Helsinki-Vantaan viskitarjonta

Kun viskinystävä suuntaa ulkomaille, on usein mielessä mahdolliset kohdemaan halvat viinakaupat ja lentokentältä saatavat litran travel retail -pullotteet. Yleensä suomalainen suuntaa ulkomaille Helsinki-Vantaan kautta ja ensimmäiset viskiostoksethan kannattaa tehdä jo kohdemaahan matkustaessa. Vai kannattaako?

Lensin viime perjantaina Helsinki-Vantaalta Puolaan ja ajattelin tehdä pienen katsauksen lentokentän tarjontaan. Liian usein matkustaessa tuudittautuu ajatukseen, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Ehkä kotipesästä löytyy jotain mielenkiintoista juotavaa talvi-iltoja piristämään?

Olen ostanut Helsinki-Vantaalta viskiä muutaman kerran ja ikkunashoppaillut terminaalien kaupat kymmeniä kertoja. Tähän asti olen pitänyt tarjontaa tyydyttävänä. Toki se kalpenee monelle Keski-Euroopan kentälle, mutta viskiä on tarjolla useista hintaluokista ja useampaa sorttia.

Nopean vilkaisun perusteella minun täytyy hiukan korjata näkemyksiäni Helsinki-Vantaasta. Tällä kertaa viskitarjonta oli suorastaan surkea. Esimerkiksi Helsinki Duty Freessä oli nolla Ardbegiä ja nolla Bowmorea. Tämä oli järkytys siksi, että molempien tislaamojen 10-vuotiaat litran pullot ovat olleet niitä henkilökohtaisia talousviskejä joita olen kentiltä kantanut, jos en ole muuta ostettavaa jaksanut etsiä.

Joudun/pääsen lähiviikkoina lentämään hiukan enemmän ja ajattelin aloittaa Helsinki-Vantaalta hintaseurannan muutaman peruspullon pohjalta. Valitettavasti järkytyin tarjonnan heikkoudesta niin paljon, että ainoa pullo, jonka hinnan otin lopulta ylös, oli Taliskerin Dark Storm. Ja sitä en kyllä suosittele kenelläkään ellei omaa jotain sairasta fiksaatiota kyseiseen tislaamoon.

Alla pieni kuvareportaasi ja sanallinen yhteenveto.

Minun suositukseni Helsinki-Vantaalle on, että ostakaa suomalaista giniä ja suomalaista viskiä. Sitä ei liiemmin muualta saa ja ainakin gineissä laatu on kohdillaan. Muuten valikoima on mitäänsanomaton.

Helsinki-Vantaalta muuten puuttuivat myös överikalliit viskit, joita on aina kiva ihastella vitriinistä. Tätä "high endiä" edusti Ballantinesin 30-vuotias. Muistaakseni Helsinki Duty Freellä oli joskus Dalmoren Constellations -sarjaa hyllyssä ainakin yksi kappale. Vai muistanko omiani?

Auchentoshan 12yo

Maanantaina on hyvä jatkaa pullonjämien poistamista kaapista kun viikonloppu meni kuin AA-kerholaisella. Oikeasti join kaljaa, mutta sillä ei pääse viskikaapin ongelmajätteistä eroon. Tämän Auchentoshanin 12-vuotiaan olin voittanut viime syksynä kaveriporukan frisbeegolfkisoista. Olin itse ostamassa palkintoja, joten kaikki meni juuri niin kuin suunnittelin. Auchentoshania saa muuten Alkostakin ja ainakaan 20cl:n minipullosta ei minusta liikaa pidä maksaa.

Aivan Glasgown kupeessa sijaitseja ja Morrison Bowmoren omistama Auchentoshan on skottitislaamojen outolintu, sillä se tislaa viskinsä kolmeen kertaan. Tällä tavalla saatu alkoholipitoisuudeltaan korkeampi, ja siten makuprofiililtaan kevyempi, tisle antaa kaiken järjen mukaan tynnyrille enemmän tilaa. 81% tisle toki laimennetaan teollisuuden standardin mukaan 63,5%:iin. Tislauksen vaiheista on todella informatiivinen kaavio Auchentoshanin kotisivuilla. Kannatta käydä katsastamassa.

12-vuotias on osa viiden viskin perusrangea yhdessä 18- ja 21-vuotiaiden ikämerkittyjen ja Treewood American Oak nasujen kanssa. Nykytrendien mukaisesti tislaamolla on saman verran viskejä travel retail -mallistossa ja viljalti erilaisia erikoiseriä. Pakkauksen mukaan 12-vuotias on tynnyröinniltään oloroso-bourbon -vattaus, mikä on mausta helppo huomata. Onkohan tämä kuinka yleistä Suntoryn/Morrison Bowmoren viskeissä, sillä ainakin Bowmoren 12-vuotias sekoitetaan samoista ainesosista?

Auchentostan 12yo, 40%

Tuoksu: Vaniljaa, kevyttää tammisuutta, tölkkihedelmiä. Kokonaisuutena aika makean oloinen. Toffeeta?

Maku: Puukäsityöluokkaa, toffeeta, lopussa häivähdys jotain liuotinta. Muuten katoaa suusta miellyttävän mahonkisen ja hedelmäisen jälkimaun saattelemena. Myös suuhun todella makean oloinen. Ihan kuin pulloon olisi kotiolut-tyyliin lisätty jälkikäymissokeria.

Yllättävänkin tamminen ja makea ilmestys, joka keikkuu sen kuuluisan harmaan massan rajamailla. Ei jää erityisesti mieleen, mutta mielellään tämän nyt kuitenkin pois joi. Ei tarvinut irvistellä. Koko pullon kanssa voisi olla tiukkaa, mutta tämä retkikoko oli oiva. Joku voisi makeuden takia suositella tätä "tyttöjen viskiksi", mutta itse en moiseen sukupuolistereotypioiden vahvistamiseen lähde.

The Winner Takes it All

Sokkotastingien järkevyydestä voi olla montaa mieltä. Yksi vahvimpia argumentteja sokkosampleja ja -tastingeja vastaan on se, että viskistä ei pääse nauttimaan. Päässä pyörii vain ajatus; "mitä tämä on?". Tällainen arvailu ja venkoilu vie pahimmillaan koko nautinnon viskihetkestä ja se sokkona maisteltu Brora tai Karuizawa menee hukkaan. (Pro tip: älä maista Brora tai Karuizawaa sokkona.)

Sokkona maistamisessa on myös hyvät puolensa. Siinä olet yksin viskin kanssa ja markkinointikoneiston loihtimat hienot etiketit ja taustatarinat eivät pääse elämykseen vaikuttamaan. Ehkä juuri tämä on se tilanne, johon sokkotastingissa pitäisi pyrkiä. Arvausleikistä irti pääseminen ei vaan ole niin helppoa kuin miltä se kuullostaa,

Viime perjantaina vietiin sokkotasting typeryydessään uudelle tasolle ja kokeiltiin viisi viskiä putkeen sokkona. Kaiken kruunasi tapahtuman kilpailuhenkisyys. Säännöt olivat seuraavat:

- Oikea alue: 5 pistettä
- Oikea tislaamo: 5 pistettä
- Oikea ikä: 5 pistettä. Vuoden heitosta vähennettiin yksi piste, niin että viiden vuoden heitosta sai vielä yhden pisteen.
- Oikea alkoholiprosentti: 5 pistettä. Prosentin heitosta vähennettiin yksi piste, niin että viiden prosentin heitosta sai vielä yhden pisteen.
- Tämän lisäksi viskeille lyötiin perään kouluarvosana.

Neljä miestä, viisi viskiä ja jokaiselle jaossa 100 pistettä. Kilpailuhenkisenä ihmisen tietysti tankkasin tislaamoprofiileja edellisen yön. Game on!

Ensimmäisenä lasiin saatiin selkeästi jotain bourbon-kypsytettyä. Todella tuhtia vaniljaa, joka taittui maltaan kanssa hiukan pullataikinamaisiin nootteihin. Ajan kanssa antoi myös vihreitä hedelmiä, lähinnä omenaa ja päärynää. Vaniljaisuus toi ensin mieleen Dalwhinnien 15 yo:n, mutta päärynät veivät arvaukseni Speysidelle. Varma The Glenlivet 12yo ja arvosanaksi 7-!

Toisena olikin lasissa jotain hyvää. Todellinen maustepommi, jossa oli myös jotain merellistä twistiä mukana. Todella maukasta. Olisin mennyt Highland Parkilla, mutta suuhun kovat prosentit ja vahvat sherrynootit veivät mieltä saarilta pois. Suutuntuma toi mieleen Springbankin 12yo CS:n joten kirjoittelin sen statsit ylös. Arvosanaksi 8+.

Ensimäisestä kolmesta viimeinen oli varma Islayn tuote. Mutta minkä tislaamon? Raikas, yllättävän vahva ja sitruksinen savu saivat vaihtoehdot itselläni rajoittumaan kahteen. Laphroaig tai Ardbeg. Sitruksien vahva läsnäolo sai kääntymään Arttuun ja kirjailin Ardbeg kympin statsit ylös. Kouluarvosana hiukan edellistä heikompi, eli tasan 8. Alla ensimmäisen kolmen oikeat vastaukset.

Kolmas, ensimmäinen ja toinen.

Ensimmäinen meni maun puolesta sinne päin, mutta enpä olisi tätä kuunaan Auchentoshaniksi tunnistanut. NAS- merkintä toi kaikille osallistujille 5 pistettä iästä, joten tästä 10 pistettä plakkariin. Mainittakoon, että vastapäätä tämä arvattiin täysin oikein. Aika suoritus!

Arranin 12yo CS oli todella positiivinen yllätys. Meni ostoslistalle välittömästi. Ikä ja alkoholiprosentti osuivat 10 pisteen arvoisesti. Tällä kertaa vasemmalla puolella arvattiin kaikki oikein. Kovaa porukkaa!

Vaan paistaa se risukasaankin. Ardbegin kymppihän sieltä paljastui ja täydet 20 pistettä. Illan isäntä oli vain sitä mieltä, että jos ei ole L0 tai L1 Arttu kymppejä maistellut niin tätä ei voinut tietää. Sen verta eri kamaa nämä ensimmäiset ovat. No, jätin huutelun omaan arvoonsa ja tuulettelin johtopaikkaa kolmen viskin jälkeen. Vielä piti kuitenkin keskittyä, sillä kanssa pelaajat eivät selvästi mitään eilisen teeren poikia olleet.

Viski numero neljä oli omaan suuhun vihdoin se Speysideri. Hedelmiä ja hentoja mausteita. Voisi olla melkein mitä vain. Ehkä hiukan normaalia iäkkäämpää kamaa. Hiukan hätäinen Glenfiddich 15yo korttiin ja punakynästä merkintä 7 ja puoli.

Viimeinen olikin sitten isännän jekku. Lasissa oli joku todella vahvalla tynnyriviimeistely. Omaan suuhun se oli portti, pöydästä huudettiin myös punaviini. Se, mitä viskiä tämän vahvan viimeistelyn alla oli, ei ainakaan minulla ollut mitään hajua. Sinänsä tämä ei minusta kattauksen huonoimpia ollut ja pyöräytin arvosanaksi kasin. Vahva viimeistely sai minut pelaamaan prosenteilla ja heitin korttiin valistuneen Glenmorangien. Syteen tai saveen. Alla kahden viimeisen oikeat vastaukset.

Neljäs ja viides.

Dailuaine olisi kuulema pitänyt tietää, jos on Dailuaineita maistanut. En ollut. Alue ja prosentit kuitenkin kartuttivat pistesaldoa. Viimeisestä nappasin sentään etuliitteen oikein. Eipä olisi Glen Gariochiksi uskonut. Viimeistelyn arvauskin meni pieleen. Pisteitä kuitenkin tästäkin, joten pistelaskuun suunnattiin toiveikkain mielin.

Ja kyllä! Oulun epävirallinen sokkotasting valtikka on nyt minun. 56 pistettä ja yksi täysosuma. Poika kotiin! Valkea kevät! Tähän joku kolmas latteus! Voittajana on helppo lähteä juhanuksen viettoon.

***

Loppuun vielä viskitarvike-esittely. Oletko koskaan miettinyt miten viskilasit ja samplet säilyvät ydinsodasta tai fosforipommituksesta? Jos rakastat napalmin tuoksua aamuisin, suosittelen seuraavaa ratkaisua:

Testissä uudet tammet

En tiedä mistä olen saanut päähäni, että skottilainen viski pitäisi kypsyttää käytetyissä tammitynnyreissä. Järjellä ajatellen näinhän ei voi olla. Tämä tuli selväksi kun pyöräilin perjantaina loskassa kohti Virgin Oak -tastingia. Mielenkiintoista kyllä, myös Malt Maniacsin facebook-ryhmässä tästä samasta asiasta oli juuri keskustelua ja yllättävän moni harrastaja eli samassa harhassa kuin minä. Liekö jossain tunnetussa viskikirjassa painovirhe tai universaali käännöskukkanen?

Kaivoin huvikseni ihan virallisen määritelmän tynnyreiden käytölle Scotch Whisky Regulationsista. Eihän tässä mitään tulkinnan varaa jää, kun viskin määritelmä tynnyreiden osalta menee näin:

"that has been matured only in oak casks of a capacity not exceeding 700 litres"

Samainen lakiteksti ei muuten anna mitään rajoituksia, miten uudessa tammitynnyrissä kypsynyttä viskiä tulisi kutsua. New wood, Virgin Oak, New Oak tulevat äkkiseltään itsellä mieleen ja kaiken lisäksi näitä käytetään ristiin sekä uudessa tynnyrissä viimeistellystä että kokonaan uutta tammea nauttineesta tisleestä. Vähemmästäkin menee pää sekaisin.

Maistelun ensimmäinen parivaljakko oli "vain" viimeistelty uusissa tynnyreissä. Deaston Virgin Oak ja GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish toimivatkin hyvänä aloituksena illalle ennen kokonaan uusissa tynnyreissä marinotuja kavereita.

Deanston Virgin Oak

T: Tuo mieleen pullataikinan. Hiivaa ja mallasta. Edellisellä kerralla löytämäni marmeladi ei kyllä nyt löydy nenään niin millään. Tuo mieleen maistamani new maket, eli todella nuoren oloista kamaa.

M: Kevyttä mausteisuutta, mallasta. Ohut suutuntuma, mutta ei toisaalta potki missään vaiheessa. Ei mitään yllättävää, ei mitään huonoa, mutta onhan tämä nyt tylsä.

GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish

T: Raikas, höyläämätön kakkosnelonen, vaniljasokeri.

M: Valkopippuria, salmiakkia, hunajaa, lastuja. Deastonin jälkeen todella tuhdin ja ryhdikkään oloinen.

Deaston Virgin Oak oli keveydessään hyvä aloitus, mutta GlenDronach on jo jotain aivan muuta. Ikä selkeästi näkyy ja tuoksusta ja mausta läpi paistava ala-asteen puukäsityöluokan tuoksu on todella miellyttävä. Deanstonista olen kirjoitellut ennenkin, kannattaa katsoa, miten mielipiteet ovat ajan myötä muuttuneet. Parhaimmillaan nämä kummatkin ovat mielestäni hintansa väärtejä, mutta jos unohdetaan hinta, niin kyllähän GlenDronach on ylivoimainen jokaisella osa-alueella. Sitten ne uudessa tynnyrissä kypsyneet.

Glen Garioch Virgin Oak

T: Viinimäistä tunkkaisuutta, suklaata, hedelmää, marmeladia, maltaista. Suklaan ja marmeladin ja hedelmän yhdistelmä tuo mieleen Julia-karamellit.

M: Mausteita, tikkuja, toffeeta, suklaa ei enää niin vahvasti läsnä. Paksun oloinen suutuntuma. Hyvää!

Auchentoshan Virgin Oak

T: Häivähdys herukkaa/teetä, raikasta hedelmää, ehkä ananas, yhdistettynä (yllätys) suklaaseen. Totesin tämän tuoksuvan ananaskonvehdilta.

M: Tällä kertaa suklaa jaksaaa makuun asti. Kuin söisi vanhalla puulusikalla hedelmäsalaattia: hedelmiä, suklaata, pippuria ja vahvaa tikkuista puuta.

Mielenkiintoisesti uusi tammi näyttää tuovan todella vahvoja suklaanootteja viskiin. Ei ollenkaan paha. Koska ananaskonvehdit on saatanasta ja Juliat puolestaan herkkua, oli illan selkeä voittaja Glen Gariochin Virgin Oak, tai niin ainakin luulin. Seuraavaksi nenän eteen tuotiin nimittäin BenRiachin uudessa tammessa viimeistelty ja turpeella höytetty viritelmä.

BenRiach 8yo 2005/2013 Peated Virgin Oak finish

T: Huumaava maltainen turve yhdistettynä johonkin makeaan. 

M: Suolaa, turvetta, tikkuja, edelleen jotain makeaa. Maku jaksaa ns. finaaliin asti ja huikean kovat voltit (58.1%) eivät huuda vettä avukseen missään vaiheessa. Huumaavan hyvä.

Niinhän siinä kävi, että "if you peat it, you can't beat it". Tämän perusteella new oak -viritelmät yhdistettynä vahvan turpeiseen tisleeseen ovat voittava kompo, joita tulee toivottavasti paljon lisää markkinoille. Ostan jos tulee vastaan.

Mielenkiintoisena loppuhuomiona todettakoon, että viskiteollisuudessa on helposti uusien tammitynnyrien mentävä aukko. Mikään tier 1 -tislaamo ei tietääkseni ole vielä tätä kypsytystä kokeillut ja olemme vasta saaneet nauttia haastajasarjan tuotteista. Macallanin ja Ardbegin Virgin Oak virityksiä odotellessa!

Illan päätteeksi viilikset oli sen verran katossa, että isäntä päätti tempaista auki vielä yhden yllätyksen. Tällä kertaa jotain perinteisempää ja legendaarisempaa. Bowmoren Voyage on ruhtinaallinen tapa päättää mikä tahansa viski-ilta.

Bowmore Voyage

T: Herukkaa, hillottuja marjoja, eleganttia turvetta.

M: Teetä, herukkaa, mausteita, ylikypsiä hedelmiä ja jotain metallista. Pitkä, tasapainoinen ja mystisen hyvä.

Mielenkiintoisesti Voyagen metallinen jälkimaku ei tuntunut lähtevän suusta millään. Niin kuin ikenistä vuotaisi verta, mutta miellyttävällä tavalla. Toivotan tämän viskin metsästykseen Bon Voyage!

Auchentoshan Three Wood: Papan ohjeilla kohti optimaalista viskielämystä

Auchentoshanin Three wood oli Uisge 2011 -festivaalien yllättäjä. Hinnaltaan edullinen ja maultaan maittava viski pesi koko muun porukan ja valittiin maisteluraadin toimesta festivaalien parhaaksi viskiksi. Pääsin vihdoin maistamaan kyseistä juomaa uudelleen ystävän hankittua pullon sitä baarikaappiinsa. Tarjoutui tilaisuus tarkistaa, kuinka aika oli muistoja kullannut.

Viskinsä kolmeen kertaan tislaava Auchentoshan ponnistaa Skotlannin Lowlandseiltä. Tislaamon core rangea komistaa Three woodin lisäksi ilman ikämerkintää kulkeva Classic sekä 12-, 18- ja 21-vuotiaat herkut. Tislaamo on tuonut markkinoille myös erilaisia erikoispullotteita erilaisine tynnyriviimeistelyineen ja muine erikoisuuksineen. Niihin kannattaa lähemmin tutustua täältä. Vuonna 1969 uudelleen rakennetun tislaamon omistaa nykyisin Morrison Bowmore.

Three wood on kypsynyt kolmessa erilaisessa tynnyrissä. Bourbon-tynnyrin jälkeen liemi on lillunut sekä Oloroso- että Pedro Ximenes -sherrytynnyreissä. Kolmen tislauskerran voisi ajatella puhtaamman tisleen myötä antavan tynnyreille vielä normaalia suuremman panoksen viskin makuun. Seuraavia nootteja sain juomasta paperille rustattua.

Ritari valvoo juoman oikeaoppista juomista.

Auchentoshan Three wood

Tuoksu:  Tuoksu on kuin joulusuklaa! Mystinen sekoitus luumua, rusinaa, suklaata ja makeaa sherryä. Miellyttävä!

Maku: Maku ei ole tuoksun tasolla. Hedelmäisen sherryiset vivahteet tuntuvat hiukan päälleliimatulta. Lisäksi makupalettia rikkoo läpi puskeva viinamaisuus.

Jo pelkän tuoksunsa vuoksi ostamisen arvoinen viski. Maku on hiukan pettymys mahtavan tuoksun jälkeen. Viskin kohdalla voi toteuttaa pappani vanhaa neuvoa konjakin juonnin suhteen: "Pyörittelet ja haistelet niin kauan lasissa, että juoma katoaa."