maanantai 20. huhtikuuta 2015

Alkoholipolitiittinen katsaus eduskuntavaaleihin 2015

Eilen 19.4. järjestettiin Suomen 37. eduskuntavaalit. Keskustan voittoon päättyneissä karkeloissa valittiin Suomen päättäjät seuraavaksi neljäksi vuodeksi eteen päin. Tämä tarkoittaa sitä, että myös nämä samaiset kansan valitsemat henkilöt päättävät Suomen alkoholipolitiikan päälinjoista tulevina vuosina. Vaalitulos ja vaaleja edeltäneet keskustelut ja poliitikkojen ulostulot asian suhteen herättivät muutamia ajatuksia, joita olisi tarkoitus tässä tekstissä hiukan purkaa.

Lähdetään liikkeelle ajankohtaisimmista uutisista. Tolkku käteen -yhteisö keräsi ennen vaaleja listaa ehdokkaista, jotka sitoutuvat ajamaan tolkullista alkoholipolitiikkaa. Pääteeseinä oli pienpanimoiden aseman parantaminen ja alkoholiveron saaminen tasolle, jossa laivalipun hintaa ei enää saa tienattua takaisin keissillä kasaria. Nappasin listan valituista tolkun ehdokkaista Tolkku käteen -yhteisön facebook sivuilta, ja se näyttää tältä.

Antti Kaikkonen, Keskusta, Uusimaa
Jaana Pelkonen, Kokoomus Helsinki
Wille Rydman, Kokoomus, Hesinki
Elina Lepomäki, Kokoomus, Uusimaa
Sari Multala, Kokoomus, Uusimaa
Timo Heinonen, Kokoomus, Häme
Harri Jaskari, Kokoomus, Pirkanmaa
Anne-Mari Virolainen, Kokoomus, Varsinais-Suomi
Saara-Sofia Sirén, Kokoomus, Varsinais-Suomi
Touko Aalto, Vihreät, Keski-Suomi
Olli-Poika Parviainen, Vihreät, Pirkanmaa
Mika Raatikainen, Perussuomalaiset, Helsinki
Ari Jalonen, Perussuomalaiset, Satakunta
Maria Tolppanen, Perussuomalaiset, Vaasa
Ville Tavio, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomi
Ritva "Kike" Elomaa, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomi
Hanna Mäntylä, Perussuomalaiset, Lappi
Simon Elo, Perussuomalaiset, Uusimaa
Joakim Strand, RKP, Vaasa

Ensimmäisenä silmään pistään listan ikäjakauma. Mukana on muutamaa nestoria lukuun ottamatta (mm. Tolppanen, Jaskari ja Virolainen) eduskunnan keski-ikään verraten varsin nuoria edustajia. Tästä herää kysymys siitä, onko alkoholikysymys samaan tapaan sukupolvikysymys kuin sukupuolineutraali avioliittolaki? Tätä sopii toivoa, sillä jos näin on, on tolkullinen Suomi vain ajan kysymys. Kansanterveyden parantaminen ei saisi tapahtua yksilön oikeuksia polkien. Toisaalta, kyse voi olla vain tiedotuksesta. Tolkku käteen -yhteisö toimii kuitenkin suurimmaksi osaksi perinteisen printtimedian ulkopuolella.

Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat listalla parhaiten edustettuina. Vaalien voittajien, Keskustan edustus on kuitenkin hälyttävän pieni. Vain koko kansan Tanssii tähtien kanssa -tähti Anssi "Kanki" Kaikkonen on allekirjoittanut tolkun teesit. 49 edustajaa ja pääministeripuolueen asema takaavat sen, että Keskusta on myös alkoholipolitiikan keskiössä. Tässä on monenlaisia uhkakuvia.

Ensimmäisenä nousee mieleen puoluetta ennen vaaleja heiluttat keskiolut-kohu. Media kaivoi esille muutaman vuoden takaisen linjauksen, jossa ehdotettiin keskioluen laimentamista 3,7%. Myrsky vesilasissa, mutta puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä joutui astumaan julkisuuteen ja pyörtämään puheet oluen laimentamisesta. Ja kappas, gallupit lopettivat laskunsa ja Keskusta lasketteli helppoon vaalivoittoon. Jotta ei tarvitse tukeutua toisen käden lähteisiin, kannattaa käydä lukaisemassa linjateksti tästä.

Tekstissä on 3,7% aivopierun lisäksi muutakin alkoholipoliittisesti merkittävää asiaa. Ensimmäisenä pistää silmään Keskustan tavoitteet: kokonaiskulutuksen laskeminen, monopolin säilyttäminen, lasten ja nuorten juomisen vähentäminen ja alkoholin hinnan vähittäinen nosto. Pelottavia ajatuksia, varsinkin kun keinovalikoimaan kuuluu mm. keskioluen vieminen alkoon. Kulmakarvoja nostaa myös ulkomaantuonnin ohjetasot ja ilmoitusvelvollisuus. Tavaroiden vapaa liikkuvuus, missä pelaa?

Paperilta löytyy myös mukavaa luettavaa. Ajatus alkoholin kulutuksen ohjaamisesta anniskeluravintoloihin on ainakin minusta hyvä. Tässä Keskusta on jopa valmis rukkaamaan valmisteveroa, jotta juopot saadaan kadulta baariin. Myös tilaviiniyrittäjien myyntioikeus likööreille olisi edistystä. Pienpanimoiden tai tislaamojen moisesta oikeudesta ei tietenkään puhuta, vaan mainitaan kuinka "Alkon ja vähittäiskaupan tulee ottaa pienpanimoiden tuotteita valikoimiinsa." Niitä vedellä jatkettuja 3,7% pienpanimotuotteita olisi varmasti ilo Siwasta kotiin kantaa.

Vaikka Sipilä on paperista puheiden tasolla irtisanoutunut ja Keskustan vaaliohjelmassa ei alkoholista puhuta sanallakaan, herättää Keskustan voitto paljon huolestuneita ajatuksia. Esimerkiksi Sipilän uskonnollinen vakaumus ja vahvat siteet lestadiolaisiin nostavat niskakarvat pystyyn. Jos taustajoukoissa vannotaan raivoraittiuden perään, ei se voi olla vaikuttamatta myöskään politiikkaan.

Keskusta ja sen johtama hallitus ei kuitenkaan ole vielä päiväkään päässyt vaalien jälkeen politiikkaa tekemään. Suomalainen pienpanimobuumi, uudet tislaamot ja ne viinitilat sopivat keskustalaisuuteen täydellisesti. Siinähän ollaan desentralismin ja alkiolaisuuden ytimessä kun hyvin työllistävä paikallinen pienpanimo saa tuotteitaan paikalliseen S-ravintolaan myyntiin. Suomalainen työ on kuitenkin Keskustankin asialistan kärjessä. Myös ulosmyyntioikeus panimoille, viinitiloille ja jopa väkeviä valmistaville tislaamoille olisi hyvin Keskustan pirtaan sopivaa politiikkaa.

Paljon riippuu myös tulevasta hallituskokoonpanosta. Kokoomuksen en asiassa enää luota, sillä 4 vuotta pääministeripuolueena saivat asiat vain huonommaksi. Kestäisikö Persujen populismi tässä asiassa? Turhan säätelyn purkamisesta on kuitenkin jokainen puolue puhunut suunsa kuivaksi jo koko vaalitaistelun ajan. Nyt olisi tekojen aika.
Keskustan voitolla oli kuitenkin hopeareunuksensa. Keskustan listoilta ehdolla ollut tolkullisen yhteiskunnan vihollinen numero yksi, Pekka Puska, jäi rannalle. Kansanterveysnatsismi ei sitten jaksanutkaan Arkadianmäelle asti. Ja hyvä niin!

***

Todetaan vielä loppuun, että koko alkoholipolitiikka kiteytyy loppujen lopuksi perinteisiin utilitarismin ongelmiin, joista jo John Stuart Mill aikoinaan kirjoitti. Mihin vedetään individualismin rajat ihmisyhteisössä? Kuinka paljon yksilö on muiden virheistä vastuussa? Täydellisessä maailmassa ihmiset söisivät aina valtion suosittaman ruokaympyrän mukaan, joisivat vettä jäisivät eläkkeelle 70-vuotiaina. Harva vain haluaisi asua tällaisessa maassa. Tämä on kuitenkin toisen tekstin arvoinen aihe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti