lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kavalat Kavalanit

Vuonna 2005 Kiinan tasavalta, jota Taiwaniksikin kutsutaan, saavutti tähän astisen historiansa tärkeimmän virstapylvään kun Kavalanin tislaamopannut tipauttivat ensimmäiset pisarat elämän eliksiiriä. Kavalanin "historia" on raikkaan kaupallinen ja noudattaa mukavasti taloustiikerien toimintalogiikkaa. Kavalanin omistava King Car yritys vain yksinkertaisesti päätti laittaa tislaamon pystyyn, hankki paikalle ammattilaiset tekemään hommat ja löi avoimen shekin kouraan. Näin saatiin aikaiseksi ehtaa Taiwanilainen skottiviski, joka on aiheuttanut paljon puhetta viskipiireissä perustamisestaan lähtien. Eikä vähiten laadukkaan viskinsä ansiosta.

Kavalanin viskit pullotetaan hyvin nuorina, eikä niissä näy ikämerkintöjä. Tämä onkin yksi Kavalanin nerokkuutta; oletettavasti laadukkaat tynnyrit yhdistettynä trooppisiin kypsymysolosuhteisiin takaavat sen, että tisleestä saadaan erittäin juomakelpoista tavaraa todella lyhyellä aikataululla. Näin musiikki-ihmisenä myös Kavalanin markkinointi miellyttää silmää. Single caskit ovat solisteja ja muut konserttimestareita. Hieno idea!

Kavalaneja tarjoiltiin viime viikolla St. Michaelissa ja rivi näytti seuraavalta:

Glenfarclas 15yo 46%
Kavalan King Car 46%
Kavalan Concertmaster Port Cask finish 40%
Kavalan Sherry Oak 46%
Kavalan Solist Sherry Cask 57,8%

Ilta kalibroitiin käyntiin Glenfarclasin 15-vuotiaalla ja hyväähän se oli. Ideana oli Glenfarclasin sherryisestä profiilista saada hiukan tarttumapintaa Kavalanien sherryisyyteen. Ensimmäisenä Kavalanina Glenfarclasin kanssa pääsi voimiaan mittelemään King Car.

Kavalan King Car 46%

Tuoksu: Todella paljon trooppisia hedelmiä. Ananasta, banaania, jopa appelsiinia. Mallas antaa taustatukea ja tuoksussa on myös ripaus mustapippuria ja vaniljaa. Todella lupaava.

Maku: Kielenpäällä trooppiset hedelmät muodostavat mahtavan hedelmäsalaatin, joka lopussa taittuu pippuriin ja tammeen. Yllättävän kehokaskin. Lupaavaa!

Ensimmäinen Kavalan ei jättänyt kylmäksi. Ostoslistalle ehdottomasti! Seuraavaksi kokeiltiin port-viimeistelyn toimivuutta Kavalaniin konserttimestarin avustuksella.

Kavalan Concertmaster Port Cask Finish 40%

Tuoksu: Paljon samaa kuin King Caria, trooppisia hedelmiä. Ehkä hiukan raikkaampi, jopa mentholinen verrattuna King Cariin. Port-viimeistely tuo myös tuttuja luumuisia elementtejä nenään.

Maku: Makea, "karkkimainen". Hiukan myös mausteisuutta. Helppo ja vaisu. Kattauksen heikoin lenkki.

Nenä antoi konsettimestarissa odottaa enemmän, mutta nyt ei jaksanut. Voiko 6 prosenttia vaikuttaa noin paljon runkoon, sillä niin vaisu tämä oli King Cariin verrattuna? Seuraavana maisteltiin kattauksen yllätyslisäystä. Logististen vaikeuksien vuoksi tastingiin oli ilmeisesti maahantuojan (?) puolesta lähetetty pientä extraa Kavalan (ex) Sherry Oakin muodossa.

Kavalan Sherry Oak 46%

Tuoksu: Huh mikä pommi. On kumia, on luumuja, on kahvia. Punaista viinimarjaa.

Maku: Hämmeltävällä tavalla kuiva ja makea yhtä aikaa. Paahteinen, pitkä mausteisuus leikittelee kielellä vielä pitkään. Kumimaisuus ei ole suusa häiritsevää vaan antaa viskille kivasti runkoa. Todella hyvä viski!

Niinhän siinä kävi, että ilmainen viina, paras viina. Todella hieno esitys Kavanilta. Mietin tuota kuivan ja makean yhdistelmää. Varsinkin vanhemmat sherryviskit yleensä kuivuvat todella kovasti loppuun. Toisaalta taas Kavalanin makeus viittaa new makelle tyypillisiin makuelementteihiin. Onko tynnyri trooppisissa oloissa tykittänyt mauta viskiin niin, että new maken nuorekas makeus ei ole kerennyt alta pois? Jos näin on, niin hieno juttu. Minä tykkään. Vielä oli sherry solisti jäljellä.

Illan solisti.


Kavalan Solist Sherry Cask 57,8%

Tuoksu: Yrttejä ja sherryä. Kahvia, kuivattuja hedelmiä ja vahvaa mausteisuutta. Hieno nenä!

Maku: Suklaata, kahviä, tummia hedelmiä. Kuivuu loppuun sherryjyrille tyypilliseen kuivakkaan tyyliin. Alkoholi antaa mukavasti runkoa, mutta vesi tuo mukavasti yrttisyyttä ja makeutta esille.

Solist oli porukan monipuolisin esitys, joka tarvisi varmasti enemmän aikaa ja ehkä hiukan isomman maisteluannoksen, jotta viskin kaikki nyanssit tulisivat esiin. Silti 46% vatattu pikkusisko oli minun suuhuni tällä kertaa maittavampi tapaus.

Kavalan aukaisi kivasti silmiä maailman viskien suhteen. Todella hienoja liemiä kaikki. Glenfarclasin 15yo, jota pidän hyvänä viskinä jäi Kavalanien jalkoihin. Oikeastaan vain Concertmaster oli selvästi 'farclasia heikompi esitys. Oikeastihan kaiken positiivisuuden takana on tastingin vetäneen Mikael Lepän tarjoama nippelitieto: Kavalan osti maltaita alkuaikoina myös Raision Mallastamosta. Torilla tavataan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti