Joulukuu meni viskinmaistelun kannalta hiukan ohi, mutta otamme tammikuussa takaisin. Tontut kertoivat, että kuusen alta pitäisi ainakin yksi viskipullo löytyä. Lisäksi vuoden vaihteen jälkeen alkaa viskinystävien todellinen joulunodotus, kun Uisge 2013 lähestyy. Uusi vuosi on myös oiva tilaisuus liittyä erilaisiin harrasteryhmiin ja yhdistyksiin. Nähtäväksi jää, saako allekirjoittanut tämän suhteen asioita eteenpäin.
Just peat it toivottaa lukijoilleen savuista joulua ja sherryistä uutta vuotta!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
torstai 29. marraskuuta 2012
Tie viskipikkujouluihin - Viskilöylyt with Richard Patersson
Sauna on suomalaisille pyhä paikka. Siellä on synnytetty, hoidettu sairauksia ja tehty ulkopolitiikkaa. Vielä oma äitini on ikäluokkaa, joka on ensimmäiset itkunsa saunassa päästänyt. Vanhan sanonnan mukaan jos sauna, viina ja terva eivät auta, on tauti kuolemaksi. Tukkikämppien kirjoittamattomaan etikettiin kuului kaksi asiaa: nukkuvaa miestä ei saa herättää eikä saunassa saa puhaltaa niskaan. Toisen maailmansodan aikaista suomalaissotilaiden hyvää terveydentilaan on selitetty kenttäsaunojen suomalla hygienialla.
Saunominen on aina ollut myös ainutlaatuinen sosiaalinen tapahtuma. Etiketit, tittelit ja vallan symbolit on riisuttu vaatteiden mukana pukuhuoneeseen. Saunassa on voitu puhua asioista, joista muuten ei puhuta. Itselle saunomisen tärkein funktio on juuri tässä. Kuumasta en ole liiemmin koskaan pitänyt ja usein illanistujaisissa hörpin olutta juuri alalauteen puolella. Sosiaalisessa mielessä saunominen muistuttaa paljon hyvän viskin nauttimista. Silloin ei katsota kelloa eikä sanota pahaa sanaa paikallaolijoista. Tilanteeseen kuuluu tietty hiljainen arvokkuus ja kunnioitus rituaalia kohtaan.
Niin kuin kaikkiin hyviin juhliin, myös viskipikkujouluihin kuuluu oleellisena osana saunominen. Koska viskin nauttiminen saunassa ei tuntunut hyvältä idealta, piti saunaan keksiä jotain muuta ohjelmanumeroa. Jokainen on varmasti jossain elämänvaiheessa kokeillut oluen heittämistä kiukaalle. Miksi ei siis kokeiltaisi viskiä? Ja siitä se idea sitten lähti.
Testissä oli blogissa aiemmin esitellyt Balblair 97 ja Yamazaki 10yo. Kokeilimme erilaisia sekoitussuhteita veden kanssa ja huomasimme viskin voiman myös saunassa: tuoksu puskee lähes minkä tahansa vesimäärän läpi. Ja minkä tuoksun se tarjosikaan! Erityisesti Balblair 97 noin neljän sentin annoksina löylyvesiämpäriin oli kuin lottovoitto ja suihinotto samaan aikaan: taivaallista. Makean hunajainen mallas täytti saunan ja ainakin me olimme vakuuttuneita. Yamazaki toimi hiukan heikommin, mutta hyvät tuoksut sekin antoi. Aiemmin olen kokeillut Glenfiddichin 15-vuotiasta, joka antoi sekin oivat tammiaromit löylyjen jatkeeksi. Vaikka ajatus saattaa viskin tuhlaukselta tuntua, suosittelen kokeilemaan!
***
Jossain vaiheessa pikkujouluiksi kutsutut bakkanaalit päätyvät, varsinkin pienellä porukalla, Youtube-videoiden katseluun. Mitä viski-ihmiset katsovat kyseisestä videopalvelusta? Jossain vakavampihenkisessä tilaisuudessa verkkokalvoilla olisi voinut tanssia vaikkapa Ralfyn vierailu Springbankin tislaamolla, mutta ei pikkujouluissa. Ainakin itselleni suurimpia naurunpyrähdyksiä on aiheuttanut viskivideoiden saralla mies nimeltä Richard Patersson. Whyte & Mackayn master blender on rautaisen ammattitaidon lisäksi todellinen supliikkimies. Videot ovat jotain opetusvideon ja stand-up komiikan välimaastosta ja saavat suupielet ylöspäin, jopa ilman viskin suomaa arvostelukyvyn laskua. Alla muutama esimerkkilinkki:
How to Drink Whisky like a Sir?
How to taste Whisky with Richard Patersson
Ainakin omassa tuttavapiirissä Paterssonin lausahdukset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Hänen viisaisiin sanoihinsa on hyvä lopettaa myös viskipikkujouluja käsittelevä sarjani. Ensi kerralla jotain ihan muuta!
"Six times I've ruined my Whisky. Six times!"
-Richard Patersson
Saunominen on aina ollut myös ainutlaatuinen sosiaalinen tapahtuma. Etiketit, tittelit ja vallan symbolit on riisuttu vaatteiden mukana pukuhuoneeseen. Saunassa on voitu puhua asioista, joista muuten ei puhuta. Itselle saunomisen tärkein funktio on juuri tässä. Kuumasta en ole liiemmin koskaan pitänyt ja usein illanistujaisissa hörpin olutta juuri alalauteen puolella. Sosiaalisessa mielessä saunominen muistuttaa paljon hyvän viskin nauttimista. Silloin ei katsota kelloa eikä sanota pahaa sanaa paikallaolijoista. Tilanteeseen kuuluu tietty hiljainen arvokkuus ja kunnioitus rituaalia kohtaan.
Niin kuin kaikkiin hyviin juhliin, myös viskipikkujouluihin kuuluu oleellisena osana saunominen. Koska viskin nauttiminen saunassa ei tuntunut hyvältä idealta, piti saunaan keksiä jotain muuta ohjelmanumeroa. Jokainen on varmasti jossain elämänvaiheessa kokeillut oluen heittämistä kiukaalle. Miksi ei siis kokeiltaisi viskiä? Ja siitä se idea sitten lähti.
Testissä oli blogissa aiemmin esitellyt Balblair 97 ja Yamazaki 10yo. Kokeilimme erilaisia sekoitussuhteita veden kanssa ja huomasimme viskin voiman myös saunassa: tuoksu puskee lähes minkä tahansa vesimäärän läpi. Ja minkä tuoksun se tarjosikaan! Erityisesti Balblair 97 noin neljän sentin annoksina löylyvesiämpäriin oli kuin lottovoitto ja suihinotto samaan aikaan: taivaallista. Makean hunajainen mallas täytti saunan ja ainakin me olimme vakuuttuneita. Yamazaki toimi hiukan heikommin, mutta hyvät tuoksut sekin antoi. Aiemmin olen kokeillut Glenfiddichin 15-vuotiasta, joka antoi sekin oivat tammiaromit löylyjen jatkeeksi. Vaikka ajatus saattaa viskin tuhlaukselta tuntua, suosittelen kokeilemaan!
***
Jossain vaiheessa pikkujouluiksi kutsutut bakkanaalit päätyvät, varsinkin pienellä porukalla, Youtube-videoiden katseluun. Mitä viski-ihmiset katsovat kyseisestä videopalvelusta? Jossain vakavampihenkisessä tilaisuudessa verkkokalvoilla olisi voinut tanssia vaikkapa Ralfyn vierailu Springbankin tislaamolla, mutta ei pikkujouluissa. Ainakin itselleni suurimpia naurunpyrähdyksiä on aiheuttanut viskivideoiden saralla mies nimeltä Richard Patersson. Whyte & Mackayn master blender on rautaisen ammattitaidon lisäksi todellinen supliikkimies. Videot ovat jotain opetusvideon ja stand-up komiikan välimaastosta ja saavat suupielet ylöspäin, jopa ilman viskin suomaa arvostelukyvyn laskua. Alla muutama esimerkkilinkki:
How to Drink Whisky like a Sir?
How to taste Whisky with Richard Patersson
Ainakin omassa tuttavapiirissä Paterssonin lausahdukset ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Hänen viisaisiin sanoihinsa on hyvä lopettaa myös viskipikkujouluja käsittelevä sarjani. Ensi kerralla jotain ihan muuta!
"Six times I've ruined my Whisky. Six times!"
-Richard Patersson
maanantai 26. marraskuuta 2012
Tie viskipikkujouluihin - Kahta en vaihda
Tie viskipikkujouluihin -sarjan toisessa osassa tarkastelen pikkujoulujen muuta tarjontaa jo esitellyn viskikakun lisäksi. Ensimmäisenä on näistä syytä esitellä juomapuoli. Jätän tällä kertaa viskipuolen huomiotta, sillä tarjolla olleisiin tisleisiin tullaan myöhemmin palaamaan yksityiskohtaisempien arvioiden kera. Sen sijaan tarjolla olleet jouluoluet on syytä mainita parilla sanalla.
En ihan aikuisten oikeasti osaa maistella oluita. Siksipä mitään syväanalyysiä tarjolla olleista ohrapirtelöistä on turha odottaa. Tarkoituksena oli lähinnä käydä läpi muutama Alkon jouluoluthyllyn paikalla olleille ennestään tuntematon tapaus. Lista näytti seuraavalta: Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock, BrewDog Hoppy Xmas, Gouden Carolus Cuvee Van De Keizer ja Ayinger Winter-Bock.
Nelihenkisen raadin äänet jakaantuivat tasa 2-2 Ayinger Winter-Bockin ja BrewDogin Hoppy Xmassin välille. Molemmat hyviä, mutta todella erilaisia. Tämä kirvoittikin miettimään jouluoluen syvintä olemusta. Mikä tekee oluesta jouluoluen? Oluista vain yksi mainostaa itseään suoraan jouluoluena, muiden sattuessa vain löytymään Alkon jouluoluthyllyltä. Onko jouluolut jotenkin suomalainen traditio, kun muualla juodaan talvella vain hiukan erilaista kaljaa, kuten Ayinger WINTER-bockia. Onko kyseessä vain jälleenmyyjien markkinointitemppu? Esimerkiksi Gouden Carolus Cuvee Van De Keizeria valmistetaan vain 24. helmikuuta eikä koko oluella ole mitään tekemistä joulun kanssa. Juomasta kannattaa katsoa arvio vaikka täältä. Joku olutperinteitä tunteva saa selventää asiaa, jos tietoa on jaettavaksi asti.
Olutta mielenkiintoisempaa oli päästä maistamaan ystävän tekemää herkullista viskisinappia. Pimeässä, lumettomassa talvi-illassa makkaran ja grillitassujen grillailu osoittautui kaiken hehkutuksen arvoiseksi. Preferenssinä toimivat Turun Punainen ja nyt unholaan painunut Maillen Dijon -variaatio. Alla resepti, niinkuin se minulle kerrottiin:
"Viskisinappiohje:
Keltainen peltirasia sinappijauhetta (~2.5dl)
En ihan aikuisten oikeasti osaa maistella oluita. Siksipä mitään syväanalyysiä tarjolla olleista ohrapirtelöistä on turha odottaa. Tarkoituksena oli lähinnä käydä läpi muutama Alkon jouluoluthyllyn paikalla olleille ennestään tuntematon tapaus. Lista näytti seuraavalta: Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock, BrewDog Hoppy Xmas, Gouden Carolus Cuvee Van De Keizer ja Ayinger Winter-Bock.
 |
| Jouluoluet rivissä. |
Olutta mielenkiintoisempaa oli päästä maistamaan ystävän tekemää herkullista viskisinappia. Pimeässä, lumettomassa talvi-illassa makkaran ja grillitassujen grillailu osoittautui kaiken hehkutuksen arvoiseksi. Preferenssinä toimivat Turun Punainen ja nyt unholaan painunut Maillen Dijon -variaatio. Alla resepti, niinkuin se minulle kerrottiin:
 |
| Herkkua koko purkki! |
Keltainen peltirasia sinappijauhetta (~2.5dl)
~ 2-2.5 dl sokeria
~3 dl kuohukermaa
3 munaa
~1/4 dl etikkaa
~3-4 cl viskiä (Laphroaig Triple Wood testattu hyväksi)
~3-4 cl viskiä (Laphroaig Triple Wood testattu hyväksi)
1. Kuivat
aineet sekoitetaan keskenään
2. Lisätään kerma, munat, etikka ja viski
3. Sekoitetaan hyvin, ei kuitenkaan vispata.
4. Seos kaadetaan mielellään alumiiniseen tai teflonkattilaan, kuumennetaan koko ajan sekoittaen pohjasta asti - kunnes kiehahtaa muutaman kerran, on saostunut ja otetaan pois levyltä.
5. Jäähdytetään esimerkiksi ulkona yön yli, jonka jälkeen sinappi on valmista.
Mikäli seos on jäähdytyksen jälkeen liian paksua, sitä voi ohentaa vissyllä aina ennen käyttöä."
2. Lisätään kerma, munat, etikka ja viski
3. Sekoitetaan hyvin, ei kuitenkaan vispata.
4. Seos kaadetaan mielellään alumiiniseen tai teflonkattilaan, kuumennetaan koko ajan sekoittaen pohjasta asti - kunnes kiehahtaa muutaman kerran, on saostunut ja otetaan pois levyltä.
5. Jäähdytetään esimerkiksi ulkona yön yli, jonka jälkeen sinappi on valmista.
Mikäli seos on jäähdytyksen jälkeen liian paksua, sitä voi ohentaa vissyllä aina ennen käyttöä."
Itse en ole vielä ohjetta päässyt kokeilemaan, mutta lopputulos oli niin hyvää, että viimeistään jouluksi on sinapit väännettävä. Kinkun kanssa varmasti maittavaa. Sinappi oli jälleen osoitus siitä, kuinka avarakatseisuus johtaa uusiin makuelämyksiin. Viski taipuu moneksi!
tiistai 20. marraskuuta 2012
Tie viskipikkujouluihin - Whisky Cake is a Lie!
Viski on parasta hyvässä seurassa. Itselläni on ilo harrastaa viskin juontia neljän iloisen ystävän kanssa. Viime viikonloppuna järjestimme perinteiset salaseuramme pikkujoulut ja ajattelin parin postauksen verran kertoa, mitä viskinhuurteisissa pikkujouluissa voi tehdä - sen viskin juonnin lisäksi. Pikkujouluviskisuositukseni löydät tästä.
Leipominen on metkaa hommaa ja viskiystäviltäni löytyy todistetusti erinomainen viskikakkuresepti. Resepti on maku.fi sivuilta ja pääset ihailemaan sitä tästä. Kakku on todella tuhti ja iso, joten syöjiä kannattaa kutsua viljalti. Kakusta syö noin 8 miestä nälkäänsä ja voi hyvinkin riittää isompiinkin kekkereihin.
Ilmeisesti huono karmani leipomisen suhteen oli tarttunut kaveriinkin, sillä ensimmäisenä iski silmille välinevajaus. Kuivakakkuvuoka oli mystisesti kadonnut ja jouduimme turvautumaan irrotettavalla pohjalla varustettuun piirakkavuokaan. Myös keraamiset astiat olivat samassa piilossa kakkuvuoan kanssa, joten esimerkiksi suklaan sulattaminen hoitui muoviastian voimin.
Pienen taiteilun ja vastoinkäymisten jälkeen kakku saatiin kuitenkin vuokaan ja uuniin. Tässä vaiheessa oli oiva hetki tarkistaa kakkuun päätyvän viskin laatu. Tällä kertaa leipomiseen oli varattuna Yamazakin OB kymppiä. Kaverin sanoin: "perus talousviski."
Yamazaki 10yo OB
Tuoksu: Rommirusinakeksi, liköörisuklaa, tinneri.
Maku: Vahvan tuoksun jälkeen todella mitäänsanomaton ja tylsä. Paloviinaa, hentoa kukkaisuutta, mallasta. Kitkerä! Jälkimaku lyhyt.
Valitettavasti viskin päätyminen kakkuun ei harmita. Heikohko pullote, varsinkin kun 18-vuotias OB Yamazaki on mielestäni todellistä herkkua. 8 vuotta tekee näköjään ihmeitä. Kiva oli kuitenkin päästä maistamaan ja seuraamaan vierestä tisleen joutumista kakun uumeniin.
Viskin lisäämisessä kakkuun kannattaa käyttää tervettä harkintaa. Viski maistuu leivonnaisista aina läpi. Ohjeessa neuvotaan lisäämään viskiä noin desin verran, mutta me laitoimme tietysti ns. hyvän isännän lisää sen 4 senttiä. Kakun viskipitoisuus jakoi maisteluporukkamme kahtia. Osan mielestä viskiä oli liikaa, osan mielestä liian vähän. Yhtäkaikki, kakun viskin, kahvin ja suklaan muodostama pyhä kolmiyhteys oli maittava. Ehdottomasti jatkoon!
Leipominen on metkaa hommaa ja viskiystäviltäni löytyy todistetusti erinomainen viskikakkuresepti. Resepti on maku.fi sivuilta ja pääset ihailemaan sitä tästä. Kakku on todella tuhti ja iso, joten syöjiä kannattaa kutsua viljalti. Kakusta syö noin 8 miestä nälkäänsä ja voi hyvinkin riittää isompiinkin kekkereihin.
 |
| Aineet päätyivät yhteiskuvaan ennen hurmaavaa joukkoitsemurhaa. |
 |
| Muista, että suklaan joukkoon ei saa päästä vettä! |
Pienen taiteilun ja vastoinkäymisten jälkeen kakku saatiin kuitenkin vuokaan ja uuniin. Tässä vaiheessa oli oiva hetki tarkistaa kakkuun päätyvän viskin laatu. Tällä kertaa leipomiseen oli varattuna Yamazakin OB kymppiä. Kaverin sanoin: "perus talousviski."
 |
| Ajattoman tyylikäs muotoilu. |
Tuoksu: Rommirusinakeksi, liköörisuklaa, tinneri.
Maku: Vahvan tuoksun jälkeen todella mitäänsanomaton ja tylsä. Paloviinaa, hentoa kukkaisuutta, mallasta. Kitkerä! Jälkimaku lyhyt.
Valitettavasti viskin päätyminen kakkuun ei harmita. Heikohko pullote, varsinkin kun 18-vuotias OB Yamazaki on mielestäni todellistä herkkua. 8 vuotta tekee näköjään ihmeitä. Kiva oli kuitenkin päästä maistamaan ja seuraamaan vierestä tisleen joutumista kakun uumeniin.
 |
| Oikeaoppinen kostutusmetodi. |
 |
| Tämän verran jaksoi viisi raavasta miestä kakkua tuhota. |
tiistai 6. marraskuuta 2012
Pikkujoulukauden avaaja: Arran 10yo Blaufränkisch Woodfinish
Pikkujoulukausi lähestyy ja on aika miettiä sopivia pikkujoulu/jouluviskejä. Oman kokemukseni mukaan ihmiset etsivät jouluksi jotain joulun perinteisiin makuihin viittaavia makuelämyksiä myös viskeistä. Rusinat, kaneli ja mausteisuus ovat usein mainittuja ominaisuuksia puhuttaessa jouluviskistä. Yleensä tämä tarkoittaa sherrypommeja, juhlan arvokkuuden huomioiden yleensä sieltä hintahaitarin yläpäästä. Tällä kertaa esittelen hiukan erilaisen jouluviskin, Arran 10yo Blaufränkisch Woodfinishin.
Vaikka kyseessä on Arranin OB, meinasi viskistä tietoja etsiessä iskeä paniikki. Esimerkiksi Arranin kotisivuilla ei ollut mitään mainintaa tuotteesta. Kun informaatiota ei meinannut löytyä millään aloin epäillä, oliko viskiä tarjoillut ystäväni vääntänyt itse etiketin pulloon. Olematon saksan kielen taito lienee tähän suurin syyllinen, sillä veikkaisin pullon olevan vain Saksan markkinoita varten pullotettu. Olettamusta tukee se tosiseikka, että pullo on hankittu saksalaisen automarketin hyllyltä. Viskin kypsytykseen käytetty blaufränskisch-viinitynnyri on myös vahvasti saksalaisen kielialueen juttu. Hyvän tietoiskun rypäleestä löytää nautiskelijat.fi:n sanastosta, johon pääset tästä.
Arran 10yo Blaufränkisch Woodfinish
Tuoksu: Tuoksuu käyneille marjoille ja hillosokerille. Tulee mieleen kotiviinistä jäävä mäski. Muistuttaa etäisesti tyrniä.
Maku: Suutuntumaltaan kuin likööriä. Ällömakea ja sokerisen paksu. Viinimäistä hapokkuutta. Mielikuvat tyrnimarjasta, tai enemmänkin tyrnimarjahillosta vahvistuvat maussa. Makeus kuivuu jälkimaussa todella kuivaksi puuksi.
Arranin Blaufränkisch Woodfinish on ensimmäinen viski, jota en olisi ensi maistamalta viskiksi arvannut, ellen olisi pulloa etukäteen nähnyt. Todella hämmentävä tapaus. Muistuttaa todella överiksi mennyttä port-tynnyriviimeistelyä, olematta kuitenkaan mitään sinne päinkään. Itseeni tämä outolintu kuitenkin iski. Vahva tyrnimäisyys miellytti ja ainakin kahden senttilitran annos sai haluamaan lisää. Sokkona ostettavaksi en tätä kenellekään suosittele, sen verran oudosta tavarasta oli kyse.
Vaikka kyseessä on Arranin OB, meinasi viskistä tietoja etsiessä iskeä paniikki. Esimerkiksi Arranin kotisivuilla ei ollut mitään mainintaa tuotteesta. Kun informaatiota ei meinannut löytyä millään aloin epäillä, oliko viskiä tarjoillut ystäväni vääntänyt itse etiketin pulloon. Olematon saksan kielen taito lienee tähän suurin syyllinen, sillä veikkaisin pullon olevan vain Saksan markkinoita varten pullotettu. Olettamusta tukee se tosiseikka, että pullo on hankittu saksalaisen automarketin hyllyltä. Viskin kypsytykseen käytetty blaufränskisch-viinitynnyri on myös vahvasti saksalaisen kielialueen juttu. Hyvän tietoiskun rypäleestä löytää nautiskelijat.fi:n sanastosta, johon pääset tästä.
Arran 10yo Blaufränkisch Woodfinish
Tuoksu: Tuoksuu käyneille marjoille ja hillosokerille. Tulee mieleen kotiviinistä jäävä mäski. Muistuttaa etäisesti tyrniä.
Maku: Suutuntumaltaan kuin likööriä. Ällömakea ja sokerisen paksu. Viinimäistä hapokkuutta. Mielikuvat tyrnimarjasta, tai enemmänkin tyrnimarjahillosta vahvistuvat maussa. Makeus kuivuu jälkimaussa todella kuivaksi puuksi.
Arranin Blaufränkisch Woodfinish on ensimmäinen viski, jota en olisi ensi maistamalta viskiksi arvannut, ellen olisi pulloa etukäteen nähnyt. Todella hämmentävä tapaus. Muistuttaa todella överiksi mennyttä port-tynnyriviimeistelyä, olematta kuitenkaan mitään sinne päinkään. Itseeni tämä outolintu kuitenkin iski. Vahva tyrnimäisyys miellytti ja ainakin kahden senttilitran annos sai haluamaan lisää. Sokkona ostettavaksi en tätä kenellekään suosittele, sen verran oudosta tavarasta oli kyse.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Enkelten siivu Glencadam kymppiä
Aloitetaan tämänkertainen postaus elokuvasuosituksella. The Angel's Share tuli viime viikolla katsastettua ja kyseessä oli varsin mukava pätkä. Lyhyesti referoiden elokuva kertoo ehdonalaisvangista, joka ehdonalaisvalvojansa toimesta tutustuu yksimaltaisten maailmaan. Mies paljastuu todelliseksi luonnonlahjakkuudeksi viskin maistelussa ja tislaamovierailun aikana päähenkilö saa ystäviensä kanssa idean, jonka toteuttamista elokuva seuraa. Elokuva tarjoaa huumorin ja draaman lisäksi kauniita maisemia ja todella hankalasti ymmärrettävää skottimurretta. Ilman enkkutekstejä en elokuvaa suosittelisi, ellei fluentisti lontoo taivu. Ja kyllä, ainakin kaksi tislaamoa pääsee esittelemään logoaan ja tilojaan. En paljasta, katso itse.
Viskinä esittelen tällä kertaa budjettihighlanderin. Glencadamin OB kymppi oli tarttunut kaverin haaviin ulkomaan reissulta, "koska se oli halpa ja siinä luki single malt". Odotukset eivät siis olleet korkealla. Whisky Biblen selailu kuitenkin osoitti, että tislaamon tuotteet ovat ainakin Murraylle maistuneet. Kyseinen pullote oli saanut herralta huikeat 95 pistettä. Tislaamo ei ole unohtanut mainostaa tätä myöskään kotisivuillaan, joilla pääsee tutustumaan tarkemmin myös viiteen muuhun peruspullotteeseen.
Tällä hetkellä Angus Dundeen omistama Glencadam valmistaa 1,5 miljoonaa litraa tislettä vuosittain. Historialtaan Glencadam noudattaa erittäin tuttua kaavaa. Useiden omistajanvaihdosten jälkeen tislaamo sulki ovensa vuonna 2000, mutta pelastettiin Angus Dundeen toimesta 2003. Kaksi vuotta myöhemmin nykyinen Glencadam single malt näki ensi kertaa päivänvalon 15-vuotiaan OB:n tullessa markkinoille.
Glencadam 10yo OB
Tuoksu: Hennon mesimäinen, mallasta ja valkopippuria.
Maku: Mausteista mallasta, lopussa hiukan suolaa. Suutuntumaltaan miellyttävän täyteläinen. Silti maultaan jotenkin liian hennon ja kevyen oloinen.
Tämä viski tippui omalta osaltani siihen kuuluisaan harmaaseen massaan. Maistelin tätä rinnakkain Balblair 97:n ja BenRiachin 16-vuotiaan kanssa ja Glencadam jäi pahasti kaksikon jalkoihin. Liian kevyt ja hento ollakseen minun kirjoissani hyvä single malt. Murrayn hämmästyttävän korkeat pisteet pistää miettimään, että jääkö itseltä jotain ymmärtämättä tämän viskin hienoudesta.
Viskinä esittelen tällä kertaa budjettihighlanderin. Glencadamin OB kymppi oli tarttunut kaverin haaviin ulkomaan reissulta, "koska se oli halpa ja siinä luki single malt". Odotukset eivät siis olleet korkealla. Whisky Biblen selailu kuitenkin osoitti, että tislaamon tuotteet ovat ainakin Murraylle maistuneet. Kyseinen pullote oli saanut herralta huikeat 95 pistettä. Tislaamo ei ole unohtanut mainostaa tätä myöskään kotisivuillaan, joilla pääsee tutustumaan tarkemmin myös viiteen muuhun peruspullotteeseen.
Tällä hetkellä Angus Dundeen omistama Glencadam valmistaa 1,5 miljoonaa litraa tislettä vuosittain. Historialtaan Glencadam noudattaa erittäin tuttua kaavaa. Useiden omistajanvaihdosten jälkeen tislaamo sulki ovensa vuonna 2000, mutta pelastettiin Angus Dundeen toimesta 2003. Kaksi vuotta myöhemmin nykyinen Glencadam single malt näki ensi kertaa päivänvalon 15-vuotiaan OB:n tullessa markkinoille.
Glencadam 10yo OB
Tuoksu: Hennon mesimäinen, mallasta ja valkopippuria.
Maku: Mausteista mallasta, lopussa hiukan suolaa. Suutuntumaltaan miellyttävän täyteläinen. Silti maultaan jotenkin liian hennon ja kevyen oloinen.
Tämä viski tippui omalta osaltani siihen kuuluisaan harmaaseen massaan. Maistelin tätä rinnakkain Balblair 97:n ja BenRiachin 16-vuotiaan kanssa ja Glencadam jäi pahasti kaksikon jalkoihin. Liian kevyt ja hento ollakseen minun kirjoissani hyvä single malt. Murrayn hämmästyttävän korkeat pisteet pistää miettimään, että jääkö itseltä jotain ymmärtämättä tämän viskin hienoudesta.
tiistai 2. lokakuuta 2012
Odysseia viskitoffeen valtakuntaan - osa 2
Odysseia: seikkailu(t) , harharetki t. -retket.
yks. nom.
|
| |||||
yks. gen.
|
| |||||
yks. part.
|
| |||||
yks. ill.
|
| |||||
mon. nom.
|
| |||||
mon. gen.
|
| |||||
mon. part.
|
| |||||
mon. ill.
|
|
Lähde: Kielitoimiston sanakirja.
Pari kuukautta sitten kokeilin tehdä viskifudgea/toffeeta. Silloinen toffeereseptillä väännetty yritys oli täydellinen fiasko. Kokeilin pari viikkoa myöhemmin hommaa uudestaan, tällä kertaa tällä fudgereseptillä. Nyt aika on sen verran kullannut muistoja, että on hetki kaivaa arkistoja ja muistuttaa ihmiskuntaa yhdestä oman viskihistoriani mustista hetkistä.
Kaikki lähti mielestäni hyvin käyntiin. Resepti näytti hyvältä ja aineet sai edullisesti lähikaupasta. Viskiksi uhrasin Lapparin Quarter Caskia. Eikun fudgea tulille!
 |
| Kaakaojauhe ei halunnut kuvaan. Ja Pirkka ei ole minun sponsori! |
 |
| Mantelit saivat morttelissa kyytiä. |
 | ||
| Y U NO JÄHMETY!? |
 |
| Jos en tietäisi, väittäisin oksennukseksi. |
 |
| Bon Appetit! |
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Ardbeg Uigeadail - Savuluumun lumoa
Leikkisästi voidaan todeta viskihipsterien märän unen, mekan ja profeetta Muhammadin tekevän erinomaista viskiä. Puhun tietysti Ardbegistä. Kiitos Jim Murrayn, on tislaamosta tullut lähes The New World Orderiin verrattava salaliittoteorioiden kohde. Tällä kertaa tislaamolta käväisi lasissa jälleen yksi Murrayn "Vuoden viski" (tm), tällä kertaa vuodelta 2009 - Ardbeg Uigeadail. Sivuhuomautuksena todettakoon, että Murray valitsi vuoden viskiksi kanadalaisen Uigeadailin. Malt Madness tietää kertoa, että Ardbegin mukaan pullotteissa ei pitäisi mitään eroa olla. Kukin tehköön tästä omat johtopäätöksensä.
1815 perustettu Ardbeg eli ensimmäiset historiansa jaksot vahvasti sekoiteviskiteollisuuden armoilla. Vasta Glenmorangien pelastettua tislaamon huuhtoutumasta viskihistoriaan vuonna 1997, alkoi Ardbegin nousu viskimaailman suurten joukkoon. Ardbeg on oikeastaan täydellinen esimerkki hyvän tuotteen ja erinomaisen brändäyksen kohtaamisesta. Kulttisuosiota nauttiva Ardbeg tislaa vuosittain noin 1,1 miljoonaa litraa viskiä, joista jokainen pisara menee OB-pullotteisiin. Indie-Ardbegit ovat lähes poikkeuksetta ennen tislaamotoiminnan uudelleenkäynnistämistä edeltävältä ajalta. Ardbeg on omien havaintojeni mukaan tällä hetkellä yksi viskiteollisuuden vahvimpia brändejä, ellei jopa se vahvin. Ardbegin historiaan kannattaa tutustua MaltMadnesin kautta. Tislaamon sivuilta löytyvä historiikki on sanalla sanoen huono.
Entä se Uigeadail? Mystisen nimensä viski on saanut Ardbegin vesilähteen mukaan. Muuten viski on vähemmän mystinen, vaikkakin se on ensimmäisiä pullotteita, joita tislaamo päästi markkinoille Glenmorangien otettua sen haltuunsa 1997. Uigeadail laskettiin markkinoille 2003. Tästä voisi päätellä ainakin ensimmäisten Uigedail-pulloteiden olleen villejä sekoituksia nuorta ja vanhaa Ardbegiä. Faktaa asiasta minulla ei ole esittää. Sekä bourbon- että sherrytynnyrissä kypsynyt kylmäsuodattamaton Uigeadail omaa kunnioitettavat 54.2-volttia. Ilmeisesti vettä on kuitenkin sekaan laitettu, sillä mainintaa pullotteen tynnyrivahvuudesta en löytänyt.
Ardbeg Uigeadail 54,2% OB
Tuoksu: Ardbegille ominainen savu, turve ja mallas. Jotain hedelmäistä, ehkä luumu. Miellyttävä ja monitahoinen. Vedellä tuoksut aukenivat itselle paremmin.
Maku: Volttimäärään nähden todella pehmeä! Turpeen seassa mielikuva hiukan ylikypsästä luumusta vahvistuu. Laastareita. Jälkimaussa luumu ja turve taittuvat hieman pippuriseksi loppurutistukseksi. Jälkimaku voisi olla pidempikin.
Viski, joka elää suussa. Turpeen sekaan taiotut luumut ovat herkkua. Silti monivivahteinen, ja halutessaan viskistä olisi voinut kaivaa vaikka mitä paperille. Nämä jäivät nootteihin tällä kertaa, mutta innolla odotan seuraavaa lasillista tätä herkkua. Erinomaisuudestaan huolimatta ei lempi-Ardbegini. Siitä juttua, kunhan saan valokuvan napsaistua. Pääkaupunkiseudulla asustavien kannattaa muistaa, että Ardbegiä pääsee maistelemaan 26.9. ihan ohjatussa tapahtumassa. Lisätietoja voi onkia vaikkapa Viskisiepon viskikalenterista, johon pääset tästä. Mukana mm. uusi tuttavuus Galileo!
1815 perustettu Ardbeg eli ensimmäiset historiansa jaksot vahvasti sekoiteviskiteollisuuden armoilla. Vasta Glenmorangien pelastettua tislaamon huuhtoutumasta viskihistoriaan vuonna 1997, alkoi Ardbegin nousu viskimaailman suurten joukkoon. Ardbeg on oikeastaan täydellinen esimerkki hyvän tuotteen ja erinomaisen brändäyksen kohtaamisesta. Kulttisuosiota nauttiva Ardbeg tislaa vuosittain noin 1,1 miljoonaa litraa viskiä, joista jokainen pisara menee OB-pullotteisiin. Indie-Ardbegit ovat lähes poikkeuksetta ennen tislaamotoiminnan uudelleenkäynnistämistä edeltävältä ajalta. Ardbeg on omien havaintojeni mukaan tällä hetkellä yksi viskiteollisuuden vahvimpia brändejä, ellei jopa se vahvin. Ardbegin historiaan kannattaa tutustua MaltMadnesin kautta. Tislaamon sivuilta löytyvä historiikki on sanalla sanoen huono.
Entä se Uigeadail? Mystisen nimensä viski on saanut Ardbegin vesilähteen mukaan. Muuten viski on vähemmän mystinen, vaikkakin se on ensimmäisiä pullotteita, joita tislaamo päästi markkinoille Glenmorangien otettua sen haltuunsa 1997. Uigeadail laskettiin markkinoille 2003. Tästä voisi päätellä ainakin ensimmäisten Uigedail-pulloteiden olleen villejä sekoituksia nuorta ja vanhaa Ardbegiä. Faktaa asiasta minulla ei ole esittää. Sekä bourbon- että sherrytynnyrissä kypsynyt kylmäsuodattamaton Uigeadail omaa kunnioitettavat 54.2-volttia. Ilmeisesti vettä on kuitenkin sekaan laitettu, sillä mainintaa pullotteen tynnyrivahvuudesta en löytänyt.
 |
| Kokeilin ensimmäistä kertaa hiukan "shopata" kuvaa. On kai se vähän parempi? |
Ardbeg Uigeadail 54,2% OB
Tuoksu: Ardbegille ominainen savu, turve ja mallas. Jotain hedelmäistä, ehkä luumu. Miellyttävä ja monitahoinen. Vedellä tuoksut aukenivat itselle paremmin.
Maku: Volttimäärään nähden todella pehmeä! Turpeen seassa mielikuva hiukan ylikypsästä luumusta vahvistuu. Laastareita. Jälkimaussa luumu ja turve taittuvat hieman pippuriseksi loppurutistukseksi. Jälkimaku voisi olla pidempikin.
Viski, joka elää suussa. Turpeen sekaan taiotut luumut ovat herkkua. Silti monivivahteinen, ja halutessaan viskistä olisi voinut kaivaa vaikka mitä paperille. Nämä jäivät nootteihin tällä kertaa, mutta innolla odotan seuraavaa lasillista tätä herkkua. Erinomaisuudestaan huolimatta ei lempi-Ardbegini. Siitä juttua, kunhan saan valokuvan napsaistua. Pääkaupunkiseudulla asustavien kannattaa muistaa, että Ardbegiä pääsee maistelemaan 26.9. ihan ohjatussa tapahtumassa. Lisätietoja voi onkia vaikkapa Viskisiepon viskikalenterista, johon pääset tästä. Mukana mm. uusi tuttavuus Galileo!
torstai 13. syyskuuta 2012
Viski sallalaisittain - Balblair 97
Tiukan muuttorupeaman jälkeen alkaa tavarat olemaan siinä määrin paikoillaan, että on taas hetki aikaa syventyä viskiin. Tällä kertaa lasiin pääsi kyläilemaan Balblairin 1997.
Balblair ei ollut edes nimeltä tuttu ennen kuin sitä lasillinen nokkani eteen tuotiin. Tekosyitä voi aina keksiä, mutta yksi voisi olla se, että vain 15% tislaamon tuotannosta päätyy single malteiksi. Vuonna 2007 uusittu perusvalikoima perustuu vuosikertoihin, joista myös viskien nimet tulevat. Balblair 1997 / Balblair 97 on lyöty kypsymään vuonna 1997. Helppoa ja toimivaa. Uudistuksessa Balblair lanseerasi myös Glenrothesilta paljon vaikutteita saaneet pullot, jotka ovat todella näyttäviä.
Balblair omaa pitkän historian. Vuonna 1790 perustettu tislaamo on yksi Skotlannin vanhimpia tislaamoja ja, ainakin Balblairin kotisivujen mukaan, Highlandin vanhin. Viskiä tislaamon tiloissa on tehty lähes katkeamatta, vaikka tislaamo on käynyt läpi useat omistajanvaihdokset. Tällä hetkellä Balblair on Inver House Distillerssin omistuksessa, jolla on hallussaan myös Old Pulteney, Speyburn ja anCnoc. Yhtä asiaa tislaamo ei kuitenkaan ole vaihtanut: sen käyttämä vesi tulee edelleen samasta lähteestä, jota käytettiin ensimmäiseen Balblair-tynnyriin.
Balblairin 97:n ensimmäinen versio pullotettiin kymmenvuotiaana vuonna 2007. Maistelussa ollut pullo antoi ymmärtää, että vuosia olisi tullut neljä lisää ja liemi olisi pulloon päätynyt vasta 2011. Tarkkaa tietoa juuri tämän 1997/2011 pullotteen kypsytyksestä en saanut ongittua, mutta nuoremmat saman vuorikerran Balblairit ovat bourbontynnyrin lapsia. Loogisesti voisi valistuneen arvauksen heittää, että näin on myös tämän pullootteen osalta. Ainakin kaikki merkit maussa viittaavat siihen.
Balblair 97 46% OB (pullotettu 2011)
Tuoksu: Kampanisu! Isäni salaisessa kampanisureseptissä käytetään viljalti vaniljasokeria, joten erotellaan tuoksut vaniljaksi ja maltaaksi. Hämmentävän paljon silti edellä mainittu leivonnainen tulee mieleen, mikä on vain hyvä asia. Ehkä enemmän sallalainen kuin kemijärveläinen.
Maku: Jämäkkä tekstuuri antaa viskille pureksittavan suutuntuman. Silti yllättävän ärhäkkä. Vanilja ja mallas saavat ystävikseen pippuria ja sokeria.
Kun katsoo omia noteja, viski näyttää herkulliselta. Jotain elämyksestä jäi kuitenkin puuttumaan. Balblair 97 on erinomainen perusviski, mutta se on vain perusviski. Se ei tarjoa yllätyksiä eikä tee mitään väärin. Mielelläni tätä juon. Silti se tuntuu painuvan keskinkertaisuuteen. Lahjapullona varma valinta näyttävän ulkoasun ja peruslaadukkaan viskin ansiosta.
Balblair ei ollut edes nimeltä tuttu ennen kuin sitä lasillinen nokkani eteen tuotiin. Tekosyitä voi aina keksiä, mutta yksi voisi olla se, että vain 15% tislaamon tuotannosta päätyy single malteiksi. Vuonna 2007 uusittu perusvalikoima perustuu vuosikertoihin, joista myös viskien nimet tulevat. Balblair 1997 / Balblair 97 on lyöty kypsymään vuonna 1997. Helppoa ja toimivaa. Uudistuksessa Balblair lanseerasi myös Glenrothesilta paljon vaikutteita saaneet pullot, jotka ovat todella näyttäviä.
Balblair omaa pitkän historian. Vuonna 1790 perustettu tislaamo on yksi Skotlannin vanhimpia tislaamoja ja, ainakin Balblairin kotisivujen mukaan, Highlandin vanhin. Viskiä tislaamon tiloissa on tehty lähes katkeamatta, vaikka tislaamo on käynyt läpi useat omistajanvaihdokset. Tällä hetkellä Balblair on Inver House Distillerssin omistuksessa, jolla on hallussaan myös Old Pulteney, Speyburn ja anCnoc. Yhtä asiaa tislaamo ei kuitenkaan ole vaihtanut: sen käyttämä vesi tulee edelleen samasta lähteestä, jota käytettiin ensimmäiseen Balblair-tynnyriin.
Balblairin 97:n ensimmäinen versio pullotettiin kymmenvuotiaana vuonna 2007. Maistelussa ollut pullo antoi ymmärtää, että vuosia olisi tullut neljä lisää ja liemi olisi pulloon päätynyt vasta 2011. Tarkkaa tietoa juuri tämän 1997/2011 pullotteen kypsytyksestä en saanut ongittua, mutta nuoremmat saman vuorikerran Balblairit ovat bourbontynnyrin lapsia. Loogisesti voisi valistuneen arvauksen heittää, että näin on myös tämän pullootteen osalta. Ainakin kaikki merkit maussa viittaavat siihen.
 |
| Pullo on karkean tyylikäs. Yksi suosikkejani. |
Balblair 97 46% OB (pullotettu 2011)
Tuoksu: Kampanisu! Isäni salaisessa kampanisureseptissä käytetään viljalti vaniljasokeria, joten erotellaan tuoksut vaniljaksi ja maltaaksi. Hämmentävän paljon silti edellä mainittu leivonnainen tulee mieleen, mikä on vain hyvä asia. Ehkä enemmän sallalainen kuin kemijärveläinen.
Maku: Jämäkkä tekstuuri antaa viskille pureksittavan suutuntuman. Silti yllättävän ärhäkkä. Vanilja ja mallas saavat ystävikseen pippuria ja sokeria.
Kun katsoo omia noteja, viski näyttää herkulliselta. Jotain elämyksestä jäi kuitenkin puuttumaan. Balblair 97 on erinomainen perusviski, mutta se on vain perusviski. Se ei tarjoa yllätyksiä eikä tee mitään väärin. Mielelläni tätä juon. Silti se tuntuu painuvan keskinkertaisuuteen. Lahjapullona varma valinta näyttävän ulkoasun ja peruslaadukkaan viskin ansiosta.
tiistai 21. elokuuta 2012
Katsaus Viron viskitilanteeseen
Minulle tarjoutui torstain ja sunnuntain välisenä aikana mahdollisuus matkustaa lähemmäs kaksi tuhatta kilometriä junalla, laivalla, bussilla ja henkilöautolla. Tällaisista mahdollisuuksista ei tietenkään kieltäydytä ja ekskursio suomalaisen viinaturismin mekkaan, Viroon, alkoi. Määränpäänä oli Pärnun kylpyläkaupunki Etelä-Virossa ja paikallinen opaskin oli käytössä.
Kaiken muun viihteen odella koetin hiukan katsastella Viron viskitarjontaa. Laivayhtiönä toimi Linda Line, jonka katamariinien tax-free myymälät olivat keskikokoista pienemmän WC:n kokoisia. Laivojen viskivalikoimaa en siis päässyt katsastamaan.
Pärnussa pääsin tarkistamaan muutaman paikallisen alkoholiin erikoistuneen myymälän, mutta jouduin valitettavasti toteamaan niiden viskivalikoiman erittäin niukaksi. Paikallinen supermarket tarjosi parhaat valikoimat, mutta pullot jäivät sieltäkin ostamatta. Hinnat olivat nimittäin tasoa Alko. Tämä ei toki mieltä masentanut, sillä Tallinnassa useamman kerran vierailleena tiesin, että tyhjin käsin ei Virosta tarvi poistua.
Tallinnassa aikaa ruokailuun ja viskishoppailuun jäi ruhtinaalliset kaksi tuntia ennen lautan lähtöä. Otin missioksi löytää yhden erikoisemman alle 50 euron pullon kotiin viemisiksi. Hintojen vertailua varten otin referenssipulloksi Bowmoren 12-vuotiaan, jota näytti lähes joka liikkeestä löytyvän. Tiukan aikataulun vuoksi en päässyt kauppojen hintoja satama-alueen ulkopuolella vertailemaan.
Vaikka Tallinnan satama-alueen kaupat notkuvat erilaisista viinaksista oli tarjonta pienoinen pettymys. Tarjonnasta löytyi peruspullotteiden lisäksi vain muutama erikoisempi pullote, joiden hinnat olivat myös budjettini yläpuolella. Bowmoren tarjosi halvimmalla SuperAlko hintaan 28€, kun taas LivikoAlcostore omasi laajimman valikoiman. Kallein Bowmoren 12-vuotias kustansi 36€, kaupan nimi on vaipunut unholaan. Huhupuheissa liikkuneita BenRiachin ja GlenDronachin kalliimpia pullotteita ei silmiini osunut. Liekö rahvaalta piilossa moiset herkut?
Positiivinen yllätys saatiin kuitenkin D-terminaalin kivijalkakaupasta. Noin neljää erilaista yksimaltaista tarjoava puoti oli saanut hyllyihinsa lentokenttiä ja laivoja varten väännetyn Highland Park 1998/2010 -pullotteen, jonka 38 euron hintalappu suhteutettuna tislaamon hyvään maineeseen ja litran pullokokoon olivat allekirjoittaneelle ohittamaton rasti. Pullo kouraan, alahyllyltä örvellysvodka kaveriksi ja kassan kautta ruokailemaan.
Ruokailu tarjosikin sitten sen reissun parhaan alkoholikokemuksen. D-terminaalin vierestä löytyvä panimoravintola Kochi Ait tarjosi talon tummaa olutta, joka osoittautui erinomaiseksi bitter-tyyppiseksi mallasjuomaksi. Koetin ostaa litkua mukaankin, mutta se ei ilman omaa pulloa tällä kertaa ollut mahdollista. Myös paikan kotikalja oli itsetehtyä. Hiukan suomalaista kotikaljaa makeampi, maultaan jopa sherryä muistuttava sokeriliemi oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Viinaturismikohteena on Viro edelleen se ykkönen. Valitettavasti viskin suhteen tilanne ei näyttäytynyt niin ruusuisena. Hintataso on vuosien myötä hilautunut lähemmäs Alkon vastaavaa, eikä tarjonnassa suurta eroa ole. Kuitenkin jo pelkän alkoholilainsäädännön suoman potentiaalin takia viskin ystävän on syytä pitää Viron reissulla silmänsä auki. Aina voi törmätä iloisiin yllätyksiin ja viskitarjonta voi muuttua vaikka yhdessä yössä.
Loppuun vielä hauska yksityiskohta. Laphroiagia ei tunnu saavan koko Tallinnasta mistään. Muutaman yksittäisen peruskympin bongasin ja niidenkin hinnat olivat reilusti Alkon hintoja kalliimpia. Ottaen huomioon Tallinnan yleisen hintatason tämä hämmensi pientä kulkijaa.
Kaiken muun viihteen odella koetin hiukan katsastella Viron viskitarjontaa. Laivayhtiönä toimi Linda Line, jonka katamariinien tax-free myymälät olivat keskikokoista pienemmän WC:n kokoisia. Laivojen viskivalikoimaa en siis päässyt katsastamaan.
Pärnussa pääsin tarkistamaan muutaman paikallisen alkoholiin erikoistuneen myymälän, mutta jouduin valitettavasti toteamaan niiden viskivalikoiman erittäin niukaksi. Paikallinen supermarket tarjosi parhaat valikoimat, mutta pullot jäivät sieltäkin ostamatta. Hinnat olivat nimittäin tasoa Alko. Tämä ei toki mieltä masentanut, sillä Tallinnassa useamman kerran vierailleena tiesin, että tyhjin käsin ei Virosta tarvi poistua.
Tallinnassa aikaa ruokailuun ja viskishoppailuun jäi ruhtinaalliset kaksi tuntia ennen lautan lähtöä. Otin missioksi löytää yhden erikoisemman alle 50 euron pullon kotiin viemisiksi. Hintojen vertailua varten otin referenssipulloksi Bowmoren 12-vuotiaan, jota näytti lähes joka liikkeestä löytyvän. Tiukan aikataulun vuoksi en päässyt kauppojen hintoja satama-alueen ulkopuolella vertailemaan.
Vaikka Tallinnan satama-alueen kaupat notkuvat erilaisista viinaksista oli tarjonta pienoinen pettymys. Tarjonnasta löytyi peruspullotteiden lisäksi vain muutama erikoisempi pullote, joiden hinnat olivat myös budjettini yläpuolella. Bowmoren tarjosi halvimmalla SuperAlko hintaan 28€, kun taas LivikoAlcostore omasi laajimman valikoiman. Kallein Bowmoren 12-vuotias kustansi 36€, kaupan nimi on vaipunut unholaan. Huhupuheissa liikkuneita BenRiachin ja GlenDronachin kalliimpia pullotteita ei silmiini osunut. Liekö rahvaalta piilossa moiset herkut?
Positiivinen yllätys saatiin kuitenkin D-terminaalin kivijalkakaupasta. Noin neljää erilaista yksimaltaista tarjoava puoti oli saanut hyllyihinsa lentokenttiä ja laivoja varten väännetyn Highland Park 1998/2010 -pullotteen, jonka 38 euron hintalappu suhteutettuna tislaamon hyvään maineeseen ja litran pullokokoon olivat allekirjoittaneelle ohittamaton rasti. Pullo kouraan, alahyllyltä örvellysvodka kaveriksi ja kassan kautta ruokailemaan.
 |
| Alkoholikulttuurin ääripäät kohtaavat. |
 |
| Hyvä olut - parempi mieli. |
Viinaturismikohteena on Viro edelleen se ykkönen. Valitettavasti viskin suhteen tilanne ei näyttäytynyt niin ruusuisena. Hintataso on vuosien myötä hilautunut lähemmäs Alkon vastaavaa, eikä tarjonnassa suurta eroa ole. Kuitenkin jo pelkän alkoholilainsäädännön suoman potentiaalin takia viskin ystävän on syytä pitää Viron reissulla silmänsä auki. Aina voi törmätä iloisiin yllätyksiin ja viskitarjonta voi muuttua vaikka yhdessä yössä.
Loppuun vielä hauska yksityiskohta. Laphroiagia ei tunnu saavan koko Tallinnasta mistään. Muutaman yksittäisen peruskympin bongasin ja niidenkin hinnat olivat reilusti Alkon hintoja kalliimpia. Ottaen huomioon Tallinnan yleisen hintatason tämä hämmensi pientä kulkijaa.
tiistai 14. elokuuta 2012
BenRiach ja hyppy tuntemattomaan
Hävettää myöntää, mutta BenRiachin tislaamoon tutustuin vasta tänä kesänä, kun kaappiin ilmestyi pullo tislaamon 16-vuotiasta. Syy tähän hävettää myöntää vielä enemmän: mielestäni BenRiachin pullot ja etiketit ovat todella rumia ja luotaantyöntäviä. Niistä tulee mieleen hiukan kulmikkaampi Southern Comfort -pullo. Tässä on jälleen osoitus markkinoinnin tärkeydestä viskibisneksessä ja pienen ihmisen pelosta suurta tuntematonta kohtaan. Tällä kertaa hyppy tuntemattomaan kannatti.
Tunnuslauseensa mukaan "Speysiden sydämessä" sijaitseva tislaamo omaa useiden skottitislaamojen tapaan mielenkiintoisen historian. Tislaamo käynnisti toimintansa vuonna 1897, mutta joutui jo alkutaipaleellaan suurten taloudellisten vaikeuksien kouriin. Vain 6 vuotta perustamisen jälkeen viskin valmistus loppui ja BenRiachin tilat siirtyivät Longmornin käyttöön, joka hyödynsi BenRiachin mallastamoa ja varastotiloja. Erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin ajanjakson viskiteollisuuden ongelmista ja viskin muuttumisesta tulppaaneiksi pääset tutustumaan tästä.
Vuonna 1965 viskin tislaaminen BenRiachilla käynnistyi uudelleen ja jatkuu edelleen. Useat omistajanvaihdokset läpikäynyt tislaamo kilpailee Bruichladdichin kanssa erilaisten pullotteiden määrässä. Tällä hetkellä BenRiachin omien sivujen mukaan tislaamo tarjoaa jopa 29 erilaista mallasviskiä. Kun tähän lisätään indiet ja erikoispullotteet, on tislaamolta maailmalle lentäneiden pullotteiden määrä valtaisa. Samaan hengenvetoon on syytä mainita BenRiachin Suomi-kytköksistä: Alkosta on useampana vuonna löytynyt ihan vain Suomen markkinoita varten pullotettu BenRiach. Lisää tämän vuoden versiosta voi lukaista täältä.
BenRiach 16yo 43% OB
Tuoksu: Jälleen kerran niitä hedelmiä ja vaniljaa. Vivahdus tammea. Alkoi niin häiritä, että katsoin muidenkin mielipiteitä juomasta ja samoja tuoksuja sieltä oli löydetty. Pitää pikku hiljaa alkaa uskoa, että näissä Speysidereissä on vaan tiettyjä juttuja usein tehty samalla tavalla. Ja mikäs siinä, se tapa miellyttää ainakin minua!
Maku: Hedelmiä, vaniljaa ja tammea säestää hento salmiakki. Miellyttävä tekstuuri. Jälkimaussa suolaisia vivahteita. Erittäin maukkaan ja pureksittavan oloinen.
Vaikka moni viski on samoista palikoista koottu, tekee BenRiach sen mielestäni normaalia paremmin. Eroa voisi verrata vaikka tiivistemehuun: BenRiach on tunkenut vaniljat, hedelmät ja hennon tammen oikealla sekoitussuhteella lasiin. 16-vuotiaaksi pullotteeksi myös varsin edullinen BenRiach nosti kyllä Speysiden osakkeita silmissäni. Herkkua! Kyseistä pullotetta liikkuu OB:na 40-, 43- ja 46-volttisena. Ainakin Whisky Biblen mukaan ero voi olla isokin, mutta tämä 43-volttinen toimi loistavasti. Sen verran innostuin viskistä, että innostuin ihan kuvabonuksen tekemään:
Tunnuslauseensa mukaan "Speysiden sydämessä" sijaitseva tislaamo omaa useiden skottitislaamojen tapaan mielenkiintoisen historian. Tislaamo käynnisti toimintansa vuonna 1897, mutta joutui jo alkutaipaleellaan suurten taloudellisten vaikeuksien kouriin. Vain 6 vuotta perustamisen jälkeen viskin valmistus loppui ja BenRiachin tilat siirtyivät Longmornin käyttöön, joka hyödynsi BenRiachin mallastamoa ja varastotiloja. Erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin ajanjakson viskiteollisuuden ongelmista ja viskin muuttumisesta tulppaaneiksi pääset tutustumaan tästä.
Vuonna 1965 viskin tislaaminen BenRiachilla käynnistyi uudelleen ja jatkuu edelleen. Useat omistajanvaihdokset läpikäynyt tislaamo kilpailee Bruichladdichin kanssa erilaisten pullotteiden määrässä. Tällä hetkellä BenRiachin omien sivujen mukaan tislaamo tarjoaa jopa 29 erilaista mallasviskiä. Kun tähän lisätään indiet ja erikoispullotteet, on tislaamolta maailmalle lentäneiden pullotteiden määrä valtaisa. Samaan hengenvetoon on syytä mainita BenRiachin Suomi-kytköksistä: Alkosta on useampana vuonna löytynyt ihan vain Suomen markkinoita varten pullotettu BenRiach. Lisää tämän vuoden versiosta voi lukaista täältä.
 |
| Käviköhän niin, että vesi kerkesi sameuttaa viskin ennen kuvaa? |
Tuoksu: Jälleen kerran niitä hedelmiä ja vaniljaa. Vivahdus tammea. Alkoi niin häiritä, että katsoin muidenkin mielipiteitä juomasta ja samoja tuoksuja sieltä oli löydetty. Pitää pikku hiljaa alkaa uskoa, että näissä Speysidereissä on vaan tiettyjä juttuja usein tehty samalla tavalla. Ja mikäs siinä, se tapa miellyttää ainakin minua!
Maku: Hedelmiä, vaniljaa ja tammea säestää hento salmiakki. Miellyttävä tekstuuri. Jälkimaussa suolaisia vivahteita. Erittäin maukkaan ja pureksittavan oloinen.
Vaikka moni viski on samoista palikoista koottu, tekee BenRiach sen mielestäni normaalia paremmin. Eroa voisi verrata vaikka tiivistemehuun: BenRiach on tunkenut vaniljat, hedelmät ja hennon tammen oikealla sekoitussuhteella lasiin. 16-vuotiaaksi pullotteeksi myös varsin edullinen BenRiach nosti kyllä Speysiden osakkeita silmissäni. Herkkua! Kyseistä pullotetta liikkuu OB:na 40-, 43- ja 46-volttisena. Ainakin Whisky Biblen mukaan ero voi olla isokin, mutta tämä 43-volttinen toimi loistavasti. Sen verran innostuin viskistä, että innostuin ihan kuvabonuksen tekemään:
 |
| Taustoitusta tehdessä eläimet yrittivät häiritä bloggaamista. Viski ei katille kuitenkaan maittanut. |
tiistai 7. elokuuta 2012
Ravintola-arvio: Oliver's Corner Rovaniemi
Kesäkuun alussa Rovaniemen yöelämän viskitarjontaan ilmestyi valopilkku, kun Oliver's Corner rantautui paikkakunnalle. Alun perin Levillä vaikuttanut ravinteli laajensi toimintaansa aivan Rovaniemen ydinkeskustaan, entisen Meidän Kebabin tiloihin, osoitteeseen Koskikatu 9. Hyvin perinteisellä irkkumeiningillä varustettu juottola kirvoitti testaamaan paikan viskivalikoimaa.
Ennen viskitarjontaan perehtymistä muutama sana itse paikasta. Sisustukseltaan viihtyisä baari on kahdessa kerroksessa, alakerran palvellessa karaokekansaa ja yläkerran toimiessa enemmän jutustelua suosivana kohtaamispaikkana. Karaokelista on alan harrastajien mukaan, jos ei Rovaniemen paras, niin ainakin Rovaniemen tuorein. Itse en kyseisestä toiminnasta pahemmin välitä, joten olen kiltisti pysynyt yläkerrassa, jossa viskit ja pintit saa nauttia lähinä taustahälynä soivan Poguesin tms. säestyksellä.
Hanasta Oliver's Corner tarjoaa tuttuakin tutumman kattauksen. Suomi-oluita säestää Guinnesin ja Fuller's ESB:n kaltaiset perusmätöt. Valitettavasti tällä viedään kirkkaasti Rovaniemen parhaan olutravintolan titteli. Hyvän lisän tuovat hanasta löytyvät kausituotteet, joissa ainakin vielä oli luotettu suomalaiseen osaamiseen. Karhun Pale Alea mainostivat tiskillä harvinaiseksi hanaolueksi. Itse en maistanut, mutta kaverit kehuivat. Juottola ilmoittaa uutuuksistaan aktiivisesti myös Facebookin kautta. Oliver's Cornerin Facebook-sivut löytyvät täältä.
Sitten ne viskit. Viskejä löytyi ihan kunnioitettavat 38 kappaletta. Mitään ihmeellisyyksiä ei mukana ollut. Viskit, joita en ole maistanut, mutta joita haluaisin maistaa olivat harvassa. Tiskillä lupailivat laajentaa viskivalikoimaa "kuukausittain" ja avaamisen jälkeen ainakin Knob Creek ja Highland Park 25 ovat minun havaintojeni mukaan ilmestyneet hyllyyn. Tälle kehityssuunnalle ehdotonta peukkua.
Valikoimansa puolesta Oliver's Corneriin ei mitään St. Michaelin tapaisia taivaselämyksiä tarjoa, eikä varmasti moiseen äärimmäisyyteen pyrikään. Näin harrastajan näkökulmasta valikoiman soisi kasvavan ja monipuolistuvan. Tällaisenaankin Oliver's Corner tarjoaa Rovaniemen parhaat puitteet viskinmaistelulle. Hintatasosta en jaksa jauhaa. Sen keskustelun voi ohjata vaikkapa tänne.
Viskivalikoimasta esittelyyn nappasin Macallan normi 12:sen ja saman ikäisen Fine Oakin. Tällaista saman tislaamon tuotteiden rinnakkaisvertailua en ole hirveästi päässyt harrastamaan, joten pidetään tätä vielä lämmittelykierroksena. Henkilökunta antoi pullot avuliaasti mukaan kuvaan ja oli muutenkin ystävällistä: viskilistan puuttuessa tiskin takana seissyt neitonen näpytteli jokaisen viskin hinnan erikseen ulos koneesta lopussa olevaa listausta varten. Tästä kiitos ja kumarrus.
Macallan 12yo
Tuoksu: Rusinoita, sherryä. Hyvin tuhdin oloinen.
Maku: Tasapainoinen vaikkakin maut ikään kuin lässähtävät verrattuna siihen mitä tuoksu antaisi olettaa. Sherryn makeudesta ei ole tietoakaan vaan viski on ikään kuin kuivuu suuhun. Tuoksusta havaittujen makujen lisäksi maussa on jotain puumaista.
Macallan 12 yo Fine Oak
Tuoksu: Normi 12yo:ta huomattavasti kevyemmän oloinen jo tuoksussa. Hunajaa ja lakkaa.
Maku: Tekstuuriltaan huomattavasti edellistä miellyttävämpi. Pidempi jälkimaku, josta ei paloviinamaisia ominaisuuksia löydy. Rusinoita, vaniljaa ja tulitikkuja.
Pelkästään sherrykypsytetyt viskit ovat outoja tapauksia. Parhaimmillaan todella mahtavia herkkuja, mutta yleensä tuottavat pettymyksiä. Tässä parissa pelkästään sherrytynnyrissä kypsytetty normi 12-vuotias tarjosi mahtavan tuoksun, mutta lattean makuelämyksen. Fine Oak puolestaan oli herkkua alusta loppuun. Itse ostaisin kotiin ehdottomasti Fine Oakin.
Loppuun vielä Oliver's Cornerin viskilista kokonaisuudessaan, alueittain jaoteltuna, niin kuin se minulle kerrottiin:
Irkut:
Millars Special Reserve 6€
Tullamore Dew 6€
Connemara 9€
Bushmills 6€
Bushmills Black 8€
Bushmills 10yo 9€
Bushmills 16yo 14€
Jameson 6€
Jameson Vintage 60€
Jameson 18yo 18€
Jameson 12yo 10€
Redbreast 12yo 12€
Skotit:
Macallan 12yo 12€
Macallan 12 Fine Oak 14€
Macallan 18 Fine Oak 20€
Macallan 25yo 50€ (ei hyllyssä, pitää erikseen kysyä)
Highland Park 12yo 9€
Highland Park 18yo 15,50€
Higland Park 25yo 35€
Chivas Recall 8,50€
Bowmore 12yo 10€
Bowmore 15yo 13€
Glenlivet 12yo 10€
Glenlivet 16 Nadurra 16€
Lagavulin 16yo 17€
Ballantines Finest 7€
Ardbeg 10yo 11€
Ardbeg Alligator 17€
Laphroaig 10 10€
Laphroaig Quarter Cask 10,50€
Laphroaig Triplewood 13€
Laphroaig 18yo 15€
Black Grouse 6,50€
Pohjois-Amerikka:
Seagram's V.O. 6€
Four Roses 6€
Jack Daniels 6€
Jim Beam Rye 6,50€
Knob Creek 10€
Ennen viskitarjontaan perehtymistä muutama sana itse paikasta. Sisustukseltaan viihtyisä baari on kahdessa kerroksessa, alakerran palvellessa karaokekansaa ja yläkerran toimiessa enemmän jutustelua suosivana kohtaamispaikkana. Karaokelista on alan harrastajien mukaan, jos ei Rovaniemen paras, niin ainakin Rovaniemen tuorein. Itse en kyseisestä toiminnasta pahemmin välitä, joten olen kiltisti pysynyt yläkerrassa, jossa viskit ja pintit saa nauttia lähinä taustahälynä soivan Poguesin tms. säestyksellä.
Hanasta Oliver's Corner tarjoaa tuttuakin tutumman kattauksen. Suomi-oluita säestää Guinnesin ja Fuller's ESB:n kaltaiset perusmätöt. Valitettavasti tällä viedään kirkkaasti Rovaniemen parhaan olutravintolan titteli. Hyvän lisän tuovat hanasta löytyvät kausituotteet, joissa ainakin vielä oli luotettu suomalaiseen osaamiseen. Karhun Pale Alea mainostivat tiskillä harvinaiseksi hanaolueksi. Itse en maistanut, mutta kaverit kehuivat. Juottola ilmoittaa uutuuksistaan aktiivisesti myös Facebookin kautta. Oliver's Cornerin Facebook-sivut löytyvät täältä.
Sitten ne viskit. Viskejä löytyi ihan kunnioitettavat 38 kappaletta. Mitään ihmeellisyyksiä ei mukana ollut. Viskit, joita en ole maistanut, mutta joita haluaisin maistaa olivat harvassa. Tiskillä lupailivat laajentaa viskivalikoimaa "kuukausittain" ja avaamisen jälkeen ainakin Knob Creek ja Highland Park 25 ovat minun havaintojeni mukaan ilmestyneet hyllyyn. Tälle kehityssuunnalle ehdotonta peukkua.
Valikoimansa puolesta Oliver's Corneriin ei mitään St. Michaelin tapaisia taivaselämyksiä tarjoa, eikä varmasti moiseen äärimmäisyyteen pyrikään. Näin harrastajan näkökulmasta valikoiman soisi kasvavan ja monipuolistuvan. Tällaisenaankin Oliver's Corner tarjoaa Rovaniemen parhaat puitteet viskinmaistelulle. Hintatasosta en jaksa jauhaa. Sen keskustelun voi ohjata vaikkapa tänne.
Viskivalikoimasta esittelyyn nappasin Macallan normi 12:sen ja saman ikäisen Fine Oakin. Tällaista saman tislaamon tuotteiden rinnakkaisvertailua en ole hirveästi päässyt harrastamaan, joten pidetään tätä vielä lämmittelykierroksena. Henkilökunta antoi pullot avuliaasti mukaan kuvaan ja oli muutenkin ystävällistä: viskilistan puuttuessa tiskin takana seissyt neitonen näpytteli jokaisen viskin hinnan erikseen ulos koneesta lopussa olevaa listausta varten. Tästä kiitos ja kumarrus.
 |
| Veljekset baaritiskillä. |
Macallan 12yo
Tuoksu: Rusinoita, sherryä. Hyvin tuhdin oloinen.
Maku: Tasapainoinen vaikkakin maut ikään kuin lässähtävät verrattuna siihen mitä tuoksu antaisi olettaa. Sherryn makeudesta ei ole tietoakaan vaan viski on ikään kuin kuivuu suuhun. Tuoksusta havaittujen makujen lisäksi maussa on jotain puumaista.
Macallan 12 yo Fine Oak
Tuoksu: Normi 12yo:ta huomattavasti kevyemmän oloinen jo tuoksussa. Hunajaa ja lakkaa.
Maku: Tekstuuriltaan huomattavasti edellistä miellyttävämpi. Pidempi jälkimaku, josta ei paloviinamaisia ominaisuuksia löydy. Rusinoita, vaniljaa ja tulitikkuja.
Pelkästään sherrykypsytetyt viskit ovat outoja tapauksia. Parhaimmillaan todella mahtavia herkkuja, mutta yleensä tuottavat pettymyksiä. Tässä parissa pelkästään sherrytynnyrissä kypsytetty normi 12-vuotias tarjosi mahtavan tuoksun, mutta lattean makuelämyksen. Fine Oak puolestaan oli herkkua alusta loppuun. Itse ostaisin kotiin ehdottomasti Fine Oakin.
Loppuun vielä Oliver's Cornerin viskilista kokonaisuudessaan, alueittain jaoteltuna, niin kuin se minulle kerrottiin:
Irkut:
Millars Special Reserve 6€
Tullamore Dew 6€
Connemara 9€
Bushmills 6€
Bushmills Black 8€
Bushmills 10yo 9€
Bushmills 16yo 14€
Jameson 6€
Jameson Vintage 60€
Jameson 18yo 18€
Jameson 12yo 10€
Redbreast 12yo 12€
Skotit:
Macallan 12yo 12€
Macallan 12 Fine Oak 14€
Macallan 18 Fine Oak 20€
Macallan 25yo 50€ (ei hyllyssä, pitää erikseen kysyä)
Highland Park 12yo 9€
Highland Park 18yo 15,50€
Higland Park 25yo 35€
Chivas Recall 8,50€
Bowmore 12yo 10€
Bowmore 15yo 13€
Glenlivet 12yo 10€
Glenlivet 16 Nadurra 16€
Lagavulin 16yo 17€
Ballantines Finest 7€
Ardbeg 10yo 11€
Ardbeg Alligator 17€
Laphroaig 10 10€
Laphroaig Quarter Cask 10,50€
Laphroaig Triplewood 13€
Laphroaig 18yo 15€
Black Grouse 6,50€
Pohjois-Amerikka:
Seagram's V.O. 6€
Four Roses 6€
Jack Daniels 6€
Jim Beam Rye 6,50€
Knob Creek 10€
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Viskibloggaajan vuosi
Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tämä blogi näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Compass Boxin Oak Crossia käsittelevää postausta voi ihastella täältä. Nyt vuoden jälkeen on aika summata yhteen tuntemuksia viskibloggaamisesta.
Aloitin tämän blogin aikamoisena viskiuntuvikkona. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli saada untuvia karistettua ja lisätä omaa viskitietoutta niin itse viskeistä kuin sitä ympäröivistä ilmiöistä. Jälkimmäinen tavoite on mielestäni onnistunut kohtuullisesti ja mielestäni olen harrastuksessa syvemmällä kuin vuosi sitten. Toisaalta vuosi on osoittanut, kuinka mitättömän sukelluksen olen elämän veden maailman vasta tehnyt. Uutta ja ihmeellistä tulee eteen nopeammin kuin olisi aikaa tutustua. Tätä pidän ehdottoman positiivisena asiana.
Kynnys blogin aloittamiselle oli aikoinaan kova. Suomessa on useita laadukkaita viskiblogeja, jotka lähestyvät viskiä hyvin erilaisista näkökulmista. Tämän hetkisen maantieteellisen sijaintini takia en ole pystynyt raportoimaan etelän hienoista viskitastingeista saati Suomen Mallaswhiskyseuran puuhista. En myöskään tunne maahantuojia tai omaa budjettia maistella high-end vintageja. Päälimmäinen kysymys blogia aloittaessa olikin: mitä uutta voin blogillani tarjota?
Blogikirjoituksissani olen koettanut kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin; kirjoituksen tulisi olla viihdyttävä, informatiivinen ja helppolukuinen. Viihdyttävyyteen olen pyrkinyt omalla kieroutuneella huumorintajullani. Jaloviinaa ja Angry Birds limonadia yhdistelevä Jalolintu-drinkki tästä esimerkkinä. Informatiivisuus pursuaa omasta aloittelijastatuksestani. Jos haluaa kirjoittaa hyvää viskiblogia, on faktojen oltava kunnossa. Ja kun faktoja ei ennestään tiedä, on niistä otettava selvää. Tislaamojen ja koko viskiteollisuuden historian valottaminen on syntynyt ikään kuin tämän sivutuotteena. Lienee syytä mainita, että koulutukseltani olen historioitsija. Tekstin sujuvuudesta ja oikeinkirjoituksesta kiitän avopuolisoani, joka äidinkielenopettajan mandaatilla tekstini oikolukee ja arvioi ennen julkaisua.
Materiaalin kerääminen viskiblogiin ei napapiirin korkeuksilla ole ihan helppo juttu. Suureksi osaksi blogin materiaalista saan kiittää viskistä innostuneita ystäviäni, joiden pulloista olen kuvia ja sampleja ahkerasti napannut. Ilman tällaista tukiverkkoa blogin pitäminen olisi käytännössä mahdotonta, tai ainakin painopistettä tulisi muuttaa radikaalisti. Tällä hetkellä Rovaniemeltä löytyy yksi varteenotettava viskejä tarjoava ravintola, joka sekin aukaisi ovensa vasta vajaa kaksi kuukautta sitten. Ravintola-arviota on tuloillaan. Alkoon ei minun budjetillani viskiostoksille kovin useasti vuodessa voi eksyä. Omat viskihankintani ovat siis omien ja tuttujen ulkomaanvierailuiden varassa. Tämä on virallinen totuus.
Ironisesti blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus ei käsittele viskiä. Kahden tähden Jaloviina -Konjakki mallia Cajander -postaus on haalinut sivuilla vuoden aikana vierailleista reilusta 3000 kävijästä lähes kuudesosan. Muuten blogin kävijämäärät ovat nousseet helmikuisen Uisge 2012 kirjoituksen jälkeen huimasti. Kyseinen tapahtuma sai minut uudelleen innostumaan bloggaamisesta ja tämän jälkeen kirjoituksia on tullut noin yksi per viikko. Saman tahtiin pyrin myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuukausittainen kävijämäärä keikkuu noin 450 kävijän kieppeillä. Suurin kävijämäärä saavutettiin huhtikuussa, jolloin blogilla itseään viihdytti 813 silmäparia.
Tilastot ovat siinä mielessä tärkeitä, että bloggaaja elää yleisöstään. Vaikka perimmäinen syy blogin aloittamiseen oli oman tietämyksen kasvattaminen, syy sen jatkamiseen on yleisö. Jos blogia seuraisi nolla ihmistä, ei tekstien julkaisemisessa olisi järjen hiventä. Tämä tuo esiin myös toisen dilemman - kuinka paljon blogia kehtaa ihmisille mainostaa menemättä huomiohuorauksen puolelle? Foorumeille ja sosiaaliseen mediaan laitettu linkki klikkausten toivossa on tietyn pisteen jälkeen lähinnä säälittävää. Nimeän ilmiön bloggaajan paradoksiksi.
Vuosi on internetissä ikuisuus. Vaikka marraskuun ja helmikuun välinen aika oli blogin osalta hiljaiseloa, olen ylpeä vuoden ikäisestä Just Peat It! -viskiblogista. Vielä on matkaa Smoke on the Waterin lukuihin ja toivottavasti en koskaan kiinni nykyisiä aktiivisia viskibloggaajia saakkaan. Jokainen uusi viskiblogi vie harrastusta oman pienen askeleen eteenpäin ja toivottavasti uusia innokkaita löytyy mielipiteitä jakamaan. Niitä ei voi olla koskaan liikaa.
Tulevaisuudessa Just Peat It! -blogin tavoite on kehittyä jo valitsemillaan osa-alueilla. Luettavuutta, viihdyttävyyttä ja informatiivisuutta tulee kehittää edelleen. Lisäksi koetan kehittyä viskin maistelijana. Hedelmäkorit soisi muuttuvan banaaneiksi, luumuiksi ja kumkvateiksi. Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena pidän kuitenkin hauskuutta. Viskin juominen on kivaa ja niin tulee olla siitä kirjoittamisen ja lukemisenkin!
Toivotan yksimaltaista tulevaa vuotta kaikille blogini lukijoille.
-Sampo Marski
P.S. Tätä tekstiä ei ole paremmalla puoliskolla oikoluetettu.
Aloitin tämän blogin aikamoisena viskiuntuvikkona. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli saada untuvia karistettua ja lisätä omaa viskitietoutta niin itse viskeistä kuin sitä ympäröivistä ilmiöistä. Jälkimmäinen tavoite on mielestäni onnistunut kohtuullisesti ja mielestäni olen harrastuksessa syvemmällä kuin vuosi sitten. Toisaalta vuosi on osoittanut, kuinka mitättömän sukelluksen olen elämän veden maailman vasta tehnyt. Uutta ja ihmeellistä tulee eteen nopeammin kuin olisi aikaa tutustua. Tätä pidän ehdottoman positiivisena asiana.
Kynnys blogin aloittamiselle oli aikoinaan kova. Suomessa on useita laadukkaita viskiblogeja, jotka lähestyvät viskiä hyvin erilaisista näkökulmista. Tämän hetkisen maantieteellisen sijaintini takia en ole pystynyt raportoimaan etelän hienoista viskitastingeista saati Suomen Mallaswhiskyseuran puuhista. En myöskään tunne maahantuojia tai omaa budjettia maistella high-end vintageja. Päälimmäinen kysymys blogia aloittaessa olikin: mitä uutta voin blogillani tarjota?
Blogikirjoituksissani olen koettanut kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin; kirjoituksen tulisi olla viihdyttävä, informatiivinen ja helppolukuinen. Viihdyttävyyteen olen pyrkinyt omalla kieroutuneella huumorintajullani. Jaloviinaa ja Angry Birds limonadia yhdistelevä Jalolintu-drinkki tästä esimerkkinä. Informatiivisuus pursuaa omasta aloittelijastatuksestani. Jos haluaa kirjoittaa hyvää viskiblogia, on faktojen oltava kunnossa. Ja kun faktoja ei ennestään tiedä, on niistä otettava selvää. Tislaamojen ja koko viskiteollisuuden historian valottaminen on syntynyt ikään kuin tämän sivutuotteena. Lienee syytä mainita, että koulutukseltani olen historioitsija. Tekstin sujuvuudesta ja oikeinkirjoituksesta kiitän avopuolisoani, joka äidinkielenopettajan mandaatilla tekstini oikolukee ja arvioi ennen julkaisua.
Materiaalin kerääminen viskiblogiin ei napapiirin korkeuksilla ole ihan helppo juttu. Suureksi osaksi blogin materiaalista saan kiittää viskistä innostuneita ystäviäni, joiden pulloista olen kuvia ja sampleja ahkerasti napannut. Ilman tällaista tukiverkkoa blogin pitäminen olisi käytännössä mahdotonta, tai ainakin painopistettä tulisi muuttaa radikaalisti. Tällä hetkellä Rovaniemeltä löytyy yksi varteenotettava viskejä tarjoava ravintola, joka sekin aukaisi ovensa vasta vajaa kaksi kuukautta sitten. Ravintola-arviota on tuloillaan. Alkoon ei minun budjetillani viskiostoksille kovin useasti vuodessa voi eksyä. Omat viskihankintani ovat siis omien ja tuttujen ulkomaanvierailuiden varassa. Tämä on virallinen totuus.
 |
| Joskus meno on niin villiä, että kamerakaan ei pysy suorasssa. |
Ironisesti blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus ei käsittele viskiä. Kahden tähden Jaloviina -Konjakki mallia Cajander -postaus on haalinut sivuilla vuoden aikana vierailleista reilusta 3000 kävijästä lähes kuudesosan. Muuten blogin kävijämäärät ovat nousseet helmikuisen Uisge 2012 kirjoituksen jälkeen huimasti. Kyseinen tapahtuma sai minut uudelleen innostumaan bloggaamisesta ja tämän jälkeen kirjoituksia on tullut noin yksi per viikko. Saman tahtiin pyrin myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuukausittainen kävijämäärä keikkuu noin 450 kävijän kieppeillä. Suurin kävijämäärä saavutettiin huhtikuussa, jolloin blogilla itseään viihdytti 813 silmäparia.
Tilastot ovat siinä mielessä tärkeitä, että bloggaaja elää yleisöstään. Vaikka perimmäinen syy blogin aloittamiseen oli oman tietämyksen kasvattaminen, syy sen jatkamiseen on yleisö. Jos blogia seuraisi nolla ihmistä, ei tekstien julkaisemisessa olisi järjen hiventä. Tämä tuo esiin myös toisen dilemman - kuinka paljon blogia kehtaa ihmisille mainostaa menemättä huomiohuorauksen puolelle? Foorumeille ja sosiaaliseen mediaan laitettu linkki klikkausten toivossa on tietyn pisteen jälkeen lähinnä säälittävää. Nimeän ilmiön bloggaajan paradoksiksi.
Vuosi on internetissä ikuisuus. Vaikka marraskuun ja helmikuun välinen aika oli blogin osalta hiljaiseloa, olen ylpeä vuoden ikäisestä Just Peat It! -viskiblogista. Vielä on matkaa Smoke on the Waterin lukuihin ja toivottavasti en koskaan kiinni nykyisiä aktiivisia viskibloggaajia saakkaan. Jokainen uusi viskiblogi vie harrastusta oman pienen askeleen eteenpäin ja toivottavasti uusia innokkaita löytyy mielipiteitä jakamaan. Niitä ei voi olla koskaan liikaa.
Tulevaisuudessa Just Peat It! -blogin tavoite on kehittyä jo valitsemillaan osa-alueilla. Luettavuutta, viihdyttävyyttä ja informatiivisuutta tulee kehittää edelleen. Lisäksi koetan kehittyä viskin maistelijana. Hedelmäkorit soisi muuttuvan banaaneiksi, luumuiksi ja kumkvateiksi. Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena pidän kuitenkin hauskuutta. Viskin juominen on kivaa ja niin tulee olla siitä kirjoittamisen ja lukemisenkin!
Toivotan yksimaltaista tulevaa vuotta kaikille blogini lukijoille.
-Sampo Marski
P.S. Tätä tekstiä ei ole paremmalla puoliskolla oikoluetettu.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Koolla on väliä - Laphroaig Quarter Cask
Edellisellä kerralla jutustelin Laphroaigin Triple Woodista, joten jatketaan saman tislaamon toisella helmellä - Laphroaig Quarter Caskilla. Juttua Triple Woodista ja Laphroaigin tislaamosta linkkeineen pääset ihmettelemään tästä.
Quarter Cask on Laphroaigin uudelleen lämmittely vanhasta tynnyrimallista. 1800-luvulla viskiä kuljetettiin mantereen sisällä sekä muulien että hevosten selässä. Tähän tarkoitukseen pienempi, noin 105 litraa vetävä Quarter Cask oli omiaan. Nokkelimmat huomasivat varmasti jo tynnyrin nimen alkuperän - 105 litraa on tasan 3/4 standardi Bourbontynnyrin (140 litraa) vetoisuudesta. Laphroaigin omaan versioon juoman ja tynnyrin historiasta kannattaa tutustua täältä.
Nykyään kun tynnyreitä ei enää nelijalkaisten ystävien kannettavaksi anneta, on Quarter Caskilla muita funktioita. Laphroaig itse korostaa pienen tynnyrin vaikutusta juoman makuun. Tynnyri hengittää enemmän ja viski on enemmän kosketuksessa puun kanssa. Tämä johtaa siihen, että toivottuihin makuominaisuuksiin päästään pienemmällä kypsennysajalla. Irnernetin huhumylly arvioi Quarter Caskin noin 5 vuoden ikäiseksi. Kun tähän lisätään tynnyreiden historiaan liittyvät markkinointiedut, on Laphroaigilla käsissään aikamoinen kultasuoni. Viski kun sattuu olemaan pirun hyvää!
Laphroaig Quarter Cask
Tuoksu: Turvetta, tupakkaa, vaniljaa sekä jotain leivonnaista. Huippu!
Maku: Pehmeä suutuntuma näin nuoreksi viskiksi. Tupakka ja vanilja tuovat yhdessä mieleen vaniljasikarin. Maltaat ja leivonnaiset pysyvät mukana myös maussa. Loppumaissa nuorelle viskille tyypillinen karheus tulee esille kera savun ja turpeen.
Viski on loistava, yksi suosikeistani. Se on monitahoinen, yhtä aikaa pehmeä ja raaka ja kaiken tämän lisäksi edullinen. Todella onnistunut veto Laphroaigilta: tämän juoman soisi pysyvän tislaamon tarjonnassa vielä pitkään. Odottelen innolla muiden tislaamojen Quarter Cask -kokeiluja. Duncan Taylor tarjoaa jopa mahdollisuuden oman Quarter Caskin ostamiseen ja pullottamiseen. Seuraavasta lottovoitosta laitan kaksi.
Yksi asia tynnyrissä jää kuitenkin mietityttämään. Missä menee viskin kypsennyksen rajat? Compass Boxin Spice Tree -kokeilut eivät saaneet siunausta, mutta pienemmät tynnyrit näyttävät ainakin Quarter Caskin muodossa vielä menettelevän. Näiden väliin mahtuu vielä useita innovaatioita, joita tislaamot toivottavasti rohkeasti lähtevät kokeilemaan.
Quarter Cask on Laphroaigin uudelleen lämmittely vanhasta tynnyrimallista. 1800-luvulla viskiä kuljetettiin mantereen sisällä sekä muulien että hevosten selässä. Tähän tarkoitukseen pienempi, noin 105 litraa vetävä Quarter Cask oli omiaan. Nokkelimmat huomasivat varmasti jo tynnyrin nimen alkuperän - 105 litraa on tasan 3/4 standardi Bourbontynnyrin (140 litraa) vetoisuudesta. Laphroaigin omaan versioon juoman ja tynnyrin historiasta kannattaa tutustua täältä.
Nykyään kun tynnyreitä ei enää nelijalkaisten ystävien kannettavaksi anneta, on Quarter Caskilla muita funktioita. Laphroaig itse korostaa pienen tynnyrin vaikutusta juoman makuun. Tynnyri hengittää enemmän ja viski on enemmän kosketuksessa puun kanssa. Tämä johtaa siihen, että toivottuihin makuominaisuuksiin päästään pienemmällä kypsennysajalla. Irnernetin huhumylly arvioi Quarter Caskin noin 5 vuoden ikäiseksi. Kun tähän lisätään tynnyreiden historiaan liittyvät markkinointiedut, on Laphroaigilla käsissään aikamoinen kultasuoni. Viski kun sattuu olemaan pirun hyvää!
Laphroaig Quarter Cask
 |
| Lasin sai pullon kanssa kätevässä lahjapakkauksessa. |
Tuoksu: Turvetta, tupakkaa, vaniljaa sekä jotain leivonnaista. Huippu!
Maku: Pehmeä suutuntuma näin nuoreksi viskiksi. Tupakka ja vanilja tuovat yhdessä mieleen vaniljasikarin. Maltaat ja leivonnaiset pysyvät mukana myös maussa. Loppumaissa nuorelle viskille tyypillinen karheus tulee esille kera savun ja turpeen.
Viski on loistava, yksi suosikeistani. Se on monitahoinen, yhtä aikaa pehmeä ja raaka ja kaiken tämän lisäksi edullinen. Todella onnistunut veto Laphroaigilta: tämän juoman soisi pysyvän tislaamon tarjonnassa vielä pitkään. Odottelen innolla muiden tislaamojen Quarter Cask -kokeiluja. Duncan Taylor tarjoaa jopa mahdollisuuden oman Quarter Caskin ostamiseen ja pullottamiseen. Seuraavasta lottovoitosta laitan kaksi.
Yksi asia tynnyrissä jää kuitenkin mietityttämään. Missä menee viskin kypsennyksen rajat? Compass Boxin Spice Tree -kokeilut eivät saaneet siunausta, mutta pienemmät tynnyrit näyttävät ainakin Quarter Caskin muodossa vielä menettelevän. Näiden väliin mahtuu vielä useita innovaatioita, joita tislaamot toivottavasti rohkeasti lähtevät kokeilemaan.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Laphroaig Kolmipuu
Todellisuuspako erilaisten päihteiden avulla on kiinteä osa ihmiseloa. Hurjimmat teoriat pitävät ihmisen halua päihtyä syypäänä metsästäjä-keräilijäkulttuurin loppumiselle ja siirtymiselle viljelykulttuuriin. Karikaroidusti; minäkin näpyttäisin näppäimistön sijaan tuluksia ilman ihmisen rakkautta alkoholiin. Pilke silmäkulmassa voidaan sanoa Laphroaigin tislaamon olevan osa tätä ikiaikaista jatkumoa.
Laphroaigin historia ylettyy 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen. Tuolloin paikalla aloittivat karjan kasvattamisen Johnstonin veljekset Donald ja Alexander. Alueen perinteitä kunnioittaen karjalle kasvatetun viljan ylijäämästä tislattiin viskiä. Laphroaigin tapauksessa viski oli erityisen hyvää, eikä vähiten erinomaisen vetensä ansiosta. Maineen kasvaessa viskin valmistus kävi karjankasvattamista tuottoisammaksi ja vuonna 1815 syntyi virallisesti Laphroaigin tislaamo. Laphroaigin mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua lisää täältä. Tislaamosta on kirjoitettu myös ilmeisen laaja historiateos The Legend of Laphroaig.
"Lappari" tarjoaa kirjoitushetkellä perusrangessaan seitsemää eri pullotetta. 10-, 18- ja 25-vuotiaiden lisäksi tarjolla tynnyrinvahvuista, Quarter Caskia ja sherrykypsytettyä (PX) Islay-mannaa. Tällä kertaa keskitymme siihen seitsemänteen eli Triple Woodiin. Tislaamon tarjontaan kannattaa syventyä heidän kotisivuillaan.
Lapparin Kolmipuu on nimensä mukaisesti kypsynyt kolmessa eri tynnyrissä. Ex-bourbontynnyrin jälkeen viski käy mutkan Lapparin uudelleen lanseeraamassa Quarter Cask -tynnyrissä. Viimeinen silaus viskiin tulee Oloroso-sherrytynnyristä. Ei puhuta siis mistään yksinkertaisesta prosessista ennen kuin tämä ikämerkitsemätön herkku lasiini pääsi. Hauskaa tynnysekoilusta tekee se, että Laphroaigin tislaamon johtaja Iain Hendersonin on todennut sherrytynnyreistä: "Kun minä haluan pullollisen sherryä, minä ostan sellaisen." (Broom 2000, s.74.) Tällä kertaa kokeilut eivät kuitenkaan tunnu menneen hukkaan.
Tuoksu: Muita maistamiani Lappareita vähemmän savua&turvetta ja enemmän mallasta. Voltteihin ja oletettuun nuoruuteen nähden pehmeän oloinen. Sokeria ja vaniljaa.
Maku: Tekstuuriltaan viinimäisen kermainen, miellyttävän pehmeä tuttavuus Lappariksi. Lisäksi itselle niin rakas vaniljasikarimainen vivahde sekä sitä savua ja turvetta. Jälkimaku lyhyehkö.
Todella positiivinen yllätys. Mitään turve- tai savupommia ei kannata odottaa. Kyseiset elementit ovat pääruoan sijasta vain yksi osa tätä Laphroaig-kattausta. Hienostunut ja paksu suutuntuma antaa viskille viimeisen silauksen. Vaikka on Quarter Caskin kanssa aivan eri ääripäätä, nousee Triple Wood edellä mainitun kanssa minun henkilökohtaiseen Laphroaig top kakkoseen. Pesee 10-, 15- sekä 18-vuotiaat OB:t mennen tullen.
P.S. Viimeisen lause aiheutti viskiystävissäni naurua ja epäuskoa. Tämä on kuitenkin rehellinen mielipiteeni. Mainittakoon kuitenkin, että en rinnakkain ole QC:ta tai Triple Woodia esimerkiksi 15-vuotiaan kanssa maistanut.
P.P.S. Sattumalta katselin Laphroiagin Facebook-sivuja, kun omalla saitillaan niitä mainostivat. Kivoja kuvia ja muuta infoa vierailun arvoisesti. Pitää katsastaa muidenkin tislaamojen tilanne sosiaalisessa mediassa.
Laphroaigin historia ylettyy 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen. Tuolloin paikalla aloittivat karjan kasvattamisen Johnstonin veljekset Donald ja Alexander. Alueen perinteitä kunnioittaen karjalle kasvatetun viljan ylijäämästä tislattiin viskiä. Laphroaigin tapauksessa viski oli erityisen hyvää, eikä vähiten erinomaisen vetensä ansiosta. Maineen kasvaessa viskin valmistus kävi karjankasvattamista tuottoisammaksi ja vuonna 1815 syntyi virallisesti Laphroaigin tislaamo. Laphroaigin mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua lisää täältä. Tislaamosta on kirjoitettu myös ilmeisen laaja historiateos The Legend of Laphroaig.
"Lappari" tarjoaa kirjoitushetkellä perusrangessaan seitsemää eri pullotetta. 10-, 18- ja 25-vuotiaiden lisäksi tarjolla tynnyrinvahvuista, Quarter Caskia ja sherrykypsytettyä (PX) Islay-mannaa. Tällä kertaa keskitymme siihen seitsemänteen eli Triple Woodiin. Tislaamon tarjontaan kannattaa syventyä heidän kotisivuillaan.
Lapparin Kolmipuu on nimensä mukaisesti kypsynyt kolmessa eri tynnyrissä. Ex-bourbontynnyrin jälkeen viski käy mutkan Lapparin uudelleen lanseeraamassa Quarter Cask -tynnyrissä. Viimeinen silaus viskiin tulee Oloroso-sherrytynnyristä. Ei puhuta siis mistään yksinkertaisesta prosessista ennen kuin tämä ikämerkitsemätön herkku lasiini pääsi. Hauskaa tynnysekoilusta tekee se, että Laphroaigin tislaamon johtaja Iain Hendersonin on todennut sherrytynnyreistä: "Kun minä haluan pullollisen sherryä, minä ostan sellaisen." (Broom 2000, s.74.) Tällä kertaa kokeilut eivät kuitenkaan tunnu menneen hukkaan.
Laphroaig Triple Wood
Tuoksu: Muita maistamiani Lappareita vähemmän savua&turvetta ja enemmän mallasta. Voltteihin ja oletettuun nuoruuteen nähden pehmeän oloinen. Sokeria ja vaniljaa.
Maku: Tekstuuriltaan viinimäisen kermainen, miellyttävän pehmeä tuttavuus Lappariksi. Lisäksi itselle niin rakas vaniljasikarimainen vivahde sekä sitä savua ja turvetta. Jälkimaku lyhyehkö.
Todella positiivinen yllätys. Mitään turve- tai savupommia ei kannata odottaa. Kyseiset elementit ovat pääruoan sijasta vain yksi osa tätä Laphroaig-kattausta. Hienostunut ja paksu suutuntuma antaa viskille viimeisen silauksen. Vaikka on Quarter Caskin kanssa aivan eri ääripäätä, nousee Triple Wood edellä mainitun kanssa minun henkilökohtaiseen Laphroaig top kakkoseen. Pesee 10-, 15- sekä 18-vuotiaat OB:t mennen tullen.
P.S. Viimeisen lause aiheutti viskiystävissäni naurua ja epäuskoa. Tämä on kuitenkin rehellinen mielipiteeni. Mainittakoon kuitenkin, että en rinnakkain ole QC:ta tai Triple Woodia esimerkiksi 15-vuotiaan kanssa maistanut.
P.P.S. Sattumalta katselin Laphroiagin Facebook-sivuja, kun omalla saitillaan niitä mainostivat. Kivoja kuvia ja muuta infoa vierailun arvoisesti. Pitää katsastaa muidenkin tislaamojen tilanne sosiaalisessa mediassa.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Odysseia viskitoffeen valtakuntaan
Viskin ympärille on syntynyt kaikenlaisia sivutuotteita, joita
maustetaan ja markkinoidaan viskillä. On viskisinappia, viskikakkuja ja
viskikastikkeita. Viskin ystävä katsoo tätä kehitystä tietysti
hymyssäsuin: viskin aromi tekee keskinkertaisestakin
kokkauksesta/leivoksesta heti mielenkiintoisemman.
Sokerihiirenä oma suosikkini viskikokkausten joukossa on viskitoffee/fudge. Tätä herkkua saa nykyisin yllättävän suurella todennäköisyydellä jo hyvin varustetuista marketeista. Esimerkiksi Glenfarclasia, Glengoynea sekä Jim Beamia että Jack Danielssia on toffeen sekaan sotkettu. Suurin osa viskitoffeista, joihin olen törmännyt ovat olleet Gardiners of Scotlandin valmistamia. Heidän single malteilla maustettuihin viskitoffeisiinsa voi tutustua täältä.
Rovaniemellä pyörähtäneet markkinat
tarjosivat kuitenkin hiukan erilaista näkemystä viskitoffeesta. Kahden
englantilaisen miehen pitämä toffeekoju tarjosi kahta erilaista
viskifudgea. Tarjolla oli whisky&honey ja Jack Daniels Fudge nimellä
kulkevat tuotteet. Otin kumpaakin kotiin yhden palan, kaadoin dramin
yksimaltaista lasiin ja aloin maistella toffeita.
Ensimmäinen tunne toffeista oli pettymys. Toffeet eivät maistuneet viskiltä niin vahvasti kuin olin toivonut. Daniels-versio muistutti lähinnä paloviinalla jatkettua sokeria ja hunajaversiosta sai viskin makua hakemalla hakea. Hunaja toki maittoi. Gardiners of Scotlandin toffeisiin verrattuna maut olivat todella laimeita, vaikka en heidänkään tuotteista huomaa eroa eri yksimaltaisten välillä.
Pettymyksistä sisuuntuneena päätin tehdä toffeeni itse. Käytin pohjana nopealla googlauksella löytynyttä Valion kermatoffeeohjetta. Koko ohjeen löydät täältä, alla hätäisimmille ainesosat:
2 dl kermaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl tummaa siirappia
25g voita
Viskiä (tässä tapauksessa Lapparin QC)
Kaikki sujui hyvin, kunnes aloin lisäämään kiehuvaan sotkuun viskiä. Kun maku muutaman ruokalusikallisen jälkeen alkoi olla kohdillaan, päätti mönjä, ettei se enää jässity vaan pysyy nestemäisessä muodossa. Pitkällisen kamppailun jälkeen sain toffeen jotenkin hyytymään ja löin sen jääkaappiin. Maussa ei ollut valittamista, mutta juhannuspöydässä riitti huumoria toffeen koostumuksesta. Möskä oli enemmän lusikoitavaa kuin veitsellä leikattavaa. Ilmeisesti tämä ohje ei oikein viskin lisäämistä kestä, sillä viskittömät versiot onnistuivat vallan hyvin. Sen verran toffee-episodi toi vipinää keittiöön, että kuvakin unohtui ottaa. Lupaan korjata asian ensi kerralla. Ensi kertaa varten tarvitsen vain paremmin viskin kanssa toimivan toffeereseptin.
Englannin kielen sanaa fudge ei suomenneta suoraan toffeeksi. Tämä voi olla yksi syy epäonnistumiseeni. Internet tarjoaa reseptejä myös ihan oikealle fudgelle, joita on syytä laittaa kokeiluun. Tästä pääset ihastelemaan niistä yhtä. Otan ilolla vastaan kokemuksia ja reseptejä omien viskimakeisten ja -kakkujen tekemisestä.
Sokerihiirenä oma suosikkini viskikokkausten joukossa on viskitoffee/fudge. Tätä herkkua saa nykyisin yllättävän suurella todennäköisyydellä jo hyvin varustetuista marketeista. Esimerkiksi Glenfarclasia, Glengoynea sekä Jim Beamia että Jack Danielssia on toffeen sekaan sotkettu. Suurin osa viskitoffeista, joihin olen törmännyt ovat olleet Gardiners of Scotlandin valmistamia. Heidän single malteilla maustettuihin viskitoffeisiinsa voi tutustua täältä.
 |
| Gardiners of Scotlandin peltirasiat sopivat kätevästi vaikkapa teelehtien säilytykseen. |
 |
| Vasemmalla Jaakko Danieli, keskellä Longrow 14yo ja oikealla Whisky&Honey. |
Ensimmäinen tunne toffeista oli pettymys. Toffeet eivät maistuneet viskiltä niin vahvasti kuin olin toivonut. Daniels-versio muistutti lähinnä paloviinalla jatkettua sokeria ja hunajaversiosta sai viskin makua hakemalla hakea. Hunaja toki maittoi. Gardiners of Scotlandin toffeisiin verrattuna maut olivat todella laimeita, vaikka en heidänkään tuotteista huomaa eroa eri yksimaltaisten välillä.
Pettymyksistä sisuuntuneena päätin tehdä toffeeni itse. Käytin pohjana nopealla googlauksella löytynyttä Valion kermatoffeeohjetta. Koko ohjeen löydät täältä, alla hätäisimmille ainesosat:
2 dl kermaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl tummaa siirappia
25g voita
Viskiä (tässä tapauksessa Lapparin QC)
Kaikki sujui hyvin, kunnes aloin lisäämään kiehuvaan sotkuun viskiä. Kun maku muutaman ruokalusikallisen jälkeen alkoi olla kohdillaan, päätti mönjä, ettei se enää jässity vaan pysyy nestemäisessä muodossa. Pitkällisen kamppailun jälkeen sain toffeen jotenkin hyytymään ja löin sen jääkaappiin. Maussa ei ollut valittamista, mutta juhannuspöydässä riitti huumoria toffeen koostumuksesta. Möskä oli enemmän lusikoitavaa kuin veitsellä leikattavaa. Ilmeisesti tämä ohje ei oikein viskin lisäämistä kestä, sillä viskittömät versiot onnistuivat vallan hyvin. Sen verran toffee-episodi toi vipinää keittiöön, että kuvakin unohtui ottaa. Lupaan korjata asian ensi kerralla. Ensi kertaa varten tarvitsen vain paremmin viskin kanssa toimivan toffeereseptin.
Englannin kielen sanaa fudge ei suomenneta suoraan toffeeksi. Tämä voi olla yksi syy epäonnistumiseeni. Internet tarjoaa reseptejä myös ihan oikealle fudgelle, joita on syytä laittaa kokeiluun. Tästä pääset ihastelemaan niistä yhtä. Otan ilolla vastaan kokemuksia ja reseptejä omien viskimakeisten ja -kakkujen tekemisestä.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Finlaggan Old Reserve ja Islay-saaren mysteeri
Finlaggan Old Reserve on mielenkiintoinen pullote. Se on erittäin edullinen, single malt ja vielä Islayn saarelta. Kuulostaa täydelliseltä viskiltä, vaan mikä on totuus?
Finlagganin mysteeri kietoutuu sen nimen ympärille. Sen nimistä tislaamoa ei Skotlannissa saati Islayn saarella ole olemassa. Finlagganilla viitataan nykyisin raunioutuneeseen Finlagganin linnaan, joka oli aikoinaan Lord of the Islesin komentopaikka. Lord of the Isles on historiallinen arvonimi Skotlannin läntisten saarien hallitsijalle. Paikan historiaan voi tutustua täältä.
Käytännössä Finlaggan on indiepullote. Sitä pullottaa The Vintage Malt Whisky Company, joka pullottaa myös muita viskejä. Finlaggan eroaa normaalista indieviskistä siinä, että siinä ei kerrota, mitä viskiä pullote sisältää. Ainoastaan tisleen alkuperä, Islayn saari, annetaan maistelijan ihmeteltäväksi. Loput viskin alkuperästä jää mielikuvituksen ja salapoliisityön varaan. Mielenkiintoista spekulaatiota viskin alkuperästä on kerätty muun muassa tänne. Nopealla googlauksella en saanut selville, miksi Finlagganin alkuperä pidetään mysteerinä. Onko kyseessä pelkkä markkinointitemppu?
Finlaggan Old Reserve
Tuoksu: Perus Islay-elementit savu ja turve vahvasti läsnä. Muita saaren tuotteita vahvempi mallasmainen vanilja puskee myös läpi. Erittäin miellyttävä.
Maku: Samoja elementtejä kuin tuoksussa, mutta hämmentävän mietoina. Ihan kuin viskiä olisi jatkettu runsaasti vedellä. Tuoksun antamiin odotuksiin nähden pettymys.
Jos oletetaan, että kyseessä on suhteellisen nuori viski, on Finlaggan hämmentävä kokemus. Siinä ei ole nuorille viskeille tyypillistä ärhäkkyyttä, vaan maku on vallan pehmeä. Sen sijaan mielikuva vedellä jatketusta Islay-viskistä on todella vahva. Omat kokemukset Finlagganista puoltavat internetin huhumyllyn teoriaa siitä, että Finlagganiin tungettaisiin saatavuuden mukaan eri single maltteja. On vaikea uskoa, että esimerkiksi Jim Murray olisi antanut minun lasissani käyneelle Finlaggan Old Reservelle huippupisteitä, niin vetisen laimea mielikuva siitä jäi. Yhtä kaikki, suosittelen kokeilemaan ja muodostamaan oma, ja siten oikea, mielipide.
"Mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä se on sinun omasi." -Timo Soini
Finlagganin mysteeri kietoutuu sen nimen ympärille. Sen nimistä tislaamoa ei Skotlannissa saati Islayn saarella ole olemassa. Finlagganilla viitataan nykyisin raunioutuneeseen Finlagganin linnaan, joka oli aikoinaan Lord of the Islesin komentopaikka. Lord of the Isles on historiallinen arvonimi Skotlannin läntisten saarien hallitsijalle. Paikan historiaan voi tutustua täältä.
Käytännössä Finlaggan on indiepullote. Sitä pullottaa The Vintage Malt Whisky Company, joka pullottaa myös muita viskejä. Finlaggan eroaa normaalista indieviskistä siinä, että siinä ei kerrota, mitä viskiä pullote sisältää. Ainoastaan tisleen alkuperä, Islayn saari, annetaan maistelijan ihmeteltäväksi. Loput viskin alkuperästä jää mielikuvituksen ja salapoliisityön varaan. Mielenkiintoista spekulaatiota viskin alkuperästä on kerätty muun muassa tänne. Nopealla googlauksella en saanut selville, miksi Finlagganin alkuperä pidetään mysteerinä. Onko kyseessä pelkkä markkinointitemppu?
 |
| Taka-alalla Springbank odottaa vuoroaan päästä lasiin ja blogiin. |
Finlaggan Old Reserve
Tuoksu: Perus Islay-elementit savu ja turve vahvasti läsnä. Muita saaren tuotteita vahvempi mallasmainen vanilja puskee myös läpi. Erittäin miellyttävä.
Maku: Samoja elementtejä kuin tuoksussa, mutta hämmentävän mietoina. Ihan kuin viskiä olisi jatkettu runsaasti vedellä. Tuoksun antamiin odotuksiin nähden pettymys.
Jos oletetaan, että kyseessä on suhteellisen nuori viski, on Finlaggan hämmentävä kokemus. Siinä ei ole nuorille viskeille tyypillistä ärhäkkyyttä, vaan maku on vallan pehmeä. Sen sijaan mielikuva vedellä jatketusta Islay-viskistä on todella vahva. Omat kokemukset Finlagganista puoltavat internetin huhumyllyn teoriaa siitä, että Finlagganiin tungettaisiin saatavuuden mukaan eri single maltteja. On vaikea uskoa, että esimerkiksi Jim Murray olisi antanut minun lasissani käyneelle Finlaggan Old Reservelle huippupisteitä, niin vetisen laimea mielikuva siitä jäi. Yhtä kaikki, suosittelen kokeilemaan ja muodostamaan oma, ja siten oikea, mielipide.
"Mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä se on sinun omasi." -Timo Soini
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Duncan Taylor Cragganmore 1992/2010
Mainitsin indie-Clynelishien ohessa Duncan Taylorin ja Mark Wattin. Miehen innostamana hankin Clynelishien lisäksi lasiini muitakin indieviskejä.Tällä kertaa tarkastelun alla on Duncan Taylorin 18-vuotias Cragganmore.
John Smithin vuonna 1869 perustama Cragganmoren tislaamo oli ensimmäinen tislaamo, joka ymmärsi logistiikan tärkeyden. Sijainti lähellä viljantuottajia, rautatietä sekä yhtä Skotlannin suurimmista joista, takasi Cragganmorelle logistisen etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden: raaka-aineet olivat helposti ja saatavilla ja viski liikkui vaivatta myös tislaamolta kauppiaiden suuntaan.
Cragganmore on tunnettu erittäin monivivahteisesta ja kompleksisesta maustaan. Yksi syy tähän on erikoislaatuiset, ikäänkuin katkaistut tislauspannut. Tätä ns. T-mallia käyttää Cragganmoren lisäksi ainoastaan Pulteney ja Mortlach. Samanlaista legendaa kuin Pulteneyn tapauksessa ei tislauspannujen muodolle Cragganmorelta löydy. Dave Broomin kirjoittamassa ja Juhani Tolvasen suomentamassa Viskiä, viskiä (2001) -teoksessa tislaamonjohtaja Stuart Robertson toteaa tislauspannujen muodosta seuraavaa: "Me pakotamme höyryn tekemään kovemmin töitä päästäkseen ulos tislauskattilasta. Tietty osa kiertää takaisin ja tislataan uudelleen ja toisen on ponnisteltava päästäkseen täältä kohti jäähdyttäjää." Kirva-arvio kyseisestä teoksesta on mietintämyssyssä hautumassa.
John Smithin vuonna 1869 perustama Cragganmoren tislaamo oli ensimmäinen tislaamo, joka ymmärsi logistiikan tärkeyden. Sijainti lähellä viljantuottajia, rautatietä sekä yhtä Skotlannin suurimmista joista, takasi Cragganmorelle logistisen etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden: raaka-aineet olivat helposti ja saatavilla ja viski liikkui vaivatta myös tislaamolta kauppiaiden suuntaan.
Cragganmore on tunnettu erittäin monivivahteisesta ja kompleksisesta maustaan. Yksi syy tähän on erikoislaatuiset, ikäänkuin katkaistut tislauspannut. Tätä ns. T-mallia käyttää Cragganmoren lisäksi ainoastaan Pulteney ja Mortlach. Samanlaista legendaa kuin Pulteneyn tapauksessa ei tislauspannujen muodolle Cragganmorelta löydy. Dave Broomin kirjoittamassa ja Juhani Tolvasen suomentamassa Viskiä, viskiä (2001) -teoksessa tislaamonjohtaja Stuart Robertson toteaa tislauspannujen muodosta seuraavaa: "Me pakotamme höyryn tekemään kovemmin töitä päästäkseen ulos tislauskattilasta. Tietty osa kiertää takaisin ja tislataan uudelleen ja toisen on ponnisteltava päästäkseen täältä kohti jäähdyttäjää." Kirva-arvio kyseisestä teoksesta on mietintämyssyssä hautumassa.
 |
| Tarkat tiedot pullosta |
 |
Duncan Taylor Cragganmore 1992/2010
Tuoksu: Todella raikas tuoksu. Katajaa, hunajaa, hedelmiä.
Maku: Hedelmät tarkentuvat karpaloksi! Hunajaa, mallasta. Jälkimaku pitkä ja mausteinen. Herkullinen viski!
Kylmäsuodattamaton, single cask ja tynnyrivahvuinen laatuviski. Karpalo yllätti allerkirjoittaneen. Katajan ja karpalon vuoksi tuo mieleen suomalaisen metsän loppusyksystä tai alkukeväästä. Harvoin mikään viski antaa näin vahvaa mielikuvaa jostain paikasta tai tilasta. Cragganmorelta olen 12-vuotiasta OB:tä tämän herkun lisäksi maistellut ja täytyy todeta, että lisää tisleitä on tislaamolta lasiin saatava.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Auchentoshan Three Wood: Papan ohjeilla kohti optimaalista viskielämystä
Auchentoshanin Three wood oli Uisge 2011 -festivaalien yllättäjä. Hinnaltaan edullinen ja maultaan maittava viski pesi koko muun porukan ja valittiin maisteluraadin toimesta festivaalien parhaaksi viskiksi. Pääsin vihdoin maistamaan kyseistä juomaa uudelleen ystävän hankittua pullon sitä baarikaappiinsa. Tarjoutui tilaisuus tarkistaa, kuinka aika oli muistoja kullannut.
Viskinsä kolmeen kertaan tislaava Auchentoshan ponnistaa Skotlannin Lowlandseiltä. Tislaamon core rangea komistaa Three woodin lisäksi ilman ikämerkintää kulkeva Classic sekä 12-, 18- ja 21-vuotiaat herkut. Tislaamo on tuonut markkinoille myös erilaisia erikoispullotteita erilaisine tynnyriviimeistelyineen ja muine erikoisuuksineen. Niihin kannattaa lähemmin tutustua täältä. Vuonna 1969 uudelleen rakennetun tislaamon omistaa nykyisin Morrison Bowmore.
Three wood on kypsynyt kolmessa erilaisessa tynnyrissä. Bourbon-tynnyrin jälkeen liemi on lillunut sekä Oloroso- että Pedro Ximenes -sherrytynnyreissä. Kolmen tislauskerran voisi ajatella puhtaamman tisleen myötä antavan tynnyreille vielä normaalia suuremman panoksen viskin makuun. Seuraavia nootteja sain juomasta paperille rustattua.
Auchentoshan Three wood
Tuoksu: Tuoksu on kuin joulusuklaa! Mystinen sekoitus luumua, rusinaa, suklaata ja makeaa sherryä. Miellyttävä!
Maku: Maku ei ole tuoksun tasolla. Hedelmäisen sherryiset vivahteet tuntuvat hiukan päälleliimatulta. Lisäksi makupalettia rikkoo läpi puskeva viinamaisuus.
Jo pelkän tuoksunsa vuoksi ostamisen arvoinen viski. Maku on hiukan pettymys mahtavan tuoksun jälkeen. Viskin kohdalla voi toteuttaa pappani vanhaa neuvoa konjakin juonnin suhteen: "Pyörittelet ja haistelet niin kauan lasissa, että juoma katoaa."
Viskinsä kolmeen kertaan tislaava Auchentoshan ponnistaa Skotlannin Lowlandseiltä. Tislaamon core rangea komistaa Three woodin lisäksi ilman ikämerkintää kulkeva Classic sekä 12-, 18- ja 21-vuotiaat herkut. Tislaamo on tuonut markkinoille myös erilaisia erikoispullotteita erilaisine tynnyriviimeistelyineen ja muine erikoisuuksineen. Niihin kannattaa lähemmin tutustua täältä. Vuonna 1969 uudelleen rakennetun tislaamon omistaa nykyisin Morrison Bowmore.
Three wood on kypsynyt kolmessa erilaisessa tynnyrissä. Bourbon-tynnyrin jälkeen liemi on lillunut sekä Oloroso- että Pedro Ximenes -sherrytynnyreissä. Kolmen tislauskerran voisi ajatella puhtaamman tisleen myötä antavan tynnyreille vielä normaalia suuremman panoksen viskin makuun. Seuraavia nootteja sain juomasta paperille rustattua.
 |
| Ritari valvoo juoman oikeaoppista juomista. |
Auchentoshan Three wood
Tuoksu: Tuoksu on kuin joulusuklaa! Mystinen sekoitus luumua, rusinaa, suklaata ja makeaa sherryä. Miellyttävä!
Maku: Maku ei ole tuoksun tasolla. Hedelmäisen sherryiset vivahteet tuntuvat hiukan päälleliimatulta. Lisäksi makupalettia rikkoo läpi puskeva viinamaisuus.
Jo pelkän tuoksunsa vuoksi ostamisen arvoinen viski. Maku on hiukan pettymys mahtavan tuoksun jälkeen. Viskin kohdalla voi toteuttaa pappani vanhaa neuvoa konjakin juonnin suhteen: "Pyörittelet ja haistelet niin kauan lasissa, että juoma katoaa."
tiistai 22. toukokuuta 2012
Redbreast 15yo - Erithacus Rubecula natus esse quindecim
"Punarinta (Erithacus rubecula) on Euroopassa yleinen pieni varpuslintu, joka luokiteltiin ennen rastaisiin, mutta nyttemmin on siirretty sieppojen heimoon. Punarinta ääntelee tikitystä muistuttavalla äänellä
”tik-tik-tik…”. Punarinnan laulu on kaunista, vienoa ja voidaan kuulla
erityisesti hämärän aikoihin."
Näin veistelee Wikipedia punarinnasta. Sieppojen heimon ala-laji, viskisiepot, tunnistavat punarinnan paremmin Irlannin viskiylpeydestä, Redbreastista. Viskinä Punarinta ei ole kulkenut niitä perinteisimpiä polkuja. Alunperin Redbreast oli Jamesonin indiebrändi, jota Gilbey's pullotti. Yhteistyön hiivuttua Redbreast vaipui unholaan, kunnes vuonna 1991 se herätettiin henkiin. Tällä kertaa viski tehtiin itse, Skotlannin suurimmalla tislaamolla Middletonissa. 2005 julkaistun 15-vuotiaan lisäksi Redbreast tarjoaa 12-vuotiaan sekä tynnyrinvahvuisen viskinystävien iloksi. Tislaamon historiaan ja pure pot still -teknologiaan kannattaa tutustua tislaamon omilta sivuilta.
Yleensä irlantilaiset elämän vedet näkevät päivän valon modernin jatkuvan tislauksen ansiosta perinteisemmän erissä tapahtuvan tislauksen sijaan. Redbreast on pure pot still -viski. Kyseisessä tislaustavassa sekoitetaan mallastettua ohraa mallastamattomaan ja tislataan sen jälkeen single malteista tutulla kaavalla, mutta irlantilaiseen tyyliin kolmeen kertaan. Pure pot still -viskit ovatkin irlantilainen erikoisuus, eikä niitä minun tietojeni mukaan muualla valmisteta. Itselläni ei tule heti mieleen muita pure pot still -viskejä Redbreastin ja Green Spotin lisäksi.
Tuoksu: Vaniljaa, tammea, kukkaa ja hunajaa. Vasta leikattua ruohoa?
Maku: Kompleksinen, hankala erotella eri makuja. Ikään kuin tuoksusta tunnistetut maut sekoittuisivat joksikin ihan muuksi. Jälkimaussa hentoa makeutta.
Tämä viski vaatisi ehdottomasti uuden kierroksen lasissa. Mausta oli todella hankala saada kiinni. Sinänsä miellyttävä viski, mutta ei lukeudu henkiläkohtaisiin suosikkeihini. Erikoisuudessaan sai kuitenkin harkitsemaan myös Green Spotin maistamista.
Näin veistelee Wikipedia punarinnasta. Sieppojen heimon ala-laji, viskisiepot, tunnistavat punarinnan paremmin Irlannin viskiylpeydestä, Redbreastista. Viskinä Punarinta ei ole kulkenut niitä perinteisimpiä polkuja. Alunperin Redbreast oli Jamesonin indiebrändi, jota Gilbey's pullotti. Yhteistyön hiivuttua Redbreast vaipui unholaan, kunnes vuonna 1991 se herätettiin henkiin. Tällä kertaa viski tehtiin itse, Skotlannin suurimmalla tislaamolla Middletonissa. 2005 julkaistun 15-vuotiaan lisäksi Redbreast tarjoaa 12-vuotiaan sekä tynnyrinvahvuisen viskinystävien iloksi. Tislaamon historiaan ja pure pot still -teknologiaan kannattaa tutustua tislaamon omilta sivuilta.
Yleensä irlantilaiset elämän vedet näkevät päivän valon modernin jatkuvan tislauksen ansiosta perinteisemmän erissä tapahtuvan tislauksen sijaan. Redbreast on pure pot still -viski. Kyseisessä tislaustavassa sekoitetaan mallastettua ohraa mallastamattomaan ja tislataan sen jälkeen single malteista tutulla kaavalla, mutta irlantilaiseen tyyliin kolmeen kertaan. Pure pot still -viskit ovatkin irlantilainen erikoisuus, eikä niitä minun tietojeni mukaan muualla valmisteta. Itselläni ei tule heti mieleen muita pure pot still -viskejä Redbreastin ja Green Spotin lisäksi.
 |
| Punarinnat liikkuvat yleensä pariskuntina. Uroksen tunnistaa pidemmästä jalasta. |
Tuoksu: Vaniljaa, tammea, kukkaa ja hunajaa. Vasta leikattua ruohoa?
Maku: Kompleksinen, hankala erotella eri makuja. Ikään kuin tuoksusta tunnistetut maut sekoittuisivat joksikin ihan muuksi. Jälkimaussa hentoa makeutta.
Tämä viski vaatisi ehdottomasti uuden kierroksen lasissa. Mausta oli todella hankala saada kiinni. Sinänsä miellyttävä viski, mutta ei lukeudu henkiläkohtaisiin suosikkeihini. Erikoisuudessaan sai kuitenkin harkitsemaan myös Green Spotin maistamista.
tiistai 15. toukokuuta 2012
Vihreämpi Deanston Virgin Oak
Deanston oli tislaamona minulle täysin uusi tuttavuus. Osa tästä menee tietysti oman tietämyksen piikkiin, mutta lieventävänä asianhaarana voidaan pitää sitä, että suurin osa Deanstonin tuotannosta menee blendeihin. Noin 15% tislaamon tuotannosta päätyy single maltteihin ja loput antavat makua muun muassa Scottis Leaderille ja muille sekoiteviskeille. Täysin vesivoimalla pyörivä tislaamo on nykymuodossaan tuottanut viskiä vuodesta 1966 (osa lähteistä kertoo vuoden olleen 1965) ja sen vuosikapasiteetti pyörii 3 miljoonan litran hujakoilla. Viralliset sivut ovat olleet kuluvan vuoden "työn alla" ja parhaiten infoa tislaamosta saakin tällä hetkellä toisen käden lähteistä, esimerkiksi täältä.
Deanstonin Virgin Oak on ikämerkitsemätön ja kylmäsuodattamaton new oak -viski. Hintahaitarilla Deanston jamittelee bassotaajuuksilla. Pullon tätä mehua saattaa löytää jopa kahdellakympillä. Kuten aina, hinnan ei saa antaa hämätä - kyseessä ei todellakaan ole mikään bulkkikama, vaan täysiverinen skottilainen single malt. Tähän hintaan se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ostos. Jos maku ei miellytä, niin tietääpä ainakin tehneensä ekoteon ostettuaan vesivoimalla tuotettua elämän vettä.
Deanston Virgin Oak
Tuoksu: Marmeladia, vahva mallas. Kynsilakanpoistoaine tms. lakka/liuotin. Kevyen hedelmäinen.
Maku: Mietoa hedelmää ja mallasta. Alkoholi puskee jonkin verran läpi. Vedellä antoi hiukan suolaisia vivahteita. Kaveri löysi jotain bensiiniin viittaavaa. Jälkimaultaan lyhyehkö.
Kokonaisuudessaan kevyt viski, joka on hinta-laatusuhteeltaan mainio. Mitään sen suurempia makuelämyksiä se ei tarjoa, mutta pesee monet jopa hiukan kalliimmat kilpailijansa. En näe syytä, miksi en tulevaisuudessa tutustuisi myös tislaamon muihin viskeihin.
Deanstonin Virgin Oak on ikämerkitsemätön ja kylmäsuodattamaton new oak -viski. Hintahaitarilla Deanston jamittelee bassotaajuuksilla. Pullon tätä mehua saattaa löytää jopa kahdellakympillä. Kuten aina, hinnan ei saa antaa hämätä - kyseessä ei todellakaan ole mikään bulkkikama, vaan täysiverinen skottilainen single malt. Tähän hintaan se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ostos. Jos maku ei miellytä, niin tietääpä ainakin tehneensä ekoteon ostettuaan vesivoimalla tuotettua elämän vettä.
 | |
| Virg-Gin Oak -kypsytys "näkyy" myös värissä. |
Deanston Virgin Oak
Tuoksu: Marmeladia, vahva mallas. Kynsilakanpoistoaine tms. lakka/liuotin. Kevyen hedelmäinen.
Maku: Mietoa hedelmää ja mallasta. Alkoholi puskee jonkin verran läpi. Vedellä antoi hiukan suolaisia vivahteita. Kaveri löysi jotain bensiiniin viittaavaa. Jälkimaultaan lyhyehkö.
Kokonaisuudessaan kevyt viski, joka on hinta-laatusuhteeltaan mainio. Mitään sen suurempia makuelämyksiä se ei tarjoa, mutta pesee monet jopa hiukan kalliimmat kilpailijansa. En näe syytä, miksi en tulevaisuudessa tutustuisi myös tislaamon muihin viskeihin.
maanantai 7. toukokuuta 2012
Viskikirjallisuutta: Scotch: The Whisky of Scotland in Fact and Story
Kävin kirjastossa. Suosittelen tätä vierailua jokaiselle viskiharrastajalle. Ainakin Rovaniemen kirjaston viskikirjavalikoima oli yllättävän laaja. Perus Viskiraamattujen ja erilaisten yleisteosten ohella hyllystä löytyi myös hiukan erilaisella otteella viskiä lähestyvä Sir Robert Bruce Lockhartin (1887-1970) Scotch: The Whisky of Scotland in Fact and Story. Kirja on seitsemäs painos ja sisältää hänen poikansa korjauksia ja esipuheen.
Kirjoittaja ei ole kuka tahansa kaduntallaaja. Lockhart toimi brittien diplomaattina ja agenttina useissa eri maissa. Erityisesti hänen Venäjän komennuksensa on jäänyt historiankirjoihin. Hänet vangittiin hänen oltuaan mukana Leninin salamurhaamiseen tähtäävässä salajuonessa, mutta britit saivat neuvoteltua hänet vapaaksi hiukan ennen kuolemantuomiota. Lockhart lyötiin ritariksi 1943.
Mitä entisellä agentilla ja diplomaatilla on sanottavaa viskistä? Paljon. Balmenachin tislaamolla kasvanut Lockhart ei yritä kirjassaan luoda historiankirjoitusta lähdeviitteineen, vaan maalaa lukijan eteen yhden miehen ja juoman välisen rakkaustarinan. Henkeen ja vereen skottilaiselle Lockhartille viski on skottilaisuuden symboli ja skottilaisen mielenlaadun kuvastin. Juuri tämä pyyteetön rakkaus viskiä kohtaan saa kirjan elämään viskinystävän käsissä.
Itseäni ei Lockhartin lapsuuden muistelot hirveästi sytyttäneet, vaikka mielenkiinnolla ne luinkin. Kirjan suurin ansio on skottilaisen sekoiteviskin nousun ja vaiheiden kuvaaminen. Mielenkiintoiset kuvaukset ajalta, jolloin viskiteollisuuden onnensoturit ensi kertaa kokeilivat siipiään Skotlannin ulkopuolella, maistuivat ainakin allekirjoittaneelle. Samalla voi sivistää itseään mielenkiintoisilla viskifaktoilla. Vai tiesitkö sinä, mikä viski otti ensimmäisenä käyttöön kierrekorkin tai miksi viskiä pitää Skotlannissa kypsyttää vähintään kolme vuotta, että sitä voidaan kutsua viskiksi?
Lockhartin teos on erilaisuudessaan loistava. Mielellään lukisin enemmänkin tämän tyyppisiä kirjoja viskistä ainaisten "1987630 viskiä joista sinun tulee maistaa ennen kuolemaasi" -listausten sijaan. Otan mielelläni kirjallisuusvinkkejä vastaan. Tulevaisuudessa ehkä juttua myös muusta viskikirjallisuudesta.
 |
| Kirjaston helmi. |
Kirjoittaja ei ole kuka tahansa kaduntallaaja. Lockhart toimi brittien diplomaattina ja agenttina useissa eri maissa. Erityisesti hänen Venäjän komennuksensa on jäänyt historiankirjoihin. Hänet vangittiin hänen oltuaan mukana Leninin salamurhaamiseen tähtäävässä salajuonessa, mutta britit saivat neuvoteltua hänet vapaaksi hiukan ennen kuolemantuomiota. Lockhart lyötiin ritariksi 1943.
Mitä entisellä agentilla ja diplomaatilla on sanottavaa viskistä? Paljon. Balmenachin tislaamolla kasvanut Lockhart ei yritä kirjassaan luoda historiankirjoitusta lähdeviitteineen, vaan maalaa lukijan eteen yhden miehen ja juoman välisen rakkaustarinan. Henkeen ja vereen skottilaiselle Lockhartille viski on skottilaisuuden symboli ja skottilaisen mielenlaadun kuvastin. Juuri tämä pyyteetön rakkaus viskiä kohtaan saa kirjan elämään viskinystävän käsissä.
Itseäni ei Lockhartin lapsuuden muistelot hirveästi sytyttäneet, vaikka mielenkiinnolla ne luinkin. Kirjan suurin ansio on skottilaisen sekoiteviskin nousun ja vaiheiden kuvaaminen. Mielenkiintoiset kuvaukset ajalta, jolloin viskiteollisuuden onnensoturit ensi kertaa kokeilivat siipiään Skotlannin ulkopuolella, maistuivat ainakin allekirjoittaneelle. Samalla voi sivistää itseään mielenkiintoisilla viskifaktoilla. Vai tiesitkö sinä, mikä viski otti ensimmäisenä käyttöön kierrekorkin tai miksi viskiä pitää Skotlannissa kypsyttää vähintään kolme vuotta, että sitä voidaan kutsua viskiksi?
Lockhartin teos on erilaisuudessaan loistava. Mielellään lukisin enemmänkin tämän tyyppisiä kirjoja viskistä ainaisten "1987630 viskiä joista sinun tulee maistaa ennen kuolemaasi" -listausten sijaan. Otan mielelläni kirjallisuusvinkkejä vastaan. Tulevaisuudessa ehkä juttua myös muusta viskikirjallisuudesta.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Greisfwalder Gold - Tyrniviskilikööri Saksasta
Viskiliköörit ovat itselleni tuntematonta aluetta. Toki olen perinteiset Baileyssit teininä maistellut ja Southern Comfortiakin poskissa purskutellut. Päästyäni single maltin makuun en ole kuitenkaan suuremmalla pieteetillä kyseisten juomien suuntaan katsellut. Vuodenvaihteen Saksan vierailuni aikana päätin kuitenkin sivistää itseäni.
Saksa on hieno maa. Erityisesti kulinaristisia makunystyröitäni hemmotteli saksalaisten mieltymys paikallisiin juomiin ja ruokiin. Berliinissa istuskelin baarissa, joka myi ainoastaan omia viinoja ja oluita. Jokaisella bundeslandilla on omat sinappinsa, oluensa ja makkaransa. Vierailin myös Greifswaldin rannikkokaupungissa, josta löytyi sympaattinen viskikauppa - Greifswald Whisky Inseln. Kauppa ei viskivalikoimallaan hurmannut, mutta myös heillä oli oma paikallinen erikoisuutensa: tyrnimarjoilla höystetty viskilikööri.
Saksan pohjoiselle rannikolle tyrnimarjat ovat jonkinasteinen pakkomielle. Siinä missä meillä tyrnituotteita saa lähes ainoastaan luontaistuotekaupoista, tarjosi Greiswaldissa jokainen kauppa jotain tyrnituotetta. Itse tyrniliköörikin oli Greiswaldin naapurikaupungin Stralsundin 775. juhlavuoden kunniaksi tehty erikoispainos, jota oli tehty, tottakai, vain 775 pulloa! Kaupan omat sivut toteavat erittäin vapaasti suomentaen tuotteesta seuraavaa:
"Greifswlader Gold on miellyttävän makea tyrniviskilikööri. Hapan maku johtuu tyrnin suomasta runsaasta C-vitamiista. Tässä liköörissä olemme saavuttaneet hienon tasapainon viskin ja tyrnimarjan välille. Rajoitettu painos, 775 pulloa, 775 -vuotiaan Stralsundin kunniaksi. Sopii hyvin aperitiiviksi tai aveciksi."
Greifswalder Gold
Tuoksu: Käyneitä marjoja, yhtäaikaa sekä erittäin hapan että makea. Tulee mieleen pihlajanmarjat ja sherry. Marmeladimainen.
Maku: Siirappisen makea, melkein liiaksikin. Maku on jotain rusinoiden ja pihjalanmarjojen välimaastosta. Tosin pihjalanmarja ja tyrnimarja ovat maultaan hyvin lähellä toisiaan. Maku ei ole erityisen pitkä, mutta makeus tuntuu hampaissa vielä pitkään juoman kadottua suusta.
Parempaa tämä on kuin tyrnimehut, joita hädintuskin pystyn juomaan. Siirappisen suutuntuman ja makeuden vuoksi ei mitään kevyttä kamaa. Sopisi hyvin pimenevien syysiltojen lämmikkeeksi. Paras maistamani viskilikööri, joka on pieninä annoksina erinomaista. Paljoa tätä ei makeutensa vuoksi pysty kerralla nauttimaan. Happamuus voi myös jakaa mielipiteitä, itseäni se miellytti.
Pääsin maistamaan viime viikolla myös toista viskilikööriä. Fireball Cinnamon Whisky oli jännittävä kokemus. Itse en litkusta hirveänä perustanut, mutta hameväelle näytti maittavan. Ei kuulema maistunut yhtään viskiltä. Tilaisuuden luonteen vuoksi en alkanut juomaa enemmälti analysoimaan. Kerrottakoon kuitenkin, että kaneli, chili ja muut jouluiset mausteet olivat vahvasti läsnä. Kuvan sentään sain otettua.
Loppuun vielä pieni pala historiaa. World Whisky (2009) tietää kertoa, että varhaisimmat viskin nauttimistavat muistuttivat juuri nykyisiä viskiliköörejä. Viskiin lisättiin hunajaa ja yrttejä ja näitä seoksia käytettiin muun muassa lääkinnällisiin tarkoituksiin. Varhaisimmat todisteet tämänkaltaisesta toiminnasta löytyvät jo 1300-luvulta. Eräs kuuluisimmista viskilikööreistä kantoi nimeä Hippocras Aquavitae, joka kelpasi aina Skotlannin kuningaidenkin juhliin. Mistään uudesta villityksestä ei siis todellakaan ole kyse.
Saksa on hieno maa. Erityisesti kulinaristisia makunystyröitäni hemmotteli saksalaisten mieltymys paikallisiin juomiin ja ruokiin. Berliinissa istuskelin baarissa, joka myi ainoastaan omia viinoja ja oluita. Jokaisella bundeslandilla on omat sinappinsa, oluensa ja makkaransa. Vierailin myös Greifswaldin rannikkokaupungissa, josta löytyi sympaattinen viskikauppa - Greifswald Whisky Inseln. Kauppa ei viskivalikoimallaan hurmannut, mutta myös heillä oli oma paikallinen erikoisuutensa: tyrnimarjoilla höystetty viskilikööri.
Saksan pohjoiselle rannikolle tyrnimarjat ovat jonkinasteinen pakkomielle. Siinä missä meillä tyrnituotteita saa lähes ainoastaan luontaistuotekaupoista, tarjosi Greiswaldissa jokainen kauppa jotain tyrnituotetta. Itse tyrniliköörikin oli Greiswaldin naapurikaupungin Stralsundin 775. juhlavuoden kunniaksi tehty erikoispainos, jota oli tehty, tottakai, vain 775 pulloa! Kaupan omat sivut toteavat erittäin vapaasti suomentaen tuotteesta seuraavaa:
"Greifswlader Gold on miellyttävän makea tyrniviskilikööri. Hapan maku johtuu tyrnin suomasta runsaasta C-vitamiista. Tässä liköörissä olemme saavuttaneet hienon tasapainon viskin ja tyrnimarjan välille. Rajoitettu painos, 775 pulloa, 775 -vuotiaan Stralsundin kunniaksi. Sopii hyvin aperitiiviksi tai aveciksi."
 |
| Lapparin ystävät juovat liköörinsäkin vastuuntuntoisesti. |
Greifswalder Gold
Tuoksu: Käyneitä marjoja, yhtäaikaa sekä erittäin hapan että makea. Tulee mieleen pihlajanmarjat ja sherry. Marmeladimainen.
Maku: Siirappisen makea, melkein liiaksikin. Maku on jotain rusinoiden ja pihjalanmarjojen välimaastosta. Tosin pihjalanmarja ja tyrnimarja ovat maultaan hyvin lähellä toisiaan. Maku ei ole erityisen pitkä, mutta makeus tuntuu hampaissa vielä pitkään juoman kadottua suusta.
Parempaa tämä on kuin tyrnimehut, joita hädintuskin pystyn juomaan. Siirappisen suutuntuman ja makeuden vuoksi ei mitään kevyttä kamaa. Sopisi hyvin pimenevien syysiltojen lämmikkeeksi. Paras maistamani viskilikööri, joka on pieninä annoksina erinomaista. Paljoa tätä ei makeutensa vuoksi pysty kerralla nauttimaan. Happamuus voi myös jakaa mielipiteitä, itseäni se miellytti.
Pääsin maistamaan viime viikolla myös toista viskilikööriä. Fireball Cinnamon Whisky oli jännittävä kokemus. Itse en litkusta hirveänä perustanut, mutta hameväelle näytti maittavan. Ei kuulema maistunut yhtään viskiltä. Tilaisuuden luonteen vuoksi en alkanut juomaa enemmälti analysoimaan. Kerrottakoon kuitenkin, että kaneli, chili ja muut jouluiset mausteet olivat vahvasti läsnä. Kuvan sentään sain otettua.
 |
| Itse otin keskimmäisen lasin. |
Loppuun vielä pieni pala historiaa. World Whisky (2009) tietää kertoa, että varhaisimmat viskin nauttimistavat muistuttivat juuri nykyisiä viskiliköörejä. Viskiin lisättiin hunajaa ja yrttejä ja näitä seoksia käytettiin muun muassa lääkinnällisiin tarkoituksiin. Varhaisimmat todisteet tämänkaltaisesta toiminnasta löytyvät jo 1300-luvulta. Eräs kuuluisimmista viskilikööreistä kantoi nimeä Hippocras Aquavitae, joka kelpasi aina Skotlannin kuningaidenkin juhliin. Mistään uudesta villityksestä ei siis todellakaan ole kyse.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)