Kilchoman New Spirit Bramble Liqueur

Olen pyhästi luvannut talouteni muille asukeille, että yksi viskikaappi saa harrastukseen riittää. Valitettavasti viskin ostotahtini on hitaampi kuin juomistahtini. Viime viikolla pelätty hetki koitti ja kaksi pulloa jäi kaapin ulkopuolelle möllöttämään. Tämä tarkoitti inventaariota ja mahdollisten pullonpohjien tyhjentämistä. Sopiva tilansäästökohde löytyikin nopeasti kun takarivistä ilmestyi pullollinen viskilikööriä.

Kilchomanin New Spirit Bramble Liqueur on karhunvatukoilla ja hunajalla maustettu likööri, jonka pohjana toimii Kilchomanin new make. Ei mikään perinteinen bayleys siis. Pullonpohjat ovat varmaan vajaan vuoden seisseet viskikaapin pohjalla kun en muistanut koko pullon olemassaoloa. Odotukset eivät siis olleet ihan tapissa vaikka muistelin, että pullonaukaisuhetkellä tämä oli ollut kovaa kamaa.

Kilchoman New Spirit Bramble Liqueur 19%

Tuoksu: Todella hapan. New maken savuisuus tulee yllättävänkin vahvasti läpi ja turpeisuus ei jää arvailujen varaan.

Maku: Happamuuden lisäksi todella makea. Ei kuitenkaan sokerisella/esanssimaisella tavalla. Miellyttävän marjainen, mutta kuten odottaa sopii, aika yksiulotteinen. Tuoksun turpeisuus antaa odottaa ehkä hiukan terävämpää menoa myös kielenpäällä.

Likööriin on saatu new make pohjalla sen verta kulmaa, että ei tämän ihan perus limuviinaa ole. Voisi kuvitella, että jonkun makeuden juomien ystävän voisi tällä helposti tutustuttaa savun ja turpeen makuun alkoholijuomassa. Nyt on tämäkin risti kannettu ja saa taas viskiä kaappiin.

Islayn matkakirja - kuvabonus

Glengoyne.

Yleisnäkymä tislaushuoneesta.

Lautalla maistui paikallinen.

Bunnan Warehouse.

Paps of Jura, eli tissit.

Paikallinen betonilähiö.

Herkku.

Hippi töissä.

Bowmoren Mashtun.

Bowmoren käymisastiat.

Ja saman tislaamon pannut.

Aamuinen Lagavulin.

Kielimuuri @ Kilchoman

Ei kylmä- vaan ihan perusfiltteri.

Keskellä ensimmäinen Octomore.

Insinööripornoa.

Aamukahvimaisemat.

Känniturismin huipentuma.

"Nehän on kuin lonkeroita."

Lapparilla oli savuiset tunnelmat.

Maker's Mark tynnyreiden kokoontumisajot.

Perintömailla.

Ongittiin juotavaa.

Artulla.

Reissun paras viski.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Islayn matkakirja - osa 3

Aamu valkeni hiukan hiljaisissa tunnelmissa. Skotlanti tarjosi parastaan ja maa oli valkeana. Lämmintä noin +1, jonka internetin säätiedote tiesi korjata muotoon "tuntuu kuin -4". Kun ulkona sataa vaakatasossa räntää, ajatus viskin juomisesta ei tunnukaan niin huonolta. Niinpä auton nokka kohti Lagavulinia, jossa odotti Iain McArthur ja Warehouse Demonstration.

Jos ihminen on ollut tislaamolla töissä 45-vuotta voi olettaa, että tietotaidon taso on valtava. Tämä tuli myös hyvin esille, kun Iain veti tourinsa läpi. Viskiä käytettiin estämään hiustenlähtö ja jokaisesta tynnyristä oli oma tarinansa kerrottavana. Kattaus oli huikea: 2004 sherry, 2002 stock cask, 1998 börbbä, 1993 sherry ja 1982 sherry. Omat suosikki oli ehkäpä nuorin sherrytynnyri, jonka intensiivinen suolaisuus ja makeat sherrynootit olivat tappavan hyvä yhdistelmä. Useista nerokkaista yrityksistä huolimatta legendaarinen Ladys dram, Lagavulin 1966, jäi saamatta. Onneksi pikkulinnut lauloivat, että ehkä se ei niin hyvä ole. Uskoo ken tahtoo.

Lagan jälkeen tykiteltiin Kilchomanille. Rajallisen ajan takia kysyimme pikatouria, johon tislaamon puolelta myös suostuttiin. Kilchoman on Islayn tislaamojen joukossa miellyttävä poikkeus. Toiminta on oikeasti pienimuotoista ja näimme koko prosessin aina pullotukseen asti. Hienointa oli kuskin pullojen kanssa värkkäys, jossa päästiin seuraamaan pullotuskonetta toiminnassa. Insinööripornoa parhaimmillaan.

Kilchomanin touri tietysti venyi ja meinasi tulla kiire päästä Bruikalle maistamaan herkkuja. Onneksi kuskimme veti Sebastian Loebin tasoisella suorituksella uuden ennätyksen erikoiskokeelle Kilchoman - Bruichladdich. Aikaa jäi sopivasti kaksi minuuttia.

Bruikalla olimme varanneet Warehouse Experience tourin Mary McGregorin johdolla. Stand up -komiikkaa muistuttava tasting oli verbaalista tykistystä alusta loppuun. Kun viskitkin olivat loistavia, ei paljon valittamisen varaa jäänyt. Erityisesti 2002 tynnyriin lyöty Octomore oli pala historiaa. Chateau d'Yquem -viinitynskässä kypsytettyä ilolientä ei ole enää maailmassa jäljellä kuin tynnyrinpohjat ja voi pojat, se oli niin hyvää. Tällaisten asioiden vuoksi näitä reissuja tehdään. Pala viskihistoriaa työllistää tällä hetkellä maksaani. Parasta!

Huomenna on ehkäpä se reissun odotetuin päivä. Taksilla Lapparille, sieltä kävellen Artulle ja taksilla kotiin. Eiköhän sitä yhden päivän jaksa vielä ryypätä.

Savuviskejä St. Michaelissa 3.12.2014

Keskiviikkona päästiin taas leipälajin pariin. Viskejä, ja vielä savuisia sellaisia. St. Michaeliin oli roudattu tastingia pitämään Vinoblen Philippe Hakulin ja pöytään tuotu hiukan erikoisempia uutuuksia ja vanhoja tuttuja savuisten viskien maailmasta. Kattaus näytti seuraavalta:

- Togouchi 12yo
- Hellyers Road Peated
- Compass Box Peat Monster
- Ballechin Sauternes Cask
- Kilchoman Port Cask

Koska kolme viimeistä olin kattauksesta maistanut, mielenkiinto keskittyi kahteen ensimmäiseen. Mielenkiintoa nosti vielä se, että en ollut rehellisesti kummastakaan viskistä kuullut. Piti pistää KVG ja selvittää perusasiat, koska ahdisti.

Erityisesti Togouchi herätti ihmetystä. Japanilainen viski, jossa ei tippaakaan japanilaista tislettä? Uskottavahan se on kun internetissä niin lukee ja maahantuojakin tämän totuutena kertoo. Togouchi blendaa viskinsä skottilaisesta yksimaltaisesta ja kanadalaisesta jyväviskistä ja kypsyttelee tuotoksensa sitten Japanissa. Kypsytyspaikkakaan ei ole mikään perustönö, vaan vanha rautatietunneli. Philippen mukaan tunnelissa pysyy lämpötila koko vuoden 14 asteen tietämillä, mikä on viskin kypsymisen kannalta lähes ihanteellinen lämpötila. Mielenkiintoinen ratkaisu. Tahtoo nähdä!

