Metallica, musta melu ja rokkiviskit

Rokkibändin nimellä brändätty alkoholituote ei ole mikään kummajainen tänä päivänä. Maailman suurimman rokkibändin oma viski sen sijaan on blogipostauksen arvoinen.

Metallica tuo markkinoille Blackened American Whiskey -nimisen sekoiteviskin. Viskiä on kypsytelty uutisten mukaan Metallican musiikin avulla.

Ääniaaltojen avulla kypsyttely ei ole sekään uusi juttu alkoholimaailmassa. Basson tynnyrivaikutusta parantavaa vaikutusta on aiemmin kokeiltu muun muassa viinien kypsytyksessä. 

Metallican viskin kohdalla pisti mietityttämään kuitenkin yksi asia: nimessä on sana blackened, joka sattuu olemaan myös And Justice for All -albumin avausraita. Tästä seuraa paradoksi, sillä tuota levyä viskille ei olla voitu soittaa. Levy on nimittäin surullisen kuuluisa siitä, että Lars Ulrich suutuspäissään pakotti miksaajan laittamaan basson minimiin ja levyn äänimaisema tuli merkittävän diskanttivoittoinen. 

Musta melu

Huoli kypstytyksen onnistumisesta pisti googlaamaan asioita. Kypsytykseen on Harvester of Sorrown luukuttamisen sijaan käytetty menetelmää nimeltään Black Noise:

"The convergence of these ambitions have resulted in a sonic-enhancement method that utilizes a variation of the band’s song-determined frequencies to disrupt the whiskey inside the barrel, causing increased wood interaction that kicks up the wood-flavor characteristics in the whiskey. We call this proprietary sonic-enhancement process BLACK NOISE."

Eli subbarin avulla jotain Metallican suuntaista mölyä viskiin on tungettu. Viski ei kuitenkaan synny soittamalla viinalle heviä.

Projektin takaa löytyy tislaamomestari Dave Pickerell, joka on työskennellyt muun muassa Maker's Markin ja Whistle Pigin viskien parissa.

Metallican viskin Pickerell on sekoitellut bourbonista, ruisviskistä ja muista jenkkiviskeistä. Projektin kotisivujen mukaan erityisesti ruista on viljalti mukana. Viski on viimeistelty vanhoissa brändytynnyreissä, joissa liemi saa myös mystisen blackened-käsittelyn.

Mielenkiinnolla odota tuotetta. Metallicalla on kuitenkin erityinen paikka minun sydämessäni. Projektin kotisivuilta löytyy myös viskin nauttimista varten tehty soittolista, mistä aina plussaa. Pitää vain rukoilla, että pullon hinta pysyy järkevissä summissa. 

Metallica ei ole ensimmäinen hevibändi, joka lanseeraa oman viskinsä. Jos pitäisi se todellinen viskibändi nimetä niin se olisi ehdottomasti In Flames. Glenfarclas on tuonut markkinoille ainakin bändin nimellä varustetetun single caskin sekä bändin logolla varustetun version 105 prooffista. Tämän lisäksi ruotsalaiselta Boxilta on tullut oma In Flames -viski. Tällaista toimintaa soisi näkevän enemmän.

Linkkejä:

Projektin kotisivut

Lista In Flamesin viskeistä Whiskybasessa

Glenfarclas viskiharrastuksen peilinä

Olen pitkään seurannut sosiaalisessa mediassa viskikeskusteluja ja silmääni on osunut erilaisia listauksia yli- ja aliarvostetuimmista tislaamoista. Yksi hyvin hämmentävä nimi pyörii aliarvostetuimpien tislaamojen listauksissa liian usein: Glenfarclas. Pohdin Glenfarclasin brändiä hyvien opponenttien seurassa pari viikkoa sitten, ja nyt on aika kirjata keskustelun herättämiä ajatuksia ylös.

