Viskimatkailua: Malesia

Kävin vajaan neljän viikon reissulla Aasiassa. Tarkoitus oli bloggailla matkalta, mutta matkakiireet ja se fakta, että kohdemaani Malesia on muslimimaa, vaikeutti suunnitelmia. Näin kotisohvalta matkaa takautuvasti katsoen reissusta jäi käteen myös tähän blogiin sopivia tarinoita.

Vietin suurimman osan matkastani Penangissa. Penangin saari on yhdenlainen Aasian turistikeskittymä, mutta oma majapaikkani sijaitsi mantereen puolella, missä kommunikaatio tapahtui lähinnä viittoen ja jokainen länsimaalainen oli ihmetyksen aihe.

Muslimaaksi Malesian alkoholinlainsäädäntö on yllättävän vapaa. Alkoholia saa ostaa ja juoda, kunhan on täyttänyt 21. Käytännössä kuitenkaan muslimit eivät juo, ainakaan julkisesti. Maan väestöstä muslimeja on reilu 60 prosenttia. Niinpä kadunvarsikauppojen alkoholivalikoima koostuu muutamasta tölkistä Tigeriä, Guinnesia ja Heinekeniä.

Paikallinen siiderimainos.

Suuremmissa ostoskeskuksissa on usein oma alkoholinurkkaus, jonka tarjonta ei päätä huimaa. Valikoima koostuu lähinnä erittäin kalliista tuontiviineistä, bulkkikaljasta ja muutamasta hajanaisesta pullosta erittäin epäilyttävän näköisiä viskejä ja konjakkeja.

Päihtymään Malesiassakin siis pääsee, jos moiselle on tarvetta. Itse kokeilin paikallisia isoja ”food courtteja”, joissa nuudeliaterian kylkeen sai yleensä tilattua Tiikerin tai pari. Trooppisessa ilmanalassa tämä oli oikein mukavaa luksusta.

Tiikeri sopii nuudeleihin.

Mielenkiintoisimpia alkoholituttavuuksia reissulla olivat satunnaiset kiinalaiset tuontiviinat. Suurimmassa osassa etikettejä ainoa ymmärrettävät sanat olivat ”medicine” ja ”contains animal parts”. Itse olen sen verran tiedostava kuluttaja, että yritin löytää juoman, johon ei ole jauhettu tiikereitä ja sarvikuonoja mukaan.

Ja tällainen löytyikin. Golden Bell Wu Chia Pi Chiew myydään mukavassa pienessä pyöreässä pullossa, joka tuo mieleen Unicumin. Tätäkin litkua markkinoidaan sen tervehdyttävillä ominaisuuksilla, ja juomalla on legendan mukaan muun muassa selkäkipuja parantava vaikutus.

Paikallinen Jekku.

Pullon unicumimainen ulkoasu oli selkeä enne, sillä itse juoma maistui hyvin pitkälti Jägermeisterin ja Unicumin lehtolapselta. Ihan hyvää siis, mutta eipä tuota varta vasten kannata lähteä ostamaan.

Reissun ehkä mielenkiintoisin anti oli keskustelut Malesian kiinalaisten kanssa. Kiinalaisessa lääketieteessä/perimätiedossa juomien ja ruokien lämmittävä ja kylmettävä vaikutus on keskeisessä osassa. Keskusteluissa selvisi, että näiden perinteiden valossa viski on viilentävä juoma ja konjakki puolestaan lämmittävä. Täällä sohjoisessa pohjoisessa kannattaisi siis kiinalaisten oppien mukaan juoda viskin sijaan konjakkia.

Toinen kiinalaisesta perimätiedosta kummunnut oppi oli konjakin tuunaaminen ginsengillä. Pullo XO:ta ja reilulla kädellä tuoretta ginsengjuurta pohjalle. Kypsytysaika juomalle on kuulema optimitilanteessa noin kolme vuotta, minkä jälkeen juomalla on tauteja parantava vaikutus. En aio testata.

Kotimatkalla katsastin myös lentokenttiä niin sanotusti ostohousut jalassa. Juran uusi Travel Retail -sarja oli kovasti kentillä esillä ja sitä pääsi useammalla kentällä ihan maistamaankin. 19-vuotias ”The Paps” oli oikein hyvää, mutta ei tarttunut tällä kertaa ostoskärryyn.

Sen sijaan todellinen löytö oli Cathay Pacificin koneessa myytävät viinakset. Kavalanin sherry Solisti maksoi naurettavat 84 dollaria. Houkuttelin matkaseurani viskimuuleiksi ja tilasin lentoemolta kolme pulloa, joita hän lähti iloisesti takahuoneesta noutamaan. Haaveet kuitenkin kaatuivat nopeasti, kun selvisi, että koko lentokoneessa on kyseisiä pulloja vain yksi. Yksi on toki enemmän kuin nolla, mutta harmittaa vieläkin.

Kaksi alkoholivinkkiä Varsovaan matkaavalle

Kävin viikonloppuna Varsovassa. Vaikka matkan pääpaino oli kaikessa muussa kuin alkoholissa, tarttui matkalta mukaan kaksi jakamisen arvoista vinkkiä.

Puolassa tuntuu olevan kasapäin ravintoloita, joista löytyy huikea olutvalikoima. Katselin Ratebeerin kaupunkiopasta Varsovasta ja hiukan kärjen alapuolelta tarttui silmiini tuttu nimi - Mikkeller! Tanskan ykköspanimo omaa ainakin minun tuttavapiirissäni sellaisen kulttimaineen, että reissun baarikohde ole tätä myöten sinetöity.

Mikkellerin baari sijaitsee kävelymatkan päässä päärautatieasemalta. Chmielna 7/9 osoitteesta löytyvä baari ei ollut maailman helpoin löytää. Chmielnalta pitää osata kääntyä pienelle sisäpihalle, missä ravintola sijaitsee. Vierestä löytyy paikallinen Goethe-instituutti, joka voi helpottaa suunnistamista.

Sisälle astuttaessa homman nimi käy heti selväksi. Paikalla on nimittäin vain turisteja. Ruotsalaisia turisteja. Baarin hintataso onkin hiukan normaalia kovempi, mutta valikoima oli aivan pöljä. 20 hanaa sisälsi kaksi Mikkeller Varsovalle pantua olutta, jonka lisäksi hanoista löytyi kourallisen muita Mikkellerejä sekä puolalaisia erikoisuuksia sekä hyvä määrä muun maalaisia herkkuja, kuten belgialaisia klassikoita. Ajankohtaisen hanatilanteen sekä muut tiedot saa esille klikkaamalla tästä.

Mielenkiintoista antia olivat myös Mikkellerin muut alkoholit. Hanassa oli Mikkellerin oma riesling, joka näin viiniamatöörin suuhun oli oikein hyvä, öljyinen riesling. Myön omaa giniä oli tarjolla. Ja tynnyrikypsytettyjä tisleitä!

Mikkeller Spirits Black on sarja, jossa Mikkellerin imperial stouttia, Blackkia, on tislattu Braunsteinin tislaamolla ja lyöty erilaisiin tynnyreihin kypsymään. Tuloksena on syntynyt hyvin kokeellisia tisleitä, joista yhtä uskaltauduin baarissa maistamaan.

Mikkeller Spirits Black, Oloroso Cask 43 %

Mikkeller Spirits Black, Oloroso Cask, 43 %

Tuoksu: Hyvin paloviinamainen pienellä marjaisella twistillä. Ei houkuta maistamaan.

Maku: Huomattavasti tuoksua parempi. Puu tulee hyvin esille ja tisleessä on miellyttävä kivennäisvesimäsimäinen minaraalisuus. Nuori, makea, hitusen marjainen.

Paikanpäältä sai myös toasteja. Tilasin itselleni chipotle toastin ja se oli aivan helvetin tulinen. Silmistä valui vettä, hengitys vaikeutui ja pihalla ollut jäätelökoju pelasti. Vain äärimmäisille chilipäille, minulle kokemus oli aivan liikaa ja eipä tuon jälkeen olutkaan oikein maittanut kun makuaisti oli kadonnut. Oppia ikä kaikki.

Toinen vinkki liittyy viskiin. Törmäsin sattumalta Grand Prix -nimiseen viski- ja viinimyymälään. Heillä oli hyllyssään reilu 200 single malttia, joten valikoimassa oli valinnan varaa. Valitettavasti hintataso ei ole Puolassa mitenkään erityisen alhainen. Viskin ostamisessa alan liikkeestä on kuitenkin oma viehätyksensä ja paikka on mielestäni vierailun arvoinen, jos Varvovassa sattuu liikkumaan. Liike löytyy kätevästi pääraitiovaunulinjojen varrelta. Valikoimaa ja hintatasoa voi vilkuilla etukäteen täältä.

Linkkejä:

Mikkeller Varsova
Mikkeller Spirits
Grand Prix - viskikauppa
Ratebeerin kaupunkiopas Varsovaan
Matkaraporttia Poznanista ja Krakovasta
Matkaraporttia Gdanskista

Piwojad Ris 24 ja Brouwerij De Molen Heaven & Hell

Jatkan edellisen päivityksen linjoilla. Tällä kertaa maistossa on kaksi vanhoissa Bowmore-tynnyreissä kypsynyttä imperial stouttia - Piwojadin Ris 24 ja De Molenin Heaven & Hell.

Kummassakaan oluessa ei sen kummemmin määritellä tynnyriä vaan todetaan sen olevan vanha Bowmore-tynnyri. Tästä tulee edelleen mieleen se, että olueen on tynnyröinnillä haluttu nimenomaan viskinmakua, ei puun vaikutusta.

Tämä on siinä mielessä mielenkiintoista, että esimerkiksi viskipuolella kiinnitetään yhä enemmän huomiota tynnyrin puulaatuun. Se, mitä tynnyrissä on ennen kypsytetty toki vaikuttaa tisleen makuun, mutta yhä enemmän kiinnitetään huomiota siihen, onko tynnyrin valmistupuuna ollut Quercus robus vai Quercus alba.

Muita ominaisuuksia, joita viini- ja viskipuolella kuluttajaa kiinnostavat ovat muun muassa tynnyrin koko ja käyttökerrat. Onko niin, että olutpuolella keskustelu ei ole vain kehittynyt sille asteelle, että kuluttajaa kannattaisi edes vaivata moisella tiedolla? Vai eikö Bowmorelta raahattu seitsemännen täyttökerran bourbonhogi sittenkään olisi parasta mahdollista mainosta panimolle? Parempi sanoa vain "viskitynnyri"?
.

Piwojad Ris 24 ja Brouwerij De Molen Heaven & Hell

Piwojad Ris 24, Imperial Stout, 10,1 %

Arvio: Hapoton, imelän makea, vaniljapuuroa, ripaus tammea, joka peittyy makeuteen. Tietty tuhkaisuus. Todella heikko esitys. Lämmetessään antaa hiukan luumusuklaan nootteja, mutta nekin niin imelästi, että oksettaa. Öljyinen ja raskas juoda.

Ensimmäisenä päässä pyörii kysymys, että mitä tynnyri oluelle antaa? Vaniljapuuromaisuus viittaa bourbontynskään ja kyllä sieltä sen ripauksen tammea myös löytää. Mitään tiettyä viskimäisyyttä tästä en löydä. Malliesimerkki huonosta tynnyrikypsytetystä imperial stoutista.

Annoin Untappdissä 1/5 ja kaadoin puolet pullosta viemäriin.

Brouwerij De Molen Heaven and Hell, Imperial Stout, 12,9 %

Arvio: Enemmän olut. Mukavaa paahteisuutta ja suklaata. Tarpeeksi kuiva, että robusti runko ei tunnu ällöttävältä. Likaista tuhkakuppia tässäkin on. Ja vaniljapuuroa. Työmiehen aamiainen: puuro, tupakka ja kuppi kahvia. Jälkkäriksi rivi Fazerin sinistä. Kaurismäkeläinen aamupalaolut, mutta silti säilyttää juotavuutensa.

Nyt oli olut, joka tuo mieleen kunnon vanhanliiton työukon aamupalan: lautasellinen puuroa, kuppi mustaa kahvia ja päälle punanen Marlboro tai kaksi. Todella makoisa nautiskeluolut, jota aion ostaa jatkossakin jos kohdalle sattuu. Untappdissä arvosanaksi napsahti 4.25/5.

Pikanootti: Brokreacja The Blogger 2017

Tunnistatko sinä bloggaajan? Bloggaaja on se ärsyttävä tyyppi, joka maistelutilaisuuksissa kyselee epäolennaisuuksia ja on paljon äänessä. Bloggaaja tuo viskifestareille oman vesipipetin ja kävelee musta reittausvihko kädessä pitkin aluetta välillä silmälasejaan sormella ylös nostellen. Bloggaaja muistaa tuoda oman mielipiteensä kuuluviin vaikka siihen on harvoin aihetta saati kompetenssia. Ja ennen kaikkea bloggaaja arvostaa erilaisuutta, harvinaisuutta ja outoutta kaiken muun, jopa maun, edelle.

Näiden stereotypioiden ympärille rakentuu puolalaisen Brokreacjan The Blogger -olut. Vuoden 2017 versiossa on yksi kummajainen ja outous, miksi siitä puhutaan viskiblogista. Sitä ei ole kypsytetty yhdessä vaan kahdessa eri viskitynnyrissä. Takaetiketin mukaan tynnyrit ovat Bowmorelta ja Laphroaigilta. Kyseessä on siis näissä tynnyreissä kypsyneiden oluiden sekoite.

Oluen outoudet eivät lopu tähän. Mukaan on tungettu kiivisosetta, kaakaopapuja, suolaa ja melkoinen maltaiden sekamelska. Humalapuolella oluen 75 IBUa tulevat pelkästään Magnumista. Koko komeus on määritelty etiketissä Ultra Islay Barrel Aged Salty Kiwi & Cocoa West Coast White Bitteriksi. Pelkkä nimikin saa bloggaajan kuvitteelliset viiksen väpäjämään!

Brokreacja The Blogger 2017

Brokreacja The Blogger 2017 10,2 %

Tuoksu: Todella tunkkainen turve. Jäteöljyhän tästä tulee mieleen. Taustalla jotain erittäin vienoa hedelmäisyyttä.

Maku: Huh! Nyt on viskiä. Sellainen lagavulinmainen maanläheisyys yhdistettynä Longrowin likaisuuteen. Likainen, raaka ja haastava.

Vihdoin viskitynnyrikypsytetty olut, jossa viski oikeasti maistuu. Kiiviä on kyllä mausta hankala enää löytää. Suola ja kaakaopavut voi tuolta ehkä hyvällä mielikuvituksella löytää, mutta itselläni jäi mieleen lähinnä viskimaut ja äärimmäinen raakuus, joka mausta löytyy. Tykkäsinkö? Tottakai! Suosittelenko muille? Vahva ehkä.

Viskitynnyrit ovat muuten mielenkiintoinen asia oluthommissa. Kaiken järjen mukaan esimerkiksi Bowmorelta tai Laphroaigilta oluenpanijoille valuvat tynnyrit ovat aivan loppuun asti kulutettuja, merkittävän laiskoja tynnyreitä, joista ei kyllä tammisuutta pitäisi oluen kypsytysajoilla enää irrota.

Toki viskitynnyrit ovat hieno markkinointikikka. Uskon, että vielä harmittavan miehisessä olutkulttuurissa savuviskitynnyri on kovempi myyntivaltti kuin vaikkapa oloroso-tynnyri.

Tämä on sinänsä sääli, koska olutmaailmassa panimoilla on rajaton vapaus kikkailla puulla. Väsynyt viskitynnyri on väsynyt ratkaisu. Jos tavoitteena on saada olueen viskin makua niin, miksi ei vain lisätä viskiä oluen mukaan? Tai paineistaa uusia tynnyreita viskillä? Tai lastuttaa viskitynnyrilastuilla? Tai käyttää sauvoja kypsytyksessä? Vain taivas on rajana kekseliäisyydelle.

Bowmore Darkest X Maistila Talventäkki

Sain pari kuukautta sitten Maistilan pojilta suosituksen, että heidän Talventäkkinsä toimisi Bowmoren Darkestin kanssa mainiosti. Oulussa ei enää hirveästi lunta ole, joten talvimyrskyjen varalle säästelty Talventäkki on syytä juoda pois ennen kuin happanee ja kesä pilaa olutelämyksen.

Talventäkki on 9,5 % Winter Ale. Etiketin mukaan olut on "karamellisen maltainen" ja "leppoisan lämmittävä". Olut tuo ilman viskiä haisteltuna ja maisteltuna mieleen joululimpun, muskottipähkinät, palan banaanikakkua ja kourallisen lakritsia. Belgiahan tässä maistuu, niin kuin niin monessa panimon oluessa, vaikka hiivakanta ei kuulema ole Manner-Eurooppalainen.

Bowmoren Darkestia olen juonut ämpäritolkulla. Tällä hetkellä kaapista löytyi vain 2006 pullotettua vanhan etiketin Darkestia, joka on mahtava viski. Makumaailmasta löytyy kaakaota, hienostunutta lämmintä puuta, hapanta marjaa ja yskänpastilleja. Juoma on sopivasti sekoitettu suoraan juomavahvuuteen (43 %), joten vedelläkään ei tarvitse läträtä. Huikea viski!

Ja sitten näitä pitäisi maistaa yhdessä. Molemmat olivat yksistään hyviä. Valitettavasti näissä parituksissa kaksi hyvää ei aina toimi yhdessä. Vedin parituksen perinteisellä olut-viski-olut -kaavalla.

Talventäkki ja Darkest

Maistila Talventäkki 9,5 % X Bowmore Darkest 43 %

Yhteenveto: Viskillä lakritsi muuttuu silmille hyökkääväksi salmiakiksi, jossa on mukana ripaus mustapippuria. Viski taittaa myös joululimppua ja banaanikakkua taka-alalle ja tarjoilee tilalle tiukkaa mustaherukkapastillin tapaista leikittelyä. 

Tämä pari kyllä toimi. Hankala sanoa, ovatko juomat enemmän kuin osiensa summa, sillä tällä kertaa osat ovat niin priimaa. Huonommat ne eivät ole. Valitettavasti tätä paria ei ole maailman helpoin enää päästä maistamaan. Talventäkki on kiven alla ja vanhan etiketin Darkest on myös hinnoissaan ja hankala löytää. En näe kuitenkaan tämän parin valossa, miksi ei kokeilisi nykyistä Darkestia ja mitä tahansa belgivaikutteista Winter Alea. 

Koska Darkest ja Talventäkki ei oikein sovi vuodenaikaan niin kevättä voi fiilistellä vaikka uudella suomalaisella popilla.

***

Bowmore Darkest 43 %

Kuvabonuksen lisäksi aiempia oluen ja viskin kanssa tehtyjä kokeilujani voi lueskella täältä:

http://justpeatit.blogspot.fi/2018/02/olutta-viskia-ja-ruokaa-roosterissa.html

http://justpeatit.blogspot.fi/2017/03/sonnisaari-ja-maistila-sydan-viski.html

Olutkaupunki Gdansk

Kävin pyörähtämässä pitkän viikonlopun Gdanskissa. Vanha hansakaupunki henkii historiaa ja Turusta lentävä Wizzair tarjoaa hinnoiltaan erittäin kilpailukykyisiä lentoja. Niinpä kylänraitilla on meno kuin Haaparannassa: ruotsia ja suomea kuulee enemmän kuin puolaa.

Puolan käsityöläisolutbuumista nauttimiseen kaupunki on erinomainen. Kävin tarkastamassa muutaman Ratebeerin ja Untappedin suosituksen. En pettynyt.

Baarikierros Gdanskissa

Pułapka löytyy lähes vastapäätä Gdanskin kauppahallia osoitteesta Straganiarska 2. Eurolavoista ja kirpputorisälästä kyhätty sisustus on niin hip ja cool, että hipstereillä viikset väpäjää ja ovensuussa. 

Olutvalikoima oli törkeän kova. Hanoja ei ollut montaa, mutta niistä löytyi muun muassa kolme tynnyrikypsytettyä puolalaista imperial stouttia (Browar Golemin Lilithin tynnyrykypsytyksille vahva suositus) ja pullopuolella belgialaisia klassikoita oli hyllyt väärällään. 

Valitettavasti paikka ei tarjonnut maistelulautasia, mutta pienin tuoppikoko oli sopiva 1,5 dl. Tällä annoskoolla jaksoi maistella useamman imperial stoutin. Suomalaiseen hintatasoon nähden Puolassa oluen juominen on ilmaista. Pisti hiukan hymyilyttämään kun tarjoilija halusi etukäteen varoittaa tilaamani tynnyrikypsytetyn imperial stoutin hinnasta: puolen litran tuoppi olisi maksanut nimittäin 8,5 €.

Seuraavana testiin pääsi turistioppaista löytyvä panimoravintola Browar Piwna. Muutamaa omaa olutta ja puolalaista perinneruokaa tarjoavaa paikkaa ei voi hyvillä mielin ainakaan oluen ystävälle suositella. Mauttomat oluet eikä shurekissa (puolalainen siskonmakkarakeitto) ollut kananmunaa. Pettymys.

Tämä vierailu sai miettimään panimoravintoloita noin yleensä. Tampereen Plevna taitaa olla ainoa edes siedettävä, jossa olen vieraillut. Yleensä olut on paskaa ja ruoka korkeintaan keskinkertaista. Saa antaa vinkkejä hyvistä panimoravintoloista.

Prairie Artisan Ales - Brett C @ Labeerynt

Browar Piwnan jälkeen Labeerynt (Szeroka 97) oli taivas maan päällä. Sympaattisesta kellarista hiukan pahimman turistikeskittymän ulkopuolelta löytyvä pubi tarjosi suuren valikoiman puolalaista käsityöläisolutta. Ja jälleen kylkeen pullosta niitä belgiherkkuja. Hauskasti valikoimassa ei ollut juuri päällekkäisyyksiä Pułapkan kanssa, joten uutta juotava löytyi yllin kyllin. Vahva suositus!

Viimeinen testaamani baari, Degustatornia, löytyi rankadun Hiltonin takapihalta (Grodzka 16). Paikka tarjosi ainoana vierailemistani pubeista maistelulautasia, mikä oli mukava yllätys. Ja olutvalikoima oli jälleen täynnä muihin baareihin nähden uniikkeja puolalaisia pienpanimotuotteita. Pullovalikoima ei ihan Labeeryntin tai Pułapkan tasolle yltänyt, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.

Olutkulttuurin erot

Tärkein opetus reissusta oli kuitenkin alkoholikulttuurin erilaisuus. Tilasin Pułapkan tiskiltä Cantillonin Rose de Gambrinuksen ja ensimmäinen kysymys baarimikolta oli: "Here or takeaway".

Pułapka

Ja tosiaan, perjantai-illan hämärtyessä, ja baarin täyttyessä, ihmiset ostivat pullotavaraa mukaan ja menivät nauttimaan vuoden ensimmäisistä lämpimistä illoista ja nauttimaan olutta katukiveyksellä istuen. Vastapäisen baarin asiakkaiden noudattaessa samaa kavaa, täyttyi katu laatuoluista ja elämästä nauttivista ihmisistä.

Tämä on sitä kulttuuria, jota toivoisin myös Suomeen. Valitettavasti baarien ulosmyyntioikeudet taisivat eksyä viranomaistulkintojen byrokratiaviidakkoon. Normienpurkutalkoissa on vielä tekemistä!

Loppuun vielä puolalaista kansanmusiikkia.

Olutta, viskiä ja ruokaa Roosterissa

Tiistaina nautittiin oululaisessa Cafe Roosterissa erikoisherkkuja. Paikalle oli, tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa,  rakennettu varta vasten oluen, viskin ja ruoan yhdistävä kokonaisuus. Idean takaa löytyi tuttuja nimiä: Jarkko Nikkanen Edringtonilta ja Joni Harju Maistilan panimolta.

Kaava noudatteli Nikkasen edellisiä oluen ja viskin yhdistäneitä tastingejä. Maistilan oluille oli etsitty Edringtonin portfoliosta viski kylkeen ja tarkoituksena oli ihmetellä näiden makuparien toimintaa kielen päällä. Nyt soppaan lisättiin kolmanneksi pyöräksi Roosterin keittiön loihtimat naposteltavat.

Ruokia ei tietenkään vetopari ollut päässyt etukäteen maistamaan. Onneksi asiaa ihmeteltyäni opin uuden hupaisan termin: kuivamaistelu. Kuulema esimerkiksi drinkkikilpailuissa on normaalia, että tuomaristo kuivamaistelee drinkit etukäteen. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että luetaan resepti ja mietitään, miltä juoma voisi maistua. En ole ihan varma, ostanko tätä ajatusta, mutta sen verta hauska idea, että haluan siihen uskoa. Google ei termiä ennen tätä blogipostausta tuntenut.

Ensimmäinen ruokalaji oli lohiceviche avokadolla ja ripauksella chiliä. Olueksi oli valikoitunut Maistilan uusi jenkkihumalilla ryyditetty saison nimeltään Ryhä, joka huuhdottiin alas Macallanin 12-vuotiaalla Fine Oakilla.

Tämä trio oli itselleni pettymys. Lohiceviche oli itsessään herkullista, mutta chili sekoitti sekä oluen että viskin makumaailmaa. Ryhän mahtava raikkaus katosi viskin ja ruoan myötä kokonaan ja toi suuhun lähes epämiellyttävän voimakkaan maisteisuuden. Fine Oak ei sinänsä huonontunut ja yhdistelmä teki Fine Oakista marjaisan hedelmäistä. Olisin juonut/syönyt kaikki mieluummin erikseen.

Onneksi toinen trio toimi jo paremmin. Ruokana toimi ulkofileepihvi pippurikastikkeella, kirsikkatomaateilla ja ranskalaisilla. Oluen virkaa toimitti Maistilan Leiskaus, "belgityylinen ruisolut" kuten he itse tuotetta kutsuvat. Viskinä Laphroaigin 10-vuotias.

Ennen tuomiota on kerrottava vaiettu salaisuus: en hirveästi pidä Laphroaigin kympistä. Minusta se on heikoimpia Islayn peruspullotteita. Vetistä vaniljasavuvettä, josta puuttuu runko. Tässä kombinaatiossa se toimi kuitenkin loistavasti. Leiskauksen ruispohja häivytti Lapparin vetisyyden ja toi tilalle rukiisen maltaan ja mausteisuuden. Tämä yhdistettynä päälle jäävään erittäin miellyttävään savuun ja jodiin toimi yhdistelmä todella hyvin pihvin kanssa. Ihan kuin liha olisi savustettu. Oluen mausteisuus komppasi myös pippurikastiketta. Vahva suositus tälle kolmikolle!

Illan paras kolmikko oli kuitenkin vasta edessä. Vadelmaisen marenkileivoksen kylkeen Nikkanen ja Harju olivat valinneet "ammattilaisten parin": Kalex Luthor sour alen ja Laphroaigin Loren.

Tämä oli illan paras olut-viski-pari ja leivos täydensi juomia loistavasti. Loren merellisyys ja savu saivat Hiiden kanssa yhteistyössä toteutetun, mustaherukalla ja kirsikalla maustetun, oluen laulamaan ihan omia laulujaan. Hapan merellisyys, mustaherukka ja savu toivat parhaimmillaan mieleen vanhemmat Bowmoret. Leivoksen makeus taittui oluen ja viskin myötä ällömakeasta optimaaliseen ja marjainen savuisuus sopi yhdistelmään loistavasti.

Valitettavasti illan viimeinen yhdistelmä ei ollut kahden edellisen veroinen. Tämä on sinänsä outoa, koska ainakin kuivamaisteltuna kolmikon pitäisi toimia loistavasti. CoolHeadin ja Maistilan yhteistyössä tekemä oatmeal stout, Other Side O.F. the Moon, sai kylkeen lasin Maker's Markia ja suklaaleivoksen.

Tässä kolmikossa pisimmän korren veti suklaaleivos, jonka tummasuklaa oli mielestäni jopa dominoiva. Olisin kaivannut oluen suhteen hiukan makeampaa otetta, eli suomeksi jotain imperial stoutin tapaista. Nyt outmeal stoutin hiukan kevyempi suutuntuma tuntui valjulta suklaan hallitessa makumaailmaa. Viskistä en saanut olueen enkä ruokaan oikein mitään lisää. Bourbonin vaniljapuuro pitäisi paperilla toimia näiden kanssa, mutta ei se nyt oikein lähtenyt. Ehkä odotusarvot olivat kahden edellisen parin kohdalla nousseet liian korkealle?

Yhteenvetona illasta jäi mieleen kaksi loistavaa kolmikkoa, yksi ok ja yksi rehellisesti huono. Marjaisen sourin ja savuviskin yhdistäminen jäi kyllä kummittelemaan takaraivoon. Tätä kompoa pitää kokeilla uudestaan!

Panimokauppavahvuiset oluet ovat täällä!

Suomen alkoholaki ja sen historia on surullista luettavaa. Löysin kesällä kirpparilta Jorma Simpuran "Vapaan viinan aika - 50 vuotta suomalaista alkoholipolitiikkaa" -teoksen. Kirja maalasi kuvan alkoholipolitiikasta, jonka johtavana ajatuksena on ollut holhous. Ihmisen oma harkinta alkoholiasioissa ei ole ollut vaihtoehto, johon olisi uskottu saati luotettu.

Tästä huolimatta itsenäisyyden ajan Suomen alkoholihistoria on suurimmaksi osaksi kulkenut rajoituksista kohti vapautta. Enää alkoholin kanssa ei tarvi ottaa kaveriksi pakollista leivänkannikkaa tai pubin narikasta vuokrata kravattia, jotta pääsee sisälle oluselle. Silti perusajatus kokonaiskulutusta kyttäävästä ja kansainterveys edellä menevästä holhouksesta on säilynyt.

Muutama päivä ennen joulua Suomen eduskunta vihdoin päätti uudesta alkoholilaista. Päällimmäinen tunne minulla oli pelko. Yhteiskunnallisessa keskustelussa konservatiiviset äänensäävyt tuntuivat olevan voitolla ja jopa nuorekkaana ja edistyksellisenä puolueena pitämäni Vihreät oli uuden puheenjohtajansa Touko Aallon suulla pitäneet maitokaupan prosenttirajojen nostoa virheenä. Olutihmisenä itseään pitävän Toukon on syytä hävetä!

Pelkoni oli, että kaikki hyvät uudistukset vesittyisivät kokonaiskulutuksen ympärille kietoutuneeseen kansanterveydelliseen näkökulmaan ja puskat, aallot ja räsäset veisivät voiton. Kun äänestystulos vihdoin tuli julkisuuteen, muistan hihkaisseeni ääneen riemusta kun autoradio minulle asian tiedotti. Ensimmäinen päivä tammikuuta hakiessani saksalaista 5,2 prosenttista vehnää lähikaupasta päässäni oli vain yksi iloinen ajatus: Taantumuksen tuulet eivät puhaltaneetkaan sillä voimalla, mitä media oli antanut ymmärtää!

Alkoholiuudistuksen mielenkiintoisin pointti ei kuitenkaan ollut maitokaupparajan nosto vaan panimoiden ulosmyyntioikeus. Vaikka mediassa on liikkunut tietoa, että tätä prosessia on tahallisesti viranomaisen puolesta yritetty vaikeuttaa ovat ensimmäiset panimot kauppansa auki saaneet. Tämän myötä on syytä lanseerata uusi termi alkoholikeskusteluun limuviinojen rinnalle: panimokauppavahvuus. Tällä tarkoitetaan kaikkiea 0-12 prosenttisia alkoholeja, joita panimot voivat nyt myydä.

Oululainen panimo Maistila aukaisi kauppansa tänään. Tämä oli päivä, jota piti tietysti lähteä juhlistamaan.

Maistilan tyypit olivat rakentaneet mukavan pienen kioskin panimon kylkeen, jossa oli kaikki heidän käsiinsä saamat oman panimon tuotteet esillä. Hinnat mukailivat Alkon ja maitokaupan linjoja, mutta kymmenen kertaa kymmenestä annan katteen  panomiehille itselleen kuin S-mafian tai Alkon hyppysiin. Historiallinen hetki, mukava kauppa ja konkreettinen esimerkki siitä, että alkoholi- ja olutkulttuuri menee eteenpäin. Käykäähän asioimassa. Alla muutama fiilistelykuva.

Jonin ilme kertoo oleellisen.

Täältä sitä saa!

Valikoima ja hinnasto.

Saalis!

Puolan viski- ja olutmeiningit

Olen syksyn ja talven aikana päässyt tutustumaan puolalaiseen alkoholikulttuuriin hiukan pintaa syvemmältä. Parempi puoliskoni muutti Poznaniin töihin, ja Puolassa on tämän myötä tullut vietettyä paljon aikaa. Samalla myös puolalainen juomakulttuuri on tullut tutuksi. Maan tapoja on tullut tutkailtua lähinnä kahden minulle rakkaimman juoman eli viskin ja oluen kautta.

Poznan ja viski

Puhutaan ensin viskistä. Puola ei ole viskimaa. Poznanin baareissa ei suuremmin single maltteja näy. Keskusaukiolta löytyy yksi viskikauppa, Whisky Embassy, mutta sen hinnat huitelevat Suomen hinnoissa ja valikoima on hyvin tavanomaista. Eli isoimpien brändien peruspullotteita suolaisilla hinnoilla.

Kaupungin hienostoalueelta, Poznanin Casinon ja City Park Hotellin kupeesta löytyy Whisky Bar 88, joka oli haalinut hyllyihinsä huomattavan kokoelman hyviä mallasjuomia. Suomen hintoihin tottuneena viskit olivat edullisia, mutta paikalliseen tasoon nähden ökykalliita. Itse nappasin lasiin Taliskerin 175-vuotisjuhlapullotteen ja Mortlachin 16-vuotiaan Flora & Faunan. Vierestä löytyi myös viskikauppa Squad Whisky, jossa en valitettavasti kerennyt vierailla ennen sulkemisaikaa, mutta ikkunashoppailun perusteella kyseessä oli ihan lupaavan oloinen kauppa.

Silmät auki puolassa kannattaa silti kävellä. Viini- ja olutkauppoja on kadut täynnä ja näistä voi tehdä löytöjä. Esimerkiksi Diageon Special Release -sarjaa löytyi todella yllättävistä paikoista. Oma "löytöni" oli Longrown 14-vuotias, joka lojui erään viinikaupan alahyllyllä erittäin edulliseen 60€:n hintaan. Hyvän alkoholin ystävän kannattaa kuitenkin minun mielestäni keskittyä paikallisen käsityöläisolutbuumin hedelmistä nauttimiseen.


Poznanin ja Krakovan oluttarjonta

Poznanin oluttarjonnasta haluan nostaa esille kaksi erinomaista baaria. Minister Cafe tarjoaa yläkerrassa herkullisia burgereita ja alakerrassa puolalaista craftia ja ajattomia klassikoita. Reilu kymmenen hanaa, joista yksi on kuulema aina Deliriumia, ei jätä varmasti ketään janoiseksi. Täältä löytyi myös hyvin paikallisen Kingpinin tuotteita, jotka olivat kautta linjan laadukkaita. Pullopuolella muun muassa Omnipolloa löytyi useita eri laatuja. Vahva suositus, mutta erityisesti viikonloppuna kannattaa pöytävaraus tehdä etukäteen. Tämä pätee kaikkiin puolalaisiin juottoloihin, sillä paikalliset tykkäävät varata isolle porukalle pöydän baarista. Perjantaisin jokainen pöytä näytti olevan noin kello seitsemästä eteenpäin varattu.

Minister Cafen herkkuja.

Vielä Minister Cafea enemmän, minua miellytti Piwna Stopa -niminen baari. 16 hanaa ja yli 200 pulloa pitivät huolen viihtymisestäni. Täältä sai myös maistelulautasia ja herkullisen juustomakkaralautasen. Kivana yksityiskohtana baarista löytyi takka, jonka edessä oli erityisen mukava juoda laadukasta olutta ja lämmitellä kylmettyneitä jäseniä.

Tässä on ihmisen hyvä olla.

Krakova on Poznaniin verrattuna todellinen turistihelvetti, mutta olutravintolavalikoimaltaan runsaampi. Täältä löytyi useita puolalaisten pienpanimoiden omia baareja. Ensimmäisenä näistä on suositeltava T.E.A Time Brewpubia. Olin kerennyt hädin tuskin saada paikassa tuopin käteen kun olin jo alakerrassa ihmettelemässä panimolaitteita ja maistelemassa suoraan käymisastioista tulevia uutuuksia. Ystävällisin henkilökunta, mihin matkallani törmäsin, eivätkä heidän oluetkaan pahoja olleet.

Tilannekuva 5 minuuttia baariin astumisen jälkeen.

Puolan olutskenen ykkösnimi on omien havaintojeni mukaan tällä hetkellä Brokreacja. Tynnyrikypsytyksiä, milkshake ipoja ja kaikkea trendikästä tekevä panimo oli pykännyt pystyyn myös erinomaisen ravintolan Krakovan vanhan keskustan ja juutalaiskortteli Kazimierzkin välimaastoon. Burgerin kylkeen nappasin Big Boy -nimisen mango milkshake ipan. Muita erinomaisia oluita panimolta olivat Sweet Tempation (tynnyrikypsytetty barley wine) ja Deep Dark Sea (imperial Baltic porter), joista jälkimmäistä pääsi maistamaan hanasta tynnyrikypsytettynä.

Herkkua!

Viimeinen Krakovan olutkohde oli Pinta panimon pubi Viva la Pinta. Erinomainen hanavalikoima, lähinnä heidän omia tuotteitaan, ryyditettynä  BrewDogin pullovalikoimalla sai viihtymään. Erityisesti mieltä lämmitti myös Alkosta aikoinaan löytyneen Imperator Baltyckin oloroso kypsytelty versio, joka vei sekä kissan että kielen mennessään.

Pilssiä, appelsiinimehua ja joulumausteita.

Loppuun vielä muistutus puolalaisen olutkulttuurin hämmentävimmästä yksityiskohdasta. Paikalliset juovat nimittäin glögin sijaan maustettua lämmintä kaljaa. Yleensä pilsneriin tehty juoma sai ajatuksena aikaan kylmiä väreitä, mutta suosittelen kokeilemaan. Yllättävän hyviä ja sopivasti lämmittäviä juomia nämä!

Sonnisaari ja Maistila sydän viski

Pari viikkoa sitten tapahtui Oulussa kummia. Paikalliset panimot, Sonnisaari ja Maistila, pistivät pystyyn kaksipäiväiset kinkerit, jossa pääosassa oli oluen lisäksi viski. Kaksi iltaa, kaksi panimoa, kaksi baaria ja kaksi iltaa viski-olut -tastingeja Nikkasen Jarkon ja panimon tyyppien johdolla. Oli aika alkoholisoitua.

Viskin ja oluen yhdistäminen tuli itselle tutuksi Tullamore Dewin Dew&Brew -tastingissa viime syksynä. Noin lähtökohtaisesti olen yrittänyt pitää nämä kaksi maltaista serkusta toisista erillään, mutta tuo tasting avasi hiukan ideaa ja ei se ihan tuhoon tuomittu ole. Nikkasen mukaan molempien iltojen kattaukset oli huolella suunniteltu ja valittu oluiden kavereiksi mahdollisimman hyvin yhteensopivat viskit Edringtonin valikoimista. Ehkäpä tällainen hiotumpi konsepti aukaisisi makuparia paremmin?

Urakka aloitettiin Sonnisaaresta ja Oluthuone Leskisestä. Illan kattaus oli seuraava:

Sonnisaari Pils + Maker's Mark
Sonnisaari Stout + Macallan Sherry Oak 12yo
Sonnisaari Humalaja + Laphroaig 10yo
Sonnisaari Juomahammas (sherryversio) + Highland Park 12yo

Sinänsä huonoa tuuria, että ensimmäiseksi pariksi valikoitui kahden illan pareista ainoa, josta en pitänyt. Pilssin ja bourbonin yhdistelmä vei mielestäni Pilssin hienon raikkauden pois ja korosti humalaa tekemällä yhdistelmästä suorastaan kauhean. Ja Sonnisaaren Pils on mielestäni yksi parhaita maitokauppaoluita tällä hetkellä. Mielenkiintoisen huomiona lähes kaikissa pareissa viski korosti oluen humalaisuutta.

Muut parit maittoivat huomattavasti enemmän. Macallanin ja stoutin liitto nousi ehkä omaksi suosikikseni. Tyylikäs sherryisyys toi maitokauppastouttiin puhtia ja stoutin paahteisuus toimi ylikypsien hedelmänoottien kanssa loistavasti. Illan hämmentävin kokemus oli Lapparin kymppi ja Humalaja. Ipa taittoi savupommista savun lähes nollaan, joka oli todella outo kokemus. Kannattaa kokeilla!

Viimeiseksi jätetty Juomahampaan sherrylastuilla ryyditetty versio oli panimon kädenojennus paikalle saapuneille harrastajille, sillä olutta ei tätä ennen ole ollut saatavilla missään. Huikea olut, jota pitää saada lisää. Eikä se HP:n kanssakaan pahaa ollut.

Seuraavana iltana saatiin jälleen nauttia Nikkasesta, mutta panimo ja paikka vaihtuivat Maistilaan ja Pub Roosteriin. Kattaus näytti seuraavalta:

Maistila Erämaan tietäjä + Jim Beam Rye
Maistila Moood + The Famous Grouse Smoky Black
Maistila Jälkipeli + Macallan 12yo Fine Oak
Maistila Portieeri + Laphroaig QC

Tällä kertaa parituksissa ei tullut mielestäni yhtään selkeää hutia Pilssin ja Maker's Markin hengessä. Maistilan oluet ovat keskimäärin huomattavasti hennommin (joku sanoisi tasapainoisemmin) humaloituja kuin Sonnisaaren tuotokset, joten näissä viski ei nostanut yhtä vahvasti humalaa esille ja viski keskusteli enemmän mallaspohjan kanssa. Tämä sopi ainakin omille makunystyröilleni mainiosti. Setistä jäivät parhaiten mieleen Erämaantietäjä yhdistettynä Jim Beamin ruisversioon ja Moood ja Smoky Black, mutta eipä näistä mikään heikko ollut. Ja mikä tärkeintä, mielenperukoille jäi kummittelemaan konseptin jatkamisesta. Miten nämä toimisivat oman viskikaapin sisällön kanssa? Kivaahan näillä on läträillä!

Kiitokset kaikille osapuolille ja toivottavasti näitä saadaan pian lisää. Kerrottakoon sen verran, että paikallisia panimotuotteita saa 8.4. Otto K:n patiolta kun kevään ensimmäinen Popup Beer Fest polkaistaan käyntiin. Ja Maikkelissa on kuulema The Glenlivetiä ensi tiistaina. Nam!

Bowmore-kotiolut

Olen nyt reilun vuoden verran harrastanut kotioluiden panemista. Aloitin homman, niin kuin niin moni muukin, Reittausblogin loistavilla ohjeistuksilla. Pikku hiljaa kokemusta oluen teosta on kertynyt sen verran, että omiakin reseptejä on uskaltanut kehitellä ja toteuttaa. Ja tämä oluen teossa kiehtookin: itsensä toteuttaminen ja käsillä tekeminen. Toisen intohimoni, teen, olen jo oluen kanssa sekoittanut ja pu erh -teellä ja luo han quo -hedelmällä maustettu imperial stout oli ihan lupaavan oloinen kokeilu. Tämä postaus kertoo siitä toisesta intohimosta, eli viskistä, ja sen yhdistämisestä oluentekoon. Miksikään kotiolutblogiksi en ajatellut tätä palstaa kuitenkaan muuttaa. Loistavia olutblogeja on Suomessa useita enkä koe, että minulla olisi (vielä) mitään uutta annettavaa sille skenelle.

Tavoitteena oli siis tehdä viskiolut. Tarkemmin olut, jonka makumaailma tavoittaisi jotain siitä taiasta, jota löytyy 80-luvun alun Bowmoresta. Alla resepti.

Lastut marinadiin.

Just Peat It! - Bowmore-olut

Mallasrunko:

53% Viking Maltin Peated Malt
32% Pale Ale Malt
5% Carapale
5% Suklaamallas
5% Sokeri

OG: 1,079
FG: 1018
ABV: 8%
IBU: 53

Mäskäys tunnin verran yksivaiheisena 68-asteessa. Huuhtelu ja perään tunnin keitto.

Humalointi ja mausteet:

Challenger 3 g/L 60min
East Kent Golding 1,5 g/L 10min
Fuggles 1,5/L 10min

Tämän lisäksi löin viimeisen humalalisäyksen kanssa pataan 3 ruokalusikallista (oma eräkokoni oli 10 litraa) kuivattuja laventelin kukkia. Hiivana Danstarin Nottingham. Noin kahden viikon käymisen jälkeen sekondääriastiaan ja 100 grammaa medium toasted ranskantammilastuja, jotka upotin käymisen ajaksi Bowmoren 15 yo Darkestiin ottamaan makua ja desinfioitumaan. Lastujen kanssa kypsytystä noin 3-4 viikkoa. Pullotus ja sitten katsellaan uudestaan.

***

Mäskäys.

Avataan hiukan reseptiä ja ajatuksia sen takana. Pohjana tietysti savumallas, jotta Bowmoren kepeä savuisuus saadaan vangittua olueen. En ole ennen käyttänyt näin paljon peated malttia, joten en uskaltanut koko pohjamallasrunkoa siitä tehdä vaan löin nössönä sekaan pale alea ja sokeria. Sokerin tarkoituksena on keventää koko mallasrunkoa, jotta se ei jyräisi keitossa lisättävää laventelia. Suklaamaltaalla olen saanut stoutteihin mukavaa hillomaista hedelmäisyyttä, joten sitäkin piti tunkea mukaan. Carapalen tarkoituksena on puolestaan tuoda ripaus toffeista makeutta mallasrunkoon. 

Mallaspeti odottaa huuhtelua.

Huuhtelu käynnissä.

Humalointi oli hankala päättää. Humalien profiilit vaihtelevat valtavasti riippuen siitä, mistä haet tietoa. Niinpä päätin mennä perinteisillä brittihumalilla. Niitä sattui sopivasti löytymään vielä kaapistakin. Katkerot Challengerilla ja keiton lopussa lisätty East Kent Golding pitäisi tuoda kukkaisia aromeja, jotka toivottavasti rokkaavat kivasti laventelin kanssa. Fugglesia puolestaan käytetään usein EKG:n kaverina, joten löin sitäkin mukaan. Samaan aikaan aromihumalien lisäyksen kanssa pataan katosi kolme ruokalusikallista kuivattuja laventelin kukintoja. Näiden määrä oli kaikista hankalin päätettävä. Halusin olueen sitä kuuluisaa "ranskalaisen huoran parfyymiä", mutta toisaalta ei ollut aikeita pilata hyvää olutta liialla laventelilla.

Keittohommia.

Melkein tavoitteessa.

Laventelin määrän ongelmallisuus summaa oikeastaan koko oluen. Tämä on versio 1.0, josta on hyvä lähteä kehittelemään olutta eteenpäin. Ainakin muutamia asioita kävi mielessä, joita voisi tehdä paremmin. Pitäisi kysäistä Viking Maltilta heidän savumaltaansa ppm-lukemat. Bowmorellahan käytetään n. 25 ppm:n maltaita. Lisäksi Bowmore käyttää pääasiallisen ohralajikkeenaan Opticia, jota olisi hyvä saada keittoon mukaan. Myös tammilastujen määrä ja kypsytysaika ovat puhtaita arvauksia. Samoin hiivan kanssa voisi tehdä salapoliisityötä. Nottingham valikoitui hiivaksi, koska sitä oli kaapissa valmiina ja pussi oli menossa vanhaksi. Kaiken tämän lisäksi sekä mäskäystä että keittoaikaa voi olla syytä tarkistella.

Jos panee, saa keksiä. Mäskäyksen jälkeen maltaat hyötykäyttöön.

Joka tapauksessa hauskaa värkkäämistä ja itsensä toteuttamista. Olut on nyt puksutellut pari päivää iloisesti, ja valmista tuotetta päästään maistelemaan vajaan kahden kuukauden kuluttua. Palataan asiaan, kun olut on lasissa.

Alkoholimatkailua Suomessa

Hetkessä eläminen ja heittäyminen on ihmiselämän parhaita mausteita. Kesällä tempaukset on kiva yhdistää matkustamiseen. Pari viikkoa sitten, kun katseltiin vaimokkeen kanssa lauantaina telkkaria, käytiin seuraava keskustelu.

Vaimoke: Lähetäänkö kesälomareissulle? Autoilemaan pitkin Suomea?

Minä: Mmm, mennään vaan.

Vaimoke: Lähetäänkö huomenna?

Minä: Käy. Pitäiskö käydä vaikka viinitiloilla ja tislaamoilla?

Vaimoke: Hyvä idea!

Tästä alkoikin ankara googlettelu. Minne mennä ja mitä tehdä? Pääsisikö suomalaisiin alkoholintuotantolaitoksiin oikeasti tutustumaan näin lyhyellä varoitusajalla? Päätimme olla ottamatta asiasta paineita ja mennä minne nenä näyttää. Tällä kertaa se näytti Ilomantsiin ja Hermannin viinitilalle. Laitoimme viinitilan infoon sähköpostia ja painuimme nukkumaan.

Aamulla ajelimme hissukseen kohti Ilomantsia. Paikkakunta on oikeasti aika kaukana kaikesta sivistyksestä. Saavuimme iltapäivästä Hermannin Viinitilalle ja astelimme myymälään kyselemään mahdollisuudesta käydä katsastamassa tiloja ja viinin tekoa. Ja ehkä jopa päästä näkemään se kuuluisa hedelmäviinapannu! Valitettavasti näin extempore touria ei pystytty järjestämään. Kuulema vähintään 10 hengen ryhmille 8€ per nenu saa arkena kierroksia varattua. Voi toki myös maksaa 80€ ihan yksinkin jos haluaa takahuoneeseen kurkkimaan. Ei kiva.

Maisemat miellyttivät silmää. 

Valamo III ja VI

Muutaman tuliaispullo kainalossamme lähdimme viereiselle Viinitornille nauttimaan kesästä ja punomaan uusia suunnitelmia. Hermannin Viinitilan ravinteli sijaitsee päheästi vanhan vesitornin huipulla, josta avautui aika mellevät maisemat. Herkullinen kiivihillolla ja vuohenjuustolla täytetty croisantti maistui mainiolta Valamon III ja VI -tisleitä nauttiessa. Ja siitähän se idea syntyi. Tästähän ei olisi pitkä matka Valamoon? Soitto Valamon respaan ja yöpaikka Valamon hotellista oli varattu.

Valamolla pitäisi tietysti päästä näkemään pannuja. Heti luostariin saavuttuamme juoksin viinimyymälään kyselemään mahdollisuuksista vierailla tislaamolla. Vastaus oli linjassa Hermannin Viinitilan kanssa: vain etukäteen varattuna ja vain ryhmille. Onneksi maailmassa asioiden on tapana järjestyä ja näpsyttelin kännykällä sähköpostia arkkimandriitta Sergeille. Aamupalan jälkeen soikin puhelin iloisesti ja arkkimandriitta ilmoitti, että munkki Andreas tulee näyttämään meille tislaamoa. Näin!

Lähdimme siis munkki Andreaksen opastuksella kohti kaikkein pyhintä. Andreas esitteli laitteet ja tuotantoprosessin asiantuntemuksella. Valamossa on käytössä tällä hetkellä vain yksi tislauspannu, jossa viski tislataan kahteen kertaan. Systeemi, jota en ole muualla nähnyt. Tällä hetkellä tislaamo tuottaa tislettä sekä savustetusta että savustamattomasta maltaasta. 26 000 litran vuosikapasiteettia on tarkoitus nostaa lähivuosina 40 000:een. Ensimmäisen luostariviskin pitäisi ilmestyä kauppoihin 2018 tai 2019, riippuen kypsytysprosessin etenemisestä. Vanhoihin kirkkoviinitynnyreihin sullottu tisle ei ainakaan sitä kaikkein tavallisinta viskiä tule olemaan. Festareilla ja anniskeluravintoloissa pyörineitä bloodtub-kokeiluja ei kuulema aiota vähittäiskauppaan lanseerata. Ytimekkään kierroksen jälkeen oli aika kiittään Andreasta ja suunnata auton nokka kohti Lahtea.

Pannun muodot tuovat mieleen viereiset kirkontornit.

Tisleen sydän, eli "potti".

Savutisle odottaa tynnyröintiä.

Lahteen ajatellessa alkoi tehdä mieli sahtia. Tämä ei sinänsä sattumaa ollut, sillä matkalukemisena toimi Sahti - elävä muinaisolut. Google Maps osasi kertoa, että Pihamaan viinitila on lähes matkan varrella ja tarjoaa sekä sahtia että tilaviinejä. Kalkkinen ja Pihamaan Viinitila oli kyllä maaseutumatkailua parhaimmillaan. Kiemurteleva sivutie toi idylliseen maalaismaisemaan, josta löytyvältä viinitilalta sai viinien lisäksi omia oluita, vihanneksia, marjoja ja kaikkea sympaattista ja herkullista. Sahtia ei ollut ulosmyyntiin, mutta iso tuopponen meni hymyssä suin terassilla istuskellen ja miljööstä nauttien. Ei voi kuin suositella! Ja sahtikin oli mainiota.

Kesä ja sahti. Lyömätön pari.

Lahdessa alkoholimatkailu jäi sukuloinnin jalkoihin, mutta pari mukavaa juttua tuli testattua. Sahtikirjan innoittamana soittelin Lammin Sahdin Pekka Kääriäiselle ja tiedustelin, mistä sitä sahtia nyt saa ja pääseekö pääkallopaikalla vierailemaan. Pekka oli Suuret Oluet - Pienet Panimot -limbossa ja neuvoi käymään hakemassa sahtitonkan Tuuloksen kauppakeskuksesta. Kyselin samalla myös Lammin tislattujen tuotteiden, kuten Sahdin Hengen perään, mutta niiden saatavuudesta ei Kääriäisellä valitettavasti ajankohtaista tietoa ollut tarjota.

Tuuloksen kauppakeskuken Lammin myymälä oli kaukana maalaisromantiikasta. Kotipizzan myyjä löi minulle 3 litraa sahtia kouraan ja toivotti hyvää päivänjatkoa. En itseasiassa tiennyt, että yli 4,7%:sta sahtia saa myydä. Pikaisella googlettelulla se ilmeisesti rinnastetaan tilaviineihin ja niitä voidaan sen vuoksi myydä myös mukaan. Finlex kertoo, että "myyntipaikan tulee sijaita tilaviinin tai sahdin valmistuspaikan välittömässä tai läheisessä yhteydessä." Ilmeisesti Tuulos on tarpeeksi lähellä Lammia, että sahtia sieltä mukaan saa. Tykkään. Samalla reissulla tuli tutustuttua myös itselle uuteen suomalaiseen pienpanimoon, sillä Vääksyn kanavan baarista löyty paikallista Kanavan panimon Sulku-olutta.

Vääksyn kanavan paikallista.

Lahdesta matka jatkui Tampereelle. Tarkoituksena oli nuuskia kaupungin tunnelmaa ilman sen kummempia suunnitelmia. Juomiseksihan se meni. Panimoravintola Plevna tarjosi herkkujaan Suomen mittakaavassa uniikissa ympäristössä. Valtava oluthalli tarjosi hienoja juomia, joista erityisesti jäi mieleen Plevnan Sima, joka sopi hellepäivään loistavasti. Aikoinaan kehumani 67 minutes IPA oli näin rauhassa maisteltuna pettymys. Alkuperäinen suunnitelma oli myös syödä Plevnassa, mutta ruokalista ei aiheuttanut suuria kiiman tunteita, joten suuntasimme muualle. 

Internet osasi kertoa hyviä juttuja Gastropub Tuulensuusta, joten suuntasimme sinne nälkäämme tyydyttämään. Ja voi pojat, mikä paikka. Olen oikeasti aika tyytyväinen Oulun baaritarjontaan, mutta tästä paikasta olen kateellinen tamperelaisille. Aivan käsittämätön belgiolutvalikoima, hyvää ruokaa ja todella osaava ja avulias henkilökunta. Tämä paikka on kaiken hypensä ansainnut. Erityisesti digestiiviksi kaivetut puolalaiset simat olivat jotain ennen kokematonta. Mistähän noita saisi tilailtua?

Ruokajuomat vol 1.

Ruokajuomat vol 2.

Aina löytyy jotain uutta.

Turkulaista olutta Tampereella.

Tuulensuusta suuntasimme Kaksiin kasvoihin tarkastamaan olutvalikoimaa. Lasiin eksyi Finlandia Sahtia, Radbrewn mainio Teapot IPA ja muutama muu olut. Paikassa oli kuitenkin yksi perustavanlaatuinen vika: musiikki. Paikallista musiikkiosaamista sisältävä soittolista tarjosi noin miljoona kappaletta Dave Lindholmia ja vaikka salaa vähän Ukkometsosta tykkäänkin, oli tämä liikaa. Tamperelaisen mielenlaadun summasi ulkopuolen torikaraokesta kaikuva kännisen pariskunnan esittämä Popedan Erotomania: "Pillua saan! Mua ei estä kukaaaaanhh!".

Aamulla oli aika lähteä kohti Oulua. Välietapiksi oli valikoitunut itseoikeutetusti Kyrö Distillery. Pari päivää aiemmin olin tislaamon kanssa vaihdellut mailia ja oli selvinnyt, että tislaamolla on avoin kierros perjantaina klo 16:30. Sinne siis. Välissä tuli nälkä, joten kävimme nauttimassa ruokaa Mallaskosken panimobaarissa. Hieno paikka. Erityismaininta leipäjuustoburgerille.

Mallaskoskella.

Mallaskosken maistelulautanen.

Leipäjuustolla et epäonnistu.

Kyröllä on kyllä brändääminen hallussa ja tämä näkyi myös tislaamolla. Tuotteistaminen on viety osin pidemmälle kuin Skotlannissa, ja näin sen pitää ollakin. Olen vuoden sisällä päässyt vierailemaan Valamolla, Teerenpelillä ja Kyröllä ja Kyrö on ainoa, jossa suomalaisten innostus väkijuomiin on oikeasti osattu laittaa rahoiksi myös matkailun kannalta.

Tältä tislaamon pitää näyttää.

Isokyrö, keskellä ei mitään, oli vetänyt lähes 40 ihmistä tislaamokierrokselle. Missään Skotlannissa en ole moiseen väestöryntäykseen törmännyt. Obanilla taisi olla aikoinaan reilu 10 henkeä, mutta muuten on vierailijamäärät olleet maltillisia. Ja nyt puhutaan suomalaisesta tislaamosta, jossa tislaamokierrokseen ei kuulu edes mitään juotavaa. Baarista sai kierroksen jälkeen ostaa juomia ja niinkin yksinkertainen asia, mutta esim. Valamolta puuttuva asia,  kuin tislaamon logolla varustettu glencairn löytyi kaupasta. Moni kierroksella ollut osti myös t-paitoja ja muuta sälää. Melkein liikutuin ihmisten mielenkiinnosta tislaamoa kohtaan.

Uudet pannut olivat asennuksessa.

Vanha pannu on nyt olennainen osa ginin valmistusta.

Itse kierros oli perushyvä tietopaketti tislaamon lyhyestä historiasta, eri juomista ja valmistustavoista. Pienet tilat ja väkipaljous vaikeuttivat hiukan kierroksesta nauttimista, mutta se ei menoa haitannut. Hienosti kierroksella ei myöskään peitelty faktoja vaan esimerkiksi Napouen tekemisestä Viron Rakverestä tulevaan pirtuun puhuttiin avoimesti ja häpeilemättä. Peukutin. Kierroksen jälkeen maistelin Academy Ginin ja yllätyksekseni löysin baarista myös itseltäni väliin jääneen Valamo pullotteen, sillä pullossa komeili numero IX. Sekä Valamon luostari että Viinitorni tarjosivat vain versioita III ja VI, jotka olin jo ennestään maistanut. Reissun viimeinen alkoholiannos maistui makealta ja kotimatka taittui kuskin vaihdon jälkeen mukavasti Kalevan kisoja radiosta nauttien.

Erikoisherkku.

Mitä sitten kotimaan alkoholimatkailusta pitäisi tämän reissun perusteella sanoa? Ainakin siinä on paljon käyttämätöntä potentiaalia, kuten Kyrön väestönryntäys osoitti. Ihmisiä kiinnostaa, miten asioita valmistetaan ja valmistusprosessien seuraaminen pitäisi olla helpompaa. Tähän auttaa varmasti se, että ottaa haluamiinsa tahoihin ajoissa yhteyttä. Toinen seikka on yhteydenotot oikeisiin henkilöihin. Tästä esimerkkinä Valamon respa, josta ajatus tislaamovierailusta tyrmättiin, mutta oikeille ihmisille mailia laittamalla hommat onnistuivatkin. Samanlainen tarina kävi viime vuoden vierailulla Teerenpelille. Tai täällä Oulussa vierailu Maistilalle onnistui mukavasti mailia laittamalla. Asiat selviävät ihmisten kesken puhumalla, pitää vain päästä puhumaan oikeille ihmisille.

Kolmantena pisti vihaksi alkoholipolitiikka. Toin reissusta laatikollisen tilaviinejä, mutta miksi en saa Plevnalta Siperiaa mukaan tai miksi Pihamaan oluet olivat kaikki 4,6 prosenttisia? Miksi huikeaa kotimaista giniä ei voi ostaa tislaamolta kotiin tai Valamon hienosta luostaritislaamosta ei saa kotiin omia tisleitä? Miksi en saa ostaa pullollista puolalaista hunajasimaa Tuulensuusta yömyssyksi? Kaikki nämä vaikeuttavat suomalaista pienyrittäjää ja vievät paikkalliselta osaamiselta kilpailuvaltteja verrattuna isoihin toimijoihin. Erittäin työvoimaintensiivisillä tislaamo-, panimo-, ja viiniteollisuuden haaroilla tämä on sulaa hulluutta. Se ei suomalaisten alkoholikuolemia lisää, että minun saunaolueni tulisivat postin sijaan naapurin panimolta.