Toinen tastingin outolintu tulee niin kaukaa, että sitä on hankala käsittää. Matka Tasmaniasta perämeren perukoille ei ole mitenkään lyhyt. Käyttäisin jopa sanaa pitkä. Nykyään Australian suurimman viskintuottajan titteliä hallussaan pitävän tislaamon tuotteissa ei sinänsä mitään ihmeellistä ole. Perinteisellä yksimaltaisen valmistusprosesseilla mennään. Sijainnin merkitystä viskin maulle ei tule kuitenkaan väheksyä: Tasmanialainen ohra ja turve (ja miksei myös vesi) antavat varmasti oman sävynsä viskiin.

Näiden mielenkiintoisten faktojen lisäksi Philippe takoi pöytään erään tiedon, jota en ollut jostain syystä tullut koskaan ajatelleeksi. Melkein hävettää. Viskin historiaa tuntevat tietävät, että aikojen alussa kaikki viskit olivat vahvan savuisia. Tämä johtui siitä, että mitään muuta polttoainetta kuin turve mallastamiseen ei ollut. Asia kuitenkin muuttui, kun britteinsaarten rautatieverkko ulotti lonkeronsa myös ylämaille. Näin hiili korvasi turpeen polttoaineeni kaikissa niissä tislaamoissa, joihin sitä kustannustehokkaasti oli saatavilla. Loppujen lopuksi on siis jälleen kyse rahasta. Islayn saari "säilyi" tämän trendin ulottumattomissa, koska junat eivät osaa uida. Nerokasta ja loogista!

Niin, ne viskit!

Togouchi 12yo 40%

Tuoksu: Makeaa turvetta, koivuklapia, pähkinöitä, greippiä ja jotain kitkerää vihreää.

Maku: Loistava balanssi. Hedelmäistä happamuutta ja ruohoa. Vahvaa pippuria. Jyväviskin vaikutuksen huomaa. Ripaus suklaata.

Olipa positiivinen yllätys! Maut olivat sekä tuoksussa että maussa voimakkaita ja selkeitä. Pieni jyväviskille ominainen vetisyys häiritsi maussa, mutta muuten oli loistava viski. Taisi mennä ostoslistan kärkeen.

Hellyers Road Peated

Tuoksu: Togouchiin verrattuna hento ja kukkaisempi. Jotain lääkemäistä, tulee mieleen yskänlääke. Lakritsin makuinen Silomat. Tai itseasiassa lakritsijuuren.

Maku: Mineraalinen ja makea. Turve kutittelee kivasti jälkimaussa, mutta ei todellakaan jyrää. Ohraa, kahvia jopa jotain trooppista hedelmää. Ananas? Lakritsimainen lääkemäisyys hallitsee silti kokonaiskuvaa.

Olipas hyvällä tavalla outoa kamaa. Kyllä tämäkin ostoslistalle meni ja koko tislaamo tarkkaan seurantaan. Pitkästä aikaa jotain oikeasti uutta. Ei ehkä kuitenkaan Togouchin kaltaista wau-elämystä saanut aikaan.

Nämä kaksi olivat ehdottomat suosikkini kattauksessa ja loput viskit menivät vähän vähemmällä huomiolla. Muut tuntuivat harmaalta massalta kahden ensimmäisen jälkeen. Ballechinista löytyi tällä kertaa hillaa ja Kilchomanit maistuvat minusta edelleen mansikalle ja vadelmalle. Toki Kilchomanin Portti on 3-vuotiaaksi aika tykkikamaa, mutta kun ikä ei näy hinnassa, ei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole. Peat Monsterilla oli porukan hienoin etiketti. Siinäpä ne oleellisimmat. Hieno tasting jälleen kerran. Kiitokset Vinoblelle ja St. Michaelille

Old Fashioned ja St. Michaelin savuviskitasting 17.9.2013

Syksyn piristykseksi St. Michael jatkoi tiistaina 17.9. VYSsin kanssa ideoituja tasting-sessioita. Tällä kertaa ohjelmassa olivat nuo suomalaisen viskikulttuurin hymypojat, savuiset viskit. Kattauksessa oli savuviskejä niin Japanista kuin eripuolilta Skotlantiakin. Koko kattaus oli seuraavanlainen:

