Viski jäillä - uhka vai mahdollisuus?

Kävin pitkästä aikaa yökerhossa. Siellä törmäsin karuun totuuteen viskinjuomisesta. Kun tiskillä sanoo "viski" saa lasiinsa kasan jäitä ja 4 cl halvinta skotti- tai irkkublendiä.

Viskitastingeissa on usein tullut vastaan ajatus, että viskiä ei voi juoda väärin. Markkinamiehet muistuttavat kuluttajaa, että ei ole väliä miten juo - kunhan juo!

Olen ajatuksen kanssa sinänsä samaa mieltä. Turha purismi on todella ärsyttävää. Viskistä pitää nauttia. Ja erilaiset ihmiset nauttivat eri asioista. Tätä taustaa vasten päätin kokeilla viskikaappini "talousviskiä", Tullamore DEWiä, jääpaloilla Iittalan Kalinkasta.

Onhan se kaunista!

Tullamore D.E.W, 40 % (jäillä)

Tuoksu: Makea mallas. Ei oikein muuta.

Maku: No eihän tämä maistu miltään! Alkoholin polte tuntuu lopussa lähes kossumaisena. Todella ällöttävää. Ajan kanssa vielä pahenee kun jäät vievät viimeisetkin ei paloviinaan viittaavat nootit pois.

Viskin hyvä ominaisuus on se, että se juuri koskaan maistu viinalta. Ei edes halvat blendit, kuten Tullamore. Jäillä Tullamore D.E.W ei juuri kossusta eroa. Ja ainakaan itse en kossusta kummemmin perusta.

Viemäriin piti kaataa parin huikan jälkeen tämä nektari. Kuvottavaa juotavaa.

Ihmiset. Kaikesta propagandasta huolimatta viskiä ei ole tarkoitettu juotavaksi jäiden kanssa. Ja se tulppaanimuoto on lasissa oikeasti aika kätevä. Vaikka haluaisi vain vetää pään täyteen blendillä niin joisin silti viskin ilman jäitä. Tai sen Coca-Colan kanssa. Kaikki ei ole suhteellista!

***

Muita huonoja ideoita:

Clynelish-piimä

Löylyviski

Viskifudge

Tullamore DEW ja Oulun Irkkufestivaalit

Viime viikolla vietettiin Oulussa Irkkufestareita. Jo muutamana vuonna peräkkäin festivaaleihin on kuulunut myös tastingtoimintaa St. Michaelissa. Viime vuonna saatiin nauttia Tullamore DEWiä ja tänä vuonna vuorossa oli, Tullamore DEW! Paikalle oli saatu arvovaltaisia vieraita, sillä brand ambassador Kevin Piggot oli saapunut oululaisia viskinystäviä läsnäolollaan ilahduttamaan.

Tullamore DEW ei viskinörteissä hirveitä riemunkiljahduksia aiheuta, mutta kun näin kattauksen, oli paikalle pakko päästä. Tilaisuus oli jaettu kahteen osaan, jossa ensimmäisessä "Deconstruction" osuudessa käytiin läpi Tullamoren DEWin Original valmistuskomponentit. Kattauksessa siis Originalin lisäksi 4-vuotias bourbonkypsytetty single malt, single grain ja hieman myös oloroso-tynskää osakseen saanut pot still.

Ensimmäinen yllätys oli viskien nenät. Kun tasting-alustassa luki isolla, että "omenaa ja mausteita", niin jopa DEWin Original niitä minulle antoi. Kieli oli kuitenkin lahjomaton ja itse Irkkukahvissa käyttämäni iloliemi sai sille tutumpia piirteitä, kuten paloviinamaisuuden. Tällekin on aikansa ja paikkansa.

4-vuotias single malt oli jo parempi viritys. 63% alkoholia pitivät huolen siitä, että vedellä sai läträtä huolella. Nuori ja ärhäkkä single malt, jonka tynnyreistä ei jäänyt epäselvyyttä. Vaniljaa, mausteita ja omenoita oli viljalti. Seuraavana maisteltu single grain (68%) vaati vettä sitten ämpärikaupalla, että suusta katosi makean paloviinan maku. Ja lähinnä siihen se tuntui jäävän myös vedellä: makea, viljainen, viinainen. Viimeiseksi jätetty pot still oli puolestaan herkkua ja mielestäni ensimmäisen kattauksen selkeä voittaja. Pot stilleistä tulee minulle aina mieleen marsipaani ja niin myös tästä. Jouluisia mausteita, kuten kanelia ja kardemumma löytyi myös nenään. Miellyttävä ja mielenkiintoinen tapaus.

Tällainen blendien osiin hajottaminen on aina mielenkiintoista. Original avautui aivan erillä tavalla kun sai vertailla sitä valmistuskomponentteihin. Valitettavasti valmiissa tuotteesta huomaa kyllä jyväviskin osuuden turhan selvästi. Tässä vaiheessa iltaa oli aika jaloitella ja antaa henkilökunnan vaihtaa lasit tastingin toista osuutta varten.

Dew&Brew on konsepti, jota brändi on sosiaalisessa mediassa yrittänyt saada lentoon. Ideana on yhdistää Tullamoren tuotteita olueen. Piggotin mukaan juuri näin viskiä on Irlannissa aikoinaan juotu: työmiehet ovat suunnanneet tauolla / työpäivän jälkeen baariin ja ottaneet oluen ja kylkeen talon viskin. Tällä kertaa viskeinä toimivat Original, 12-vuotias ja vain lentokentiltä saatavan 55-prosenttinen Phoenix. Oluita lasiin kaadettiin kolmea sorttia: Karhun kolmosta, Maistilan Kairaa ja Guinnesia.

Ensimmäisenä viskit käytiin läpi Karhun perusgepardin kanssa. Kahden ensimmäisen kanssa Karhu toimi itseasiassa yllättävän hyvin: olut leikkasi viskien alkoholista potkua ja toisaalta häivytti bulkkilagerin huonoja ominaisuuksia taka-alalle. Olin tästä positiivisesti yllättynyt. Phoenixin voimakkaampi makumaailma puolestaan jyräsi Karhun. Maistilan Kaira toimi myös Originalin ja 12-vuotiaan seurana. Viskit veivät lopun katkerolta hiukan terää pois ja toivat tilalle mahtavan maltaisen ja tammisen vivahteen. Itse pidän ipastani brittityyliin hiukan maltaisempana, ja viski loihti Kairaan juuri näitä elementtejä lisää. Illan paras kombinaatio. Phoenix ei oikein tämänkään kanssa synkannut. Sekametelisoppa.

Viimeisenä maisteltiin kolmen viskin setti läpi Guinnesin kera. Tällä kertaa paras kombinaatio löytyy Phoenixin kanssa, jota en edellisillä oluilla saanut omaan suuhuni toimimaan. Guinnesin "vetinen" jälkimaku sai Phoenixin mausteisesta tykityksestä hyvin lisäpontta. Tykkäsin. Itseasiassa olut ja viski sopivat yhteen paljon paremmin kuin pelkäsin. Näitä parejahan pitää alkaa etsimään. Irkkuviskien hiukan kevyempi profiili voi olla oluen kanssa toimivampi, mutta kait näitä kunnon skoteillakin voisi kokeilla. Itse aion ainakin antaa idealla mahdollisuuden.

Kiitokset St. Michaelille järkkäilyistä ja Kevin Piggotille tastingin vetämisestä. Harvoin on saanut nauraa näin paljon tastingissa. Loppuun maksamattomia mainoksia: ensi keskiviikkona edellä mainitussa ravintolassa Laphroaig vs. Highland Park -kattaus ja heti perään torstaina VYS-only Macallan-setti, josta tarkemmat infot on jäsenille tupsahtaneet sähköpostiin. Molemmissa vetäjänä Jarkko Nikkanen. Menkää sinne, sillä itse en valitettavasti pääse.

