Pikanootti: Kolme Lonkkua

Viskiharrastuksen syvyyttä voi mitata helposti sana-assosiaatiotestillä. Hiukan pintavesiä syvemmällä ollaan, kun sanasta Lappari ei tule mieleen Lapin Kulta. Tästä askel eteenpäin on se, kun Mäkkäri lopettaa olemasta pikaruokaketju. Kolmas taso on saavutettu kun, sanasta ”lonkku” ei tule mieleen väsyneet vitsit betonivedestä ja harmaista rinteistä.

Longrow on savustetusta maltaasta Springbankin tislaamolla tislattua tislettä, josta syntyy makoisia viskejä. Springerin vuosituotannosta noin 10 prosenttia menee tämän herkun valmistukseen. Lonkku on myös ainoa oikea tapa lopettaa Campbelltown-tasting.

Longrow 11 yo, 2007/2019, Springbank Society, 56,9 %

Tuoksu: Todella raskaan ja likaisen oloinen. Grillattua lihaa ja BBQ-kastiketta. Keltaista ylikypsää hedelmää ja ripaus suklaata.

Maku: Appelsiinin ja suklaan yhdistelmä tuo mieleen sacherin, mutta likaisen öljyinen suutuntuma sotkee mielikuvaa. Raskas, monitahoinen ja ristiriitainen tapaus, jonka kanssa voi viettää aeoneja.

Tulee mieleen se päivä, kun paikallisen pitkän linjan autokorjaamon huolto-ukoilla on juhlapäivä ja lähileipomosta on tilattu Sacherkakku juhlan kunniaksi. Paradoksaalinen viski.

Longrow 12 yo Red, Fresh Pinot Noir Casks, 52,9 %

Tuoksu: Punaviinimarjamehua, tuhtia tammea.

Maku: Jättää suuhun hauskan pienen pintakerroksen. Punaista marhamehua, tanniineja ja tammea.

Redit on aina hyviä, mutta ei tämä tästä kattauksesta jäänyt mieleen. Melko yksioikoinen.

Longrow 16 yo, 2001/2018, Single Cask Bottled for Sweden by Symposion, 54,6 % 

Tuoksu: Saippuaa, irtokarkkeja, hedelmätoffeeta ja Hubba Bubbaa.

Maku: Maussa karkkien sekaan on eksynyt muutama salmiakki ja ohranjyvä. Ripaus turvetta yhdessä mukavan tammisuuden kanssa viimeistelevät erittäin hämmentävän makuelämyksen.

Tästä tuli mieleen sisarusten lasten irtokarkkipussit: kaikkea sekasin ja aivan liikaa. Todella selvät Hubba Bubba -fiilikset saivat viskin makumaailman vielä asteen oudompaan suuntaan. Hämmentävä ja mielenkiintoinen viski, josta jäi vahva muistijälki. Kannattaa maistaa!

Maistossa rivi Campbeltown-maltaita

Pari viikkoa sitten tuli maisteltua kotioloissa kaverin viskikaapin sisältöä. Minullehan "ilmainen" viina maittaa, joten kutsusta ei voinut kieltäytyä. Teemana oli Campbeltown-maltaat eli suomeksi Longrowia ja Springbankia yhden Glen Scotian kanssa. Koko illan kattaus näytti tältä:

Glen Scotia 12 yo 46%

Sprinbank 10 yo (vuodelta 2011) 46%

Springbank 1993/2009 46%, Berry's Own Selection

Springbank 18 yo 49,7%, "SMWS 18th Anniversary Bottling"

Springbank "Sherrywood" 17 yo, 52,3%

Longrow 18 yo, 46%

Springbank 8yo, Springbank Society 2007/2016, 57,2%

Longrow 12 yo, Springbank Society 1996/2009, 57,6%

Ennen aina niin ihanan Springbankin viskejä oli illan isännällä heittää alkupalaksi Glen Scotian 12-vuotiasta. Glen Scotia on Campbeltownin vähemmän tunnettuja tislaamoja, jolla toki on pitkät perinteet. Useat omistajanvaihdokset läpikäynyt tislaamo on noin 500 000 litran tuotannollaan kärpässarjalainen eikä se ole onnistunut luomaan ympärilleen samanlaista kulttimainetta kuin  naapurinsa Springbank. 

