Terroir Matters

Perjantaina maisteltiin hyvässä seurassa Bruichladdichia. Tastingin pohjana toimi Terroir Matters -salkku sisältäen Scottish, Islay, Organic ja Bere Barley pullotteet. Perään napattiin kolmen suora erilaisia tynnyröintejä. Whisky Brokerin 9-vuotias CS börbbä ja saman firman 11-vuotias sherryhogi edustivat perinteisempää näkemystä Bruikasta. Tastingin viimeisenä nautittu olikin sitten jotain spesiaalia: 7-vuotias blood tub kypsytelty erikoisuus, joka oli tummaa kuin ikkunasta tuijottanut marraskuinen metsämaisema.

Bruichladdichin terroir matters -ajattelu on enemmän viini- kuin viskimaailmasta tuttu. Raaka-aineen merkki ja kasvuympäristö määrittävät viinimaailmassa tuotetta paljon enemmän kuin viskipuolella. Bruichladdich on lähtenyt tuomaan tätä ajattelua myös viskipuolella. Ohralajikkeet ja niiden kasvuympäristön merkitys on Bruichladdichilla otettu tosissaan.

Bruichladdichin ajatus on hieno. Markkinointipuolella ohralajikkeiden esittely houkuttelee varmasti ohralajikkeistaan tarkkojen olutihmisten mielenkiinnon. Kyyninen voisi kysyä, miksi tällaiset asiat nostetaan esille vasta nyt? Onko kyseessä pelkkä markkinointitemppu ja keino kasvattaa jo ennestään valtavaa Bruichladdichin portfoliota uuteen suuntaan? Ikuisena optimistina totean, että on hienoa, että maailman eniten säädellystä alkoholijuomasta löytyy vielä asioita, joita tislaamot eivät ole loppuun asti kolunneet. Kun kaikki mahdolliset tynnyviimeistelyt on jo kokeiltu niin paluu itse raaka-aineiden valintaan on itseasiassa mukavan juurekasta toimintaa.

En ole asiaa sen enempää tutkinut, mutta olen kuullut, että esimerkiksi maris otter -ohraa ei tislaamoissa suosita sen huonon hyötysuhteen vuoksi. Määrästä X ohraa pitää saada määrä Y alkoholia, jotta kassaan virtaa tarvittavat määrät kahisevaa. Korkeamman profiilin tislaamot ovat ilmeisesti pisteessä, jossa tästä skotlantilaisen piheyden ilmentymästä voidaan luopua. Nyt voimavarat voidaan suunnata parempien lopputuotteiden valmistamiseen hyötysuhteista välittämättä.

Bruichladdich Scottish Barley 50%

Tuoksu: Makea, maltainen ja raikas. Kanssa maistelijaa lainatakseni: "tuoksuu viskiltä."

Maku: Raikas, kivennäisvesimäinen, mallasta, vihreää omenaa. pontikkaa. Taittuu lopussa pieneen mausteisuuteen.

Bruichladdich Organic Barley 50%

Tuoksu: Hyvin samantyyppinen kuin edellisessä. Raikas ja maltainen.

Maku: Tuhti, tummempi ja huomattavasti jyväisempi kuin Scottish Barley. Hunajaa, vaniljaa ja omenen sijasta päärynää. Pontikka ja mausteisuus loistavat poissaolollaan.

Kaksi ensimmäistä uhria olivat nenään lähes samaa viskiä. Lasiajalla Organic taittui mielestäni hiukan maltaisemmaksi. Maku oli sen sijaan hyvinkin erilainen, vaikka koostui samoista peruselementeitä. Scottish Barley oli suussa raikas, kevyt ja kun Organic veteli samasta sävellajista, mutta oktaavia alempaa tarjoten syvempiä ja tummempia makuja.

Bruichladdich Islay Barley 50%

Tuoksu: Mansikoita, keksiä, hentoa savua ja vaniljaa.

Maku: Mallasrungon keskellä ripaus turvetta ja selkeä valkopippuri.

Bruichladdich Bere Barley 50%

Tuoksu: Nenään huomattavasti makeampi kuin muut kolme. Jotain liuotinmaista, jopa vahamaista havaittavissa.

Maku: Makea ja tuhti suutuntuma. Maltaat ja nenän antama makeus rakentuvat viinikumimaiseksi elämykseksi.

Kaksi viimeistä oli näistä parhaita. Islayn yllättävät savunootit olivat miellyttäviä, mutta Beren makeus vei tällä kertaa voiton. Tuli Glenmorangien peruskymppi mieleen. Toisaalta tässä voi olla kyseessä myös iänikuinen porukasta erottumisen dilemma: Bere erottui kaikista selkeimmin joksikin erilaiseksi muihin kolmeen verrattuna. Tämä sai varmasti huomion kiinnittymään Bereen muita viskejä enemmän. Kuuden hengen pöydästä kaksi piti tätä parhaana ja neljä huonoimpana. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että se erottui joukosta.

Sitten maisteltiinkin hiukan perinteisempää Bruichladdichia.

Bruichladdich 11yo, The Whisky Broker 46%

Tuoksu: Kumia, todella happamia hedelmiä, ripaus savua, mausteita ja punaisia marjoja. Hieno nenä!

Maku: Hapan, suolainen, voinen ja toi mieleen jopa hedelmätoffeen. Lopussa mukavaa mausteisuutta.

Bruichladdich 9yo, The Whisky Broker, 55,2%

Tuoksu: Puukäsityöluokkaa, keksiä, pippureita, suolaa. Silti yllättävän hento. Liekö kovat voltit tukkineet nenän?

Maku: Pippurin ja suolan lisäksi makupalettiin eksyy omenoita ja vaniljaa.

Bruichladdich 7yo, Private Cask Bottling, 2001/2009, cask no. 772, 46%

Tuoksu: Huh huh! Nyt on kumia. Ja on hilloa. Itseasiassa vähän ylikäynyttä mansikkahilloa. Hurjasti tammea ja ripaus lakritsia.

Maku: Ylihautunutta mustaa teetä, tanniineja, hilloa ja kaikkea muuta äärimmäista. Hurja viski!

Siinä missä sherry- ja börbbätynnyröinnit pysyivät niin sanotusti ruodussa, oli tämä 7-vuotias blood tub -elämys kyllä jotain ihan muuta. Eräs kanssamaistelija totesi viskin ottavan poskeen. Kukin tietysti peilaa makukokemuksia omaan elämysmaailmaansa, mutta itselleni tuli mieleen lähinnä pyöränkumin ja tammilastujen imeminen. Nyt oltiin siinä rajoilla, oliko tynnyri vienyt voiton viskistä. Äärimmäisyyksien miehenä tietysti peukuttelin, koska mitään kananmunaällötystä tästä ei oltu taiottu. Tarkkaa tietoa blood tubin materiaalista ei ollut tarjolla. mutta arvelimme sherrytynnyriksi.

Blood tubin jälkeen ihmeteltiin isännän viinakaappia, auottiin pulloja ja maisteltiin huikean hyvää brandyä. Alla kuvakollaasi.

Oudompaa viinaa. Oikeanpuoleinen todellista herkkua.

Vaisuhko Springeri. Pitää maistaa selvinpäin uudestaan.

Ratebeer: 99. Itse olen ilmeisesti vielä IPA-vaiheessa.

Sonnisaaren avoimet ovet

Lauantaina oululainen Sonnisaaren panimo vietti avoimien ovien päivää. Sinnehän oli kameran kanssa mentävä. Samalla saatiin tuoreet kuulumiset panimon pojilta. Ja tietysti kattava esittely nykyisestä toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Siellä se pöhisee.

Sonnisaaren historia lienee aika tavanomainen tarina suomalaisten pienpanimoiden kentällä. Joukko itseoppineita kotipanijoita laajentaa harrastustaan isompaan skaalaan. Ja hyvin on projekti Sonnisaarella käyntiin lähtenytkin. Tällä hetkellä noin parin tuhannen litran kapasiteetilla joudutaan jatkuvasti myymään ei-oota ja anniskeluravintoloiden hanoista uutuudet viedään käsistä. Syksyllä käyntiin lähtenyt osakeanti tulee siis tarpeeseen.

Jyväbuffet.

Humalat pääsi tyypittämään myös huolella.

Meille kippoja killuttimia esittellyt Harri Vaarala valoitti hiukan osakeannin satoa, Tarkoituksena on ensi vuoden puolella triplata kapasiteetti ja jossain vaiheessa on haaveissa hankkia myös pullotusvermeet. Lisäksi tarkoitus on saada yksi mies kokopäiväiseksi panomieheksi. Tällä hetkellä perustajaporukka panee olutta päivätöidensä päälle. Harrin mukaan yöunet eivät ole ihan sitä suositeltua kahdeksaa tuntia viime aikoina olleet. Just Peat It! toivottaa kaikkea hyvää Sonnisaarelle Suomen ja maailman valloitukseen.

Muovikegit ovat nykyaikaa.

Koska paikanpäällä oli kahvitarjoilu, piti tietysti jatkaa panimovierailun jälkeen oluelle. Roosterin alakerrasta löytyikin sopivasti molemmat Sonnisaaren uutuudet. Fruittari ja Tintti, hanasta. Fruittari maittoi näistä itselleni paremmin. Todella hedelmäinen pale ale, jossa ei humalaa oltu säästelty. Belgian Brown Ale Tintti ei puolestaan omaan suuhuni niin hyvin taipunut. Tätä oli jatkettu korianterin siemenillä, mutta ainakin itse en niitä puolikkaasta tuopistani löytänyt. Taittui hiukan tylsän puolelle.

Oulu, Bunnahabhain ja 203-vuotta viskihistoriaa

Oulun toinen vain Viskin Ystävien Seuran jäsenistölle suunnattu tasting-tilaisuus näki päivänvalon viime torstaina. Kattauksena oli Helsingistäkin tuttu iäkkäiden IB-Bunnien rivi, josta ei viskihistoriaa puuttunut. Tisleiden yhteenlaskettu ikä oli huikeat 203 vuotta.

Viime talven Islay-reissulla Bunnahabhain jäi harmittavasti sivuosaan. Ajelimme paikanpäälle ilman sen kummempia varauksia kyselemään jos jotain kierroksen tynkää olisi tarjolla. Saimme "tyytyä" vain muutamiin ilmaisiin drameihin ja hienoon valokuvaussessioon. Islayn tislaamot sijaitsevat aika makeilla paikoilla, mutta kyllähän Bunna maisemiltaan kärkisijasta kamppailee. Eikä se viskikään mitään huonoa ole. Pitkään turvesavuttomaan tisleeseen erikoistunut tislaamo ei vain välttämättä ole ollut niitä alueen mediaseksikkäimpiä tislaamoja. Naapurinsa Caol Ilan kanssa Bunna edustaa Islayn blendityöhevonen-kategoriaa.

Näkymiä tislaamon pihalta.

Tastingin vetäjä Jarkko Nikkanen ottikin kopin tislaamon työhevosstatuksesta, koska skotlantilaisella viskillä ei tällä hetkellä mene kovin lujaa. Blendit eivät nimittäin maailmalla maistu. Bunnan kohdalla tämä on sekä onni että onnettomuus. Blenditilauksien ehtyessä kassavirta ei tietysti ole toivotunlainen, mutta toisaalta focusta voi nyt hyvillä mielin siirtää meitä viskinörttejä miellyttävämpään sektoriin - single maltteihin.

Takaisin torstaihin. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä. Mainittakoon, että maistelujärjestystä oli muutettu hiukan Helsingin kokemuksien perusteella.

Niin vanhoja pulloja etteivät suostuneet värikuvaan.

Lasissa pullojen mielipide ei enää vaikuttanut.

Bunnahabhain 1965/2010, The Whisky Agency, 40%
Bunnahabhain 1968/2012, The Whisky Agency, 47%
Bunnahabhain 1968/2011, Wilson & Morgan Barrel Selection, 44,1%
Bunnahabhain 1973/ 2012, Wilson & Morgan Barrel Selection, 41,2%
Bunnahabhain 35yo, The Whisky Agency, 50,1%

Ensimmäisenä siis lasiin 45-vuotias ikänestori. Vanhin koskaan juomani single malt. Tai näin ainakin muistelisin. Kypsytys refill hogissa, mitä ilmeisemmin ex-börbbä.

Bunnahabhain 1965/2010, The Whisky Agency, 40%

Tuoksu: Parfyyminen. Kaunista tammea. Trooppisia hedelmiä, ananasta ja kookosta. Mesimäistä hunajaa. Lasiajalla nousee mallas todella kauniisti esille.

Maku: Makea, pyöreä, pureksittava, jopa vahamainen. Niin pehmeä, että katoaa suusta melkein huomaamatta, jättäen kuitenkin miellyttävän pastillisen jälkimaun leikkimään kielen päällä. Isommalla haukulla myös trooppiset hedelmät pääsevät esiin tarjoten vaniljariisiä kera ananaksen. Pieni ripaus myös salmiakkia ja hunajaa.

Kova alku. Ajatus tämän siirtämisestä tastingin ensimmäiseksi oli varmasti oikea. Sen verta hentojen makujen kanssa tässä pelataan. Sitten lasiin lisää viskiä ajalta ennen ensimmäistä ihmistä kuussa.

Kotiloita etiketissä. Oikein vai väärin?

Bunnahabhain 1968/2012, The Whisky Agency, 47%

Tuoksu: Tässäkin iän tuomaa parfyymisyyttä edellistä viskiä ärhäkkäämmässä sherrykuosissa. Happamat hedelmät ja marjat nousevat monipuolisesta nenästä parhaiten esille. Miellyttävä!

Maku: Mahonkia, jopa ripaus kumia. Kuivuu kirjaimellisesti kitalakeen kiinni, mikä antaa viitteitä hiukan yli menneestä tynnyröinnistä. Antaa silti vielä hienosti marjaisia nootteja ja isolla haukulla ne parfyymitkin löytyvät.

Sitten lisää saman vuoden tuotteita, mutta tällä kertaa sherry butissa kypsynyttä kamaa.

Bunnahabhain 1968/2011, Wilson & Morgan Barrel Selection, 44,1%

Tuoksu: Keksejä, maitokahvia, luumua, parfyymejä ja pastilleja. Tuoksussa myös jotain lakkamaista.

Maku: Paremmin tasapainossa kuin edellinen. Iästään huolimatta raikas ja mineraalinen suutuntuma, jossa pastillit, mausteet ja tammi muodostavat kauniin ja kompleksisen viskielämyksen.

Harvoin saa nenänsä eteen kattausta, jossa kaksi 70-luvun tuotetta ovat nuorimmat maisteltavat tuotteet. Tosin, jonkunhan ne nämä nuoremmatkin tisleet pitää tuhota. Vastuullisena aikuisena en tietysti voinut tehtävästä kieltäytyä.

Bunnahabhain 1973/ 2012, Wilson & Morgan Barrel Selection, 41,2%

Tuoksu: Tummaa ja makeaa sherryisyyttä. Kaakaota ja marjoja. Tässäkin iän tuomaa parfyymisyyttä.

Maku: Parfyyminen ja puinen, mutta viski ei kuivi ikeniin kiinni vaan säilyttää todella mielyttävän marjaisen makeuden makukaaren loppuun. Kaakao ja mokkaiset sävyt säestävät tätä sinfoniaa. Pitkän jälkimaun seasta nousee myös ripaus lakritsia.

Illan hienoin etiketti.

Bunnahabhain 35yo, The Whisky Agency, 50,1%

Tuoksu: Kitkerämpi kuin muu kattaus. Ruutia, vahvaa tammea, tummaa suklaata ja hunajalla maustettua vahvaa mustaa teetä.

Maku: Ruutia, suolaa, jopa pippurista mausteisuutta. Voltit antaa hienosti runkoa ja nostavat myös jälkimaus kattauksen parhaiksi. Voimakas, pitkä ja tyylikäs viski, josta ei kuitenkaan enää muiden viskien miellyttävää parfyymisyyttä omaan suuhun löytynyt.

Täytyy sanoa, että ainakin minä olin fiiliksissä tämän kattauksen jälkeen. Iäkkäämpien viskiä parfyymisyys on parhaimmillaan huikeaa maistettavaa. Vedin ensimmäisen kierroksen hiukan pienemmillä puraisuilla ja keskityin tuoksuttelemaan viskejä ja kokeilin toisella kierroksella isompaa haukkua. Tämä toi hienosti esiin erityisesti ikänestorin hiukan herkemmät makuvivahteet. Jos näitä pitäisi johonkin paremmuus järjestykseen laitella niin itselleni viskit 1 ja 4 maistuivat parhaiten. Ikänestorin huumaava trooppinen hedelmä oli mahtava ja 1973/2012 oli sherrykypsytetyistä se tasapainoisin ja herkullisin tapaus.

Tasapuoliset kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyyn osallistuneille tahoille!