Eilen tutustiin The Glenlivetiin rakkaassa Irkussamme Henna Sanaksenahon johdolla. Kassalla odotti kiva yllätys kun etukäteen varaamallani yhden sentin hinnalla saikin kaksi senttilitraa viskiä. Kelpasi.
The Glenlivet on niitä tislaamoja, jotka on menneet oman tutkani ohi. Suuri ja tunnettu tislaamo, jonka tuotteissa lukee näkymättömässä tussilla "tylsä speysideri". Näin siis minun mielikuvissani, ja niiden seuraamana minä viskimaailmassa suunnistan. Tässä mielessä tislaamo on hyvin lähellä rakasta kilpakumppaniaan, Glenfiddichiä.
Edellä mainituista syistä tasting tarjosi itselle suuren määrän tuntemattomia viskejä. 12- ja 18-vuotiaat perussarjan pullotteet olen testaillut ja varsinkin 18-vuotias oli edellisellä maistokerralla oikeinkin hyvää. Muut neljä tuotetta olivatkin sitten itselleni aivan tuntemattomia. Koko kattaus näytti tältä:
The Glenlivet 12yo 40%
The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%
The Glenlivet 18yo 43%
The Glenlivet Nadurra Oloroso Sherry Cask 60,7%
The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%
The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%
Sanaksenaho aloitti tastingin pienellä diaesityksellä, jossa käytiin lyhyesti läpi tislaamon historiaa ja tarinaa. Mitään syvällisempää tuotantoprosesseista ei ollut tarjolla, mutta tarinoitahan me ihmiset rakastammekin. Perinteiset kotipoltot, ensimmäiset tislauslisenssit ja riidat Glenlivet-nimen käytöstä käytiin läpi. Tämän jälkeen napattiin ensimmäinen viski, The Glenlivet 12yo, kouraan ja siirryttiin itse asiaan.
The Glenlivet 12yo 40%
Tuoksu: Päärynää, vihreitä omenoita, mallasta ja vaniljaa.
Maku: Mineraalinen, vihreitä hedelmiä mukavana sekamelskana, jopa ripaus sitruksia. Ei mikään maailman kehokkain, mutta ei mielestäni vetinen. Lopussa ripaus mustapippuria.
Hmm, yllättävän hyvää näin pitkästä aikaa. Paljon parempaa kuin sen naapurin megatislaamon 12yo. Suutuntuma kantaa hyvin. Seuraavaksi oli limousine-tynnyrissä kyytiä saanut French Oak.
The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%
Tuoksu: Uh, tuhti! Suklaata, mausteita, hunajaa. Lasiaika antaa ripauksen ananasta ja kookosta. Kokonaisuudessaan todella makea.
Maku: Jos nenä on tuhti, niin kyllä tämä suussakin jaksaa. Voi pureskella. Tämäkin mineraalinen. Loppuun hedelmien ja suklaan sekamelska kuivuu kivasti pippuriin.
Tässähän oli jo juotavaa. Ei ollenkaan pahaa ja nosti odotuksia 18-vuotiaan suhteen.
The Glenlivet 18yo 43%
Tuoksu: Tuhdisti tammea, toffeeta ja erilaisia keltaisia hedelmiä.
Maku: Alkuun todella helppoa ja pehmeää menoa maltaan ja tammen leikitellessä kielellä. Lopussa marjoja ja reippaasti mausteita.
Muistin, että tämä olisi ollut loppuun asti tuota alun linnunmaito-linjaa, mutta lopussa tulikin ihan kompleksista makutykitystä. Parempi kuin muistin. Seuraavaksi saatiin lasiin nykytrendien mukaisesti ikämerkinnän tiputtanut Nadurra. Tällä kertaa first fill oloroso-kypsytyksellä.
The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%
Tuoksu: Suklaata, luumuja, kenkälankkia ja kumia.
Maku: Todella tuhtia ja vesilisä on kokeilemisen arvoinen kikka tässä tapauksessa. Vedellä antaa mukavasti pippuriin kiedottuja punaisia marjoja ja viinimäistä tanniinia.
Ei mikään helpoin viski, mutta ei tämä pahaa ole. Päin vastoin. Kuten odottaa saattoi, lisävoltit antoivat The Glenlivetiin puhtia, joka perussarjalla ehkä hiukan jäi kaipaamaan. Sitten olikin vuorossa illan odotetuin liemi, eli Guardians Chapter.
The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%
Tuoksu: Kumia, todella happamia marjoja (kotiviinin mäski tuli mieleen), vahvaa puuta. Ja onhan niitä pippureitakin siellä.
Maku: Maustepommi. Salmiakkia ja jopa lakritsaa. Pippurien väistyessä ripaus tummia ylikypsiä hedelmiä kera maitosuklaan.
Todella monitahoinen viski, joka vaatisi ehdottomasti enemmän aikaa osakseen. Mielestäni reilulla marginaalilla kattauksen paras viski. Vai oliko viimeisenä maistetusta single caskista vielä uhkaamaan Guardians Chapterin kärkipaikkaa?
The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%
Tuoksu: Banaanilaatikoita, vaniljaa ja makeaa toffeeta.
Maku: Suutuntuma loistava ja ei kaipaa vettä tippaakaan. Kovasta alkoholiprosentista huolimatta on säilyttänyt kivan mineraalisen otteen. Hedelmien ja veistoluokan seassa on myös mausteita ja vaniljaa.
No hyvähän se tämäkin oli. Ei kuitenkaan mielestäni Guardiansin veroinen. Ja ehkä ainoa kattauksen viskeistä, joista voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että hinta ja laatu eivät kohtaa. Se ei kerro sinänsä tuotteen laadusta vaan sen hinnasta. Sentään tarjoiluastian sai laittaa taskuun kotiinviemisiksi. Edellinen tasting josta sai lasin mukaan oli Glenfiddich-tasting. Sattumaako? Tuskin.
Kaiken kaikkiaan viski oli taas hyvää. The Glenlivetin mineraalinen ja yllättävän mausteinen perusilme oli yllättävän selkeä ja miellyttävä kun näitä sai useamman riviin. Perussarja on laadukas, mutta ministi tylsä. Kaksi viimeistä aivan erinomaisia viskejä. Sanaksenahon vetämistä leimasi pieni kiireen tuntu. Ei kerennyt kunnolla ottaa seuraavaa lasia käteen kun kyseltiin jo tuntemuksia viskeistä. Muuten tasting oli hyvää peruslaatua, mitä maahantuojan edustajalta onkin syytä olettaa.
Loppuun vielä pieni lukuvinkki. Whisky Science -blogista löytyy kattava esitys veden merkityksestä viskin tislaamiselle. Samainen teksti sisältää myös hauskan yksityiskohdan The Glenlivetin markkinointiosaston sekoilusta. Artikkeliin pääsee klikkaamalla tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti