The Glenlivetiä St. Michaelissa 4.4.2017

Tiistaina oli suuntana pitkästä aikaa Irich Pub St. Michael ja viskitasting. Maahantuojana tällä kertaa Pernod-Ricard, juomana The Glenlivet ja puikoissa Jari Mellin. Illan kattaus näytti seuraavalta:

The Glenlivet Founders Reserve 40%
The Glenlivet 15yo French Oak 40%
The Glenlivet Nadurra First Fill Selection 63,1%
The Glenlivet Nadurra Peated Whisky Cask Finish 61,5%
The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%
The Glenlivet 15yo  "Coupar Angus" 57,9%

Yhteiskuva parhaimmistosta.

Homma lykättiin käyntiin katsauksella Glenlivetin historiaan. Samalla maisteltiin uutta peruspullotetta Founders Reserveä. Kyseessä ei ole mikään turha viski, vaikka mitään yllättävää tämä ei tarjoa. Laadukas ja tasapainoinen speysideviski. Ja ne Glenlivetin perusmaut: päärynä, vihreä omena, mallas ja hento toffee ovat vahvasti läsnä. Laatunsa ja yksinkertaisuutensa puolesta sopisi hyvin niin sanotuksi nollaviskiksi.

Glenlivetin perusolemusta ja sen ruodintaa jatkettiin 15-vuotiaan French Oakin kanssa. Tynnyrivariaatio tuo tisleeseen selkeän mausteisuuden jota iän tuoma pyöreys tukee. Jopa makean oloinen. Maitosuklaata ja toffeeta.

Aloituskaksikko oli hyvä alku tastingille, mutta totuuden nimissä olisi ollut tylsää jatkaa Glenlivetin perusrangen parissa koko ilta. Tislaamon Nadurra-sarja painii aivan eri luokassa. Sarjan ideana on tarjota kuluttajalle viski "luonnollisimmillaan": ilman väriaineita, kylmäsuodatusta ja tynnyrivahvana. Mistään single caskeista ei ole kuitenkaan kyse vaan batchit sekoitetaan suuresta määrästä tynnyreitä meidän iloksemme.

The Glenlivet Nadurra First Fill Selection 61,5%

Tuoksu: Kuin banaanilaatikkoa haistelisi. Banaanin seassa toffeeta, mallasta ja pippurisuutta.

Maku: Täyttää suun. Tuo mieleen banaanisuklaajäätelön, johon rouhittu mukaan pippuria. Hienoa!

Ensimmäisen täytön bourbontynnyröity Nadurra avasi pelin vahvasti. Suutuntuman paksuus verrattuna kahteen ensimmäiseen oli valtava. Hienoa! Seuraavaksi lyötiin pöytään erikoisempi tapaus. Peated Cask Finish oli viimeistelty vanhoissa islayviskitynnyreissä. Itse Glenlivetin tislehän on savutonta, joten mitään savupommia ei ollut luvassa. Valitettavasti tietoa siitä, miltä tislaamolta tynnyrit on hankittu ei Jarilla ollut tarjota.

The Glenlivet Nadurra Peated Cask Finish 60,3%

Tuoksu: Salmiakkia, suolaa, mausteisuutta, ripaus savua ja yleistä makeutta.

Maku: Alleviivaavan suolainen suutuntuma, nuotion pohjia, karamellisoitua sokeria ja makeaa mallasta.

Tuo mieleen ikääntyneemmät savuviskit. Savuisuus on todella hentona noottina jossain mallasrungon takaosissa. Itseasiassa todella positiivinen yllätys. Siitä ei kuitenkaan ollut Oloroson päihittäjäksi.

The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%

Tuoksu: Mahonkia, huonekalulakkaa, ylikypsiä hedelmiä. tanniineja. Monipuolisen oloinen, tosin tarvii tilkan vettä/aikaa auetakseen.

Maku: Jää kivasti vähän poskiin, ja hedelmien ja puun rinnalle tulee mukava mausteisuus.

Mielestäni tyylikäs viski. Tynnyröinti ei todellakaan jää epäselväksi, mutta pääosassa on viski. Ja se viski on hyvää. Viimeisenä nautittua Coupar Angusta olen joskus sen ilmestymisen aikoihin juonut Uisgessa ja siitä on jäänyt positiiviset mielikuvat. Olorososta sai siis hyvillä mielen siirtyä kohti viimeistä rastia. Coupar Angus on Glenlivet pohjoismaihin pullottama single cask, joten mistään perusviskistä ei ollyt kyse.

The Glenlivet 15yo  "Coupar Angus" 57,9%

Tuoksu: Parfyymisyyttä, maltaisuutta ja hedelmätoffeeta. Yllättävän hienostunut.

Maku: Tulitikkuja, makea maltaisuutta ja mahtavaa hedelmätoffeeta. Pitkä ja moniulotteinen.

Jotenkin muistelin tämän vielä paremmaksi? Nyt tuntui, että hyvistä ominaisuuksista huolimatta ainakin Peated Cask Finish ja Oloroso Nadurrat maittoivat itselleni paremmin. Mikään maailman aktiivisin sherrytynskä tässä ei ole ollut käytössä. Sen verta mietoja sherrynootteja viski antoi.

Sinänsä Coupar Angus on hauska esimerkki eri tislaamojen arvostuksesta pohjolassa. Tätä näyttää saavan edelleen Alkon verkkokaupasta ja tätä tuli Suomeen huomattavasti esimerkiksi tämän kevään hittituotteita (HP ja Arran) vähemmän. Toki hintakin (235€) on mitä on. Ei ehkä hintansa väärti, mutta hieno makuelämys joka tapauksessa. Esimerkkinä vaikkapa erinomaiselta maistunut Nadurra Oloroso on meidän monopolissamme vaivaiset 75€.

Viskit olivat hyviä. Juokaa viskiä. Ja huomenna kannattaa Oulussa juoda Otto K:ssa olutta kun kauden ensimmäinen Pop Up Beerfest starttaa patiokauden. Tulkaahan paikalle!

Katsaus Viron viskitilanteeseen - kesä 2015 edition

Viro on ollut viinaturismin suhteen viimeisen vuoden otsikoissa normaalia enemmän. Viinaralli ja sen hillitseminen viranomaistaholta ovat ainakin keltaisen lehdistön sivuilla lähes jokapäiväinen aihe. Kesälomamatka vei auton kanssa lahden vihreämmälle puolelle, joten oli hyvä aika tarkastaa Viro viskituristin näkökulmasta.

Lähdetään anglosaksiseen tapaan loppupäätelmästä: Viroon ei kannata viskin perässä matkustaa. Halvemmalla ja paremmasta valikoimasta pääsee nauttimaan virtuaalista viinarallia harrastamalla. Valikoimat ovat suurimmaksi osaksi aivan perusbulkkia ja hintojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Osa liikkeistä myy yksimaltaisia jopa Alkoa kalliimmalla.

Lahden ylitys tapahtui molempiin suuntiin Eckerö Linellä. M/S Finlandian Eckerö Shop ei mitään erikoisuuksia tarjonnut, vaikka laivalla oli panostettu ihan omaan single malt -osastoon, josta löytyi mm. info-tauluja Skotlannista. Edistystä toki tämäkin. Perus travel retail -nasujen seassa oli myös tislaamojen peruspulloja. Hintataso vaihteli pullottain. Esimerkiksi Uigeadail kannattaa ostaa laivalta, mutta Glenlivetin ja Glenfiddichin peruspullot Viron puolelta. Mielenkiintoisena kuriositeettina todettakoon, että vitriinissä majaillut Lagan 30-vuotias oli reissun aikana kadonnut! Syyllinen ilmoittautukoon ja lähettäköön samplea tänne päin.

Ostopaikalla on Virossa väliä. Monopolimaasta tulleena usein unohtaa, että vapaassa markkinataloudessa hinnat eivät ole joka kaupassa samat. Härskeimmät ylilyönnit löytyivät Tarttolaisesta viinikaupasta: Lagavulin 16yo 176€ ja Monkey Shoulder 88€. Teki tiukkaa olla nauramatta. Esimerkkejä myös toiseen suuntaa löytyi. Paikallisesta peltomarketista Pärnun ulkopuolelta löytyi The Glenlivetin 12-vuotiasta alle 30 euron.

Vaikka mitään erikoisuuksia Virosta ei reilun viikon road tripin aikana löytynyt, voi maasta löytää tietynlaisia löytöjä. Hyllyissä on paljon jo lopetettuja pullotteita ja yleensä edullisesti. Mieleen jäi kolme esimerkkiä. Macallanin 12yo Fine Oakkia oli monessa paikassa hyllyt pullollaan. Hinta yleensä 50 euron tietämillä. Hollannin serkku haluaa tästä jo lähes 20€ enemmän. Myös vanhaa Black Bottlea oli monessa paikassa tarjolla alle kahden kympin. Kolmas esimerkki löytyy blendien puolelta. Johnnie Walkerin ikämerkittyä Gold Labelia löytyi vajaalla 60 eurolla. Kyseessä on ainakin minun suuhuni kelpo blendi. Pesee monet saman hintaluokan single maltit.

Parhaan valikoiman koko maassa tarjosi Tallinnan Stockmannin viinakauppa. Kyseisessä kaupassa oli myös muutamia budjettipelaajille sopivia erikoisuuksia. Hyllystä löytyi legendaarisen Samarolin indiepullotteita jopa viisi erilaista. Kaupan hintataso oli tosin muuta Viroa selkeästi kalliimpi. Peruspulloissa oli noin 10€ enemmän katetta. Tosin, maksaa ne postitkin ja se hyllyn edessä keikailu ja pullojen hypistely on sen verta kivaa, että täältä tarttuikin yksi tuliainen mukaan. Suosittelen piipahtamista, jos olet ns. "hoodeilla". Erikseen tuonne ei välttämättä kannata pyhiinvaellusta tehdä. Sataman kaupoista ei erikoisuuksia kannata metsästää, mutta peruspulloja saa suhteellisen kilpailukykyiseen hintaan. Eli, samalla kun lataa peräkontin bulkkikaljaa ja 3 euron kuohareita täyteen voi lekan tai kaksi mukaan napata.

***

Jos Viro ei ole vielä juomista jaloimman saloja ymmärtänyt, niin oluen päälle he ymmärtävät. Juttelin Pärnulaisen olutkaupanpitäjän (kyllä, pelkkiin pienpanimo-oluisiin erikoistunut kauppa) kanssa ja hän kertoi, että viimeisen parin vuoden aikana virolaisten mikropanimoiden määrä on noussut noin nollasta yli kymmeneen. Ja hyviähän ne olivat! Pöide, Vormsi, PÕhjala ja Ollenaut pääsivät ainakin matkalla testiin. Muitakin panimoita kauppojen hyllyiltä löytyi, mutta aika ja innostus ei riittänyt kaikkeen. Mainittakoon vielä Tartosta löytyvä loistava olutbaari J.R. Schramm'i Keller. Vahva suositus. Alla kuvakollaasi heinäkuisen roadtripin antimista.

Kissakahvila Nurri ja japanilaista kissaolutta.

Ollenauttia Tartossa.

"Kellerissä".

Paikallisen marketin oluthyllyn antimia.

Pärnussa pihvien alas huuhtomiseen tarvittavat ainesosat.

Päiväkaljalla.

Pullo Pöideä Pöiden kunnassa Saarenmaalla.

The Glenlivet St. Michaelissa 23.4.2015

Eilen tutustiin The Glenlivetiin rakkaassa Irkussamme Henna Sanaksenahon johdolla. Kassalla odotti kiva yllätys kun etukäteen varaamallani yhden sentin hinnalla saikin kaksi senttilitraa viskiä. Kelpasi.

The Glenlivet on niitä tislaamoja, jotka on menneet oman tutkani ohi. Suuri ja tunnettu tislaamo, jonka tuotteissa lukee näkymättömässä tussilla "tylsä speysideri". Näin siis minun mielikuvissani, ja niiden seuraamana minä viskimaailmassa suunnistan. Tässä mielessä tislaamo on hyvin lähellä rakasta kilpakumppaniaan, Glenfiddichiä.

Edellä mainituista syistä tasting tarjosi itselle suuren määrän tuntemattomia viskejä. 12- ja 18-vuotiaat perussarjan pullotteet olen testaillut ja varsinkin 18-vuotias oli edellisellä maistokerralla oikeinkin hyvää. Muut neljä tuotetta olivatkin sitten itselleni aivan tuntemattomia. Koko kattaus näytti tältä:

The Glenlivet 12yo 40%
The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%
The Glenlivet 18yo 43%
The Glenlivet Nadurra Oloroso Sherry Cask 60,7%
The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%
The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%

Sanaksenaho aloitti tastingin pienellä diaesityksellä, jossa käytiin lyhyesti läpi tislaamon historiaa ja tarinaa. Mitään syvällisempää tuotantoprosesseista ei ollut tarjolla, mutta tarinoitahan me ihmiset rakastammekin. Perinteiset kotipoltot, ensimmäiset tislauslisenssit ja riidat Glenlivet-nimen käytöstä käytiin läpi. Tämän jälkeen napattiin ensimmäinen viski, The Glenlivet 12yo, kouraan ja siirryttiin itse asiaan.

The Glenlivet 12yo 40%

Tuoksu: Päärynää, vihreitä omenoita, mallasta ja vaniljaa.

Maku: Mineraalinen, vihreitä hedelmiä mukavana sekamelskana, jopa ripaus sitruksia. Ei mikään maailman kehokkain, mutta ei mielestäni vetinen. Lopussa ripaus mustapippuria.

Hmm, yllättävän hyvää näin pitkästä aikaa. Paljon parempaa kuin sen naapurin megatislaamon 12yo. Suutuntuma kantaa hyvin. Seuraavaksi oli limousine-tynnyrissä kyytiä saanut French Oak.

The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%

Tuoksu: Uh, tuhti! Suklaata, mausteita, hunajaa. Lasiaika antaa ripauksen ananasta ja kookosta. Kokonaisuudessaan todella makea.

Maku: Jos nenä on tuhti, niin kyllä tämä suussakin jaksaa. Voi pureskella. Tämäkin mineraalinen. Loppuun hedelmien ja suklaan sekamelska kuivuu kivasti pippuriin.

Tässähän oli jo juotavaa. Ei ollenkaan pahaa ja nosti odotuksia 18-vuotiaan suhteen.

The Glenlivet 18yo 43%

Tuoksu: Tuhdisti tammea, toffeeta ja erilaisia keltaisia hedelmiä.

Maku: Alkuun todella helppoa ja pehmeää menoa maltaan ja tammen leikitellessä kielellä. Lopussa marjoja ja reippaasti mausteita.

Muistin, että tämä olisi ollut loppuun asti tuota alun linnunmaito-linjaa, mutta lopussa tulikin ihan kompleksista makutykitystä. Parempi kuin muistin. Seuraavaksi saatiin lasiin nykytrendien mukaisesti ikämerkinnän tiputtanut Nadurra. Tällä kertaa first fill oloroso-kypsytyksellä.

The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%

Tuoksu: Suklaata, luumuja, kenkälankkia ja kumia.

Maku: Todella tuhtia ja vesilisä on kokeilemisen arvoinen kikka tässä tapauksessa. Vedellä antaa mukavasti pippuriin kiedottuja punaisia marjoja ja viinimäistä tanniinia.

Ei mikään helpoin viski, mutta ei tämä pahaa ole. Päin vastoin. Kuten odottaa saattoi, lisävoltit antoivat The Glenlivetiin puhtia, joka perussarjalla ehkä hiukan jäi kaipaamaan. Sitten olikin vuorossa illan odotetuin liemi, eli Guardians Chapter.

The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%

Tuoksu: Kumia, todella happamia marjoja (kotiviinin mäski tuli mieleen), vahvaa puuta. Ja onhan niitä pippureitakin siellä.

Maku: Maustepommi. Salmiakkia ja jopa lakritsaa. Pippurien väistyessä ripaus tummia ylikypsiä hedelmiä kera maitosuklaan.

Todella monitahoinen viski, joka vaatisi ehdottomasti enemmän aikaa osakseen. Mielestäni reilulla marginaalilla kattauksen paras viski. Vai oliko viimeisenä maistetusta single caskista vielä uhkaamaan Guardians Chapterin kärkipaikkaa?

The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%

Tuoksu: Banaanilaatikoita, vaniljaa ja makeaa toffeeta.

Maku: Suutuntuma loistava ja ei kaipaa vettä tippaakaan. Kovasta alkoholiprosentista huolimatta on säilyttänyt kivan mineraalisen otteen. Hedelmien ja veistoluokan seassa on myös mausteita ja vaniljaa.

No hyvähän se tämäkin oli. Ei kuitenkaan mielestäni Guardiansin veroinen. Ja ehkä ainoa kattauksen viskeistä, joista voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että hinta ja laatu eivät kohtaa. Se ei kerro sinänsä tuotteen laadusta vaan sen hinnasta. Sentään tarjoiluastian sai laittaa taskuun kotiinviemisiksi. Edellinen tasting josta sai lasin mukaan oli Glenfiddich-tasting. Sattumaako? Tuskin.

Kaiken kaikkiaan viski oli taas hyvää. The Glenlivetin mineraalinen ja yllättävän mausteinen perusilme oli yllättävän selkeä ja miellyttävä kun näitä sai useamman riviin. Perussarja on laadukas, mutta ministi tylsä. Kaksi viimeistä aivan erinomaisia viskejä. Sanaksenahon vetämistä leimasi pieni kiireen tuntu. Ei kerennyt kunnolla ottaa seuraavaa lasia käteen kun kyseltiin jo tuntemuksia viskeistä. Muuten tasting oli hyvää peruslaatua, mitä maahantuojan edustajalta onkin syytä olettaa.

Loppuun vielä pieni lukuvinkki. Whisky Science -blogista löytyy kattava esitys veden merkityksestä viskin tislaamiselle. Samainen teksti sisältää myös hauskan yksityiskohdan The Glenlivetin markkinointiosaston sekoilusta. Artikkeliin pääsee klikkaamalla tästä.

Pistetään, pistetään banaania poskeen: The Glenlivet 16yo Nadurra

Ystävieni kanssa viskiä maistellessa huomasimme, että Glenlivetin Nadurra vetelee viimeisiään. Tämä tarkoitti tietysti sitä, että oli aika kaivaa lasi ja kynä esille!

Glenlivet ei itselle se tutuin tai mieluisin tislaamo ole ollut. 18-vuotias oli ensin erittäin namia, mutta muuttui myöhemmin vähän tylsäksi. Perus 12-vuotiasta, eli niin sanottua ”tusinatavaraa”, ei ole tullut maisteltua. Vitsi oli muuten oma keksimä! Glenlivetillä on kuitenkin paikkansa jokaisen viskinharrastajan yleissivistyksessä. Kerrataanpa miksi:

Eletään 1800-luvun alkua. Ilkeä Iso-Britannian hallinto on kieltänyt viskin tislaamisen. Viskille persot skotit vähät välittivät kiellosta ja Speysiden maastoissa majaansa piti huhupuheiden mukaan noin 200 laitonta tislaamoa. Yksi näistä oli Upper Drumin maatilalla viskiä tislannut George Smith. Vuonna 1822 kuningas Yrjö IV:n vieraillessa Skotlannissa aikansa johtava intellektuelli Sir Walter Scott tarjosi kuninkaalle lasillisen elämän vettä. Tämä neste sattui olemaan George Smithin Glenlivettiä. Kuningas julisti sen parhaaksi maistamakseen viskiksi ”evö” ja vaati sen tarjoilemista kaikissa kuninkaallisissa kissanristiäisissä.

Vuotta myöhemmin parlamentin laillistettua viskin tislaamisen erillistä tislauslupaa vasten, oli George Smith ensimmäinen luvan hankkija. Alueen muut tislaamot olivat asiasta tietysti näreissään, sillä salapoltto oli kehittynyt skoteille jo kunnia-asiaksi. Smith joutui puolustamaan tislaamoaan vihamielisten kyläläisten hyökkäyksiltä. Huhu kertoo hänen kuljettaneen tämän vuoksi aina pistoolia vyöllään. Myöhemmin viskin saama hurja suosio ajoi useat tislaamot jäljittelemään Glenlivetin tyyliä aina nimeä myöten. Laskekaapa huviksenne kuinka monta Glen- alkuista viskiä Skotlannista tulee! (Laskelmassa on toki otettava huomioon Glenin tarkoittavan myös laakson kaltaista luonnonmuodostelmaa, joissa useat tislaamot sijaitsevat.)

Takaisin nykyhetkeen. Kyseessä oli siis edellä mainitun tislaamon Nadurra-pullote. Nadurra on jatkoa useiden tislaamojen gaelinkieliselle skeneilylle. Nadurra tarkoittaa yksinkertaisesti ”luonnollinen”. Glenlivetin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että viski on ”non chill filtered”. Eli mitä?

Suurin osa markkinoilla olevista viskeistä jäähdytetään ennen pullotusta -10 – 0 celsiukseen, jonka jälkeen ne filtteröidään. Tämän avulla viski ei sameudu vaikka siihen lisättäisiin jäitä tai vettä. Skenepiireissä prosessin kuitenkin arvellaan tuhoavan viskin luonnollisia rasvoja ynnä muita herkullisia asioita, joita ilman viski ei ole viskiä. Tämän vuoksi useat tislaamot ovat ottaneet pullotteisiinsa mukaan ei-kylmäsuodatettuja pullotteita. Erityisesti yksityiset pullottajat ovat luopuneet suodatuksesta lähes kokonaan. Edellä mainitun lisäksi 16-vuotias Nadurra ei muita yllätyksiä sisällä. Ja miltä se maistui?

Lasillinen Nadurraa muiden harrastusvälineiden ympäröimänä.

Tuoksu: Missään viskissä en ole tavannut yhtä dominoivaa ja selkeää tuoksua, en edes Islayn turvesavupommeissa. BANAANI + kolme huutomerkkiä. Viski tuoksuu samalta kuin marketin baanaanilaatikko!

Maku: Maussa idea banaanista hajoaa kokonaiseksi hedelmäkoriksi. Makujen erottelu vaatisi itseltä vierailua kuivattujen irtohedelmien hyllylle. Vienon hedelmäisyyden alta nousee esille vaniljaa ja pieni palanutta tulitikkua muistuttava aromi. Lupaavan tuoksun jälkeen maku on pienoinen pettymys. Erityismaininta tekstuurille: 18-vuotiaan serkkunsa tavoin tässä viskissä on parasta sen suutuntuma. Ikään kuin viski pitäisi pureskella ennen kuin sen uskaltaa nielaista!

Nadurra on tuoksunsa vuoksi erityislaatuinen viski. Se ei nouse omien suosikkieni listalle, mutta on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuttavuus. Jos pidät banaanista, tämä on sinun viskisi!

-Sampo

Faktojen tarkistamisessa apua antoi:

David Wishart: Whisky Classified – Choosing single malts by flavour. 2006 Readme.fi

Word whisky. Toimittanut Charles MacLean. 2009Dorling Kindersley Limited.

Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Chill_filtering

Kuvan otti: Panu Ronkainen