Keskiviikkona päästiin taas leipälajin pariin. Viskejä, ja vielä savuisia sellaisia. St. Michaeliin oli roudattu tastingia pitämään Vinoblen Philippe Hakulin ja pöytään tuotu hiukan erikoisempia uutuuksia ja vanhoja tuttuja savuisten viskien maailmasta. Kattaus näytti seuraavalta:
- Togouchi 12yo
- Hellyers Road Peated
- Compass Box Peat Monster
- Ballechin Sauternes Cask
- Kilchoman Port Cask
Koska kolme viimeistä olin kattauksesta maistanut, mielenkiinto keskittyi kahteen ensimmäiseen. Mielenkiintoa nosti vielä se, että en ollut rehellisesti kummastakaan viskistä kuullut. Piti pistää KVG ja selvittää perusasiat, koska ahdisti.
Erityisesti Togouchi herätti ihmetystä. Japanilainen viski, jossa ei tippaakaan japanilaista tislettä? Uskottavahan se on kun internetissä niin lukee ja maahantuojakin tämän totuutena kertoo. Togouchi blendaa viskinsä skottilaisesta yksimaltaisesta ja kanadalaisesta jyväviskistä ja kypsyttelee tuotoksensa sitten Japanissa. Kypsytyspaikkakaan ei ole mikään perustönö, vaan vanha rautatietunneli. Philippen mukaan tunnelissa pysyy lämpötila koko vuoden 14 asteen tietämillä, mikä on viskin kypsymisen kannalta lähes ihanteellinen lämpötila. Mielenkiintoinen ratkaisu. Tahtoo nähdä!
Toinen tastingin outolintu tulee niin kaukaa, että sitä on hankala käsittää. Matka Tasmaniasta perämeren perukoille ei ole mitenkään lyhyt. Käyttäisin jopa sanaa pitkä. Nykyään Australian suurimman viskintuottajan titteliä hallussaan pitävän tislaamon tuotteissa ei sinänsä mitään ihmeellistä ole. Perinteisellä yksimaltaisen valmistusprosesseilla mennään. Sijainnin merkitystä viskin maulle ei tule kuitenkaan väheksyä: Tasmanialainen ohra ja turve (ja miksei myös vesi) antavat varmasti oman sävynsä viskiin.
Näiden mielenkiintoisten faktojen lisäksi Philippe takoi pöytään erään tiedon, jota en ollut jostain syystä tullut koskaan ajatelleeksi. Melkein hävettää. Viskin historiaa tuntevat tietävät, että aikojen alussa kaikki viskit olivat vahvan savuisia. Tämä johtui siitä, että mitään muuta polttoainetta kuin turve mallastamiseen ei ollut. Asia kuitenkin muuttui, kun britteinsaarten rautatieverkko ulotti lonkeronsa myös ylämaille. Näin hiili korvasi turpeen polttoaineeni kaikissa niissä tislaamoissa, joihin sitä kustannustehokkaasti oli saatavilla. Loppujen lopuksi on siis jälleen kyse rahasta. Islayn saari "säilyi" tämän trendin ulottumattomissa, koska junat eivät osaa uida. Nerokasta ja loogista!
Niin, ne viskit!
Togouchi 12yo 40%
Tuoksu: Makeaa turvetta, koivuklapia, pähkinöitä, greippiä ja jotain kitkerää vihreää.
Maku: Loistava balanssi. Hedelmäistä happamuutta ja ruohoa. Vahvaa pippuria. Jyväviskin vaikutuksen huomaa. Ripaus suklaata.
Olipa positiivinen yllätys! Maut olivat sekä tuoksussa että maussa voimakkaita ja selkeitä. Pieni jyväviskille ominainen vetisyys häiritsi maussa, mutta muuten oli loistava viski. Taisi mennä ostoslistan kärkeen.
Hellyers Road Peated
Tuoksu: Togouchiin verrattuna hento ja kukkaisempi. Jotain lääkemäistä, tulee mieleen yskänlääke. Lakritsin makuinen Silomat. Tai itseasiassa lakritsijuuren.
Maku: Mineraalinen ja makea. Turve kutittelee kivasti jälkimaussa, mutta ei todellakaan jyrää. Ohraa, kahvia jopa jotain trooppista hedelmää. Ananas? Lakritsimainen lääkemäisyys hallitsee silti kokonaiskuvaa.
Olipas hyvällä tavalla outoa kamaa. Kyllä tämäkin ostoslistalle meni ja koko tislaamo tarkkaan seurantaan. Pitkästä aikaa jotain oikeasti uutta. Ei ehkä kuitenkaan Togouchin kaltaista wau-elämystä saanut aikaan.
Nämä kaksi olivat ehdottomat suosikkini kattauksessa ja loput viskit menivät vähän vähemmällä huomiolla. Muut tuntuivat harmaalta massalta kahden ensimmäisen jälkeen. Ballechinista löytyi tällä kertaa hillaa ja Kilchomanit maistuvat minusta edelleen mansikalle ja vadelmalle. Toki Kilchomanin Portti on 3-vuotiaaksi aika tykkikamaa, mutta kun ikä ei näy hinnassa, ei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole. Peat Monsterilla oli porukan hienoin etiketti. Siinäpä ne oleellisimmat. Hieno tasting jälleen kerran. Kiitokset Vinoblelle ja St. Michaelille
