Glenfarclas 105 - Pioneeri ja klassikko

Skotlannin vanhin perheomisteinen tislaamo, maailman ensimmäinen tynnyrinvahvuinen single malt sekä hinta-laatusuhteeltaan yksi markkinoiden parhaita viskejä. Siinä tärkeimmät, mitä Glenfarclasin 105 -tisleestä tulisi tietää. Pioneeri ja klassikko.

Glenfarclasin tarina alkaa vuonna 1865. Grantin perheen perustama tislaamo on ollut historiansa aikana vain viisi vuotta Glenlivetin John Smithin omistuksessa, mutta muuten perheyritys on elänyt ja voinut hyvin meidän päiviimme asti. Sherrykypsytyksistään tunnettu tislaamo ei ole myöskään kaihtanut riskejä. Vuonna 1968, kun markkinat vielä epäilivät single malttien menestymismahdollisuuksia, Glenfarclas julkaisi ensimmäisenä tislaamona maailmassa tynnyrin vahvuisen single maltin, Glenfarclas 105:n. Pioneeristatusta nauttiva viski sai 2004 Malt Maniacsin Bang for your Buck -maininnan, joka myönnetään hinta-laatusuhteeltaan hyville viskeille. Ei siis mikään turha pulju ja tisle!

Tislaamona Glenfarclas on allekirjoittaneelle yksi rakkaimpia. 17-, 21- sekä 25-vuotiaat Glenfarclasin OB:t ovat yksiä parhaimpia viskejä, joita olen päässyt maistamaan. Lisäksi Glenfarclasin sherryskeneilyt ovat niitä harvoja viskejä, joista erotan niin sanotun distillery characterin, vaikka en osaa sitä sanoiksi pukeakaan. Jonain päivänä lupaan raapustaa jotain myös distillery characteriin liittyen!

Viski, jota tulee katsoa ylöspäin.

Tuoksu: Ruuti! Viski on kuin roomankynttilää haistelisi uuden vuoden yönä. Todella omalaatuinen ja miellyttävä. Ruudin alla ripaus jotain hedelmäisempää.

Maku: Ilman vettä todella ärhäkkä. Mielikuva ilotulitteista jatkuu myös maussa. Ruutia, hedelmiä, suutuntumaltaan hiukan lakkamainen. Vedellä taittuu huomattavasti kompleksisemmaksi ja miellyttävämmäksi, vaikka suosittelenkin kokeilemaan myös ilman. Ei turhaan kehuttu tapaus!

Glenfarclas ei ole mainettaan tuulesta temmannut. Todella voimakas kokemus pienellä rahallisella sijoituksella. Tämä tulee jäämään viskikaappini vakiasukiksi myös tulevaisuudessa. Mahtava tapaus! Olen myös ollut huomaavani viskin jakavan vahvasti mielipiteitä. Vieraille tarjotessa viski aiheuttaa joko ihastuneita huokailuja tai vaivautunutta hiljaisuutta. Ehdottomasti jatkoon.

Nuoruuden turpea Ardbeg Supernova

Ardbeg nauttii tislaamona kulttimainetta. Savuisen turpeisista viskeistään tunnetun tislaamon uutuudet viedään yleensä nopeasti käsistä, ja ne kiinnittävät ilmestyessään viskimaailman mielenkiinnon itseensä. Tislaamon suosio vetää puoleensa myös kaikenmaailman viskihipstereitä, mikä osaltaan nostaa hypen ja hinnat omaan galaksiinsa. Tällä kertaa testissä ei ole tislaamon uutuutta, Ardbeg Alligatoria, vaan muutaman vuoden vanhempi tuttavuus – Ardbeg Supernova. Maisteltu pullote on vuoden 2010 erää. Jos fläsh-helvetti ei aiheuta päänsärkyä, voi viskiin tutustua myös tislaamon omilta sivuilta.

Supernova mainostaa itseänsä erittäin turpeisena viskinä. Viskin turpeisuus määräytyy pitkälti mallastusvaiheessa käytetyn turvesavun määrästä. Turpeisia elementtejä voi viskiin eksyä myös esimerkiksi viskiin käytetystä vedestä. Turpeen määrää viskissä kuvaa mittayksikkö ppm eli parts per million. Tarkkaa ppm-arvoa ei Ardbeg tuotteelleen anna, mutta toteaa sen olevan ”yli 100”. On syytä olettaa, että lukemat pysyvät kuitenkin Bruichladdichin Octomorea pienempinä, sillä muuten mainoslause ”turpeisin Ardbeg koskaan” olisi varmasti muodossa ”turpeisin viski ikinä”.

Filtteröimätön ja värjäämätön Supernova (vas.)

Tuoksu: Savua, turvetta, sikaria ja vivahteita puhdistusaineista

Maku: Kuin tunkisi grillihiiltä suuhun. Sokeria, keksiä ja salmiakkia nousee pieninä juonteena jostain turpeen alta. Todella äärimmäinen kokemus!

Jälkimaku ei tunnu lähtevän suusta millään. Turve ikään kuin liimaantuu kitalakeen ja tunne ei meinaa lähteä vedelläkään. Vedestä puheen ollen tähän viskiin sitä voi lisäillä mielestäni ihan isän kädellä. Maku rauhoittuu huomattavasti, ja myös muita makuja on helpompi erottaa turpeen keskeltä. Vesi tekee viskistä myös paljon makeamman oloisen.

Supernova on hyvää, sitä en voi kieltää. Se on kuitenkin tynnyrivahvuutensa ja hillittömän turvemäärän vuoksi erittäin äärimmäinen tapaus. Tämän vuoksi suosittelen viskin maistamista ravintolasssa tai kaverilla ennen ostopäätöksen tekemistä. Hyvin samankaltaisen makuelämyksen tarjoaa tynnyrivahvuinen Lagavulinin 12-vuotias, jota pitäisin hinta-laatusuhteeltaan parempana viskinä. ”Nuoruuden turpeus” kuvaa terminä viskiä hyvin: Ideana mielenkiintoinen, mutta kerran maistettuaan tulee hiukan likainen olo.

Uisge 2012

Uisge 2012 -viskimessut on nyt takana ja allekirjoittaneella on samanlainen virne naamalla kuin viime vuoden jälkeen. Tapahtuma on loistava! Alla hiukan tunnelmointia perjantain vierailulta.

Tänä vuonna aikaa oli rajoitetummin johtuen matkaseurasta (naiset ovat pilanneet maailman). Ohjelmaan sisältyi yksi Master Class -maistelu sekä noin 3 tuntia hengailua itse messualueella. Tasting-tilaisuudeksi valikoitui aikataulusyistä Mark Wattin Duncan Taylor -setti. Sokkona valituksi tastingiksi seurueellamme kävi uskomaton tuuri. Mark Watt veti hienon tastingin erinomaisilla viskeillä. Itse messualueella en olisi ehkä jaksanut yhtä paljon keskittyä yksittäisiin juomiin, mikä olisi näiden tisleiden kohdalla ollut sääli. Duncan Taylor oli lyönyt Markin reppuun seuraavat toinen toistaan paremmat herkut:

Imperial Vintage 1995

Glen Moray Vintage 1986

Caol Ila Vintage 1981

Bunnahabhain Vintage 1979

Master Classin vaapukkamehun tarkemmat tiedot

Muistiinpanovälineet jätin tarkoituksella kotiin ja koetin nauttia tunnelmasta ja hyvästä viskistä. Muistikuvieni mukaan Glen Moray aiheutti suurimmat ”wau mikä liemi!” -reaktiot. Pitäydymme siis tässä mielipiteessä. Ensimmäiseksi Master Class -tastingiksi kokemus oli valtaisan positiivinen. Sääli, ettei aikaa liiennyt muihin tastingeihin osallistumiseen.

Itse messualueella viskejä oli tarjolla viime vuotiseen tapaan laajalla skaalalla. Aikataulun vuoksi tavoitteenani oli maistaa vähintään Thoria ja Alligatoria ja napata jotain erikoisempaa siihen väliin. Positiivisimpina uusina kokemuksina oli ensimmäinen new make -kokeilu Mackmyran Vit hundilla sekä ensikosketus japanilaiseen viskiin. Yamazaki 18yo jäikin päällimmäisenä mieleen koko messuista. Tätä tahtoo pullon kotiin ja äkkiä! Myös Yamazakia lasiin kaadellut japanilainen herrasmies osoittautui mukavaksi juttuseuraksi. Samoin ruotsalaisten ständillä tuli rupateltua niitä näitä ihan ajan kanssa. Muuten jutustelut tislaamojen väen kanssa jäi harmittavan vähäisiksi.

Pikavisiittinäkin Uisge 2012 saa minulta vähintään erinomaisen arvosanan! Jos jotain purinan aihetta pitäisi keksiä, niin näin hiukan selkävikaisena kaipaisi kunnon istumismahdollisuutta. Pilkkijakkara mukaan ensi kerralla? Alla listaus messualueella maistamistani viskeistä sekä kuvabonus:

Auchentoshan Vintage 1999 Wine Cask Matured 11yo

The Balvenie "port wood" 21yo

Ardbeg Alligator

Bruichladdich Sherry Classic Fusion

Highland Park Thor 16yo

Talisker 18 yo

Talisker 25 yo

Black Bull 12 yo

Yamazaki 18 yo

Mackmyra Brukswhisky

Mackmyra Vit Hund

Koetin Danielin Jaakolle lasillista yksimaltaista tarjota, mutta kaveri oli ihmeen jäyhällä päällä

P.S. Uisgen myötä jaksan ehkä näpytellä myös vanhoja tastingeja kuvineen blogiin ihmisten ihmeteltäväksi. Pysy viritettynä!