulmasta valikoiman soisi kasvavan ja monipuolistuvan. Tällaisenaankin Oliver's Corner tarjoaa Rovaniemen parhaat puitteet viskinmaistelulle. Hintatasosta en jaksa jauhaa. Sen keskustelun voi ohjata vaikkapa tänne.

Viskivalikoimasta esittelyyn nappasin Macallan normi 12:sen ja saman ikäisen Fine Oakin. Tällaista saman tislaamon tuotteiden rinnakkaisvertailua en ole hirveästi päässyt harrastamaan, joten pidetään tätä vielä lämmittelykierroksena. Henkilökunta antoi pullot avuliaasti mukaan kuvaan ja oli muutenkin ystävällistä: viskilistan puuttuessa tiskin takana seissyt neitonen näpytteli jokaisen viskin hinnan erikseen ulos koneesta lopussa olevaa listausta varten. Tästä kiitos ja kumarrus.

Veljekset baaritiskillä.

Macallan 12yo

Tuoksu: Rusinoita, sherryä. Hyvin tuhdin oloinen.

Maku: Tasapainoinen vaikkakin maut ikään kuin lässähtävät verrattuna siihen mitä tuoksu antaisi olettaa. Sherryn makeudesta ei ole tietoakaan vaan viski on ikään kuin kuivuu suuhun. Tuoksusta havaittujen makujen lisäksi maussa on jotain puumaista.

Macallan 12 yo Fine Oak

Tuoksu: Normi 12yo:ta huomattavasti kevyemmän oloinen jo tuoksussa. Hunajaa ja lakkaa.

Maku:  Tekstuuriltaan huomattavasti edellistä miellyttävämpi. Pidempi jälkimaku, josta ei paloviinamaisia ominaisuuksia löydy. Rusinoita, vaniljaa ja tulitikkuja.

Pelkästään sherrykypsytetyt viskit ovat outoja tapauksia. Parhaimmillaan todella mahtavia herkkuja, mutta yleensä tuottavat pettymyksiä. Tässä parissa pelkästään sherrytynnyrissä kypsytetty normi 12-vuotias tarjosi mahtavan tuoksun, mutta lattean makuelämyksen. Fine Oak puolestaan oli herkkua alusta loppuun. Itse ostaisin kotiin ehdottomasti Fine Oakin.

Loppuun vielä Oliver's Cornerin viskilista kokonaisuudessaan, alueittain jaoteltuna,  niin kuin se minulle kerrottiin:

Irkut:

Millars Special Reserve 6€
Tullamore Dew 6€
Connemara 9€
Bushmills 6€
Bushmills Black 8€
Bushmills 10yo 9€
Bushmills 16yo 14€
Jameson 6€
Jameson Vintage 60€
Jameson 18yo 18€
Jameson 12yo 10€
Redbreast 12yo 12€

Skotit:

Macallan 12yo 12€
Macallan 12 Fine Oak 14€
Macallan 18 Fine Oak 20€
Macallan 25yo 50€ (ei hyllyssä, pitää erikseen kysyä)
Highland Park 12yo 9€
Highland Park 18yo 15,50€
Higland Park 25yo 35€
Chivas Recall 8,50€
Bowmore 12yo 10€
Bowmore 15yo 13€
Glenlivet 12yo 10€
Glenlivet 16 Nadurra 16€
Lagavulin 16yo 17€
Ballantines Finest 7€
Ardbeg 10yo 11€
Ardbeg Alligator 17€
Laphroaig 10 10€
Laphroaig Quarter Cask 10,50€
Laphroaig  Triplewood 13€
Laphroaig 18yo 15€
Black Grouse 6,50€

Pohjois-Amerikka:

Seagram's V.O. 6€
Four Roses 6€
Jack Daniels 6€
Jim Beam Rye 6,50€
Knob Creek 10€

Viskibloggaajan vuosi

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tämä blogi näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Compass Boxin Oak Crossia käsittelevää postausta voi ihastella täältä. Nyt vuoden jälkeen on aika summata yhteen tuntemuksia viskibloggaamisesta.

Aloitin tämän blogin aikamoisena viskiuntuvikkona. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli saada untuvia karistettua ja lisätä omaa viskitietoutta niin itse viskeistä kuin sitä ympäröivistä ilmiöistä. Jälkimmäinen tavoite on mielestäni onnistunut kohtuullisesti ja mielestäni olen harrastuksessa syvemmällä kuin vuosi sitten. Toisaalta vuosi on osoittanut, kuinka mitättömän sukelluksen olen elämän veden maailman vasta tehnyt. Uutta ja ihmeellistä tulee eteen nopeammin kuin olisi aikaa tutustua. Tätä pidän ehdottoman positiivisena asiana.

Kynnys blogin aloittamiselle oli aikoinaan kova. Suomessa on useita laadukkaita viskiblogeja, jotka lähestyvät viskiä hyvin erilaisista näkökulmista. Tämän hetkisen maantieteellisen sijaintini takia en ole pystynyt raportoimaan etelän hienoista viskitastingeista saati Suomen Mallaswhiskyseuran puuhista. En myöskään tunne maahantuojia tai omaa budjettia maistella high-end vintageja. Päälimmäinen kysymys blogia aloittaessa olikin: mitä uutta voin blogillani tarjota?

Blogikirjoituksissani olen koettanut kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin; kirjoituksen tulisi olla viihdyttävä, informatiivinen ja helppolukuinen. Viihdyttävyyteen olen pyrkinyt omalla kieroutuneella huumorintajullani. Jaloviinaa ja Angry Birds limonadia yhdistelevä Jalolintu-drinkki tästä esimerkkinä. Informatiivisuus pursuaa omasta aloittelijastatuksestani. Jos haluaa kirjoittaa hyvää viskiblogia, on faktojen oltava kunnossa. Ja kun faktoja ei ennestään tiedä, on niistä otettava selvää. Tislaamojen ja koko viskiteollisuuden historian valottaminen on syntynyt ikään kuin tämän sivutuotteena. Lienee syytä mainita, että koulutukseltani olen historioitsija. Tekstin sujuvuudesta ja oikeinkirjoituksesta kiitän avopuolisoani, joka äidinkielenopettajan mandaatilla tekstini oikolukee ja arvioi ennen julkaisua.

Materiaalin kerääminen viskiblogiin ei napapiirin korkeuksilla ole ihan helppo juttu. Suureksi osaksi blogin materiaalista saan kiittää viskistä innostuneita ystäviäni, joiden pulloista olen kuvia ja sampleja ahkerasti napannut. Ilman tällaista tukiverkkoa blogin pitäminen olisi käytännössä mahdotonta, tai ainakin painopistettä tulisi muuttaa radikaalisti. Tällä hetkellä Rovaniemeltä löytyy yksi varteenotettava viskejä tarjoava ravintola, joka sekin aukaisi ovensa vasta vajaa kaksi kuukautta sitten. Ravintola-arviota on tuloillaan. Alkoon ei minun budjetillani viskiostoksille kovin useasti vuodessa voi eksyä. Omat viskihankintani ovat siis omien ja tuttujen ulkomaanvierailuiden varassa. Tämä on virallinen totuus.

Joskus meno on niin villiä, että kamerakaan ei pysy suorasssa.

Ironisesti blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus ei käsittele viskiä. Kahden tähden Jaloviina -Konjakki mallia Cajander -postaus on haalinut sivuilla vuoden aikana vierailleista reilusta 3000 kävijästä lähes kuudesosan. Muuten blogin kävijämäärät ovat nousseet helmikuisen Uisge 2012 kirjoituksen jälkeen huimasti. Kyseinen tapahtuma sai minut uudelleen innostumaan bloggaamisesta ja tämän jälkeen kirjoituksia on tullut noin yksi per viikko. Saman tahtiin pyrin myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuukausittainen kävijämäärä keikkuu noin 450 kävijän kieppeillä. Suurin kävijämäärä saavutettiin huhtikuussa, jolloin blogilla itseään viihdytti 813 silmäparia.

Tilastot ovat siinä mielessä tärkeitä, että bloggaaja elää yleisöstään. Vaikka perimmäinen syy blogin aloittamiseen oli oman tietämyksen kasvattaminen, syy sen jatkamiseen on yleisö. Jos blogia seuraisi nolla ihmistä, ei tekstien julkaisemisessa olisi järjen hiventä. Tämä tuo esiin myös toisen dilemman - kuinka paljon blogia kehtaa ihmisille mainostaa menemättä huomiohuorauksen puolelle? Foorumeille ja sosiaaliseen mediaan laitettu linkki klikkausten toivossa on tietyn pisteen jälkeen lähinnä säälittävää. Nimeän ilmiön bloggaajan paradoksiksi.

Vuosi on internetissä ikuisuus. Vaikka marraskuun ja helmikuun välinen aika oli blogin osalta hiljaiseloa, olen ylpeä vuoden ikäisestä Just Peat It! -viskiblogista. Vielä on matkaa Smoke on the Waterin lukuihin ja toivottavasti en koskaan kiinni nykyisiä aktiivisia viskibloggaajia saakkaan. Jokainen uusi viskiblogi vie harrastusta oman pienen askeleen eteenpäin ja toivottavasti uusia innokkaita löytyy mielipiteitä jakamaan. Niitä ei voi olla koskaan liikaa.

Tulevaisuudessa Just Peat It! -blogin tavoite on kehittyä jo valitsemillaan osa-alueilla. Luettavuutta, viihdyttävyyttä ja informatiivisuutta tulee kehittää edelleen. Lisäksi koetan kehittyä viskin maistelijana. Hedelmäkorit soisi muuttuvan banaaneiksi, luumuiksi ja kumkvateiksi. Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena pidän kuitenkin hauskuutta. Viskin juominen on kivaa ja niin tulee olla siitä kirjoittamisen ja lukemisenkin!

Toivotan yksimaltaista tulevaa vuotta kaikille blogini lukijoille.

-Sampo Marski

P.S. Tätä tekstiä ei ole paremmalla puoliskolla oikoluetettu.

Kahden tähden Jaloviina - Konjakki mallia Cajander

Suomalaisessa juomakulttuurissa ei ole äkkiseltään muuta omaperäistä kuin vahva humalahakuisuus. Bulkkilaakerit ja Koskenkorva ovat suomalaisinta mitä perussaunaillan menusta löytyy. Poikkeuksiakin on. Yksi näistä on Jaloviina, jonka uusin inkarnaatio saapui viime keskiviikkona rakkaan alkoholimonopoliliikkeemme hyllyille. Minkä tähden? No kahden tähden!

Jaloviina on kuin suomalaisen mielenlaadun peili. Se on eräänlainen väkiviinojen pettuleipä. Herrojen herkkua, konjakkia, jatketaan kirkkaalla viinalla. Konjakin määrää juomassa kuvaamaan kehitetään asteikko, jonka merkistöön kuuluvat tähdet, jotka nimetään nopeasti sotilasarvoilla. Koska herrojen juomatavat olivat rahvaalle liian tyyriitä, keksittiin prolelle oma juoma konjakin himoa tyydyttämään. Jallu on jäänne ajalta, jolloin jauhoja jatkettiin petulla, kahvi oli ylellisyyttä ja konjakki mallia Cajander.

Parhaimmillaan Alkon hyllyt notkuivat viidestä erilaisesta jaloviinalaadusta. Yhden, kahden ja kolmen tähden versioiden rinnalla oli lähinnä konjakin värinen tähdetön Jaloviina sekä lähes konjakista mennyt Jaloviina Ekstra. Kaiken tämän lisäksi Väinö Linna tarjoaa tuntemattomille sotilailleen leikattua konjakkia Mannerheimin 75-vuotispäivien kunniaksi. Ulkomailla tuntematon Jaloviina on suomea isolla ässällä.

