Kymmenen kertaa Cuillin-vuorten laavaa

Viime viikonloppuna oli pitkästä aikaa tiedossa kotitastingia. Teematislaamona sai kunnian toimia Talisker. Jotta uhrilahja turhamaisuuden alttarille olisi täydellinen, piti käydä perjantaina ottamassa hiukan tuntumaa tislaamoon ennen lauantain koitoksia.

Olin useaan kertaan saanut kanssa harrastelijoilta vahvaa suositusta eräästä St. Michaelin hyllyistä löytyvästä Taliskerista. OB 20yo on nykyään kulttiviski ja menee huutokaupoissa aivan liian kalliilla. Nyt oli siis hyvä aika ottaa neuvosta vaari ja käydä tämä herkku testaamassa. Viereen lasi OB kymppiä ja kahden viskin pikatasting baariolosuhteissa oli valmis.

Talisker 20yo, 1981/2002, 62%

Tuoksu: Todella tuhtia sherryä. Kumia, öljyä, lähes chilistä poltetta. Autotallissa ylikypsiä hedelmiä kera chilin ja pippurin. Huumaava!

Maku: Ihanan likainen, tuhti, kuminen, mausteinen. Voltit ei häiritse pätkääkään vaan antavat tälle laavaryöpylle sen mahtavan rungon. En malttanut olla kuitenkaan kokeilematta vettä ja viski kyllä kestää sitäkin. Monitahoinen chilin ja pippurin johtaman mausteisuus nostaa vedellä päätään. Jälkimaku on sekä vedellä että ilman lähes loputon.

Viskikirjoissa Taliskerista käytetään usein vertauskuvana laavaa. Nykyisiä Taliskerin pullotteita siemaillessa tämä mielikuva on häilyvä. Sen sijaan vanhempi 20yo toi mieleen parin vuoden takaisen Islannin-reissun ja loputtomat laavakentät rikin, tuhkan, merellisen suolan täyttämine hengitysilmoineen. Jumalainen viski. Peruskymppi unohtui tämän kanssa seurustellessa lähes kokonaan, mutta onneksi lauantaina pääsi useamman nyky-Taliskerin kimppuun. Ja siten myös rauhassa keskittymään peruskymppiin.

Lauantain Talisker-suora näytti seuraavalta:

Talisker 10yo 45,8%
Talisker Skye 45,8%
Talisker Provenance Young & Feisty 2014 46%
Talisker 57 North 57%
Talisker Storm 45,8%
Talisker Port Ruighe 45,8%
Talisker Distillers Edition 2001/2012 45,8%
Talisker Distillers Edition 1993/2007 45,8%

Kattaus koko komeudessaan.

Ensimmäinen ihmetys oli seurueella Taliskerin alkoholiprosentti. Miksi kaikki OB Taliskerit ovat 45,8%? Pois lukien tietystä 57 North, jonka alkoholiprosentin alkuperän voi jokainen päätellä itsekseen. Valistuneina arvauksina heitettiin ilmoille muun muassa ajatus siitä, että 45,8% olisi tarkka raja kylmäfiltteröinnin aiheuttamille esteettisille haitoille viskissä. Oppikirjoissahan puhutaan, että raja olisi tasan tarkkaan 46%. Toisaalta, onhan tuo tapa erottautua. Sai minutkin googlaamaan puolituntia erilaisilla Talisker-aiheisilla hakusanoilla tämä jekku. Ovelia kavereita Diageon markkinointiosastolla. Ensimmäisenä lasiin lyötiin muuten peruskymppi ja uusi NAS-viritys, Skye.

Talisker 10yo 45,8%

Tuoksu: Ministi liimaa hyökkää ensimmäisenä nenää tervehtimään. Onneksi tuoksu taittuu pian maltaan, suolan ja kevyen turpeen puolelle.

Maku: Maussa mausteet pääsevät irti ja se odotettu pippuri kohtaa suolan kanssa. Mallasta. Koko komeus tuo mieleen meripihkan.

Talisker Skye 45,8%

Tuoksu: Mallasta, kypsiä marjoja. Turve tuo lähinnä likaisen nootin tuoksun keskelle.

Maku: Sekametelisoppa, josta ei oikein saa kiinni. Loppumaussa jotain epämiellyttävää palanutta juttua. Tummat hedelmät ja turpeen täältä tunnistaa.

Normikymppi on kyllä yksi suosikkejani. Pieni liimainen sivunootti häiritsi nenässä, mutta edelleen peruspullojen aatelia. Skye toi taas mieleen Lapparin PX:n. Ei sinänsä maultaan vaan profiililtaan: sekava ja huonolla tavalla likainen viski. En ostaisi.

Talisker Provenance Young & Feisty 2014 46%

Tuoksu: Illan maltillisin nenä tarjosi nuorta mallasta, vaniljaa, trooppisia hedelmiä ja pienen turpeen pilkahduksen. Aivan hyvä!

Maku: Vaniljan, maltaan ja trooppisten hedelmien sekaan on maussa saatu mausteita ja ripaus turvetta. Myös suolaa löytyy. Runko on kuitenkin oudon vetinen ja voimaton. Pistämme nuoruuden piikkiin.

Talisker 57 North 57%

Tuoksu: Samojen Taliskerille tyypillisten juttujen piirissä liikutaan. Pippuria, suolaa, jotain makeaakin eksynyt mukaan.

Maku: Yllättävän hyökkäävää alkoholia. Nenä ei antanut moista hyökkäystä odottaa. Suolaa ja pippuria löytyy ja vahvat voltit kyllä tukevat menoa. Jollain tapaa silti yksiulotteinen.

North oli parempaa kuin muistin. Osan mielestä tämä oli illan paras viski. Rohkenen olla erimieltä. Hentoinen ja herkkä Provenance vaatisi rinnalleen ehkä jotain muuta kuin tällaisen pommin. Seuraavaksi tynnyrisekoilujen kimppuun.

Lasiin ilmestyi pää. Katso kuvat!

Talisker Storm 45,8%

Tuoksu: Tumma, jopa tuhkainen meno. Makeutta ja kevyttä turvetta. Jotain mynthonin kaltaista raikasta pastilliakin mukana.

Maku: Nyt leikitään Skyen kanssa samoilla vesillä. Sekamelska josta en saa kiinni. Tunkkainen ja maltainen. Sinänsä lupaava nenä ei kanna makuun ollenkaan.

Talisker Port Ruighe 45,8%

Tuoksu: Happamia, käyneitä marjoja. Itseasiassa todella hapan. Pieni pippurisuus ja kevyt turve onneksi taittavat pahimmat pihlajanmarjat pois.

Maku: Makukaaren alussa port-viimeistelyn tuomat marjat antavat mukavan makean meiningin kielenpäälle. Lopussa mausteiden ärhäkkyys täyttää miellyttävästi suun. Kärsii kuitenkin hiukan samasta ongelmas kuin Storm ja Skye: yleiskuva on sekava ja viskistä ei saa kiinni.

Stormista minulla oli negatiivinen muistikuva ja valitettavasti se piti paikkaansa. Yksinkertaisesti huono nasu. Port Ruighe oli enemmän minun makuuni. Aikoinaan samplen verran olen tätä maistanut ja silloin tykkäsin. Kyllä Port Ruighe Stormin mielestäni hakkaa, mutta valitettavan sekava ilmestys sekin oli.

Talisker Distillers Edition 2001/2012 45,8%

Tuoksu: Trooppisia hedelmiä, mausteita, kevyttä turvetta. Tasapainoisen oloinen. Tykkään.

Maku: Nenän antamien noottien tueksi kielelle ilmestyy mukava maltainen runko, joka kannattelee viskiä koko sen makukaaren. Lopussa salmiakkia. Nyt ollaan jo paremman äärellä.

