Pikanootti: Highland Park Valkyrie

Highland Park on ehkä kaikkein pahiten tarinallistamiseen hurahtanut skottitislaamo. Kun viikinkinimet ja skandinaavisten muinaismytologioiden jumalat on käyty läpi, mennään jälleen astetta syvemmälle.

Kukaan ei ole vielä syyttänyt tislaamoa kulttuurisesta omimisesta, mutta uusi Viking Legends -sarja vie tislaamon jälleen askeleen lähemmäksi somekohuja. Valkyrie, eli "valkki", avasi vuosi sitten sarjan, ja siihen pitäisi tänä vuonna tulla lisäys Valknutin muodossa. Ensi vuonna julkaistaan sarjan viimeinen osa nimeltään Valhalla.

Etiketit ja boksit on suunnitellu tanskalainen Jim Lyngvild. Hän on myös skandinaavisen mytologian asiantuntija ja kirjoittanut aiheesta muutaman opuksen. Ja on toki suoraan alenevassa polvessa viikinkien jälkeläinen. Luettelo yllättyneistä löytyy alta:

• Juha Mieto

Kas noin. Listan jälkeen itse viskin kimppuun.

Unohtu ottaa kuva, joten tässä Peter Arbon käsitys valkyriasta.

Highland Park Valkyrie, 45,9 %

Tuoksu: Maltainen ja makea. Appelsiinimarmeladia ja jouluisia mausteita. Tulee vähän joulutortut mieleen.

Maku: Tasapainoinen. Mallasta, suolaa ja sitruksia.

Ei suuri elämys, mutta jälleen kerran juotava perus single malt. Isolla haukulla makujen ollessa intensiivisempiä meni helteisenä kesäpäivänä tuopin kanssa kurkusta alas ilman ongelmia.

Hyödyllisiä linkkejä:

Valkyrien hehkutusta HP: sivuilla
Jim Lyngvildin bio HP:n sivuilla
Valkyrioiden innoittamaa musiikkia

Maisteluraportti: VYS ja huomisen klassiset sherrymonsterit

Viime viikolla nautittiin Oulussa viskiä otsikolla "VYS ja huomisen klassikot". Huomisen klassikoiden teemana oli tällä kertaa ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä kypsyneet skotlantilaiset single malt -viskit. Herkkua siis isolla H:lla!

Illan kattaus oli maistelujärjestyksessä seuraava:

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %
Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %
Glenrothes 19 yo, Whiskybroker, 1997/2016, 53,5 %
Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %
Miltonduff 22 yo, G&M, 1994/2016, 60,4 %
Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59, 2 %

Melkoinen kasa sherryhirviöitä ja suurin osa tynnyrivahvoja. Iso pelko tällaisessa tastingissa on, että viskien maut muuttuvat kakofoniaksi. Erottaako näin samasta puusta veisteltyjä viskejä edes toisistaan? Pelkoihin ja kysymyksiin saa parhaan vastauksen kokeilemalla. Varg Vikernesiä lainaten: Let's find out!

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %

Springbank 18 yo, Renegade Cask 003, 1995, 46 %

Tuoksu: Vahvaa tammisuutta, märkiä lehtiä, hauskaa rautaisuutta. Ripaus mentholia ja runsaasti kaakaota.

Maku: Märät lehdet muuttuvat enemmän ruohomaisiksi nooteiksi ja kaakao saa kylkeensä ripauksen chiliä. Tammi seästää ja pitää makumaailman mukavan tummana.

Ei paha alku! Suorastaan erinomainen. Springeri ei kyllä petä.

Seuraavaksi maisteltiin Glendronachia. Tislaamo keräsi aikoinaan kyseenalaista mainetta single cask -termin venyttämisestä, mutta se on ihan oman postauksensa paikka. Nyt mennään maku edellä.

Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %

Glendronach 23 yo, OB cask 443 1993/2016, 51,7 %

Tuoksu: Rusinaa, luumua ja muuta perinteistä sherrymörkökamaa. Rikki nousee jo nenään.

Maku: Yllättävä ruutisuus tuo rusinoille potkua. Vedellä tasoittuu ja esiin nousee suklaata ja kermatoffeeta.

Ei pahaa tämäkään. Vahva rusinaisuus vie tynnyriarvaukseni PX:n suuntaan. Suunmyötäistä.

Glenrothes 19 yo, Whiskybroker, 1997/2016, 53,5 %

Tuoksu: Nyt on makeaa tammea! Tasapainoisen ja kompleksisen oloinen. Ensimmäinen mielleyhtymä tuoksusta on piparkakkutalo.

Maku: Hyvät tanniinit (ottaa poskeen), tasapainoinen ja jännittävä. Piparkakut saavat vesilisällä makukirjoon kaverikseen kevyttä ruohoisuutta ja suklaata.

Whiskybroker on vähemmän tunnettu pullottaja, mutta skenepiireissä nauttii suurta arvostusta. Eikä suotta. Jälleen erinomaista tavaraa.

Seuraavaksi maisteltiin kaksikko, jota kaikki ovat varmaan tietämättään juoneet. Ballantinesin blendeihin tavaraa puskevat Glenburgie ja Miltonduff eivät sellaisinaan löydy joka harrastajan kaapista. Se ei tarkoita, etteikö nämä toimisi myös single maltteina.

Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %

Glenburgie 21 yo, G&M, 1995/2016, 57, 9 %

Tuoksu: Nyt on rikkiä ja ruutia. Kunnon Thunder King -viski!

Maku: Ruutisuus saa kaverikseen tiukkaa pippurisuutta joka vedellä vielä korostuu. Tässäkin vesilisällä jotain ruohoista. Vahva tammisuus pistää hymyilyttämään.

Miltonduff 22 yo, G&M, 1994/2016, 60,4 %

Tuoksu: Nyt on prosentit niin tapissa, että pitää aukoa nenä vedellä. Veden kanssa todella mahtava hunajaisuus. Vahakynttilää, raikasta yrttisyyttä, huonekalulakkaa ja pippuria.

Maku: Yrtit tarkentuvat johonkin piparmintun tapaiseen. Huonekalulakka ja hunajaiset vahakynttilät tuovat mieleen ortodoksiset kirkot.

Hyvinhän ne toimi! Miltonduff oli itseasiassa oma suosikkini koko kattauksesta. Hunajaisuus toimi perinteisten sherrynoottien kanssa loistavasti.

Viimeiseksi jätetty Highland Park on jännä tapaus. Minä väitän, että Highland Park opetti suomalaiset viskiharrastajat menemään sekaisin sherryviskeistä. Alkon verkkokauppasekoilut, käsiin räjähtäneet hinnat huutokaupoissa ja yleinen heikon saatavuuden aiheuttama hype sai suomalaiset harrastajat isossa kuvassa katsomaan viskimaailmassa myös savuisten viskien ulkopuolelle.

Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59,2 %

Highland Park 12 yo, SMWS&VYS, 2002/2016, 59,2 %

Tuoksu: Edellisten jälkeen vienoa savuisuutta ei voi olla huomaamatta. Tammea, marjaa ja märkää sammalta.

Maku: Marjat ja turve muodostavat sen kuuluisan yskänpastillin. Tervaa ja tanniineja.

Highland Parkin Smws & VYS on loistava viski, joka tervaisuudessaan sopi päättäämään juuri Oulun VYS-tastingin täydellisesti. Samalla se oli mielestäni kattauksen heikoin viski, joka kertoo enemmän kattauksesta kuin HP:stä.

Etukäteen pelkäsin, että viskit sekoittuisivat toisiinsa, mutta tämä pelko oli kyllä turha. Kaakaossa, kuivatuissa hedelmissä, ruohossa, toffeessa ja pippurissa on monia sävyjä. Kaikki viskit tarjosivat ainutkertaisia makuja ja kertaakaan ei pelottanut, että lasit menisivät sekaisin.

Kiitokset kanssamaistelijoille ja hienoa, että paikalla oli myös uusia vyssiläisiä. Seuraava VYS-tasting on Oulussa toivottavasti jo tämän kuun loppupuolella. Pikkulinnut lauloivat, että mailiaan kannattaa alkaa jo tarkkailemaan.

***

Kaikille oululaisille vielä muistutuksena, että facebookista löytyy ryhmä "Oulun Seudun Viskiharrastajat". Käykää liittymässä. Samalla voi myös tykätä sivusta Just Peat It ja ihmetellä, miltä maistuu Clynelish, kun siihen lisätään piimää.

Sonnisaari ja Maistila sydän viski

Pari viikkoa sitten tapahtui Oulussa kummia. Paikalliset panimot, Sonnisaari ja Maistila, pistivät pystyyn kaksipäiväiset kinkerit, jossa pääosassa oli oluen lisäksi viski. Kaksi iltaa, kaksi panimoa, kaksi baaria ja kaksi iltaa viski-olut -tastingeja Nikkasen Jarkon ja panimon tyyppien johdolla. Oli aika alkoholisoitua.

Viskin ja oluen yhdistäminen tuli itselle tutuksi Tullamore Dewin Dew&Brew -tastingissa viime syksynä. Noin lähtökohtaisesti olen yrittänyt pitää nämä kaksi maltaista serkusta toisista erillään, mutta tuo tasting avasi hiukan ideaa ja ei se ihan tuhoon tuomittu ole. Nikkasen mukaan molempien iltojen kattaukset oli huolella suunniteltu ja valittu oluiden kavereiksi mahdollisimman hyvin yhteensopivat viskit Edringtonin valikoimista. Ehkäpä tällainen hiotumpi konsepti aukaisisi makuparia paremmin?

Urakka aloitettiin Sonnisaaresta ja Oluthuone Leskisestä. Illan kattaus oli seuraava:

Sonnisaari Pils + Maker's Mark
Sonnisaari Stout + Macallan Sherry Oak 12yo
Sonnisaari Humalaja + Laphroaig 10yo
Sonnisaari Juomahammas (sherryversio) + Highland Park 12yo

Sinänsä huonoa tuuria, että ensimmäiseksi pariksi valikoitui kahden illan pareista ainoa, josta en pitänyt. Pilssin ja bourbonin yhdistelmä vei mielestäni Pilssin hienon raikkauden pois ja korosti humalaa tekemällä yhdistelmästä suorastaan kauhean. Ja Sonnisaaren Pils on mielestäni yksi parhaita maitokauppaoluita tällä hetkellä. Mielenkiintoisen huomiona lähes kaikissa pareissa viski korosti oluen humalaisuutta.

Muut parit maittoivat huomattavasti enemmän. Macallanin ja stoutin liitto nousi ehkä omaksi suosikikseni. Tyylikäs sherryisyys toi maitokauppastouttiin puhtia ja stoutin paahteisuus toimi ylikypsien hedelmänoottien kanssa loistavasti. Illan hämmentävin kokemus oli Lapparin kymppi ja Humalaja. Ipa taittoi savupommista savun lähes nollaan, joka oli todella outo kokemus. Kannattaa kokeilla!

Viimeiseksi jätetty Juomahampaan sherrylastuilla ryyditetty versio oli panimon kädenojennus paikalle saapuneille harrastajille, sillä olutta ei tätä ennen ole ollut saatavilla missään. Huikea olut, jota pitää saada lisää. Eikä se HP:n kanssakaan pahaa ollut.

Seuraavana iltana saatiin jälleen nauttia Nikkasesta, mutta panimo ja paikka vaihtuivat Maistilaan ja Pub Roosteriin. Kattaus näytti seuraavalta:

Maistila Erämaan tietäjä + Jim Beam Rye
Maistila Moood + The Famous Grouse Smoky Black
Maistila Jälkipeli + Macallan 12yo Fine Oak
Maistila Portieeri + Laphroaig QC

Tällä kertaa parituksissa ei tullut mielestäni yhtään selkeää hutia Pilssin ja Maker's Markin hengessä. Maistilan oluet ovat keskimäärin huomattavasti hennommin (joku sanoisi tasapainoisemmin) humaloituja kuin Sonnisaaren tuotokset, joten näissä viski ei nostanut yhtä vahvasti humalaa esille ja viski keskusteli enemmän mallaspohjan kanssa. Tämä sopi ainakin omille makunystyröilleni mainiosti. Setistä jäivät parhaiten mieleen Erämaantietäjä yhdistettynä Jim Beamin ruisversioon ja Moood ja Smoky Black, mutta eipä näistä mikään heikko ollut. Ja mikä tärkeintä, mielenperukoille jäi kummittelemaan konseptin jatkamisesta. Miten nämä toimisivat oman viskikaapin sisällön kanssa? Kivaahan näillä on läträillä!

Kiitokset kaikille osapuolille ja toivottavasti näitä saadaan pian lisää. Kerrottakoon sen verran, että paikallisia panimotuotteita saa 8.4. Otto K:n patiolta kun kevään ensimmäinen Popup Beer Fest polkaistaan käyntiin. Ja Maikkelissa on kuulema The Glenlivetiä ensi tiistaina. Nam!

Teerenpelistä mysteeri viisikkoon - Suomalaisen Viskin Päivä vol. 2

Perjantaina oli tarkoitus ottaa takaisin "Suomalaisen viskin päivänä" sattuneet vääryydet ja maistella Suomen ykköstislaamon tuotteita. Teerenpeli julkaisi itseasiassa 6.6. yhdessä Viskin Ystävien Seuran kanssa seuran 4-vuotis juhlapullotteen, joka oli kaavailtu tastingin päätähdeksi muutaman muun Teerenpelin kera. Kaikki ei kuitenkaan mene aina suunnitelmien mukaan. Tällä kertaa eivät sentään pullot särkyneet, mutta Alko ei saanut hankittua Teerenpeliä ajoissa Ouluun (tymä Alko, tymä VYS).

Kun tämä valitettava tapahtuma oli tiedostettu tasting-porukan kesken, piti tehdä päätöksiä. Pitäisikö juoda Teerenpeliä ilman uutukaista vai keksiä jotain muuta? Päädyimme keksimään jotain muuta ja juoda Teerenpelit sellaisena kattauksena kuin ne olivat alun perin suunniteltu. Tämä "jotain muuta" tarkoitti sokkotastingia illan isännän kaapista. Suurena portkypsytysten ja Springbankin fanina tunnettu isäntä suuntasi siis virne naamallaan kohti viskikaappia ja extempore sokkotasting laitettiin käyntiin.

Mysteerit 1 & 2

Ensimmäiset kaksi viskiä olivat väreiltään hentoja, mutta nenä kertoi, että mistään höpöhöpöstä ei ollut kyse. Ensimmäisen kukkaiset ja hennot tuoksut veivät ensin Speysidelle, mutta tietty vahamaisuus ja "kovuus" jälkimaussa vei ajatukset Highlandiin. Jälkimaun pippurisuus vei myös ajatuksia muihin maisemiin. Bourbonhogissa kypsytelty Glenmorangie / Clynelish?

Mysteeri kaksi oli saanut ensimmäistä enemmän tynnyriä osakseen ja mukava tammisuus tervehti nenää. Maussa mahtavaa yrttisyyttä ja maltaista makeutta. Pehmeä ja selkeän kypsynyt tapaus. Todella hyvää! Speysideri tai highlanderi, mutta mikä? Oma veikkaukseni osui Tomatiniin. Kun olimme luetelleet noin 15 Speysiden tislaamoa putkeen ilman tulosta, toi isäntä pullot pöytään. Alla oikeat vastaukset.

