Pikanootti: SMWS 3.251 Bowmore 1997, 55,4 %

Viikon pikanoottiin seuloutui samplebingosta tällä kertaa SMWS:n Bowmore. 17-vuotias refill sherrytynskässä majaillut kaunokainen kantaa nimeä "Engineer's work-bench in a boatyard". SMWS numero pullolla on 3.251.

Tynnyvahvan tuotteen pullotusvahvuus on kepeät 55,4 %. Liemi on tislattu 1997 ja lyöty pulloon 2015. Huipputislaamo, huippupullottaja. Tämänhän on pakko olla herkkua?

Eihän siitä kauaa ole kun käytiin tislaamoa pällistelemässä.

SMWS 3.251 Bowmore 1997/2015, 55,4 %

Tuoksu: Maltainen, makea tuoksu. Toffeeta. Tuo mieleen jonkun makean lihasoosin. Vesi aukaisee nenään ripauksen savua ja tuo tuoksuun tiettyä lakkamaisuutta. Myös toffee muuttuu selkeän kermaiseksi.

Maku: Kiva puinen/huonekalulakkainen alkusysäys, joka muuttuu elegantiksi turpeeksi, ja tervaleijonaksi pienellä marjatwistillä. Lopussa palanutta sokeria. Aika ärhäkkä. Tekee mieli lisätä vettä. Vesi tuo pintaan suolaa ja turvetta ja nostaa esiin mausteisia nootteja.

Mielenkiintoinen ja keskivertoa maukkaampi Bowmore. Ei mikään "pakko maistaa ja saada kaappiin" -viski, mutta positiiviset fiilikset tästä jäi. Pullo on liikkunut huutokaupoissa alle satasella. Tuolla hinnalla kelpo kauppa.

Piwojad Ris 24 ja Brouwerij De Molen Heaven & Hell

Jatkan edellisen päivityksen linjoilla. Tällä kertaa maistossa on kaksi vanhoissa Bowmore-tynnyreissä kypsynyttä imperial stouttia - Piwojadin Ris 24 ja De Molenin Heaven & Hell.

Kummassakaan oluessa ei sen kummemmin määritellä tynnyriä vaan todetaan sen olevan vanha Bowmore-tynnyri. Tästä tulee edelleen mieleen se, että olueen on tynnyröinnillä haluttu nimenomaan viskinmakua, ei puun vaikutusta.

Tämä on siinä mielessä mielenkiintoista, että esimerkiksi viskipuolella kiinnitetään yhä enemmän huomiota tynnyrin puulaatuun. Se, mitä tynnyrissä on ennen kypsytetty toki vaikuttaa tisleen makuun, mutta yhä enemmän kiinnitetään huomiota siihen, onko tynnyrin valmistupuuna ollut Quercus robus vai Quercus alba.

Muita ominaisuuksia, joita viini- ja viskipuolella kuluttajaa kiinnostavat ovat muun muassa tynnyrin koko ja käyttökerrat. Onko niin, että olutpuolella keskustelu ei ole vain kehittynyt sille asteelle, että kuluttajaa kannattaisi edes vaivata moisella tiedolla? Vai eikö Bowmorelta raahattu seitsemännen täyttökerran bourbonhogi sittenkään olisi parasta mahdollista mainosta panimolle? Parempi sanoa vain "viskitynnyri"?
.

Piwojad Ris 24 ja Brouwerij De Molen Heaven & Hell

Piwojad Ris 24, Imperial Stout, 10,1 %

Arvio: Hapoton, imelän makea, vaniljapuuroa, ripaus tammea, joka peittyy makeuteen. Tietty tuhkaisuus. Todella heikko esitys. Lämmetessään antaa hiukan luumusuklaan nootteja, mutta nekin niin imelästi, että oksettaa. Öljyinen ja raskas juoda.

Ensimmäisenä päässä pyörii kysymys, että mitä tynnyri oluelle antaa? Vaniljapuuromaisuus viittaa bourbontynskään ja kyllä sieltä sen ripauksen tammea myös löytää. Mitään tiettyä viskimäisyyttä tästä en löydä. Malliesimerkki huonosta tynnyrikypsytetystä imperial stoutista.

Annoin Untappdissä 1/5 ja kaadoin puolet pullosta viemäriin.

Brouwerij De Molen Heaven and Hell, Imperial Stout, 12,9 %

Arvio: Enemmän olut. Mukavaa paahteisuutta ja suklaata. Tarpeeksi kuiva, että robusti runko ei tunnu ällöttävältä. Likaista tuhkakuppia tässäkin on. Ja vaniljapuuroa. Työmiehen aamiainen: puuro, tupakka ja kuppi kahvia. Jälkkäriksi rivi Fazerin sinistä. Kaurismäkeläinen aamupalaolut, mutta silti säilyttää juotavuutensa.

Nyt oli olut, joka tuo mieleen kunnon vanhanliiton työukon aamupalan: lautasellinen puuroa, kuppi mustaa kahvia ja päälle punanen Marlboro tai kaksi. Todella makoisa nautiskeluolut, jota aion ostaa jatkossakin jos kohdalle sattuu. Untappdissä arvosanaksi napsahti 4.25/5.

Pikanootti: Brokreacja The Blogger 2017

Tunnistatko sinä bloggaajan? Bloggaaja on se ärsyttävä tyyppi, joka maistelutilaisuuksissa kyselee epäolennaisuuksia ja on paljon äänessä. Bloggaaja tuo viskifestareille oman vesipipetin ja kävelee musta reittausvihko kädessä pitkin aluetta välillä silmälasejaan sormella ylös nostellen. Bloggaaja muistaa tuoda oman mielipiteensä kuuluviin vaikka siihen on harvoin aihetta saati kompetenssia. Ja ennen kaikkea bloggaaja arvostaa erilaisuutta, harvinaisuutta ja outoutta kaiken muun, jopa maun, edelle.

Näiden stereotypioiden ympärille rakentuu puolalaisen Brokreacjan The Blogger -olut. Vuoden 2017 versiossa on yksi kummajainen ja outous, miksi siitä puhutaan viskiblogista. Sitä ei ole kypsytetty yhdessä vaan kahdessa eri viskitynnyrissä. Takaetiketin mukaan tynnyrit ovat Bowmorelta ja Laphroaigilta. Kyseessä on siis näissä tynnyreissä kypsyneiden oluiden sekoite.

Oluen outoudet eivät lopu tähän. Mukaan on tungettu kiivisosetta, kaakaopapuja, suolaa ja melkoinen maltaiden sekamelska. Humalapuolella oluen 75 IBUa tulevat pelkästään Magnumista. Koko komeus on määritelty etiketissä Ultra Islay Barrel Aged Salty Kiwi & Cocoa West Coast White Bitteriksi. Pelkkä nimikin saa bloggaajan kuvitteelliset viiksen väpäjämään!

Brokreacja The Blogger 2017

Brokreacja The Blogger 2017 10,2 %

Tuoksu: Todella tunkkainen turve. Jäteöljyhän tästä tulee mieleen. Taustalla jotain erittäin vienoa hedelmäisyyttä.

Maku: Huh! Nyt on viskiä. Sellainen lagavulinmainen maanläheisyys yhdistettynä Longrowin likaisuuteen. Likainen, raaka ja haastava.

Vihdoin viskitynnyrikypsytetty olut, jossa viski oikeasti maistuu. Kiiviä on kyllä mausta hankala enää löytää. Suola ja kaakaopavut voi tuolta ehkä hyvällä mielikuvituksella löytää, mutta itselläni jäi mieleen lähinnä viskimaut ja äärimmäinen raakuus, joka mausta löytyy. Tykkäsinkö? Tottakai! Suosittelenko muille? Vahva ehkä.

Viskitynnyrit ovat muuten mielenkiintoinen asia oluthommissa. Kaiken järjen mukaan esimerkiksi Bowmorelta tai Laphroaigilta oluenpanijoille valuvat tynnyrit ovat aivan loppuun asti kulutettuja, merkittävän laiskoja tynnyreitä, joista ei kyllä tammisuutta pitäisi oluen kypsytysajoilla enää irrota.

Toki viskitynnyrit ovat hieno markkinointikikka. Uskon, että vielä harmittavan miehisessä olutkulttuurissa savuviskitynnyri on kovempi myyntivaltti kuin vaikkapa oloroso-tynnyri.

Tämä on sinänsä sääli, koska olutmaailmassa panimoilla on rajaton vapaus kikkailla puulla. Väsynyt viskitynnyri on väsynyt ratkaisu. Jos tavoitteena on saada olueen viskin makua niin, miksi ei vain lisätä viskiä oluen mukaan? Tai paineistaa uusia tynnyreita viskillä? Tai lastuttaa viskitynnyrilastuilla? Tai käyttää sauvoja kypsytyksessä? Vain taivas on rajana kekseliäisyydelle.

Bowmore Darkest X Maistila Talventäkki

Sain pari kuukautta sitten Maistilan pojilta suosituksen, että heidän Talventäkkinsä toimisi Bowmoren Darkestin kanssa mainiosti. Oulussa ei enää hirveästi lunta ole, joten talvimyrskyjen varalle säästelty Talventäkki on syytä juoda pois ennen kuin happanee ja kesä pilaa olutelämyksen.

Talventäkki on 9,5 % Winter Ale. Etiketin mukaan olut on "karamellisen maltainen" ja "leppoisan lämmittävä". Olut tuo ilman viskiä haisteltuna ja maisteltuna mieleen joululimpun, muskottipähkinät, palan banaanikakkua ja kourallisen lakritsia. Belgiahan tässä maistuu, niin kuin niin monessa panimon oluessa, vaikka hiivakanta ei kuulema ole Manner-Eurooppalainen.

Bowmoren Darkestia olen juonut ämpäritolkulla. Tällä hetkellä kaapista löytyi vain 2006 pullotettua vanhan etiketin Darkestia, joka on mahtava viski. Makumaailmasta löytyy kaakaota, hienostunutta lämmintä puuta, hapanta marjaa ja yskänpastilleja. Juoma on sopivasti sekoitettu suoraan juomavahvuuteen (43 %), joten vedelläkään ei tarvitse läträtä. Huikea viski!

Ja sitten näitä pitäisi maistaa yhdessä. Molemmat olivat yksistään hyviä. Valitettavasti näissä parituksissa kaksi hyvää ei aina toimi yhdessä. Vedin parituksen perinteisellä olut-viski-olut -kaavalla.

Talventäkki ja Darkest

Maistila Talventäkki 9,5 % X Bowmore Darkest 43 %

Yhteenveto: Viskillä lakritsi muuttuu silmille hyökkääväksi salmiakiksi, jossa on mukana ripaus mustapippuria. Viski taittaa myös joululimppua ja banaanikakkua taka-alalle ja tarjoilee tilalle tiukkaa mustaherukkapastillin tapaista leikittelyä. 

Tämä pari kyllä toimi. Hankala sanoa, ovatko juomat enemmän kuin osiensa summa, sillä tällä kertaa osat ovat niin priimaa. Huonommat ne eivät ole. Valitettavasti tätä paria ei ole maailman helpoin enää päästä maistamaan. Talventäkki on kiven alla ja vanhan etiketin Darkest on myös hinnoissaan ja hankala löytää. En näe kuitenkaan tämän parin valossa, miksi ei kokeilisi nykyistä Darkestia ja mitä tahansa belgivaikutteista Winter Alea. 

Koska Darkest ja Talventäkki ei oikein sovi vuodenaikaan niin kevättä voi fiilistellä vaikka uudella suomalaisella popilla.

***

Bowmore Darkest 43 %

Kuvabonuksen lisäksi aiempia oluen ja viskin kanssa tehtyjä kokeilujani voi lueskella täältä:

http://justpeatit.blogspot.fi/2018/02/olutta-viskia-ja-ruokaa-roosterissa.html

http://justpeatit.blogspot.fi/2017/03/sonnisaari-ja-maistila-sydan-viski.html

Kolme uusvanhaa Bowmorea

Oikea elämä voi joskus hankaloittaa harrastuksia. Minulla oli ideana keräillä Bowmoren uutukaisia sampleina viskitutuilta ja maistella ne sitten kivasti vierekkäin. Olla niin sanotusti ajan hermoilla. Bowmoren 9-vuotiaan OB:n julkaisusta alkaa näillä näppäimillä olemaan aika lailla tasan vuosi, joten idean tasolle tämäkin jäi. Vaan eihän viski pullossa pilaannu, ja koskaan ei ole liian myöhäistä (saati aikaista) juoda viskiä.

Ideana oli maistaa Bowmoren kolme uutukaista rinnakkain. 9-vuotiaan OB:n kanssa lasiin pääsivät 10-vuotias "Inspired by the Devil's Casks" -pullote ja Alkoonkin eksynyt Vault Editionin ensimmäinen ilmestys, joka kantaa nimeä "Atlantic Sea Salt".

Samplet pääsivät katsomaan Oulun kevättä.

Bowmore 9yo, 40%

Tuoksu: Toffeeta, tummia hedelmiä, syksyn lehtiä, ripaus maitosuklaata ja vaniljaa. Yllättävän monitahoinen näinkin nuoreksi.

Maku: Makea, marjainen, lehtinen. Loppumaussa nuoruus nousee pienenä alkoholisuutena esiin. Ei ihan niin moniulotteinen kuin tuoksu antoi olettaa.


Bowmore 10yo "Inspired by the Devil's Casks", 46%

Tuoksu: Voita, toffeeta, mausteita.

Maku: Loppumaussa mukavasti mausteita ja viski kuivuu kivasti ikeniin. Myös puu nousee maussa nenää enemmän esille. Nenän tarjoama voimaisuus ei ole yhtä vahvasti maussa läsnä.


Bowmore "Vault Edition first release - Atlantic Sea Salt", 51,5%

Tuoksu: Banaania, vaniljaa, toffeeta. Hentoa mausteisuutta ja mallasta.

Maku: Maussa etiketin lupaama suolaisuus puskee pippurin kanssa pintaan. Isommalla kulauksella kielen päällä käy myös pähkinäisiä nootteja. Myös nenän ennustamat vanilja ja toffee pysyvät maussa läsnä.

Kolmikon voittaja oli minusta ennakkoasetelmiin nähden yllätys. 9-vuotias sherry- ja bourbontynnyreitä osakseen saanut entry level -viski pyyhkii muilla lattiaa. Todella tasapainoinen eivätkä sherryiset nootit ole päälleliimatun oloisia. Toki nuoruus tulee jälkimaussa selvästi esille, mutta se ei noin 30 euron hintaluokassa häiritse pätkääkään.

Paholaistynnyreiden inspiroima Bowmore jätti hyvin kaksijakoiset fiilikset. Olen maistanut viskiä nyt 3 kertaa, ja jokaisella kerralla viski on jättänyt huonomman kuvan. Ensimmäisellä kerran jälkeen olin pää märkänä ostamassa tätä koritolkulla, mutta toisella kerralla viski alkoi tuntua valjulta ja maut päälle liimatuilta. Nyt kolmannella kerralla viski oli kolmikon heikoin tuotos, enkä usko palaavani tämän litkun äärelle. Toivottavasti 9-vuotiaalle ei käy samalla tavalla, koska sitä on pakko saada lisää.

Vault Seriesin avauspullo sen sijaan on hieno bourbon-kypsytelty Bowikka, jota ottaisin mielelläni pullon kaappiin. Valitettavasti hinta on aika suolainen (kheheheh), varsinkin jos vertaa 9-vuotiaaseen verrokkiin. Nyt pitää kuitenkin sen verran vinkata, että Alkon hinta tälle pullolle on aika hyvin linjassa maailmanmarkkinoiden kanssa, joten Mr. Upsmania ei tarvitse tämän kanssa vaivata.

