perjantai 24. huhtikuuta 2015

The Glenlivet St. Michaelissa 23.4.2015

Eilen tutustiin The Glenlivetiin rakkaassa Irkussamme Henna Sanaksenahon johdolla. Kassalla odotti kiva yllätys kun etukäteen varaamallani yhden sentin hinnalla saikin kaksi senttilitraa viskiä. Kelpasi.

The Glenlivet on niitä tislaamoja, jotka on menneet oman tutkani ohi. Suuri ja tunnettu tislaamo, jonka tuotteissa lukee näkymättömässä tussilla "tylsä speysideri". Näin siis minun mielikuvissani, ja niiden seuraamana minä viskimaailmassa suunnistan. Tässä mielessä tislaamo on hyvin lähellä rakasta kilpakumppaniaan, Glenfiddichiä.

Edellä mainituista syistä tasting tarjosi itselle suuren määrän tuntemattomia viskejä. 12- ja 18-vuotiaat perussarjan pullotteet olen testaillut ja varsinkin 18-vuotias oli edellisellä maistokerralla oikeinkin hyvää. Muut neljä tuotetta olivatkin sitten itselleni aivan tuntemattomia. Koko kattaus näytti tältä:

The Glenlivet 12yo 40%
The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%
The Glenlivet 18yo 43%
The Glenlivet Nadurra Oloroso Sherry Cask 60,7%
The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%
The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%

Sanaksenaho aloitti tastingin pienellä diaesityksellä, jossa käytiin lyhyesti läpi tislaamon historiaa ja tarinaa. Mitään syvällisempää tuotantoprosesseista ei ollut tarjolla, mutta tarinoitahan me ihmiset rakastammekin. Perinteiset kotipoltot, ensimmäiset tislauslisenssit ja riidat Glenlivet-nimen käytöstä käytiin läpi. Tämän jälkeen napattiin ensimmäinen viski, The Glenlivet 12yo, kouraan ja siirryttiin itse asiaan.

The Glenlivet 12yo 40%

Tuoksu: Päärynää, vihreitä omenoita, mallasta ja vaniljaa.

Maku: Mineraalinen, vihreitä hedelmiä mukavana sekamelskana, jopa ripaus sitruksia. Ei mikään maailman kehokkain, mutta ei mielestäni vetinen. Lopussa ripaus mustapippuria.

Hmm, yllättävän hyvää näin pitkästä aikaa. Paljon parempaa kuin sen naapurin megatislaamon 12yo. Suutuntuma kantaa hyvin. Seuraavaksi oli limousine-tynnyrissä kyytiä saanut French Oak.

The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%

Tuoksu: Uh, tuhti! Suklaata, mausteita, hunajaa. Lasiaika antaa ripauksen ananasta ja kookosta. Kokonaisuudessaan todella makea.

Maku: Jos nenä on tuhti, niin kyllä tämä suussakin jaksaa. Voi pureskella. Tämäkin mineraalinen. Loppuun hedelmien ja suklaan sekamelska kuivuu kivasti pippuriin.

Tässähän oli jo juotavaa. Ei ollenkaan pahaa ja nosti odotuksia 18-vuotiaan suhteen.

The Glenlivet 18yo 43%

Tuoksu: Tuhdisti tammea, toffeeta ja erilaisia keltaisia hedelmiä.

Maku: Alkuun todella helppoa ja pehmeää menoa maltaan ja tammen leikitellessä kielellä. Lopussa marjoja ja reippaasti mausteita.

Muistin, että tämä olisi ollut loppuun asti tuota alun linnunmaito-linjaa, mutta lopussa tulikin ihan kompleksista makutykitystä. Parempi kuin muistin. Seuraavaksi saatiin lasiin nykytrendien mukaisesti ikämerkinnän tiputtanut Nadurra. Tällä kertaa first fill oloroso-kypsytyksellä.

The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%

Tuoksu: Suklaata, luumuja, kenkälankkia ja kumia.

Maku: Todella tuhtia ja vesilisä on kokeilemisen arvoinen kikka tässä tapauksessa. Vedellä antaa mukavasti pippuriin kiedottuja punaisia marjoja ja viinimäistä tanniinia.

Ei mikään helpoin viski, mutta ei tämä pahaa ole. Päin vastoin. Kuten odottaa saattoi, lisävoltit antoivat The Glenlivetiin puhtia, joka perussarjalla ehkä hiukan jäi kaipaamaan. Sitten olikin vuorossa illan odotetuin liemi, eli Guardians Chapter.

The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%

Tuoksu: Kumia, todella happamia marjoja (kotiviinin mäski tuli mieleen), vahvaa puuta. Ja onhan niitä pippureitakin siellä.

Maku: Maustepommi. Salmiakkia ja jopa lakritsaa. Pippurien väistyessä ripaus tummia ylikypsiä hedelmiä kera maitosuklaan.

Todella monitahoinen viski, joka vaatisi ehdottomasti enemmän aikaa osakseen. Mielestäni reilulla marginaalilla kattauksen paras viski. Vai oliko viimeisenä maistetusta single caskista vielä uhkaamaan Guardians Chapterin kärkipaikkaa?

The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%

Tuoksu: Banaanilaatikoita, vaniljaa ja makeaa toffeeta.

Maku: Suutuntuma loistava ja ei kaipaa vettä tippaakaan. Kovasta alkoholiprosentista huolimatta on säilyttänyt kivan mineraalisen otteen. Hedelmien ja veistoluokan seassa on myös mausteita ja vaniljaa.

No hyvähän se tämäkin oli. Ei kuitenkaan mielestäni Guardiansin veroinen. Ja ehkä ainoa kattauksen viskeistä, joista voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että hinta ja laatu eivät kohtaa. Se ei kerro sinänsä tuotteen laadusta vaan sen hinnasta. Sentään tarjoiluastian sai laittaa taskuun kotiinviemisiksi. Edellinen tasting josta sai lasin mukaan oli Glenfiddich-tasting. Sattumaako? Tuskin.

Kaiken kaikkiaan viski oli taas hyvää. The Glenlivetin mineraalinen ja yllättävän mausteinen perusilme oli yllättävän selkeä ja miellyttävä kun näitä sai useamman riviin. Perussarja on laadukas, mutta ministi tylsä. Kaksi viimeistä aivan erinomaisia viskejä. Sanaksenahon vetämistä leimasi pieni kiireen tuntu. Ei kerennyt kunnolla ottaa seuraavaa lasia käteen kun kyseltiin jo tuntemuksia viskeistä. Muuten tasting oli hyvää peruslaatua, mitä maahantuojan edustajalta onkin syytä olettaa.

Loppuun vielä pieni lukuvinkki. Whisky Science -blogista löytyy kattava esitys veden merkityksestä viskin tislaamiselle. Samainen teksti sisältää myös hauskan yksityiskohdan The Glenlivetin markkinointiosaston sekoilusta. Artikkeliin pääsee klikkaamalla tästä.


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Alkoholipolitiittinen katsaus eduskuntavaaleihin 2015

Eilen 19.4. järjestettiin Suomen 37. eduskuntavaalit. Keskustan voittoon päättyneissä karkeloissa valittiin Suomen päättäjät seuraavaksi neljäksi vuodeksi eteen päin. Tämä tarkoittaa sitä, että myös nämä samaiset kansan valitsemat henkilöt päättävät Suomen alkoholipolitiikan päälinjoista tulevina vuosina. Vaalitulos ja vaaleja edeltäneet keskustelut ja poliitikkojen ulostulot asian suhteen herättivät muutamia ajatuksia, joita olisi tarkoitus tässä tekstissä hiukan purkaa.

Lähdetään liikkeelle ajankohtaisimmista uutisista. Tolkku käteen -yhteisö keräsi ennen vaaleja listaa ehdokkaista, jotka sitoutuvat ajamaan tolkullista alkoholipolitiikkaa. Pääteeseinä oli pienpanimoiden aseman parantaminen ja alkoholiveron saaminen tasolle, jossa laivalipun hintaa ei enää saa tienattua takaisin keissillä kasaria. Nappasin listan valituista tolkun ehdokkaista Tolkku käteen -yhteisön facebook sivuilta, ja se näyttää tältä.

Antti Kaikkonen, Keskusta, Uusimaa
Jaana Pelkonen, Kokoomus Helsinki
Wille Rydman, Kokoomus, Hesinki
Elina Lepomäki, Kokoomus, Uusimaa
Sari Multala, Kokoomus, Uusimaa
Timo Heinonen, Kokoomus, Häme
Harri Jaskari, Kokoomus, Pirkanmaa
Anne-Mari Virolainen, Kokoomus, Varsinais-Suomi
Saara-Sofia Sirén, Kokoomus, Varsinais-Suomi
Touko Aalto, Vihreät, Keski-Suomi
Olli-Poika Parviainen, Vihreät, Pirkanmaa
Mika Raatikainen, Perussuomalaiset, Helsinki
Ari Jalonen, Perussuomalaiset, Satakunta
Maria Tolppanen, Perussuomalaiset, Vaasa
Ville Tavio, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomi
Ritva "Kike" Elomaa, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomi
Hanna Mäntylä, Perussuomalaiset, Lappi
Simon Elo, Perussuomalaiset, Uusimaa
Joakim Strand, RKP, Vaasa

Ensimmäisenä silmään pistään listan ikäjakauma. Mukana on muutamaa nestoria lukuun ottamatta (mm. Tolppanen, Jaskari ja Virolainen) eduskunnan keski-ikään verraten varsin nuoria edustajia. Tästä herää kysymys siitä, onko alkoholikysymys samaan tapaan sukupolvikysymys kuin sukupuolineutraali avioliittolaki? Tätä sopii toivoa, sillä jos näin on, on tolkullinen Suomi vain ajan kysymys. Kansanterveyden parantaminen ei saisi tapahtua yksilön oikeuksia polkien. Toisaalta, kyse voi olla vain tiedotuksesta. Tolkku käteen -yhteisö toimii kuitenkin suurimmaksi osaksi perinteisen printtimedian ulkopuolella.

Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat listalla parhaiten edustettuina. Vaalien voittajien, Keskustan edustus on kuitenkin hälyttävän pieni. Vain koko kansan Tanssii tähtien kanssa -tähti Anssi "Kanki" Kaikkonen on allekirjoittanut tolkun teesit. 49 edustajaa ja pääministeripuolueen asema takaavat sen, että Keskusta on myös alkoholipolitiikan keskiössä. Tässä on monenlaisia uhkakuvia.

Ensimmäisenä nousee mieleen puoluetta ennen vaaleja heiluttat keskiolut-kohu. Media kaivoi esille muutaman vuoden takaisen linjauksen, jossa ehdotettiin keskioluen laimentamista 3,7%. Myrsky vesilasissa, mutta puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä joutui astumaan julkisuuteen ja pyörtämään puheet oluen laimentamisesta. Ja kappas, gallupit lopettivat laskunsa ja Keskusta lasketteli helppoon vaalivoittoon. Jotta ei tarvitse tukeutua toisen käden lähteisiin, kannattaa käydä lukaisemassa linjateksti tästä.

Tekstissä on 3,7% aivopierun lisäksi muutakin alkoholipoliittisesti merkittävää asiaa. Ensimmäisenä pistää silmään Keskustan tavoitteet: kokonaiskulutuksen laskeminen, monopolin säilyttäminen, lasten ja nuorten juomisen vähentäminen ja alkoholin hinnan vähittäinen nosto. Pelottavia ajatuksia, varsinkin kun keinovalikoimaan kuuluu mm. keskioluen vieminen alkoon. Kulmakarvoja nostaa myös ulkomaantuonnin ohjetasot ja ilmoitusvelvollisuus. Tavaroiden vapaa liikkuvuus, missä pelaa?

Paperilta löytyy myös mukavaa luettavaa. Ajatus alkoholin kulutuksen ohjaamisesta anniskeluravintoloihin on ainakin minusta hyvä. Tässä Keskusta on jopa valmis rukkaamaan valmisteveroa, jotta juopot saadaan kadulta baariin. Myös tilaviiniyrittäjien myyntioikeus likööreille olisi edistystä. Pienpanimoiden tai tislaamojen moisesta oikeudesta ei tietenkään puhuta, vaan mainitaan kuinka "Alkon ja vähittäiskaupan tulee ottaa pienpanimoiden tuotteita valikoimiinsa." Niitä vedellä jatkettuja 3,7% pienpanimotuotteita olisi varmasti ilo Siwasta kotiin kantaa.

Vaikka Sipilä on paperista puheiden tasolla irtisanoutunut ja Keskustan vaaliohjelmassa ei alkoholista puhuta sanallakaan, herättää Keskustan voitto paljon huolestuneita ajatuksia. Esimerkiksi Sipilän uskonnollinen vakaumus ja vahvat siteet lestadiolaisiin nostavat niskakarvat pystyyn. Jos taustajoukoissa vannotaan raivoraittiuden perään, ei se voi olla vaikuttamatta myöskään politiikkaan.

Keskusta ja sen johtama hallitus ei kuitenkaan ole vielä päiväkään päässyt vaalien jälkeen politiikkaa tekemään. Suomalainen pienpanimobuumi, uudet tislaamot ja ne viinitilat sopivat keskustalaisuuteen täydellisesti. Siinähän ollaan desentralismin ja alkiolaisuuden ytimessä kun hyvin työllistävä paikallinen pienpanimo saa tuotteitaan paikalliseen S-ravintolaan myyntiin. Suomalainen työ on kuitenkin Keskustankin asialistan kärjessä. Myös ulosmyyntioikeus panimoille, viinitiloille ja jopa väkeviä valmistaville tislaamoille olisi hyvin Keskustan pirtaan sopivaa politiikkaa.

Paljon riippuu myös tulevasta hallituskokoonpanosta. Kokoomuksen en asiassa enää luota, sillä 4 vuotta pääministeripuolueena saivat asiat vain huonommaksi. Kestäisikö Persujen populismi tässä asiassa? Turhan säätelyn purkamisesta on kuitenkin jokainen puolue puhunut suunsa kuivaksi jo koko vaalitaistelun ajan. Nyt olisi tekojen aika.
Keskustan voitolla oli kuitenkin hopeareunuksensa. Keskustan listoilta ehdolla ollut tolkullisen yhteiskunnan vihollinen numero yksi, Pekka Puska, jäi rannalle. Kansanterveysnatsismi ei sitten jaksanutkaan Arkadianmäelle asti. Ja hyvä niin!

***

Todetaan vielä loppuun, että koko alkoholipolitiikka kiteytyy loppujen lopuksi perinteisiin utilitarismin ongelmiin, joista jo John Stuart Mill aikoinaan kirjoitti. Mihin vedetään individualismin rajat ihmisyhteisössä? Kuinka paljon yksilö on muiden virheistä vastuussa? Täydellisessä maailmassa ihmiset söisivät aina valtion suosittaman ruokaympyrän mukaan, joisivat vettä jäisivät eläkkeelle 70-vuotiaina. Harva vain haluaisi asua tällaisessa maassa. Tämä on kuitenkin toisen tekstin arvoinen aihe.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

VYS-only - 12 Bowmorea

Vanhana kommunistina en ikinä katso pahalla, kun kapitalismin rattaisiin kapuloita heitellään, mutta kyllähän tuo alkoi vannetta kiristämään kun ilmoitus Norweigianin lakoista ilmestyi eetteriin. Syy tähän oli yksinkertainen, ensimmäinen Oulun ainoastaan Viskin ystävien seuran jäsenille tarkoitettu tasting oli vaakalaudalla. Hiljainen iltarukous ja kolme uhrattua neitsyttä myöhemmin kaikki kuitenkin järjestyi, ins Allah, kun lakko peruuntui viime hetkillä. Näin VYSsin suurmestari Jarkko Nikkanen pääsi olemaan nisäkäs, joka ei osaa lentää, mutta lentää silti, ja saapumaan Ouluun tastingia vetämään.

Illan kattauksena oli sama kuin muutama kuukausi takaperin Helsingissä. Tusina Bowmorea ja vielä muutama extra päälle. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että oululaiset polveutuvat suoraan tilhistä, joten Helsingin tapaan mitään ruokailua ei ollut tarvetta järjestää. Lisäksi perimätieto tietää kertoa, että harrastajat eivät viskistä humallu, joten tässäkin valossa kattaus oli järkevä ja hyvin mitoitettu.



Bowmore Black Rock 40%
Bowmore Gold Reef 43%
Bowmore 17yo White Sands 43%
Bowmore Surf Screen Printed Label
Bowmore 6yo Feis Ile 2006 57,4%
Bowmore 7yo Feis Ile 2007 57,1%
Bowmore 8yo Feis Ile 2008 57,4%
Bowmore 9yo Feis Ile 2009 57,1%
Bowmore 15yo Feis Ile 2012 55,4%
Bowmore Feis Ile 2013 56,5%
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 55,5% Cask 23
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 53,2% Cask 1215
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 54,1% Cask 961
Bowmore CS Screen Printed Label

Tasting täräytettiin käyntiin lyömällä nykyinen travel retail -sarja riviin. Black Rockin, Gold Reefin ja Whiste Sandsin tehtävänä oli muistuttaa makunystyröitä nyky-Bowmoren hienouksista ja vivahteista. Black Rock olikin nenään yllättävän lupaava: hapan, vegetaalinen ja taisi siellä jotain marjakiisseliäkin olla. Valitettavasti maku oli todella valju ja mitään sanomaton. Lyhyt ja raa'an oloinen. Reilu 30€ litralta tosin kertonee kaiken tarvittavan. Varsinkin nykyisillä markkinoilla.

Gold Reef ei suuri parannus Black Rockiin ollut. Hiukan pidempi jälkimaku ja tietty ryhdikkyys kuitenkin riitti vetämään näistä kahdesta pidemmän korren. Kolmikon ylivoimainen ykkönen oli 17-vuotias White Sands. Bowmoren 17-vuotiaat ovat ainakin ennen omaan suuhuni maistuneet ja tämä hiekkaversio on kuitenkin ilmeisesti vanhojen 17-vuotiaiden henkinen jatke. Terva, sitrukset, mallas ja mukavat parfyymiset nootit herättivät hymyä jo ennen maistoa. Suussa viski pysyi hyvin tasapainossa ja sitruksien, maltaiden ja pippurien leikki oli todella miellyttävää. Loppuun viski vielä kuivui hiukan jo herukkaan vivahtavasti. Ostaisin.




Tähän väliin Jarkko kaivoi repusti päivän ensimmäisen yllätyksen. Screen printed labelin Surf sai toimia siltana nykyisen travel retail -pullojen ja Feis Ile -setin välillä. Ja voi pojat nämä vanhat Bowikat toimii. Surfkin on todella yksinkertainen viski. Siitä ei napata kymmeniä erillaisia nootteja, eikä siitä taiota vedellä hirveämmin lisäaromeita. Mutta, kun ne perusasiat ovat kunnossa, ei mitään kikkailuja tarvitse. Makea, silti mahtavan suolainen. Herukkaa, laventelia ja jälkimaussa kuivaa turvetta. Kuiskaus menneisyydestä. Miellyttävä, mutta niin haikea.




Tämän jälkeen siirryttiin sitten festivaalitunnelmiin. Feis Ile -festivaaleille pullotettuja Bowikoita oli jonossa jopa kuusi. Neljä ensimmäistä näistä noudattivat seuraavaa kaavaa: Ikä on festivaalivuoden viimeinen numero (X), hinta X*10 ja pullotusmäärä X*100. Eli, ensimmäisenä maistoon päässyt Feis Ile 2006 oli 6-vuotias, maksoi 60£ ja niitä laskettiin myyntiin 600 kappaletta. Ensimmäinen bourbon-kypsytetty Feis Ile olikin aika tapaus. Useat pitivät tätä kattauksen top-3 viskinä, mutta omaan suuhun tämä ei oikein taittunut. Tosin, johtuen lähinnä siitä, että oli parempaakin tarjolla. Huono viski tämä ei missään nimessä ollut. Nenään se muistutti etäisesti riisipuuroa appelsiinihillolla. Suussa mukaan tuli vielä ripaus salmiakkia. Vedellä erilaiset keltaiset hedelmät pääsivät paremmin esille ja viskistä kuoriutui oikein menevä bourbon-kypsytetty Bowikka.


Tämän jälkeen ihmeteltiin Feis Ile 2007 -pullotetta, johon makua oli antanut 1st fill sherrytynnyri. Ja aikamoinen pommi se olikin! Monen mielestä tämä oli aivan liian makea ja sherryinen, mutta minulle kelpasi. Paras Feis Ile -pullote koko kattauksessa. Sitä kuuluisaa rusinavellin ja pyörän sisäkumin sekoitetta. Pekka Siitointa lainaten: siitä minä nautin.


Nautinto oli myös Feis Ile 2008. Limousinin alueen tammitynnyriin lyöty herkku olisi normaalisti päätynyt konjakin kypsytykseen, mutta nyt kävi näin. Ja hyvä että kävi. Tynnyri oli antanut viskiin mukavia suklaan sävytteisiä nootteja, kera mausteiden ja vahvan tammen. Kuitenkaan tynnyri ei ollut jyrännyt viskiä yli, vaan hyvin tasapainoisesta kaverista oli kyse. Mielestäni Feis Ileistä toiseksi paras.

Feis Ile 2009 oli sitten mielenkiintoisempi tapaus. Sen kantava idea oli ikään kuin yhdistää kolme edellistä Feis Ile pullotetta. Börbbä/sherry/viini -kypsytyksen saanutta Bowikkaa ei tule heti vastaan. Valitettavasti lopputulos oli aikamoinen sekametelisoppa, josta ei meinannut saada tolkkua. Viinikumeja ja kevyttä savua. Ja paljon muuta, josta ei ainakaan tuossa ajan hetkessä saanut kiinni. Tuntuu, että viski kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ei jatkoon.

Feis Ile 2012 palasi jälleen sherrykypsytysten maailmaan. Tällä kertaa mukana oli vähemmän rusinaa ja tuoksusta löytyi enemmän tuoreita tummia viinirypäleitä kuin niiden kuivatettuja versioita. Mausteet, vahva puu ja ylikypsät hedelmät pitivät rypäleille seuraa. Ei ollenkaan huono, mutta ei pärjännnyt vuoden 2007 sherrykypsytetylle versiolle.

Vuoden 2013 bourbon Feis Ile jäi valitettavasti pitämään joukon perää. Sinänsä toimivan bourbonille ominaisen makupaletin keskeltä oli löydettävissä ikäviä liimaan viittaavia sävyjä. Vedellä tämä tosin parani huomattavasti ja mukaan tuli ripaus pähkinää ja valkopippuria.

Pienen hengähdystauon jälkeen jatketiin hand filled -pullotteiden parissa. Näitä pulloja saa vain käymällä ne itse Bowmoren varastolla täyttämässä. Melkoisia harvinaisuuksia siis. Ensimmäisenä käsiteltiin tynnyri numero 23. Ensimmäisen täytön sherryä tämäkin, tottakai. Tynnyri oli jättänyt viskiin ripauksen tupakkaa, mausteita, rypäleitä ja jopa suklaata. Jälkimaussa esiin pääsevät turve ja salmiakki. Herkkua!

Tynnyri numero 1215 tarjosi myös sherryisiä elämyksiä. Tällä kertaa leikittiin kuitenkin paljon miedompien makujen parissa. Toi mieleen ortodoksisen ehtoollisviinin. Makea, tuoreen hedelmäinen, jopa marjainen. Pitkä jälkimaku ei kuivu niin rajusti kuin edellisessä vaan häipyy suusta huomattavasti makeampien noottien sävyttämänä. Huikea oli tämäkin. En osaisi laittaa näitä kahta järjestykseen.

Kuten yleensä, paras kannattaa jättää viimeiseksi. Huikean kattauksen päätti käsin tynnyristä numero 961 täytetty bourbon-Bowmore. Ja tässä oltiin ns. ytimessä. Selkeitä hedelmiä, banaania, päärynää, omenaa kera vaniljan ja vahvan pippurin. Huumaava nenä. Suussa liemi saa ripauksen tervaa ja salmiakkia kylkeen. Vesilisällä viski antoi vielä ripauksen yrttejä kielelle. Kyllä kelpasi!


Loppuun juotiin vielä screen printed label Bowmore CS:ää. Käsitykseni siitä, että synnyin 20 vuotta liian myöhään sai lisää pontta, sillä tämäkin oli huikea. Herukka on vaan liian hyvää. Illan toiseksi paras viski hand filled börbän jälkeen. Pitää katsastaa huutokaupat näiden varalle. Tahtoo oman.

Loppuun vielä muutama sana itse tilaisuudesta. St. Michaelin VYS-aktiivit ansaitsevat suuren kiitoksen lasien hankkimisesta paikalle. Harvalta olisi moista määrää laseja kotoa löytynyt. Toinen kiitos menköön Nikkasen Jarkolle. Viihdyttävä ja asiantunteva esittely antaa niin paljon enemmän kuin pelkät viskit. Kolmas taho, joka ansaitsee kiitoksen on lienee nimimerkki A-P, joka oli taustapiruna hankkimassa tastingia Ouluun. Suuri kiitos kaikille! Katsotaan, mitä rakkauden kesä 2015 tuo tullessaan ja hukutetaan murheet syksymmällä uudestaan. Peli on nyt auki.


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Tiistainen mysteerisample

Joskus on ilo ja kunnia saada mysteerisampleja muilta viskinystäviltä. Japani-tastingissa tällainen lyötiin kouraan ja päätin tiistai-illan kunniaksi haasteeseen tarttua. Mitään tietoa viskistä minulla ei siis etukäteen ole.

Yleensä mysteerisamplen vierelle pitää ottaa joku itselle tuttu viski, johon mysteeriä on helppo vertailla. Tällä kertaa kaivoin kaapista Dufftownin 15yo OB:n, koska se nyt vaan pitää saada kaapista pois homehtumasta. Helppona ja selkeänä viskinä siihen on myös hyvä peilata mysteerisamplen makuja. Koetan udella samplen sisällön piakkoin ja liittää postauksen loppuun. Tai jos samplen antaja eksyy tämän lukemaan, niin laittakoon kommentteihin oikean vastauksen.

Sattuipa likainen lasi.


Mysteerisample mallia A-P

Tuoksu: Pihkaa, vahvaa tammea, päärynää, suolaa. Nenään alkoholinen, mutta ei häiritsevästi.

Maku: Tasapainoinen runko, ripaus turvetta, salmiakkia ja suolaa. Mukavan mineraalinen. Pitkä jälkimaku taittuu kivasti pippuriin.

Tynnyröinnissä on jotain sherryyn vivahtavaa (ei mikään 1st fill, vaan Glenfarclasmainen, säyseämpi sherry), saattaa olla new oakkiakin, koska tammi osui nenään niin vahvasti. Toisaalta lasiaika antaa vaniljaisia nootteja. Suomeksi: ei mitään hajua. Päärynä ja nenään pistävä alkoholi viittaavat nuorehkoon viskiin, mutta toisaalta suussa viski on hyvinkin jämäkkä. Suola vie rannikolle ja koska turve ei millään tapaa jyrää vaan on enemmänkin mukava taustasointu, veikkaan valistuneesti, että tämä on Tobermoryä tai sen turpeistettua versiota, Ledaigia. Tai Juraa. Heitetään jokerina vielä Old Pulteney. Samplen antajan Jura antipatiat huomioon ottaen, tässä voisikin olla kyseessä tuplajekutus ja lasissa tosiaan on Juraa. Minun suuhuni kuitenkin hyvä viski. Paljon ryhdikkäämpi kuin verrokkina ollut Dufftownin 15yo OB.

Jäämme jännityksellä odottamaan oikeita vastauksia.

P.S. Ja meillä on oikea vastaus! Kyseessä oli Tamdhun 10-vuotias peruspullote, eli hyvinkin metsään mentiin. Sherryiset nootit ja aavistus suht nuoresta tisleestä osuivat sentään hiukan sinne päin. Pitää harkita tislaamon muidenkin tuotteiden tarkastamista. Tämä ei ollut ollenkaan pahaa.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Vetinen Kaleva nousevan auringon maasta

Pääsiäisen menoliikenne haittasi bloggausta, mutta palataan ajassa muutama päivä taaksepäin. Kansainvälisenä viskin päivänä oli tarjolla erikoishieno kattaus japanilaisia viskejä. Spoileri näytti suurin piirtein tältä:



Kattausta lähdetiin kelaamaan läpi epäjapanilaiseen tyyliin vasemmalta oikealle. Tarkoitus oli tutustua new maken ja blendien kautta japanilaisen viskin makuprofiiliin ja sitten tykitellä yksimaltaiset pöytään.



Illan avasi mielenkiintoinen White Nikky New Spirit. Voltteja tässä myrkyssä oli hämmentävät 37%. Latinalaisten kirjainmerkkien puute esti muun infon kaivamisen, mutta kyseessä kuitenkin jonkintyyppinen vedellä jatkettu new make. Mitään makuelämystä tästä ei saatu aikaan. Tastingnotet voi kiteyttää illan isännän lausahdukseen: "Vähän niinku kossua, paitsi kossu on parempaa." Erittäin ponumainen ilmestys sai miettimään, onko kyseessä nyt kuitenkin jyvä- new make?

Matka jatkui luontevasti toisen outolinnun seurassa. Italiaan pullotettu Suntory Whisky White muistuttaa Nikkya ainakin siinä, että Google ei kerro kummastakaan yhtään mitään. Pullo lyötiin Malt Maniacsin facebook-ryhmäänkin lisätietoja varten, mutta eipä siitäkään tultu hullua hurskaammaksi. Mutta, hyväähän sen on oltava kun etiketissä luvataan, että "choisest product" ja "quality never varies". Kenellä olisi vielä nykyään munaa laittaa moiset mainostekstit etikettiin?



Suntory Whisky White 43%

Tuoksu: Nenään pölyisen tunkkainen. Jotain makeaa, liköörikonvehteja ja marsipaania.

Maku: Painomustetta, kuin vetinen Kaleva (ei kuitenkaan tabloid-Kaleva vaan semmonen vanhan mallinen.). Arkistopölyä, mineraaleja ja hometta.

Tämä maistuu vanhalta, huonossa mielessä. Pölyä ja tunkkaisuutta on aivan liikaa ja runko on silti mineraalisen vetinen. Jos ottaisi sen kossun ja menisi kansallisarkiston lukusaliin juomaan, niin pääsisi aika lähelle.

Outouksien jälkeen päästiin ns. kartalle. Hibiki 17yo on useita palkintoja voittanut blendi, jota ei ole tullut jostain syystä maistettua. Pullokin kielii luksustuotteesta.

Hibiki 17yo 43% 

Tuoksu: Marsipaania, konjakkimaisia rypäleitä. Selkeän ja puhtaan oloinen. Ei paha.

Maku: Tässäkin liköörikonvehteja, runsaasti tammea kera rypäleiden. Ripaus jopa suolaa. Lopussa blendimäistä sokeria, mutta yllättävän miellyttävällä tavalla.

Silmät kiinni menisi yksimaltaisesta. Yksinkertainen, mutta todella laadukas viski. Ei pure, eikä puske. Tästä oli hyvä siirtyä prosenteissa hiukan ylemmäs, ja korkata maailman rasistisin viski: Nigga, anteeksi Nikka, from the Barrel.

Nikka from the Barrel 51,4%

Tuoksu: Tuoreita hedelmiä, viinikumeja. Makea ja miellyttävä.

Maku: Voltit antavat kivasti runkoa. Tasapainoinen, jopa hieman suolainen. Ministi yksinkertainen, mutta hyvä. Vähän kuin Pertti Kurikan nimipäivä.

Nikka veti tästä nelikosta pisimmän korren. Sitä saa muuten Viron lautoilta suht edukkaasti. Maksoin omastani muistaakseni 37 rahaa. Myös Hibiki on vielä kohtuu hinnoissa. Kahden ensimmäisen metsästäminen voi olla mahdotonta ja ainakaan maun vuoksi en kyseistä ristiä suosittele kannettavaksi kenellekään. Sitten päästiinkin asiaan.




Ensimmäisenä lyötiin lasiin vuonna 2000 lapun luukulle laittaneen Hanyon mizunara tynnyrissä viimeistelty herkku. 1991 tislattu ja 2009 pullotettu herkku myytiin kuulema vajaalla tonnilla pari viikkoa sitten huutokaupassa. Vetää hiljaiseksi.


Hanyo 1991/2009 "Number One Drinks Company" 57,3%

Tuoksu: Todella makeaa puuta, vahvaa kahvia, tai oikeastaan kahvipapua. Skittles-karamelleja ja happamia marjoja. Monimuotoisen ja herkkullisen oloinen.

Maku; Karamellejä, yrttejä, kuivattuja hedelmiä. Pienellä vesilisällä suolaa, hedelmät muuttuvat enemmän punaisiksi marjoiksi ja viskin pippurinen luonne pääsee esille. Monitahoinen ja kaikin puolin loistava viski!

Jos Hanyo nauttii kulttisuosiota ja on keräilijöiden kiikarissa, niin vielä enemmän sitä on toinen Japanin lopetetuista tislaamoista; Karuizawa. Port Ellenin ja Broran kaltaista kulttisuosiota nauttivan tislaamon tuotteet viedään nykyään käsistä. Illan isäntä kertoi napanneensa kyseisen pullon huokeaan 75 punnan hintaan Whisky Live -messuilta. Heräteostoksena mukaan lähtenyt pullo ei ollut kuulema meinannut mennä messuilla kaupaksi. Näin jälkeen päin voi sanoa, että ihan hyvä diili.


Karuizawa 1992/2007 "Whisky Magazine Editor's Choice" 60,6%

Tuoksu: Huumaavan yrttinen, kahvia ja vahvaa sherryä. Puuta ja sitruksia. Aivan loistava nenään.

Maku: Ilman vettä hiukan kiinni; kahvia, suklaata, yrttejä ja mausteita. Vedellä suorastaan räjähtää. Makeita yrttejä, mentholia, pippuria. Jää suuhun viikoiksi. 

Veti hiljaiseksi. Yksi parhaita viskejä mitä olen koskaan juonut. Yrttien monipuolisuus on vertaansa vailla. Kuin peltomarketin yrttihyllyllä hengittelisi sisään ja ulos. Luulin, että ei voi laittaa paremmaksi, mutta olin väärässä. SMWS:n Yoichi oli puhdasta orgasmia pullossa.



SMWS 116,20 "Fascinating complexity and finesse" 61,6%

Tuoksu: Hento turve, makeita karamelleja, laventelia ja muita "yrttejä".

Maku: Savu ja turve kietovat sisäänsä makupommin, jossa leikittelevät niin mausteet, yrtit kuin hedelmäisetkin nootit. Suolaakin tässä on. Salmiakkia, mustaa teetä ja jopa tupakkaa. 

Jotenkin hiukan tuhdimpi turve kietoi kaikissa kolmessa olleen yrttisyyden eniten minua miellyttäneeseen pakettiin. Jokainen kolmesta viimeisestä viskistä olisi ansainnut 2-3h huomiota. Samoin kolmen näin hyvän viskin rinnakkain laittaminen on melkein väärin. Hanyu on varmasti minun all time top kympissä, mutta oli näistä "huonoin". Hibiki ja Nikka olivat nekin hyviä viskejä. Niiden ja loppukolmikon väliin jää vain niin suuri ero, että hirvittää. 

Koko tasting herätti monenlaisia tuntemuksia. Ensinäkin, mitä ihmettä siellä Japanissa on tehty tynnyreiden kanssa, että tämmöistä herkkua on tullut ulos? Toiseksi, miksi en ole maistanut japanilaisia tätä ennen kuin kourallisen? Kolmas pointti on hieman surullisempi. Joka ikinen näistä kolmesta pullotteesta ovat nykyään sellaisissa hinnoissa, että niitä ei yksinkertaisesti kukaan osta juotavaksi. Olo oli iloinen, etuoikeutettu, mutta samaan aikaan hiukan surullinen. Tämä oli yksinkertaisesti viskiharrastukseni kovimpia kattauksia, ellei jopa se paras. Niin, ja sittenhän me ryypättiin, sekoiltiin,poltettiin kuubalaisia ja muuta normaalia. Alla pieni kuvakollaasi. Ensi kertaan!


Lisää japseja. Erinomainen tämäkin.

Springeri jäi hiukan isojen poikien jalkoihin.