Esimerkiksi Malt Maniacs & Friends -facebookyhteisössä saa hyvän kuvan siitä, mitä viskiharrastajat ympäri maailman haluavat. Enemmistö (tai äänekäs vähemmistö) on sitä mieltä, että kymmenet erilaiset NAS-viskit ärsyttävät. Ikämerkityt viskit ovat "rehellisempiä" ja haluttavampia. Samoin single cask -pullotteet saavat kiinnostusta osakseen ja ob single caskeja pidetään todella kovassa huudossa.

Toinen arvostuksen kohde liittyy perinteisiin. Vanhoja suosikkisarjoja ei saisi muuttaa ja tietty pysyvyys nähdään toivottavana. Esimerkiksi Macallanan sekoilut Fine Oakkien ja 1824-sarjan kanssa saavat osakseen jatkuvaa paheksuntaa. Kolmas pointti on viskien hinta. Erikoisempien pullotteiden kova kysyntä on johtanut siihen, että tislaamot ovat nostaneet pullotteiden hintoja, koska mieluummin rahat ottaa itselleen kuin antaa trokareiden taskuun. Esimerkkinä vaikkapa uusi OB Ardbeg 21yo, jonka tislaamohinta oli lähemmäs 400€. Jälkimarkkinoilla tämäkään ei näytä riittävän vaan tällä hetkellä on Whisky Auctionissa pullon hinta jo 490€ ja huutokauppa päättyy kuun lopussa. Ihmiset haikailevat edullisten ja laadukkaiden ikämerkittyjen OB pullotteiden perään.

Glenfarclas on kaikkea sitä, mitä viskiharrastajien pitäisi puheiden mukaan haluta. Edullinen ja laadukas OB sarja maustettuna mielenkiintoisilla Family Cask -sarjalaisilla. Harvassa ovat ne tislaamot, jotka pystyvät tarjoamaan 21-vuotiaan OB:n alle satasella. 25-vuotias taitaa nykyään olla euron pari päälle satkun. Unohtamatta tietysti sitä järjetöntä seikkaa, että tislaamo pystyy pitämään 40-vuotias OB:ta pysyvänä osana perusrangea. Tähän pitkät perinteet muun muassa 105 prooffin kanssa ja perheomisteinen yritys takaavat sen, että koko viskimaailman pitäisi liputtaa Glenfarclasin puolesta.

Suuri kysymys onkin, miksi Glenfarclas ei kiinnosta niin paljon kuin sen paperilla pitäisi? Miksi suurin osa tislaamoista ei tee kuten Glenfarclas? Osa syy on se, että aniharva pystyisi samaan. Mutta miksi minua ja niin montaa muuta harrastajaa kiinnostaa enemmän Bruikan viljakokeilut ja Glenfiddichin oluttynnyri koomailut? Miksi minä tiedän Ardbegin uudesta OB 21:stä hirvittävästi, vaikka minulla ei tule olemaan varaa sitä hankkia?

Osaltaan Glenfarclasin ongelma on hinta. Viski on luksustuote. Oikeasti viskinörteille ei ole väliä, maksaako pullo 80€ vai 110€. Luksustuotteissa hinnalla kilpaileminen on aina riski ja Glenfarclas kärsii tästä. Vaikka jokainen Glenfarclasia maistanut tietää, että näin ei ole, hiipii edullisen 25-vuotiaan OB:n kohdalla takaraivoon ajatus: mikä tässä on vikana? Glenfarclas ei näyttäydy tarpeeksi luksuksena, ekslusiivisena superherkkuna, jota on pakko saada. Se on sitä "tylsää massaa".

Yksi seikka jonka haluan sanoa ääneen, on se, että me harrastajat valehtelemme itsellemme. Viskiharrastuksen eetokseen kuuluu vihata nasuja, suosia perinteitä ja paheksua keräilijöiden/sijoittajien osaltaan luomaa "hintakuplaa" (lainausmerkit, koska en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että mitään kuplaa on olemassa). Totuus on kuitenkin se, että meitä kiinnostaa enemmän päätön kokemuksesta kokemukseen juokseminen. Uusi XYZ nostattaa meissä heti kiinnostusta, jota vanhat "suosikit" eivät saa osakseen. Paljon kehumani ja oikeasti arvostamani Glenfarclasin 105 Proof ei ole löytänyt moneen vuoteen ostoskoriini, kun tarjolla on ollut "vielä maistamattomia uutuuksia".

Viskiharrastajat ovat elämys-shoppailijoita. Ainakin itseltäni puuttuu kyky palata vanhojen klassikoiden äärelle ja yksinkertaisesti nauttia hyvästä viskistä. Olen kiinnostuneempi juomaan mieluummin minulle uutta viskiä. Tätä loputonta uutuuden viehätystä 95% viskiteollisuudesta ruokkii ja osaltaan on osasyy myös sen syntyyn ja ylläpitämiseen. Se on bisnestä. Mielikuvien luontia. Ja ainakin henkilökohtaisesti myönnän olevani sen vietävissä. Edes asian tiedostaminen ei auta. Vaikka en haluaisi sitä myöntää, menen mieluummin 5 maistamattoman nassin tastingiin kuin juon kotona vaikkapa rivin Glenfarclasin ikämerkittyjä OB:tä. Tämä siitä huolimatta, että jälkimäinen setti tarjoaisi paremman makuiset viskit. Ja kotona bloggausta kirjoittaessani muistan haukkua nas-trendiä, koska niin kuuluu tehdä.

Iso kysymys on se, että ovatko viskiharrastajat teollisuuden ja mainonnan talutusnuorassa? Tyhmää, ohjailtavaa massaa, jotka kuolaavat kellon soidessa. Vai olisiko kuitenkin niin, että viskiteollisuus on viskikulttuurin peili, joka reflektoi puheiden sijaan meidän todellisia halujamme.

Glenfarclas The Potstill Reserve 50%

Potstill-festivaalit ovat Hollannissa vuosittain järjestettävät kekkerit, joissa juodaan tislattuja alkoholijuomia grappasta yksimaltaiseen. Erään kotitastingin jälkeen ystävällinen sielu jätti kaappiini pohjalimat Glenfarclasin kyseiselle festarille pullottamaa kymppivuotiasta. Viskikaapin siivouksen yhteydessä otin tämän ristikseni juoda pois happanemasta.

Kyseessä on refill- ja first fill -sherryhogeista yhteen kyhätty viski, joka on lantrattu 50-prosenttiseksi. Takaetiketin mukaan itse George Grant on juuri nämä tynnyrit viskiä varten valinnut. Glenfarclas teki myös vuoden 2012 festareille pullotteen samaa kaavaa noudattaen.

"Latz on parempaa!"

Glenfarclas 2003/2013 "The Potstill Reserve" (for Potstill Festival 2013) 50%

Tuoksu: Mahonkia, luumua, suklaata. Vedellä hiukan märkiä sanomalehtiä. Nuorekkaan ärhäkkä, mutta silti tummaa ja tuhtia.

Maku: Kuin lakattua tuolinjalkaa imeskelisi. Lakattua puuta ja nahkaa, suklaakakkua, tummia ylikypsiä hedelmiä (onko nämä nyt yhdessä se kuuluisa Christmass Cake?). Hiukan yksioikoinen, mutta tuhdin suutuntumansa ansiosta yksioikoisuus ei häiritse. Jossain kaiken taustalla jotain raikasta, kuin mentholia. Lopussa häiritsevää happamuutta.

Lopun happamuutta lukuunottamatta oiva nuorehko Glenfarclas.

Kavalat Kavalanit

Vuonna 2005 Kiinan tasavalta, jota Taiwaniksikin kutsutaan, saavutti tähän astisen historiansa tärkeimmän virstapylvään kun Kavalanin tislaamopannut tipauttivat ensimmäiset pisarat elämän eliksiiriä. Kavalanin "historia" on raikkaan kaupallinen ja noudattaa mukavasti taloustiikerien toimintalogiikkaa. Kavalanin omistava King Car yritys vain yksinkertaisesti päätti laittaa tislaamon pystyyn, hankki paikalle ammattilaiset tekemään hommat ja löi avoimen shekin kouraan. Näin saatiin aikaiseksi ehtaa Taiwanilainen skottiviski, joka on aiheuttanut paljon puhetta viskipiireissä perustamisestaan lähtien. Eikä vähiten laadukkaan viskinsä ansiosta.

Kavalanin viskit pullotetaan hyvin nuorina, eikä niissä näy ikämerkintöjä. Tämä onkin yksi Kavalanin nerokkuutta; oletettavasti laadukkaat tynnyrit yhdistettynä trooppisiin kypsymysolosuhteisiin takaavat sen, että tisleestä saadaan erittäin juomakelpoista tavaraa todella lyhyellä aikataululla. Näin musiikki-ihmisenä myös Kavalanin markkinointi miellyttää silmää. Single caskit ovat solisteja ja muut konserttimestareita. Hieno idea!

Kavalaneja tarjoiltiin viime viikolla St. Michaelissa ja rivi näytti seuraavalta:

Glenfarclas 15yo 46%
Kavalan King Car 46%
Kavalan Concertmaster Port Cask finish 40%
Kavalan Sherry Oak 46%
Kavalan Solist Sherry Cask 57,8%

Ilta kalibroitiin käyntiin Glenfarclasin 15-vuotiaalla ja hyväähän se oli. Ideana oli Glenfarclasin sherryisestä profiilista saada hiukan tarttumapintaa Kavalanien sherryisyyteen. Ensimmäisenä Kavalanina Glenfarclasin kanssa pääsi voimiaan mittelemään King Car.

Kavalan King Car 46%

Tuoksu: Todella paljon trooppisia hedelmiä. Ananasta, banaania, jopa appelsiinia. Mallas antaa taustatukea ja tuoksussa on myös ripaus mustapippuria ja vaniljaa. Todella lupaava.

Maku: Kielenpäällä trooppiset hedelmät muodostavat mahtavan hedelmäsalaatin, joka lopussa taittuu pippuriin ja tammeen. Yllättävän kehokaskin. Lupaavaa!

Ensimmäinen Kavalan ei jättänyt kylmäksi. Ostoslistalle ehdottomasti! Seuraavaksi kokeiltiin port-viimeistelyn toimivuutta Kavalaniin konserttimestarin avustuksella.

Kavalan Concertmaster Port Cask Finish 40%

Tuoksu: Paljon samaa kuin King Caria, trooppisia hedelmiä. Ehkä hiukan raikkaampi, jopa mentholinen verrattuna King Cariin. Port-viimeistely tuo myös tuttuja luumuisia elementtejä nenään.

Maku: Makea, "karkkimainen". Hiukan myös mausteisuutta. Helppo ja vaisu. Kattauksen heikoin lenkki.

Nenä antoi konsettimestarissa odottaa enemmän, mutta nyt ei jaksanut. Voiko 6 prosenttia vaikuttaa noin paljon runkoon, sillä niin vaisu tämä oli King Cariin verrattuna? Seuraavana maisteltiin kattauksen yllätyslisäystä. Logististen vaikeuksien vuoksi tastingiin oli ilmeisesti maahantuojan (?) puolesta lähetetty pientä extraa Kavalan (ex) Sherry Oakin muodossa.

Kavalan Sherry Oak 46%

Tuoksu: Huh mikä pommi. On kumia, on luumuja, on kahvia. Punaista viinimarjaa.

Maku: Hämmeltävällä tavalla kuiva ja makea yhtä aikaa. Paahteinen, pitkä mausteisuus leikittelee kielellä vielä pitkään. Kumimaisuus ei ole suusa häiritsevää vaan antaa viskille kivasti runkoa. Todella hyvä viski!

Niinhän siinä kävi, että ilmainen viina, paras viina. Todella hieno esitys Kavanilta. Mietin tuota kuivan ja makean yhdistelmää. Varsinkin vanhemmat sherryviskit yleensä kuivuvat todella kovasti loppuun. Toisaalta taas Kavalanin makeus viittaa new makelle tyypillisiin makuelementteihiin. Onko tynnyri trooppisissa oloissa tykittänyt mauta viskiin niin, että new maken nuorekas makeus ei ole kerennyt alta pois? Jos näin on, niin hieno juttu. Minä tykkään. Vielä oli sherry solisti jäljellä.

Illan solisti.

Kavalan Solist Sherry Cask 57,8%

Tuoksu: Yrttejä ja sherryä. Kahvia, kuivattuja hedelmiä ja vahvaa mausteisuutta. Hieno nenä!

Maku: Suklaata, kahviä, tummia hedelmiä. Kuivuu loppuun sherryjyrille tyypilliseen kuivakkaan tyyliin. Alkoholi antaa mukavasti runkoa, mutta vesi tuo mukavasti yrttisyyttä ja makeutta esille.

Solist oli porukan monipuolisin esitys, joka tarvisi varmasti enemmän aikaa ja ehkä hiukan isomman maisteluannoksen, jotta viskin kaikki nyanssit tulisivat esiin. Silti 46% vatattu pikkusisko oli minun suuhuni tällä kertaa maittavampi tapaus.

Kavalan aukaisi kivasti silmiä maailman viskien suhteen. Todella hienoja liemiä kaikki. Glenfarclasin 15yo, jota pidän hyvänä viskinä jäi Kavalanien jalkoihin. Oikeastaan vain Concertmaster oli selvästi 'farclasia heikompi esitys. Oikeastihan kaiken positiivisuuden takana on tastingin vetäneen Mikael Lepän tarjoama nippelitieto: Kavalan osti maltaita alkuaikoina myös Raision Mallastamosta. Torilla tavataan!

Viskiseikkailu 2001 - 1 = 2000

Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Itse päätin ottaa tikut molempiin silmiin ja nappasin anniskeluravintolassa lasiin kaksi vuonna 2000 pullotettua, minulle ennestään tuntematonta viskiä: Glenfarclas 1974/2000 ja Connoisseur Choice North Port-Brechin 1981/2000.

Varsinkin jälkimmäinen on mielenkiintoinen tapaus. 80-luvun viskijärveen hukkunut ja 1983 lapun luukulle lyöneen tislaamon tuotteita harvemmin kävelee vastaan. Monen muun lopetetun tislaamon tavoin pullotteet ovat nykyään kiven alla ja todella hintavia, mutta mitään Broran kaltaista kulttisuosiota tislaamo ei tietääkseni nauti. Mielenkiintoista on myös tislaamon nimi, jonka alkuperästä on hyvin eriäviä näkemyksi. Muun muassa Royal Mile Whiskies, Malt Madness ja Wikipedia eivät ole yhtä mieltä nimen alkuperästä. Taas olis historioitsijalle töitä.

Otetaan ensin käsittelyyn kuitenkin Glenfarclas.

Glenfarclas 1974/2000 43%

Tuoksu: Ministi rusinaa, mentholia ja suklaata.  Pähkinää ja/tai mantelia.

Maku: Pyöreä ja pehmeä. Ei pure eikä puske. Lopussa mausteinen ja jollain tapaa "lihaisa". Tuo mieleen pippuripihvin. Aika tamminen alkaa jo olemaan, sanoisin jopa puinen.

Ei mikään klassikko, mutta tyylikäs Glenfarclas. Sitä kuuluisaa parempaa keskikastia. Puu jyrää jo vähän tisleen yli.

Nort Port-Brechin Connoisseur Choice 40%

Tuoksu: Pölyinen, hennon maltainen. Puuta ja suklaata. Iästä huolimatta pistävän paloviinamainen nenään.

Maku: Alkuun todella pehmeä, makea ja suklainen, mutta taittuu yllättävän ärhäkäksi pippuriksi loppuun. Olin maistavinani ripauksen kookosta.

Joskun on tullut juteltua, että Connoisseur Choicen pullotteet ovat hiukan vetisiä ja samanlainen tunne tästäkin jäi. Haluaisin maistaa tynnyrivahvana. Makuelementit ei mitenkään erityisiä, mutta maun kehittyminen todella pehmeästä ärhäkkään pippuriin oli yllättävän miellyttävä. En todellakaan näillä pullojen hinnoilla tätä kaappiin ostaisi, mutta kyllä tätä mukillinen kannattaa maistaa jos vastaan tulee.