Kahden tähden jaloviinan valmistus lopetettiin vuonna 1947. Altian 80-vuotispäivien kunniaksi tämä osa suomalaista alkoholikulttuuria palaa Alkon hyllyille. Samalla kuluttajat pääsevät maistelemaan myös pieniä eriä suomalaisten pienpanimoiden erikoisoluita. Jallunmetsästysreissulla nappasin saunaolueksi Stallhagenin IPAn. Oluet ja jallut kannattaa rajallisen saatavuuden vuoksi hakea lähikaupasta mitä pikimmiten. Itse en olutta osaa maistella, niin siunaan teitä pelkällä kuvalla.

Tasting notet: tätä kissa ostaisi.

Jaloviina on Pöytäviinan ohella ainoita kieltolain kumoamisesta asti myynnissä olleita nimikkeitä. Ensi vuonna 80 vuotta Altian mehuista täyttää Kolme Leijonaa, Hehkuviini ja Gambina. Mikäli nyt oikein muistan, niin ainakin Kolmesta Leijonasta suunnitellaan jotain kahden ** jallun kaltaista erikoispullotetta. Jäämme odottamaan pelonsekaisin tuntein.

Jallun kunniaksi piti tietysti järjestää erikoistilaisuus. Suomeksi tämä tarkoitti hyvää seuraa, pullo kaikkia jalluja ja Star Warssia. Nuoremmalle polvelle jallulla läträäminen on synnyttänyt ihan oman alakulttuurinsa, kuten Tähtien Sota -drinkin. Tämän kunniaksi päätimmä katsoa aitoa ja alkuperäistä Tähtien Sota -trilogiaa kera jallun. Jallujen tähtimäärä antoi ohjeistuksen, minkä elokuvan aikana mikäkin pullo piti tyhjentää. Varmuuden vuoksi aloitimme Imperiumin vastaiskusta, jotta aistit olisivat mahdollisimman terävinä jaloviinauutuutta maistellessa.

Tähtiensota        

4cl Yhden tähden jaloviinaa
4cl Kolmen tähden jaloviinaa

Riviin järjesty!

Pakastelämmintä kahden tähden jallua Glencairneista.

 Kahden tähden Jaloviina

Tuoksu: Tammeen viittaavaa havaittavissa. Mukavan rypälemäinen.
Maku: Viina siinä maistuu! Tuoksussa viipyilleet hedelmäiset nuotit katoavat taka-alalle. Jälkimaku miellyttävä, tulee mieleen toffee. Tämä voi tosin johtua ennen maistelua nauttimastani viskifudgesta.

Kaikenkaikkiaan kahden tähden jallu on maittavaa. Se kamppailee yhden tähden version kanssa lempijalluni tittelistä. Ei maistu läheskään niin vahvasti huonolta konjakilta kuin kolme tähteä ja on kuitenkin tukevamman oloinen kuin yksitähtinen versio. Jos tämä jää tuotantoon niin voisin väliaikaisesti ottaa tämän ykkösryyppyviinaksi yhden tähden version sijaan.

Jaloviinaa voi nauttia myös useiden eri miksereiden kanssa. Jallukola on kaikille tuttu, mutta suosittelen kokeilemaan myös Jallugingeralea sekä Jalovenäläistä (Russian Sweppes + 4cl 1*Jallu). Jalludrinkkien perinteitä kunnioittaa myös uusin jalluinnovaatio - Jallulintu!

Allekirjoittanut suosittelee juomaan jallut illalla ja mikserit aamulla.

Lähteet:
http://www.kolumbus.fi/juomanlaskija/arkisto/1999-2/cocktailbaari.html
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2012/02/03/sota-ajan-jallu-palaa-takaisin/201222435/135