Alkoholimatkailua Suomessa

Hetkessä eläminen ja heittäyminen on ihmiselämän parhaita mausteita. Kesällä tempaukset on kiva yhdistää matkustamiseen. Pari viikkoa sitten, kun katseltiin vaimokkeen kanssa lauantaina telkkaria, käytiin seuraava keskustelu.

Vaimoke: Lähetäänkö kesälomareissulle? Autoilemaan pitkin Suomea?

Minä: Mmm, mennään vaan.

Vaimoke: Lähetäänkö huomenna?

Minä: Käy. Pitäiskö käydä vaikka viinitiloilla ja tislaamoilla?

Vaimoke: Hyvä idea!

Tästä alkoikin ankara googlettelu. Minne mennä ja mitä tehdä? Pääsisikö suomalaisiin alkoholintuotantolaitoksiin oikeasti tutustumaan näin lyhyellä varoitusajalla? Päätimme olla ottamatta asiasta paineita ja mennä minne nenä näyttää. Tällä kertaa se näytti Ilomantsiin ja Hermannin viinitilalle. Laitoimme viinitilan infoon sähköpostia ja painuimme nukkumaan.

Aamulla ajelimme hissukseen kohti Ilomantsia. Paikkakunta on oikeasti aika kaukana kaikesta sivistyksestä. Saavuimme iltapäivästä Hermannin Viinitilalle ja astelimme myymälään kyselemään mahdollisuudesta käydä katsastamassa tiloja ja viinin tekoa. Ja ehkä jopa päästä näkemään se kuuluisa hedelmäviinapannu! Valitettavasti näin extempore touria ei pystytty järjestämään. Kuulema vähintään 10 hengen ryhmille 8€ per nenu saa arkena kierroksia varattua. Voi toki myös maksaa 80€ ihan yksinkin jos haluaa takahuoneeseen kurkkimaan. Ei kiva.

Maisemat miellyttivät silmää. 

Valamo III ja VI

Muutaman tuliaispullo kainalossamme lähdimme viereiselle Viinitornille nauttimaan kesästä ja punomaan uusia suunnitelmia. Hermannin Viinitilan ravinteli sijaitsee päheästi vanhan vesitornin huipulla, josta avautui aika mellevät maisemat. Herkullinen kiivihillolla ja vuohenjuustolla täytetty croisantti maistui mainiolta Valamon III ja VI -tisleitä nauttiessa. Ja siitähän se idea syntyi. Tästähän ei olisi pitkä matka Valamoon? Soitto Valamon respaan ja yöpaikka Valamon hotellista oli varattu.

Valamolla pitäisi tietysti päästä näkemään pannuja. Heti luostariin saavuttuamme juoksin viinimyymälään kyselemään mahdollisuuksista vierailla tislaamolla. Vastaus oli linjassa Hermannin Viinitilan kanssa: vain etukäteen varattuna ja vain ryhmille. Onneksi maailmassa asioiden on tapana järjestyä ja näpsyttelin kännykällä sähköpostia arkkimandriitta Sergeille. Aamupalan jälkeen soikin puhelin iloisesti ja arkkimandriitta ilmoitti, että munkki Andreas tulee näyttämään meille tislaamoa. Näin!

Lähdimme siis munkki Andreaksen opastuksella kohti kaikkein pyhintä. Andreas esitteli laitteet ja tuotantoprosessin asiantuntemuksella. Valamossa on käytössä tällä hetkellä vain yksi tislauspannu, jossa viski tislataan kahteen kertaan. Systeemi, jota en ole muualla nähnyt. Tällä hetkellä tislaamo tuottaa tislettä sekä savustetusta että savustamattomasta maltaasta. 26 000 litran vuosikapasiteettia on tarkoitus nostaa lähivuosina 40 000:een. Ensimmäisen luostariviskin pitäisi ilmestyä kauppoihin 2018 tai 2019, riippuen kypsytysprosessin etenemisestä. Vanhoihin kirkkoviinitynnyreihin sullottu tisle ei ainakaan sitä kaikkein tavallisinta viskiä tule olemaan. Festareilla ja anniskeluravintoloissa pyörineitä bloodtub-kokeiluja ei kuulema aiota vähittäiskauppaan lanseerata. Ytimekkään kierroksen jälkeen oli aika kiittään Andreasta ja suunnata auton nokka kohti Lahtea.

Pannun muodot tuovat mieleen viereiset kirkontornit.

Tisleen sydän, eli "potti".

Savutisle odottaa tynnyröintiä.