Tällä kertaa vuosikerta 2000 ei ollut vara parempi, vaikka eipä näistä kumpikaan mikään pettymys ollut. Onneksi vuonna 2000 tehtiin hyvää musiikkia.

Nalle Puh ja NASujen kosto

Nassit, nasut, nassukat - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Koetin ajan henkeä No Age Statement -viskien osalta jo hiukan aukaista, mutta aihe alkoi kiinnostaa enemmänkin. Kirjallisuutta on tilailtu ja tutkivaa journalismia harrastettu muutenkin. Kannattaa lähiviikkoina tarkkailla blogin tapahtumia tarkalla silmällä. Yksinkertaisinta on tietysti tilailla päivitykset suoraan sähköpostiin. Tähän hommaan löytyy nappi oikeasta sivupalkista.

Glenfarclasin manausboksi, niin kuin minä sen koin.

Suurempien juttuideoiden vielä kypsyessä päätin esitellä yhden kaapista löytyvän NAS-viskin, Glenfarclas Heritagen. Ruotsin ja Ranskan markkinoille suunnattua Heritagea on saatavilla 40% ja 60% versiona. Isoveljeään, 105 Proofia, Heritage matkii myös hinnassa. Pullo ei ole todellakaan ole hinnalla pilattu. Tietojeni mukaan Heritagesta ei kuitenkaan ole ikämerkittyjä versioita 105 Proofin tapaan tehty. "Arvostelukappale" on tujumpaa, 60%:sta pullotetta.

Eipä näytä kännykkäkamera paljon häviävän pokkarille.

Tuoksu: Rusinaa, "lämmintä" mallasta, hunajaa ja sitä minun mielestäni Glenfarclasin tynnyrivahvoille ominaista ruutia.

Maku: Mallas nousee maussa paremmin esille. Lopussa "ruutimaisuus" jyrää ja jättää suuhun mukavan, salmiakkia muistuttavan makuelämyksen.

Odotukset Heritagen suhteen olivat henkilökohtaisesti kovat, sillä 105 Proof on oma NAS-suosikkini. Aivan samanlaisia fiiliksiä Heritage ei valitettavasti tarjoillut, mutta eipä Glenfarclas koskaan pahaa ole. Mielellään tätä juo.

Koska listaukset on aina kivoja, laitetaan tähän vielä oma NAS top-5 juuri NYT!

1. Glenfarclas 105 Proof: Ensirakkaus ei unohdu.
2. Auchentoshan Valinch: Hämmentävän puhdas ja tasapainoinen. Loisto!
3. Talisker Port Ruighe: Todella vaisun Stormin jälkeen palautti uskon Taliskerin Nasuihin.
4. Laphroaig Quarter Cask: Toinen ikisuosikki. Pyyhkii muilla NAS-Lappareilla lattioita.
5. Ardbeg Corryvreckan: Oma suosikkini Ardbegin laajasta NAS valikoimasta.

Loppuun pari ilmoitusasiaa. Blogosfääriin on ilmestynyt uusi suomenkielinen viskiblogi. Kulman Kojootin mietteitä viskeistä, oluista ja muista etanolipohjaisista liuottimista voi käydä lukemassa täältä. Mielenkiintoisena twistinä, suolana ja maustepippurina ovat sikarit, joiden nauttimisen Kojootti ennakkoluulottomasti yhdistelee viinaksien siemailuun. Käykäähän tarkistamassa!

Toisena ilmoitusasiana mainittakoon, että 9.10. saa St. Michaelista rahaa vastaan ohjattua tasting-toimintaa. Jälleen VYSsin myötävaikutuksesta paikalla pääsee maistelemaan seuraavaa kattausta Cambletown-herkkuja: 

Kilkerran Work In Progress 5 Cherry Cask 
Longrow CV 
Hazelburn 12yo 
Springbank 10yo
Longrow Rundlets & Kilderkins 11yo

Menkäähän ihmettelemään!

Skotlannin matkapäiväkirja - luku 3

Kun unihiekat oli Fort Williamissa pyyhitty silmistä, odotti ulkona pelottava näky. Talojen katot olivan aivan liukkaan valkean aineen peitossa ja tiet sohjoa täynnä. Helpotus oli valtaisa kun lämpömittari näytti +4:ää ja tiet vaikuttivat ajokelpoisilta. Full Scottish Breakfast naamariin ja navigaattoriin Glenfarclasin tislaamo.

Automatka sujui lähes kommelluksitta, kunnes paikallisen aurauskaluston taso kävi ilmi. Hieman pohjoisemmassa tiet alkoivat olla aivan ummessa eilen sataneen lumen johdosta ja ilman tiellä liikennöivää raskasta liikennettä ei teillä olisi päässyt eteenpäin. Matkavauhti tippui 20 ja 30 mailin väliin ja pahimmillaan vain toinen kaistoista oli ajokelpoinen. Kesärenkailla, vuokra-autolla ja oudoilla teillä tilanne oli jo kategoriassa kuumottava.

Ajokaistaa jäljellä puolitoista.

Se mikä ei tapa se vahvistaa. Selvisimme Speysidelle ehjin nahoin ja ilman pelti- tai henkilövaurioita. Saadut kokemuspisteet sijoitin tasaisesti talviautoiluun kesärenkailla ja stressinsietokykyyn. Tasokatot alkavat tätä menoa lähestyä.

Ensimmäisenä Speysidellä aiheutti jarrupolkimen pakonomaista polkemista Tormoren tislaamorakennus aivan päätien varressa. Todella komea tislaamorakennus suorastaan pakotti valokuvaamaan ja pyörimään tislaamoa ympäri. Mitään visitor centerin tapaista tislaamolla ei ollut vaan mahdolliset kierrokset pitää sopia erikseen. En mene takuuseen, että niitä edes prolelle noin vain alettaisiin edes järjestämään.

Myös teollisuusrakennus voi olla kaunis.

Muutama maili Tormoren jälkeen saavuimme määränpäähän, Glenfarclasin tislaamolle. Kolmen hengen seurueellemme järjestyi touri ilman ongelmia vaikka varausta emme olleet etukäteen päässeet tekemään. Touri olikin hiukan eri tasoa Obanin kierrokseen verrattuna.

Glenfarclasin tislaamokierroksesta paistoi läpi sama kotikutoisuus kuin heidän viskeistäänkin. Tislaamon prosessit ja raaka-aineet esiteltiin asiantuntevasti ja huolella ottaen huomioon ryhmän "taitotaso". Itsestään selvyyksiltä siis vältyttiin. Tämän lisäksi kuvaaminen oli täysin vapaata, mutta salamaa ei saanut käyttää. Pienellä small talkilla tourin jälkeiseksi dramiksi valikoitui perus kympin sijaan 30-vuotias herkku. Sepustuksien sijaan alla pieni kuvakollaasi.

Vettä matkalla tislaamoon.

"Lisää vain vesi"

Sisäkuvaa Skotlannin suurimmasta mäskäysastiasta.

Muistaakseni opetuslapsien määrän verran käymissammioita.

Siellä se poika pulputtaa.

Yleiskuvaa tislauspannuista.

Se jäte, mitä ei saada eläinrehuksi tai pystytä hyödyntämään prosessissa uudelleen, muokataan lannoitteeksi.

Glenfarclasilta pääsimme jatkamaan matkaa reilusti aikataulusta myöhässä. Toureille ei enää olisi asiaa, mutta kävimme silti katsastamassa Macallanin tislaamon tilukset, jonka jälkeen suuntasimme kohti Dufftownia ja huomista Balvenien touria.

Matkalla Dufftowniin kävimme extempore katsastamassa myös Speyside cooperagen tynnyritehtaan. Vierailu antoi hauskan lisäpalasen viskiteollisuuden ymmärtämiseen. Firma nimittäin välittää, kunnostaa ja muokkaa tislaamoille tynnyreitä. Tourilla tynnyrintekoa pääsi ihmettelään parvelta, jonka alapuolisessa tehdashallissa tynnyreitä entisöitiin lähes käsityönä. Huono opas latisti hiukan muuten ihan mielenkiintoista vierailua. Kaikesta huolimatta ei reissun huonoiten käytetty 3,5 puntaa.

