Hyvä kirja ovat kuin ystävä: sitä ei haluaisi lopettaa. Vai miten tämä sanonta nyt oikein menikään? Nyt jo edesmenneen Iain Banksin (1954-2013) viskimatkakirja Raw Spirit on tällainen kirja. Löysin teoksen sattumalta kirjastosta ja pakkohan se oli kotiin kantaa. Kirja on siinä mielessä hauska, että kirjoittaja ei todellakaan ole mikään viskiammattilainen. Teoksen tarkoitus on enemmänkin maalata yhden skotlantilaisen älykön kuva kotimaastaan ja sen tunnetuimmasta vientituotteesta: viskistä.
Kirjan idea on yksinkertainen. Banks lähtee etsimään synnyinseuduilleen Skotlantiin täydellistä viskiä. Raw Spirit on viskikirja, jossa ei juuri puhuta viskistä. Ja ehkäpä siksi se iski minuun niin lujaa. Banksin matkakertomus on eräänlainen ylistys Skotlannille, sen maisemille ja ihmisille. Ja tällä miehellä riittää outoja sattumuksia, ystäviä ja kommelluksia, joita liittää road trippailun ja ryyppäämisen kuvailun oheen. Esimerkiksi jokaista kirjan kirjoittamisen aikana käytettyä autoa kuvaillaan sivutolkulla. Ja vaikka en itse ole todellakaan mikään autoihminen, niin kirja herätti silti mielihaluja päästä ajamaan Skotlannin nummille Jaguaarilla.
Raw Spiritissä viski on pääosassa vaikka siitä ei juuri puhuta. Ihmiset, tarinat ja Banskin oma vaiheikas elämä ryydittää tarinaa eteenpäin tislaamolta toiselle. Tarinaa lukiessa alkaa tehdä mieli kahta asiaa: viskiä ja lentolippua Skotlantiin. Kirja onnistuu vangitsemaan jotain siitä taiasta, jota itse olen Skotlannissa käydessäni kokenut. Se on eräänlainen nojatuolimatka maailman hienoimman alkoholijuoman synnyinseudulle. Ja mikä tärkeintä, Banks pukee tämän kaiken mielestäni hauskaan ja helposti luettavaan pakettiin. Tällaisia "viskikirjoja" pitäisi tehdä enemmän!
Skotlannin parasta viskiä ei ole vielä löytynyt sillä kirjaa on vielä sopivasti n. 50 sivua jäljellä. Ne on hyvä lukea tänään lentokoneessa. Kyllä, Uisge 2017 starttaa osaltani huomenna lauantaina Arranin tastingilla, jonka jälkeen on tarkoitus palloilla messualueella ihan iltaan asti. Ainakin HP:n suomipullot on tarkoitus käydä tyyppaamassa ja maistella suomitislaamojen uutuudet. Nähdään siellä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viskikirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viskikirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. helmikuuta 2017
perjantai 15. heinäkuuta 2016
Kesä, kirjat ja viski
Suomessa alkaa lomakausi olla kuumimmillaan näin heinäkuun alkaessa. Sosiaalinenmedia täyttyy lomakuvista ja olen ilokseni pistänyt merkille, että monesta löytyy kesän ykkösaktiviteetti: kirja.
Lukeminen vertautuu harrastuksena hyvin viskinjuontiin. Sekä kirjoja että viskejä tulee hankittua enemmän kuin kerkeää kuluttamaan. Lisäksi sekä viski- että kirjahyllystä löytyy paljon juttuja, jotka ovat lähinnä koriste-esineitä / egon kohotusta. Heideggerin Oleminen ja aika on kirjahyllyn puuveneviski, joka on tarkoitettu koristeeksi. Ei kukaan sitä oikeasti ole lukenut saati halua lukea.
Muitakin yhtälaisyyksiä löytyy. Sekä kirja että viski tarvitsevat aikaa. Jokainen korkeakoulussa piipahtanut tietää, minkälaista on lukea kelloa vastaan tenttikirjoja. Niille, jotka eivät ole moista harrastaneet, spoilattakoon: se on pyllystä. Kelloa vastaan lukeminen ei ole nautinto. Sen sijaan ajan kanssa nautittu kirja hivelee mieltä ja silittelee aivonystyröitä. Kirjan parissa pääsee parhaimmillaan kellumaan ajassa. Tilaan, jossa aikakäsitys hämärtyy ja ympäröivän maailman aistiärsykkeet vaihtuvat johonkin alitajunnan leikkiin, josta irtipäästäminen on vastenmielistä.
Samanlaisia elämyksiä saa myös viskistä. Kaiken avain on kuitenkin aika. Monissa maistelutilaisuuksissa on tullut esille viisaus siitä, että jos viski on ollut 10 vuotta tynnyrissä, niin sen juominen ei saa olla 15 minuutin päälle. Paremmin sitä ei voisi sanoa. Parhaimmillaan viski kertoo tarinoita, sen kanssa voi käydä dialogia ja jopa ystävystyä. Hyvä viski on ystävä, jolle murheet voi huoletta kertoa, jopa ilman kummempia humalatiloja.
Kesällä nämä kaksi aikaa vievää harrastusta on hyvä yhdistää. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että aistien ylikuormittumisen pelossa, ei sekä viski että kirja voi olla sitä synkintä jynkytystä. Toisen on oltava kevyt, ikään kuin toista tukeva ja samaan aikaan toinen voi olla syvempi ja enemmän huomiota tarvitseva tapaus.
Kirjat ja viskit ovat siis konpo. Seuraa tarjoiluehdotus.
Ari Turusen Humalan henki tarttui kirjastoreissulta matkaan ja se osoittautui täydelliseksi kesälukemiseksi. Humalan ja alkoholijuomien historiaa erittäin humoristisella ja mukaansatempaavalla otteella esittelevä kirja on alkoholinörtin märkä päiväuni. Muutamat asiavirheet siellä täällä eivät menoa haittaa, sillä kirjan parissa viihtyy ja tuntuu, että joka sivulta saa takataskuun jonkin pienen nippelitiedon jolla egoilla illanistujaisissa. Tykkäsin ja kovasti. Alla Turusen esimerkki muisnaisten Sumerien suhteesta kaljaan.
"Myös uskonnolliset palvelukset piti maksaa oluessa. Papit vaativat hautauspalveluista seitsemän kannua olutta ja 420 leipää. Tämä herätti kansassa ärtymystä ja kuningas Urukagin alensikin palkkion kolmeen kannuun ja 40 leipään."
Samalla kun hakee Turusen läpyskän kirjastosta/kaupasta voi piipahtaa Alkoon ja napata hyllystä pullon Clynen 14-vuotiasta. Lempitislaamoni peruspullote ei tarjoa isolla kauhalla niitä elementtejä, mihin tislaamossa tykästyin, mutta on silti hintalaatusuhteeltaan loistava highlanderi. Toffeeta ja mausteita tuhdilla suutuntumalla, joka on silti kesähelteille tarpeeksi hento, jotta mieli ei karkaa sinne, minne päivänvalo ei yllä. Eli, pyörän selkään, kirjastoon, Alkoon ja riippukeinuun viettämään kesäperjantaita. Hyvää kesää!
Lukeminen vertautuu harrastuksena hyvin viskinjuontiin. Sekä kirjoja että viskejä tulee hankittua enemmän kuin kerkeää kuluttamaan. Lisäksi sekä viski- että kirjahyllystä löytyy paljon juttuja, jotka ovat lähinnä koriste-esineitä / egon kohotusta. Heideggerin Oleminen ja aika on kirjahyllyn puuveneviski, joka on tarkoitettu koristeeksi. Ei kukaan sitä oikeasti ole lukenut saati halua lukea.
Muitakin yhtälaisyyksiä löytyy. Sekä kirja että viski tarvitsevat aikaa. Jokainen korkeakoulussa piipahtanut tietää, minkälaista on lukea kelloa vastaan tenttikirjoja. Niille, jotka eivät ole moista harrastaneet, spoilattakoon: se on pyllystä. Kelloa vastaan lukeminen ei ole nautinto. Sen sijaan ajan kanssa nautittu kirja hivelee mieltä ja silittelee aivonystyröitä. Kirjan parissa pääsee parhaimmillaan kellumaan ajassa. Tilaan, jossa aikakäsitys hämärtyy ja ympäröivän maailman aistiärsykkeet vaihtuvat johonkin alitajunnan leikkiin, josta irtipäästäminen on vastenmielistä.
Samanlaisia elämyksiä saa myös viskistä. Kaiken avain on kuitenkin aika. Monissa maistelutilaisuuksissa on tullut esille viisaus siitä, että jos viski on ollut 10 vuotta tynnyrissä, niin sen juominen ei saa olla 15 minuutin päälle. Paremmin sitä ei voisi sanoa. Parhaimmillaan viski kertoo tarinoita, sen kanssa voi käydä dialogia ja jopa ystävystyä. Hyvä viski on ystävä, jolle murheet voi huoletta kertoa, jopa ilman kummempia humalatiloja.
Kesällä nämä kaksi aikaa vievää harrastusta on hyvä yhdistää. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että aistien ylikuormittumisen pelossa, ei sekä viski että kirja voi olla sitä synkintä jynkytystä. Toisen on oltava kevyt, ikään kuin toista tukeva ja samaan aikaan toinen voi olla syvempi ja enemmän huomiota tarvitseva tapaus.
Kirjat ja viskit ovat siis konpo. Seuraa tarjoiluehdotus.
 |
| Tarjoiluehdotus. |
"Myös uskonnolliset palvelukset piti maksaa oluessa. Papit vaativat hautauspalveluista seitsemän kannua olutta ja 420 leipää. Tämä herätti kansassa ärtymystä ja kuningas Urukagin alensikin palkkion kolmeen kannuun ja 40 leipään."
Samalla kun hakee Turusen läpyskän kirjastosta/kaupasta voi piipahtaa Alkoon ja napata hyllystä pullon Clynen 14-vuotiasta. Lempitislaamoni peruspullote ei tarjoa isolla kauhalla niitä elementtejä, mihin tislaamossa tykästyin, mutta on silti hintalaatusuhteeltaan loistava highlanderi. Toffeeta ja mausteita tuhdilla suutuntumalla, joka on silti kesähelteille tarpeeksi hento, jotta mieli ei karkaa sinne, minne päivänvalo ei yllä. Eli, pyörän selkään, kirjastoon, Alkoon ja riippukeinuun viettämään kesäperjantaita. Hyvää kesää!
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Viskikirjallisuutta: The Science and Commerce of Whisky
Etsitkö kepeää kesälukemista? Jos vastaus on kyllä, voit lopettaa lukemisen tähän; The Science and Commerce of Whisky ei ole sinulle. Jos haluat taas viettää helteisen kesäpäivän yhden parhaimman lukemani viskikirjan kanssa, kannattaa lukaista vielä muutama rivi.
Ian Buxtonin ja Paul S. Hughesin tämän vuoden alussa ilmestynyt teos on viskikirja, jota olen odottanut. Hughes toimii "viskiprofessorina" Heriot-Watt yliopistossa Edinburghissa ja Buxton puoleestaan on pitkän linjan viskiasiantuntija. Kirja lähestyy aihetta tieteellisesti, eri näkökulmista ja on silti suhteellisen helposti lähestyttävissä.
Kirjan parhaus ilmenee sen perusteellisuudessa. Joka osa-alue käydään läpi tarkasti, ajan kanssa ja lähdeviitteitä säästämättä. Itselle rakkain osio, historia, on yksi parhaita, ellei paras viskinhistoriasta kirjoitettu tiivistelmä. Historiaosion lisäksi myös markkinointia ja viskin nykytilaa käsittelevät luvut olivat sellaista karkkia, että juurihoitoajan voi varata jo etukäteen.
Toki kirjassa on myös ongelmansa. Ongelma piilee siinä, että kirja on periaatteessa yliopiston oppikirja ja jos ei ole tottunut lukemaan englanniksi tieteellistä tekstiä, voi kirja olla rankka kahlata kannesta kanteen. Tämä siitä huolimatta, että mielestäni kirja on hyvin kansantajuisesti kirjoitettu. Erityisesti kemian kanssa vahvasti flirttailevat viskin valmistusta koskevat luvut voivat pelkällä peruskoulukemialla olla aika hebreaa. Ainakin minulle ne olivat, mutta opinpahan paljon uutta ja ihmeellistä viskin valmistuksesta.
Kirjan sisältämä tietomäärä on niin valtava, että kirjaa voi olla järkevin käyttää ikään kuin hakuteoksena. Jos jokin viskiin liittyvä osa-alue tuntuu olevan hämärän peitossa, voi kirjasta helposti virkistää muistiaan asioiden oikean laidan suhteen. Hieno, hieno teos, jonka kaltaisia tulee toivottavasti tulevaisuudessa vastaan useita. Nauttikaa, ihmiset!
Ian Buxtonin ja Paul S. Hughesin tämän vuoden alussa ilmestynyt teos on viskikirja, jota olen odottanut. Hughes toimii "viskiprofessorina" Heriot-Watt yliopistossa Edinburghissa ja Buxton puoleestaan on pitkän linjan viskiasiantuntija. Kirja lähestyy aihetta tieteellisesti, eri näkökulmista ja on silti suhteellisen helposti lähestyttävissä.
 |
| Parhautta. |
Kirjan parhaus ilmenee sen perusteellisuudessa. Joka osa-alue käydään läpi tarkasti, ajan kanssa ja lähdeviitteitä säästämättä. Itselle rakkain osio, historia, on yksi parhaita, ellei paras viskinhistoriasta kirjoitettu tiivistelmä. Historiaosion lisäksi myös markkinointia ja viskin nykytilaa käsittelevät luvut olivat sellaista karkkia, että juurihoitoajan voi varata jo etukäteen.
Toki kirjassa on myös ongelmansa. Ongelma piilee siinä, että kirja on periaatteessa yliopiston oppikirja ja jos ei ole tottunut lukemaan englanniksi tieteellistä tekstiä, voi kirja olla rankka kahlata kannesta kanteen. Tämä siitä huolimatta, että mielestäni kirja on hyvin kansantajuisesti kirjoitettu. Erityisesti kemian kanssa vahvasti flirttailevat viskin valmistusta koskevat luvut voivat pelkällä peruskoulukemialla olla aika hebreaa. Ainakin minulle ne olivat, mutta opinpahan paljon uutta ja ihmeellistä viskin valmistuksesta.
Kirjan sisältämä tietomäärä on niin valtava, että kirjaa voi olla järkevin käyttää ikään kuin hakuteoksena. Jos jokin viskiin liittyvä osa-alue tuntuu olevan hämärän peitossa, voi kirjasta helposti virkistää muistiaan asioiden oikean laidan suhteen. Hieno, hieno teos, jonka kaltaisia tulee toivottavasti tulevaisuudessa vastaan useita. Nauttikaa, ihmiset!
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Takaisin sorvin ääreen
Viski, niin kuin mikä muu tahansa harrastus, kulkee sykleissä. Helmikuussa tuli maisteltua viskiä oikein urakalla ja jopa hiukan matkailtuakin viskin perässä. Maaliskuussa tuntui siltä, että on aika hengähtää. Suomeksi: viski, saati bloggaaminen ei maistunut niin pätkääkään. Join maaliskuussa tasan kolme kertaa viskiä, joka kerta St. Michaelissa. Kotona en pulloa auki narauttanut, vaikka hankin maaliskuun alussa elämäni ensimmäisen viskikaapin! Ja kyseessä ei ollut mikään tipaton maaliskuu höpöhöpö, sillä portviinejä, olutta ja jopa lonkeroa tuli hyvässä seurassa maisteltua. Vain viski ei enää maittanut.
Pitkäripaisesta puheenollen, heidän nettisivuiltaan saa tiedot myös väkevistä viinoista. Enää ei tarvitse tyytyä isokaato.fi palveluun jos mielii vaikkapa yksimaltaisen hintoja väijyä. Tämän innoittamina Alko julkaisi myös uudet mainoksensa, ja kyllä minä niin mieleni niistä pahoitin! Videon voi käyä katsomassa tästä. Jos mainoksessa mainitaan sana "vastuullisuus" ja kehotetaan ostamaan viinansa Alkosta, jotta verot jäisivät Suomeen, niin ainakin minulla tulee tällaisesta syyllistämisen ilmapiiristä aika pahat vastareaktiot. Onneksi voin hiljaisesti protestoidan vaikkapa virtuaalisen viinarallin keinoin. Jos jotain nykyinen hallitus on viskiä juovalle yleisölle opettanut, niin ainakin sen, että älä äänestä demareita!
 |
| Sponsored by IKEA. |
Täysin ilman viskiä ei siis "sapattikuukauttakaan" tullut vietettyä. Kävin kahdessa ohjatussa tastingista, joista ei ole tullut juttua näpyteltyä. Ensimmäinen oli Caroline Maguiren vetämä Jameson-tasting. Jamesonin peruslitkujen lisäksi Caroline löi pöytään Jameson Rarest Vintage Reserven. Ja voi pojat mikä viski! Jos joku tulee sanomaan, että Jameson ei tee hyvää viskiä, lyön kysymättä. Kyseisestä viskistä löytyy kaikkien huippuviskien ykköselementti: herukka. Herkkua isolla H:lla ja aevan kauhian hintasta. Ostaisin, jos olis varaa.
 |
| Jamesonit rivissä. |
Toinen ohjattu maistelu meni kotimaisin voimin Jarkko Nikkasen vetämänä. Lasissa tietysti Ardbegiä ja kattauskin perushyvä. Ten, Still Young, Rene, Galileo ja Ardbog on kelpo kattaus, mutta harmittavan tuttua kauraa. Sen verran tuli tässäkin ahaa-elämyksiä, että Ardbog oli toisella yrittämällä erinomainen viski. Kaveri vieressä väitti, että olin ensimmäisella maistelukerralla liian humalassa. Kateellisten panettea, sanon ma.
Ardbeg-tasting toi myös uuden huomion viskinjuonnista. Vireystila näyttää vaikuttavan viskielämykseen todella paljon. Hiukan huonosti nukutun yön jälkeen tuntui, että Nikkasin vitsit (esim. "Ardbeg - maailman paras tislaamo") ja itse viskit olisivat tuoreemmilla silmillä uponneet paremmin. Nyt tuli välillä katsottua kelloa ja mietittyä, että joko saa mennä kotiin. Onneksi hyvät jälkipelit ja mielenkiintoiset tulevaisuuden suunnitelmat saivat illan kääntymään selkeästi positiivisen puolelle. Note to self: nuku kunnolla ennen tastingia.
Nikkanen antoi oman panoksensa myös keskusteluun uusista tynnyreistä ja niiden käytöstä. Hänen mukaansa siitä lähtien kun viskiä on alettu lakitekstissä määritellä, ei missään vaiheessa ole kielletty uusien tynnyrien käyttöä. Pidän tätä totuutena kunnes toisin todistetaan ja jatkan ihmettelyäni, mistä urbaani legenda uusien tynnyrien käyttökiellosta on saanut alkunsa.
 |
| Arttu perkele! |
Maaliskuussa tuli myös kahlattua läpi erinomaista viskikirjallisuutta. Ian Buxtonin ja Paul Hughesin The Science and Commerce of Whisky. Suosittelen kaikille vähänkään viskiin vakavammin suhtautuvan henkilön hankkimaan läpyskän käteensä ja lukemaan ajatuksella kannesta kanteen. Tästä lupaan piakkoin vääntää tarkemman esittelyn.
 |
| Asiaa kannesta kanteen. |
Viimeisenä kerrattakoon viimeisen kuukauden aikana tapahtuneita viskiuutisia. Alkotaxi vei oman etämyyntiä koskevan juttunsa aina Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi. Verkkouutisten jutun mukaan Ruotsissa samanlainen juttu ratkaistiin kuluttajan eduksi ja Systembolaget vastasi päätökseen aloittamalla omat kotiinkuljetukset. Vapise Alko!
Pitkäripaisesta puheenollen, heidän nettisivuiltaan saa tiedot myös väkevistä viinoista. Enää ei tarvitse tyytyä isokaato.fi palveluun jos mielii vaikkapa yksimaltaisen hintoja väijyä. Tämän innoittamina Alko julkaisi myös uudet mainoksensa, ja kyllä minä niin mieleni niistä pahoitin! Videon voi käyä katsomassa tästä. Jos mainoksessa mainitaan sana "vastuullisuus" ja kehotetaan ostamaan viinansa Alkosta, jotta verot jäisivät Suomeen, niin ainakin minulla tulee tällaisesta syyllistämisen ilmapiiristä aika pahat vastareaktiot. Onneksi voin hiljaisesti protestoidan vaikkapa virtuaalisen viinarallin keinoin. Jos jotain nykyinen hallitus on viskiä juovalle yleisölle opettanut, niin ainakin sen, että älä äänestä demareita!
tiistai 10. joulukuuta 2013
Villasukkia kutomassa - The Distilleries of Campbeltown
Metsästin pitkään David Stirkin The Distilleries of Campbeltown. The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World -teosta. Kirjat, jotka paneutuvat otsikon mukaisella tarkkuudella jonkin tietyn viskimaailman yksityiskohdan ympärille, ovat harvassa. Lisäksi teos on aika hintava. Kun viimeksi mainitsin asiasta blogissani, sain muutaman päivän päästä kirjan käsiini erään viskitoverin kautta. Maailma on iloisia yllätyksiä täynnä.
Nykyään paremmin The Creative Whisky Companyn perustajana tunnettu Stirk on hankkinut kirjalliset kannuksensa toimittajan hommilla (Whisky Magazine) ja kirjoittamalla Malt Whisky Guiden (2002). Hauskaa pitää käsissään kirjaa kirjoittajalta, joka on myöhemmin myös saanut sinut hairahtumaan viskin saloihin. Ensimmäinen omistamani single malt oli nimittäin The Creative Whisky Companyn Exclusive Rangen Clynelish 12yo.
Valitettavasti kirjan alusta asti on selvää, että Stirk ei ole historioitsija. Perinteisesti historijoitsija menee arkistoon, analysoi materiaalin valitsemillaan metodeilla ja kirjoittaa analyysin paperille. Stirk näyttää unohtaneen kaksi viimeistä vaihetta kokonaan. Kirja on täynnä loputtoman pitkiä aikalaislähteiden suoria lainauksia, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja niin edelleen. Aikalaislähteiden esittely tuo sinänsä eloa tekstiin, mutta Stirk ei ole vaivautunut koostamaan lähteiden esille nostamista pointeista omaa leipätekstiä lähes ollenkaan. Suurimman osan arkistomateriaalista saisi huoletta heittää liitteisiin tai pois, ja loput olisi pitänyt mielestäni lyhentää niin, että se tuo kirjailijan hakeman pointin esiin, ei muuta. Tällaisenaan kirja on liian raskas luettavaksi ilman hampaiden kiristystä.
Oman raskauden tunteensa teokseen tuo vieraskieliselle lukijalle arkistomateriaalin kieli. Vaikka teollinen vallankumous lähti liikkeelle juuri brittien toimesta, eivät he muistaneet keksiä pistettä vielä ennen toista maailmansotaa. Ei-natiiville lukijalle mammuttilauseiden idean ymmärtäminen pisteeseen asti on joskus aika haastavaa.
Toki kirjalla on myös hetkensä. Ne hetket ovat käytännössä ne, kun Stirk ei pysty esittelemään arkistoaarteitaan. Tämä tarkoittaa kirjan alun alueen historiaa pohjustavaa pätkää ja lopun yhteenvetoa. Myös hieno kuvamateriaali ja muutamat liitteistä löytyvät arkistomateriaalit ovat mielenkiintoista ihmeteltävää. Tämä on hyvä esimerkki Stirkin teoksen heikkouksista - saman tyylinen teksti hymyilyttää liitteissä, mutta saa verenpaineen nousemaan leipätekstissä.
Tämän lisäksi on todettava, että kaikkine huonoine puolineen kirja on silti informatiivinen. Opin paljon Campbeltownin tislaamojen historiasta ja sain muodostettua kokonaiskuvan alueen viskiteollisuuden muuttumisesta tulppaaneiksi. Harvoin sitä on vain pitänyt siirtää päähänsä näin raskaalla tavalla.
Loppuyhteenvetona sanottakoon, että kirja oli minulle todella iso pettymys. Jos pitkän odotuksen jälkeen saa käsiinsä harvinaisen kirjan aiheesta, josta liiemmin ei ole tekstinpätkiä ole saatavilla, on todella outoa joutua lukemaan kirja väkisin loppuun. Kirja on kuin mummo esittelisi hienoja uusia villalankojaan, mutta unohtaisi innostuksensa vallassa kutoa ne kuuluisat villasukkansa.
Nykyään paremmin The Creative Whisky Companyn perustajana tunnettu Stirk on hankkinut kirjalliset kannuksensa toimittajan hommilla (Whisky Magazine) ja kirjoittamalla Malt Whisky Guiden (2002). Hauskaa pitää käsissään kirjaa kirjoittajalta, joka on myöhemmin myös saanut sinut hairahtumaan viskin saloihin. Ensimmäinen omistamani single malt oli nimittäin The Creative Whisky Companyn Exclusive Rangen Clynelish 12yo.
Valitettavasti kirjan alusta asti on selvää, että Stirk ei ole historioitsija. Perinteisesti historijoitsija menee arkistoon, analysoi materiaalin valitsemillaan metodeilla ja kirjoittaa analyysin paperille. Stirk näyttää unohtaneen kaksi viimeistä vaihetta kokonaan. Kirja on täynnä loputtoman pitkiä aikalaislähteiden suoria lainauksia, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja niin edelleen. Aikalaislähteiden esittely tuo sinänsä eloa tekstiin, mutta Stirk ei ole vaivautunut koostamaan lähteiden esille nostamista pointeista omaa leipätekstiä lähes ollenkaan. Suurimman osan arkistomateriaalista saisi huoletta heittää liitteisiin tai pois, ja loput olisi pitänyt mielestäni lyhentää niin, että se tuo kirjailijan hakeman pointin esiin, ei muuta. Tällaisenaan kirja on liian raskas luettavaksi ilman hampaiden kiristystä.
Oman raskauden tunteensa teokseen tuo vieraskieliselle lukijalle arkistomateriaalin kieli. Vaikka teollinen vallankumous lähti liikkeelle juuri brittien toimesta, eivät he muistaneet keksiä pistettä vielä ennen toista maailmansotaa. Ei-natiiville lukijalle mammuttilauseiden idean ymmärtäminen pisteeseen asti on joskus aika haastavaa.
Toki kirjalla on myös hetkensä. Ne hetket ovat käytännössä ne, kun Stirk ei pysty esittelemään arkistoaarteitaan. Tämä tarkoittaa kirjan alun alueen historiaa pohjustavaa pätkää ja lopun yhteenvetoa. Myös hieno kuvamateriaali ja muutamat liitteistä löytyvät arkistomateriaalit ovat mielenkiintoista ihmeteltävää. Tämä on hyvä esimerkki Stirkin teoksen heikkouksista - saman tyylinen teksti hymyilyttää liitteissä, mutta saa verenpaineen nousemaan leipätekstissä.
Tämän lisäksi on todettava, että kaikkine huonoine puolineen kirja on silti informatiivinen. Opin paljon Campbeltownin tislaamojen historiasta ja sain muodostettua kokonaiskuvan alueen viskiteollisuuden muuttumisesta tulppaaneiksi. Harvoin sitä on vain pitänyt siirtää päähänsä näin raskaalla tavalla.
Loppuyhteenvetona sanottakoon, että kirja oli minulle todella iso pettymys. Jos pitkän odotuksen jälkeen saa käsiinsä harvinaisen kirjan aiheesta, josta liiemmin ei ole tekstinpätkiä ole saatavilla, on todella outoa joutua lukemaan kirja väkisin loppuun. Kirja on kuin mummo esittelisi hienoja uusia villalankojaan, mutta unohtaisi innostuksensa vallassa kutoa ne kuuluisat villasukkansa.
***
Loppuun vielä julkisesti arvioni minulle Bowmore-tastingin jälkeen käteen lyödystä mysteerisamplesta, jonka unohdin jälleen kuvata.
Mysteerisample mallia Arto
Tuoksu: Maitosuklaata, mausteita, hiukan hyökkäävän oloinen.
Maku: Makupalettiin tanssii hedelmiä, suklaata ja jotain tikkumaista. Mausteisuus säilyy erityisesti jälkimaussa.
Oletettavasti nuoren ja raa'ahkon viskin veikkaisin olevan jonkinlainen New/Virgin Oak -viritelmä. Myös erittäin haalea väri viittaisi tähän. Heitetään sen kummemmin miettimättä ilmoille Glen Gariochin Virgin Oak, kun se on vielä suhteellisen tuorekin tapaus markkinoilla. Innolla odotamme, vietiinkö ns. pässiä narussa vai alanko viettämään syntymäpäiviäni 25. tätä kuuta.
Todettakoon vielä, että yhtäkkiä vain päässäni naksahti ja sisäinen hipsterini heräsi. Instagram-räpellyksiäni voi ihastella nimimerkin justpeatit alta. Tarkoituksena on kuvailla hiukan viski- ja teejuttuja, joista ei välttämättä jaksa blogia vääntää.
torstai 3. lokakuuta 2013
Nasut ja viskimainonta - prologi
Anna Kortelainen kuvaa kirjassaan Virginie! omia harharetkiään taidehistorian syövereissä. Mielenkiintoista kirjassa on kuvaus tutkijan tuskasta ja löytämisen riemusta. Loppujen lopuksi tärkeää ei ole löytää vastauksia vaan nauttia matkasta. Populäärimmin voisi lainata vaikkapa Fintelligensiä: "Meille matka on määränpää."
Idea on niin hyvä, että päätin marimekkoilla ja inspiroitua Kortelaisen kerrontatavasta. Koska tämä on viskiblogi, mielenkiinnon kohteena eivät ole Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden naisystävät, vaan jokin maltaisempi arvoitus. Mietiskelin yksikseni nykyistä nasu-buumia ja aloin pohtia yksimaltaisen viskin historiaa. Jostain mielen syövereistä kohosi ajatus, että ehkäpä nämä viskiyhteisön kovasti arvostamat vintaget eivät olekaan historiallisesti niin kova juttu.
Ajatus jäi vaivaamaan ja päätin alkaa ottaa asiasta selvää. Ensimmäisenä googlailin hiukan viskin historiaa. Valitettavasti ainakaan minun google-taidoilla ei asiaan saanut oikein mitään selvyyttä. Juttu pitäisi siis selvittää pitkän kaavan kautta. Kysäisin kirjavinkkejä ihmisiltä ja sain myös hyvän tutkimusvinkin. Eräs kanssabloggaaja vinkkasi tarkistamaan elektroniset sanomalehtiarkistot ja katsomaan, miten viskiä on ajansaatossa mainostettu. Juuri mainoksethan vastaavat siihen, miten viskiä on yritetty saada kaupaksi. Ajatus oli mainio ja hiukan hävetti, että en ollut itse tullut asiaa ajatelleeksi.
Ensimmäisenä kävin mutkan Amazonissa ja nappasin noin 50€:lla kirjahyllyntäytettä. Mm. Still Going Strong - History of Whisky Advertising ja Schweppes Guide to Scotch tarttuivat haaviin. Samalla sain kauhistella joidenkin viskikirjallisuuden klassikoiden hintoja. Muun muassa pitkään himoitsemani The Distilleries of Campbeltown: The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World kustantaa halvimmillaan 68£. Hurja hinta!
Sitten oli aika tarkistaa minkälaisiin elektronisiin sanomalehtikokoelmiin pääsisin käsiksi ilman kummempia rahallisia panostuksia. The British Newspaper Archive olisi tietenkin loistava paikka aloittaa, mutta pienen harkinnan jälkeen päätin pitäytyä ilmaisissa. Päätökseen vaikutti Oulun Yliopiston kirjaston tietokantojen suomat katseluoikeudet. Erityisesti The News Vault ja The Times Digital Archive, joka sisältää lehden vuosikerrat väliltä 1785-1985, lämmittivät mieltä. Näistä oli hyvä lähteä liikkeelle. Myös JStor ja muutama muu akateemisia julkaisuja sisältävä tietokanta antoi mielenkiintoisia tuloksia viskiaiheisilla hakusanoilla.
Perusteet on nyt luotu ja odotellaan rauhassa postin saapumista, jotta saadaan taustat kuntoon. Olen Whisky & Philosophy -teoksen avulla rakentanut "tutkimuskysymystä" hiukan eteenpäin, mutta siitä ensi kerralla. Rajoitetun vapaa-ajan puitteissa tulee edetä hätäilemättä. Idean julkiseksi tekemisellä pakotan itseni kuitenkin tekemään tämän loppun. Ihminen on yksinkertainen eläin.
Lähteitä selaillessa tuli maistella myös viskiä. Edradourin vuonna 2002 Andrew Symingtonin myötävaikutuksesta alkaneiden tynnyrikokeilujen tuloksena syntynyt ruby port -tynnyrissä kypsynyt Edradour Ruby Port valikoitui ihastuttamaan tutkimusretkeä. Alla muutama huomio.
Edradour Ruby Port 2002/2013 46% OB (batch 1)
Tuoksu: Ruusunmarjaa ja kirsikkaa. Todella makean marjaisa olemus. Hiukan ummehtuneen oloinen. Tilkka vettä kokeilemisen arvoinen.
Maku: Suun valtaa tamminen hedelmäsalaatti, joka kuivuu mukavasti loppuun. Makeus säilyy kuitenkin pitkään kielen päällä. Todella marjaisa, vaikkakin ikävän lyhyt makuelämys.
Ei yhtä äärimmäinen kokemus kuin saman sarjan Chardonnay-kypsytelty versio, mutta oikein maukas, vaikkakin turhan yksioikoinen viski. Oma pullo on tislaamolta hankittu ja ainakin heidän hintatasoonsa nähden kelpo puteli. Edradourit ovat muutenkin nostaneet osakkeitaan minun silmissä - oikeasti huonoa pulloa ei ole vielä tullut vastaan. Aiempaa Port-kokeilua itse herra Symingtonin opastuksella voi ihmetellä vaikkapa tästä.
Idea on niin hyvä, että päätin marimekkoilla ja inspiroitua Kortelaisen kerrontatavasta. Koska tämä on viskiblogi, mielenkiinnon kohteena eivät ole Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden naisystävät, vaan jokin maltaisempi arvoitus. Mietiskelin yksikseni nykyistä nasu-buumia ja aloin pohtia yksimaltaisen viskin historiaa. Jostain mielen syövereistä kohosi ajatus, että ehkäpä nämä viskiyhteisön kovasti arvostamat vintaget eivät olekaan historiallisesti niin kova juttu.
