maanantai 28. maaliskuuta 2016

Lagavulin DE 1998/2014 43%

Lagavulin juhlii tänä vuonna 200-vuotista taivaltaan. Diageon Islayn lippulaiva on monella tapaa mielenkiintoinen tislaamo, sillä Diageo ei ole Lagavulinin kanssa lähtenyt esimerkiksi nasuja tuomaan markkinoille ja muutenkin naapureihinsa verrattuna tislaamo näyttäytyy jotenkin konservatiivisena ja jopa paikalleen jämähtäneenä. Tästä toki hatun nosto Ardbegin ja Laphroaigin markkinointijaostolle. Ensimmäinen 8-vuotias 200-vuotisjuhlapullote oli ainakin Sergelle maittanut 90 pisteen arvoisesti, joten pitää harkita pullon hankintaa.

Eilen vietettiin myös kansainvälistä viskin päivää. Edesmenneen viskijeesuksen, Michael Jacksonin, syntymäpäivälle sattuvan päivän tarkoitus on viskin ylistämisen ohella myös kerätä rahaa Parkinsonin taudin nujertamiseen. Hyvällä asialla siis ollaan. Itse nappasin kaapista tämän kunniaksi samplen Lagavulinin Distillers Editionia vuodelta 2014. Valitettavasti pääsiäisen kunniaksi tuli televisiosta Jedin paluu ja Hachiko peräkkäin niin en kerennyt tunnelmia vielä eilen ylös kirjailla.

Lagavulinin vuoden 2014 Distillers Edition on tislattu 1998 ja viimeistelty PX:ssä. Turve/savu yhdistettynä PX:n voi olla kokemukseni mukaan mitä tahansa juomakelvottoman roskan ja jumalten nektarin väliltä. Tosin, Lagavulinin Distillers Editionit ovat yleensä tämän aika tyylikkäästi hoitaneet.



Lagavulin Distillers Edition 1998/2014 43%

Tuoksu: Marjainen, jopa hilloinen, Mansikoita, vadelmia ja jopa mustaherukkaa ja luumua. Alleviivaavan makea. Maanläheinen turve tuo kivan salmiakkisen vivahteen tuoksuun. Miellyttävä.

Maku: Marjaisuus jatkuu, mutta taittuu makeasta onneksi hiukan pois ja tarjoilee jopa niitä pastillimaisia sävyjä. Marjoja ja mustaherukkamynthonia. Turve antaa kivan likaisen (ei liian likaisen) sävyn marjojen täyttämään makeaan suutuntumaan.

Lagavulinin Distillers Edition 1998/2014 tarjoaa marjapastilliturve meiningin hyvässä ja tasapainoisessa muodossa. Voisin helposti ostaa pullon kotiin. Nykyisen 16-vuotiaan alennustilan rinnalla tämä nostaa hymyn huulille. Lisää, kiitos!

torstai 24. maaliskuuta 2016

Pastillisävyjä 80-luvun Islayn tyyliin

Islay. Tuon mystisen saaren herkkuja oli tarjolla Oulussa kun Helsingissäkin pidetty tasting Islayn 80-luvun pullotteista rantautui Pohjois-Pohjanmaalle. Tätä ei tietysti voinut jättää välistä ja suurin odotuksin suuntasin paikalle ihmettelemään viskejä.

Kohdealueen seiniltä löytyi asiaan kuuluvaa valistusmateriaalia.
Paikalle saavuttuani sain kuulla ikäviä uutisia, sillä Jarkko "Suursmurffi" Nikkanen ei valitettavasti päässytkään tastingia pitämään. Niinpä tilaisuutta lähdettiin vetämään läpi yhteisöllisyyden kautta ja viskit edellä. Nimimerkki AP:n toimiessa puheenjohtajana viskeistä saatiin hyvää keskustelua aikaiseksi ja tietotaitoahan ei paikallaolijoilta näidenkään pullotteiden osalta puuttunut. Tarvittiin vain tarvittiin pari dramia alle, että kielenkannat löystyivät.


Koko kattaus näytti maistelujärjestyksessä seuraavalta:

Bruichladdich 10 yo
Bunnahabhain 12 yo
Bowmore 12 yo
Caol Ila 12 yo
Laphroaig 10 yo
Ardbeg 10 yo
Lagavulin 12 yo

Bruichladdich 10 yo 43%

Tuoksu: Keltaisia ja vihreitä hedelmiä. Omenaa ja banaania. Kunnon hedelmäsalaatti vaniljakastikkeella.