12-vuotias 46-prosentin pullote tuli ulos minun tietojeni mukaan 2014, mutta ei ole enää osa tislaamon perusvalikoimaa. Bourbontynskää ja muutenkin perusmeininkiä. Sivuhuomiona sanottakoon, että toivottavasti etiketin suunnittelijalle ei ole maksettu palkkaa. Ylämaankarjaa tukka silmillä viskipullon kyljessä herran vuonna 2014, oikeasti?

Glen Scotia 12 yo 46%

Tuoksu: Taikinaa, leivontamausteita, liuottimia, häivähdys Cokista.

Maku: Leivontamausteet saa kaverikseen ripauksen pippuria, vaniljaa ja banaania. 

Hämmentävästi kokonaisuudesta tuli mieleen vehnäolut. Sellainen hiivainen banaanisuus kuvaisi hyvin viskiä kokonaisuutena. Itselle vehnäoluen ystävänä tämä toki kelpasi ja pidän tätä oivana perusmaltaana.

Sitten päästinkin pääruoan kimppuun.

Sprinbank 10 yo (vuodelta 2011) 46%

Tuoksu: Todella mineraalinen. Niin kuin jotain hedelmävissyä haistelisi, josta on ravistettu hiilihapot pois. Kunnon hedelmäsalaattia.

Maku: Mausteinen, merkittävän mineraalinen ja mahtavasti keltaista hedelmää. Näin nuoreksi viskiksi myös jälkimaku jaksaa kantaa. 

Kyllähän se taas hyvää oli. Olisi ollut ilo ottaa nyky kymppi tuohon viereen. Sitten refill sherrytynnyrissä majailleen indien kimppuun.

Springbank 1993/2009 46%, Berry's Own Selection

Tuoksu: Yrttejä, kukkaa, mentholia, mehiläisvahaa

Maku: Tammisuus tukee kivasti tuoksun lupaamia hennompia vivahteita.

Tästä tuli jotenkin syksyinen fiilis. Kokonaisuus toi mieleen syksyisen metsän kuolleine lehtineen. Vaikka ainesosat olivat hyvät, jäi tämä vähän kattauksen jalkoihin. Varsinkin kun seuraava viski oli niin herkkua.

Springbank 18 yo 49,7%, "SMWS 18th Anniversary Bottling"

Tuoksu: Ruutia, rikkiä, toffeista makeutta ja maitosuklaata. Suuri ja kutsuva.

Maku: Suuri ja pitkä makukaari, joka kätkee sisäänsä pippuria, rikkiä, toffeeta ja jopa salmiakkia.

Olen kirjoittanut tästä nootit aiemminkin ja niihin verrattuna tällä kertaa pisti nenään ja kieleen viskin rikkisyys. Se on ominaisuus joka ei kaikkia miellytä, mutta minusta se sopi viskiin loistavasti. Mistä tällainen "virhenootti" sitten viskiin on ilmestynyt? Vuoden verran vajaassa pullossa tekee toki viskille jotain, joten syytämme vaikka sitä. Tätä saa muuten vieläkin Alkosta.

Springbank "Sherrywood" 17 yo, 52,3%

Tuoksu: Punaista marjaa, rikkiä, etanolia, tammea.

Maku: Tanniinit iskee ikeniin, rikkisyys säestää taustalla. Erilaisia punaisia marjoja hedelmäsalaatin seassa.

Maittava viski ja hauskasti nosti hedelmäkorista esiin jotain muutakin kuin keltaisia hedelmiä.

Longrow 18yo, 46%

Tuoksu: Yllättävän raikas Longrowiksi, eli jäteöljyä vain ripaus. Sisupastillia ja keltaisia hedelmiä.

Maku: Ripaus Longrowille tyypillistä likaisuutta, jota itse kutsun jäteöljyllä kyllästetyksi autotallinlattiaksi. Pitkä jälkimaku, jossa suolainen salmiakki taittaa likaisuutta erittäin tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.

Longrowin savuisuuden rasvainen likaisuus on kyllä hämmentävää. Toki 18-vuotiaassa tämä on jo iän myötä tasoittunut ja esimerkiksi vanhan 14-vuotiaan OB:n tasoisiin sfääreihin ei päästä. Maukas ja tasapainoinen viski. Illan parhaat viskit oli kuitenkin vielä maistamatta.

Springbank 8yo, Springbank Society 2007/2016, 57,2%

Tuoksu: Alleviivaavan sulfiittinen. Vahaa, toffeeta, sitrushedelmiä ja suolaa. Intensiivinen ja lähes pelottavan hyvän tuoksuinen viski!

Maku: Nyt on isoa! Pitkä makukaari, jota hallitsee ruuti. Toffeeta, tammisuutta ja isolla kädellä tanniineja.

Longrow 12yo, Springbank Society 1996/2009, 57,6%

Tuoksu: Lihaisa. Tulee mieleen medium- sisäfilepihvi. Pippuria, öljyä, rasvaa, ruutia, sulfiittia, mahonkia. 

Maku: Ajatus sisäfileepihvistä säilyy myös maussa, mutta nyt päälle otetaan vielä huikka punaviiniä. Tanniinit jyräävät ikeeniin ja pihvin päälle poltetaan sikarit ja imeskellään pöydänjalkoja.

Voi herranjumala, mitä viskejä! Tykkään Springbankista/Longrowista noin muutenkin, mutta nämä Society-pullot olivat kyllä aivan käsittämättömiä. Jos perustisleistä on mahdollisuus saada tällaisia tynnyreitä jakoon, niin perusvalikoiman pullot kyllä sekoitellaan aika isolla kädellä konservatiivisemmiksi. Ja Springerin perusrange on minusta makuprofiililtaan sieltä rohkeimmasta päästä. 

Kiitos kaikille kanssamaistelijoille! Ja juokaa ihmiset Springeriä/Longrowia. Kaiken hypen keskelläkin vielä aliarvostettu tislaamo.

Meitä on moneen junaan - maistossa hiukan erilaisia turveviskejä

Joskus mieleen tulee typeriä ideoita ja niitä pitää sitten päästä toteuttamaan. Yksi tällainen kuningasajatus oli tutkailla turpeella höystettyjä viskejä mantereen puolelta. Aina kun näitä on tullut lasissa käytettyä niin on tullut mieleen, että miksi näillä kiusaa itseänsä kun Saarella kaikki on vain paremmin. Nyt on kuitenkin markkinoille parin viime vuoden aikana putkahtanut useampi turveviski mantereen puolelta ja pakkohan niitä on ollut kaappiin hankkia.

Asiaan liittyy myös mielenkiintoinen historiallinen aspekti. Miksi turvemallas ei ole edelleen mantereen viskien pääasiallinen raaka-aine ja miksi taas Islaylla ei ole hiileen siirrytty? Vastaus löytyy rautateistä. Skottilaiseen mielenlaatuun tuntuu kuuluvan armoton piheys ja tämä pätee myös viskiin. Kun rautatieverkko 1800-luvun mittaan saavutti myös Ylämaan, siirtyivät myös tislaamot pikku hiljaa turpeesta hiileen. Syy on siis yksinkertainen: kustannustehokkuus. Hiili on yksinkertaisesti vain halvempaa kuin turve.

