maanantai 14. maaliskuuta 2016

Auchentoshan 12yo

Maanantaina on hyvä jatkaa pullonjämien poistamista kaapista kun viikonloppu meni kuin AA-kerholaisella. Oikeasti join kaljaa, mutta sillä ei pääse viskikaapin ongelmajätteistä eroon. Tämän Auchentoshanin 12-vuotiaan olin voittanut viime syksynä kaveriporukan frisbeegolfkisoista. Olin itse ostamassa palkintoja, joten kaikki meni juuri niin kuin suunnittelin. Auchentoshania saa muuten Alkostakin ja ainakaan 20cl:n minipullosta ei minusta liikaa pidä maksaa.

Aivan Glasgown kupeessa sijaitseja ja Morrison Bowmoren omistama Auchentoshan on skottitislaamojen outolintu, sillä se tislaa viskinsä kolmeen kertaan. Tällä tavalla saatu alkoholipitoisuudeltaan korkeampi, ja siten makuprofiililtaan kevyempi, tisle antaa kaiken järjen mukaan tynnyrille enemmän tilaa. 81% tisle toki laimennetaan teollisuuden standardin mukaan 63,5%:iin. Tislauksen vaiheista on todella informatiivinen kaavio Auchentoshanin kotisivuilla. Kannatta käydä katsastamassa.

12-vuotias on osa viiden viskin perusrangea yhdessä 18- ja 21-vuotiaiden ikämerkittyjen ja Treewood American Oak nasujen kanssa. Nykytrendien mukaisesti tislaamolla on saman verran viskejä travel retail -mallistossa ja viljalti erilaisia erikoiseriä. Pakkauksen mukaan 12-vuotias on tynnyröinniltään oloroso-bourbon -vattaus, mikä on mausta helppo huomata. Onkohan tämä kuinka yleistä Suntoryn/Morrison Bowmoren viskeissä, sillä ainakin Bowmoren 12-vuotias sekoitetaan samoista ainesosista?



Auchentostan 12yo, 40%

Tuoksu: Vaniljaa, kevyttää tammisuutta, tölkkihedelmiä. Kokonaisuutena aika makean oloinen. Toffeeta?

Maku: Puukäsityöluokkaa, toffeeta, lopussa häivähdys jotain liuotinta. Muuten katoaa suusta miellyttävän mahonkisen ja hedelmäisen jälkimaun saattelemena. Myös suuhun todella makean oloinen. Ihan kuin pulloon olisi kotiolut-tyyliin lisätty jälkikäymissokeria.

Yllättävänkin tamminen ja makea ilmestys, joka keikkuu sen kuuluisan harmaan massan rajamailla. Ei jää erityisesti mieleen, mutta mielellään tämän nyt kuitenkin pois joi. Ei tarvinut irvistellä. Koko pullon kanssa voisi olla tiukkaa, mutta tämä retkikoko oli oiva. Joku voisi makeuden takia suositella tätä "tyttöjen viskiksi", mutta itse en moiseen sukupuolistereotypioiden vahvistamiseen lähde.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti