Maisteluraportti: Sokkopikkujoulut

Joulukiireet meinasivat haitata bloggaamista, mutta onneksi näin uuden vuoden aattona voi ottaa ihan keskellä päivää lasin viskiä lasiin ja istahtaa kirjoittamaan. Nimittäin nyt on käynyt niin, että yhdet viskipikkujoulut jäivät raportoimatta. Kattauksessa oli jännittäviä juomia, joten asia täytyy korjata.

Sokkotasting ei ole minun lempiformaattini maistelulle. Sokkona juominen menee valitettavan usein suorittamiseksi, joka ei ole se nautittavin tapa naukkailla viskiä. Pikkujouluihin sokkotasting tuo sen sijaan pienen leikillisen elementtinsä, mikä on näin kerran vuodessa mukava lisä.

Tämän kerran sokkoteema olivat, yllätys yllätys, skottilaiset single malt -viskit. Mitään sen kummempaa kilpailua emme laittaneet pystyyn, vaan viskejä ihmeteltiin hyvässä hengessä tynnyreitä ja tislaamoja arvuutellen.

Tässä viskeistä sokkona kirjaamani maistelunootit sekä valistuneita arvauksia viskistä. Annetaan bonustehtäväksi yhdistää nootit ja viskit. Illan kattaus oli satunnaisessa järjestyksessä seuraava:

Hazelburn Barolo Cask Matured 9 yo, 57,9 %

Arran 12 yo, First Cask 2001/2014,  1st fill Sherry, 52,3 %

Glengoyne 16 yo, Cadenheads 2001/2017, Sherry Butt, 58,2 %

GlenAllachie 10 yo Cask Strenght, 57,1 %

Glenrothes 19 yo, Van Zyulen 1997/2016, Sherry Butt, 53,5 %

Glen Garioch 10 yo (Old Label), 40 %

Viski 1

Tuoksu: Tuoksuu Speysideltä. Todella vahvat hedelmäsalaatit: ananasta, päärynää ja vaniljajäätelöä. Mukava makeus tuo mieleen myös hedelmätoffeen. Bourbontynnyri tai jopa ihan uutta tammea?

Maku: Huh, pakko olla tynnyrivahva! Hedelmäkarkkeja ja toffeeta. Tietty kirpeys tuo mieleen hedelmäremmit.

Viski 2

Tuoksu: Mukavan mineraalinen tuoksu. Ripaus salmiakkia ja vaniljaa. Nuori viski. Veikkaan taas Speysideä. Vaniljaa on tässäkin.

Maku: Tuoksun elementit löytyy maustakin. Tujua on. Veikkaisin siis tynnyrivahvaksi.

Viski 3

Tuoksu: Itse tuomaa pulloa on hankala juoda sokkona. Lappapuuromaista makeutta, rikkiä ja lakattua puuta.

Maku: Näillä volteilla huutaa vettä kaveriksi. Rikkiä ja tanniineja riittää. Makeita marjoja ja ripaus suklaata.

Viski 4

Tuoksu: Kookosta ja lakritsia. Hyppysellinen turvetta ja mukavasti myös tammea.

Maku: Suutuntuma tuo mieleen Clynelishin ja maku Highland Parkin. Nyt voltit ei jyrää ja raadin yleinen mielipide oli, että nyt on kyseessä hiukan vanhempi pullote. Ja kyllähän se kuuluisa OBE sieltä nostaa päätään. Todella hyvä viski!

Viski 5

Tuoksu: Nyt on pikkujouluviski: konvehteja, salmiakkia ja joulumausteita. Hento tammisuus. Lienee olorosotynnyrissä kypsynyt?

Maku: Taitaa tämäkin olla täysillä volteilla liikkeellä. Iso ja mausteinen runko.

Viski 6

Tuoksu: Rusinaa, rikkiä, syksyn lehtiä ja hurjat tanniinit. Joku sanoisi, että ”ottaa poskeen”. Eli ns. #metoo-viski.

Maku: Mitä tähän nyt sanoisi. Olorosopommi isolla O:lla. Voltit myös tapissa. Näin vahvan tynnyrin takaa on aivan turha arvailla tislaamoa.  

Alla kuvamuodossa oikea järjestys. Kuvasta puuttuva Glenrothes juotiin viimeisenä.

Muutama asia jäi kattauksesta mieleen. GlenAllachien 10-vuotias tynnyrivahva on erinomainen viski, joka haukkuu hintansa mennen tullen. Meni itselläni heti ostoslistalle. Toinen huomio on vanha valitusvirsi: ennen oli kaikki paremmin. Kattauksen nautittavin viski oli vanha italialaisten kyykkyviski, Glen Gariochin vanha kymppi.

x

Maisteluraportti: Viskin Ystävien Seuran pikkujoulut

Oulun Pub Roosterissa kokoontui viime lauantaina iloinen 11 henkilön joukko juhlistamaan viskin ilosanomaa. Viskin ystävien seuran pikkujoulut koostuivat tastingista, ruokailusta ja kävipä paikalla pukkikin.

Tällä kertaa tastingin veti allekirjoittanut ja kattaus oli hyvinkin perinteinen.

Glenkinchie 12 yo, 43 %
Cardhu 12 yo, 40 %
Clynelish 14 yo, 46 %
Caol Ila 12 yo, 43 %

Edustettuina olivat neljä suurinta Skotlannin viskintuotantoaluetta. Kaikki pullot saa myös Alkosta kotiin (melkein) alle 60 eurolla. Eli takaisin perusasioiden ääreen.

En kerennyt näistä sen tarkempia nootteja kirjailla ylös, mutta muutama huomio viskeistä jäi mieleen.

Ensimmäinen niistä on Cardhun surkeus. Cardhu ei oli ainoa, joka ei saanut yhtään ääntä lopun "illan paras viski" -äänestyksessä. Jotain viskistä kertoo myös se, että muutama peruuntumisten vuoksi pöydällä pyörinyt ylimääräinen annos ei meinannut millään kelvata osallistujilla. Jos ilmainen viina ei mene suomalaisille kaupaksi niin on jo jotain pahasti vialla.

Jos Cardhu pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi "tylsä". Hauskasti usealta paikallaolijalta löytyi hyviä muistoja Cardhusta viskiharrastuksen alkuajoilta. Joko ihmisten maku tai itse viski on siis aikojen saatossa muuttunut. Itse veikkaan molempia.

Toinen mielenkiintoinen huomio oli se, että olisin voinut lyödä vetoa, että Caol Ila äänestetään illan parhaaksi viskiksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka esimerkiksi itse olin positiivisesti yllättynyt Caol Ilan 12-vuotiaan nykykunnosta. Nautittava viski, joka ansaitsee paikkansa viskikaapissa. Ja hienosti ilta toi esille sen, että makuja on yhtä monta kuin juojaakin. Samassa pöydässä illan parhaaksi viskiksi seuloutui sekä Caol Ila että erittäin kevytrunkoinen Glenkinchie.

Illan ykkösviskin titteli meni tietysti ylämaille ja Clynelishille. Vaikka sitä kuuluisaa vahamaisuutta saa 14-vuotiaasta etsiä koirien ja kissojen kanssa, on Clynelish edelleen perusmallas, joka tuntuu suussa erinomaiselta. Mukava mausteisuus, toffee ja tukeva mallasrunko tekee viskistä hintaluokassaan ostamisen arvoisen tuotteen.

Ja parastahan viskitastingeissa on jatkot. Tällä kertaa jatkoilta löytyy muun muassa tällaista:

Pikanootti: Balvenie Single Barrel Sherry Cask 15yo, 47,8 %

Takaisin perusasioiden ääreen. Samplelaatikon pohjilta löytyi Balvenien 15-vuotias Single Barrel. Sherrytynskää koko rahalla, voltteja 47,8. Pitäisi siis olla herkkua.

Koska en ole hirveän fiksu, samplesta puuttui tynnyrinumerointi. Näitähän on vuosien saatossa lyöty pulloon identtisillä volteilla useampi erä. Täten on mahdoton tietää, mistä batchistä on kyse, mutta makuunhan se ei vaikuta?

Balvenie Single Barrel Sherry Cask 15yo, 47,8 %

Tuoksu: Mahonkia, rusinaa, dominokeksejä. Taustalla ripaus hunajaa ja suklaata.

Maku: Rusinan, mahongin ja erittäin miellyttävän mausteisuuden liitto. Suklaat muuttuu kielellä liköörikonvehteiksi. Oispa joulu!

Herkullinen viski. Tuli jouluinen fiilis. Hyvin perinteisiä sherrynootteja, mutta nehän on just parasta?  

Harmi, että on samplessa vajavaiset merkinnät. Ei voi metsästää koko pulloa itselleen. Älkää olko kuten minä, vaan merkitkää ne samplet kunnolla! Varmaan tämänkin kohdalla mietin, että ”kyllähän minä muistan mikä tämä on”, mutta ihmisen muisti on heikko.

Aikoinaan kävin Balveniella ihan kylässä. Raportin voi lukaista alta:

https://justpeatit.blogspot.com/2013/02/skotlannin-matkapaivakirja-luku-4.html

Viskimatkailua: Malesia

Kävin vajaan neljän viikon reissulla Aasiassa. Tarkoitus oli bloggailla matkalta, mutta matkakiireet ja se fakta, että kohdemaani Malesia on muslimimaa, vaikeutti suunnitelmia. Näin kotisohvalta matkaa takautuvasti katsoen reissusta jäi käteen myös tähän blogiin sopivia tarinoita.

Vietin suurimman osan matkastani Penangissa. Penangin saari on yhdenlainen Aasian turistikeskittymä, mutta oma majapaikkani sijaitsi mantereen puolella, missä kommunikaatio tapahtui lähinnä viittoen ja jokainen länsimaalainen oli ihmetyksen aihe.

Muslimaaksi Malesian alkoholinlainsäädäntö on yllättävän vapaa. Alkoholia saa ostaa ja juoda, kunhan on täyttänyt 21. Käytännössä kuitenkaan muslimit eivät juo, ainakaan julkisesti. Maan väestöstä muslimeja on reilu 60 prosenttia. Niinpä kadunvarsikauppojen alkoholivalikoima koostuu muutamasta tölkistä Tigeriä, Guinnesia ja Heinekeniä.

Paikallinen siiderimainos.

Suuremmissa ostoskeskuksissa on usein oma alkoholinurkkaus, jonka tarjonta ei päätä huimaa. Valikoima koostuu lähinnä erittäin kalliista tuontiviineistä, bulkkikaljasta ja muutamasta hajanaisesta pullosta erittäin epäilyttävän näköisiä viskejä ja konjakkeja.

Päihtymään Malesiassakin siis pääsee, jos moiselle on tarvetta. Itse kokeilin paikallisia isoja ”food courtteja”, joissa nuudeliaterian kylkeen sai yleensä tilattua Tiikerin tai pari. Trooppisessa ilmanalassa tämä oli oikein mukavaa luksusta.

Tiikeri sopii nuudeleihin.

Mielenkiintoisimpia alkoholituttavuuksia reissulla olivat satunnaiset kiinalaiset tuontiviinat. Suurimmassa osassa etikettejä ainoa ymmärrettävät sanat olivat ”medicine” ja ”contains animal parts”. Itse olen sen verran tiedostava kuluttaja, että yritin löytää juoman, johon ei ole jauhettu tiikereitä ja sarvikuonoja mukaan.

Ja tällainen löytyikin. Golden Bell Wu Chia Pi Chiew myydään mukavassa pienessä pyöreässä pullossa, joka tuo mieleen Unicumin. Tätäkin litkua markkinoidaan sen tervehdyttävillä ominaisuuksilla, ja juomalla on legendan mukaan muun muassa selkäkipuja parantava vaikutus.

Paikallinen Jekku.

Pullon unicumimainen ulkoasu oli selkeä enne, sillä itse juoma maistui hyvin pitkälti Jägermeisterin ja Unicumin lehtolapselta. Ihan hyvää siis, mutta eipä tuota varta vasten kannata lähteä ostamaan.

Reissun ehkä mielenkiintoisin anti oli keskustelut Malesian kiinalaisten kanssa. Kiinalaisessa lääketieteessä/perimätiedossa juomien ja ruokien lämmittävä ja kylmettävä vaikutus on keskeisessä osassa. Keskusteluissa selvisi, että näiden perinteiden valossa viski on viilentävä juoma ja konjakki puolestaan lämmittävä. Täällä sohjoisessa pohjoisessa kannattaisi siis kiinalaisten oppien mukaan juoda viskin sijaan konjakkia.

Toinen kiinalaisesta perimätiedosta kummunnut oppi oli konjakin tuunaaminen ginsengillä. Pullo XO:ta ja reilulla kädellä tuoretta ginsengjuurta pohjalle. Kypsytysaika juomalle on kuulema optimitilanteessa noin kolme vuotta, minkä jälkeen juomalla on tauteja parantava vaikutus. En aio testata.

Kotimatkalla katsastin myös lentokenttiä niin sanotusti ostohousut jalassa. Juran uusi Travel Retail -sarja oli kovasti kentillä esillä ja sitä pääsi useammalla kentällä ihan maistamaankin. 19-vuotias ”The Paps” oli oikein hyvää, mutta ei tarttunut tällä kertaa ostoskärryyn.

Sen sijaan todellinen löytö oli Cathay Pacificin koneessa myytävät viinakset. Kavalanin sherry Solisti maksoi naurettavat 84 dollaria. Houkuttelin matkaseurani viskimuuleiksi ja tilasin lentoemolta kolme pulloa, joita hän lähti iloisesti takahuoneesta noutamaan. Haaveet kuitenkin kaatuivat nopeasti, kun selvisi, että koko lentokoneessa on kyseisiä pulloja vain yksi. Yksi on toki enemmän kuin nolla, mutta harmittaa vieläkin.

Viskimatkailua: Squad Whisky Poznan

Vietin reilun viikon ihmetellen Poznania. Käsityöläisoluen litkimisen ohella päätin vierailla viskikaupassa. Tähän asti puolalaiset viskikaupat ovat olleet pettymyksiä, mutta päätin antaa Squad Whiskylle mahdollisuuden.

Kauppa sijaitsee Poznanin kasinon läheisyydessä. Vanha kasarmialue on paikallisen ylemmän keskiluokan ja turistien leikkikenttä, jossa kaikki on puolet kalliimpaa kuin vanhassa kaupungissa. Toki palvelua saa lähes fluentilla englannilla ja alueella myydään paljon sellaisia tuontitavaroita, joita ei muualta kaupungista saa. Esimerkiksi Squad Whiskyn vierestä sai ranskalaisia laatuviinejä laatikkotavarana.

Squad Whiskyn hintataso oli Keski-Euroopan nettikauppoihin verrattuna hintava. Useat pullot olivat samanhintaisia kuin Alkossa yleisen hintatason ollessa hiukan kotoista monopolia huokeampi. Valikoima oli laaja, mutta koostui pääosin peruspulloista.

Mukaan tarttui Aberlourin uutuus, Casg Annamh, josta maksoin käytännössä saman, mitä pullo kustantaa Alkossa. Miksi ihmeessä ostin Puolasta perusviskin, jonka olisin voinut hakea Oulun keskustan Alkosta samaan hintaan?

Avainsanat ovat palvelu ja kokemus. Kun astuin kauppaan, avulias myyjä tarttui hihasta ja kyseli kuulumiset. Juteltiin viskistä ja lempiviskeistämme. Kerroin, että tykkään Clynelishistä ja Springbankista. Kaveri talutti kaupasta löytyvälle baaritiskille ja löi eteeni erittäin avokätisellä kaadolla mukin Ben Nevisin uutta kymppiä. Parempi puoliskoni sai lasiinsa mukaan tarttunutta Aberlouria.

Aberlour Casg Annamh

Maistelimme ja haistelimme viskejä ja juttelimme pullotteista myyjän kanssa. Tämän jälkeen ihastelimme vielä kauppaa. Suuri määrä viskipulloja on yksinkertaisesti ympäristö, jossa on mukava vain olla möllöttää. Omaan suuhuni Aberlour maistui edulliseksi nassiksi yllättävän hyvältä, ja koska kaupassa ei mitään erikoista ollut, nappasin pullon mukaani erittäin tyytyväisenä asiakkaana.

Oli siellä jotain erikoisempaakin, mutta oon köyhä.

Kaupasta poistuttua jäi vaivaamaan mieltäni ajatus, että miksi alkoholikauppa ei voisi toimia näin myös Suomessa? Mitenkään Alkoa väheksymättä, en ole koskaan tavannut siellä myyjää, joka ymmärtäisi viskeistä tai oluista alkeita enempää. Monopolin purkua odotellessa koetan ostaa viskinä myös jatkossa sieltä, missä koen hinnan, helppouden ja palvelun kohtaavan minua miellyttävällä tavalla. Hyvin usein tämä paikka ei valitettavasti ole Alko.

Linkkejä ja lisäluettavaa:

http://squadwhisky.pl/

Mietteitä edelliseltä Poznanin vierailulta

Helsinki-Vantaan viskitarjonta

Kun viskinystävä suuntaa ulkomaille, on usein mielessä mahdolliset kohdemaan halvat viinakaupat ja lentokentältä saatavat litran travel retail -pullotteet. Yleensä suomalainen suuntaa ulkomaille Helsinki-Vantaan kautta ja ensimmäiset viskiostoksethan kannattaa tehdä jo kohdemaahan matkustaessa. Vai kannattaako?

Lensin viime perjantaina Helsinki-Vantaalta Puolaan ja ajattelin tehdä pienen katsauksen lentokentän tarjontaan. Liian usein matkustaessa tuudittautuu ajatukseen, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Ehkä kotipesästä löytyy jotain mielenkiintoista juotavaa talvi-iltoja piristämään?

Olen ostanut Helsinki-Vantaalta viskiä muutaman kerran ja ikkunashoppaillut terminaalien kaupat kymmeniä kertoja. Tähän asti olen pitänyt tarjontaa tyydyttävänä. Toki se kalpenee monelle Keski-Euroopan kentälle, mutta viskiä on tarjolla useista hintaluokista ja useampaa sorttia.

Nopean vilkaisun perusteella minun täytyy hiukan korjata näkemyksiäni Helsinki-Vantaasta. Tällä kertaa viskitarjonta oli suorastaan surkea. Esimerkiksi Helsinki Duty Freessä oli nolla Ardbegiä ja nolla Bowmorea. Tämä oli järkytys siksi, että molempien tislaamojen 10-vuotiaat litran pullot ovat olleet niitä henkilökohtaisia talousviskejä joita olen kentiltä kantanut, jos en ole muuta ostettavaa jaksanut etsiä.

Joudun/pääsen lähiviikkoina lentämään hiukan enemmän ja ajattelin aloittaa Helsinki-Vantaalta hintaseurannan muutaman peruspullon pohjalta. Valitettavasti järkytyin tarjonnan heikkoudesta niin paljon, että ainoa pullo, jonka hinnan otin lopulta ylös, oli Taliskerin Dark Storm. Ja sitä en kyllä suosittele kenelläkään ellei omaa jotain sairasta fiksaatiota kyseiseen tislaamoon.

Alla pieni kuvareportaasi ja sanallinen yhteenveto.

Minun suositukseni Helsinki-Vantaalle on, että ostakaa suomalaista giniä ja suomalaista viskiä. Sitä ei liiemmin muualta saa ja ainakin gineissä laatu on kohdillaan. Muuten valikoima on mitäänsanomaton.

Helsinki-Vantaalta muuten puuttuivat myös överikalliit viskit, joita on aina kiva ihastella vitriinistä. Tätä "high endiä" edusti Ballantinesin 30-vuotias. Muistaakseni Helsinki Duty Freellä oli joskus Dalmoren Constellations -sarjaa hyllyssä ainakin yksi kappale. Vai muistanko omiani?

Ihanan halpaa - 1,1 miljoonaa dollaria Macallannista

Tällä viikolla viskimaailmaa järkytti jälleen yksi maailmanennätys. Macallanin 60-vuotias vuonna 1926 tislattu, ja erihienolla Valerio Adamin etiketillä varustettu, pullo myytiin hulppeaan 1,1 miljoonan dollarin hintaan.

Sosiaalinen media täyttyi huutokaupan jälkeen järkyttyneiden viskiharrastajien huokailuista. Ymmärrän yskän, mutta hetken mietittyäni päädyin siihen, että uskallan heittää ilmoille hiukan provosoivan mielipiteen: tämä pullo oli itseasiassa edullinen.

Kerrataan ensiksi muutama seikka itse pullosta. Se on järkyttävän vanha ja merkittävän harvinainen. Tällä etiketillä olevia pulloja on tietojeni mukaan tehty tasan 12 kappaletta. Tämän lisäksi etikettitaide lisää pullon arvoa, sillä Valerio Adamin kubistisen sarjakuvamaisella pop-taiteella on ihailijansa.

Kävinhän määki joskus tuolla tiluksia mittaamassa.

Ja kyllä, pulloa ei 99 prosentin varmuudella ostettu juotavaksi. Tällaiset viskipullot ovat keräilyesineitä, ja niitä tulee verrata muihin keräilyesineisiin. Esimerkiksi maailman kallein baseball-kortti on myyty 2,6 miljoonalla dollarilla, ja niitä oli tehty sentään 200 kappaletta. Kallein koskaan myyty Pokemon-kortti maksoi sekin reilu 100 000 dollaria. Ja viskikeräilijöillä on lähtökohtaisesti hiukan enemmän pinkkaa kuin Pokemon-korttien keräilijöillä.

Argumenttini on, että keräilyesineet tulee erottaa käyttöesineistä. Keräilyesineeksi nyt myyty Macallan on edelleen erittäin hintava, mutta mistään järjettömistä summista ei keräilyesineiden kontekstissa puhuta. Itseasiassa sijoituksena pullo voi olla jopa erinomainen, enkä usko että sen arvo tulee ainakaan tippumaan. Lähtökohtaisesti löysä raha kannattaa aina sitoa johonkin, joka kestää käteistä paremmin inflaatiota. Jos on reilu miljoona pankkitilillä ylimääräistä pyörimässä niin vanhojen Macallanien ostaminen ei ole ideana tyhmimmästä päästä.

Itse pullosta tuli näin loppukevennyksenä mieleen, että myös suomalaiset tislaamot voisivat ottaa Macallanista mallia ja yhdistää taidetta ja viskiä. Esimerkiksi Jukka Tilsa voisi tehdä etiketin seuraavaan Teerenpeliin!

Lähteitä ja lisälukemista:

https://justpeatit.blogspot.com/2013/02/skotlannin-matkapaivakirja-luku-4.html
https://www.nytimes.com/2018/10/03/world/europe/scotch-whisky-auction-record.html
https://blog.fromjapan.co.jp/en/anime/top-10-rarest-and-most-expensive-pokemon-cards-of-all-time.html
https://sports.gunaxin.com/most-valueable-baseball-cards/195571

Helsinki Distilling Company ja 100 prosenttia ruista

Vajaa vuosi sitten Helsinki Distilling Company julkaisi ensimmäisen viskinsä. Kolmen vuoden ja yhden päivän ikäinen viski keräsi tuolloin hyvin mediahuomiota ja hankin itsekin kimppapullosta osuuden. Mikään hinku näitä nuorukaisia ei aina ole maistamaan, joten samplepullo korkattiin auki vasta tänään.

Viski on 100 prosenttinen ruisviski ja se on pullotettu 47,5 prosenttisena. Viski on tislaamon tiedotteen mukaan kypsynyt uusissa 28-litraisissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Eli eurooppalaisessa tammessa on tämä kaveri saanut osakseen, ellei tässä ole kyseessä kaikkien aikojen sanakikkailu.

Viskiä kiinnostavampi juttu on kuitenkin itse tislaamon tarina. 2013 perustettu ja tislaamisen vuotta myöhemmin aloittanut puulaaki on kerännyt jos jonkinmoista mitalia ja ollut myös mediassa hyvin esillä.

Kesällä saatiin hieman yllättäviä uutisia, kun Olvi ilmoitti ostaneensa enemmistön tislaamosta. Olvin kannalta kauppa näyttäytyi todella suopeassa valossa. Tätä ennen yritykset olivat tehneet yhteystyötä lonkeropuolella. Olvin Iisalmi Gin Lonkeron gininä nimittäin käytetään HDC:n valmistamaa tislettä.

Hieman aiemmin Olvi osti myös maahantuontiyritys Servaalin, joten panostus bulkkikaljamarkkinoiden ulkopuolelle on yhtiön strategiassa isosti ja mielestäni järkevästi esillä. HDC:n ostolla Olvi saa varmistettua ginin virtaamiseen lonkeroon ja pääsee mukavasti jo vakiintuneen brändin kautta näyttämään kyntensä tisleiden parissa.

HDC:n kannalta kauppa herättää kysymyksiä. Viskin valmistus vaatii niin sanotusti "pinkkaa", sillä tuotetta saa viskin nimellä kauppoihin vasta kolme vuotta tislaamisesta. Tässä välissä on kuitenkin juoksevia kuluja, jotka tulisi pystyä hoitamaan.

Ulkopuolisen silmin HDC on hoitanut tämän siirtymävaiheen erinomaisesti. On applejackia, tyrnipontikkaa, oma lonkero, giniä ja yhteistyötä isompien toimijoiden kanssa. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa.

Tätä taustaa vasten mieleen herää kysymys "miksi"? Onko kauppojen taustalla HDC:n puolelta rahakas "exit" vai taloudellisten reaaliteettien sanelema pakko? Joka tapauksessa kauppa on mielenkiintoinen ja on jännä nähdä, onko tämä trendi myös muiden alan yrittäjien kohdalla.

Näihin kysymyksiin oikean vastauksen saa varmasti vain tislaamon tyypeiltä itseltään. Pitänee joskus olla yhteydessä ja kysäistä. Jännää!

Tässä oli joku viski maisteltavana?

Helsinki Whiskey 100 % Rye Malt, 47,5 %

Tuoksu: Marsipaania, mäntysuopaa ja mattolaituria. Liköörikonvehteja. Häivähdys toffeeta. Makea ja mausteinen.

Maku: Vahvaa rukiista mausteisuutta, ajatus liköörikonvehteista pysyy vahvasti läsnä ja mattolaituri siirtyy taka-alalle. Jotain havuisuutta tässä vielä kielen päällä on.

Verrattuna Kyrön tuotoksiin, niin huomattavasti vähemmän ärhäkän viskin ovat HDC:n tyypit saaneet aikaiseksi. Hauskahan näitä on maistaa, juomisesta en niin tiiä.

Koetin miettiä, tulisiko viskistä jokin kappale mieleen, mutta jostain syytä lasin jälkeen jäin miettimään erästä klassista maalausta.

Viski toi nimittäin mieleen Tyko Sallisen Pyykkärit vuodelta 1911. Se on moderni, karikatyyrimäinen, jopa hiukan naiivi. Pyykkäreistä tuli alkuihmetyksen jälkeen ajaton klassikko, aika näyttää miten käy HDC:n viskeille. Taulua voi ihastella painamalla tästä, viskiä voi vielä etsiä hyvin varustteluista anniskeluravintoloista. Alkosta se katosi hetkessä.

Pikanootti: SMWS 3.251 Bowmore 1997, 55,4 %

Viikon pikanoottiin seuloutui samplebingosta tällä kertaa SMWS:n Bowmore. 17-vuotias refill sherrytynskässä majaillut kaunokainen kantaa nimeä "Engineer's work-bench in a boatyard". SMWS numero pullolla on 3.251.

Tynnyvahvan tuotteen pullotusvahvuus on kepeät 55,4 %. Liemi on tislattu 1997 ja lyöty pulloon 2015. Huipputislaamo, huippupullottaja. Tämänhän on pakko olla herkkua?

Eihän siitä kauaa ole kun käytiin tislaamoa pällistelemässä.

SMWS 3.251 Bowmore 1997/2015, 55,4 %

Tuoksu: Maltainen, makea tuoksu. Toffeeta. Tuo mieleen jonkun makean lihasoosin. Vesi aukaisee nenään ripauksen savua ja tuo tuoksuun tiettyä lakkamaisuutta. Myös toffee muuttuu selkeän kermaiseksi.

Maku: Kiva puinen/huonekalulakkainen alkusysäys, joka muuttuu elegantiksi turpeeksi, ja tervaleijonaksi pienellä marjatwistillä. Lopussa palanutta sokeria. Aika ärhäkkä. Tekee mieli lisätä vettä. Vesi tuo pintaan suolaa ja turvetta ja nostaa esiin mausteisia nootteja.

Mielenkiintoinen ja keskivertoa maukkaampi Bowmore. Ei mikään "pakko maistaa ja saada kaappiin" -viski, mutta positiiviset fiilikset tästä jäi. Pullo on liikkunut huutokaupoissa alle satasella. Tuolla hinnalla kelpo kauppa.

Pikanootti: Springbank 12 yo Cask Strenght (batch 16), 56,3 %

Springbank ulosti alkuvuodesta uuden tynnyrivahvan 12-vuotiaan. Alkoonkin eksynyt herkku oli sarjassaan jo kuudestoista. Uusin sarjan tulokas julkaistiin viime kuussa, mutta sitä en ole vielä käsiini saanut.

Springbankin tynnyrivahvat 12-vuotiaat ovat itselle edustaneet sitä viskien a-kategoriaa, jossa hinta ja laatu kohtaavat. Siksi myös tämä pullote herätti toiveita ja odotuksia. Alkosta pulloa saa edelleen suhteellisen kilpailukykyiseen 79 euron hintaan. Euroopasta pulloa löytää ongelmitta reilulla 60 eurolla.

Tällä kertaa tynnyröinnissä on menty perinteisillä linjoilla, sillä viski on 70 prosenttisesti sherrytynnyriä ja loput börbbää. Alkoholia kepeät 56,3.

Springbank 12 yo Cask Strenght (batch 16), 56,3 %

Tuoksu: Hapanta omenaa, ripaus huonekalulakkaa, hedelmätoffeeta. Syksyinen fiilis. Vesilisä avaa enemmän mausteisen makumaailman.

Maku: Ilman vesilisää yllättävän hyökkäävää alkoholia, ipamaista katkeruutta ja syksyn lehtiä. Vesilisällä irtoaa toffeeta, mukavaa maltaisuutta ja ripaus suolaa ja mustapippuria.

Omaan suuhun tarvitsi vettä todella isolla kädellä. Vesilisän jälkeen tarjosi juuri sitä mitä halusin: hiukan hapanta, hedelmäistä ja mausteita syksyistä makumaailmaa. Sopii alkavaan syksyyn ja sadonkorjuujuhliin. Hinta-laatusuhde edelleen hyvä.

Metallica, musta melu ja rokkiviskit

Rokkibändin nimellä brändätty alkoholituote ei ole mikään kummajainen tänä päivänä. Maailman suurimman rokkibändin oma viski sen sijaan on blogipostauksen arvoinen.

Metallica tuo markkinoille Blackened American Whiskey -nimisen sekoiteviskin. Viskiä on kypsytelty uutisten mukaan Metallican musiikin avulla.

Ääniaaltojen avulla kypsyttely ei ole sekään uusi juttu alkoholimaailmassa. Basson tynnyrivaikutusta parantavaa vaikutusta on aiemmin kokeiltu muun muassa viinien kypsytyksessä. 

Metallican viskin kohdalla pisti mietityttämään kuitenkin yksi asia: nimessä on sana blackened, joka sattuu olemaan myös And Justice for All -albumin avausraita. Tästä seuraa paradoksi, sillä tuota levyä viskille ei olla voitu soittaa. Levy on nimittäin surullisen kuuluisa siitä, että Lars Ulrich suutuspäissään pakotti miksaajan laittamaan basson minimiin ja levyn äänimaisema tuli merkittävän diskanttivoittoinen. 

Musta melu

Huoli kypstytyksen onnistumisesta pisti googlaamaan asioita. Kypsytykseen on Harvester of Sorrown luukuttamisen sijaan käytetty menetelmää nimeltään Black Noise:

"The convergence of these ambitions have resulted in a sonic-enhancement method that utilizes a variation of the band’s song-determined frequencies to disrupt the whiskey inside the barrel, causing increased wood interaction that kicks up the wood-flavor characteristics in the whiskey. We call this proprietary sonic-enhancement process BLACK NOISE."

Eli subbarin avulla jotain Metallican suuntaista mölyä viskiin on tungettu. Viski ei kuitenkaan synny soittamalla viinalle heviä.

Projektin takaa löytyy tislaamomestari Dave Pickerell, joka on työskennellyt muun muassa Maker's Markin ja Whistle Pigin viskien parissa.

Metallican viskin Pickerell on sekoitellut bourbonista, ruisviskistä ja muista jenkkiviskeistä. Projektin kotisivujen mukaan erityisesti ruista on viljalti mukana. Viski on viimeistelty vanhoissa brändytynnyreissä, joissa liemi saa myös mystisen blackened-käsittelyn.

Mielenkiinnolla odota tuotetta. Metallicalla on kuitenkin erityinen paikka minun sydämessäni. Projektin kotisivuilta löytyy myös viskin nauttimista varten tehty soittolista, mistä aina plussaa. Pitää vain rukoilla, että pullon hinta pysyy järkevissä summissa. 

Metallica ei ole ensimmäinen hevibändi, joka lanseeraa oman viskinsä. Jos pitäisi se todellinen viskibändi nimetä niin se olisi ehdottomasti In Flames. Glenfarclas on tuonut markkinoille ainakin bändin nimellä varustetetun single caskin sekä bändin logolla varustetun version 105 prooffista. Tämän lisäksi ruotsalaiselta Boxilta on tullut oma In Flames -viski. Tällaista toimintaa soisi näkevän enemmän.

Linkkejä:

Projektin kotisivut

Lista In Flamesin viskeistä Whiskybasessa

Pikanootti: Kyrö Rye Single Malt No 5

Kyrö potkaisi markkinoille uuden viskin. No 5 on täysverinen ruismallasviski, voltteja on 47,2 ja siinä on innovatiivinen pakkaus. Viski myydään nimittäin desin pullossa.

Pakkaus on minusta koko julkaisun mielenkiintoisin osio. Tätä ennen suomalaiset tislaamot eivät ole kokeilleet pullotuskoon pienentämistä. 

Käydään ensin läpi positiiviset asiat:

1. Desin pullossa tavaraa riittää kaikille halukkaille eikä tarvitse roikkua yömyöhään Alkon verkkokaupassa.
2. Koko mahdollistaa pullon alhaisen hinnan. Nyt Kyröä saa kotiin Alkosta sinisellä setelillä (18,98 €).
3. Pullo on aika söpö.
4. Tyhjästä pullosta saa kätevän samplepullon tulevia jakopulloja varten.

Sitten ne huonot puolet:

1. Onhan tämä litrahinnaltaan aivan perkelellis-helvetillisen kallis!
2. Pullon juo illassa.

Joku voisi sanoa, että eihän se liian kallis ollut kun minäkin ostin sen. Tavaran litrahinta on 189 euroa. Tiedän, että vertailu on epäreilu, mutta esimerkiksi Ardbegin Uigeadailin litrahinta Alkossa on 132 euroa, ja se on sentään kaikilla mittareilla parempi viski.

Ymmärrän, että kyseessä on pieni erä, harvinainen tuote ja että sitä on haluttu saada mahdollisimman monen käsiin ja Kyröä ei voi verrata mitenkään Ardbegiin. Silti uskon, että tätä blogia lukee sellaisetkin ihmiset, joille viskissä tärkeintä on maku, eikä se, että pääsee maistamaan Suomi-tislaamon uutuuden. Heille tätä ei voi suositella.

Kyrö Rye Single Malt No 5, 47,2 %

Kyrö Rye Single Malt No 5, 47,2 %

Tuoksu: Toffeeta, runsaasti puuta, pistävä rukiinen mausteisuus. Appelsiinimarmeladia ja rommirusinakeksiä

Maku: Ohut, paloviinamainen. Puukäsityöluokkaa. Alkoholisuus taittuu vedellä kivasti pois.

Hurjan hyvä nenä, hiukan tiukka ja nuorehko suutuntuma. Ei ole onneksi liian makea vaan rukiin mausteisuus taittaa pahimman ällömakeuden pois. Tästä on hyvä jatkaa.

Paras Kyrö tähän mennessä? Ehkä. Viskielämys? Kyllä. Tyhjiössä hintansa väärti? Ei missään nimessä?

Maisteluraportti: VYS ja Port Ellen

Keskiviikkona Oulussa juotiin viskihistoriaa. Viskin Ystävien Seuran maistelutilaisuudessa pöydässä komeili 4 Port Elleniä ja Old Guns blendi, joka suurella todennäköisyydellä pitää myös sisällään viljalti Port Elleniä.

Tilaisuus myytiin loppuun puolessa tunnissa ja 65 euron hinta oli vähintäänkin kilpailukykyinen. Nämä ovat viskejä, joita ei noin vain saa edes rahalla.

Illan isäntänä toimi Nikkasen Jarkko, joka oli tehnyt kotiläksynsä huolella. Port Ellenin historia punottiin Nikkasen turinoissa osaksi koko Islayn ja Skotlannin viskiteollisuuden historiaa. Tykkäsin ja nautin.

Illan kattaus oli kokonaisuudessaan seuraava:

Old Guns 40 %
Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %
Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %
Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %
Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %


Ensimmäisenä lasiin pääsi Old Guns. Blendin paikka kattauksen avaajana oli perusteltu. Port Ellenin 70-luvun alussa omistanut Low Robertson tuotti Italian markkinoille kyykkyblendiä ja ei ole mitään syytä olettaa, että hän ei olisi laittanut oman firman liemiä pullotteeseen.

Old Guns 40 %

Old Guns 40 %

Tuoksu: Salmiakkia, vahaa, suolaa, ylikypsiä keltaisia hedelmiä. Mätäneviä lehtiä.

Maku: Suola, pippuri. Vahaa, taikinaa, keltaista hedelmää ja kaurakeksiä.

Blendiksi käsittämättömän monitahoinen. Jyväkomponentit ilmenivät pienenä keksimäisyytenä jälkimaussa, mutta nekin olivat vain mukava lisä monipuoliseen makujen kirjoon. Hieno aloitus.

Port Ellen oli suljettuna 1929-1967. Nikkasen mukaan 70-luvun alun Port Elleneitä ei ole hirveämmin pullotettu, joten seuraavana päästiin maistamaan todellista outolintua. Esimerkiksi Annual Release -sarjan vanhin pullote on vuodelta 1978.

Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %

Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %

Tuoksu: Parfyymiä, kukkia, erittäin voimakas tervaleijona pienellä ripauksella mustaherukkaa. Huh huh!

Maku: Tervaleijona jyrää. Mukana roikkuu kukkaisia nootteja, raikasta keltaista hedelmää ja tyylikästä savuisuutta.

Törkeän hyvä viski! Ajan kanssa muuttui nestemäiseksi tervaleijonaksi.

Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %

Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %

Tuoksu: Pastillia, selkeästi edellistä mausteisempi. Hunajaa, sitruksia, mentholia ja ripaus pullataikinaa.

Maku: Lääkemäinen. Sitrusta, selkeän turpeinen. Dieseliä ja pippuria isolla kädellä.

Tämä toi likaisuudessaan mieleen vanhan Zetorin. Silti todella monitahoinen ja nautittava.

Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %

Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %

Tuoksu: Kukkia, tuhkaa ja pastilleja.

Maku: Turvetta, tuhkaisuutta. Pastilleja. Jotenkin oudosti kuiva.

Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %

Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %

Tuoksu: Mukavaa mineraalisuutta. Pastilleja, salmiakkia, tuhkaa ja taikinaa.

Maku: Salmiakkia, tuhkaa, edellistä makeampi, ripaus tervaa.

Nämä kaksi kaveria juonnettiin sisään "perinteisinä" Port Elleneinä. Ja kyllähän näistä ne harvat maistamani Annual Release- pullot mieleen tuli. Erityisesti tietty turpeinen tuhkaisuus toi muistoja mieleen.

Itse pidin kahdesta ensimmäisestä Ellenistä enemmän, ja samaa mieltä olivat myös kaikki paikalla olleet. CC taisi viedä loppuäänestyksessä W&M -pullotetta äänin 15-2.

Hienoja viskejä kaikki. Tällaisten iltojen takia viskiä juodaan. Tätä lisää!

Kuukauden uusinta: Viski ja syvähenkinen elämä

Tämä juttu on uusinta kesäkuulta 2015. Juttu ja sen herättämät ajatukset tulivat uudestaan mieleeni kun kirjoitin viime torstaina Port Ellenistä ja lentävistä laseista. Tekstiin on lisätty väliotsikot lukukokemuksen helpottamiseksi ja korjattu muutama typo. Koetan tästä lähdin kerran kuukaudessa kaivella arkistoista mielestäni uusimisen arvoisia tekstejä luettavaksi.

Lueskelin Mikko Salmelan Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata -teosta ja törmäsin kaveriin nimeltä Eino Kaila. Suomen 1900-luvun yksi merkittävimmistä kulttuurivaikuttajista jätti jälkeensä paljon, mutta yksi on ylitse muiden; käsite syvähenkisyydestä. Kyseinen termi toi siinä määrin mieleen oman viskiharrastukseni, että päätin kirjoittaa muutaman mieleen juolahtaneen asian ihan paperille. Seuraavan tekstin Kailaa koskevat osat ovat Salmelan teoksesta ja viskijutut omia mietteitäni asian tiimoilta.

***

Syvähenkisyys liittyy Kailan filosofiassa tarvehierarkiaan. Hän jakaa ihmisen tarpeet animaalisiin eli ihmisen biologiasta kumpuaviin ja henkisiin tarpeisiin. Syvähenkisyys on henkisten tarpeiden ylin luokka. Sen erottaa muista henkisistä tarpeista syvyysulottuvuus. Mitä monitahoisempi, vivahteikkaampi ja "syvempi" saatava elämys on, sitä syvähenkisemmästä tuntemuksesta on kyse. Syvänehenkisyyttä määrittelevät myös tunteen aitous ja henkilökohtaisuus.

Esimerkkeinä syvähenkisyydestä Kaila esittää uskonnolliset kokemukset, taide-elämykset, kuten musiikin, sekä luonnon ja sen kokemisen. Syvähenkisten nautintojen kokeminen edellyttää Kailan mukaan pitkäjänteisyyttä ja pidättäymistä animaalisten tarpeiden lyhytkestoisesta nautinnosta. Syvähenkisyys on Kailan mukaan suurten kokonaisuuksien ymmärtämistä, josta saatu tunteen syvyysulottuvuuden kokemus on kaiken vaivan arvoista.

Viskin syvähenkinen luonne

Ja miten ihmeessä tämä liittyy viskiin? Minä väitän, että viskin juominen ja viskiharrastus vastaa hyvin Kailan käsitystä syvähenkisestä elämyksestä. Varsinkin Kailan esimerkit musiikin ja luonnon tuottamista elämyksistä, joissa ihminen kokee itsensä pieneksi tai jollain tapaa osaksi suurempaa kokonaisuutta, herättivät huomioni. Siinä, missä Kailalle syvähenkistä elämystä edustaa Beethovenin Kuutamosonaatti, on viskinjuonti minulle syvähenkisten elämysten lähde.

Viskinjuonti kestää syvähenkisen tarkastelun myös lähemmin. Jokainen viskiä harrastava tietää, että viski ei ole pelkkä juoma. Sitä ei juoda sen sisältämän alkoholin eikä edes (pelkästään) sen maun vuoksi. Tässä nousee esille syvähenkisyyden kaksi periaatetta: pitkäjänteisyyden tuoma kokonaisuuksien ymmärtäminen sekä elämyksen tasojen syvyys.

Historia avain syvähenkiseen juomiseen

Pitkäjänteisyydellä viskin suhteen tarkoitan sen ympärillä olevaa kulttuuria ja tietoa. Esimerkiksi jonkun legendaarisen viskin maistamisen hienous ei tule pelkästään juomasta itsestään, vaan siihen kietoutuneesta historiasta ja tarinoista. Arvostus viskiä kohtaa syntyy sen valmistusprosessien tuntemisesta, sen kypsymiseen vaaditusta ajasta ja monista muista itse viskin maun ulkopuolisista asioista.

Itseni vetää hiljaiseksi esimerkiksi jokainen viski, joka on minua vanhempi. Uskon, että vaikkapa "historian juomisesta" syntyviä syvähenkisiä elämyksiä on ollut viljalti tarjolla Helsingin pre-war -tastingeissa. Ihmiselle, joka ei ole pitkäjänteisesti syventynyt viskin maailmaan, viski on vain alkoholia, joka maistuu hyvältä tai huonolta. Mitään syvähenkistä hän tuskin voi viskistä irti saada.

Syvähenkisyyden vaarat

Kaila varoittaa myös hyvin viskiharrastukseen sopivasti syvähenkisyyden vaaroista. Koska syvähenkisyyden tärkeimpiä ominaisuuksia on aitous, ei syvähenkistä nautintoa voi saada epäaidosta teosta. Esimerkkinä Kaila heittää kulttuuriharrastuneisuuden, jonka perimmäisenä tarkoituksena on näyttäytyä oikeassa seurassa tietyn statuksen saavuttamiseksi (tämä tarkoittaa nykyaikana Savonlinnan oopperajuhlia ja Porin Jazzia).

Aitouden vaatimuksesta mieleeni juolahti useitakin viskiin liittyviä asioita, kuten markkinointi. Kuinka paljon koetusta syvähenkisyydestä syntyy markkinointikoneiston luomista mielikuvista? Esimerkkinä vaikkapa MacKinlay'sin Shackleton replica tai lähes kaikki Ardbegit.

Itse olen pohdiskellut Perpetuumin kohdalla, miksi ostaisin kyseisen viskin? Itse tuote ei ole saanut mairittelevia arvosteluja, se maksaa rahaa ja on jälleen yks nasu lisää puolen hehtaarin metsään. Jos ainoa järkevä peruste on se, että olen viskibloggari ja viskibloggarin täytyy Perpetuumista kirjoittaa, ei kyse ole ainakaan syvähenkisten elämysten metsästyksestä. Toisaalta Perpetuumin maistaminen on juuri sitä pitkäjänteisyyttä ja syvyysulottovuuden ylläpitoa/luomista, mitä syvähenkinen viskiharrastus vaatii. Aika näyttää, miten tässä jaakobinpainissa käy.

Lentävä lasi ja mitä se voi meille opettaa?

Viskisanastoa käsittelevät jutut saavat jatkoa kun käsittelyvuoroon tulee lentävä lasi.

Luonnosta napatun lentävän lasin voi yrittää kesyttää.

Lentävä lasi: Maistelutilaisuudessa kiertävä lasi, jonka sisältöä ei yleensä kerrota maistelijoille. Sisällöllä usein jokin löyhä yhteys muun kattauksen teemaan. Laseja voi olla useampi kuin yksi.

Lentävän lasin konsepti on ajankohtaista esitellä, sillä kahdessa edellisessä postauksessani hehkuttamassa Springbank-tastingissa kiersi melkoinen lentävä lasi.

Illan isäntä siis nappasi virallisen osuuden jälkeen yhden lasin ja kävi takahuoneessa hakemassa siihen täyttettä. Sitten porukalla ihmeteltiin ja arvailtiin lasin sisältöä. Kaikki arvelivat lasin olevan jotain Islayn viskiä, mutta yleinen konsensus oli, että lasissa ollut tavara ei kummoista ollut. Itse veikkasin Ardbegin indiepullotteeksi.

Port Ellen 1982/2008, Douglas Laing, The Platinum Selection, 57,7%. 

Lasissa kierteli pöytää legendaarista Port Ellenin viskiä. Illan isännän idea oli loistava. Hän halusi osoittaa, että nimi pullon kyljessä ei tee viskistä hyvää. Olen tästä samaa mieltä. Hieno opetus. Harmittaisi pirusti, jos nykyhinnoilla tämän kaappiin hankkisi.

Tarinan opetus?

Tarinassa on myös toinen opetus, jota haluan avata hiukan enemmän. Se liittyy viskin ulkopuolisten seikkojen tärkeyteen maistelukokemuksessa. Otetaan esimerkki.

Seuraan intohimoisesti brittijalkapalloa. Ennen jokaista Tottenhamin peliä pyrin olemaan striimin äärellä vähintään puolituntia ennen pelin alkua. Kuuntelen tarkalla korvalla hyvin tuotettua brittistudiota ja koetan päästä näin tunnelmaan.

Pelaajien hehkutukset, perusteellinen kokoonpanojen läpikäynti ja muu itse pelin ulkopuolinen toiminta on osa elämystä. Pelipäivä tuntuu aina tyngältä jos en kerkeä alkustudiota katsomaan.

Väitän, sama pätee myös viskinjuontiin. Esimerkiksi juomien huolellinen taustoittaminen auttaa pääsemään maistelutunnelmaan. Tämän vuoksi moni "keskinkertainen" viski on maistunut vedetyssä maistelutilausuudessa itseasiassa aika hyvälle.

Parin viikon päästä maistellaan Oulussa Vyssin toimesta Port Elleneitä. Ehkä hypeä kannattaa alkaa rakentamaan jo nyt, jotta elämys ei jää puolitiehen?

Jos jäi mietittymään mitä ennen Elleniä juotiin:

https://justpeatit.blogspot.com/2018/08/maisteluraportti-springbank-wood.html

https://justpeatit.blogspot.com/2018/08/maisteluraportti-springbank-ja.html

Maisteluraportti: Springbank Wood Expressions

Viikon takaisen Springbank-iltaman muistelot jatkuvat. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin tantrajuomiseen ja juotiin kaksi äärimmäisen hyvää viskiä. Alunperin suunnitellun maistelujärjestyksen mukaisesti loppuun oli säästetty kolme Springbankin Wood Expression -sarjan pullotetta.

Springbank 1997/2010 Claret Wood, 54,4%

Springbank 1997/2010 Claret Wood, 54,4%

Tuoksu: Tumma. Taikinaa, punaviiniä. Tuntuu nenään mattapintaiselta, jopa vähän pölyiseltä.

Maku: Tupakkaa, raikasta punaista marjaa, tanniineja. Roteva. Lämmittää kivasti.

Springbank 1996/2006 Marsala Wood, 58 %

Springbank 1996/2006 Marsala Wood, 58 %

Tuoksu: Kukkainen. Marjaa ja rommikeksiä. Mukavan makea.

Maku: Tumma. Huonekalulakkaa, jännää happamuutta. Ripaus hedelmätoffeeta ja rusinaa.

Springbank 1989/2004, Port Wood, 52,8 %

Springbank 1989/2004, Port Wood, 52,8 %

Tuoksu: Yllättävän jyväinen. Erinäisiä punaisia marjoja, vanhaa nahkaa.

Maku: Ripaus ruutia, yllättävän kuiva. Venelakkaa löytyy täältäkin. Kuivattuja hedelmiä ja marjoja.

Kaikki kolme olivat hyviä viskejä. Yksikään näistä ei ollut lähellekään niin hyvä kuin ensimmäisen setin 1996 pullotetut herkut. Vaikka kyseessä on "wood series" niin tynnyrivaikutus ei näissä ollut yhtä vahva. Myöskään tynnyreiden erot eivät nousseet odotetusti esille. 

Parhaana jäi mieleen marsala, jonka mukava kukkaisuus yhdistettynä hauskaan keksimäisyyteen oli jotain hiukan erilaista kahteen muuhun verrattuna. En silti sano, että näissä rahansa kaivoon heittäisi, jos onnistuisi jostain löytämään. Päin vastoin! Tällä kertaa pullotteet olivat vain liian kovassa seurassa.

Nootit tastingin ensimmäisestä osasta löytyvät täältä:

https://justpeatit.blogspot.com/2018/08/maisteluraportti-springbank-ja.html

Maisteluraportti: Springbank ja tantrajuominen

Viime lauantaina sain kunnian maistaa muutaman Springbankin hyvässä seurassa. Samalla lanseerattiin lisää viskisanastoa. Koulujen alkamisen kunniaksi kanssamaistelijain iloksi ja opiksi kerrottakoon:

Tantrajuominen: Oletusarvoisesti parhaan juoman jättäminen nautinnon pidentämiseksi tastingin viimeiseksi.

Historioitsijat tietävät kertoa, että jo muinaiset intialaiset tunsivat Springbankin tantrajuomispotentiaalin.

Joimme illan aikana seitsemän Springbankkia ja eräs kanssamaistelija kertoi jättävänsä yhden viskin nenän perusteella viimeiseksi. Näin saa pitkitettyä nautintoa. Yleensähän idea tai haave asiasta on nautinnollisempaa kuin itse asian saavuttaminen. Pitää nauttia matkasta ja muita latteuksia.

Springbank CV

Springbank CV, 46 %

Tuoksu: Yllättävän parfyyminen, vinopino keltaisia hedelmiä ja reilulla kädellä erilaisia mausteita.

Maku: Hedelmiä, kivasti tammea. Hyvä, roteva suutuntuma. Hiukan kääntyy makujen sillisalatiiksi.

Yllättävän hyvää. Toki täytyy myöntää, että oli viskikin niin sanotusti "maullaan". Hyvä aloitus tastingille.

Seuraavaksi sitten 18-vuotiaan Springerin kimppuun. Kyseessä siis 2009 pullotettu ensimmäinen batchi. Odotukset olivat korkealla.

Springbank 18 yo

Springbank 18 yo, 46 %

Tuoksu: Kakkua, kukkaisuutta ja hyvin selkeä maitosuklaa.

Maku: Punaisia marjoja, aivan aavistus ruutia. Isolla haukulla suoranainen suklaapommi.

Tätä viskiä kuvaavat kaksi sanaa: tasapainoinen ja hienostunut. Raadin konsensus oli, että loistava viski, mutta väärässä tastingissa. Niin robustia tykittelyä oli nimittäin luvassa että oksat pois.

Oddbinsille pullotettu manzanillakypsytelty 1996 vintage ei ollut mikä tahansa viski.

Springbank 1996 Vintage for Oddbins.

Springbank  1996/2009, Vintage for Oddbins, 55,6 %

Tuoksu: Todella tymäkkä ylikypsien hedelmien ja kuolleiden lehtien tuoksu. Rikkiä ja venelakkaa.

Maku: Ylikypsät hedelmät ja lehdet melkein mätänevät suuhun. Kuin kompostia joisi. Hiukan ipamaista happamuuttaa myös jälkimaussa. Suolaa.

Jos viskiä kuvailee sanalla "mätä" voisi luulla kyseessä olevan juomakelvottoman tuotteen. Tämä viski oli paras tänä vuonna juomani viski. Aivan helvetin hyvä. Hankkikaa, juokaa, nauttikaa.

Tämän viskin suurimmaksi ansioksi on kuitenkin luettava sen antama opetus. Ensimmäistä kertaa sain tämän tyylisten viskien makumaailman happamuuden yhdistettyä tuplaipojen happamaan katkeroon. Molempia on tullut juotua, mutta tämä yhtäläisyys on jäänyt huomaamatta. Ja parasta on se, että kyseessä on todella miellyttävä maku.

Manzanillan jälkeen maistoon viskiä samalta vuodelta, mutta fino sherry-kypsytyksellä. Milanon viskifestivaaleille vuonna 2009 pullotettu herkku siis kyseessä.

Springbank 1996 Vintage for Milano Whisky Festival

Springbank 1996/2009, Vintage for Milano Whisky Festival, 57,1 %

Tuoksu: Hiukan edellistä kevyempi, mutta samalla sivulla ollaan. Hedelmät ripauksen kuivempia ja suolaisuus enemmän esillä. Huippu nenä!

Maku: Tammisuus puskee hienosti esille, joskaan ei niin äärimmäisenä kuin manzanillakypsytyksessä. Reilusti tanniineja, eli ottaa poskeen. Kaakaota ja muita suklaanootteja.

Hieno viski, mutta jäi nyt manzanillan jalkoihin.

Näiden jälkeen siirryimme kolmen Springbankin Wood Series -pullotteen kimppuun, mutta niistä lisää maanantaina. Tätä kutsutaan tantrabloggaamiseksi.

Alkoholipolitiikka ja mojitomehujää

Vuodenvaihteessa voimaan astunut uusi alkoholilaki toi suomalaisiin päivittäistavarakauppoihin erinäisiä alkoholituotteita, joita niissä ei ollut ennen nähty. Suomen mittaushistorian lämpimimmän heinäkuun kunniaksi piti tällainen ihmeellisyys toki ottaa testiin.

Syy, miksi haluan viskiblogissa keskustella mehujäistä, ei liity mehujäihin. Alkoholijäätelö oli nimittäin yksi olkiukko, jolla alkoholilain uudistusta yritettiin viime syksynä kaataa.

Helsingin Sanomien mukaan ainakin kaksi kansanedustajaa käytti alkoholijäätelöitä argumenttina lakialoitetta vastaan. Perussuomalaisten Mika Niikko ja kristillisdemokraattien Sari Tanus saivat osakseen tämän kyseenalaisen kunnian. Pankaapa nimet korvantaakse!

Historiattomuus on tyhmyyttä

Alkoholijäätelöistä keskustelu risoo minua useastakin syystä. Yksi on se, että ihminen ei näytä oppivan historiasta mitään. Elokuvat, musiikki ja uusimpana tietokonepelit ovat käyneet saman argumenttimyllyn läpi.

Tietokonepelit ovat näistä ehkä paras esimerkki. Jostain syystä asiasta tietämättömillä on tietokonepelien että jäätelöiden suhteen ennakkoluulo, että ne ovat ainoastaan lapsille tarkoitettuja asioita. Muun muassa Australiassa ja Saksassa tietokonepelien sensurointia perusteltiin nimenomaan lasten suojelemisella, koska ajatus pelaavasta aikuisesta ei mahtunut päättäjien kalloon.

Nykyään pelit ovat valtavirtaa. Onneksemme kaupoista löytyy aikuisille kuluttajille suunnattuja pelejä, jotka ovat alle 18-vuotiailta kiellettyjä. Alkoholijäätelöiden kohdalla tullaan käymään samanlainen moraalinen vääntö, kunnes ihmiset pikku hiljaa ymmärtävät, että kyllä, kaikki jäätelöt eivät ole lapsille.

Tähän liittyy toinen harmituksen aihe Niikkon ja Tanuksen argumentoinissa. Alkoholijäätelöt, kuten kaikki alkoholituotteet, ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Tätä valvotaan, se on hyvä asia ja näin kuuluukin olla. Kyseessä ei ole porttihuume keskiketterään eikä kukaan täysjärkinen lapsi edes halua yli kahden euron hintaista mojitomehujäätä, jos samalla rahalla saa paketin amppareita.

Sitten sen jätskin kimppuun!

Sodoma ja...

...Gomorra.

Ice Kitchen Mojito Poptail, 1,8 %

Yhteenveto: Yllättävän paljon maistuu mojitolta. Hiukan liian makea. Väitän myös rakenteen perusteella, että kylmäketju oli jossain vaiheessa päässyt katkeamaan. Sisältä löytyi siivu limeä, joka oli mukava yllätys.

Kova homma näillä ois kännätä. Konseptina kuitenkin kehittämisen arvoinen. Premium mehujäitä ei liiemmin markkinoilla ole. Ehkä pitää itse kokeilla jotain viskimehujään tapaista?

Pikanootti: Kyrö Distillery Suomi 100 Ruisviski

Suomi 100 -tuotteita tuli juhlavuonna markkinoille jos jonkinlaista. Myös Alkon valikoimiin tupsahti useampi juoma Suomi 100 -tuotemerkki etiketissään. Ja saatiinpaa aiheen ympärille myös kohu, kun juhlavuoden likööri tuli Virosta.

Juhlajallujen ja muun tilpehöörin seassa oli suomalaiselle viskinharrastajalle mielenkiintoisia tuotteita. Kotimainen Kyrö Distillery julkaisi oman 100 prosenttisen ruisviskinsä kuluttajia ihastuttamaan. Sain aikoinaan tuotetta desin verran lunastettua ja nyt oli aika maistaa.

Viskistä oli yllättävän vaikea löytää tarkempia tietoja kun pulloa ei ollut saatavilla ja samplepullossa luki harakanvarpailla "Kyrö S100". Laitoin emoalukseen kyselyä tynnyripolitiikasta ja sain markkinointipäällikkö Sanna Dooleyltä seuraavanlaisen vastauksen:

– Suomi 100 -viskiin valittiin neljä alkutaipaleen pienempää tynnyriä, jotka loppukypsymisen ajaksi yhdistettiin entisiin oloroso- ja bourbontynnyreihin.

Eli ensimmäisen viskin kaltaista marsalasekoilua ei pitäisi olla luvassa.

Vuosi sitten tislaamon pihalla näytti tältä.

Kyrö Distillery Suomi 100 Ruisviski, 50 %

Tuoksu: Kuusenkerkkää, mäntysuopaa, todella voikamasta ruista. Hämmentävästi tulee jokin marmeladi mieleen. Makea.

Maku: Lämmintä pippurisuutta, leipää, ruista, mattolaituria. Makeus taittaa kivasti aika tiukkaa alkoholisuutta siedettävämpään suuntaan.

Aika alkoholinen tapaus, mutta olen positiivisesti yllättynyt. Paljon parempaa kuin ensimmäinen myyntiin päässyt kokeilu. Sanna paljasti sähköpostissaan, että 2020 pitäisi olla Kyrön herkkuja hiukan laajemmalti tarjolla, kun uusien pannujen jurnuttamat tisleet pääsevät miehen ikään.

Odottavan aika on janoinen.

Lisälukemista:
Kyrön ensimmäinen ruisviski
Vierailu Kyröllä

Pikanootti: Highland Park Valkyrie

Highland Park on ehkä kaikkein pahiten tarinallistamiseen hurahtanut skottitislaamo. Kun viikinkinimet ja skandinaavisten muinaismytologioiden jumalat on käyty läpi, mennään jälleen astetta syvemmälle.

Kukaan ei ole vielä syyttänyt tislaamoa kulttuurisesta omimisesta, mutta uusi Viking Legends -sarja vie tislaamon jälleen askeleen lähemmäksi somekohuja. Valkyrie, eli "valkki", avasi vuosi sitten sarjan, ja siihen pitäisi tänä vuonna tulla lisäys Valknutin muodossa. Ensi vuonna julkaistaan sarjan viimeinen osa nimeltään Valhalla.

Etiketit ja boksit on suunnitellu tanskalainen Jim Lyngvild. Hän on myös skandinaavisen mytologian asiantuntija ja kirjoittanut aiheesta muutaman opuksen. Ja on toki suoraan alenevassa polvessa viikinkien jälkeläinen. Luettelo yllättyneistä löytyy alta:

• Juha Mieto

Kas noin. Listan jälkeen itse viskin kimppuun.

Unohtu ottaa kuva, joten tässä Peter Arbon käsitys valkyriasta.

Highland Park Valkyrie, 45,9 %

Tuoksu: Maltainen ja makea. Appelsiinimarmeladia ja jouluisia mausteita. Tulee vähän joulutortut mieleen.

Maku: Tasapainoinen. Mallasta, suolaa ja sitruksia.

Ei suuri elämys, mutta jälleen kerran juotava perus single malt. Isolla haukulla makujen ollessa intensiivisempiä meni helteisenä kesäpäivänä tuopin kanssa kurkusta alas ilman ongelmia.

Hyödyllisiä linkkejä:

Valkyrien hehkutusta HP: sivuilla
Jim Lyngvildin bio HP:n sivuilla
Valkyrioiden innoittamaa musiikkia

Uusi logo ja jotain parempaa sen kunniaksi

Aikoinaan kun aloitin blogin pitämisen, mietin pitkään, minkälaista kuvitusta haluan blogiin. Tuolloin omat kuvankäsittelytaidot olivat vielä alkeellisemmalla tasolla kuin nykyään, mutta visio oli selvä.

Olin vieraillut Lohjan Pyhän Laurin kirkossa taidehistorian opintojen merkeissä. Kirkon holvikaarista löytyi todella hämmentäviä maalauksia, joissa useassa oli hauskannäköisiä demoneja juomassa väkijuomia. Näpsin maalauksista pokkarilla kuvia, ja ne päätyivät myöhemmin osaksi blogin kuvitusta.

Demoniset bakkanaalit.

Kehitys kehittyy ja vanhat pokkariväännökset on heitetty roskakoriin. Hauskat demonit jäivät kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Niinpä ehdotin taiteellisesti lahjakkaalle ystävälleni vaihtokauppaa: hän tekisi minulle logon ja minä kirjoittaisin hänelle muutaman tekstin, joita hän tarvitsi.

Kaupat tuli ja laitoin ystävälleni inspiraatioksi muutaman ottamani pokkarikuvan. Takaisin sain vähän ajan päästä alla olevan vedoksen. Se tulee tulevaisuudessa olemaan blogin voimaeläin, logo ja maskotti. Nimeä sillä ei vielä ole. Ehkä tässä olisi kilpailun paikka?

Uuden maskotin kunniaksi kaivoin kaapista vähän parempaa pöytään.

Bunnahabhain XXV, 43 % (n. 2010)

Tuoksu: Aprikoosihilloa, hedelmäkakkua, kaakaota, lämmintä mallasta ja pähkinää. Yllättävän makea.

Maku: Hilloa, kinuskia, mukavasti puuta, ripaus suolaa ja pähkinää. Suutuntuma silkkinen ja maku pitkä. Ei mitään suuria kulmia.

Onhan se hyvää. Ei tee mieli lisäillä vettä. Täydellisessä maailmassa tähän haluaisi ehkä hiukan lisää "luonnetta" eli voltteja. Nykyversiota pitäisi ehkä päästä tämän innoittamana maistamaan. Hyvä drami uuden logon kunniaksi!

Pikanootti: Kilkerran 12 yo

Kilkerranin "Work in Progress" -pullotteet olivat aikoinaan makoisia. Glengyle sai 2016 vihdoin ulos 12-vuotiaan Kilkerranin. Sitä löytyi kaapista samplen verran, joten miksi ei.

Tynnyreiden puolesta on viski suurimmaksi osaksi börbbää. Myös muutama sherrytynskä on huhujen mukaan tähän tislaamon ensimmäiseen ikämerkittyyn pullotteeseen eksynyt.

Campbeltownin tuotteille on aina odotukset korkealla. Olen tätä pariin kertaan ennen maistellut, mutta ei ole tullut nootteja laiteltua ylös.

Kilkerran 12 yo, 46 %

Tuoksu: Sitruunamuffinssia, hunajaa ja mallasta.

Maku: Miellyttävän paksu suutuntuma ikäisekseen. Kermatoffeeta, sitruunaa, kuivattua aprikoosia ja suolaa.

Alkossa vajaa 60 € ja maailmalla reilu 40 €. Hintaansa nähden mainio. Erityisesti paksu suutuntuma miellytti minun makunystyröitäni. Hyvä single malt viski.

Tislaamon historiaan ja uudelleen aikaisuun vuonna 2004 liittyvät turinat kannattaa tarkastaa tislaamon omilta sivuilta, jonne pääse tästä:

https://www.kilkerransinglemalt.com