tiistai 24. heinäkuuta 2012

Viskibloggaajan vuosi

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tämä blogi näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Compass Boxin Oak Crossia käsittelevää postausta voi ihastella täältä. Nyt vuoden jälkeen on aika summata yhteen tuntemuksia viskibloggaamisesta.

Aloitin tämän blogin aikamoisena viskiuntuvikkona. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli saada untuvia karistettua ja lisätä omaa viskitietoutta niin itse viskeistä kuin sitä ympäröivistä ilmiöistä. Jälkimmäinen tavoite on mielestäni onnistunut kohtuullisesti ja mielestäni olen harrastuksessa syvemmällä kuin vuosi sitten. Toisaalta vuosi on osoittanut, kuinka mitättömän sukelluksen olen elämän veden maailman vasta tehnyt. Uutta ja ihmeellistä tulee eteen nopeammin kuin olisi aikaa tutustua. Tätä pidän ehdottoman positiivisena asiana.

Kynnys blogin aloittamiselle oli aikoinaan kova. Suomessa on useita laadukkaita viskiblogeja, jotka lähestyvät viskiä hyvin erilaisista näkökulmista. Tämän hetkisen maantieteellisen sijaintini takia en ole pystynyt raportoimaan etelän hienoista viskitastingeista saati Suomen Mallaswhiskyseuran puuhista. En myöskään tunne maahantuojia tai omaa budjettia maistella high-end vintageja. Päälimmäinen kysymys blogia aloittaessa olikin: mitä uutta voin blogillani tarjota?

Blogikirjoituksissani olen koettanut kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin; kirjoituksen tulisi olla viihdyttävä, informatiivinen ja helppolukuinen. Viihdyttävyyteen olen pyrkinyt omalla kieroutuneella huumorintajullani. Jaloviinaa ja Angry Birds limonadia yhdistelevä Jalolintu-drinkki tästä esimerkkinä. Informatiivisuus pursuaa omasta aloittelijastatuksestani. Jos haluaa kirjoittaa hyvää viskiblogia, on faktojen oltava kunnossa. Ja kun faktoja ei ennestään tiedä, on niistä otettava selvää. Tislaamojen ja koko viskiteollisuuden historian valottaminen on syntynyt ikään kuin tämän sivutuotteena. Lienee syytä mainita, että koulutukseltani olen historioitsija. Tekstin sujuvuudesta ja oikeinkirjoituksesta kiitän avopuolisoani, joka äidinkielenopettajan mandaatilla tekstini oikolukee ja arvioi ennen julkaisua.

Materiaalin kerääminen viskiblogiin ei napapiirin korkeuksilla ole ihan helppo juttu. Suureksi osaksi blogin materiaalista saan kiittää viskistä innostuneita ystäviäni, joiden pulloista olen kuvia ja sampleja ahkerasti napannut. Ilman tällaista tukiverkkoa blogin pitäminen olisi käytännössä mahdotonta, tai ainakin painopistettä tulisi muuttaa radikaalisti. Tällä hetkellä Rovaniemeltä löytyy yksi varteenotettava viskejä tarjoava ravintola, joka sekin aukaisi ovensa vasta vajaa kaksi kuukautta sitten. Ravintola-arviota on tuloillaan. Alkoon ei minun budjetillani viskiostoksille kovin useasti vuodessa voi eksyä. Omat viskihankintani ovat siis omien ja tuttujen ulkomaanvierailuiden varassa. Tämä on virallinen totuus.

Joskus meno on niin villiä, että kamerakaan ei pysy suorasssa.

Ironisesti blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus ei käsittele viskiä. Kahden tähden Jaloviina -Konjakki mallia Cajander -postaus on haalinut sivuilla vuoden aikana vierailleista reilusta 3000 kävijästä lähes kuudesosan. Muuten blogin kävijämäärät ovat nousseet helmikuisen Uisge 2012 kirjoituksen jälkeen huimasti. Kyseinen tapahtuma sai minut uudelleen innostumaan bloggaamisesta ja tämän jälkeen kirjoituksia on tullut noin yksi per viikko. Saman tahtiin pyrin myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuukausittainen kävijämäärä keikkuu noin 450 kävijän kieppeillä. Suurin kävijämäärä saavutettiin huhtikuussa, jolloin blogilla itseään viihdytti 813 silmäparia.

Tilastot ovat siinä mielessä tärkeitä, että bloggaaja elää yleisöstään. Vaikka perimmäinen syy blogin aloittamiseen oli oman tietämyksen kasvattaminen, syy sen jatkamiseen on yleisö. Jos blogia seuraisi nolla ihmistä, ei tekstien julkaisemisessa olisi järjen hiventä. Tämä tuo esiin myös toisen dilemman - kuinka paljon blogia kehtaa ihmisille mainostaa menemättä huomiohuorauksen puolelle? Foorumeille ja sosiaaliseen mediaan laitettu linkki klikkausten toivossa on tietyn pisteen jälkeen lähinnä säälittävää. Nimeän ilmiön bloggaajan paradoksiksi.

Vuosi on internetissä ikuisuus. Vaikka marraskuun ja helmikuun välinen aika oli blogin osalta hiljaiseloa, olen ylpeä vuoden ikäisestä Just Peat It! -viskiblogista. Vielä on matkaa Smoke on the Waterin lukuihin ja toivottavasti en koskaan kiinni nykyisiä aktiivisia viskibloggaajia saakkaan. Jokainen uusi viskiblogi vie harrastusta oman pienen askeleen eteenpäin ja toivottavasti uusia innokkaita löytyy mielipiteitä jakamaan. Niitä ei voi olla koskaan liikaa.

Tulevaisuudessa Just Peat It! -blogin tavoite on kehittyä jo valitsemillaan osa-alueilla. Luettavuutta, viihdyttävyyttä ja informatiivisuutta tulee kehittää edelleen. Lisäksi koetan kehittyä viskin maistelijana. Hedelmäkorit soisi muuttuvan banaaneiksi, luumuiksi ja kumkvateiksi. Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena pidän kuitenkin hauskuutta. Viskin juominen on kivaa ja niin tulee olla siitä kirjoittamisen ja lukemisenkin!

Toivotan yksimaltaista tulevaa vuotta kaikille blogini lukijoille.

-Sampo Marski

P.S. Tätä tekstiä ei ole paremmalla puoliskolla oikoluetettu.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Koolla on väliä - Laphroaig Quarter Cask

Edellisellä kerralla jutustelin Laphroaigin Triple Woodista, joten jatketaan saman tislaamon toisella helmellä - Laphroaig Quarter Caskilla. Juttua Triple Woodista ja Laphroaigin tislaamosta linkkeineen pääset ihmettelemään tästä.

Quarter Cask on Laphroaigin uudelleen lämmittely vanhasta tynnyrimallista. 1800-luvulla viskiä kuljetettiin mantereen sisällä sekä muulien että hevosten selässä. Tähän tarkoitukseen pienempi, noin 105 litraa vetävä Quarter Cask oli omiaan. Nokkelimmat huomasivat varmasti jo tynnyrin nimen alkuperän - 105 litraa on tasan 3/4 standardi Bourbontynnyrin (140 litraa) vetoisuudesta. Laphroaigin omaan versioon juoman ja tynnyrin historiasta kannattaa tutustua täältä.

Nykyään kun tynnyreitä ei enää nelijalkaisten ystävien kannettavaksi anneta, on Quarter Caskilla muita funktioita. Laphroaig itse korostaa pienen tynnyrin vaikutusta juoman makuun. Tynnyri hengittää enemmän ja viski on enemmän kosketuksessa puun kanssa. Tämä johtaa siihen, että toivottuihin makuominaisuuksiin päästään pienemmällä kypsennysajalla. Irnernetin huhumylly arvioi Quarter Caskin noin 5 vuoden ikäiseksi. Kun tähän lisätään tynnyreiden historiaan liittyvät markkinointiedut, on Laphroaigilla käsissään aikamoinen kultasuoni. Viski kun sattuu olemaan pirun hyvää!

Laphroaig Quarter Cask

Lasin sai pullon kanssa kätevässä lahjapakkauksessa.


Tuoksu: Turvetta, tupakkaa, vaniljaa sekä jotain leivonnaista. Huippu!

Maku: Pehmeä suutuntuma näin nuoreksi viskiksi. Tupakka ja vanilja tuovat yhdessä mieleen vaniljasikarin. Maltaat ja leivonnaiset pysyvät mukana myös maussa. Loppumaissa nuorelle viskille tyypillinen karheus tulee esille kera savun ja turpeen.

Viski on loistava, yksi suosikeistani. Se on monitahoinen, yhtä aikaa pehmeä ja raaka ja kaiken tämän lisäksi edullinen. Todella onnistunut veto Laphroaigilta: tämän juoman soisi pysyvän tislaamon tarjonnassa vielä pitkään. Odottelen innolla muiden tislaamojen Quarter Cask -kokeiluja. Duncan Taylor tarjoaa jopa mahdollisuuden oman Quarter Caskin ostamiseen ja pullottamiseen. Seuraavasta lottovoitosta laitan kaksi.

Yksi asia tynnyrissä jää kuitenkin mietityttämään. Missä menee viskin kypsennyksen rajat? Compass Boxin Spice Tree -kokeilut eivät saaneet siunausta, mutta pienemmät tynnyrit näyttävät ainakin Quarter Caskin muodossa vielä menettelevän. Näiden väliin mahtuu vielä useita innovaatioita, joita tislaamot toivottavasti rohkeasti lähtevät kokeilemaan.





keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Laphroaig Kolmipuu

Todellisuuspako erilaisten päihteiden avulla on kiinteä osa ihmiseloa. Hurjimmat teoriat pitävät ihmisen halua päihtyä syypäänä metsästäjä-keräilijäkulttuurin loppumiselle ja siirtymiselle viljelykulttuuriin. Karikaroidusti; minäkin näpyttäisin näppäimistön sijaan tuluksia ilman ihmisen rakkautta alkoholiin. Pilke silmäkulmassa voidaan sanoa Laphroaigin tislaamon olevan osa tätä ikiaikaista jatkumoa.

Laphroaigin historia ylettyy 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen. Tuolloin paikalla aloittivat karjan kasvattamisen Johnstonin veljekset Donald ja Alexander. Alueen perinteitä kunnioittaen karjalle kasvatetun viljan ylijäämästä tislattiin viskiä. Laphroaigin tapauksessa viski oli erityisen hyvää, eikä vähiten erinomaisen vetensä ansiosta. Maineen kasvaessa viskin valmistus kävi karjankasvattamista tuottoisammaksi ja vuonna 1815 syntyi virallisesti Laphroaigin tislaamo. Laphroaigin mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua lisää täältä. Tislaamosta on kirjoitettu myös ilmeisen laaja historiateos The Legend of Laphroaig.

"Lappari" tarjoaa kirjoitushetkellä perusrangessaan seitsemää eri pullotetta. 10-, 18- ja 25-vuotiaiden lisäksi tarjolla tynnyrinvahvuista, Quarter Caskia ja sherrykypsytettyä (PX) Islay-mannaa. Tällä kertaa keskitymme siihen seitsemänteen eli Triple Woodiin. Tislaamon tarjontaan kannattaa syventyä heidän kotisivuillaan.

Lapparin Kolmipuu on nimensä mukaisesti kypsynyt kolmessa eri tynnyrissä. Ex-bourbontynnyrin jälkeen viski käy mutkan Lapparin uudelleen lanseeraamassa Quarter Cask -tynnyrissä. Viimeinen silaus viskiin tulee Oloroso-sherrytynnyristä. Ei puhuta siis mistään yksinkertaisesta prosessista ennen kuin tämä ikämerkitsemätön herkku lasiini pääsi. Hauskaa tynnysekoilusta tekee se, että Laphroaigin tislaamon johtaja Iain Hendersonin on todennut sherrytynnyreistä: "Kun minä haluan pullollisen sherryä, minä ostan sellaisen." (Broom 2000, s.74.)  Tällä kertaa kokeilut eivät kuitenkaan tunnu menneen hukkaan.


Laphroaig Triple Wood


Tuoksu: Muita maistamiani Lappareita vähemmän savua&turvetta ja enemmän mallasta. Voltteihin ja oletettuun nuoruuteen nähden pehmeän oloinen. Sokeria ja vaniljaa.

Maku: Tekstuuriltaan viinimäisen kermainen, miellyttävän pehmeä tuttavuus Lappariksi. Lisäksi itselle niin rakas vaniljasikarimainen vivahde sekä sitä savua ja turvetta. Jälkimaku lyhyehkö.

Todella positiivinen yllätys. Mitään turve- tai savupommia ei kannata odottaa. Kyseiset elementit ovat pääruoan sijasta vain yksi osa tätä Laphroaig-kattausta. Hienostunut ja paksu suutuntuma antaa viskille viimeisen silauksen. Vaikka on Quarter Caskin kanssa aivan eri ääripäätä, nousee Triple Wood edellä mainitun kanssa minun henkilökohtaiseen Laphroaig top kakkoseen. Pesee 10-, 15- sekä 18-vuotiaat OB:t mennen tullen.

P.S. Viimeisen lause aiheutti viskiystävissäni naurua ja epäuskoa. Tämä on kuitenkin rehellinen mielipiteeni. Mainittakoon kuitenkin, että en rinnakkain ole QC:ta tai Triple Woodia esimerkiksi 15-vuotiaan kanssa maistanut.

P.P.S. Sattumalta katselin Laphroiagin Facebook-sivuja, kun omalla saitillaan niitä mainostivat. Kivoja kuvia ja muuta infoa vierailun arvoisesti. Pitää katsastaa muidenkin tislaamojen tilanne sosiaalisessa mediassa.