Ja miksi Islaylla ei sitten hiileen olla siirrytty? No, sinne ei mene rautateitä. Toisaalta myös 1800-luvun lopussa blendien aloittaessa maailmanvalloituksensa myös turpeistetulle tisleelle oli, vaikkakin minimaalista, kysyntää. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että blendien perusraaka-aineena toimivat jyväviskin ohella Highlandin ja Speysiden tisleet.

Takaisin tähän päivään. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä:

BenRiach 10yo "Curiositas"
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Longrow Peated
Longrow Red "Australian Shiraz"
Glenglassaugh Torfa
Tomatin Cu Bocan
Ballechin 10yo
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Ben Nevis McDonald's Traditional
Benromach 10yo 100 Proof

Kepeät kymmenen viskiä. Ensin lyötiin lasiin pari Benkkua. Tislaamolta on tipahdellut Alkon hyllyille ihan Suomi-pullotteitakin, joista päästiin vuoden 2009 versiota nauttimaan. Suomi-Benkkua pääsi kirittämään 10-vuotias Curiositas.

BenRiach 10yo "Curiositas"

Tuoksu: Vihreitä omenia (toim. huom. ei Golden Delicious vaan Granny Smith). Grillihiiliä, mallasta ja jotain savukalankin tapaista löysin.

Maku: Yksioikoinen ja yllättävän makea. Semmoinen sokerinen. Kaipaisi runkoa lisää. Nyt kivat omenat ei jaksa nenästä kielelle asti.

BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland 

Tuoksu: Ylikypsiä hedelmiä, jopa pihlajanmarjamainen. Todella happamen ja ylikypsän oloinen. Hyvällä tavalla.

Maku: Mausteiden vuoristorata. Maussa hedelmät ovat enemmänkin marjamaisia, mutta tuoksuun suhteutettuna yllättävän ei-hedelmäinen vaan enemmänkin tammisen kuiva. Lopussa turve pääsee kivasti kielen päätä kutittelemaan. Tykkäsin!

Seuraavaksi päästettiin Campbeltownin kaksikko kehään. Uusi nassukka nimeltään Peated sai viereensä 11-vuotiaan Redin.  Tällä kertaan punaviinimarinadissa.

Longrow Peated

Tuoksu: "Autotallia": Likaista öljyä, jopa jotain metallista. Myös jotain hunajaista makeutta. Tuo mieleen jopa maissin. Sellaisen karrelle grillatun voisulan kanssa.

Maku: Ei niin likainen, mitä nenä antaa olettaa. Hunajaista makeutta on viljalti ja lopussa todella reilusti turvetta. Ei paha!

Longrow Red "Australian Shiraz"

Tuoksu: Äsken mainittu autotalli toistuu. Tätä pitäisin jopa Longrowin jonkinlaisena "tislaamo karäkteerinä". Jäteöljyn seassa lilluu erilaisia punaisia marjoja. Miellyttävä!

Maku: Makeita marjoja, jotka pienellä vesilisällä pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Vesi toi esiin oikein hedelmäsalaatin. Marjojen lisäksi myös keltaisia hedelmiä. Tämä kaikki marjaisuus/hedelmäisyys on kääritty öljyiseen ja turpeiseen runkoon, jota vahvat prosentit vielä alleviivaavat. Sanoisin, että vaikea, mutta todella hyvä viski.

Sitten olikin vuorossa todelliset outolinnut. Speysiden turpeistetut nasut antoivat hyvinkin mielenkiintoisia elämyksiä.

Glenglassaugh Torfa

Tuoksu: Mäntysuopaa! Saippuaa, katajanoksia, havuja ja metsää noin yleensäkin. Selkeästi todella nuori tapaus. New make tuoksuu läpi. Vahvan vaniljainen ja raikas.

Maku: Raikkaan ja erilaisen nenän jälkeen hirvittävä pettymys. Kaikki metsäiset nootit loistavat poissaolollaan ja tilalla raa'an ja yksioikoisen oloinen perusviski. Lopun turvesavut antavat hiukan salmiakkia pettymystä lieventämään. 10-vuotta lisää tynnyrissä ja voitolla yöhön?