Entisöityjä tynnyreitä Speyside Cooperagen varastolla.

Dufftownissa ryntäsimme tietysti heti THE Whisky Shoppiin. Kaupan viskivalikoima on tajunnan räjäyttävä. Erilaista indietä ja ob:ta löytyy aivan joka lähtöön. Jo pelkkiä erilaisia miniatyyrejä on enemmän kuin hyvin varustellussa alkossa. Kauppaan jäi myös leijonan osa omaa viskituliaiskassaani. Lompakon kevenemisestä pitivät huolen Bruicladdich Black Artin kolmosversio sekä pakollinen indie Clynelish, Carn Morin 16-vuotta hogsheadissa nukkunut versio . Myös kahden desin Lagavulinin 16-vuotias lähti mukaan hotellihuoneessa nautittavaksi. Suosittelen lämpimästi.

Glenfarclas 105 - Pioneeri ja klassikko

Skotlannin vanhin perheomisteinen tislaamo, maailman ensimmäinen tynnyrinvahvuinen single malt sekä hinta-laatusuhteeltaan yksi markkinoiden parhaita viskejä. Siinä tärkeimmät, mitä Glenfarclasin 105 -tisleestä tulisi tietää. Pioneeri ja klassikko.

Glenfarclasin tarina alkaa vuonna 1865. Grantin perheen perustama tislaamo on ollut historiansa aikana vain viisi vuotta Glenlivetin John Smithin omistuksessa, mutta muuten perheyritys on elänyt ja voinut hyvin meidän päiviimme asti. Sherrykypsytyksistään tunnettu tislaamo ei ole myöskään kaihtanut riskejä. Vuonna 1968, kun markkinat vielä epäilivät single malttien menestymismahdollisuuksia, Glenfarclas julkaisi ensimmäisenä tislaamona maailmassa tynnyrin vahvuisen single maltin, Glenfarclas 105:n. Pioneeristatusta nauttiva viski sai 2004 Malt Maniacsin Bang for your Buck -maininnan, joka myönnetään hinta-laatusuhteeltaan hyville viskeille. Ei siis mikään turha pulju ja tisle!

Tislaamona Glenfarclas on allekirjoittaneelle yksi rakkaimpia. 17-, 21- sekä 25-vuotiaat Glenfarclasin OB:t ovat yksiä parhaimpia viskejä, joita olen päässyt maistamaan. Lisäksi Glenfarclasin sherryskeneilyt ovat niitä harvoja viskejä, joista erotan niin sanotun distillery characterin, vaikka en osaa sitä sanoiksi pukeakaan. Jonain päivänä lupaan raapustaa jotain myös distillery characteriin liittyen!

Viski, jota tulee katsoa ylöspäin.

Tuoksu: Ruuti! Viski on kuin roomankynttilää haistelisi uuden vuoden yönä. Todella omalaatuinen ja miellyttävä. Ruudin alla ripaus jotain hedelmäisempää.

Maku: Ilman vettä todella ärhäkkä. Mielikuva ilotulitteista jatkuu myös maussa. Ruutia, hedelmiä, suutuntumaltaan hiukan lakkamainen. Vedellä taittuu huomattavasti kompleksisemmaksi ja miellyttävämmäksi, vaikka suosittelenkin kokeilemaan myös ilman. Ei turhaan kehuttu tapaus!

Glenfarclas ei ole mainettaan tuulesta temmannut. Todella voimakas kokemus pienellä rahallisella sijoituksella. Tämä tulee jäämään viskikaappini vakiasukiksi myös tulevaisuudessa. Mahtava tapaus! Olen myös ollut huomaavani viskin jakavan vahvasti mielipiteitä. Vieraille tarjotessa viski aiheuttaa joko ihastuneita huokailuja tai vaivautunutta hiljaisuutta. Ehdottomasti jatkoon.