Meriharakkaviskiä

Viime perjantaina maisteltiin porukalla Inchgoweria. Jälleen yksi Speysiden työhevonen, joka tekee valtavat määrät viskiä ja kukaan ei ole koskaan kuullutkaan tislaamosta. Vajaan kolmen miljoonan kapasiteetista menee suurin osa Bellsin ja Johnnie Walkerin blendeihin. Lähteideni mukaan vain prosentti tuotannosta pääsee yksimaltaisena markkinoille. Flora&Fauna -pullotteen lisäksi viime aikoina ei ole OB pullotteita Inchgowerilta tullut vastaan. Helpoin tapa tutustua tislaamoon ovat siis indiepullotteet.

Perjantain kattauksen perusteella Inchgowerin indiepullotteet eivät ole samanlainen arpa kuin monen muun tislaamon kohdalla. Ainakin kaikista illan viskeistä nimittäin löytyi se mystinen "distillery character". Rinnakkain maisteltuna oli helppoa sanoa juomien tulevan samasta tislaamosta.
Koko kattaus oli seuraavan näköinen:

- Inchgower 14yo "Flora & Fauna", 43%
- Inchgower 12yo 43%
- Inchgower 1985/2013  28yo "The Whisky Agency", 53,8%
- Inchgower 1980/2005 24yo, 46%

Se on sitten meriharakka.

Inchgower 14yo "Flora & Fauna", 43%

Tuoksu: Yrttinen, jopa parfyminen. ananasta, kookosta ja hentoa mausteisuutta.

Maku: Maltainen, yrttinen. Keltaisia hedelmiä. Suutuntuma jopa hieman kermaisen oloinen. Loppumaussa ripaus salmiakkia ja mausteita.

Ei pöllömpi aloitus. Yrttisyys on viskissä aina poikaa ja olennaisen osa Inchgowerin ominaismakua. Tätä saa muuten Euroopasta vielä hyvinkin edullisesti.

Inchgower 12yo, 43%

Tuoksu: Todella tumma, mahonkinen. Yrttejä ja keksejä. Kahvia, suklaata ja ylikypsiä hedelmiä.

Maku: Tumma, tyylikäs, alleviivaavan yrttinen. Luumua, palanutta sokeria ja rommikeksejä.

Herkku! Ministi yksioikoinen jyrä, josta puuttuu tietty syvyys, mutta palaset ovat niin hienoja ja laadukkaita, että ei paljoa haittaa. Tykkään, ostaisin ja joisin. Tässäkin Inchgowereille nähtävästi tyypillinen yrttisyys hienosti läsnä. Pullohan on OB pullote menneiltä vuosikymmeniltä. Whiskybase löytää pullon, mutta tarkempaa ajoitusta pullolle en pikaisella googlettelulla löytänyt. 1970-1980 -lukujen taite lienee suht valistunut arvaus.

Inchgower 1985/2013  28yo "The Whisky Agency", 53,8%

Tuoksu: Keksejä, yrttejä, kukkia, mallasta. Hiukan tukossa. Vaatisi aikaa ja vettä.

Maku: Maussa jälleen ripaus jotain mokkamaista. Yrttejä ja salmiakkia. Yllätävän vähän mitään hedelmiin viittaavaa, enemmänkin maltaisen yrttinen ja mausteinen.

Alkoholi toi tähän kivasti runkoa, mutta tällä kertaa tämä jäi minun suussani kattauksen heikoimmaksi viskiksi. Ja ei tämäkään huono ole. Vaatisi vain aikaa ja huomiota enemmän osakseen. Ja sitähän ei ollut nyt tarjota, koska tastingin jälkeen oli luvassa viskidrinkkejä.

Inchgower 1980/2005 24yo, 46%

Tuoksu: Ruutia, pähkinöitä ja mahonkia. Korillinen happamia hedelmiä. Jopa chiliin viittaavaa tulisuutta.

Maku: Mahonki muuttuu luumuiksi ja rusinoiksi. Maitosuklaata, tammea ja tanniineja. Ottaa poskeen ja täyttää suun. Paksu, iso ja hieno viski. Ja jossain kaiken takana lymyilee vielä se Inchgowerin yrttinen sivuvivahde.

Tästä sai eniten kaivaa "inchgoweria" esille, mutta kyllä se siellä oli. Ja olihan tämä uskomaton viski. Todellinen sherrymörkö, mutta ei silti lähelläkään kananmunahommia. Tämän jälkeen oli hyvä laskeutua takaisin tähän maailmaan ja tehdä muutama Whiskey Sour ja jutella mukavia. Ja juotiin sitä vielä muutama viskikin, josta yhdestä haluan pari sanaa sanoa.

Tämä, minun ymmärrykseni mukaan kasarilla, pullotettu Dufftown tarjosi sellaisen makuelämyksen, joka on itselleni tuttu olutmaailmasta. Tämä nimittäin maistui aivan sour alelta. Niin hapan, että irvistys tuli naamalle. Vierustoveri totesi, että viski maistui leikatun ruohon ja lehtiroskiksen yhdistelmältä. Hauska kokemus, vaikka en nyt ole ihan varma, onko tämä nyt kovin hyvää.

Hieno ilta ja jälleen osoitus siitä, että viski ei koskaan lakkaa yllättämästä makukirjollaan.

Bruichladdichia St. Michaelissa

Bruichladdich. Tislaamo, joka on jollain tavalla kulkenut minun tutkani alapuolella. Tähän tunteeseen toki voi vaikuttaa kymmenet ja kymmenet pullotteet, jotka tislaamo on vuosien saatossa markkinoille puskenut. Toinen asiaan vaikuttava seikka on se, että Octomore ei ole koskaan herättänyt minussa erityistä kiimaa.

Virallinen totuus pullotteiden hurjasta määrästä on se, että kädestä suuhun elänyt tislaamo tarvitsi kassavirtaa. Nyt kun tislaamo on myyty ja täten taloudellinen puoli saatu kuntoon, voidaan keskittyä oikeasti kolmen (Bruichladdich, Port Charlotte, Octomore) perusrangen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Niin sanotusti järki ja maku, ei talous, edellä. Tämä ja paljon muita totuuksia saatiin kuulla St. Michaelissa keskiviikkona, kun Timo Laurila oli kertomassa Bruichladdichista Oulun janoisemmalle kansanosalle.

Olin ensin skippaamassa koko tapahtuman, koska Bruichladdich, mutta tastingilmoituksessa oli eräs taikasana, joka nosti odotukset tappiin: "tarjolla myös tynnyrinäytteitä". Tynnyrinäytteet on jotain, jonka vuoksi paikalle kannattaa raahautua vaikka väkisin. Yleensä nämä ovat asioita, joita ei aina edes rahalla saa nenänsä eteen. Tilaisuus aloitettiinkin maistelemalla Bruichladdichin new makea. Hieno aloitus kattaukselle! Kokonaisuudessaan kattaus näytti seuraavalta:

-Bruichladdich Classic Laddie, 50%
-Bruichladdich Islay Barley, 50%
-Port Charlotte Scottish Barley, 50%
-Port Charlotte 12, 58,7%
-Octomore 7.1, 59,5%

Bruichladdich Classic Laddie, 50%

Tuoksu: Puhdaspiirteinen, maltainen. Vaniljaa ja muita makeita ajatuksia tuovia mausteita.

Maku: Mallasrungon reunoilla leikkii leivontamausteita ja merellisiä nootteja. Hedelmäistä makeutta, mutta makukaareltaan ikävän lyhyt.

Bruichladdich Islay Barley (Rockside Farm 2007), 50%

Tuoksu: Mallasta, marjoja, keksiä, suolaa. Ryhdikäs, mutta silti puhdas.

Maku: Alkuun maltaisen makea, loppuun merellisen suolainen. Suutuntumaltaan Laddieta paksumman oloinen.

Aloituskaksikko oli sitä itseään: laadukasta skottilaista mallasviskiä. Sinänsä en näistä mitään wau-efektiä saanut, mutta molempien puhdaspiirteisyydelle pitää nostaa hattua. Hetken ihmeteltyämme aloituskaksikkoa pääsimme tynnynäytteiden pariin.

Laurilan ajatuksena oli tutkailla eri tynnyreiden ja iän vaikutusta viskiin. Koska tavaraa oli rajoitetusti, saatiin pöytäseuruetta kohden yksi yhteinen lasi ihmeteltäväksi. Tästä johtuen en laatinut näytteistä mitään tarkempia nootteja.

Ensin näytteistä kaivettiin esille kolme kappaletta 1st fill bourbontynnyreissä kypsyneitä Bruichladdicheja. 7-, 9- ja 10-vuotias erosivatkin toisistaan melkoisesti, vaikka kaikkien makuprofiili leikkikin samoilla komponenteilla. 7-vuotias oli täyttä vaniljapuuroa, 9-vuotiaan antaessa puuroon myös tymäkän pippurin töräytyksen. 10-vuotias oli taas pyöreämpi, rauhallisempi ja selkeästi iäkkäämmän oloinen. Näistä 9-vuotias maittoi itselleni parhaiten. Pitää joskus koettaa ohrapuuroa mustapippurilla.

Tämän jälkeen kokeiltiin eri tynnyreiden vaikutusta viskiin. Tarjolla oli 8-vuotias burgundiviinitynnyrissä kypsynyt näyte ja viinitynnyrissä kypsynyt, mutta bourbontynnyrissä viimeistelty, niin ikään 8-vuotias tuotos. Näistä molemmat olisivat sellaisenaan myytynä varmoja hittejä. Burdundiversio tarjosi hämmentävän happamia hedelmiä ja mahtavan öljyistä tekstuuria kun taas viinitynnyrihässäkkä toi mieleen hedelmätoffeen, vaniljan ja suklaan. Todella kovaa kamaa molemmat. Näitä olisi ilo päästä maistamaan ajan kanssa ja omasta lasista, mutta en valita .

Kun tynnyrinäytteet oli nautittu, oli aika siirtyä turruttamaan maku- ja hajuaisti savuviskeillä.

Port Charlotte Scottish Barley, 50%

Tuoksu: Savukalaa, suolaa, nuotion pohjia ja maltaista makeutta.

Maku: Tuhkaa, suolaa, nuotiota, pippuria. Vedellä jopa ripaus tervaa.

Port Charlotte 12 "Oileanach Furachail", 58,7%

Tuoksu: Popcornia, voita, kumia, mallasta, ylikypsiä hedelmiä. Todella monipuolinen ja hieno!

Maku: Lihaa, kumia, ruutia, mausteita. Erittäin hapan. Tanniinit jäävät leikkimään ikeniin.

PC Scottish Barley kuullostaa noottien perusteella huippuviskiltä, mutta jokin nuoruuden ja tietyn yksioikoisuuden aura jäi häiritsemään. Ei jatkoon. PC12 yllätti taas aivan puun takaa. Miksei minulle ole kerrottu tämmöisestä herkusta? Aivan huippu kamaa! Vieruskaveri kertoi, että laivalta on joskus saanut pullon noin 80 eurolla. Tämän hetkinen hollanninserkun hinta huitelee 120:ssa eurossa, mutta sekään ei kuullosta ihan mahdottomalta nykymarkkinoilla. Taidan kirjoittaa joulupukille asiasta. Tämän jälkeen oli hankala asennoitus viimeiseksi jätettyyn Octomoreen.

Octomore 7.1, 59,5%

Tuoksu: Lihaisa, makea, enemmän savuinen kuin turpeinen. Itseasiassa nenään yllättävän mieto.

Maku: Toi mieleen muurinpohjapannun muikkufestivaalien jälkeisenä aamuna. Nuotionpohjaa, palaneita asioita, grillattua kalaa. Vedellä tuhkaisuus oikein puskee naamalle ja antaa ripauksen suolaista salmiakkia makuun.

Ei se nyt oikein. Varsinkin loistavan PC12:en jälkeen. Onneksi Laurilalla oli vielä jotain tumman ja herkullisen näköistä lasissa meitä varten. Vielä yksi tynnyrinäyte! Tumma viski ei alkuun antanut mitään ihmeellisyyksiä nenään ja onneksi en kerennyt alkaa mitään analyysejä tästä heittämään, sillä virne Timon naamalla paljasti, että nyt ei ollut enää puhtaat jauhot pussissa. Kyllä, karamellivärillä värjättyä Classic Laddieta. Hauska jekku, hauska tilaisuus, hauska vetäjä, hauskaa seuraa ja hauskat viskit. Ensi viikolla samassa paikassa muuten Glenmorangieta. Menkää sinne.

Loppuun vielä vakavampaa asiaa. Leonard Cohen on tänään siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Cohenin musiikki on täydellistä meditaatiohälyä vaikkapa hyvän viskin kaveriksi. Kun tänään täytän lasini, olkoon se kunnianosoitus suurelle mestarille.