Maku: Samaa hedelmien tykitystä pienellä salmiakkisella sivuvivahteella. Märkää pahvia.

Kevyt aloitus. Bruichladdich, jota ei kyllä uskoisi Islayn tuotteeksi. Tuli mieleen vanhemmat bourbon-kypsytetyt speysiderit. Sokkona olisin varmaan väittänyt hiukan iäkkäämmäksi Glenfiddichiksi. Tähän päti sama lainalaisuus, mikä kaikkiin illan tuotteisiin. Viski maistui huomattavasti etiketin ikämerkintää iäkkäämmältä. Vitsi on siinä, että mitä ilmeisemmin ne myös ovat sitä.

Bunnahabhain 12 yo 43%

Tuoksu: Alkuun nenä huomattavan tukossa. Lasiajalla viski kuitenkin aukeaa ja antaa sherryisten noottien lisäksi mahtavaa Jägermaister-tyylistä yrttisyyttä.

Maku: Tasapainoinen, salmiakkinen, tumma ja kaiken keskellä ripaus turpeisuutta. Yrttisyys jatkaa myös jälkimaussa.

Mielestäni huomattavasti Bruikkaa mielenkiintoisempi viski. Ensihaistoin perusteella pidin tätä kattauksen heikoimpana lenkkinä, mutta lasiaika teki viskille ihmeitä.

Bowmore 12 yo 43%

Tuoksu: Tammea, yrtteja, toffeeta ja suolaa. Todella miellyttävä nenä. Savu ja turve loistavat poissaolollaan.

Maku: Suolaa. Jopa mallas puskee vahvan makupaletin keskeltä kielenpäälle. Toffeet ja yrtit tuovat niitä legendaarisia pastilleja muistuttavan makuelämyksen. Pitkä jälkimaku saa hymyn huulille.

Nyt ollaan hyvän äärellä. Kuten vastapäätä istunut herrasmies totesi: "Vituttaa juoda näin hyviä viskejä." Bowmoren kohdalla saatiin myös hauskaa vertailua kun noheva kanssamaistelija oli napannut kaapista nykyistä Bowikan 12-vuotiasta mukaan. Ero oli kyllä huikea. Erityisesti nykyisen pullotteen vahvan savu ja turve nousivat rinnakkain tuoksuteltuna esiin.

Caol Ila 12yo 43%

Tuoksu: Nenään muuta kattausta nuoremman oloinen. Keltaisia hedelmiä, taikinaa, suolaa ja muita mineraaleja. Reilusti turvetta.

Maku: Selkeän maltainen, turpeinen ja suolainen. Nuorekas mutta juotava.

Caol Ila oli kattauksen ainoa viski, joka jollain tasolla muistutti nykyistä tuotetta. Selkeästi nuorimman ja moderneimman oloinen viski koko kattauksessa.

Laphroaig 10 yo 43%

Tuoksu: Varsinkin Caol Ilan jälkeen tuoksuu todella iäkkäältä ja hienostuneelta. Ylikypsiä hedelmiä, salmiakkipastilleja. Yrttisyyttä. Todella monitahoisen oloinen

Maku: Salmiakki ja muut pastillisävyt (itse keksin termin) hallitsevat suutuntumaa. Tuoksusta havaitut ylikypsät hedelmät vaimenevat runkoa tuovaksi taustahälyksi, jota maustaa kevyt merellinen suolaisuus.

Todella hyvää. Ei kait tuosta muuta voi sanoa. Selän takana eräs vanhaparta suolasi nuorempiaan kertomalla Italian reissusta, jolla paikallisen kioskin minityyriosasto oli pullistellut tätä kamaa. Synnyin niin 10 vuotta liian myöhään. Tässä vaiheessa odotukset alkoivat nousta kohti kattoa, sillä kuuleman mukaan parhaat herkut oli säästetty viimeiseksi.

Ardbeg 10yo 40%

Tuoksu: Savua, valkopippuria, salmiakkia. Itse löysin myös niitä sitruksia, vaikka eihän tämä mikään sitrus-savukalapommi nykyisten rinnalla ole.