Viskimatkailua - Venetsia ja Frankfurtin lentokenttä

Olen nyt viettänyt kolme uutta vuotta putkeen ulkomailla. Viskiaddiktina ulkomaanmatkoilla parasta on tietysti pullojen metsästys. Salaiset päiväunet kioskin hyllyillä pölyttyvistä 80-luvun Macallaneista siivittivät minut uneen kun suuntana oli uutena vuotena Italia, viskinmetsästäjien salattu Eldorado. Valitettavasti kohdealue oli maksimaalisen huono viskinmetsästykseen. Venetsiassa käy vuosittain lähes 20 miljoonaa turistia kun kaupungin alkuperäisväestön määrä huitelee reilussa 50 000:ssa.

Google selvitti minulle, että Venetsian läheisyydestä löytyy yksi näistä kuuluisista #vainItaliassa kaupoista. Lion's Whisky on viskikauppa, jonka pulloista yli 90% on minun viskibudjettini ulottumattomissa. Yli 15 000 pullon kokoelmasta nettikauppaan pikku hiljaa ripoteltu tarjonta on huima. Lähtökohtaisesti vain nettikauppana toimiva liike avaa ovensa myös paikanpäällä, jos asiasta sopii etukäteen. Valitettavasti itselläni jäi tämä kokemus kokematta, sillä yhteensä yli 100 kilometrin matka ei neljän päivän lomalle oikein aikataulullisesti mahtunut: Bellinit, Tintoretot ja Tizianit piti keretä tyypittää rauhassa. Jos kuitenkin olette pohjoisemmassa Italiassa esimerkiksi autolla liikkeellä niin kannattaa anoa audienssia.

Lion's Whiskyn skippaamisen jälkeen en hirveästi viskin suhteen odottanut matkalta, mutta ajattelin pitää silmät auki. Heti ensimmäisenä päivänä Venetsian kapeita katuja tallatessa silmään osui mielenkiintoisen oloinen liike, jonka ikkunassa komeili Auchentoshaneita vanhoilla etiketeillä. Käsi ripaan ja katsastamaan tarjonta.

Paikallinen Alko.

Niiden kuuluisien löytöjen määritelmä on häilyvä, mutta suuni vääntyi hymyyn kun näin kaupan pienen, mutta mielenkiintoisen viskikokoelman: Riverstownin indieitä ja "bulkki" ob:tä 10 vuoden takaa. Tartuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja Bowmore-osasto näyttikin herkulliselta: Dusk, Dawn ja vanhan etiketin CS, Darkest, Mariner ja 17yo. Pikaisen soitto kotimaahan luotetulle Bowmore-keräilijälle paljasti, että hinnat mukailivat huutokauppahintoja. Itse osto-operaatio olikin mielenkiintoinen, sillä myyjä ja minä ymmärsimme toistemme puheesta numeraalit ja tuotemerkit. Tälläkin kielitaidoilla sain kuitenkin muutaman kympin kokonaishinnasta tingittyä ja kotiin lähtivät vanhat CS ja Darkest sekä Dawn.

Kaupan kohdalle osuminen heti alkureissusta oli onnellinen sattuma. Koko Venetsiasta en löytänyt muuta järkevää ostettavaa, saati toista alkoholikauppaa. Toki näissä kulttuurimaissa voi ostaa vaikka baarista pullon mukaan, mutta hyllyissä ei mitään mainitsemisen arvoista ollut. Pienessä mielessäni suunnittelin vielä lentokentältä Irish Coffee tarpeiden ostamista, mikä osoittautui virheeksi. Venetsian lentokenttää lienee maailman huonoin lentokenttä mihinkään shoppailuun viittaavaan. Helsinki-Vantaa on valovuoden edelle.