Nikka Yoichi 10yo
Ballechin #6 Bourbon Cask
Kilchoman Machir Bay (2013 release)
The First Edition Bowmore 1996 16yo
Kilchoman New Spirit

Tastingia oli vetämässä maisteltavia viskejä maahantuovan Vinoble Oy:n edustaja Philippe Hakulin. Philippe otti tasting-vieraat hyvin vastaan ja sain itsekin pari tiimaa miehen kanssa ajatuksia vaihtaa ennen tastingin alkua. Valitettavasti itse viskien esittelyssä oli hiukan toivomisen varaan. Asiasisältö oli sinänsä ok, mutta nyt olisi tarvinnut joko äänentoistovermeitä tai hiukan lisää volyymiä puheeseen. Toki itsekin tuli taustahälyä luotua vieruskaverin kanssa ajatuksia vaihtaessa. Tastingiin oli myös saapunut St. Michaelin "takahuoneen" huomioiden kunnioitettava määrä väkeä. Joka tapauksessa mikki ja pieni PA-kaiutin ei olisi paha idea seuraaviin tastingeihin, jos väkeä on yhtä runsaasti paikalla.

No entä ne viskit? Mitään hirveitä en etukäteen odottanut, sillä sekä Machir Bay että Bowmore oli jo omalta osaltani maisteltu. First Editionin Bowmore on kyllä kelpo viski, mutta ei mikään "wau-experience". Machir Bay puolestaan on mielestäni jotenkin todella tunkkainen tapaus. Lisäksi se maistuu häiritsevästi punaisille marjoille, lähinnä mansikalle. Tällä kertaa vierellä pääsi maistamaan myös puoli vuotta bourbon-tynnyrissä kypsynyttä New Spiritiä, ja siinäkin maistui marjat. Tästä teimme vierustoverin kanssa päätelmän, että Machir Bay ei hirveämmin ole tynnyristä itseensä makuja imenyt ja raakatisle maistuu vielä ikävästi läpi. New Spirit oli ehkä näistä kahdesta jopa se maistuvampi keitto.

Yoichin ollessa peruslaadukas ja tylsä sai tastingin parhaan viskin arvosanan ojentaa mielestäni Ballechin Bourbon Caskille. Vahvan hunajainen tuoksu, jossa ripaus vaniljaa ja salmiakkia erottui edukseen. Vielä kun maussa tulvi suuhun tuoksuun nähden yllättävän vahvoja ja miellyttäviä turpeeseen ja palaneeseen sokeriin viittaavia makuja, en voinut kuin hymyillä. Ballechin oli myös todella öljyinen, mistä peukkua täältä suunnalta.

Valitettavasti seuraavaksi lupailtu Campletown-tasting voi pian jäädä itseltä välistä, sillä työkuviot veivät miehen viikoiksi etelään. Muistakaa ihmiset mennä paikalle, jotta tasting-toiminta jatkuu vilkkaana myös Oulun suunnalla.

***

Tasting-raportin perään vielä drinkkivinkkiä. Olen katsellut nyt useamman kauden Mad Meniä ja Don Draperin lempidrinkki, Old Fashioned, oli jäänyt vielä itseltä ennen viime perjantaita kokeilematta. Anniskeluravintoloista saa rahaa vastaan viinaa, joten päätin kokeilla.

Siinä se nyt on!

Ensimmäinen järkytys oli drinkin tekoon menevä aika. Kiireisenä perjantai-iltana kävi melkein sääliksi noin 10 minuuttia kahta drinkkiä vääntänyttä baarimikkoa. Drinkki itsessään maistui mainiolta, ottaen huomioon mistä se on tehty. Seuralainen ei hirveämmin juomasta perustanut, ja sainkin nauttia kaksi näitä herkkuja. Ainakin pää oli kipeä aamulla. Tarkempia tietoja drinkistä voi katsella vaikkapa tästä.