Maku: Öljyinen, pippurinen ja kehokkaan oloinen viski. Jälkimaku on pitkä ja merellinen suolaisuus saa kielen pään kihelmöimään.

Moni on juonut Ardbegin Teniä, mutta harva 10-vuotiasta. Erinomainen viski, mutta kaiken hehkutuksen jälkeen kattauksen ehdottomasti suurin pettymys. Ei mennyt edes omaan top kolmoseen. Rohkeimmat väittivät jopa nykyistä Teniä tätä paremmaksi. Rohkenen olla erimieltä. Jossain toisessa seurassa tämä olisi ollut jumalten nektaria. Nyt vertailukohdat olivat liian kovia. Erityiskiitos tästä kuuluu kattauksen viimeiseksi säästetylle Lagavulinille.

Rakkauden kevät-talvi 2016.
Lagavulin 12yo 43%

Tuoksu:Yrttinen, meripihkainen, laavamainen. Syvä ja moniulotteinen. Suolaa, sammalta ja likaista savua. Maanläheinen tuoksu, joka tuo veden kielelle.

Maku: Tervaskantoja, rahkasammalta, sisupastilleja. Yrttejä, tummia hedelmiä. Tulee suuhun kuin silkki ja poistuu kuin katujyrä.

Suomen viskiskenessä käytetään liian usein temiä "lyyrinen viski". Kyseisen termin käyttö pitäisi säästää näitä hetkiä varten. Harvoin viski maalaa mieleen kuvia, mutta tämän mykistävän liemen kanssa alitajunta teki kepposet: Syksyinen havumetsä. Tervaskannoista koottu hiukan liian iso nuotio täyttää ilman hiukan likaisella savulla, johon sekoittuu sateen kasteleman sammalmaton tuoksu. Ilma on kylmä, mutta hapekas. Kuksasta juodun nokipannukahvin kyytipojaksi on kourallinen puolukoita. Näiden hetkien takia ihminen elää.

Mykistävä viski. Runoilin illan päätteksi Instagramiin tämän menevän henkiläkohtaiseen all time top-5:een. Olen edelleen samaa mieltä. Ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen vaihdeltiin kuulumisia ja porukan kesken vallitsi hämmentävä yksimielisyys siitä, että kattauksen paras viski oli jätetty viimeiseksi.

Esille nostettiin myös mielenkiintoinen seikka pullojen alkuperästä. Iso osa kattauksen pulloista oli näet Italian markkinoille pullotettuja. Miksi juuri Italia on kerännyt osakseen valtavan määrän pullotteita läpi 70- ja 80-luvun? Yksi, vaikkei varmasti asia tyhjentävästi selittävä, syy löytyy inflaatiosta. Toisen maailman sodan jälkeen liira ei ollut maailman vakaimpia valuuttoja ja pääomat kannatti sitoa tavaraan. Tämän vuoksi Italiaan on syntynyt hämmentävä keräilykulttuuri, joka on ylettänyt lonkeronsa myös viskin pariin. Italia on edelleen viskinmetsästyksen ykkösmaa ja todellisia harvinaisuuksia myyvät nettikaupatkin taitavat suurimmaksi osaksi saapasmaasta löytyä. Mielenkiintoinen sivujuonne viskibisneksessä, jota pitää tutkia lisää.

Loppuilta menikin pyörän kanssa taistellessa ja Irkussa oluesta ja viskistä väitellen. Toukokuussa pitäisi tätä herkkua tulla lisää. Kuvakevennyksen myötä ensi kertaan.

Kännissä 5 kilometriä ilman tätä osaa aiheutti hiukan harmitusta.



maanantai 14. maaliskuuta 2016

Auchentoshan 12yo

Maanantaina on hyvä jatkaa pullonjämien poistamista kaapista kun viikonloppu meni kuin AA-kerholaisella. Oikeasti join kaljaa, mutta sillä ei pääse viskikaapin ongelmajätteistä eroon. Tämän Auchentoshanin 12-vuotiaan olin voittanut viime syksynä kaveriporukan frisbeegolfkisoista. Olin itse ostamassa palkintoja, joten kaikki meni juuri niin kuin suunnittelin. Auchentoshania saa muuten Alkostakin ja ainakaan 20cl:n minipullosta ei minusta liikaa pidä maksaa.

