Pikanootti: Brokreacja The Blogger 2017

Tunnistatko sinä bloggaajan? Bloggaaja on se ärsyttävä tyyppi, joka maistelutilaisuuksissa kyselee epäolennaisuuksia ja on paljon äänessä. Bloggaaja tuo viskifestareille oman vesipipetin ja kävelee musta reittausvihko kädessä pitkin aluetta välillä silmälasejaan sormella ylös nostellen. Bloggaaja muistaa tuoda oman mielipiteensä kuuluviin vaikka siihen on harvoin aihetta saati kompetenssia. Ja ennen kaikkea bloggaaja arvostaa erilaisuutta, harvinaisuutta ja outoutta kaiken muun, jopa maun, edelle.

Näiden stereotypioiden ympärille rakentuu puolalaisen Brokreacjan The Blogger -olut. Vuoden 2017 versiossa on yksi kummajainen ja outous, miksi siitä puhutaan viskiblogista. Sitä ei ole kypsytetty yhdessä vaan kahdessa eri viskitynnyrissä. Takaetiketin mukaan tynnyrit ovat Bowmorelta ja Laphroaigilta. Kyseessä on siis näissä tynnyreissä kypsyneiden oluiden sekoite.

Oluen outoudet eivät lopu tähän. Mukaan on tungettu kiivisosetta, kaakaopapuja, suolaa ja melkoinen maltaiden sekamelska. Humalapuolella oluen 75 IBUa tulevat pelkästään Magnumista. Koko komeus on määritelty etiketissä Ultra Islay Barrel Aged Salty Kiwi & Cocoa West Coast White Bitteriksi. Pelkkä nimikin saa bloggaajan kuvitteelliset viiksen väpäjämään!

Brokreacja The Blogger 2017

Brokreacja The Blogger 2017 10,2 %

Tuoksu: Todella tunkkainen turve. Jäteöljyhän tästä tulee mieleen. Taustalla jotain erittäin vienoa hedelmäisyyttä.

Maku: Huh! Nyt on viskiä. Sellainen lagavulinmainen maanläheisyys yhdistettynä Longrowin likaisuuteen. Likainen, raaka ja haastava.

Vihdoin viskitynnyrikypsytetty olut, jossa viski oikeasti maistuu. Kiiviä on kyllä mausta hankala enää löytää. Suola ja kaakaopavut voi tuolta ehkä hyvällä mielikuvituksella löytää, mutta itselläni jäi mieleen lähinnä viskimaut ja äärimmäinen raakuus, joka mausta löytyy. Tykkäsinkö? Tottakai! Suosittelenko muille? Vahva ehkä.

Viskitynnyrit ovat muuten mielenkiintoinen asia oluthommissa. Kaiken järjen mukaan esimerkiksi Bowmorelta tai Laphroaigilta oluenpanijoille valuvat tynnyrit ovat aivan loppuun asti kulutettuja, merkittävän laiskoja tynnyreitä, joista ei kyllä tammisuutta pitäisi oluen kypsytysajoilla enää irrota.

Toki viskitynnyrit ovat hieno markkinointikikka. Uskon, että vielä harmittavan miehisessä olutkulttuurissa savuviskitynnyri on kovempi myyntivaltti kuin vaikkapa oloroso-tynnyri.

Tämä on sinänsä sääli, koska olutmaailmassa panimoilla on rajaton vapaus kikkailla puulla. Väsynyt viskitynnyri on väsynyt ratkaisu. Jos tavoitteena on saada olueen viskin makua niin, miksi ei vain lisätä viskiä oluen mukaan? Tai paineistaa uusia tynnyreita viskillä? Tai lastuttaa viskitynnyrilastuilla? Tai käyttää sauvoja kypsytyksessä? Vain taivas on rajana kekseliäisyydelle.

Olutta, viskiä ja ruokaa Roosterissa

Tiistaina nautittiin oululaisessa Cafe Roosterissa erikoisherkkuja. Paikalle oli, tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa,  rakennettu varta vasten oluen, viskin ja ruoan yhdistävä kokonaisuus. Idean takaa löytyi tuttuja nimiä: Jarkko Nikkanen Edringtonilta ja Joni Harju Maistilan panimolta.

Kaava noudatteli Nikkasen edellisiä oluen ja viskin yhdistäneitä tastingejä. Maistilan oluille oli etsitty Edringtonin portfoliosta viski kylkeen ja tarkoituksena oli ihmetellä näiden makuparien toimintaa kielen päällä. Nyt soppaan lisättiin kolmanneksi pyöräksi Roosterin keittiön loihtimat naposteltavat.

Ruokia ei tietenkään vetopari ollut päässyt etukäteen maistamaan. Onneksi asiaa ihmeteltyäni opin uuden hupaisan termin: kuivamaistelu. Kuulema esimerkiksi drinkkikilpailuissa on normaalia, että tuomaristo kuivamaistelee drinkit etukäteen. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että luetaan resepti ja mietitään, miltä juoma voisi maistua. En ole ihan varma, ostanko tätä ajatusta, mutta sen verta hauska idea, että haluan siihen uskoa. Google ei termiä ennen tätä blogipostausta tuntenut.

Ensimmäinen ruokalaji oli lohiceviche avokadolla ja ripauksella chiliä. Olueksi oli valikoitunut Maistilan uusi jenkkihumalilla ryyditetty saison nimeltään Ryhä, joka huuhdottiin alas Macallanin 12-vuotiaalla Fine Oakilla.

Tämä trio oli itselleni pettymys. Lohiceviche oli itsessään herkullista, mutta chili sekoitti sekä oluen että viskin makumaailmaa. Ryhän mahtava raikkaus katosi viskin ja ruoan myötä kokonaan ja toi suuhun lähes epämiellyttävän voimakkaan maisteisuuden. Fine Oak ei sinänsä huonontunut ja yhdistelmä teki Fine Oakista marjaisan hedelmäistä. Olisin juonut/syönyt kaikki mieluummin erikseen.

Onneksi toinen trio toimi jo paremmin. Ruokana toimi ulkofileepihvi pippurikastikkeella, kirsikkatomaateilla ja ranskalaisilla. Oluen virkaa toimitti Maistilan Leiskaus, "belgityylinen ruisolut" kuten he itse tuotetta kutsuvat. Viskinä Laphroaigin 10-vuotias.

Ennen tuomiota on kerrottava vaiettu salaisuus: en hirveästi pidä Laphroaigin kympistä. Minusta se on heikoimpia Islayn peruspullotteita. Vetistä vaniljasavuvettä, josta puuttuu runko. Tässä kombinaatiossa se toimi kuitenkin loistavasti. Leiskauksen ruispohja häivytti Lapparin vetisyyden ja toi tilalle rukiisen maltaan ja mausteisuuden. Tämä yhdistettynä päälle jäävään erittäin miellyttävään savuun ja jodiin toimi yhdistelmä todella hyvin pihvin kanssa. Ihan kuin liha olisi savustettu. Oluen mausteisuus komppasi myös pippurikastiketta. Vahva suositus tälle kolmikolle!

Illan paras kolmikko oli kuitenkin vasta edessä. Vadelmaisen marenkileivoksen kylkeen Nikkanen ja Harju olivat valinneet "ammattilaisten parin": Kalex Luthor sour alen ja Laphroaigin Loren.

Tämä oli illan paras olut-viski-pari ja leivos täydensi juomia loistavasti. Loren merellisyys ja savu saivat Hiiden kanssa yhteistyössä toteutetun, mustaherukalla ja kirsikalla maustetun, oluen laulamaan ihan omia laulujaan. Hapan merellisyys, mustaherukka ja savu toivat parhaimmillaan mieleen vanhemmat Bowmoret. Leivoksen makeus taittui oluen ja viskin myötä ällömakeasta optimaaliseen ja marjainen savuisuus sopi yhdistelmään loistavasti.

Valitettavasti illan viimeinen yhdistelmä ei ollut kahden edellisen veroinen. Tämä on sinänsä outoa, koska ainakin kuivamaisteltuna kolmikon pitäisi toimia loistavasti. CoolHeadin ja Maistilan yhteistyössä tekemä oatmeal stout, Other Side O.F. the Moon, sai kylkeen lasin Maker's Markia ja suklaaleivoksen.

Tässä kolmikossa pisimmän korren veti suklaaleivos, jonka tummasuklaa oli mielestäni jopa dominoiva. Olisin kaivannut oluen suhteen hiukan makeampaa otetta, eli suomeksi jotain imperial stoutin tapaista. Nyt outmeal stoutin hiukan kevyempi suutuntuma tuntui valjulta suklaan hallitessa makumaailmaa. Viskistä en saanut olueen enkä ruokaan oikein mitään lisää. Bourbonin vaniljapuuro pitäisi paperilla toimia näiden kanssa, mutta ei se nyt oikein lähtenyt. Ehkä odotusarvot olivat kahden edellisen parin kohdalla nousseet liian korkealle?

Yhteenvetona illasta jäi mieleen kaksi loistavaa kolmikkoa, yksi ok ja yksi rehellisesti huono. Marjaisen sourin ja savuviskin yhdistäminen jäi kyllä kummittelemaan takaraivoon. Tätä kompoa pitää kokeilla uudestaan!

Sonnisaari ja Maistila sydän viski

Pari viikkoa sitten tapahtui Oulussa kummia. Paikalliset panimot, Sonnisaari ja Maistila, pistivät pystyyn kaksipäiväiset kinkerit, jossa pääosassa oli oluen lisäksi viski. Kaksi iltaa, kaksi panimoa, kaksi baaria ja kaksi iltaa viski-olut -tastingeja Nikkasen Jarkon ja panimon tyyppien johdolla. Oli aika alkoholisoitua.

Viskin ja oluen yhdistäminen tuli itselle tutuksi Tullamore Dewin Dew&Brew -tastingissa viime syksynä. Noin lähtökohtaisesti olen yrittänyt pitää nämä kaksi maltaista serkusta toisista erillään, mutta tuo tasting avasi hiukan ideaa ja ei se ihan tuhoon tuomittu ole. Nikkasen mukaan molempien iltojen kattaukset oli huolella suunniteltu ja valittu oluiden kavereiksi mahdollisimman hyvin yhteensopivat viskit Edringtonin valikoimista. Ehkäpä tällainen hiotumpi konsepti aukaisisi makuparia paremmin?

Urakka aloitettiin Sonnisaaresta ja Oluthuone Leskisestä. Illan kattaus oli seuraava:

Sonnisaari Pils + Maker's Mark
Sonnisaari Stout + Macallan Sherry Oak 12yo
Sonnisaari Humalaja + Laphroaig 10yo
Sonnisaari Juomahammas (sherryversio) + Highland Park 12yo

Sinänsä huonoa tuuria, että ensimmäiseksi pariksi valikoitui kahden illan pareista ainoa, josta en pitänyt. Pilssin ja bourbonin yhdistelmä vei mielestäni Pilssin hienon raikkauden pois ja korosti humalaa tekemällä yhdistelmästä suorastaan kauhean. Ja Sonnisaaren Pils on mielestäni yksi parhaita maitokauppaoluita tällä hetkellä. Mielenkiintoisen huomiona lähes kaikissa pareissa viski korosti oluen humalaisuutta.

Muut parit maittoivat huomattavasti enemmän. Macallanin ja stoutin liitto nousi ehkä omaksi suosikikseni. Tyylikäs sherryisyys toi maitokauppastouttiin puhtia ja stoutin paahteisuus toimi ylikypsien hedelmänoottien kanssa loistavasti. Illan hämmentävin kokemus oli Lapparin kymppi ja Humalaja. Ipa taittoi savupommista savun lähes nollaan, joka oli todella outo kokemus. Kannattaa kokeilla!

Viimeiseksi jätetty Juomahampaan sherrylastuilla ryyditetty versio oli panimon kädenojennus paikalle saapuneille harrastajille, sillä olutta ei tätä ennen ole ollut saatavilla missään. Huikea olut, jota pitää saada lisää. Eikä se HP:n kanssakaan pahaa ollut.

Seuraavana iltana saatiin jälleen nauttia Nikkasesta, mutta panimo ja paikka vaihtuivat Maistilaan ja Pub Roosteriin. Kattaus näytti seuraavalta:

Maistila Erämaan tietäjä + Jim Beam Rye
Maistila Moood + The Famous Grouse Smoky Black
Maistila Jälkipeli + Macallan 12yo Fine Oak
Maistila Portieeri + Laphroaig QC

Tällä kertaa parituksissa ei tullut mielestäni yhtään selkeää hutia Pilssin ja Maker's Markin hengessä. Maistilan oluet ovat keskimäärin huomattavasti hennommin (joku sanoisi tasapainoisemmin) humaloituja kuin Sonnisaaren tuotokset, joten näissä viski ei nostanut yhtä vahvasti humalaa esille ja viski keskusteli enemmän mallaspohjan kanssa. Tämä sopi ainakin omille makunystyröilleni mainiosti. Setistä jäivät parhaiten mieleen Erämaantietäjä yhdistettynä Jim Beamin ruisversioon ja Moood ja Smoky Black, mutta eipä näistä mikään heikko ollut. Ja mikä tärkeintä, mielenperukoille jäi kummittelemaan konseptin jatkamisesta. Miten nämä toimisivat oman viskikaapin sisällön kanssa? Kivaahan näillä on läträillä!

Kiitokset kaikille osapuolille ja toivottavasti näitä saadaan pian lisää. Kerrottakoon sen verran, että paikallisia panimotuotteita saa 8.4. Otto K:n patiolta kun kevään ensimmäinen Popup Beer Fest polkaistaan käyntiin. Ja Maikkelissa on kuulema The Glenlivetiä ensi tiistaina. Nam!

Napapiirin viskisankarit, VYS ja Laphroaig 10.5.2016

Pitkä aika, ei merta (vanha mongolialainen sananlasku). Muutto, reissutyöt ja muut tekosyyt ovat saaneet aikaan pienimuotoisen tauon bloggaamiseen. Tuntuu, että kerkeää kyllä juoda, mutta ei keskittyä sen vertaa, että olisi jotain paperille laitettavaa. Muun muassa Springbankin 12yo CS:n uusin batchi ja Lagan 8-vuotias ovat lasissa käyneet ja uutena aluevaltauksena olen tutustunut Belgian olut-tarjontaan. Samalla on valmistunut muutama kotiolut ja postipoika on tuonut kasan viskisampleja ja uusia pulloja kaappiin ihmeteltäväksi. Kesäksi on siis tekemistä tiedossa.

Kaiken kiireen keskellä oli kuitenkin tiistaina hyvä pysähtyä hetkeksi nauttimaan Laphroaigia hyvässä seurassa. Nimittäin Viskin Ystävien Seurassa. Rovaniemellä järjestettiin ensimmäinen vain seuran jäsenille suunnattu maistelutilaisuus. Kun paikkakunnalla väliaikaisesti satun majailemaan niin paikallehan piti päästä. Jarkko Nikkasen johdolla 15 viskin ystävää pääsi käsiksi seuraavaan kattaukseen:

Laphroaig Select 40%
Laphroaig An Cuan Mor 48%
Laphroaig Brodir Batch 2 48%
Laphroaig 20yo 46,8% (Pullotettu Charles de Gaullen lentokentälle)
Laphroaig Vintage 1991 23yo 52,6%

Olin onnistunut hankkimaan itselleni jotain ruton kaltaista viikonloppuna, joten nenä oli kokonaan pois pelistä. Siksi tällä kertaa en jaa maistelunoottejani vaan kertaan lyhyesti fiilikset, joita pullotteet herättivät.

Alkuun vedetty Select yllätti tällä kertaa positiivisesti. Ei läheskään niin huonoa kuin muistin. Makea ja sopivan mineraalinen, jossa savu ja turve eivät perinteiseen Laphroaig-tyyliin hyppää heti silmille. Tälle pitää antaa jälleen toimivalla nenällä mahdollisuus. Vai olisiko järkevämpää jättää tämä positiivinen mielikuva, jotta ei pety uudestaan?

An Cuan Mor jättii suuhun hedelmätoffeisia ja tanniinisia nootteja ja turvekin puski enemmän esille. Perään vedetty Brodir oli suutuntumaltaan jo hyvinkin pureksittava ja hilloinen. Tervaa, pihlajanmarjaa, pähkinöitä. Makea, mutta ärhäkkä. Tykkäsin molemmista, mutta Brodir vaikutti hyvinkin lupaavalta. Tähän pitää palata.

Kun "alkupalat" oli saatu pois alta, siirryttiin pääruoan ääreen. 20-vuotias lentokenttäyksinoikeus oli todella harvinainen tapaus, sillä pulloja oli Charles de Gaullen kentälle tehty vain 750. Tynnyrivahvaksi muuten yllättävänkin alhaiset voltit. Kuuleman mukaan 18 vuotta börbbää ja päälle 2 vuotta quarter caskia osakseen saanut herkku tarjosi upean makukaareen jopa kaltaiselleni nuhanenälle. Keltaisia hedelmiä, mausteita, hunajaa, salmiakkia ja turvetta. Kaikki pitkän jälkimaun saattelemana. Hyvää isolla hoolla.

Harvoin onnistuu kattaus niin, että jokainen viski tuntuu edellistä paremmalta. Tällä kertaa kuitenkin tällainen ihme ainakin omalta osaltani koettiin, sillä viimeiseksi säästetty Saksaan pullotettu 23-vuotias 1991 Vintage oli Laphroaigia parhaimmillaan. Tanniininen ja mystisen yrttinen makukaari kätki sisälleen pastilleja, pyörän kumia, hienostunutta turvetta ja likaista öljyisyyttä. Sherry-tynnyröinti, ikä ja Laphroaig olivat tiistain pyhä kolminaisuus, josta jäi hyvälle tuulelle. Veikkaan myös, että paikallaolijoille jäi kahdesta viimeisestä viskistä tunne, että tällaista pitää saada lisää.

Toivottavasti tilaisuus oli ensisysäys Rovaniemen viskikulttuurin nousulle. Olisi hyvä, jos "viskisuomen" pohjoinen ei olisi yhtä kuin Oulu. Mieltäni lämmitti myös uutinen, että keskiviikkona Olivers Cornerissa pidettyyn kaikille avoimeen Auchentoshan/Glen Garioch -tastingiin oli myös ilmottautunut viljalti väkeä. Itse en valitettavasti päässyt paikalle. Kaikesta huolimatta: kiitos VYS ja muut napapiirin viskisankarit.

P.S. "Pohjoisen" VYS-onlyt jatkuvat reilun viikon päästä Oulussa, kun Mikael Leppä lennähtää paikalle maistattamaan Nikkan Taketsuru-sarjaa. Mukaan mahtuu vielä!

Pastillisävyjä 80-luvun Islayn tyyliin

Islay. Tuon mystisen saaren herkkuja oli tarjolla Oulussa kun Helsingissäkin pidetty tasting Islayn 80-luvun pullotteista rantautui Pohjois-Pohjanmaalle. Tätä ei tietysti voinut jättää välistä ja suurin odotuksin suuntasin paikalle ihmettelemään viskejä.

Kohdealueen seiniltä löytyi asiaan kuuluvaa valistusmateriaalia.

Paikalle saavuttuani sain kuulla ikäviä uutisia, sillä Jarkko "Suursmurffi" Nikkanen ei valitettavasti päässytkään tastingia pitämään. Niinpä tilaisuutta lähdettiin vetämään läpi yhteisöllisyyden kautta ja viskit edellä. Nimimerkki AP:n toimiessa puheenjohtajana viskeistä saatiin hyvää keskustelua aikaiseksi ja tietotaitoahan ei paikallaolijoilta näidenkään pullotteiden osalta puuttunut. Tarvittiin vain tarvittiin pari dramia alle, että kielenkannat löystyivät.

Koko kattaus näytti maistelujärjestyksessä seuraavalta:

Bruichladdich 10 yo
Bunnahabhain 12 yo
Bowmore 12 yo
Caol Ila 12 yo
Laphroaig 10 yo
Ardbeg 10 yo
Lagavulin 12 yo

Bruichladdich 10 yo 43%

Tuoksu: Keltaisia ja vihreitä hedelmiä. Omenaa ja banaania. Kunnon hedelmäsalaatti vaniljakastikkeella.

Maku: Samaa hedelmien tykitystä pienellä salmiakkisella sivuvivahteella. Märkää pahvia.

Kevyt aloitus. Bruichladdich, jota ei kyllä uskoisi Islayn tuotteeksi. Tuli mieleen vanhemmat bourbon-kypsytetyt speysiderit. Sokkona olisin varmaan väittänyt hiukan iäkkäämmäksi Glenfiddichiksi. Tähän päti sama lainalaisuus, mikä kaikkiin illan tuotteisiin. Viski maistui huomattavasti etiketin ikämerkintää iäkkäämmältä. Vitsi on siinä, että mitä ilmeisemmin ne myös ovat sitä.

Bunnahabhain 12 yo 43%

Tuoksu: Alkuun nenä huomattavan tukossa. Lasiajalla viski kuitenkin aukeaa ja antaa sherryisten noottien lisäksi mahtavaa Jägermaister-tyylistä yrttisyyttä.

Maku: Tasapainoinen, salmiakkinen, tumma ja kaiken keskellä ripaus turpeisuutta. Yrttisyys jatkaa myös jälkimaussa.

Mielestäni huomattavasti Bruikkaa mielenkiintoisempi viski. Ensihaistoin perusteella pidin tätä kattauksen heikoimpana lenkkinä, mutta lasiaika teki viskille ihmeitä.

Bowmore 12 yo 43%

Tuoksu: Tammea, yrtteja, toffeeta ja suolaa. Todella miellyttävä nenä. Savu ja turve loistavat poissaolollaan.

Maku: Suolaa. Jopa mallas puskee vahvan makupaletin keskeltä kielenpäälle. Toffeet ja yrtit tuovat niitä legendaarisia pastilleja muistuttavan makuelämyksen. Pitkä jälkimaku saa hymyn huulille.

Nyt ollaan hyvän äärellä. Kuten vastapäätä istunut herrasmies totesi: "Vituttaa juoda näin hyviä viskejä." Bowmoren kohdalla saatiin myös hauskaa vertailua kun noheva kanssamaistelija oli napannut kaapista nykyistä Bowikan 12-vuotiasta mukaan. Ero oli kyllä huikea. Erityisesti nykyisen pullotteen vahvan savu ja turve nousivat rinnakkain tuoksuteltuna esiin.

Caol Ila 12yo 43%

Tuoksu: Nenään muuta kattausta nuoremman oloinen. Keltaisia hedelmiä, taikinaa, suolaa ja muita mineraaleja. Reilusti turvetta.

Maku: Selkeän maltainen, turpeinen ja suolainen. Nuorekas mutta juotava.

Caol Ila oli kattauksen ainoa viski, joka jollain tasolla muistutti nykyistä tuotetta. Selkeästi nuorimman ja moderneimman oloinen viski koko kattauksessa.

Laphroaig 10 yo 43%

Tuoksu: Varsinkin Caol Ilan jälkeen tuoksuu todella iäkkäältä ja hienostuneelta. Ylikypsiä hedelmiä, salmiakkipastilleja. Yrttisyyttä. Todella monitahoisen oloinen

Maku: Salmiakki ja muut pastillisävyt (itse keksin termin) hallitsevat suutuntumaa. Tuoksusta havaitut ylikypsät hedelmät vaimenevat runkoa tuovaksi taustahälyksi, jota maustaa kevyt merellinen suolaisuus.

Todella hyvää. Ei kait tuosta muuta voi sanoa. Selän takana eräs vanhaparta suolasi nuorempiaan kertomalla Italian reissusta, jolla paikallisen kioskin minityyriosasto oli pullistellut tätä kamaa. Synnyin niin 10 vuotta liian myöhään. Tässä vaiheessa odotukset alkoivat nousta kohti kattoa, sillä kuuleman mukaan parhaat herkut oli säästetty viimeiseksi.

Ardbeg 10yo 40%

Tuoksu: Savua, valkopippuria, salmiakkia. Itse löysin myös niitä sitruksia, vaikka eihän tämä mikään sitrus-savukalapommi nykyisten rinnalla ole.

Maku: Öljyinen, pippurinen ja kehokkaan oloinen viski. Jälkimaku on pitkä ja merellinen suolaisuus saa kielen pään kihelmöimään.

Moni on juonut Ardbegin Teniä, mutta harva 10-vuotiasta. Erinomainen viski, mutta kaiken hehkutuksen jälkeen kattauksen ehdottomasti suurin pettymys. Ei mennyt edes omaan top kolmoseen. Rohkeimmat väittivät jopa nykyistä Teniä tätä paremmaksi. Rohkenen olla erimieltä. Jossain toisessa seurassa tämä olisi ollut jumalten nektaria. Nyt vertailukohdat olivat liian kovia. Erityiskiitos tästä kuuluu kattauksen viimeiseksi säästetylle Lagavulinille.

Rakkauden kevät-talvi 2016.

Lagavulin 12yo 43%

Tuoksu:Yrttinen, meripihkainen, laavamainen. Syvä ja moniulotteinen. Suolaa, sammalta ja likaista savua. Maanläheinen tuoksu, joka tuo veden kielelle.

Maku: Tervaskantoja, rahkasammalta, sisupastilleja. Yrttejä, tummia hedelmiä. Tulee suuhun kuin silkki ja poistuu kuin katujyrä.

Suomen viskiskenessä käytetään liian usein temiä "lyyrinen viski". Kyseisen termin käyttö pitäisi säästää näitä hetkiä varten. Harvoin viski maalaa mieleen kuvia, mutta tämän mykistävän liemen kanssa alitajunta teki kepposet: Syksyinen havumetsä. Tervaskannoista koottu hiukan liian iso nuotio täyttää ilman hiukan likaisella savulla, johon sekoittuu sateen kasteleman sammalmaton tuoksu. Ilma on kylmä, mutta hapekas. Kuksasta juodun nokipannukahvin kyytipojaksi on kourallinen puolukoita. Näiden hetkien takia ihminen elää.

Mykistävä viski. Runoilin illan päätteksi Instagramiin tämän menevän henkiläkohtaiseen all time top-5:een. Olen edelleen samaa mieltä. Ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen vaihdeltiin kuulumisia ja porukan kesken vallitsi hämmentävä yksimielisyys siitä, että kattauksen paras viski oli jätetty viimeiseksi.

Esille nostettiin myös mielenkiintoinen seikka pullojen alkuperästä. Iso osa kattauksen pulloista oli näet Italian markkinoille pullotettuja. Miksi juuri Italia on kerännyt osakseen valtavan määrän pullotteita läpi 70- ja 80-luvun? Yksi, vaikkei varmasti asia tyhjentävästi selittävä, syy löytyy inflaatiosta. Toisen maailman sodan jälkeen liira ei ollut maailman vakaimpia valuuttoja ja pääomat kannatti sitoa tavaraan. Tämän vuoksi Italiaan on syntynyt hämmentävä keräilykulttuuri, joka on ylettänyt lonkeronsa myös viskin pariin. Italia on edelleen viskinmetsästyksen ykkösmaa ja todellisia harvinaisuuksia myyvät nettikaupatkin taitavat suurimmaksi osaksi saapasmaasta löytyä. Mielenkiintoinen sivujuonne viskibisneksessä, jota pitää tutkia lisää.

Loppuilta menikin pyörän kanssa taistellessa ja Irkussa oluesta ja viskistä väitellen. Toukokuussa pitäisi tätä herkkua tulla lisää. Kuvakevennyksen myötä ensi kertaan.

Kännissä 5 kilometriä ilman tätä osaa aiheutti hiukan harmitusta.

Viskimatkailua - Venetsia ja Frankfurtin lentokenttä

Olen nyt viettänyt kolme uutta vuotta putkeen ulkomailla. Viskiaddiktina ulkomaanmatkoilla parasta on tietysti pullojen metsästys. Salaiset päiväunet kioskin hyllyillä pölyttyvistä 80-luvun Macallaneista siivittivät minut uneen kun suuntana oli uutena vuotena Italia, viskinmetsästäjien salattu Eldorado. Valitettavasti kohdealue oli maksimaalisen huono viskinmetsästykseen. Venetsiassa käy vuosittain lähes 20 miljoonaa turistia kun kaupungin alkuperäisväestön määrä huitelee reilussa 50 000:ssa.

Google selvitti minulle, että Venetsian läheisyydestä löytyy yksi näistä kuuluisista #vainItaliassa kaupoista. Lion's Whisky on viskikauppa, jonka pulloista yli 90% on minun viskibudjettini ulottumattomissa. Yli 15 000 pullon kokoelmasta nettikauppaan pikku hiljaa ripoteltu tarjonta on huima. Lähtökohtaisesti vain nettikauppana toimiva liike avaa ovensa myös paikanpäällä, jos asiasta sopii etukäteen. Valitettavasti itselläni jäi tämä kokemus kokematta, sillä yhteensä yli 100 kilometrin matka ei neljän päivän lomalle oikein aikataulullisesti mahtunut: Bellinit, Tintoretot ja Tizianit piti keretä tyypittää rauhassa. Jos kuitenkin olette pohjoisemmassa Italiassa esimerkiksi autolla liikkeellä niin kannattaa anoa audienssia.

Lion's Whiskyn skippaamisen jälkeen en hirveästi viskin suhteen odottanut matkalta, mutta ajattelin pitää silmät auki. Heti ensimmäisenä päivänä Venetsian kapeita katuja tallatessa silmään osui mielenkiintoisen oloinen liike, jonka ikkunassa komeili Auchentoshaneita vanhoilla etiketeillä. Käsi ripaan ja katsastamaan tarjonta.

Paikallinen Alko.

Niiden kuuluisien löytöjen määritelmä on häilyvä, mutta suuni vääntyi hymyyn kun näin kaupan pienen, mutta mielenkiintoisen viskikokoelman: Riverstownin indieitä ja "bulkki" ob:tä 10 vuoden takaa. Tartuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja Bowmore-osasto näyttikin herkulliselta: Dusk, Dawn ja vanhan etiketin CS, Darkest, Mariner ja 17yo. Pikaisen soitto kotimaahan luotetulle Bowmore-keräilijälle paljasti, että hinnat mukailivat huutokauppahintoja. Itse osto-operaatio olikin mielenkiintoinen, sillä myyjä ja minä ymmärsimme toistemme puheesta numeraalit ja tuotemerkit. Tälläkin kielitaidoilla sain kuitenkin muutaman kympin kokonaishinnasta tingittyä ja kotiin lähtivät vanhat CS ja Darkest sekä Dawn.

Kaupan kohdalle osuminen heti alkureissusta oli onnellinen sattuma. Koko Venetsiasta en löytänyt muuta järkevää ostettavaa, saati toista alkoholikauppaa. Toki näissä kulttuurimaissa voi ostaa vaikka baarista pullon mukaan, mutta hyllyissä ei mitään mainitsemisen arvoista ollut. Pienessä mielessäni suunnittelin vielä lentokentältä Irish Coffee tarpeiden ostamista, mikä osoittautui virheeksi. Venetsian lentokenttää lienee maailman huonoin lentokenttä mihinkään shoppailuun viittaavaan. Helsinki-Vantaa on valovuoden edelle.

Onneksi kuitenkin paluulento meni Frankfurtin kautta ja bulkkitarpeeni saatiin tyydytettyä. Tullamore DEW 13,90€ litra. Kyllä kiitos! Koska tässä tuli niin selvää säästöä niin kehtasi napata vielä Laphroaigin travel retail 16yo juhlapullon ja aina yhtä maukasta Nikka from the Barrelia. Kyseinen viski on minun kirjoissani vuoden 2015 paras viskilöytö. Hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivoimainen. Lentokenttähinta oli puolen litran pönikälle 31,90€, joka on naurettava näin hyvästä viskistä.

Saalis.

Eiköhän noilla mehuilla saada uusi vuosi 2016 käyntiin. Ainakin Irish Coffee maistui mahtavalta pakkasta ihmetellessä viltin alla juotuna.

Taistelutoverit ilman Vat 69:ää

Jo antiikin olympialaisissa tärkeimpiin lajeihin kuului paini. Voimainmittelöt eri keinoja käyttäen ovatkin kulttuurimme peruspilareita. Koska Fight Clubin ensimmäinen sääntö on, että siitä ei saa puhua, pitää voimia koetella muilla osa-alueilla. Kuusi viskiä ja kaksi viskidrinkkiä pääsivätkin mittelemään toisiaan vastaan viiden arvovaltaisen tuomarin läsnäollessa. 1, 2, 3 FIGHT!

Ensimmäisenä kehään nousivat Leif Eerikin poeka Orkneyltä ja etelän vetelä Speysideltä: Longmorn 16yo. Sarjana travel retail -pullotteet.

Highland Park Leif Eriksson 40%

Tuoksu: Omenia ja päärynöitä parfyymiseen maltaaseen kiedottuna. Itseasiassa todella miellyttävä. Aivan pieni ripaus turvetta jossain kaiken takana.

Maku: Mallas ja tietty parfyymisyys jaksaa makuunkin asti, mutta onhan tämä ohut ja jotenkin laimea kielenpäällä.

Longmorn 16yo 48%

Tuoksu: Ehdottomasti tummempi meno. Hedelmiä ja suklaata, jotka tuovat mieleen sen kuuluisan Julia-karamellin. Mallasta ja puuta.

Maku: Makeita trooppisia hedelmiä, jos pitäisi jotain sanoa niin ananas. Puuta. Taittuu lopussa kivoiksi mausteiksi. Ainakin vanilja on selkeästi esillä.

Tämä oli paha. Longmorn oli ehdottomasti tasapainoisempi ja nenä vastasi suumeininkiä paremmin. Tällä kertaa kuitenkin Leiffin kukkaiset nootit vetivät voiton kotiin pelkällä nenällä. Tästä voisi päätellä, että nautin viskeistäni enemmän nenällä kuin kielellä. Leif itseasiassa positiivinen esitys sillä näitä HP:n travel retail -pulloja ei ole maailmalla mitenkään hirveästi kehuttu. Tuomariäänet menivät 3-2 Leifille.

Sitten hypättiinkin asian ytimeen ja Islaylle. Toisessa kulmassa hanskojaan heilutteli viski, jolle on lähes jokaisella suomalaisella viskiharrastajalla eriskoispaikka sydämessä: Lagavulin 16yo. Haastajan virkaa toimitti Laphroaigin 18-vuotias, eli painoluokatkin osuivat sopivasti kohdilleen.

Laphroaig 18yo 48%

Tuoksu: Mallasta, vaniljaa, vahva mentholi ja jotain kukkaista on täälläkin. Kuivaa savua ja keltaisia hedelmiä. Todella tyylikäs!

Maku: Ah, se tervaleijona! Ja mallasta. Jollain tavalla "likaisen puhdas": löytyy hiukan öljyä ja autotallin lattiaa, mutta maut on järjestyksessä ja tasapainossa.

Lagavulin 16yo 43%

Tuoksu: Nyt on jotenkin kiinni tämä viski. Happamia marjoja, ja paljon. Maatuneita lehtiä. Puuta. Syksyinen fiilis!

Maku: Nenä hiukan pelotti, mutta suu on tuttu ja turvallinen. Ripaus suolaa, hyvin maanläheistä turvetta ja mausteita. Tuhti!

Niin siinä kävi, että Laphroaig 18yo vei nykyistä Lagan 16-vuotiasta kuin märkää rättiä. Vielä selvittiin loppuun asti ilman pyyhkeen heittämistä kehiin, mutta tuomariäänet kertovat tylyä kieltään: 4-1 Lapparille. Teknistä ylivoimaa, kuin Mayweather vs. Pacquiao.

Tässä vaiheessa lavalle asteli kutsumaton vieras. Repusta kaivettiin minin verran vanhaa Lagavulinin 16-vuotiasta. Tarkkaa pullotusikää tälle minille ei saatu kaivettua, mutta kyseessä kuitenkin ns. White Horse kamaa. Malt Madnessin avustuksella ajoitin minin pullotuksen välille 1991-1999. Saa korjata.

Lagavulin 16yo (pullotettu 1990-luvulla) 43%

Tuoksu: Taivas. Todella moniulotteinen kypsien hedelmien, salmiakin, nahkan, maltaan ja mausteiden yhteenliittymä. 6/5

Maku: Tuhti ja pureksittava suutuntuma. Tyylikästä tammea, turvekin nousee esille. Koko maustekaappi on koolla. Luumua.

Nyt on pakko sanoa se valitettava fraasi: ennen oli kunnollista. Illan paras viski, vaikka 5cl ministä ei viidelle miehelle hirveästi irronnut. Mini oli kuulema lähtenyt reilulla kympillä auctionista. Pitäkää silmät auki!

Kun mestari oli käynyt areenalla hakemassa omansa pois, oli aika palata taas normaaliin päiväjärjestykseen ja marssittaa raskassarjalaiset lavalle. Ardbeg "Uikutus" Uigeadail ja Laphroaig 10yo CS Batch 6. Artun lempinimi tulee muuten siitä äänestä, joka ihmisestä aamulla pääsee kun on Uigeadailia liikaa nauttinut.

Ardbeg Uigeadail 54,2%

Tuoksu: Makeita luumuja. jopa sokeria. Vedellä aukeaa myös maltainen puoli, turve nousee paremmin esille ja kaiken keskellä on ripaus jotain maustekakkuakin. Ei paha.

Maku: Hmm, nyt ei oikein. Sekametelisoppa, josta juuri ja juuri saa poimittua luumut ja turpeen. Lopussa miellyttävää mausteisuutta.

Laphroaig 10yo CS batch 6 58%

Tuoksu: Salmiakkia, sokeria, mallasta. Vedellä aukeaa kivasti vegetaaleja.

Maku: Salmiakki ja sokeri kietoutuu tervaleijoniksi, joita kyydittää savustettu kala, mallas ja kuiva turve,

Tässä erässä lensi jo pyyhe kehään. Lappari vei kuin Rocky Ivan Dragoa. Tuomariäänet 5-0 ja tämän pienen otannan perusteella Islayn viskivaltikka on tällä hetkellä Laphroaigilla.

Sitten siirryttiin ikään kuin nyrkkeilystä show-painiin ja otettiin kehään kaksi viskidrinkkiä. Ensimmäisenä kehään asteli legendaarinen Whisky Sour. Illan isännän resepti oli seuraava:

Whisky Sour Höyhtyä-tyyliin

4cl Jim Beamiä
4cl Sitruunamehua (huom. pitää puristaa kuulema itse sitruunoista)
2cl Sokerilientä
Puolikas kananmunan valkuainen
Tarvittava määrä Angostuuraa

Jäiden kanssa shakeriin ja ravistellaan se 30 sekuntia. Pari jäätä myös tarjoilulasiin ja juomaan!

Tottunut munankäsittelijä.

Whisky Souria pääsi haastamaan Kentucky Mule, joka on perinteinen inkivääriolutpohjainen limudrinkki. Helppo tehdä, helppo juoda:

Kentucky Mule

4cl Jim Beamiä
1/4 Lime
Inkivääriolutta

Limen viipale puristetaan lasiin, sotketaan sillä lasin reunat ja heitetään lasinpohjalle jäiden kanssa. Jimppaa perään ja päälle maun mukaan inkivääriolutta.Tähänkin voi kuulema heittää Angostuuraa perään.

Näistä kahdesta itselle maistui paremmin Whisky Sour, jossa viskin ainesosana vielä sentään erotti. Ja rakenne on todella miellyttävä (tähän vapaavalintainen vitsi siitä, kuinka mukavalta muna tuntuu suussa). Muuli maistui limellä maustetulta limpparilta. Yhtäkaikki, hyviä olivat molemmat ja menevät päähän kuin Lidlin muovipussi. Illan isäntä oli tilannut lavan inkivääriolutta ja 10 litraa Jim Beamia ettei lopu drinkkitarpeet kesken. Teen ehkä itse saman. Tuomariäänet 3-2 Kentucky Mulelle.

***

Loppuun pieni mainospätkä. Facebookkiin on perustettu Oulun Seudun Viskiharrastajat -sivu, jonka tarkoituksena on tiedottaa Oulun viskitapahtumista, jakaa kokemuksia ja verkostoitua muiden viskinjuojien kanssa. Jos olet a) Oulun seudulta b) juot viskiä, niin mene heti liittymään. Samalla voit muuten tykätä myös Just Peat It! -sivustosta. Kätevää!

Islayn matkakirja - kuvabonus

Glengoyne.

Yleisnäkymä tislaushuoneesta.

Lautalla maistui paikallinen.

Bunnan Warehouse.

Paps of Jura, eli tissit.

Paikallinen betonilähiö.

Herkku.

Hippi töissä.

Bowmoren Mashtun.

Bowmoren käymisastiat.

Ja saman tislaamon pannut.

Aamuinen Lagavulin.

Kielimuuri @ Kilchoman

Ei kylmä- vaan ihan perusfiltteri.

Keskellä ensimmäinen Octomore.

Insinööripornoa.

Aamukahvimaisemat.

Känniturismin huipentuma.

"Nehän on kuin lonkeroita."

Lapparilla oli savuiset tunnelmat.

Maker's Mark tynnyreiden kokoontumisajot.

Perintömailla.

Ongittiin juotavaa.

Artulla.

Reissun paras viski.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Islayn matkakirja - osa 4

Ja matka jatkuu. Tänään oli suurena agendana päästä Port Elleniin ja katsastaa sekä Laphroaig että Ardbeg. Siispä aamuksi taksi oven eteen ja pikakyytiä Laphroaigille haistelemaan tunnelmia. Aamu lähtikin mukavasti käyntiin merilevää haistellessa ja auringonpaisteessa kylpevää merta ihmetellessä.

Laphroaigilla kiersimme ns. premium kiekan, johon sisältyi peruskierroksen lisäksi warehousessa kolmen tynnyrin maistelu ja yhden niistä pullottaminen kotiin viemisiksi. Itse kiekalla keskityttiin ryhmän toiveesta Laphroaigin eroavaisuuksiin muista tislaamoista. Touri olikin miellyttävän elämyksellinen, sillä perus ohranjyvien ja vierteen lisäksi pääsimme maistamaan low wineä. Eihän se hyvää ollut, lähinnä sellaista paloöljyn makuista, mutta eipä ole ennen moista mahdollisuutta tullut vastaan.

Warehousella pisimmän korren veti 1999 bourbon-tynnyri, jota seurueesta pullotti matkaan 4/5. Todella tasapainoinen, mausteinen ja elegantti Lappari. Pullotuksen jälkeen käytiin perimässä isännän elkein vuokra maaomistuksista ja lyömässä lippu perintömaille. Todettakoon, että sen verran kiirus oli, että lipun pystyttäminen valokuvineen piti lavastaa hiukan lähempänä tislaamoa. Hauskaa yhtä kaikki.

Kevyt marssi Lapparilta Artulle sujui sutjakasti, sillä sää helli. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ardbegillä ei ollut oikein tietoa minkälaista touria meille oli tarjolla, sillä sähköpostikyselyihin vastaus oli ollut epämääräinen: "tulkaa tänne ni katotaan mitä saadaan aikaan."

Kierros oli kuitenkin oiva huipennus reisulle. Hiukan väsyneet miehet eivät ihan sataprosenttisesti jaksaneet keskittyä enää tislausprosessin erikoisuuksiin, mutta rannalla tarjotut dramit Corryvreckania pelasti päivän. Tästä rynnättiinkin warehousen kautta maistelemaan sampleja kabinettiin. Pienen visailun jälkeen touri kruunattiin mukillisella re-fill bourbon-tynnyristä kaivettua 1989 Ardbegiä. Aivan käsittämättömän hieno drami, jonka parissa olisi voinut viettää vaikka päivän. Reissun (oletettavasti) viimeinen drami ei olisi voinut olla parempi.

Huomenna suuntaamme nokan kohti kotia. Katsotaan tuleeko päivityksiä vielä tien päältä, mutta ainakin jonkunlainen loppuyhteenveto on Suomen puolella paikallaan. Myös herkullista kuvamateriaalia on tulossa. Nyt on aika mennä laskemaan liskoja.

Vanhoja mummoja ja Elovena-tyttöjä

Viime perjantaina päästiin kotitastingin merkeissä maistelemaan mielenkiintoisia Laphroaigeja viekukkain. Lappari ei tislaamona ole niitä suurimpia suosikkeja Islayn mittavasta tarjonnasta, vaikka vanha NAS-suosikkini Quarter Cask, onkin heidän käsialaansa. Varsinkin 10-vuotias peruspullote on jättänyt itsestään valjun ja vetisen kuvan ja jää pahasti muiden saaren tislaamojen peruspullojen jalkoihin. 

Tastingin teemana oli aika. Pöytään oli kannettu "peruskamaa" vuosien varrelta ja mielenkiinto kohdistuikin siihen, miten tislaamon tyyli on muutaman viime vuoden aikana muuttunut. Kattaus oli seuraavanlainen:

- Laphroaig 10 40% ~2008
- Laphroaig Quarter Cask 48% ~2008
- Laphroaig Quarter Cask 48% ~2014
- Laphroaig Cask Strength Batch 005 57.2%
- Laphroaig 10 Cask Strength Red Stripe 55.7%
- Laphroaig 10 Cask Strength Green Stripe 57.3%

Laphroaig 10 40% ~2008

Tuoksu: Taikinaa, tervaa, mentholia, jossain kaiken alla myös ripaus hedelmää. Kokonaisuus tuo mieleen sen kuuluisan tervaleijonan.

Maku: Yllättävän tasapainoinen savun, tervan ja turpeen sekamelska.

Viimeksi kun kymppiä maistelin niin mielikuva savuvedestä oli todella vahva. Tässä ei päälle liimattuja elementtejä oikeastaan ollut. Hyvää!

Laphroaig Quarter Cask 48% ~2008

Tuoksu: Hienostunut savu, turve ja tupakka. Koivua ja nuotiota,

Maku: Pitkä, kehokas. Eräs kanssamaistelija kuvaili tätä vanhaksi mummoksi puulämmitteisen rintamamiestalon takan äärellä. Mielikuva oli niin osuva, että varastan ja väitän omakseni.

Laphroaig Quarter Cask 48% ~2014

Tuoksu: Nenään paljon vanhempaa versiota voimakkaampi. Jyvää, mallas ja vielä kerran hyvää. ripaus vaniljaa.

Maku: Todella viljainen, vaniljaa ja tupakkaa. Lopussa pieni ripaus tervaa. Paloviinamainen ja nuorehkon oloinen edelliseen verrattuna. Tämä toi viljaisuudessaan mieleen sen kuuluisan Elovena-tytön.

Onpa vanha suosikkini muuttunut. Jännittävästi se, minkälaisia omat positiiviset mielikuvat kyseisestä tuotteesta ovat, eivät vastaa oikein kumpaakaan. Oma mielikuvani oli jotain näiden välistä: tupakkaa ja vaniljaa sisältävä voimakas ja ei missään nimessä näin viljainen turveviski. Näiden kahden välinen ero oli valtava, ottaen huomioon, että etiketissä on sama nimi.

Seems legit 

Laphroaig Cask Strength Batch 005 57.2%

Tuoksu: Raikas, viljainen ja makea. Selkeästi samasta mallista uuden QC:n kanssa.

Maku: Vaniljaa, tervaa, jälkimaku pitkä. Vedellä tulee esiin jotain vihreää.

Laphroaig 10 Cask Strength Red Stripe 55.7%

Tuoksu: Mentholia, tervaleijonaa, mallasta, ruohoa ja ripaus limeä.

Maku: Hienostunut, vihreä (moi A-P), turpeinen ja pitkä kuin sortovuodet. 

Laphroaig 10 Cask Strength Green Stripe 57.3%

Tuoksu: Tekee samat asiat kuin Red Stripe, mutta paremmin. Tuoksussa on ikääntynempi viba ja syvyyttä löytyy,

Maku: Hiukan ruohoisempi ja makeampi kuin Red Stripe, mutta muuten pyöritään samojen asioiden äärellä. Jälkimaku tuntuu loputtomalta. Itseasiassa viski jopa vaikeutti tastingia, sillä Green Stripen jälkeen seuraavaa viskiä ei ollut järkeä ennen 5 minuutin taukoa maistella.

Tasting jätti kyllä kaksijakoisen fiiliksen. Hienoja viskejä ainakin 4 kappaletta, mutta valitettavasti vanhassa oli vara parempi. 005 ja uusi QC olivat selkeä parivaljakko, ollen paljon viljaisempia ja vähemmän pastillisia ja tervaisempia kuin loput kattauksesta. Muut taas muodostivat hienon jatkumon, jossa leikittiin tervaleijonalla, turpeella, nuotiosavulla, koivuklapeilla ja mentholilla. Green ja Red Stripet antoivat jopa yllättävän vihreitä nootteja, erityisesti vedellä, joita en ole aiemmin Lappariin yhdistänyt. Nämä raitaversiot tynnyrivahvoista Lappareista kannattaa kyllä poimia talteen vielä kun niitä saa.

Uisge 2014

Uisge 2014 on onnellisesti takana ja on aika summata tapahtuma ja koko Helsingin-reissu. Saatesanoiksi kelvatkoon lyriikkaa a'la Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi:

"Kaikki hauska on syntiä ja sehän kiinnostaa. Täällä on tarpeeksi lampaita, hoitamassa hommat niin, että elämä jatkuu."

Valitettavasti jouduin jättämään tämän, ehkäpä Suomena parhaan, bändin levyjulkkarikeikan väliin Uisgeen takia, mutta punk-henki oli onneksi vahvasti läsnä kun herätyskello päätti soida perjantaina klo 04:05. Nopea aamupala, matkaseura kyytiin ja auton keula kohti Oulun lentokenttää. Sairasta, että Oulu-Helsinki väli on halvempaa kulkea lentäen kuin junalla, jos ei ole oikeutettu johonkin alennukseen. Maapallo kiittää.

Fazerin kahvilan aamupalabuffetin jälkeen pitikin päättää, miten tappaa 6 tuntia Helsingin keskustassa. Muutama pakollinen rasti oli toki etukäteen suunniteltu. Hakaniemen etnokauppakeskittymästä napattiin hyllyt tyhjiksi Lo Han Quo -hedelmistä, jotta tee maistuisi kylminä talvi-iltoina vielä paremmalta. Myös Punavuoressa sijaitsevasta Kaffa Roasterystä haettiin papuja kotiin jauhettavaksi. Itse toki nyrpistelin nenääni moiselle, koska en kahviin koske kuin irlantilaisena versiona.

Etelän hetelmät.

Tiuku näytti vasta puolta päivää kun rastit oli suoritettu. Onneksi viisaat päät yhteen lyötyämme keksimme myös retken henkeen sopivaa tekemistä. Nokka siis kohti Kamppia ja Teerenpelin ovenripaa ryskyttämään. Enpä ole ennen viettänyt aamupäivää jonottaen pystybaariin. Kokemus tämäkin ja alkoholistiksi leimautuminen antaa vain kivaa rosoisuutta muuten siloposkiseen imagooni.

Teerenpeli-invaasion pläni oli selkeä: maistella tislaamon uutuus, Äes, alta pois, jotta Uisgeessa Teerenpelin tiskin pystyisi hyvillä mielin jättämään väliin. Samalla viime keskiviikkona Teerenpeleihin ilmestynyt juhlatynnyri ja sen sisältö piti saada maistettua. Kattauksena toiminut Äes - Juhlatynnyri - 8v toimi loistavana aloituksena päivään. Kaksi ensimmäistä olivat myös ensimmäiset, mistä tuli nootteja ylös kirjailtua.

Aamudramit.

Teerenpeli Äes

Tuoksu: Lämmin, karamellisoitua sokeria ja valkopippuria.

Maku: Ohuen ja vetisen oloinen. Jollain tapaa silti tasapainoinen eikä alkoholi puske silmille. Suutuntuma tuo mieleen Glenfiddichin 12yo:n. Pientä pihkaista aromia myös havaittavissa.

Teerenpeli 10v juhlatynnyri

Tuoksu: Viski on mielestäni todella tukossa. Ei saa kiinni oikein millään ja alkoholi jyrää. Lisäilin kahden sentin annokseen todella reilusti vettä, mutta viski ei ottanut auetakseen. Ehkä vaikein koskaan maistamani viski. Tuhdin vesilisän ja lasissa lepäämisen jälkeen pieniä vaniljaisia nootteja.

Maku: Tikkuja, paloviinaa ja vedellä pientä pippurisuutta. Ei niin kamala, mitä tuoksu antoi olettaa, mutta ei ole kyllä viski minun makuun.

Näiden jälkeen en malttanut olla käyttämättä lasissa myös Kaskea. Ja olihan se jälleen aivan omalla tasollaan Teerenpelin muihin tekeleisiin nähden. Loistavaa kamaa, joka toi tällä kertaa mieleen Edradourin Port- ja Sherry-kypsytykset. Teerenpelistä voisi tylysti sanoa, että nassit toimii, muut ei.

Teerenpelistä olikin aika suunnata lounaan kautta itse Uisgeeseen. Niin kuin aina tähänkin asti, en käyttänyt juomien nootittamiseen aikaa vaan nautin tunnelmasta ja toinen toistaan hienommista alkoholijuomista. Tässä lasissa käyneet viskit ja viskin tapaiset:

Auchentoshan Vintage 1997

Clynelish Vintage 1997

Cragganmore Vintage 1989

Glenglassaugh 30yo

Mortlach Vintage 1989

Tormore Vintage 1990

Bunnahabhain 25yo

Laphroaig Vintage 1989 

Highland Park "Loki" 15yo

Springbank 21yo

Tobermory 15yo

Port Dundas Vintage 1978

Bushmills 21yo

Plantation Rum Barbados X.O.

+

BenRiach-tasting, sisältäen:

12yo Sherry Wood

Clarent Finish 16yo

Curiositas 10yo

Septendicum 17yo

Vintage 1996 Marsala finish

Vintage 1998 PX finish & triple distilled

Edellisiin vuosiin verrattuna tuli otettua huomattavasti rauhallisemmin ja keskityttyä joka viskiin asian vaatimalla hartaudella. Yläkerran sohvat olivat tähän mitä mainioin paikka, josta löytyikin koko perjantaina ajan vapaata tilaa. Ilo oli Cygnaeuksen rintakuvan alla viskiä maistella. Suunnittelun myös etukäteen, mitä haluan maistaa, mikä pienensi heräteryyppyjen määrää. Valitettavasti tällä tavalla moni mielenkiintoinen pullote jäi maistamatta, sillä 5 tuntia laatujuomien parissa ei ole mitään. Loppufestari meni siis Steward Buchananin Benkku-tastingissa.

Yhteistä maistamilleni juomille oli se, että en niitä ollut koskaan päässyt maistamaan. Neljä lihavoitua nousivat massasta edukseen ja ansaitsevat pienet kommentit:

• Glenglassaughin 30-vuotias oli festareiden ensimmäinen "wau"-viski. Ihmeellinen laventelin, mentholin, katajanmarjan ja aniksen sävyttämä tisle oli ikäisekseen yllättävän pistävää, mutta hyvällä tavalla. Todella erikoinen tapaus!

• Springbankin 21yo jätti suun auki. Miten viskissä voi olla niin pitkä ja monitahoinen jälkimaku? Ihmeellinen, mutta harmittavan kallis aine.

• Lapparin Vintage 1989 kuullosti kalliilta kun korviini kantautui Alkon jälleenmyyntihinta. Maistamisen jälkeen kyseessä on kyllä mielestäni joka pennin arvoinen viski. Eri asia on, haluaako reilua 200€:tä viskiin sijoittaa.

• Hämmentävin tapaus oli Bunnan 25yo. Tädin lyödessä mehut lasiin sekä minä että matkaseurani käännyttiin katsomaan taaksemme, että kuka siellä oikein kuorii mandariinejä? Silmänräpäystä myöhemmin tajusimme tuoksun tulevan viskistä. Voiko viskissä olla näin hedelmäinen/sitruksinen maku? Samalla hetkellä alkoi harmittamaan, ettei tullut ostettua lippua Bunnan tastingiin, jossa lasiin olisi saanut vielä 40-vuotiaan isosiskon. Festareiden mieleenpainuvin ja siten paras viski, niistä mitä itse maistoin.

Myös tämän vuoden tastingiksi valikoitunut BenRiach oli rautaa. Buchanan veti tastingin läpi asiallisella otteella ja muutama mehukas vitsikin pääsi esitykseen vilahtamaan. Ehkä hiukan olisin toivonut enemmän huomiota itse viskeihin. Huomasin pari kertaa miettiväni, että joko voitaisiin mennä seuraavaan viskiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin rahanarvoinen tilaisuus. Muun muassa turpeisten ja ei turpeisten viskien ero leikkauksessa, reagoiminen muiden tislaamojen markkinointikikkoihin ja muut pienet nyanssierot viskinvalmistuksessa miellyttivät tiedonjanoista yleisöä.

Kaverikuva.

Benkku-tasting.

Kokonaisuutenahan Uisge oli jälleen tapahtuma, jota ei malttaisi vuotta odotella. Lauantain puuttumisesta näin 600 kilometrin päästä ei voi lakata harmittelemasta, mutta mainittakoon järjestävän tahon tänä vuonna sentään yrittäneen. Tänäkin vuonna potentiaalisesta kahdeksan hengen maisteluringistämme pääsi paikalle kaksi. Kaikilla syynä työt.

Paikkana Vanha Ylioppilastalo hivelee akateemista sieluani, mutta keskustelut toisena festareiden primus moottorina toimineen Ilkka Ruposen kanssa osoitti, että festarin rajat alkavat tulla vastaan. Perjantaina ovella myytiin ei-oota jo vähän kuuden jälkeen ja sisään pääsi vain jonkun poistuessa paikalta. Tilausta siis suuremmalle tapahtumapaikalle ainakin perjantain osalta olisi. Itselle Vanha ja Uisge ovat jo käsite, mutta mikäänhän ei elämässä ole yhtä tärkeää ja pysyvää kuin muutos. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan saammeko ensi vuonna nauttia Uisgeesta jo jossain muissa tiloissa. Ruposelle myös kiitos valaisevasta juttutuokiosta. Arvostan.

Pakollinen parvekekuva perjantain meiningistä.

Muutoksesta kertoo myös rommien mukaan tulo. Rommeille ei oman festivaalin verran kysyntää Suomessa vielä ole, joten ne voidaan nähdä luonnollisena askeleena eteenpäin. Varsinkin kun festivaalin kasvot, Mika Jansson, on myös tunnettu romminarkki. Itse en kerennyt kuin yhden rommin verran musiikkisalin täyttäneitä rommiständejä läpi koluta. Ehkä ensi vuonna lisää tätäkin. 

Ikuinen ongelma Uisgeen kanssa oli myös tänä vuonna tiedotus. Suomen alkoholilainsäädäntö luo tietyt ja valitettavan tiukat säädökset mainonnalle (sitä ei käytännössä saa olla), mutta on häpeällistä, että tänäkin vuonna parhaiten tietoa tapahtumasta sai Viskisiepon Uisge-sivuilta, johon arvon bloggaritoveri kokosi Virtuaalisen viskikaapin, facebook-ryhmien ja puskaradion suoltaman tiedon. Myös mushiMALT kokosi sivuilleen hyvällä tahdilla uutisia tapahtumasta. Virallinen Facebook-ryhmä oli tänä vuonna sentään aktiivisemmin mukana tiedottamisessa, mistä plussaa. Ongelmaksi muodostuukin ihmiset, jotka eivät kyseistä sosiaalista mediaa syystä tai toisesta seuraa. Asiat pitäisi löytyä järjestävän tahon puolesta kootusti yhdestä paikasta.

Yhteenvetona todettakoon, että tänäkin vuonna oli todella kivaa, viskit hyviä ja tunnelma rehti ja reipas. Lupaan tulla myös ensi vuonna.

***

Uisgen tärkein anti löytyy alla olevasta kuvasta. Lauantaina samaan talouteen kanssani muuttanut Maine Coon -pentu sai kannettavakseen Uisgeessa ensikertaa maistamani HP:n Valhalla-sarjan toisen inkarnaation. Sanokaa "moi" Lokille!