Lahteen ajatellessa alkoi tehdä mieli sahtia. Tämä ei sinänsä sattumaa ollut, sillä matkalukemisena toimi Sahti - elävä muinaisolut. Google Maps osasi kertoa, että Pihamaan viinitila on lähes matkan varrella ja tarjoaa sekä sahtia että tilaviinejä. Kalkkinen ja Pihamaan Viinitila oli kyllä maaseutumatkailua parhaimmillaan. Kiemurteleva sivutie toi idylliseen maalaismaisemaan, josta löytyvältä viinitilalta sai viinien lisäksi omia oluita, vihanneksia, marjoja ja kaikkea sympaattista ja herkullista. Sahtia ei ollut ulosmyyntiin, mutta iso tuopponen meni hymyssä suin terassilla istuskellen ja miljööstä nauttien. Ei voi kuin suositella! Ja sahtikin oli mainiota.

Kesä ja sahti. Lyömätön pari.

Lahdessa alkoholimatkailu jäi sukuloinnin jalkoihin, mutta pari mukavaa juttua tuli testattua. Sahtikirjan innoittamana soittelin Lammin Sahdin Pekka Kääriäiselle ja tiedustelin, mistä sitä sahtia nyt saa ja pääseekö pääkallopaikalla vierailemaan. Pekka oli Suuret Oluet - Pienet Panimot -limbossa ja neuvoi käymään hakemassa sahtitonkan Tuuloksen kauppakeskuksesta. Kyselin samalla myös Lammin tislattujen tuotteiden, kuten Sahdin Hengen perään, mutta niiden saatavuudesta ei Kääriäisellä valitettavasti ajankohtaista tietoa ollut tarjota.

Tuuloksen kauppakeskuken Lammin myymälä oli kaukana maalaisromantiikasta. Kotipizzan myyjä löi minulle 3 litraa sahtia kouraan ja toivotti hyvää päivänjatkoa. En itseasiassa tiennyt, että yli 4,7%:sta sahtia saa myydä. Pikaisella googlettelulla se ilmeisesti rinnastetaan tilaviineihin ja niitä voidaan sen vuoksi myydä myös mukaan. Finlex kertoo, että "myyntipaikan tulee sijaita tilaviinin tai sahdin valmistuspaikan välittömässä tai läheisessä yhteydessä." Ilmeisesti Tuulos on tarpeeksi lähellä Lammia, että sahtia sieltä mukaan saa. Tykkään. Samalla reissulla tuli tutustuttua myös itselle uuteen suomalaiseen pienpanimoon, sillä Vääksyn kanavan baarista löyty paikallista Kanavan panimon Sulku-olutta.

Vääksyn kanavan paikallista.

Lahdesta matka jatkui Tampereelle. Tarkoituksena oli nuuskia kaupungin tunnelmaa ilman sen kummempia suunnitelmia. Juomiseksihan se meni. Panimoravintola Plevna tarjosi herkkujaan Suomen mittakaavassa uniikissa ympäristössä. Valtava oluthalli tarjosi hienoja juomia, joista erityisesti jäi mieleen Plevnan Sima, joka sopi hellepäivään loistavasti. Aikoinaan kehumani 67 minutes IPA oli näin rauhassa maisteltuna pettymys. Alkuperäinen suunnitelma oli myös syödä Plevnassa, mutta ruokalista ei aiheuttanut suuria kiiman tunteita, joten suuntasimme muualle. 

Internet osasi kertoa hyviä juttuja Gastropub Tuulensuusta, joten suuntasimme sinne nälkäämme tyydyttämään. Ja voi pojat, mikä paikka. Olen oikeasti aika tyytyväinen Oulun baaritarjontaan, mutta tästä paikasta olen kateellinen tamperelaisille. Aivan käsittämätön belgiolutvalikoima, hyvää ruokaa ja todella osaava ja avulias henkilökunta. Tämä paikka on kaiken hypensä ansainnut. Erityisesti digestiiviksi kaivetut puolalaiset simat olivat jotain ennen kokematonta. Mistähän noita saisi tilailtua?

Ruokajuomat vol 1.

Ruokajuomat vol 2.

Aina löytyy jotain uutta.

Turkulaista olutta Tampereella.

Tuulensuusta suuntasimme Kaksiin kasvoihin tarkastamaan olutvalikoimaa. Lasiin eksyi Finlandia Sahtia, Radbrewn mainio Teapot IPA ja muutama muu olut. Paikassa oli kuitenkin yksi perustavanlaatuinen vika: musiikki. Paikallista musiikkiosaamista sisältävä soittolista tarjosi noin miljoona kappaletta Dave Lindholmia ja vaikka salaa vähän Ukkometsosta tykkäänkin, oli tämä liikaa. Tamperelaisen mielenlaadun summasi ulkopuolen torikaraokesta kaikuva kännisen pariskunnan esittämä Popedan Erotomania: "Pillua saan! Mua ei estä kukaaaaanhh!".

Aamulla oli aika lähteä kohti Oulua. Välietapiksi oli valikoitunut itseoikeutetusti Kyrö Distillery. Pari päivää aiemmin olin tislaamon kanssa vaihdellut mailia ja oli selvinnyt, että tislaamolla on avoin kierros perjantaina klo 16:30. Sinne siis. Välissä tuli nälkä, joten kävimme nauttimassa ruokaa Mallaskosken panimobaarissa. Hieno paikka. Erityismaininta leipäjuustoburgerille.