Aivan Glasgown kupeessa sijaitseja ja Morrison Bowmoren omistama Auchentoshan on skottitislaamojen outolintu, sillä se tislaa viskinsä kolmeen kertaan. Tällä tavalla saatu alkoholipitoisuudeltaan korkeampi, ja siten makuprofiililtaan kevyempi, tisle antaa kaiken järjen mukaan tynnyrille enemmän tilaa. 81% tisle toki laimennetaan teollisuuden standardin mukaan 63,5%:iin. Tislauksen vaiheista on todella informatiivinen kaavio Auchentoshanin kotisivuilla. Kannatta käydä katsastamassa.

12-vuotias on osa viiden viskin perusrangea yhdessä 18- ja 21-vuotiaiden ikämerkittyjen ja Treewood American Oak nasujen kanssa. Nykytrendien mukaisesti tislaamolla on saman verran viskejä travel retail -mallistossa ja viljalti erilaisia erikoiseriä. Pakkauksen mukaan 12-vuotias on tynnyröinniltään oloroso-bourbon -vattaus, mikä on mausta helppo huomata. Onkohan tämä kuinka yleistä Suntoryn/Morrison Bowmoren viskeissä, sillä ainakin Bowmoren 12-vuotias sekoitetaan samoista ainesosista?



Auchentostan 12yo, 40%

Tuoksu: Vaniljaa, kevyttää tammisuutta, tölkkihedelmiä. Kokonaisuutena aika makean oloinen. Toffeeta?

Maku: Puukäsityöluokkaa, toffeeta, lopussa häivähdys jotain liuotinta. Muuten katoaa suusta miellyttävän mahonkisen ja hedelmäisen jälkimaun saattelemena. Myös suuhun todella makean oloinen. Ihan kuin pulloon olisi kotiolut-tyyliin lisätty jälkikäymissokeria.

Yllättävänkin tamminen ja makea ilmestys, joka keikkuu sen kuuluisan harmaan massan rajamailla. Ei jää erityisesti mieleen, mutta mielellään tämän nyt kuitenkin pois joi. Ei tarvinut irvistellä. Koko pullon kanssa voisi olla tiukkaa, mutta tämä retkikoko oli oiva. Joku voisi makeuden takia suositella tätä "tyttöjen viskiksi", mutta itse en moiseen sukupuolistereotypioiden vahvistamiseen lähde.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Etikettiklubin tuhdit ja tummat maltaiset

Viime torstaina oli aika taas "kurssittaa" itseänsä ja astella Alkon Etikettiklubin ihmeelliseen maailmaan. Tällä kertaa otsikolla "Tuhdit ja tummat maltaiset". Viime kesänä kävin edellisen kerran Etikettiklubin olut-tastingissa ja odotin yhtä mukavaa iltaa myös tällä kertaa. En joutunut pettymään.

Oluet maistelujärjestyksessä.
Alkuun käytiin pikaisesti läpi eri oluttyyppejä ja oluen valmistusprosessi. Ensimmäisenä lasiin päästettiin tummia laagereita. Aldersbacher Kloster Dunkel ja Stadin Panimon American Black Lager. Rehellisesti tummat laagerit eivät ole minun juttu. Erityisesti Aldersbacher maistui niin joululimpulta, että ällötti. Vihaan myös joululimppua, joten jollekin tämä voi toimiakin. Stadin Panimon American Black Lager oli enemmän minun makuuni. Kivan yrttinen ja paahteinen, mutta jotenkin vetinen ilmestys. Ei suosikkejani tämäkään.


Seuraavaksi maisteltiin porttereita. Ikisuosikkini ja tyylinsä kuningas, Koffin Portteri, ei ollut vetäjän ostoskoriin pettymyksekseni päätynyt. Erikoisempaa settiä tarjosi islantilainen Einstök, jonka Toasted Porter oli valikoitunut maisteltavaksi. Vielä tämäkään ei ihan ollut olut minun makuuni: oluesta jäi suuhun kuparinen/metallinen jälkimaku, joka ei ole miellyttävää. Kaiken kukkuraksi olut tarjosi myös niitä joululimpun vivahteita.