Tomatin Cu Bocan

Tuoksu: Happamia ja ylikypsiä hedelmiä. Silti samaan aikaan "vihreä", eli jotain kasviksia on mukana. Takakannen lupaamaa korianteria en tästä kyllä löydä suurennuslasillakaan.

Maku: Oletettavan nuoreksi tapaukseksi yllättävän pitkä. Erilaisia ruohoja ja ylikypsiä hedelmiä. Ripaus pähkinää. Jotenkin pliisu ja tylsä, vaikka periaatteessa kaikki on ok. Pitää maistaa uudestaan.

Edradourin Ballechin-sarja pääsy vihdoin toiselle vuosikymmenelle ja valikoimiin ilmestyi se kuuluisa "peruskymppi". Sen kanssa maistoon pääsi hiukan oudompaa tavaraa. The Whiskybroker -nettikaupalle pullotettu savustettu Ardmore.

Ballechin 10yo

Tuoksu: Tähän astisista turpeisin tuoksu. Jopa tuhkaa havaittavissa. Mausteita ja karamellejä. Skittlesit tulee mieleen.

Maku: Suolaista savua, jotenkin jopa rasvainen. Sitruksia. Sellainen hiukan tunkkaisen maanläheinen meininki.

Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker

Tuoksu: Mausteinen ja makea. Pippuria, salmiakkia, vaniljaa ja hedelmiä.

Maku: Ilman vettä todella pistävän hyökkäävä. Vesilisällä aukeaa aivan eri viski. Järkyttävän toffeinen maku kätkee alleen niin valkopippuria kuin turvettakin. Toffeisuudessaan mainio!

Viimeinen pari kärsi jo maistelupaikasta. Kymmenen viskiä on näyttää olevan jopa harrastelijalle aikamoinen vuori kiivettäväksi. Jos siis jotain aikoo jälkeen päin viskeistä yleisesti kertoa. Benromachille ja Ben Nevisille suotakoon siis toinen mahdollisuus tässä kevään mittaan. Alla kuitenkin muutama pointti, mitä jäi mieleen.

Ben Nevis McDonald's Traditional tarjosi saippuan ja mentholin sekaisia tunnelmia kera sitrushedelmien. Jopa ripaus tupakkaa. Savu muistutti märkien lehtien polttamista. Benromach 10 yo 100 Proof oli puolestaan merkittävän ärhäkkää kamaa. Mustapippuria ja jopa sherrytynnyrien tuomaa kumisuutta oli havaittavissa. Tätä pitää sample onkia vielä uudelleen maistoa varten. Potentiaalisen oloinen viski.

Koko kattauksesta jäi kivat fiilikset. Mitään todellista löytöä ei kohdalle osunut, mutta tasaisen laadukkaita viskejä yhtä kaikki. Ja myös suhteellisen edullisia. Tasavahvasta joukosta suosikkini olivat Longrow Red ja Ardmore. Myös Suomi-Benkku maittoi. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Torfa ja sen lapsuuden mattopyykkäystalkoot mieleen tuova makupaletti.

Loppuun vielä kuvabonus, kun sellaista tastingin osallistujat vaatimalla vaativat.

Living in London viskituristin silmin

Vuoden vaihteessa päätin elellä viikon verran Lontoossa. Kaupunkina Lontooseen ei kuulema voi kyllästyä, joten viskihommat jäivät kaiken muun aktiviteetin varjoon. Jalkapallo ja erinomainen museo- ja teatteritarjonta veivät mielenkiinnon, mutta eihän koera karvoistaan pääse, ja muutaman maltaisen aktiviteetin sain reissuun mahdutettua.