Mallaskoskella.

Mallaskosken maistelulautanen.

Leipäjuustolla et epäonnistu.

Kyröllä on kyllä brändääminen hallussa ja tämä näkyi myös tislaamolla. Tuotteistaminen on viety osin pidemmälle kuin Skotlannissa, ja näin sen pitää ollakin. Olen vuoden sisällä päässyt vierailemaan Valamolla, Teerenpelillä ja Kyröllä ja Kyrö on ainoa, jossa suomalaisten innostus väkijuomiin on oikeasti osattu laittaa rahoiksi myös matkailun kannalta.

Tältä tislaamon pitää näyttää.

Isokyrö, keskellä ei mitään, oli vetänyt lähes 40 ihmistä tislaamokierrokselle. Missään Skotlannissa en ole moiseen väestöryntäykseen törmännyt. Obanilla taisi olla aikoinaan reilu 10 henkeä, mutta muuten on vierailijamäärät olleet maltillisia. Ja nyt puhutaan suomalaisesta tislaamosta, jossa tislaamokierrokseen ei kuulu edes mitään juotavaa. Baarista sai kierroksen jälkeen ostaa juomia ja niinkin yksinkertainen asia, mutta esim. Valamolta puuttuva asia,  kuin tislaamon logolla varustettu glencairn löytyi kaupasta. Moni kierroksella ollut osti myös t-paitoja ja muuta sälää. Melkein liikutuin ihmisten mielenkiinnosta tislaamoa kohtaan.

Uudet pannut olivat asennuksessa.

Vanha pannu on nyt olennainen osa ginin valmistusta.

Itse kierros oli perushyvä tietopaketti tislaamon lyhyestä historiasta, eri juomista ja valmistustavoista. Pienet tilat ja väkipaljous vaikeuttivat hiukan kierroksesta nauttimista, mutta se ei menoa haitannut. Hienosti kierroksella ei myöskään peitelty faktoja vaan esimerkiksi Napouen tekemisestä Viron Rakverestä tulevaan pirtuun puhuttiin avoimesti ja häpeilemättä. Peukutin. Kierroksen jälkeen maistelin Academy Ginin ja yllätyksekseni löysin baarista myös itseltäni väliin jääneen Valamo pullotteen, sillä pullossa komeili numero IX. Sekä Valamon luostari että Viinitorni tarjosivat vain versioita III ja VI, jotka olin jo ennestään maistanut. Reissun viimeinen alkoholiannos maistui makealta ja kotimatka taittui kuskin vaihdon jälkeen mukavasti Kalevan kisoja radiosta nauttien.

Erikoisherkku.

Mitä sitten kotimaan alkoholimatkailusta pitäisi tämän reissun perusteella sanoa? Ainakin siinä on paljon käyttämätöntä potentiaalia, kuten Kyrön väestönryntäys osoitti. Ihmisiä kiinnostaa, miten asioita valmistetaan ja valmistusprosessien seuraaminen pitäisi olla helpompaa. Tähän auttaa varmasti se, että ottaa haluamiinsa tahoihin ajoissa yhteyttä. Toinen seikka on yhteydenotot oikeisiin henkilöihin. Tästä esimerkkinä Valamon respa, josta ajatus tislaamovierailusta tyrmättiin, mutta oikeille ihmisille mailia laittamalla hommat onnistuivatkin. Samanlainen tarina kävi viime vuoden vierailulla Teerenpelille. Tai täällä Oulussa vierailu Maistilalle onnistui mukavasti mailia laittamalla. Asiat selviävät ihmisten kesken puhumalla, pitää vain päästä puhumaan oikeille ihmisille.

Kolmantena pisti vihaksi alkoholipolitiikka. Toin reissusta laatikollisen tilaviinejä, mutta miksi en saa Plevnalta Siperiaa mukaan tai miksi Pihamaan oluet olivat kaikki 4,6 prosenttisia? Miksi huikeaa kotimaista giniä ei voi ostaa tislaamolta kotiin tai Valamon hienosta luostaritislaamosta ei saa kotiin omia tisleitä? Miksi en saa ostaa pullollista puolalaista hunajasimaa Tuulensuusta yömyssyksi? Kaikki nämä vaikeuttavat suomalaista pienyrittäjää ja vievät paikkalliselta osaamiselta kilpailuvaltteja verrattuna isoihin toimijoihin. Erittäin työvoimaintensiivisillä tislaamo-, panimo-, ja viiniteollisuuden haaroilla tämä on sulaa hulluutta. Se ei suomalaisten alkoholikuolemia lisää, että minun saunaolueni tulisivat postin sijaan naapurin panimolta.