Ajatus jäi vaivaamaan ja päätin alkaa ottaa asiasta selvää. Ensimmäisenä googlailin hiukan viskin historiaa. Valitettavasti ainakaan minun google-taidoilla ei asiaan saanut oikein mitään selvyyttä. Juttu pitäisi siis selvittää pitkän kaavan kautta. Kysäisin kirjavinkkejä ihmisiltä ja sain myös hyvän tutkimusvinkin. Eräs kanssabloggaaja vinkkasi tarkistamaan elektroniset sanomalehtiarkistot ja katsomaan, miten viskiä on ajansaatossa mainostettu. Juuri mainoksethan vastaavat siihen, miten viskiä on yritetty saada kaupaksi. Ajatus oli mainio ja hiukan hävetti, että en ollut itse tullut asiaa ajatelleeksi.
Ensimmäisenä kävin mutkan Amazonissa ja nappasin noin 50€:lla kirjahyllyntäytettä. Mm. Still Going Strong - History of Whisky Advertising ja Schweppes Guide to Scotch tarttuivat haaviin. Samalla sain kauhistella joidenkin viskikirjallisuuden klassikoiden hintoja. Muun muassa pitkään himoitsemani The Distilleries of Campbeltown: The Rise and Fall of the Whisky Capital of the World kustantaa halvimmillaan 68£. Hurja hinta!
Sitten oli aika tarkistaa minkälaisiin elektronisiin sanomalehtikokoelmiin pääsisin käsiksi ilman kummempia rahallisia panostuksia. The British Newspaper Archive olisi tietenkin loistava paikka aloittaa, mutta pienen harkinnan jälkeen päätin pitäytyä ilmaisissa. Päätökseen vaikutti Oulun Yliopiston kirjaston tietokantojen suomat katseluoikeudet. Erityisesti The News Vault ja The Times Digital Archive, joka sisältää lehden vuosikerrat väliltä 1785-1985, lämmittivät mieltä. Näistä oli hyvä lähteä liikkeelle. Myös JStor ja muutama muu akateemisia julkaisuja sisältävä tietokanta antoi mielenkiintoisia tuloksia viskiaiheisilla hakusanoilla.
Perusteet on nyt luotu ja odotellaan rauhassa postin saapumista, jotta saadaan taustat kuntoon. Olen Whisky & Philosophy -teoksen avulla rakentanut "tutkimuskysymystä" hiukan eteenpäin, mutta siitä ensi kerralla. Rajoitetun vapaa-ajan puitteissa tulee edetä hätäilemättä. Idean julkiseksi tekemisellä pakotan itseni kuitenkin tekemään tämän loppun. Ihminen on yksinkertainen eläin.
***
Lähteitä selaillessa tuli maistella myös viskiä. Edradourin vuonna 2002 Andrew Symingtonin myötävaikutuksesta alkaneiden tynnyrikokeilujen tuloksena syntynyt ruby port -tynnyrissä kypsynyt Edradour Ruby Port valikoitui ihastuttamaan tutkimusretkeä. Alla muutama huomio.
 |
| Vahingossa otin kuvan vinoon. |
Tuoksu: Ruusunmarjaa ja kirsikkaa. Todella makean marjaisa olemus. Hiukan ummehtuneen oloinen. Tilkka vettä kokeilemisen arvoinen.
Maku: Suun valtaa tamminen hedelmäsalaatti, joka kuivuu mukavasti loppuun. Makeus säilyy kuitenkin pitkään kielen päällä. Todella marjaisa, vaikkakin ikävän lyhyt makuelämys.
Ei yhtä äärimmäinen kokemus kuin saman sarjan Chardonnay-kypsytelty versio, mutta oikein maukas, vaikkakin turhan yksioikoinen viski. Oma pullo on tislaamolta hankittu ja ainakin heidän hintatasoonsa nähden kelpo puteli. Edradourit ovat muutenkin nostaneet osakkeitaan minun silmissä - oikeasti huonoa pulloa ei ole vielä tullut vastaan. Aiempaa Port-kokeilua itse herra Symingtonin opastuksella voi ihmetellä vaikkapa tästä.
torstai 9. toukokuuta 2013
Viskikirjallisuutta: Whiskey & Philosophy
Otan tällä kertaa esittelyyn jälleen viskikirjallisuutta.Viimeksi esittelemäni Suuri Viskikirja on hyvä esimerkki siitä, mitä viskikirjat yleensä ovat. Ne keskittyvät lähinnä itse viskiin ja tislaamoihin. Tämä lähtökohta on hedelmällinen tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos haluaa ymmärtää viskiä syvemmin, täytyy lähestymistapaa muuttaa. Tällaisiä viskikirjoja on minulla tullut eteen hyvin vähän. Itse asiassa vain Sir Robert Bruce Lockhartin aiemmin tässä blogissa esittelemäni teos on yrittänyt avata viskin problematiikkaa itse viskiä syvemmälle.
Fritz Allhoffin ja Marcus P. Adamsin toimittama Whiskey & Philosophy: A Small batch of Spirited Ideas on tällainen kirja. Nimensä mukaan sen kunnianhimoisena tehtävänä on tuoda esiin ja aukaista viskin ympärillä pyöriviä filosofisia ongelmia. Viskiä lähestytään kirjassa useista eri lähtökohdista usean eri kirjoittajan voimin. Edustettuina ovat niin viskin historia, kokemuksellisuus kuin viskin metafysiikkakin. Esseiden "filosofisuus" vaihtelee laidasta laitaan. Osa kirjoituksista on kuin suoraan Niin & Näin -lehden sivuilta, osa taas kevyempiä pohdintoja elämän veden filosofisesta luonteesta.
Järkyttävimmän hetken koin Ian Buxtonin Provenance and Authenticity: The Dual Myths of Scotch -esseen parissa. Buxton on esseessään käsitellyt viskiä lähes samoin sanakääntein ja käyttänyt myös samoja esimerkkejä kuin minä omissa viskifilosofisissa blogikirjoituksissani. Muutama muukin essee herätti sen verta paljon ajatuksia, että mielessä kävi kommentaarien kirjoittaminen tähän blogiin. Hedelmällinen tapa avata kirjan tekstejä olisi myös lukupiiri, jossa yhden esseen nostamista kysymyksistä keskusteltaisiin viskilasin äärellä. Ihana kirja!
Vaikka filosofia ei muuten kiinnostaisi, kannattaa jokaisen viskinystävän harkita vakavasti kirjan hankkimista käsiinsä. 20 eri aiheita käsittelevän esseen joukosta löytyy myös kevyempää luettavaa, eikä se raskainkaan tavara mitään Hegeliä tai Heideggeriä ole, vaikka ensin mainittua yhden esseen verran käsitelläänkin. Hyvä englanninkielentaito ja pari dramia viskiä on kaikki, mitä tämän teoksen kanssa seurusteluun tarvitsee.