Onneksi toiseksi porteriksi oli valittu klassikko nimeltä Old Engine Oil. Vaikka Harviestoun luomus ei parhaita porttereita mielestäni ole niin reilusti kattauksen tähän mennessä paras tuote oli kyseessä. Etikettiklubilla on aina jotain outoa syötävää juomien kylkeen tällä kertaa tarjolla ollut lakritsisuklaa oli hieno makupari Vanhan Moottoriöljyn kanssa. Tastingissa heitettiin ilmoille, että Old Engine Oil ei olisi mikään maailman paras nimi oluelle. En tiedä, onko tämä sukupolvikysymys, mutta mielestäni nimi on loistava ja mieleenpainuva.

Kahden porterin perään maisteltiin kolme stouttia/imperial stouttia. Alkuun tarjoiltu Belhaven voi niputtaa hyvin muistiinpanojeni avulla: kevyt, tylsä, mutta toimiva. Toisena lasiin kaadettu Crew Republicin Roundhouse Kick Imperial Stout oli sen sijaan mahtava olut. Mausteita, marjoja, Dr. Pepperiä tuhdin ja paahteisen mallasrungon kanssa oli yhdistelmä, joka vei kielen mennessään. Perään juotu Great Dividen Yeti Imperial Stout ei paljoa hävinnyt, mutta humalointi oli mielestäni tässä jo hiukan överi verrattuna edeltävään kiertopotkukiljuun.

Makukartassa on asennetta.

Hiukan liian överi oli tämä.
Viimeinen nelikko oli vetäjän yritys esitellä hiukan erikoisempia olutlaatuja, mitä Alkon valikoimista löytyy. Eikä se pelkäksi yritykseksi jäänyt. Homma tykitettiin käyntiin yhdellä kaikkien aikojen suosikillani: Rochefort 10:llä. Ai että on hyvä trappist! Kuin joisi Dr. Pepperiä, josta on otettu makeus pois ja laitettu tilalle pähkinöitä ja kaakaota.  Ja mikään muu olut ei tunnu näin jännältä suussa. Olut ei näytä erityisen hapokkaalta, mutta on täynnä pieniä kuplia, jotka kutittelevat kitalakea todella mielyttävällä tavalla. Tämän kanssa tarjoiltu Roquefort sinihomejuusto muodosti taivaallisen parin oluen kanssa.

Seuraavaksi juotiin lisää tuttuja tuotteita. Prykmasterin Savukataja on niitä harvoja savuoluita, jotka eivät saa minulla oksennusrefleksiä aikaan. Päin vastoin, tämä on mahtava olut. Savu on mielestäni raikasta ja kokonaisuus tuo mieleen juhannussaunan koivuvastat, leppälauteet ja vienon savun keskikesän luonnon keskellä. Hatunnostonarvoinen suoritus!

Hieno lopetus.
Suomalaisilla oluilla myös jatkettiin, kun Stadin Panimon American Barley Wine sai esitellä tyyliä klubilaisille. Erittäin hunajainen ja makea barley wine oli hyvää ja toimivaa. Kuin joisi nestemäistä tuohusta. Tastingin päätteeksi juotiin vielä Rodenbachin Grand Cru. Ilmeisesti kyseessä on osaksi tammikypsyksen saaneen oluen ja tuoreen oluen sekoitus. En tiedä hiivakannoista, mutta minulle tästä tuli mieleen erittäin vahvasti eräs oululainen tuote - brettahiivalla käytetty Maistilan Tilus. Ja aikamoinen maatilan makumaailman myös Rodenbachin Grand Cru tarjosi. Hedelmiä, nahkaa, jopa hieman lantaa/maakellaria. Hieno päätös tastingille!


***

Loppuun vielä viskitiedotusasiaa. Puolentoista viikon päästä saadaan Oulussa nauttia viskiä oikein urakalla. Maanantaina 21.3. on St. Michaelissa Laphroaig-tasting, jossa maisteltavana ovat peruskymppi, PX, An Cuan Mòr, Cairdeais Ileach Edition ja Cairdeais Port Wood Edition. Tiistaina sitten onkin kolmas Oulun vain Viskinystävien Seuran jäsenistölle suunnattu tilaisuus, kun puheenjohtajan pallilta väistynyt Jarkko Nikkanen tulee vetämään Helsingissäkin nähdyn 80-luvun Islayn peruspullotteiden suoran. Kumpaankin tastingiin on vielä bilettejä jäljellä. Tiedät mitä tehdä!