Shoppailu on näistä Suomen veropolitiikan vuoksi se tärkein. Lontoosta pitäisi viskikauppoja löytyä joka lähtöön ja listalla oli ainakin tutun lontoonserkun kivijalkamyymälä, The Whisky Exchange. Pikagooglella katsoin kaupan sijainnin ja hyppäsin matkaseuran kera metroon. Tässä vaiheessa tulee reissun opetus: tarkista kauppojen osoitteet aina heidän omilta sivuiltaan. Google Maps vei Lontoon sumuisiin teollisuuslähiöihin, joista olisi pitänyt löytyä Thw Whisky Exchange "Elixir House". No, ei löytynyt.

Myöhemmällä tarkastelulla olimme kävelleet muutamaan otteeseen kaupan ohi. Onko kyseessä sitten oikea kauppa vai pelkkä varasto, ei koskaan selvinnyt. Toki heti kun tajusin mennä katsomaan liikkeen omilta sivuilta selvisi, että kivijalkakauppa löytyy teollisuusghettojen sijaan aivan Lontoon sydämestä, London Bridgen kyljestä. Kaiken lisäksi Vinopolis, jonka sisältä The Whisky Exchangen kauppa löytyy, on merkitty lähes jokaiseen turistikarttaan. Kuinka tyhmä ihminen voi olla?

Jotta tulevat lontoonmatkaajat eivät tekisi samoja virheitä kuin me, tässä rautalangasta ohjeet Vinopolikseen: Mene metrolla London Bridgen pysäkille. Jubilee (harmaa) ja Northern (musta) metrolinjat vievät kivasti perille. Tämän jälkeen etsi London Bridge ja lähde kulkemaan siitä suoraan pois päin oikealla puolella tietä. Tien haarautuessa kahtia mene oikealla ja käänny Stoney Streetille. Stoney Streetiltä haarautuu lähes välittömästi Park Street, jonka päästä löytyy Vinopolis niminen viinikauppa, jonka sisällä The Whisky Exchange sijaitsee. Metropysäkiltä kauppaan on noin 5 minuutin kävelymatka. Helppoa kuin lasten hakkaaminen.

Löytyihän se!

The Whisky Exchange oli kauppana minulle pieni pettymys. Nykyään tulee katseltua lähinnä mielenkiintoisia indie pullotuksia, joita The Whisky Exchange ei erästä toista kauppaa, josta pian lisää, paremmin tarjonnut. Toki narkki ei kauppaa tyhjin käsin voinut jättää ja mukaan tarttui uusi Shiraz-marinoitu Longrow Red sekä Berry Bros Tormore. Lisäksi nappasin pari "aloittelija-settiä" sukulaismiehille ihmeteltäväksi. Pitää toivoa, että 0,2l Clynelish 14yo ja 0,2l Caol Ila CS kera kahden snifferin houkuttaa kaksi uutta mallasviskin harrastajaa koukkuun. Tuliaiskauppana The Whisky Exchange on kyllä loistava.

Piti kaupasta tai ei, kannattaa Park Streetillä takaisin metroon tallustaessaan pysähtyä The Wrights Brothers -nimiseen osteribaariin nauttimaan mereneläviä. Tuopillinen katkarapuja ja hyvää valkkaria kera osterilautasen on jumalten ateria. Ja tarjoilevat kuulema myös hyviä porttereita. En testannut.

6x Ostrea edulis

Kävin toki myös toisessa viskikaupassa, joka osoittautui The Whisky Exchangea paremmaksi kauppapaikaksi. (Straight outta) Old Compton Streetiltä, Lontoon Sohosta löytyy The Vintage House nimeä kantava puoti. Kauppa tarjosi erinomaisen indie valikoiman. Erityisesti Black Adderiä oli tarjolla huimat määrät. OB:t ja pakollinen lasivitriini nelinumeroisen hintalapun omaaville viskeille löytyivät myös. Palvelu ei ehkä maailman parasta ollut, mutta toisaalta verkkatakin ja repun kanssa kauppaan ryntäävä juniorituristi ei ehkä maailman yleisin asiaskas yli 100 punnan yksimaltaisille ole. Kaupasta valikoitui mukaan Riverstownin 29yo Dufftown, mutta jälkeen päin ajatellen koko reissun viskibudjetti olisi täällä pitänyt pöytään lyödä, eikä turhaan säästellä Vinopolikseen. Kaupan vinkkasi Teemu Strengel, suuri kiitos hänelle.

Straight outta Old Compton.

Sen kummemmin en viskijuttuihin reissulla keskittynyt ja vyölle kertyi mm. 0-kappaletta drameja pubeissa. Onneksi mainiota olutta saarella riittää. Kaksi vinkkiä on kuitenkin vielä Lontoon reissaajille tarjota.

Kannattaa pitää silmät auki pienten kioskien ja kauppojen suhteen. Niihin on saattanut unohtua jotain hyvääkin kamaa hyllyihin. Itse ostin eräästä pikkukioskista Macallanin vanhan kymppivuotiaan reilulla 30:llä punnalla. Toinen vinkki liittyy lentokenttiin. Ainakaan Heathrown kolmosterminaali, mistä finski lentää, ei ihmeellisiä viskielämyksiä tarjoillut. Bonuksena toki monia tuotteita pääsee maistamaan, mutta eipä mitään ihmeellistä osunut silmään. Läpällä poistin kuitenkin Longmornin 16yo:n.

Blogin suojeluspyhimys löytyi hyväkuntoisena British Museumista.

Seuraava viskireissu suuntautuukin rakkaaseen pääkaupunkiimme. Helsingissä järjestetään Uisge 2014 6.2.-7.2. Lisäinfoa kannattaa onkia vaikkapa mushiMALTIN tai Viskisiepon blogeista, jotka löydät siirtämällä hiirtäsi paarpuuriin ja painamalla etusormen kohti lattiaa. Myös festivaalin Facebook-ryhmä kannattaa katsastaa. Nähdään Uisgeessa!

Syksyiset mysteerisamplet

Olo oli kuin Anneli Jäätteenmäellä kun pari kanssaharrastajaa löi, pyytämättä ja yllättäen, kaksi kappaletta mysteerisampleja tassuun. Löin viinat lasiin ja olin niin tohkeissani, että unohdin ottaa jopa kuvat juomista.

Mysteerisamplet on siinä mielessä armottomia, että kun viskin alkuperästä ei ole harmainta aavistusta, joutuu viskin kanssa oikeasti seurustelemaan. Mitään valmiita olettamuksia ei pitäisi olla ja maistelussa keskiöön pääsevät itse viskit. Sitten nolottaa, kun lasissa onkin se vintageista arvostetuin ja omaan suuhun se ei sinä päivänä hyvältä maistukkaan. Lisäksi lähdin soitellen sotaan, enkä edes sitä kuuluisaa nollaviskiä alle napannut. Oloni on aika kapinallinen.

Hauskinta asiassa on, että koen tarpeelliseksi etukäteen puollustella omia aistihavaintojani. Ihan kuin voisin epäonnistua maistelemisessa? Ehkä kyseessä on suomalainen ujous, joka kalvaa luita ja ytimiä? Joka tapauksessa typerä defenssi. Oikeasti olen tätä mieltä:

Tällä alustuksella itse viskien kimppuun. Nimesin ne innovatiivisesti lahjoittajien nimimerkkien mukaan:

Mysteerisample mallia Ano:

T: Raikas! Hedelmiä, vahva mielikuva ylikypsästä ananaksesta. Hento vanilja.

M: Huh! Tässä olikin vissiin voltteja aika reilusti. Ananas ja muut raikkaan hedelmäiset tuoksut jatkavat dominointiaan hennon mausteisuuden kanssa. Oikein miellyttävä tapaus.

Tämä toi mieleen viime viikolla esitellyn Glenfiddich Cask of Dreamsin. Tuskin kuitenkaan sama viski kyseessä, niin veikataan valistuneesti, että bourbonkypsytetty speysaideri kyseessä.


Mysteerisample mallia AP:

T: No nyt on likaista. Tulee mieleen jäteöljyssä pyöritellyt heinät tai kukat, sillä jotain kukkaista tuon öljyn/turpeen alla on.

M: Turvetta, suolaa ja likaisen öljyinen. Taittuu lopussa mukavaksi mausteisuudeksi. Ei paha tämäkään.

Lahjoittavan Campbeltown-syndrooman tietäen, veikkaisin, että lasissani on jokin Longrow. Pullotetta en osaa arvata, koska tislaamon tuotteisiin en niin ole perehtynyt. Tässä on muuten esimerkki siitä, miten havainnot eivät nyt kuitenkaan koskaan ole niistä esioletuksista vapaita. Tähän ajatukseen tulisi jokaisen viskinystävän totuttautua.

Mysteerisamplejen maistelua vauhditti mysteerimusiikki.

Kesäviski 2013 ja Lagavulin grillisoosi

Jos tämän blogin nimi olisi Kertomuksia Savuista, alkaisi tämä teksti jotenkin tähän tapaan:

"Helteinen päivä, istut vanhempiesi kanssa autossa. Ilmastointi on vielä herrojen herkkua ja aukinaisesta ikkunasta tulvii sisään keskikesän tuoksuja. Nuorta poikaa ei liika lämpö haittaa, sillä ainoana vaatekappaleena toimivat märät uimahousut pitävät kehon viileänä. Jäätelökioskille on vielä matkaa, sillä tietyömaa hidastaa matkantekoa. Ikkunasta sisään kantautuvat asfalttityömaan tuoksut antavat jo lupauksen lähestyvästä herkutteluhetkestä."

Koska tämän blogin nimi on kuitenkin Just Peat It!, todettakoon että pidän äärimmäisyyksistä. Siksi virallinen kesäviski-suositukseni (tm) on hiukan tavallisesta poikkeava: Longrow 14yo. Syy löytyy alun mielleyhtymästä. Viskin tuoksu ja maku tuovat mieleen asfalttityömaan. Uusi asfaltti, piki, öljy ja likainen savu sekä turve ovat tämän herkun ominaisuuksia, jotka eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Itselle ne tuovat mieleen juuri kesän ja (lapsuuden) automatkat vaikkapa juuri jäätelökioskille. Siksi asfalttityömaa tuo itselle erittäin positiivisia mieleyhtymiä ja asfalttityömaa jos joku on kesäinen ilmiö. Totta puhuen kesä on itselle aina ollut viskiharrastuksen suhteen aikamoinen off-season, mutta Longrow maistuu aina.

Kesäviski 2013!

Täysin laakereilla viskin suhteen en toki ole levännyt. Kesäkuun alussa Laphroaig linkitti facebook sivuillaan Distand Thunder Whisky Clubin blogitekstiä, jossa oli herkullisen oloisen Laphroaig BBQ soosi kesän grillijuhlia varten. Otin linkin talteen ja testailin, valitettavasti ilman grilliä. Alkuperäinen blogiteksti ja resepti löytyy tästä. Sävelsin lähikaupasta puuttuvat ainekset, suurimpana puutteena varmaankin liquid smoken puuttuminen. Mistä tätä edes saa? Viskiksi valikoitui puolestaan Lagavulinin 16yo, josta oli sopivasti jämät jäljellä. Alla kuvakollaasi tapahtuneesta.

Sovellettu lista aineksista.

Kaiken ruoanlaiton perusta - sipuli!

Soosi vetäytymistä vaille valmiina.

Tarjoiluehdotus.

Hyväähän se soosi oli. Ribbsit, sellerin varret sekä kurkku ja porkkana olivat oikein mukavaa sormiruokaa tämän kanssa. Suosittelen. Loppuun vielä lukuvinkki. Whisky Science on julkaissut erinomaisen jutun suomalaisen viskin historiasta. Sopii ajanvietteeksi vaikka grillailun oheen.