Talisker Distillers Edition 1993/2007

Tuoksu: Happamia marjoja, puolukoita, mahonkia, pippuria ja mallasta.

Maku: Mausteinen, tasapainoinen marjojen ja pihkan täyttämä makuprofiili, joka katoaa suusta kauniisti ilman synkempää jynkytystä. Ikä on selkeästi tehnyt hyvää.

Distillers Editioneissa oli jo yritystä. Erityisesti jälkimmäinen, 2007 pullotettu versio oli jo oikeasti todella hyvä viski. Näiden lisäksi parhaiten kattauksesta jäi mieleen peruskymppi. Taliskerin nasurivi oli pelottava muistutus nasubuumin vaaroista. 57 Northia voisin ostaa, muut jättäisin kyllä suosiolla hyllyyn.

Sinänsä Taliskerin makuprofiili on tunnistettava ja miellyttävä. Pippuri ja suola yhdistettynä kevyeen turpeeseen vaan toimii. En nyt jaksa enempää itkeä, mutta St. Michaelin vanha 20yo oli noin valovuoden koko lauantain kattausta edellä. Yhtäkaikki, kivaa oli ja mielenkiintoista näitä tislaamojen rangeja on näin läpi kahlailla.

Kilchoman New Spirit Bramble Liqueur

Olen pyhästi luvannut talouteni muille asukeille, että yksi viskikaappi saa harrastukseen riittää. Valitettavasti viskin ostotahtini on hitaampi kuin juomistahtini. Viime viikolla pelätty hetki koitti ja kaksi pulloa jäi kaapin ulkopuolelle möllöttämään. Tämä tarkoitti inventaariota ja mahdollisten pullonpohjien tyhjentämistä. Sopiva tilansäästökohde löytyikin nopeasti kun takarivistä ilmestyi pullollinen viskilikööriä.

Kilchomanin New Spirit Bramble Liqueur on karhunvatukoilla ja hunajalla maustettu likööri, jonka pohjana toimii Kilchomanin new make. Ei mikään perinteinen bayleys siis. Pullonpohjat ovat varmaan vajaan vuoden seisseet viskikaapin pohjalla kun en muistanut koko pullon olemassaoloa. Odotukset eivät siis olleet ihan tapissa vaikka muistelin, että pullonaukaisuhetkellä tämä oli ollut kovaa kamaa.

Kilchoman New Spirit Bramble Liqueur 19%

Tuoksu: Todella hapan. New maken savuisuus tulee yllättävänkin vahvasti läpi ja turpeisuus ei jää arvailujen varaan.

Maku: Happamuuden lisäksi todella makea. Ei kuitenkaan sokerisella/esanssimaisella tavalla. Miellyttävän marjainen, mutta kuten odottaa sopii, aika yksiulotteinen. Tuoksun turpeisuus antaa odottaa ehkä hiukan terävämpää menoa myös kielenpäällä.

Likööriin on saatu new make pohjalla sen verta kulmaa, että ei tämän ihan perus limuviinaa ole. Voisi kuvitella, että jonkun makeuden juomien ystävän voisi tällä helposti tutustuttaa savun ja turpeen makuun alkoholijuomassa. Nyt on tämäkin risti kannettu ja saa taas viskiä kaappiin.

Lakeuden panimojuhlat

Uusi vuosi jatkui mukavasti alkoholimatkailun parissa, kun lauantaina startattiin paremman puoliskon kanssa kohti ensimmäistä kertaa pidettäviä Lakeuden panimojuhlia. Olutfestareilla ei ole tullut pyörittyä ja Olut Expokin meni viskinjuonniksi, joten Seinäjoen reissu oli enemmän kuin paikallaan.

Mukavan talviautoilutuokion ja hotelliin sisäänkirjautumisen jälkeen oli vuorossa talvinen tallustelu Rytmikorjaamolle. Paikka oli olutfestareille kyllä erinomainen. Erityiskiitos kahdesta seikasta: tilaa ei ollut ahdettu näytteilleasettajilla täyteen vaan fiilis oli mukavan väljä ja istumapaikkoja ei tarvinnut metsästää kissojen ja marsujen kanssa. Vain yksi lasinpesupiste mietitytti, mutta mitään infernaalisia jonoja en illan aikana pisteellä huomannut. Perinteisesti festareilla myös ruokaa sai varautua jonottamaan. Nämä ovat kuitenkin pieniä miinuksia kokonaiskuvassa, joka oli erittäin positiivinen.

Olin tehnyt etukäteen pientä listan tynkää oluista, joita halusin maistella. Aloitin Rekolan tiskiltä, jossa käytin hyväkseni tilaisuutta jutskailla myös uudesta Ägräs-tislaamon alullepanosta. Mitään uutta ja mullistavaa ei keskusteluissa ilmennyt. Suosittelen nappaamaan perustiedot haltuun Viskisiepon blogista.

Komea oli festarilasi.

Rekolan panimon luonnonyrttejä ennakkoluulottomasti yhdistelevät oluet ovat tarjonneet olutelämyksiä ääripäästä toiseen. Parhaimmillaan nämä ovat huikeita, huonoimmillaan juomakelvottomia oluen irvikuvia. Omaan makuun maittoi tällä kertaa parhaiten Hiiden kanssa yhteistyössä tehty Kaksi kotia, 5,6 prosenttinen villiyrtti-pakuri gruit, jonka makumaailma toi itselleni mieleen hedelmäisemmät saisonit. Tätä joisi mielellään ensi kesän helteillä, vaikkapa patiolla.

Seuraavaksi suuntasin moikkaamaan Alppilan omia poikia. Maistilan tiskillä ei hirveästi uutta maistettavaa ollut, mutta Moood (Milk Stout) ja Erämaan tietäjä (Ruis Ale) olivat jääneet maistamatta. Milk Stout on olut-tyyppinä minun mieleeni ja myös Maistilan Moood oli herkkua. Kyselin myös mahdollisista vierailumahdollisuuksista panimolle. Kuulema ei ole kuin sähköpostia laittaa ja onnistuu. Rahaa vastaan saa kuulema tuotemaisteluitakin. Pitää varata vielä tässä kuussa vierailuaika.

Seuraavaksi oli vuorossa mielestäni mielenkiintoisin osio festareista, nimittäin paneelikeskustelu oluen panemisesta Suomessa eri vuosikymmenillä. Paneelikeskustelussa maalattiin kuvaa byrokratian ja holhouksen kynsissä nykyiseen kukoistukseensa nousseesta suomalaisesta olutkulttuurista. Mielenkiintoisia yksityiskohtia olivat muun muassa ykkösoluen jatkaminen viinalla/viinan kaltaisilla aineilla kultaisella 60-luvulla ja lohduton kuva lagerista synonyyminä oluelle aina 1990-luvulle asti.

Vanhan liiton miehiä ja pipopäähipstereitä.

Kaiken keskellä muistettiin kuitenkin kettuilla nykyisille "oluthipstereille" ja "pipopäille" humalilla kikkailusta ja pohdittiin pienpanimoteollisuuden tulevaisuuden kuvia. Hiiva ja sillä leikkiminen oli panelistien mielestä selkeästi seuraava hifistelyn kohde. Pientä rönsyilyä lukuunottamatta paneelikeskustelu oli viihdyttävä ja informatiivinen pläjäys, jota katsellessa viihtyi ja oppi samaan aikaan. Ensi vuonna puheenjohtaja voisi olla vaikka paneelin ulkopuolinen taho niin pysyttäisiin asiassa?

Paneelia kuunnellessa tuli tietysti jano ja seuraavaksi testattiinkin, mitä Hiisi oli tuonut tullessaan Seinäjoelle. Herraskainen (7,5%, 100% Brett Ale) ja Oat Fields Forever (5,7%, Kaura Saison). Näistä lauantaina pidemmän korren veti Oat Fields Forever, joka keveydellään toi taas kesän mieleen. Saisonit kyllä rokkaa!

Pikaruokailun jälkeen oli vierailtava järjestävän tahon tiskillä. Mallaskosken panimon tuotteita on vähemmän tullut maisteltua, mutta etukäteen tiskillä oli kaksi itseä erityisesti kiinnostavaa tuotetta: Mosaic Wheat Lager ja Tommy Finn Dunkel-Rye. Olen antanut rukiille olutviljana ties kuinka monta mahdollisuutta, mutta vielä ei ole iskenyt. Eikä iskenyt nytkään. Mosaic on taas puolestaan jumalten humalaa ja myös tässä Wheat Lagerissa toimi niin, että tukka lähti. Maitokauppavahvuudesta huolimatta loistavaa kamaa. Toivottavasti pääsee (vai onko jo päässyt?) lähikauppojen hyllyille. Ostaisin.

Seuraavaksi piti hiukan tyttöillä ja hakea mukillinen Bock's Corner Brewerin Skumppa-siideriä. Oikein menevä siideri ja toimi mukavana välipalana, ennen kuin mentiin sen todellisen synkän jynkytyksen (tm) äärelle. Pyynikin käsityöläispanimon tiskiltä sai Feeniksiä, josta ei savua puuttunut. Oli sellainen mökin saunan tuhkapesän nuolua muistuttava operaatio imuroida tällainen kitusiinsa. Jollain sadistisella tavalla nautin tästä. Samaisen firman White Ipa oli myös poikaa, mutta ei jättänyt yhtä vahvaa muistijälkeä kuin Feeniks.

Mosaic Wheat Lager ja Tommy Finn Dunkel-Rye Mallaskoskelta

Lopuksi fiilistelimme vanhoja suosikkeja. Sonnisaaren Aasi maistui edelleen hyvältä ja Napoue-GT oli mukavan raikas elämys oluenjuonnin välissä. Jäljellä oli vielä yksi rasti, eli Panimoravintola Plevna. Panimon Siperia on kaiken hehkutuksensa ansainnut, joten odotukset oli korkealla. 67 Minutes IPA oli ipaa minun makuuni. Hedelmäinen, raikas, mutta runko silti tarvittavan tuhti. Festareiden top kolmoseen!

Tässä vaiheessa olut sai jo alkaa riittämään ja oli aika hoiperrella kohti hotellia. Mallaskosken Kabacka tarjosi maittavat Fish & Chipsit ja hodarit, jotka oli kiva huuhtoa Maku Brewingin Ipalla alas. Kaiken kaikkiaan maittava reissu, josta ei hyvää olutta puuttunut. Reissun oma top kolmoseni satunnaisessa järjestyksessä:

Maistila Moood, 5,8% Milk Stout
Mallaskosken Mosaic Wheat Lager, 4,7%
Plevna 67 Minutes IPA, 6%

Toivottavasti tapahtuma järkätään myös ensi vuonna. Ainakin loppuunmyyty tapahtuma lupaa hyvää. Just Peat It kiittää ja kumartaa!

Viskimatkailua - Venetsia ja Frankfurtin lentokenttä

Olen nyt viettänyt kolme uutta vuotta putkeen ulkomailla. Viskiaddiktina ulkomaanmatkoilla parasta on tietysti pullojen metsästys. Salaiset päiväunet kioskin hyllyillä pölyttyvistä 80-luvun Macallaneista siivittivät minut uneen kun suuntana oli uutena vuotena Italia, viskinmetsästäjien salattu Eldorado. Valitettavasti kohdealue oli maksimaalisen huono viskinmetsästykseen. Venetsiassa käy vuosittain lähes 20 miljoonaa turistia kun kaupungin alkuperäisväestön määrä huitelee reilussa 50 000:ssa.

Google selvitti minulle, että Venetsian läheisyydestä löytyy yksi näistä kuuluisista #vainItaliassa kaupoista. Lion's Whisky on viskikauppa, jonka pulloista yli 90% on minun viskibudjettini ulottumattomissa. Yli 15 000 pullon kokoelmasta nettikauppaan pikku hiljaa ripoteltu tarjonta on huima. Lähtökohtaisesti vain nettikauppana toimiva liike avaa ovensa myös paikanpäällä, jos asiasta sopii etukäteen. Valitettavasti itselläni jäi tämä kokemus kokematta, sillä yhteensä yli 100 kilometrin matka ei neljän päivän lomalle oikein aikataulullisesti mahtunut: Bellinit, Tintoretot ja Tizianit piti keretä tyypittää rauhassa. Jos kuitenkin olette pohjoisemmassa Italiassa esimerkiksi autolla liikkeellä niin kannattaa anoa audienssia.

Lion's Whiskyn skippaamisen jälkeen en hirveästi viskin suhteen odottanut matkalta, mutta ajattelin pitää silmät auki. Heti ensimmäisenä päivänä Venetsian kapeita katuja tallatessa silmään osui mielenkiintoisen oloinen liike, jonka ikkunassa komeili Auchentoshaneita vanhoilla etiketeillä. Käsi ripaan ja katsastamaan tarjonta.

Paikallinen Alko.

Niiden kuuluisien löytöjen määritelmä on häilyvä, mutta suuni vääntyi hymyyn kun näin kaupan pienen, mutta mielenkiintoisen viskikokoelman: Riverstownin indieitä ja "bulkki" ob:tä 10 vuoden takaa. Tartuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja Bowmore-osasto näyttikin herkulliselta: Dusk, Dawn ja vanhan etiketin CS, Darkest, Mariner ja 17yo. Pikaisen soitto kotimaahan luotetulle Bowmore-keräilijälle paljasti, että hinnat mukailivat huutokauppahintoja. Itse osto-operaatio olikin mielenkiintoinen, sillä myyjä ja minä ymmärsimme toistemme puheesta numeraalit ja tuotemerkit. Tälläkin kielitaidoilla sain kuitenkin muutaman kympin kokonaishinnasta tingittyä ja kotiin lähtivät vanhat CS ja Darkest sekä Dawn.

Kaupan kohdalle osuminen heti alkureissusta oli onnellinen sattuma. Koko Venetsiasta en löytänyt muuta järkevää ostettavaa, saati toista alkoholikauppaa. Toki näissä kulttuurimaissa voi ostaa vaikka baarista pullon mukaan, mutta hyllyissä ei mitään mainitsemisen arvoista ollut. Pienessä mielessäni suunnittelin vielä lentokentältä Irish Coffee tarpeiden ostamista, mikä osoittautui virheeksi. Venetsian lentokenttää lienee maailman huonoin lentokenttä mihinkään shoppailuun viittaavaan. Helsinki-Vantaa on valovuoden edelle.

Onneksi kuitenkin paluulento meni Frankfurtin kautta ja bulkkitarpeeni saatiin tyydytettyä. Tullamore DEW 13,90€ litra. Kyllä kiitos! Koska tässä tuli niin selvää säästöä niin kehtasi napata vielä Laphroaigin travel retail 16yo juhlapullon ja aina yhtä maukasta Nikka from the Barrelia. Kyseinen viski on minun kirjoissani vuoden 2015 paras viskilöytö. Hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivoimainen. Lentokenttähinta oli puolen litran pönikälle 31,90€, joka on naurettava näin hyvästä viskistä.

Saalis.

Eiköhän noilla mehuilla saada uusi vuosi 2016 käyntiin. Ainakin Irish Coffee maistui mahtavalta pakkasta ihmetellessä viltin alla juotuna.