Onneksi kuitenkin paluulento meni Frankfurtin kautta ja bulkkitarpeeni saatiin tyydytettyä. Tullamore DEW 13,90€ litra. Kyllä kiitos! Koska tässä tuli niin selvää säästöä niin kehtasi napata vielä Laphroaigin travel retail 16yo juhlapullon ja aina yhtä maukasta Nikka from the Barrelia. Kyseinen viski on minun kirjoissani vuoden 2015 paras viskilöytö. Hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivoimainen. Lentokenttähinta oli puolen litran pönikälle 31,90€, joka on naurettava näin hyvästä viskistä.

Saalis.

Eiköhän noilla mehuilla saada uusi vuosi 2016 käyntiin. Ainakin Irish Coffee maistui mahtavalta pakkasta ihmetellessä viltin alla juotuna.

Tullamore Dewiä St. Michaelissa

Lempilimonadini on Mountain Dew. Lempiviskini ei ole Tullamore Dew. Mutta ohjatut tastingit on herkkua ja tällä kertaa herkkua oli tarjoilemassa brändin global brand ambassador John Quinn. Siispä nokka kohti St. Michaelia. Samalle viikonlopulle sattui vielä "sattumalta" irkkufestaritkin, joten meno oli taattu.

Illan kattaus koostui seuraavista Tullamore Dewin tuotteista:

Tullamore Dew Original
Tullamore Dew Cider Cask
Tullamore Dew 12yo
Tullamore Dew Phoenix

Samalla kun maistelimme viskejä, John tarinoi brändistä, sen historiasta ja itse viskeistä. Mielenkiintoisinta antia itse valmistukseen liittyvät tarinat, kuten tislaamon 3+3+3 periaate. Tullamore näet käyttää kolmea eri tynnyrityyppiä (sherry, börbbä ja refill), kolmea viskityyppiä (potstill, jyvä ja yksimaltainen) sekä tietysti tislaa juomansa irkkutyyliin kolmeen kertaan.

Mielenkiintoista juttua oli tarjolla myös paikalle raahatusta Tullamoren travel retail -pullotteesta. Cider Cask kun on tietääkseni ainoa siideritynnyrissä kypsytelty viski, mitä maailmalta löytyy. Samalla se oli ainakin maistetuista Tullamoren viskeistä ainoa, joka on saanut kypsyä ns. blendattuna. Tynnyri kyllästetään sidukalla muutama kuukausi, jonka jälkeen viski lyödään kypsymään muutamaksi kuukaudeksi tynnyriin. Muut maistetut viskit sekoitellaan vasta pullotusta varten eri tynnyreistä. Kolmen eri viskityypin käyttö johtaa myös siihen, että 55-prosenttinen Phoenix ei ole saanut CS-merkintää kylkeensä. Vahvan jyväviskin käyttö tekee yhtelöstä mahdottoman.

Muutama yleishuomio maistetuista viskeistä jäi mieleen. Potstill-viski jättää parhaimmillaan todella miellyttävän marsipaanin maun suuhun. Pahimmillaan se muistuttaa märkää sanomalehteä. Erityisesti 12yo kärsi tästä märkä sanomalehti -syndroomasta. John mainitsikin, että kyseisessä viskissä pitäisi olla noin 55% potstill-viskiä. Phoenix tarjosi taas itselle uuden makukomponentin, jota en ole ennen viskistä maistanut: coca-cola. En tiedä oliko tämä hyvä vai huono juttu. Minusta mielenkiintoisin tapaus oli kuitenkin Cider Cask, joten siitä hiukan tarkemmat nootit alla.

Tullamore Dew Cider Cask 40%

Tuoksu: Makea ja hapokas. En tiedä johtuiko mainospuheista, mutta kyllä minusta tästä siiderin peruselementtejä löytää. Punaista omenaa. Ripaus tammea ja vaniljaa

Maku: Ilahduttavasti samoilla linjoilla tuoksun kanssa. Punaiset omenat ja mausteet vaniljan johdolla hallitsevat palettia. Valitettavasti taittuu lopussa paloviinan ja märkien sanomalehtien suuntaan.

Ei minusta mikään tuhoon tuomittu tynnyrikokeilu. Nyt viski ei vaan ok nenästä huolimatta jaksa maaliin asti.

Kysyin lopuksi Johnilta vielä Irish Coffeesta ja Tullamoren suhteesta kyseiseen drinkkiin. Yleisesti hyväksytty totuus on, että alkuperäinen Irish Coffee tehtäisiin Tullamore Dewiin. John kuitenkin muistutti, että global brand ambassadorina hän ei ole ihan varma onko se hyvä vai huono asia. Viskiä kyllä menee kaupaksi, mutta viski, jota pitää sekoittaa kahviin ei ole välttämättä paras juttu brändin kannalta. Hän muistutti, että on myös hyvin mahdollista, että alkuperäinen Irish Coffee tehtiin johonkin Powersin viskeistä. Viihdyttävästä tarinasta huomasi, että tätä asiaa mies saa selittää työnsä puolesta harva se päivä. Tämän jälkeen oli hyvä poistua hymyssä suin muihin rientoihin.

Irlantilaiset viskit -tasting St. Michaelissa

Helteiden hellimä Oulu sai eilen vieraakseen VYSsin Mikko Honkasen ja kuusi kappaletta irlantilaisia viskejä. Paikkana toimi tietysti St. Michael ja paikalle oli eksynyt pitkälti toistakymmentä viskinystävää. Kattaus ei hirveämmin etukäteen riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta setin ideaa viskit näin jälkeen päin ajatellen palvelivat oikein hyvin: tarkoituksena oli esitellä erilaisia vihreän saaren viskityylejä. Kattaus näytti seuraavalta:

Jameson
Tullamore Dew 12yo
Redbreast 12yo
Greenore 8yo
Bushmills 16yo
Connemara Peated Malt

En noteja viskeistä vääntänyt, mutta muutamia huomioita tuli tehtyä. Omaan makuun irkkujen omaperäisen tuote, pot still -viskit, eivät oikein vieläkään taipuneet. Punarinta maistui tällä kertaa marsipaanilta. Perus Jamesonin tuoksu oli miellyttävämpi kuin muistin. Connemara puolestaan todisti blogini nimenä toimivan viisauden vääräksi: turve ei pelasta kaikkea. Jotenkin likainen ja outo viski. Tullamoren aamukasteelle 12 vuotta oli tehnyt  todella hyvää. Peruspullotteeseen nähden yllättävän maukas.

Kattauksen suosikeiksi nousivat Bushmills 16yo ja Greenore 8yo, joista jälkimmäistä äänestin tastingin lopussa pidetyssä viskigallupissa kattauksen parhaaksi. En ole muistaakseni ennen jyväviskiä suuhuni laittanut ja maku oli jotain ihan uutta. Jos viski voi olla raikas, niin Greenore oli juuri sitä. Maistui lämpimän päivän päätteeksi vallan mainiosti.

Tilaisuus oli jälleen miellyttävä lisä VYSsin ja St. Michaelin järjestämien tastingien sarjaan. Honkanen aukaisi irlantilaisen viskin historiaa asiantuntevasti ja monta itseäni askarruttanutta seikkaa saaren viskeistä sain tarkistettua. Lisäksi useamman hyvän kirjavinkin sain miehestä ruopattua ulos.

Tapahtuman lopuksi vetäisin hihasta St. Michaelin ravintolapäällikkö Heikki Puhakkaa. Juttutuokion hedelmiä on tarjolla, kunhan saan ne puhtaaksi kirjoitettua. Siihen asti, Slainte!