Mysteeri 1.

Mysteeri 2.

Rehellisesti en olisi koskaan arvannut näitä. En edes tiennyt näiden tislaamojen olemassaolosta. Sokkona nämä molemmat olivat kuitenkin todella hyviä. Glenburgie yrttisyydessään jopa loistava! Jotakin skottilaisesti viskiteollisuudesta kertoo se, että kun tarkistelin tislaamojen profiileja netistä, kävi ilmi, että molemmat ovat kapasiteeteiltaan valtavia teollisuuslaitoksia. Reilun neljän miljoonan litran tuotannollaan nämä ovat esimerkiksi noin neljä kertaa Ardbegiä suurempia. Ja mihin tämä viski menee? Vastaus on Ballantines.

Mysteeri 3

Seuraavaksi otettiin lasiin vain yksi mysteeri. Tällä kertaa kyseessä oli jotain hyvin sherryistä ja likaista. Kumia, ylikypsiä hedelmiä. Maussa myös turve hyökkäsi silmille ja sherryiset nootit muuttuivat punaisiksi marjoiksi. Tämä sai epäilemään myös port-kypsytystä. Alkoholiprosentit eivät pomppineet esille, joten kyseessä lienee 40-46% liemi. Turvenootit olivat jotenkin outoja ja veivät pois Islaylta ja saivat aavistelemaan isännän lempitislaamoa. Longrowiahan tämän on pakko olla?

Mysteeri 3.

No melkein osuttiin oikeaan! Ja toisaalta ei sinne päinkään. Yllättävän likaiseksi ovat tämän 13yo Greenin taikoneet. Hyvää oli tämäkin. Ostaisin.

Mysteerit 4 & 5

Viimeiset kaksi viskiä saivat isännältä jo vinkkejä. Kyseessä olivat kuulema kattauksen nuorimmat ja alkoholiprosenteiltaan kovimmat viskit. Ensimmäisen kaveri teki alkoholin läsnäolon selväksi. Alkoholilla kyllästettyjä erittäin happamia marjoja. Sherryä taas kypsytyksessä? Maussa huonekalulakkaa, kumia ja marjoja. Alkoholinen ja yksioikoinen. Ei mitään hajua tislaamosta. Jokin Glenfarclasin CS nasu?

Toinen mysteeri tarjosi mukavan tammisia nootteja, mutta yleisilme oli jotenkin tunkkainen ja pölyinen. Mausteita, suolaa löytyi myös, mutta tunkkainen alkoholisuus häiritsi tässäkin. Jätti suuhun kivan kalvomaisen tunteen, eli hyvinkin pureksittava. Koetin läträtä molempiin reilusti vettä, mutta kun näin pullot niin totesin, että olisi pitänyt lisäillä vielä reilummalla kädellä. Nimittäin muutaman lisäpillillisen jälkeen tämän olisi tunnistanut.

Mysteeri 4.

Mysteeri 5.

Ensimmäisenä siis HP:n Ruotsiin pullottama CS nasu. Kukaan raadista ei päässyt edes lähelle. Ja ei tästä HP:tä löydetty edes pullon paljastuksen jälkeen. Kattauksen heikompaa päätä. Hiukan positiivisempia nootteja tästä voi lukaista vaikka Viskikonttorista.

Viimeinen viski jäi hävettämään. Lempitislaamoni Clynelish. Kun tämän tiesi Clyneksi ja holvasi sitä vettä oikein kunnolla, niin voltit taittuivat herkulliseen vahamaiseen suutuntumaan, jota rakastan. Tässä tapauksessa kävi perinteiset, ja on todettava, että sokkotasting pilasi hyvän viskin. Ylianalysointi vie fokuksen pois itse viskistä. Sokkomaistelut jätettiin tämän illan osalta tähän.

Loppuun vielä illan isännän pyynnöstä osittainen synninpäästö eräälle tuotteelle.

Haukuin aikoinani kuvan MoSsin Glengoynen lyttyyn, koska se maistui kananmunapierulta. Kuuleman mukaan viski oli pullossa rauhoittunut ja ei enää niin ärhäkkäästi rikkiä tarjonnut. Ja kyllä, pierut olivat kadonneet, mutta ei tästä minun suosikkiani silti saa. Tynnyri on tämän viskin jyrännyt. Tanniinit hyökkäävät ikeniin niin voimalla, että ei voi sanoa muuta kuin, että tämä jos mikä "ottaa poskeen". Todettakoon, että olin tällä kertaa mielipiteineni yksin.

Taistelutoverit ilman Vat 69:ää

Jo antiikin olympialaisissa tärkeimpiin lajeihin kuului paini. Voimainmittelöt eri keinoja käyttäen ovatkin kulttuurimme peruspilareita. Koska Fight Clubin ensimmäinen sääntö on, että siitä ei saa puhua, pitää voimia koetella muilla osa-alueilla. Kuusi viskiä ja kaksi viskidrinkkiä pääsivätkin mittelemään toisiaan vastaan viiden arvovaltaisen tuomarin läsnäollessa. 1, 2, 3 FIGHT!

Ensimmäisenä kehään nousivat Leif Eerikin poeka Orkneyltä ja etelän vetelä Speysideltä: Longmorn 16yo. Sarjana travel retail -pullotteet.

Highland Park Leif Eriksson 40%

Tuoksu: Omenia ja päärynöitä parfyymiseen maltaaseen kiedottuna. Itseasiassa todella miellyttävä. Aivan pieni ripaus turvetta jossain kaiken takana.

Maku: Mallas ja tietty parfyymisyys jaksaa makuunkin asti, mutta onhan tämä ohut ja jotenkin laimea kielenpäällä.

Longmorn 16yo 48%

Tuoksu: Ehdottomasti tummempi meno. Hedelmiä ja suklaata, jotka tuovat mieleen sen kuuluisan Julia-karamellin. Mallasta ja puuta.

Maku: Makeita trooppisia hedelmiä, jos pitäisi jotain sanoa niin ananas. Puuta. Taittuu lopussa kivoiksi mausteiksi. Ainakin vanilja on selkeästi esillä.

Tämä oli paha. Longmorn oli ehdottomasti tasapainoisempi ja nenä vastasi suumeininkiä paremmin. Tällä kertaa kuitenkin Leiffin kukkaiset nootit vetivät voiton kotiin pelkällä nenällä. Tästä voisi päätellä, että nautin viskeistäni enemmän nenällä kuin kielellä. Leif itseasiassa positiivinen esitys sillä näitä HP:n travel retail -pulloja ei ole maailmalla mitenkään hirveästi kehuttu. Tuomariäänet menivät 3-2 Leifille.

Sitten hypättiinkin asian ytimeen ja Islaylle. Toisessa kulmassa hanskojaan heilutteli viski, jolle on lähes jokaisella suomalaisella viskiharrastajalla eriskoispaikka sydämessä: Lagavulin 16yo. Haastajan virkaa toimitti Laphroaigin 18-vuotias, eli painoluokatkin osuivat sopivasti kohdilleen.

Laphroaig 18yo 48%

Tuoksu: Mallasta, vaniljaa, vahva mentholi ja jotain kukkaista on täälläkin. Kuivaa savua ja keltaisia hedelmiä. Todella tyylikäs!

Maku: Ah, se tervaleijona! Ja mallasta. Jollain tavalla "likaisen puhdas": löytyy hiukan öljyä ja autotallin lattiaa, mutta maut on järjestyksessä ja tasapainossa.

Lagavulin 16yo 43%

Tuoksu: Nyt on jotenkin kiinni tämä viski. Happamia marjoja, ja paljon. Maatuneita lehtiä. Puuta. Syksyinen fiilis!

Maku: Nenä hiukan pelotti, mutta suu on tuttu ja turvallinen. Ripaus suolaa, hyvin maanläheistä turvetta ja mausteita. Tuhti!

Niin siinä kävi, että Laphroaig 18yo vei nykyistä Lagan 16-vuotiasta kuin märkää rättiä. Vielä selvittiin loppuun asti ilman pyyhkeen heittämistä kehiin, mutta tuomariäänet kertovat tylyä kieltään: 4-1 Lapparille. Teknistä ylivoimaa, kuin Mayweather vs. Pacquiao.

Tässä vaiheessa lavalle asteli kutsumaton vieras. Repusta kaivettiin minin verran vanhaa Lagavulinin 16-vuotiasta. Tarkkaa pullotusikää tälle minille ei saatu kaivettua, mutta kyseessä kuitenkin ns. White Horse kamaa. Malt Madnessin avustuksella ajoitin minin pullotuksen välille 1991-1999. Saa korjata.

Lagavulin 16yo (pullotettu 1990-luvulla) 43%

Tuoksu: Taivas. Todella moniulotteinen kypsien hedelmien, salmiakin, nahkan, maltaan ja mausteiden yhteenliittymä. 6/5

Maku: Tuhti ja pureksittava suutuntuma. Tyylikästä tammea, turvekin nousee esille. Koko maustekaappi on koolla. Luumua.

Nyt on pakko sanoa se valitettava fraasi: ennen oli kunnollista. Illan paras viski, vaikka 5cl ministä ei viidelle miehelle hirveästi irronnut. Mini oli kuulema lähtenyt reilulla kympillä auctionista. Pitäkää silmät auki!

Kun mestari oli käynyt areenalla hakemassa omansa pois, oli aika palata taas normaaliin päiväjärjestykseen ja marssittaa raskassarjalaiset lavalle. Ardbeg "Uikutus" Uigeadail ja Laphroaig 10yo CS Batch 6. Artun lempinimi tulee muuten siitä äänestä, joka ihmisestä aamulla pääsee kun on Uigeadailia liikaa nauttinut.

Ardbeg Uigeadail 54,2%

Tuoksu: Makeita luumuja. jopa sokeria. Vedellä aukeaa myös maltainen puoli, turve nousee paremmin esille ja kaiken keskellä on ripaus jotain maustekakkuakin. Ei paha.

Maku: Hmm, nyt ei oikein. Sekametelisoppa, josta juuri ja juuri saa poimittua luumut ja turpeen. Lopussa miellyttävää mausteisuutta.

Laphroaig 10yo CS batch 6 58%

Tuoksu: Salmiakkia, sokeria, mallasta. Vedellä aukeaa kivasti vegetaaleja.

Maku: Salmiakki ja sokeri kietoutuu tervaleijoniksi, joita kyydittää savustettu kala, mallas ja kuiva turve,

Tässä erässä lensi jo pyyhe kehään. Lappari vei kuin Rocky Ivan Dragoa. Tuomariäänet 5-0 ja tämän pienen otannan perusteella Islayn viskivaltikka on tällä hetkellä Laphroaigilla.

Sitten siirryttiin ikään kuin nyrkkeilystä show-painiin ja otettiin kehään kaksi viskidrinkkiä. Ensimmäisenä kehään asteli legendaarinen Whisky Sour. Illan isännän resepti oli seuraava:

Whisky Sour Höyhtyä-tyyliin

4cl Jim Beamiä
4cl Sitruunamehua (huom. pitää puristaa kuulema itse sitruunoista)
2cl Sokerilientä
Puolikas kananmunan valkuainen
Tarvittava määrä Angostuuraa

Jäiden kanssa shakeriin ja ravistellaan se 30 sekuntia. Pari jäätä myös tarjoilulasiin ja juomaan!

Tottunut munankäsittelijä.

Whisky Souria pääsi haastamaan Kentucky Mule, joka on perinteinen inkivääriolutpohjainen limudrinkki. Helppo tehdä, helppo juoda:

Kentucky Mule

4cl Jim Beamiä
1/4 Lime
Inkivääriolutta

Limen viipale puristetaan lasiin, sotketaan sillä lasin reunat ja heitetään lasinpohjalle jäiden kanssa. Jimppaa perään ja päälle maun mukaan inkivääriolutta.Tähänkin voi kuulema heittää Angostuuraa perään.

Näistä kahdesta itselle maistui paremmin Whisky Sour, jossa viskin ainesosana vielä sentään erotti. Ja rakenne on todella miellyttävä (tähän vapaavalintainen vitsi siitä, kuinka mukavalta muna tuntuu suussa). Muuli maistui limellä maustetulta limpparilta. Yhtäkaikki, hyviä olivat molemmat ja menevät päähän kuin Lidlin muovipussi. Illan isäntä oli tilannut lavan inkivääriolutta ja 10 litraa Jim Beamia ettei lopu drinkkitarpeet kesken. Teen ehkä itse saman. Tuomariäänet 3-2 Kentucky Mulelle.

***

Loppuun pieni mainospätkä. Facebookkiin on perustettu Oulun Seudun Viskiharrastajat -sivu, jonka tarkoituksena on tiedottaa Oulun viskitapahtumista, jakaa kokemuksia ja verkostoitua muiden viskinjuojien kanssa. Jos olet a) Oulun seudulta b) juot viskiä, niin mene heti liittymään. Samalla voit muuten tykätä myös Just Peat It! -sivustosta. Kätevää!

Riekkoviskejä St. Michaelissa

Viime viikolla maisteltiin St. Michaelissa Jarkko Nikkasen johdolla The Famous Grouse -blendejä. Meno oli kuin Pate Mustajärven keikalla ja illan kattaus oli seuraavanlainen:

Famous Grouse
Naked Grouse
Black Grouse
Famous Grouse 16yo
Famous 40yo

Alkuun Nikkanen kävi läpi hiukan blendien historiaa ja niiden tärkeyttä viskiteollisuudelle. Itse kanalintuviskistäkin riitti tarinaa. Famous Grouse on Edrington Groupin blendiperhe ja todellinen työhevonen, vaikka lintu onkin. Mallasviskikomponenttien kanssa ei siis hirveää salapoliisityötä tarvitse tehdä, toisin kuin vaikkapa Diageon blendeissä. Yhtiöllä on omistuksessaan neljä mallasviskitislaamoa, Highland Park, Macallan, Glenrothes ja Glenturret. Viimeisimmän tiloista löytyy myös brändin "The Famous Grouse Experience" -nimellä kulkeva vierailukeskushässäkkä. Tämä tietysti kissaihmisenä syö miestä, sillä riekon sijaan Glenturretin pihalla pitäisi keskittyä kissoihin. I support Towser!

Ensimmäisenä maisteltiin sitä ihan perinteistä riekkoviskiä.

The Famous Grouse

Tuoksu: New makea, liimaa, taikinaa, toffeista makeutta.

Maku: Makeaa, palanutta sokeria. Viinaa. Tulee jallu mieleen. Vetinen ja laiha.

Ei se Famous Grouse nyt oikein. Särmikäs ja viinainen blendi. Seuraavana maisteltu Naked Grouse herätti hiukan enemmän innostusta, sillä se oli kuuleman mukaan marinoitu 1st fill sherry-tynskässä.

The Naked Grouse

Tuoksu: Rusinaa ja punaisia marjoja. Alkoholi puskee läpi tästäkin. Yksiulotteinen, mutta yllättävän tasapainoisen oloinen.

Maku: Nahkaa, viinimäistä makeutta, marjoja. Lopussa pääsee viina pintaan, mutta paljon Famous Grousea miellyttävämpi kokemus,

Seuraavana lasiin pääsi 2007 pohjoismaiden markkinoita silmälläpitäen lanseerattu Black Grouse. Edringtonilla ei varsinaista turveviskiä tislaavaa tislaamoa portfoliosta löydy, joten pikkulinnut ovat kertoneet, että savukomponentit on ostettu Islaylta ja jatkettu omilla jyvä- ja mallasviskeillä. Nikkasen mukaan asiaan on tulossa muutos ja Glenturretilla on pannut pöhisseet jo muutaman vuoden ulos turveviskiä juuri Black Grousea varten. Toivottavasti näitä päätyy yksimaltaisenakin pulloon!

The Black Grouse

Tuoksu: Turvesavua, new makea ja grillihiiltä. Aika liuotinta tämäkin on.

Maku: Terävä, vetinen ja jotenkin nahkainen. Vetiseen runkoon liimattu turvesavu ei ole minun juttu. Ei jatkoon.

Sitten päästiin jännän äärelle. Ikämerkityt 16- ja 40-vuotiaat toivat tastingin päätökseen. 16-vuotias on niin sanottu double matured blend ja on saanut osakseen rakkautta niin ensitäytön sherry- kuin bourbon-tynnyreiltä. 40-vuotias on puolestaan brändin lippulaivapullote. Nelinumeroinen hintalappu pitää huolen siitä, että tällaista blended malttia ei joka päivään vastaan kävele.

The Famous Grouse 16yo

Tuoksu: Tamminen ja mineraalinen. Viljalti mausteita. Silti jotenkin nuoren ja raa'an oloinen.

Maku: Keltaisia hedelmiä, mukavasti puuta, tässäkin nahkaa. Silti rungoltaan ärsyttävän vetinen vaikak sinänsä paketti on tasapainossa.

The Famous Grouse 40yo

Tuoksu: Nyt ollaan aivan eri aineiden kanssa tekemisissä. Todella huumaavan monipuolinen ja miellyttävä tuoksu. Mansikkajäätelöä, mentholia, ripaus tammea, yrttejä, kukkia (se kanerva) ja reippaan parfyyminen. Nyt vetää hiljaiseksi. Eihän tätä uskalla maistaa?

Maku: Sama tykitys jatkuu. Maku lunastaa todella hyvin nenän antamia lupauksia. Lopussa taittuu hiukan happamen puolelle. Ehkä kuitenkin enemmän tuoksutteluviski?

Huh, olipa se päätös tastingille. Tämän takia viskiä harrastetaan. Muusta kattauksesta näin jälkeen päin jäi parhaiten mieleen Naked Grouse, jonka kepeä sherryisyys oli miellyttävää.

Viskiseikkailut jatkuvat ensi lauantaina kun suuntaan Islayn saarelle kera kameran ja läppärin. Liverapoa siis luvassa!

Highland Park Dark Origins - kertomuksia Magnus Eunsonista

Highland Parkin NAS-uutuus kantaa nimeä Dark Origins. Nimen alkuperä on tislaamon tapojen mukaisesti vähintäänkin korkealentoinen. Tislaamon oletettu perustaja Magnus Eunson ja häneen liittyvät tarinat ovat julkaisun kantava voima. Koko tarina Eunsonin seikkailusta kannattaa käydä lukemassa, jos Valvira suo, Highland Parkin omilta sivuilta, joihin pääset käsiksi painamalla tästä.

Niille, jotka eivät jaksa lontoota tavata, tiivistetään tarina pariin virkkeeseen. Eunsonilla ei ollut niin sanotusti puhtaat jauhot (tai tässä tapauksessa maltaat) pussissa. Salakuljetuksella ja laittomalla tislaustoiminnalla on siis luotu myös yhden aikamme tunnetuimman viskibrändin perustukset. Markkinointiosaston antama kuva kaverista tuo mieleen perinteiset veijaritarinat ja "hyvät" rosvot: Britteinsaarilla Robin Hood, meillä Suomessa ensimmäisenä tulee mieleen Lapin kairojen legenda Mosku. Moskun tarina olisikin muuten hedelmällinen markkinointipohja jollekin suomalaiselle mallasjohdannaiselle tislaustuotteelle. Idean kuulitte sitten ensimmäisen kerran minulta. Mosku-vodkaa tosin taitaa jo olla.

Highland Park Dark Origins 46,8%

Tuoksu: Marjaa, nahkaa, ehkä jopa sitä kuuluisaa kanervaa. Tulee jollain tapaa Edradourin port/sherry -kokeilut mieleen. Vedellä marjat muuttuvat enemmän etelän hedelmien suuntaa: banaania, jopa persikkaa.

Maku: Mukavaa kuivaa turpeisuutta makeisiin hedelmiin yhdistettynä. Ilman vettä kuitenkin aika tunkkaisen oloinen. Vesilisällä aukeaa huomattavasti ja antaa jopa tuhkaisia nuotteja kera hedelmien ja mausteiden, jotka allekirjoittanutta miellyttävät.

Kaksijakoinen kokemus. Ilman vettä toi pahimmillaan mieleen jopa Laphroaigin PX:n. Veden kanssa huomattavasti parempi, mutta silti sellainen sekametelisopan oloinen. Ei hurmannut, mutta jäi sen verta kummittelemaan, että maistan toisenkin kerran kun tilaisuus tulee.

Dark Originsin kanssa nautittavaksi sopii musiikki sieltä synkimmästä päästä.

Katsaus Viron viskitilanteeseen

Minulle tarjoutui torstain ja sunnuntain välisenä aikana mahdollisuus matkustaa lähemmäs kaksi tuhatta kilometriä junalla, laivalla, bussilla ja henkilöautolla. Tällaisista mahdollisuuksista ei tietenkään kieltäydytä ja ekskursio suomalaisen viinaturismin mekkaan, Viroon, alkoi. Määränpäänä oli Pärnun kylpyläkaupunki Etelä-Virossa ja paikallinen opaskin oli käytössä.

Kaiken muun viihteen odella koetin hiukan katsastella Viron viskitarjontaa. Laivayhtiönä toimi Linda Line, jonka katamariinien tax-free myymälät olivat keskikokoista pienemmän WC:n kokoisia. Laivojen viskivalikoimaa en siis päässyt katsastamaan.

Pärnussa pääsin tarkistamaan muutaman paikallisen alkoholiin erikoistuneen myymälän, mutta jouduin valitettavasti toteamaan niiden viskivalikoiman erittäin niukaksi. Paikallinen supermarket tarjosi parhaat valikoimat, mutta pullot jäivät sieltäkin ostamatta. Hinnat olivat nimittäin tasoa Alko. Tämä ei toki mieltä masentanut, sillä Tallinnassa useamman kerran vierailleena tiesin, että tyhjin käsin ei Virosta tarvi poistua.

Tallinnassa aikaa ruokailuun ja viskishoppailuun jäi ruhtinaalliset kaksi tuntia ennen lautan lähtöä. Otin missioksi löytää yhden erikoisemman alle 50 euron pullon kotiin viemisiksi. Hintojen vertailua varten otin referenssipulloksi Bowmoren 12-vuotiaan, jota näytti lähes joka liikkeestä löytyvän. Tiukan aikataulun vuoksi en päässyt kauppojen hintoja satama-alueen ulkopuolella vertailemaan.

Vaikka Tallinnan satama-alueen kaupat notkuvat erilaisista viinaksista oli tarjonta pienoinen pettymys. Tarjonnasta löytyi peruspullotteiden lisäksi vain muutama erikoisempi pullote, joiden hinnat olivat myös budjettini yläpuolella. Bowmoren tarjosi halvimmalla SuperAlko hintaan 28€, kun taas LivikoAlcostore omasi laajimman valikoiman. Kallein Bowmoren 12-vuotias kustansi 36€, kaupan nimi on vaipunut unholaan. Huhupuheissa liikkuneita BenRiachin ja GlenDronachin kalliimpia pullotteita ei silmiini osunut. Liekö rahvaalta piilossa moiset herkut?

Positiivinen yllätys saatiin kuitenkin D-terminaalin kivijalkakaupasta. Noin neljää erilaista yksimaltaista tarjoava puoti oli saanut hyllyihinsa lentokenttiä ja laivoja varten väännetyn Highland Park 1998/2010 -pullotteen, jonka 38 euron hintalappu suhteutettuna tislaamon hyvään maineeseen ja litran pullokokoon olivat allekirjoittaneelle ohittamaton rasti. Pullo kouraan, alahyllyltä örvellysvodka kaveriksi ja kassan kautta ruokailemaan.

Alkoholikulttuurin ääripäät kohtaavat.

Ruokailu tarjosikin sitten sen reissun parhaan alkoholikokemuksen. D-terminaalin vierestä löytyvä panimoravintola Kochi Ait tarjosi talon tummaa olutta, joka osoittautui erinomaiseksi bitter-tyyppiseksi mallasjuomaksi. Koetin ostaa litkua mukaankin, mutta se ei ilman omaa pulloa tällä kertaa ollut mahdollista. Myös paikan kotikalja oli itsetehtyä. Hiukan suomalaista kotikaljaa makeampi, maultaan jopa sherryä muistuttava sokeriliemi oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Hyvä olut - parempi mieli.

Viinaturismikohteena on Viro edelleen se ykkönen. Valitettavasti viskin suhteen tilanne ei näyttäytynyt niin ruusuisena. Hintataso on vuosien myötä hilautunut lähemmäs Alkon vastaavaa, eikä tarjonnassa suurta eroa ole. Kuitenkin jo pelkän alkoholilainsäädännön suoman potentiaalin takia viskin ystävän on syytä pitää Viron reissulla silmänsä auki. Aina voi törmätä iloisiin yllätyksiin ja viskitarjonta voi muuttua vaikka yhdessä yössä.

Loppuun vielä hauska yksityiskohta. Laphroiagia ei tunnu saavan koko Tallinnasta mistään. Muutaman yksittäisen peruskympin bongasin ja niidenkin hinnat olivat reilusti Alkon hintoja kalliimpia. Ottaen huomioon Tallinnan yleisen hintatason tämä hämmensi pientä kulkijaa.