Bowmore-kotiolut

Olen nyt reilun vuoden verran harrastanut kotioluiden panemista. Aloitin homman, niin kuin niin moni muukin, Reittausblogin loistavilla ohjeistuksilla. Pikku hiljaa kokemusta oluen teosta on kertynyt sen verran, että omiakin reseptejä on uskaltanut kehitellä ja toteuttaa. Ja tämä oluen teossa kiehtookin: itsensä toteuttaminen ja käsillä tekeminen. Toisen intohimoni, teen, olen jo oluen kanssa sekoittanut ja pu erh -teellä ja luo han quo -hedelmällä maustettu imperial stout oli ihan lupaavan oloinen kokeilu. Tämä postaus kertoo siitä toisesta intohimosta, eli viskistä, ja sen yhdistämisestä oluentekoon. Miksikään kotiolutblogiksi en ajatellut tätä palstaa kuitenkaan muuttaa. Loistavia olutblogeja on Suomessa useita enkä koe, että minulla olisi (vielä) mitään uutta annettavaa sille skenelle.

Tavoitteena oli siis tehdä viskiolut. Tarkemmin olut, jonka makumaailma tavoittaisi jotain siitä taiasta, jota löytyy 80-luvun alun Bowmoresta. Alla resepti.

Lastut marinadiin.

Just Peat It! - Bowmore-olut

Mallasrunko:

53% Viking Maltin Peated Malt
32% Pale Ale Malt
5% Carapale
5% Suklaamallas
5% Sokeri

OG: 1,079
FG: 1018
ABV: 8%
IBU: 53

Mäskäys tunnin verran yksivaiheisena 68-asteessa. Huuhtelu ja perään tunnin keitto.

Humalointi ja mausteet:

Challenger 3 g/L 60min
East Kent Golding 1,5 g/L 10min
Fuggles 1,5/L 10min

Tämän lisäksi löin viimeisen humalalisäyksen kanssa pataan 3 ruokalusikallista (oma eräkokoni oli 10 litraa) kuivattuja laventelin kukkia. Hiivana Danstarin Nottingham. Noin kahden viikon käymisen jälkeen sekondääriastiaan ja 100 grammaa medium toasted ranskantammilastuja, jotka upotin käymisen ajaksi Bowmoren 15 yo Darkestiin ottamaan makua ja desinfioitumaan. Lastujen kanssa kypsytystä noin 3-4 viikkoa. Pullotus ja sitten katsellaan uudestaan.

***

Mäskäys.

Avataan hiukan reseptiä ja ajatuksia sen takana. Pohjana tietysti savumallas, jotta Bowmoren kepeä savuisuus saadaan vangittua olueen. En ole ennen käyttänyt näin paljon peated malttia, joten en uskaltanut koko pohjamallasrunkoa siitä tehdä vaan löin nössönä sekaan pale alea ja sokeria. Sokerin tarkoituksena on keventää koko mallasrunkoa, jotta se ei jyräisi keitossa lisättävää laventelia. Suklaamaltaalla olen saanut stoutteihin mukavaa hillomaista hedelmäisyyttä, joten sitäkin piti tunkea mukaan. Carapalen tarkoituksena on puolestaan tuoda ripaus toffeista makeutta mallasrunkoon. 

Mallaspeti odottaa huuhtelua.

Huuhtelu käynnissä.

Humalointi oli hankala päättää. Humalien profiilit vaihtelevat valtavasti riippuen siitä, mistä haet tietoa. Niinpä päätin mennä perinteisillä brittihumalilla. Niitä sattui sopivasti löytymään vielä kaapistakin. Katkerot Challengerilla ja keiton lopussa lisätty East Kent Golding pitäisi tuoda kukkaisia aromeja, jotka toivottavasti rokkaavat kivasti laventelin kanssa. Fugglesia puolestaan käytetään usein EKG:n kaverina, joten löin sitäkin mukaan. Samaan aikaan aromihumalien lisäyksen kanssa pataan katosi kolme ruokalusikallista kuivattuja laventelin kukintoja. Näiden määrä oli kaikista hankalin päätettävä. Halusin olueen sitä kuuluisaa "ranskalaisen huoran parfyymiä", mutta toisaalta ei ollut aikeita pilata hyvää olutta liialla laventelilla.

Keittohommia.

Melkein tavoitteessa.

Laventelin määrän ongelmallisuus summaa oikeastaan koko oluen. Tämä on versio 1.0, josta on hyvä lähteä kehittelemään olutta eteenpäin. Ainakin muutamia asioita kävi mielessä, joita voisi tehdä paremmin. Pitäisi kysäistä Viking Maltilta heidän savumaltaansa ppm-lukemat. Bowmorellahan käytetään n. 25 ppm:n maltaita. Lisäksi Bowmore käyttää pääasiallisen ohralajikkeenaan Opticia, jota olisi hyvä saada keittoon mukaan. Myös tammilastujen määrä ja kypsytysaika ovat puhtaita arvauksia. Samoin hiivan kanssa voisi tehdä salapoliisityötä. Nottingham valikoitui hiivaksi, koska sitä oli kaapissa valmiina ja pussi oli menossa vanhaksi. Kaiken tämän lisäksi sekä mäskäystä että keittoaikaa voi olla syytä tarkistella.

Jos panee, saa keksiä. Mäskäyksen jälkeen maltaat hyötykäyttöön.

Joka tapauksessa hauskaa värkkäämistä ja itsensä toteuttamista. Olut on nyt puksutellut pari päivää iloisesti, ja valmista tuotetta päästään maistelemaan vajaan kahden kuukauden kuluttua. Palataan asiaan, kun olut on lasissa.

Lentäviä laseja ja aprillipiloja

Pakkomielteet tiettyjä tislaamoja kohtaan syntyvät oudoista asioista. Tobermoryn kohdalla pakkomielteet saivat alkunsa noin neljä vuotta sitten maistetun Single Malts of Scotlandin pullotteen myötä. Mikään viski ei ole maistunut niin suolaiselta kuin kyseinen pullote. Tarkemmat speksit pullosta ovat hävinneet ajan myötä, mutta kipinä tislaamoa kohtaan ei. Siksi oli tarve tuon suola-Tobben omistaneen tahon kanssa laittaa kotitastingia pystyyn.

Kotitastingit syntyvät yleensä pitkällä aikajänteellä. Tämänkin tastingin matka suunnittelupöydältä todellisuudeksi kesti reilun vuoden. Idea saatiin vuosi sitten vapun tienoilla ja kesä ja syksy hankittiin pikkuhiljaa kattausta kasaan. Ja loppuvuosi mietittiin sopivaa ajankohtaa. Tietysti nämä olisi helpompi toteuttaa jos olisi rahaa ostaa kaikki pullot kerralla, mutta nykyhinnoilla ja -palkoilla tällaisenkin kattauksen järkkääminen on pitkäpiimäinen projekti.

Tislaamona Tobermory on mielenkiintoinen. Nykyinen omistaja on ottanut hommat haltuun 1993 ja sitä ennen tislaamo on ollut aikamoisten kurimusten keskellä. Useat omistajavaihdokset, varastorakennusten myynti ja tuotannon katkonaisuus tekevät Tobermoryn lähihistoriasta viskimaailman Via Dolorosan. 2007 valmistunut uusi varasto takaa sen, että nykyään edes osa tislaamon viski pääsee kypsymään Mullin saarella. Muuten tavara viedään ensin Deanstonille, jossa liemi laitetaan tynnyreihin, jonka jälkeen suurin osa tynnyreistä suuntaa Bunnalla kypsymään.

Vaikka Tobermory ei ole niitä kuuluisimpia tislaamoja, niin on helppo väittää, että moni viskiharrastaja on Tobermoryn tisleita juonut. Reilun miljoonan litran vuosikapasiteetista menee viskiä blendeihin, kuten Black Bottleen ja Scottish Leaderiin. Tämän lisäksi väitän, että Suomessa tislaamo on tunnettu paremmin sen turvesavuisesta versiota, joka kulkee nimellä Ledaig. Sitä tehdään noin puolet Tobermoryn vuosikapasiteetista. Meidän kotitasting keskittyi kuitenkin ihan vain Tobermoryyn.

Tobermory 10yo 46,3%
Tobermory 15yo 46,3%
Tobermory 1996/2008 "The Whisky Galore" 46%
Tobermory 1995/2008 "Private Cellars" 43%
Tobermory 1994 16yo "The Maltman" 46%
Tobermory 1994 20yo "The Creative whisky Company" 53,8%

Ilta laitettiin siis käyntiin kahdella OB:lla. Koetimme löytää kissojen ja koirien kanssa 20-vuotiasta OB:ta kattaukseen, mutta vain tislaamolla myynnissä ollut erikoisuus ei ottanut löytyäkseen.

Tobermory 10yo 46,3%

Tuoksu: Liuottimia. Vihreitä hedelmiä. Tuoksuu nuorelta viskiltä. Kevyt ripaus merellistä suolaisuutta löytää tiensä myös nenään.

Maku: Huomattavasti nenää miellyttävämpi. Merellinen, salmiakkinen ja suolainen viski, josta löytyy myös maltaisuutta ja vihreitä hedelmiä.

Puulaiva on laadun, tai ainakin hinnan, tae.

Tobermory 15yo 46,3%

Tuoksu: Huonekalulakkaa, todella happamia marjoja. Tulee jopa pihlajanmarjat mieleen. Silti alleviivaavan makea. Syvä, moniulotteinen ja omintakeinen.

Maku: Happaman makeisiin hillottuihin marjoihin yhdistyy kevyt mausteisuus. Yskänpastilleja ja yrttejä. Pitkä jälkimaku kihelmöi pitkään kielellä jättäen hymyn huulille.

Tobermoryn OB-range maistui mainiolta. Parhaimmillaan alle 40€ maksava 10-vuotias ei tarjoa mitään ihmeellistä, mutta maisteluporukan konsensus oli, että tälle on paikkansa harrastajan kaapissa. 15-vuotias oli ikäluokassaan yksi parhaita maistamiani nykyisiä OB-pullotteita koko Skotlannissa. En äkkiseltään keksi parempaa peruspulloa. Toki 15-vuotiaan hinta on jo aika kova. Maksoin omastani reilu 120€ ja alle 100€ tätä ei saa mistään. Väittäisin, että hinta ja laatu silti kohtavaat. Tykkäsin todella paljon.

Tobermory 1996/2008 "The Whisky Galore" 46%

Tuoksu: Merelliseen suolaan sekoittuu makeaa mallasta ja liuottimia. Kuin 10-vuotias ilman vihreitä hedelmiä.

Maku: Pieni hunajainen makeus, suolaa, salmiakkia ja ripaus pähkinää.

Tobermory 1995/2008 "Private Cellars" 43%

Tuoksu: Hiukan "tummempi" kuin edellinen. Hiukan pölyisen oloinen. Maltaisuus tulee enemmän läpi kuin missään muussa kattauksen viskissä. Mausteinen.

Maku: Mausteita, suolaa, vaniljaa ja mallasta.

Ensimmäinen IB-kaksikko toi mieleen 10-vuotiaan peruspullotteen. Whisky Galoren versio vei näistä selkeästi voiton. Ei monimuotoisin, mutta puhdas ja hyvä viski. Private Cellars sai kattauksen huonoimman viskin arvonimen. Ei jättänyt muistijälkiä.

Tobermory 1994 16yo "The Maltman" 46%

Tuoksu: Harvinaisen mausteinen. Valkopippuria, suolaa, mallasta. Hieno nenä!

Maku: Mallasta ja valkopippuri jaksavat kielellä asti ja mukaan bileisiin tulee salmiakkia ja vaniljaa. Tasapainoine, jopa hiukan tikkuinen olemus. Hyvää.

Tobermory 1994 20yo "The Creative whisky Company" 53,8%

Tuoksu: Sitruksinen ja raikas. Mallasta ja suolaa. Yllättävän yksiulotteinen kattauksen vanhimmaksi viskiksi.

Maku: Mausteita, sitruksia. Ripaus suolaa. Jotenkin todella nuoren ja yksiulotteisen oloinen. Voltit antavat lähinnä paloviinamaista karheutta ja vesi ja ainakaan ei tuntunut auttavan. Ei jatkoon.

Viimekseksi säästetty CS oli kyllä pettymys omaan suuhun. Mielenkiintoista kyllä, osa kanssamaistelijoista piti tästä todella paljon. Minulle tämä oli kuitenkin valtaisia pettymys. Lupaan antaa toisen mahdollisuuden, sillä illan viimeisellä viskillä ei ole aina helppoa. Tosin, tässä vaiheessa kaivettiin yllätyksiä kaapin perukoilta, sillä oli aika lentävän lasin.

Lentävä lasi on konsepti, jossa yhteen viskilasiin lyödään preferenssiviskiä varsinaisen kattauksen ohelle. Tällä kertaa kyseessä oli Coopers Choicen Tobermory 1994/2013 kokonaan sherry butissa kypsynyt 52,5% herkku. Tarkoitus oli ostaa koko pullo, mutta saimme vain samplen. Ja mikä viski se olikaan! Tasapainoinen, moniulotteinen sherrypommi, jossa makeus ei puskenut liikaa päälle. Viskin tasosta kertoo se, että puolet paikalla olleista alkoi googlaamaan pullon saatavuutta haistettuaan kerran 4cl samplesta. Sinänsä harmi, että kattauksen parasta viskiä oli tällä kertaa tarjolla näin niukalti. Kokonaisuudessaan läpileikkaus Tobermoryyn oli miellyttävä ja erityisesti sherry-tynnyreissä kypsyneitä Tobbeja aion katsastella kaapin perukoille jatkossakin.

Jekkupullo.

Loppuun päätettiin harrastaa vielä pilailua. Olihan aprillipäivä. Kaveri oli lyönyt vanhaan Springtide pulloon White Sandsin jämät ja tarjoilimme sen ihmisille Springtidenä. Valitettavasti oli liian nörttiä

porukkaa paikalla ja juoni paljastui jo ennen kuin kaikki olivat kerenneet maistaakaan juomaa. Lisäksi myös White Sands osattiin löytää sokkona Springtiden tilalle. Taitavia kavereita. Nostan hattua.

Pastillisävyjä 80-luvun Islayn tyyliin

Islay. Tuon mystisen saaren herkkuja oli tarjolla Oulussa kun Helsingissäkin pidetty tasting Islayn 80-luvun pullotteista rantautui Pohjois-Pohjanmaalle. Tätä ei tietysti voinut jättää välistä ja suurin odotuksin suuntasin paikalle ihmettelemään viskejä.

Kohdealueen seiniltä löytyi asiaan kuuluvaa valistusmateriaalia.

Paikalle saavuttuani sain kuulla ikäviä uutisia, sillä Jarkko "Suursmurffi" Nikkanen ei valitettavasti päässytkään tastingia pitämään. Niinpä tilaisuutta lähdettiin vetämään läpi yhteisöllisyyden kautta ja viskit edellä. Nimimerkki AP:n toimiessa puheenjohtajana viskeistä saatiin hyvää keskustelua aikaiseksi ja tietotaitoahan ei paikallaolijoilta näidenkään pullotteiden osalta puuttunut. Tarvittiin vain tarvittiin pari dramia alle, että kielenkannat löystyivät.

Koko kattaus näytti maistelujärjestyksessä seuraavalta:

Bruichladdich 10 yo
Bunnahabhain 12 yo
Bowmore 12 yo
Caol Ila 12 yo
Laphroaig 10 yo
Ardbeg 10 yo
Lagavulin 12 yo

Bruichladdich 10 yo 43%

Tuoksu: Keltaisia ja vihreitä hedelmiä. Omenaa ja banaania. Kunnon hedelmäsalaatti vaniljakastikkeella.

Maku: Samaa hedelmien tykitystä pienellä salmiakkisella sivuvivahteella. Märkää pahvia.

Kevyt aloitus. Bruichladdich, jota ei kyllä uskoisi Islayn tuotteeksi. Tuli mieleen vanhemmat bourbon-kypsytetyt speysiderit. Sokkona olisin varmaan väittänyt hiukan iäkkäämmäksi Glenfiddichiksi. Tähän päti sama lainalaisuus, mikä kaikkiin illan tuotteisiin. Viski maistui huomattavasti etiketin ikämerkintää iäkkäämmältä. Vitsi on siinä, että mitä ilmeisemmin ne myös ovat sitä.

Bunnahabhain 12 yo 43%

Tuoksu: Alkuun nenä huomattavan tukossa. Lasiajalla viski kuitenkin aukeaa ja antaa sherryisten noottien lisäksi mahtavaa Jägermaister-tyylistä yrttisyyttä.

Maku: Tasapainoinen, salmiakkinen, tumma ja kaiken keskellä ripaus turpeisuutta. Yrttisyys jatkaa myös jälkimaussa.

Mielestäni huomattavasti Bruikkaa mielenkiintoisempi viski. Ensihaistoin perusteella pidin tätä kattauksen heikoimpana lenkkinä, mutta lasiaika teki viskille ihmeitä.

Bowmore 12 yo 43%

Tuoksu: Tammea, yrtteja, toffeeta ja suolaa. Todella miellyttävä nenä. Savu ja turve loistavat poissaolollaan.

Maku: Suolaa. Jopa mallas puskee vahvan makupaletin keskeltä kielenpäälle. Toffeet ja yrtit tuovat niitä legendaarisia pastilleja muistuttavan makuelämyksen. Pitkä jälkimaku saa hymyn huulille.

Nyt ollaan hyvän äärellä. Kuten vastapäätä istunut herrasmies totesi: "Vituttaa juoda näin hyviä viskejä." Bowmoren kohdalla saatiin myös hauskaa vertailua kun noheva kanssamaistelija oli napannut kaapista nykyistä Bowikan 12-vuotiasta mukaan. Ero oli kyllä huikea. Erityisesti nykyisen pullotteen vahvan savu ja turve nousivat rinnakkain tuoksuteltuna esiin.

Caol Ila 12yo 43%

Tuoksu: Nenään muuta kattausta nuoremman oloinen. Keltaisia hedelmiä, taikinaa, suolaa ja muita mineraaleja. Reilusti turvetta.

Maku: Selkeän maltainen, turpeinen ja suolainen. Nuorekas mutta juotava.

Caol Ila oli kattauksen ainoa viski, joka jollain tasolla muistutti nykyistä tuotetta. Selkeästi nuorimman ja moderneimman oloinen viski koko kattauksessa.

Laphroaig 10 yo 43%

Tuoksu: Varsinkin Caol Ilan jälkeen tuoksuu todella iäkkäältä ja hienostuneelta. Ylikypsiä hedelmiä, salmiakkipastilleja. Yrttisyyttä. Todella monitahoisen oloinen

Maku: Salmiakki ja muut pastillisävyt (itse keksin termin) hallitsevat suutuntumaa. Tuoksusta havaitut ylikypsät hedelmät vaimenevat runkoa tuovaksi taustahälyksi, jota maustaa kevyt merellinen suolaisuus.

Todella hyvää. Ei kait tuosta muuta voi sanoa. Selän takana eräs vanhaparta suolasi nuorempiaan kertomalla Italian reissusta, jolla paikallisen kioskin minityyriosasto oli pullistellut tätä kamaa. Synnyin niin 10 vuotta liian myöhään. Tässä vaiheessa odotukset alkoivat nousta kohti kattoa, sillä kuuleman mukaan parhaat herkut oli säästetty viimeiseksi.

Ardbeg 10yo 40%

Tuoksu: Savua, valkopippuria, salmiakkia. Itse löysin myös niitä sitruksia, vaikka eihän tämä mikään sitrus-savukalapommi nykyisten rinnalla ole.

Maku: Öljyinen, pippurinen ja kehokkaan oloinen viski. Jälkimaku on pitkä ja merellinen suolaisuus saa kielen pään kihelmöimään.

Moni on juonut Ardbegin Teniä, mutta harva 10-vuotiasta. Erinomainen viski, mutta kaiken hehkutuksen jälkeen kattauksen ehdottomasti suurin pettymys. Ei mennyt edes omaan top kolmoseen. Rohkeimmat väittivät jopa nykyistä Teniä tätä paremmaksi. Rohkenen olla erimieltä. Jossain toisessa seurassa tämä olisi ollut jumalten nektaria. Nyt vertailukohdat olivat liian kovia. Erityiskiitos tästä kuuluu kattauksen viimeiseksi säästetylle Lagavulinille.

Rakkauden kevät-talvi 2016.

Lagavulin 12yo 43%

Tuoksu:Yrttinen, meripihkainen, laavamainen. Syvä ja moniulotteinen. Suolaa, sammalta ja likaista savua. Maanläheinen tuoksu, joka tuo veden kielelle.

Maku: Tervaskantoja, rahkasammalta, sisupastilleja. Yrttejä, tummia hedelmiä. Tulee suuhun kuin silkki ja poistuu kuin katujyrä.

Suomen viskiskenessä käytetään liian usein temiä "lyyrinen viski". Kyseisen termin käyttö pitäisi säästää näitä hetkiä varten. Harvoin viski maalaa mieleen kuvia, mutta tämän mykistävän liemen kanssa alitajunta teki kepposet: Syksyinen havumetsä. Tervaskannoista koottu hiukan liian iso nuotio täyttää ilman hiukan likaisella savulla, johon sekoittuu sateen kasteleman sammalmaton tuoksu. Ilma on kylmä, mutta hapekas. Kuksasta juodun nokipannukahvin kyytipojaksi on kourallinen puolukoita. Näiden hetkien takia ihminen elää.

Mykistävä viski. Runoilin illan päätteksi Instagramiin tämän menevän henkiläkohtaiseen all time top-5:een. Olen edelleen samaa mieltä. Ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen vaihdeltiin kuulumisia ja porukan kesken vallitsi hämmentävä yksimielisyys siitä, että kattauksen paras viski oli jätetty viimeiseksi.

Esille nostettiin myös mielenkiintoinen seikka pullojen alkuperästä. Iso osa kattauksen pulloista oli näet Italian markkinoille pullotettuja. Miksi juuri Italia on kerännyt osakseen valtavan määrän pullotteita läpi 70- ja 80-luvun? Yksi, vaikkei varmasti asia tyhjentävästi selittävä, syy löytyy inflaatiosta. Toisen maailman sodan jälkeen liira ei ollut maailman vakaimpia valuuttoja ja pääomat kannatti sitoa tavaraan. Tämän vuoksi Italiaan on syntynyt hämmentävä keräilykulttuuri, joka on ylettänyt lonkeronsa myös viskin pariin. Italia on edelleen viskinmetsästyksen ykkösmaa ja todellisia harvinaisuuksia myyvät nettikaupatkin taitavat suurimmaksi osaksi saapasmaasta löytyä. Mielenkiintoinen sivujuonne viskibisneksessä, jota pitää tutkia lisää.

Loppuilta menikin pyörän kanssa taistellessa ja Irkussa oluesta ja viskistä väitellen. Toukokuussa pitäisi tätä herkkua tulla lisää. Kuvakevennyksen myötä ensi kertaan.

Kännissä 5 kilometriä ilman tätä osaa aiheutti hiukan harmitusta.

Bowmorea St. Michaelissa 1.2.2016

Vuoden ensimmäiset St. Michael -tastingit käynnistyivät maanantaina kun Jarkko Nikkanen ratsasti valkoisella ratsullaan juottamaan Bowmorea uuden työnantajansa Edringtonin toimesta. Kattaus koostui aika perussetistä, mutta jonkunhan nekin on juotava.

Bowmore Small Batch 40%

Bowmore 12yo 40%

Bowmore 18yo 43%

Bowmore 15yo Darkest 43%

Bowmore Devils Cask II 56,3%

Kärkeen siis Alkosta löytyvä nasu eli Small Batch. Myyjän tehtävä on löytää näistä aina jotain positiivista ja Nikkasen mukaan "tätä löytyy Alkosta" ja "tämä on hyvä brunssiviski". Ihailen luovia mieliä.

Bowmore Small Batch 40%

Tuoksu: Nenä tuo mieleen yhden adjektiivin: raaka. Keltaisia hedelmiä, ripaus vaniljaa, mallasta ja päärynää. Lasiajalla maltainen runko puskee nenässäkin paremmin eteen.

Maku: Hennon hedelmäinen runko, josta löytää myös ripauksen suolaa. Lopussa häivähdys tervaa. Valitettavan vetinen ja lyhyt, Tulee mieleen tuhkakuppi. Ja tälläkertaa ei aivan positiivisessa merkityksessä.

Small Batch on "ihan ok nasu". Rungon vetisyys tässä eniten häiritsee. Turve ja vetisyys tuo itselle mieleen tuhkakupit ja se ei ole hyvä asia se. Seuraavaksi tislaamon tuttuakin tutumpi peruspullote syyniin.

Bowmore 12yo 40%

Tuoksu: Marjoja, suolaa. Hiukan "likaisen" oloinen. Makea. Lasiajalla marjat ja tummat hedelmät nousevat vielä paremmin pintaan.

Maku: Mukavan tukeva runko 12-vuotiaaksi. Suolaa, hedelmiä ja niitä kuuluisia pastilleja. Happamampi kuin muistin, mutta ei häiritsevästi.

Bowmore 12yo on toimiva peruspullote. Ei yritä mitään ihmeellistä, mutta esittelee kuitenkin järkevään hintaan, mistä Bowikassa on kyse. Näille voisi suoda enemmän arvostusta ja ehkä hakea pitkästä aikaa myös pullon ihan kaappiin asti. 12-vuotias maistui tällä kertaa sen verta hyvältä, että odotuksen 18-vuotiaan kanssa nousivat hiukan ennakoitua korkeammalle.

Bowmore 18yo 43%

Tuoksu: Todella happamia marjoja, hunajaa. Savu tuo marjojen täyttämään nenään kivaa likaista/tummaa meininkiä. 

Maku: Herukanlehtiä, happamia marjoja. Hunajaa. Ja niitä pastilleja. Kuin laittaisi herukan makuisen Mynthonin ja Tervaleijonan yhtä aikaa suuhun. Mukavan selkeäpiirteinen eikä makukaari mene sekavaksi missään vaiheessa.

Nikkanen heitti, että tästä löytyy hedelmäteen aromeja. Allekirjoitan tämän siinä mielessä, että erityisesti hento hunaja on tässä hyvin saman tyyppistä kuin teessä. Ihmeellistä kyllä, nenä oli tällä kertaa makua huomattavasti heikompi. Tykkäsin tällä kertaa 18-vuotiaan suutuntumasta todella paljon, mutta nenä oli jopa ällöttävän hapan ja makea. Viimeinen rasti enne jälkkäriä oli 15-vuotias Darkest.

Bowmore Darkest 15yo 43%

Tuoksu: Maitosuklaata, happamia marjoja ja vaniljaa. Suklainen makeus tasoittaa tämän pois 18-vuotiaan ällöttävästä makeudesta. Tykkään.

Maku: Alkaa maitosuklaalla, joka taittuu marjoiksi, pastilleiksi ja joka hennoiksi mausteiksi.

Darkestkin maittoi. Tänään ehkä 18-vuotias vei kuitenkin maun puolesta pokaalit kotiin. Sitten oli vielä oma sarja illan viimeiselle viskille. Toki Devils Caskin toinen inkarnaatio on myös hinnaltaa aivan eri sfääreissä.

Bowmore Devils Cask II 56,3%

Tuoksu: Jälleen happamia juttuja: marjoja ja hedelmiä. Lakattua puuta, kaakaomaista suklaata, tupakkaa. Vesilisällä myös Digestive-keksejä.

Maku: Menee ikeniin. Herukoita, pastilleja, mausteita, suolaa. Monitahoinen. Voltit takaavat sen kuuluisan synkän jynkytyksen pitkän keston. Tuntuu ettei katoa suusta niin millään. Huippu!

Paholaisentynnyri oli kyllä oiva oppitunti tynnyrin merkityksestä. Hyvä, aktiivinen sherrytynnyri ja 10 vuotta kypsytystä riittää uskomattomiin makumaailmoihin myös Taiwanin ulkopuolella. Painii eri sarjassa muiden kattauksen tuotteiden kanssa niin maultaan kuin hinnaltaankin. Hieno lopetus tastingille, joka itseasiassa antoi hyvän muistutuksen siitä, että perustuotteita ei pidä ylenkatsoa. Bowikalla on laadukas perusrange, jota on ilo maistella.

Viskimatkailua - Venetsia ja Frankfurtin lentokenttä

Olen nyt viettänyt kolme uutta vuotta putkeen ulkomailla. Viskiaddiktina ulkomaanmatkoilla parasta on tietysti pullojen metsästys. Salaiset päiväunet kioskin hyllyillä pölyttyvistä 80-luvun Macallaneista siivittivät minut uneen kun suuntana oli uutena vuotena Italia, viskinmetsästäjien salattu Eldorado. Valitettavasti kohdealue oli maksimaalisen huono viskinmetsästykseen. Venetsiassa käy vuosittain lähes 20 miljoonaa turistia kun kaupungin alkuperäisväestön määrä huitelee reilussa 50 000:ssa.

Google selvitti minulle, että Venetsian läheisyydestä löytyy yksi näistä kuuluisista #vainItaliassa kaupoista. Lion's Whisky on viskikauppa, jonka pulloista yli 90% on minun viskibudjettini ulottumattomissa. Yli 15 000 pullon kokoelmasta nettikauppaan pikku hiljaa ripoteltu tarjonta on huima. Lähtökohtaisesti vain nettikauppana toimiva liike avaa ovensa myös paikanpäällä, jos asiasta sopii etukäteen. Valitettavasti itselläni jäi tämä kokemus kokematta, sillä yhteensä yli 100 kilometrin matka ei neljän päivän lomalle oikein aikataulullisesti mahtunut: Bellinit, Tintoretot ja Tizianit piti keretä tyypittää rauhassa. Jos kuitenkin olette pohjoisemmassa Italiassa esimerkiksi autolla liikkeellä niin kannattaa anoa audienssia.

Lion's Whiskyn skippaamisen jälkeen en hirveästi viskin suhteen odottanut matkalta, mutta ajattelin pitää silmät auki. Heti ensimmäisenä päivänä Venetsian kapeita katuja tallatessa silmään osui mielenkiintoisen oloinen liike, jonka ikkunassa komeili Auchentoshaneita vanhoilla etiketeillä. Käsi ripaan ja katsastamaan tarjonta.

Paikallinen Alko.

Niiden kuuluisien löytöjen määritelmä on häilyvä, mutta suuni vääntyi hymyyn kun näin kaupan pienen, mutta mielenkiintoisen viskikokoelman: Riverstownin indieitä ja "bulkki" ob:tä 10 vuoden takaa. Tartuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja Bowmore-osasto näyttikin herkulliselta: Dusk, Dawn ja vanhan etiketin CS, Darkest, Mariner ja 17yo. Pikaisen soitto kotimaahan luotetulle Bowmore-keräilijälle paljasti, että hinnat mukailivat huutokauppahintoja. Itse osto-operaatio olikin mielenkiintoinen, sillä myyjä ja minä ymmärsimme toistemme puheesta numeraalit ja tuotemerkit. Tälläkin kielitaidoilla sain kuitenkin muutaman kympin kokonaishinnasta tingittyä ja kotiin lähtivät vanhat CS ja Darkest sekä Dawn.

Kaupan kohdalle osuminen heti alkureissusta oli onnellinen sattuma. Koko Venetsiasta en löytänyt muuta järkevää ostettavaa, saati toista alkoholikauppaa. Toki näissä kulttuurimaissa voi ostaa vaikka baarista pullon mukaan, mutta hyllyissä ei mitään mainitsemisen arvoista ollut. Pienessä mielessäni suunnittelin vielä lentokentältä Irish Coffee tarpeiden ostamista, mikä osoittautui virheeksi. Venetsian lentokenttää lienee maailman huonoin lentokenttä mihinkään shoppailuun viittaavaan. Helsinki-Vantaa on valovuoden edelle.

Onneksi kuitenkin paluulento meni Frankfurtin kautta ja bulkkitarpeeni saatiin tyydytettyä. Tullamore DEW 13,90€ litra. Kyllä kiitos! Koska tässä tuli niin selvää säästöä niin kehtasi napata vielä Laphroaigin travel retail 16yo juhlapullon ja aina yhtä maukasta Nikka from the Barrelia. Kyseinen viski on minun kirjoissani vuoden 2015 paras viskilöytö. Hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivoimainen. Lentokenttähinta oli puolen litran pönikälle 31,90€, joka on naurettava näin hyvästä viskistä.

Saalis.

Eiköhän noilla mehuilla saada uusi vuosi 2016 käyntiin. Ainakin Irish Coffee maistui mahtavalta pakkasta ihmetellessä viltin alla juotuna.

Laiturinnostohommia - Bowmore 15yo Laimrig

Olen koettanut aktiivisesti vaihdella omia pullonpohjiani samplejen muodossa pois ja hankkia samalla itselleni uutta juotavaa. Aina ei tarjolla mitään uutta ole, mutta kyllähän noita kuuluisia glen whatsoevereitä mielellään jo kertaalleen maisteltuihinkin viinaksiin vaihtelee. Tällä kertaa narautin auki samplen Bowmoren 15-vuotiasta Laimrigia. 54,1% alkoholia paljastavat samplen neljännen batchin tavaraksi.

Lasissani on laituri.

Laimrig tarkoittaa gaeliksi laituria. En tiedä onko kyseessä juuri sama rakennelma, joka toimittaa laiturin virkaa nykyisin Bowmoren tislaamon edustalla vai onko siellä muitakin "muinaisia kivilaitureita". Joka tapauksessa samalla vanhalla kaavalla mennään nimeämisen suhteen: silmät kiinni sanakirjasta etäisesti viskiin tai sen tekoympäristöön liittyvä sana ja käännetään se gaelille. Monesti käy mielessä, että säästäisi itsensä paljolta, jos ei ottaisi nimen etymologiasta selvää vaan vain joisi viskiä.

Onko tämä se Laimrig?

Bowmore 15yo Laimrig 54,1%

Tuoksu: Hapan. Ylikypsiä hedelmiä, ruohoa, pippuria, savua ja maitosuklaata.

Maku: Hämmentävän suklainen. Tai enemmänkin kaakaoinen. Yhdessä mausteiden kanssa tuo todella jouluisen fiiliksen. Happamuus tulee maussa nenää enemmän esille tuoden mukanaan jopa pihlajanmarjaan viittaavia nootteja. Isommalla haukulla ruohoiset nootit nostavat päätään. Pienellä haukulla joulua, isolla syksyä. Savu tuo lähinnä mukavaa, hiukan likaista runkoa viskiin. Volteistaan huolimatta helposti juotavaa. En lisäisi vettä.

Ryhdikäs, tumma ja voimakas viski. Sherryviimeistely ei jää huomaamatta. Isommalla haukulla esille tulleet kuolleet lehdet/kasvit toivat mieleen jopa Tomatinin tuotannon. Tämä on usealle viskinjuojalle hälyttävä merkki, mutta itselleni maistuu. Hintaluokassaan toimivaa kamaa ja painii samassa sarjassa Uigeadailin ja Lagan 16yo:n kanssa. Pitää joskus maistella näitä tarkemmin vierekkäin.

VYS-only - 12 Bowmorea

Vanhana kommunistina en ikinä katso pahalla, kun kapitalismin rattaisiin kapuloita heitellään, mutta kyllähän tuo alkoi vannetta kiristämään kun ilmoitus Norweigianin lakoista ilmestyi eetteriin. Syy tähän oli yksinkertainen, ensimmäinen Oulun ainoastaan Viskin ystävien seuran jäsenille tarkoitettu tasting oli vaakalaudalla. Hiljainen iltarukous ja kolme uhrattua neitsyttä myöhemmin kaikki kuitenkin järjestyi, ins Allah, kun lakko peruuntui viime hetkillä. Näin VYSsin suurmestari Jarkko Nikkanen pääsi olemaan nisäkäs, joka ei osaa lentää, mutta lentää silti, ja saapumaan Ouluun tastingia vetämään.

Illan kattauksena oli sama kuin muutama kuukausi takaperin Helsingissä. Tusina Bowmorea ja vielä muutama extra päälle. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että oululaiset polveutuvat suoraan tilhistä, joten Helsingin tapaan mitään ruokailua ei ollut tarvetta järjestää. Lisäksi perimätieto tietää kertoa, että harrastajat eivät viskistä humallu, joten tässäkin valossa kattaus oli järkevä ja hyvin mitoitettu.

Bowmore Black Rock 40%
Bowmore Gold Reef 43%
Bowmore 17yo White Sands 43%
Bowmore Surf Screen Printed Label
Bowmore 6yo Feis Ile 2006 57,4%
Bowmore 7yo Feis Ile 2007 57,1%
Bowmore 8yo Feis Ile 2008 57,4%
Bowmore 9yo Feis Ile 2009 57,1%
Bowmore 15yo Feis Ile 2012 55,4%
Bowmore Feis Ile 2013 56,5%
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 55,5% Cask 23
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 53,2% Cask 1215
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 54,1% Cask 961
Bowmore CS Screen Printed Label

Tasting täräytettiin käyntiin lyömällä nykyinen travel retail -sarja riviin. Black Rockin, Gold Reefin ja Whiste Sandsin tehtävänä oli muistuttaa makunystyröitä nyky-Bowmoren hienouksista ja vivahteista. Black Rock olikin nenään yllättävän lupaava: hapan, vegetaalinen ja taisi siellä jotain marjakiisseliäkin olla. Valitettavasti maku oli todella valju ja mitään sanomaton. Lyhyt ja raa'an oloinen. Reilu 30€ litralta tosin kertonee kaiken tarvittavan. Varsinkin nykyisillä markkinoilla.

Gold Reef ei suuri parannus Black Rockiin ollut. Hiukan pidempi jälkimaku ja tietty ryhdikkyys kuitenkin riitti vetämään näistä kahdesta pidemmän korren. Kolmikon ylivoimainen ykkönen oli 17-vuotias White Sands. Bowmoren 17-vuotiaat ovat ainakin ennen omaan suuhuni maistuneet ja tämä hiekkaversio on kuitenkin ilmeisesti vanhojen 17-vuotiaiden henkinen jatke. Terva, sitrukset, mallas ja mukavat parfyymiset nootit herättivät hymyä jo ennen maistoa. Suussa viski pysyi hyvin tasapainossa ja sitruksien, maltaiden ja pippurien leikki oli todella miellyttävää. Loppuun viski vielä kuivui hiukan jo herukkaan vivahtavasti. Ostaisin.

Tähän väliin Jarkko kaivoi repusti päivän ensimmäisen yllätyksen. Screen printed labelin Surf sai toimia siltana nykyisen travel retail -pullojen ja Feis Ile -setin välillä. Ja voi pojat nämä vanhat Bowikat toimii. Surfkin on todella yksinkertainen viski. Siitä ei napata kymmeniä erillaisia nootteja, eikä siitä taiota vedellä hirveämmin lisäaromeita. Mutta, kun ne perusasiat ovat kunnossa, ei mitään kikkailuja tarvitse. Makea, silti mahtavan suolainen. Herukkaa, laventelia ja jälkimaussa kuivaa turvetta. Kuiskaus menneisyydestä. Miellyttävä, mutta niin haikea.

Tämän jälkeen siirryttiin sitten festivaalitunnelmiin. Feis Ile -festivaaleille pullotettuja Bowikoita oli jonossa jopa kuusi. Neljä ensimmäistä näistä noudattivat seuraavaa kaavaa: Ikä on festivaalivuoden viimeinen numero (X), hinta X*10 ja pullotusmäärä X*100. Eli, ensimmäisenä maistoon päässyt Feis Ile 2006 oli 6-vuotias, maksoi 60£ ja niitä laskettiin myyntiin 600 kappaletta. Ensimmäinen bourbon-kypsytetty Feis Ile olikin aika tapaus. Useat pitivät tätä kattauksen top-3 viskinä, mutta omaan suuhun tämä ei oikein taittunut. Tosin, johtuen lähinnä siitä, että oli parempaakin tarjolla. Huono viski tämä ei missään nimessä ollut. Nenään se muistutti etäisesti riisipuuroa appelsiinihillolla. Suussa mukaan tuli vielä ripaus salmiakkia. Vedellä erilaiset keltaiset hedelmät pääsivät paremmin esille ja viskistä kuoriutui oikein menevä bourbon-kypsytetty Bowikka.

Tämän jälkeen ihmeteltiin Feis Ile 2007 -pullotetta, johon makua oli antanut 1st fill sherrytynnyri. Ja aikamoinen pommi se olikin! Monen mielestä tämä oli aivan liian makea ja sherryinen, mutta minulle kelpasi. Paras Feis Ile -pullote koko kattauksessa. Sitä kuuluisaa rusinavellin ja pyörän sisäkumin sekoitetta. Pekka Siitointa lainaten: siitä minä nautin.

Nautinto oli myös Feis Ile 2008. Limousinin alueen tammitynnyriin lyöty herkku olisi normaalisti päätynyt konjakin kypsytykseen, mutta nyt kävi näin. Ja hyvä että kävi. Tynnyri oli antanut viskiin mukavia suklaan sävytteisiä nootteja, kera mausteiden ja vahvan tammen. Kuitenkaan tynnyri ei ollut jyrännyt viskiä yli, vaan hyvin tasapainoisesta kaverista oli kyse. Mielestäni Feis Ileistä toiseksi paras.

Feis Ile 2009 oli sitten mielenkiintoisempi tapaus. Sen kantava idea oli ikään kuin yhdistää kolme edellistä Feis Ile pullotetta. Börbbä/sherry/viini -kypsytyksen saanutta Bowikkaa ei tule heti vastaan. Valitettavasti lopputulos oli aikamoinen sekametelisoppa, josta ei meinannut saada tolkkua. Viinikumeja ja kevyttä savua. Ja paljon muuta, josta ei ainakaan tuossa ajan hetkessä saanut kiinni. Tuntuu, että viski kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ei jatkoon.

Feis Ile 2012 palasi jälleen sherrykypsytysten maailmaan. Tällä kertaa mukana oli vähemmän rusinaa ja tuoksusta löytyi enemmän tuoreita tummia viinirypäleitä kuin niiden kuivatettuja versioita. Mausteet, vahva puu ja ylikypsät hedelmät pitivät rypäleille seuraa. Ei ollenkaan huono, mutta ei pärjännnyt vuoden 2007 sherrykypsytetylle versiolle.

Vuoden 2013 bourbon Feis Ile jäi valitettavasti pitämään joukon perää. Sinänsä toimivan bourbonille ominaisen makupaletin keskeltä oli löydettävissä ikäviä liimaan viittaavia sävyjä. Vedellä tämä tosin parani huomattavasti ja mukaan tuli ripaus pähkinää ja valkopippuria.

Pienen hengähdystauon jälkeen jatketiin hand filled -pullotteiden parissa. Näitä pulloja saa vain käymällä ne itse Bowmoren varastolla täyttämässä. Melkoisia harvinaisuuksia siis. Ensimmäisenä käsiteltiin tynnyri numero 23. Ensimmäisen täytön sherryä tämäkin, tottakai. Tynnyri oli jättänyt viskiin ripauksen tupakkaa, mausteita, rypäleitä ja jopa suklaata. Jälkimaussa esiin pääsevät turve ja salmiakki. Herkkua!

Tynnyri numero 1215 tarjosi myös sherryisiä elämyksiä. Tällä kertaa leikittiin kuitenkin paljon miedompien makujen parissa. Toi mieleen ortodoksisen ehtoollisviinin. Makea, tuoreen hedelmäinen, jopa marjainen. Pitkä jälkimaku ei kuivu niin rajusti kuin edellisessä vaan häipyy suusta huomattavasti makeampien noottien sävyttämänä. Huikea oli tämäkin. En osaisi laittaa näitä kahta järjestykseen.

Kuten yleensä, paras kannattaa jättää viimeiseksi. Huikean kattauksen päätti käsin tynnyristä numero 961 täytetty bourbon-Bowmore. Ja tässä oltiin ns. ytimessä. Selkeitä hedelmiä, banaania, päärynää, omenaa kera vaniljan ja vahvan pippurin. Huumaava nenä. Suussa liemi saa ripauksen tervaa ja salmiakkia kylkeen. Vesilisällä viski antoi vielä ripauksen yrttejä kielelle. Kyllä kelpasi!

Loppuun juotiin vielä screen printed label Bowmore CS:ää. Käsitykseni siitä, että synnyin 20 vuotta liian myöhään sai lisää pontta, sillä tämäkin oli huikea. Herukka on vaan liian hyvää. Illan toiseksi paras viski hand filled börbän jälkeen. Pitää katsastaa huutokaupat näiden varalle. Tahtoo oman.

Loppuun vielä muutama sana itse tilaisuudesta. St. Michaelin VYS-aktiivit ansaitsevat suuren kiitoksen lasien hankkimisesta paikalle. Harvalta olisi moista määrää laseja kotoa löytynyt. Toinen kiitos menköön Nikkasen Jarkolle. Viihdyttävä ja asiantunteva esittely antaa niin paljon enemmän kuin pelkät viskit. Kolmas taho, joka ansaitsee kiitoksen on lienee nimimerkki A-P, joka oli taustapiruna hankkimassa tastingia Ouluun. Suuri kiitos kaikille! Katsotaan, mitä rakkauden kesä 2015 tuo tullessaan ja hukutetaan murheet syksymmällä uudestaan. Peli on nyt auki.

Islayn matkakirja - kuvabonus

Glengoyne.

Yleisnäkymä tislaushuoneesta.

Lautalla maistui paikallinen.

Bunnan Warehouse.

Paps of Jura, eli tissit.

Paikallinen betonilähiö.

Herkku.

Hippi töissä.

Bowmoren Mashtun.

Bowmoren käymisastiat.

Ja saman tislaamon pannut.

Aamuinen Lagavulin.

Kielimuuri @ Kilchoman

Ei kylmä- vaan ihan perusfiltteri.

Keskellä ensimmäinen Octomore.

Insinööripornoa.

Aamukahvimaisemat.

Känniturismin huipentuma.

"Nehän on kuin lonkeroita."

Lapparilla oli savuiset tunnelmat.

Maker's Mark tynnyreiden kokoontumisajot.

Perintömailla.

Ongittiin juotavaa.

Artulla.

Reissun paras viski.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.