Loppuun vielä blogivinkki, joka sivuaa myös yhtä kirjan kantavista aiheista - viskinmaistelua. http://vaarinmaisteltu.blogspot.fi/
Fritz Allhoffin ja Marcus P. Adamsin toimittama Whiskey & Philosophy: A Small batch of Spirited Ideas on tällainen kirja. Nimensä mukaan sen kunnianhimoisena tehtävänä on tuoda esiin ja aukaista viskin ympärillä pyöriviä filosofisia ongelmia. Viskiä lähestytään kirjassa useista eri lähtökohdista usean eri kirjoittajan voimin. Edustettuina ovat niin viskin historia, kokemuksellisuus kuin viskin metafysiikkakin. Esseiden "filosofisuus" vaihtelee laidasta laitaan. Osa kirjoituksista on kuin suoraan Niin & Näin -lehden sivuilta, osa taas kevyempiä pohdintoja elämän veden filosofisesta luonteesta.
 |
Vaikka filosofia ei muuten kiinnostaisi, kannattaa jokaisen viskinystävän harkita vakavasti kirjan hankkimista käsiinsä. 20 eri aiheita käsittelevän esseen joukosta löytyy myös kevyempää luettavaa, eikä se raskainkaan tavara mitään Hegeliä tai Heideggeriä ole, vaikka ensin mainittua yhden esseen verran käsitelläänkin. Hyvä englanninkielentaito ja pari dramia viskiä on kaikki, mitä tämän teoksen kanssa seurusteluun tarvitsee.
Loppuun vielä blogivinkki, joka sivuaa myös yhtä kirjan kantavista aiheista - viskinmaistelua. http://vaarinmaisteltu.blogspot.fi/
torstai 18. huhtikuuta 2013
Viskikirjallisuutta: Suuri Viskikirja
Joulupukki toi minulle Suuri Viskikirja nimisen teoksen, josta olen aikonut kirjoittaa jo pitkään. Otetaan nyt vahinko vihdoin takaisin.
Kirjaa "arvostellessa" pitää aina miettiä kirjan kohderyhmää. Gavin D. Smithin ja Dominic Roskrown kirjoittama Suuri Viskikirja yrittää selkeästi tavoittaa viskinharrastajien koko kirjon. Se mainostaa esipuheessaan olevansa "kaikkien aikojen yksityiskohtaisin ja ennen näkemättömän laajaan tutkimustyöhön perustuva kirja maailman tislaamoista ja niitä pyörittävistä ihmisistä." Paljon luvattu, mutta katsotaan, onko lupauksissa mitään perää.
Visuaalisesti erittäin näyttävä kirja alkaa sen ehdottomasti heikoimmalla osalla. Minulla oli suuria vaikeuksia saada johdantoa luettua alusta loppuun. Tekstiin sisään tehdyt lihavoinnit keskeyttivät ikävästi lukemisen ja suurin osa niistä on mielestäni täysin irrelevantteja. En ole kirjojen tekemiseen perehtynyt, joten en kommentoi keneen syyttävä sormi pitäisi osoittaa, mutta lihavoinnit ovat joka tapauksessa erittäin epäonnistunut ratkaisu. Lisäksi runsaat lainaukset saavat johdannon tuntumaan enemmänkin Facebook-seinältä kuin tietokirjalta.
Sinänsä johdanto ottaa mukavan erilaisen näkökulman viskiin ja sen valmistukseen. Siinä ei paasata yhtä totuutta, vaan asioista kertomaan on koottu eri puolilta maailmaa viskiammattilaisia, jotka antavat oman mielipiteensä asioista. Muun muassa viskin alkuperää koskeva luku on suorastaan hulvatonta luettavaa. Macmyran markkinointipäällikkö Lars Lindenbergin teoriat viskin alkuperästä ovat kuin gööttiläistä historiankirjoitusta parhaimmillaan.
Loppu kirja on jaettu viskinvalmistusalueiden mukaisiin päälukuihin. Yhtä tislaamoa ja sen viskejä esittelevät kappaleet ovat kuin oma näkemykseni hyvästä blogikirjoituksesta: niissä kerrotaan lyhyesti tislaamon historia, esitellään muutama viski ja yleensä kommentoimaan on saatu vielä joku tislaamon toimintaan omakohtaisesti perehtynyt ammattilainen. Noteja on tarjolla vähän eli niiden perässä juoksevien kannattaa rahaansa satsata esimerkiksi Whisky Bibleen tai kirjoittaa googleen "whisky notes". Muuten kirja antaa todella kattavat perustiedot tislaamoista ja yleensä vielä jotain ekstraa päälle.
Lopusta löytyvä Jarkko Nikkasen kirjoittama suomalaisia tislaamoja esittelevä osuus on myös hyvä. Muistaakseni Teerenpelin ja Beers Hunter'sin tislaamoesittelyt löytyvät myös Viskiatlas-teoksesta. En ole näiden kahden kirjan tislaamoesittelyjä päässyt vertaamaan, joten en osaa kommentoida, tuoko Nikkanen jotain uutta lukijoidensa ihmeteltäväksi.
Kustantajasta johtuen en voi olla vertaamatta kirjaa myös Dorling Kindersleyn 2009 julkaisemaan World Whisky -teokseen. Teos on suomennettu nimellä Maailman viskit - 701, joita on nautittava edes kerran eläessään. Suuri viskikirja ei kyseisen teoksen omistajille mielestäni kovin paljoa uutta tarjoa. Jos puolestaan on hankkimassa ensimmäistä yleisteosta viskistä, on Suuri Viskikirja paras suomenkielinen vaihtoehto markkinoilla.
Kirjaa "arvostellessa" pitää aina miettiä kirjan kohderyhmää. Gavin D. Smithin ja Dominic Roskrown kirjoittama Suuri Viskikirja yrittää selkeästi tavoittaa viskinharrastajien koko kirjon. Se mainostaa esipuheessaan olevansa "kaikkien aikojen yksityiskohtaisin ja ennen näkemättömän laajaan tutkimustyöhön perustuva kirja maailman tislaamoista ja niitä pyörittävistä ihmisistä." Paljon luvattu, mutta katsotaan, onko lupauksissa mitään perää.
Visuaalisesti erittäin näyttävä kirja alkaa sen ehdottomasti heikoimmalla osalla. Minulla oli suuria vaikeuksia saada johdantoa luettua alusta loppuun. Tekstiin sisään tehdyt lihavoinnit keskeyttivät ikävästi lukemisen ja suurin osa niistä on mielestäni täysin irrelevantteja. En ole kirjojen tekemiseen perehtynyt, joten en kommentoi keneen syyttävä sormi pitäisi osoittaa, mutta lihavoinnit ovat joka tapauksessa erittäin epäonnistunut ratkaisu. Lisäksi runsaat lainaukset saavat johdannon tuntumaan enemmänkin Facebook-seinältä kuin tietokirjalta.
Sinänsä johdanto ottaa mukavan erilaisen näkökulman viskiin ja sen valmistukseen. Siinä ei paasata yhtä totuutta, vaan asioista kertomaan on koottu eri puolilta maailmaa viskiammattilaisia, jotka antavat oman mielipiteensä asioista. Muun muassa viskin alkuperää koskeva luku on suorastaan hulvatonta luettavaa. Macmyran markkinointipäällikkö Lars Lindenbergin teoriat viskin alkuperästä ovat kuin gööttiläistä historiankirjoitusta parhaimmillaan.
Loppu kirja on jaettu viskinvalmistusalueiden mukaisiin päälukuihin. Yhtä tislaamoa ja sen viskejä esittelevät kappaleet ovat kuin oma näkemykseni hyvästä blogikirjoituksesta: niissä kerrotaan lyhyesti tislaamon historia, esitellään muutama viski ja yleensä kommentoimaan on saatu vielä joku tislaamon toimintaan omakohtaisesti perehtynyt ammattilainen. Noteja on tarjolla vähän eli niiden perässä juoksevien kannattaa rahaansa satsata esimerkiksi Whisky Bibleen tai kirjoittaa googleen "whisky notes". Muuten kirja antaa todella kattavat perustiedot tislaamoista ja yleensä vielä jotain ekstraa päälle.
Lopusta löytyvä Jarkko Nikkasen kirjoittama suomalaisia tislaamoja esittelevä osuus on myös hyvä. Muistaakseni Teerenpelin ja Beers Hunter'sin tislaamoesittelyt löytyvät myös Viskiatlas-teoksesta. En ole näiden kahden kirjan tislaamoesittelyjä päässyt vertaamaan, joten en osaa kommentoida, tuoko Nikkanen jotain uutta lukijoidensa ihmeteltäväksi.
Kustantajasta johtuen en voi olla vertaamatta kirjaa myös Dorling Kindersleyn 2009 julkaisemaan World Whisky -teokseen. Teos on suomennettu nimellä Maailman viskit - 701, joita on nautittava edes kerran eläessään. Suuri viskikirja ei kyseisen teoksen omistajille mielestäni kovin paljoa uutta tarjoa. Jos puolestaan on hankkimassa ensimmäistä yleisteosta viskistä, on Suuri Viskikirja paras suomenkielinen vaihtoehto markkinoilla.
maanantai 7. toukokuuta 2012
Viskikirjallisuutta: Scotch: The Whisky of Scotland in Fact and Story
Kävin kirjastossa. Suosittelen tätä vierailua jokaiselle viskiharrastajalle. Ainakin Rovaniemen kirjaston viskikirjavalikoima oli yllättävän laaja. Perus Viskiraamattujen ja erilaisten yleisteosten ohella hyllystä löytyi myös hiukan erilaisella otteella viskiä lähestyvä Sir Robert Bruce Lockhartin (1887-1970) Scotch: The Whisky of Scotland in Fact and Story. Kirja on seitsemäs painos ja sisältää hänen poikansa korjauksia ja esipuheen.
Kirjoittaja ei ole kuka tahansa kaduntallaaja. Lockhart toimi brittien diplomaattina ja agenttina useissa eri maissa. Erityisesti hänen Venäjän komennuksensa on jäänyt historiankirjoihin. Hänet vangittiin hänen oltuaan mukana Leninin salamurhaamiseen tähtäävässä salajuonessa, mutta britit saivat neuvoteltua hänet vapaaksi hiukan ennen kuolemantuomiota. Lockhart lyötiin ritariksi 1943.
Mitä entisellä agentilla ja diplomaatilla on sanottavaa viskistä? Paljon. Balmenachin tislaamolla kasvanut Lockhart ei yritä kirjassaan luoda historiankirjoitusta lähdeviitteineen, vaan maalaa lukijan eteen yhden miehen ja juoman välisen rakkaustarinan. Henkeen ja vereen skottilaiselle Lockhartille viski on skottilaisuuden symboli ja skottilaisen mielenlaadun kuvastin. Juuri tämä pyyteetön rakkaus viskiä kohtaan saa kirjan elämään viskinystävän käsissä.
Itseäni ei Lockhartin lapsuuden muistelot hirveästi sytyttäneet, vaikka mielenkiinnolla ne luinkin. Kirjan suurin ansio on skottilaisen sekoiteviskin nousun ja vaiheiden kuvaaminen. Mielenkiintoiset kuvaukset ajalta, jolloin viskiteollisuuden onnensoturit ensi kertaa kokeilivat siipiään Skotlannin ulkopuolella, maistuivat ainakin allekirjoittaneelle. Samalla voi sivistää itseään mielenkiintoisilla viskifaktoilla. Vai tiesitkö sinä, mikä viski otti ensimmäisenä käyttöön kierrekorkin tai miksi viskiä pitää Skotlannissa kypsyttää vähintään kolme vuotta, että sitä voidaan kutsua viskiksi?
Lockhartin teos on erilaisuudessaan loistava. Mielellään lukisin enemmänkin tämän tyyppisiä kirjoja viskistä ainaisten "1987630 viskiä joista sinun tulee maistaa ennen kuolemaasi" -listausten sijaan. Otan mielelläni kirjallisuusvinkkejä vastaan. Tulevaisuudessa ehkä juttua myös muusta viskikirjallisuudesta.
 |
| Kirjaston helmi. |
Kirjoittaja ei ole kuka tahansa kaduntallaaja. Lockhart toimi brittien diplomaattina ja agenttina useissa eri maissa. Erityisesti hänen Venäjän komennuksensa on jäänyt historiankirjoihin. Hänet vangittiin hänen oltuaan mukana Leninin salamurhaamiseen tähtäävässä salajuonessa, mutta britit saivat neuvoteltua hänet vapaaksi hiukan ennen kuolemantuomiota. Lockhart lyötiin ritariksi 1943.
Mitä entisellä agentilla ja diplomaatilla on sanottavaa viskistä? Paljon. Balmenachin tislaamolla kasvanut Lockhart ei yritä kirjassaan luoda historiankirjoitusta lähdeviitteineen, vaan maalaa lukijan eteen yhden miehen ja juoman välisen rakkaustarinan. Henkeen ja vereen skottilaiselle Lockhartille viski on skottilaisuuden symboli ja skottilaisen mielenlaadun kuvastin. Juuri tämä pyyteetön rakkaus viskiä kohtaan saa kirjan elämään viskinystävän käsissä.
Itseäni ei Lockhartin lapsuuden muistelot hirveästi sytyttäneet, vaikka mielenkiinnolla ne luinkin. Kirjan suurin ansio on skottilaisen sekoiteviskin nousun ja vaiheiden kuvaaminen. Mielenkiintoiset kuvaukset ajalta, jolloin viskiteollisuuden onnensoturit ensi kertaa kokeilivat siipiään Skotlannin ulkopuolella, maistuivat ainakin allekirjoittaneelle. Samalla voi sivistää itseään mielenkiintoisilla viskifaktoilla. Vai tiesitkö sinä, mikä viski otti ensimmäisenä käyttöön kierrekorkin tai miksi viskiä pitää Skotlannissa kypsyttää vähintään kolme vuotta, että sitä voidaan kutsua viskiksi?
Lockhartin teos on erilaisuudessaan loistava. Mielellään lukisin enemmänkin tämän tyyppisiä kirjoja viskistä ainaisten "1987630 viskiä joista sinun tulee maistaa ennen kuolemaasi" -listausten sijaan. Otan mielelläni kirjallisuusvinkkejä vastaan. Tulevaisuudessa ehkä juttua myös muusta viskikirjallisuudesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)