Uusi logo ja jotain parempaa sen kunniaksi

Aikoinaan kun aloitin blogin pitämisen, mietin pitkään, minkälaista kuvitusta haluan blogiin. Tuolloin omat kuvankäsittelytaidot olivat vielä alkeellisemmalla tasolla kuin nykyään, mutta visio oli selvä.

Olin vieraillut Lohjan Pyhän Laurin kirkossa taidehistorian opintojen merkeissä. Kirkon holvikaarista löytyi todella hämmentäviä maalauksia, joissa useassa oli hauskannäköisiä demoneja juomassa väkijuomia. Näpsin maalauksista pokkarilla kuvia, ja ne päätyivät myöhemmin osaksi blogin kuvitusta.

Demoniset bakkanaalit.

Kehitys kehittyy ja vanhat pokkariväännökset on heitetty roskakoriin. Hauskat demonit jäivät kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Niinpä ehdotin taiteellisesti lahjakkaalle ystävälleni vaihtokauppaa: hän tekisi minulle logon ja minä kirjoittaisin hänelle muutaman tekstin, joita hän tarvitsi.

Kaupat tuli ja laitoin ystävälleni inspiraatioksi muutaman ottamani pokkarikuvan. Takaisin sain vähän ajan päästä alla olevan vedoksen. Se tulee tulevaisuudessa olemaan blogin voimaeläin, logo ja maskotti. Nimeä sillä ei vielä ole. Ehkä tässä olisi kilpailun paikka?

Uuden maskotin kunniaksi kaivoin kaapista vähän parempaa pöytään.

Bunnahabhain XXV, 43 % (n. 2010)

Tuoksu: Aprikoosihilloa, hedelmäkakkua, kaakaota, lämmintä mallasta ja pähkinää. Yllättävän makea.

Maku: Hilloa, kinuskia, mukavasti puuta, ripaus suolaa ja pähkinää. Suutuntuma silkkinen ja maku pitkä. Ei mitään suuria kulmia.

Onhan se hyvää. Ei tee mieli lisäillä vettä. Täydellisessä maailmassa tähän haluaisi ehkä hiukan lisää "luonnetta" eli voltteja. Nykyversiota pitäisi ehkä päästä tämän innoittamana maistamaan. Hyvä drami uuden logon kunniaksi!

Pastillisävyjä 80-luvun Islayn tyyliin

Islay. Tuon mystisen saaren herkkuja oli tarjolla Oulussa kun Helsingissäkin pidetty tasting Islayn 80-luvun pullotteista rantautui Pohjois-Pohjanmaalle. Tätä ei tietysti voinut jättää välistä ja suurin odotuksin suuntasin paikalle ihmettelemään viskejä.

Kohdealueen seiniltä löytyi asiaan kuuluvaa valistusmateriaalia.

Paikalle saavuttuani sain kuulla ikäviä uutisia, sillä Jarkko "Suursmurffi" Nikkanen ei valitettavasti päässytkään tastingia pitämään. Niinpä tilaisuutta lähdettiin vetämään läpi yhteisöllisyyden kautta ja viskit edellä. Nimimerkki AP:n toimiessa puheenjohtajana viskeistä saatiin hyvää keskustelua aikaiseksi ja tietotaitoahan ei paikallaolijoilta näidenkään pullotteiden osalta puuttunut. Tarvittiin vain tarvittiin pari dramia alle, että kielenkannat löystyivät.

Koko kattaus näytti maistelujärjestyksessä seuraavalta:

Bruichladdich 10 yo
Bunnahabhain 12 yo
Bowmore 12 yo
Caol Ila 12 yo
Laphroaig 10 yo
Ardbeg 10 yo
Lagavulin 12 yo

Bruichladdich 10 yo 43%

Tuoksu: Keltaisia ja vihreitä hedelmiä. Omenaa ja banaania. Kunnon hedelmäsalaatti vaniljakastikkeella.

Maku: Samaa hedelmien tykitystä pienellä salmiakkisella sivuvivahteella. Märkää pahvia.

Kevyt aloitus. Bruichladdich, jota ei kyllä uskoisi Islayn tuotteeksi. Tuli mieleen vanhemmat bourbon-kypsytetyt speysiderit. Sokkona olisin varmaan väittänyt hiukan iäkkäämmäksi Glenfiddichiksi. Tähän päti sama lainalaisuus, mikä kaikkiin illan tuotteisiin. Viski maistui huomattavasti etiketin ikämerkintää iäkkäämmältä. Vitsi on siinä, että mitä ilmeisemmin ne myös ovat sitä.

Bunnahabhain 12 yo 43%

Tuoksu: Alkuun nenä huomattavan tukossa. Lasiajalla viski kuitenkin aukeaa ja antaa sherryisten noottien lisäksi mahtavaa Jägermaister-tyylistä yrttisyyttä.

Maku: Tasapainoinen, salmiakkinen, tumma ja kaiken keskellä ripaus turpeisuutta. Yrttisyys jatkaa myös jälkimaussa.

Mielestäni huomattavasti Bruikkaa mielenkiintoisempi viski. Ensihaistoin perusteella pidin tätä kattauksen heikoimpana lenkkinä, mutta lasiaika teki viskille ihmeitä.

Bowmore 12 yo 43%

Tuoksu: Tammea, yrtteja, toffeeta ja suolaa. Todella miellyttävä nenä. Savu ja turve loistavat poissaolollaan.

Maku: Suolaa. Jopa mallas puskee vahvan makupaletin keskeltä kielenpäälle. Toffeet ja yrtit tuovat niitä legendaarisia pastilleja muistuttavan makuelämyksen. Pitkä jälkimaku saa hymyn huulille.

Nyt ollaan hyvän äärellä. Kuten vastapäätä istunut herrasmies totesi: "Vituttaa juoda näin hyviä viskejä." Bowmoren kohdalla saatiin myös hauskaa vertailua kun noheva kanssamaistelija oli napannut kaapista nykyistä Bowikan 12-vuotiasta mukaan. Ero oli kyllä huikea. Erityisesti nykyisen pullotteen vahvan savu ja turve nousivat rinnakkain tuoksuteltuna esiin.

Caol Ila 12yo 43%

Tuoksu: Nenään muuta kattausta nuoremman oloinen. Keltaisia hedelmiä, taikinaa, suolaa ja muita mineraaleja. Reilusti turvetta.

Maku: Selkeän maltainen, turpeinen ja suolainen. Nuorekas mutta juotava.

Caol Ila oli kattauksen ainoa viski, joka jollain tasolla muistutti nykyistä tuotetta. Selkeästi nuorimman ja moderneimman oloinen viski koko kattauksessa.

Laphroaig 10 yo 43%

Tuoksu: Varsinkin Caol Ilan jälkeen tuoksuu todella iäkkäältä ja hienostuneelta. Ylikypsiä hedelmiä, salmiakkipastilleja. Yrttisyyttä. Todella monitahoisen oloinen

Maku: Salmiakki ja muut pastillisävyt (itse keksin termin) hallitsevat suutuntumaa. Tuoksusta havaitut ylikypsät hedelmät vaimenevat runkoa tuovaksi taustahälyksi, jota maustaa kevyt merellinen suolaisuus.

Todella hyvää. Ei kait tuosta muuta voi sanoa. Selän takana eräs vanhaparta suolasi nuorempiaan kertomalla Italian reissusta, jolla paikallisen kioskin minityyriosasto oli pullistellut tätä kamaa. Synnyin niin 10 vuotta liian myöhään. Tässä vaiheessa odotukset alkoivat nousta kohti kattoa, sillä kuuleman mukaan parhaat herkut oli säästetty viimeiseksi.

Ardbeg 10yo 40%

Tuoksu: Savua, valkopippuria, salmiakkia. Itse löysin myös niitä sitruksia, vaikka eihän tämä mikään sitrus-savukalapommi nykyisten rinnalla ole.

Maku: Öljyinen, pippurinen ja kehokkaan oloinen viski. Jälkimaku on pitkä ja merellinen suolaisuus saa kielen pään kihelmöimään.

Moni on juonut Ardbegin Teniä, mutta harva 10-vuotiasta. Erinomainen viski, mutta kaiken hehkutuksen jälkeen kattauksen ehdottomasti suurin pettymys. Ei mennyt edes omaan top kolmoseen. Rohkeimmat väittivät jopa nykyistä Teniä tätä paremmaksi. Rohkenen olla erimieltä. Jossain toisessa seurassa tämä olisi ollut jumalten nektaria. Nyt vertailukohdat olivat liian kovia. Erityiskiitos tästä kuuluu kattauksen viimeiseksi säästetylle Lagavulinille.

Rakkauden kevät-talvi 2016.

Lagavulin 12yo 43%

Tuoksu:Yrttinen, meripihkainen, laavamainen. Syvä ja moniulotteinen. Suolaa, sammalta ja likaista savua. Maanläheinen tuoksu, joka tuo veden kielelle.

Maku: Tervaskantoja, rahkasammalta, sisupastilleja. Yrttejä, tummia hedelmiä. Tulee suuhun kuin silkki ja poistuu kuin katujyrä.

Suomen viskiskenessä käytetään liian usein temiä "lyyrinen viski". Kyseisen termin käyttö pitäisi säästää näitä hetkiä varten. Harvoin viski maalaa mieleen kuvia, mutta tämän mykistävän liemen kanssa alitajunta teki kepposet: Syksyinen havumetsä. Tervaskannoista koottu hiukan liian iso nuotio täyttää ilman hiukan likaisella savulla, johon sekoittuu sateen kasteleman sammalmaton tuoksu. Ilma on kylmä, mutta hapekas. Kuksasta juodun nokipannukahvin kyytipojaksi on kourallinen puolukoita. Näiden hetkien takia ihminen elää.

Mykistävä viski. Runoilin illan päätteksi Instagramiin tämän menevän henkiläkohtaiseen all time top-5:een. Olen edelleen samaa mieltä. Ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen vaihdeltiin kuulumisia ja porukan kesken vallitsi hämmentävä yksimielisyys siitä, että kattauksen paras viski oli jätetty viimeiseksi.

Esille nostettiin myös mielenkiintoinen seikka pullojen alkuperästä. Iso osa kattauksen pulloista oli näet Italian markkinoille pullotettuja. Miksi juuri Italia on kerännyt osakseen valtavan määrän pullotteita läpi 70- ja 80-luvun? Yksi, vaikkei varmasti asia tyhjentävästi selittävä, syy löytyy inflaatiosta. Toisen maailman sodan jälkeen liira ei ollut maailman vakaimpia valuuttoja ja pääomat kannatti sitoa tavaraan. Tämän vuoksi Italiaan on syntynyt hämmentävä keräilykulttuuri, joka on ylettänyt lonkeronsa myös viskin pariin. Italia on edelleen viskinmetsästyksen ykkösmaa ja todellisia harvinaisuuksia myyvät nettikaupatkin taitavat suurimmaksi osaksi saapasmaasta löytyä. Mielenkiintoinen sivujuonne viskibisneksessä, jota pitää tutkia lisää.

Loppuilta menikin pyörän kanssa taistellessa ja Irkussa oluesta ja viskistä väitellen. Toukokuussa pitäisi tätä herkkua tulla lisää. Kuvakevennyksen myötä ensi kertaan.

Kännissä 5 kilometriä ilman tätä osaa aiheutti hiukan harmitusta.

Oulu, Bunnahabhain ja 203-vuotta viskihistoriaa

Oulun toinen vain Viskin Ystävien Seuran jäsenistölle suunnattu tasting-tilaisuus näki päivänvalon viime torstaina. Kattauksena oli Helsingistäkin tuttu iäkkäiden IB-Bunnien rivi, josta ei viskihistoriaa puuttunut. Tisleiden yhteenlaskettu ikä oli huikeat 203 vuotta.

Viime talven Islay-reissulla Bunnahabhain jäi harmittavasti sivuosaan. Ajelimme paikanpäälle ilman sen kummempia varauksia kyselemään jos jotain kierroksen tynkää olisi tarjolla. Saimme "tyytyä" vain muutamiin ilmaisiin drameihin ja hienoon valokuvaussessioon. Islayn tislaamot sijaitsevat aika makeilla paikoilla, mutta kyllähän Bunna maisemiltaan kärkisijasta kamppailee. Eikä se viskikään mitään huonoa ole. Pitkään turvesavuttomaan tisleeseen erikoistunut tislaamo ei vain välttämättä ole ollut niitä alueen mediaseksikkäimpiä tislaamoja. Naapurinsa Caol Ilan kanssa Bunna edustaa Islayn blendityöhevonen-kategoriaa.

Näkymiä tislaamon pihalta.

Tastingin vetäjä Jarkko Nikkanen ottikin kopin tislaamon työhevosstatuksesta, koska skotlantilaisella viskillä ei tällä hetkellä mene kovin lujaa. Blendit eivät nimittäin maailmalla maistu. Bunnan kohdalla tämä on sekä onni että onnettomuus. Blenditilauksien ehtyessä kassavirta ei tietysti ole toivotunlainen, mutta toisaalta focusta voi nyt hyvillä mielin siirtää meitä viskinörttejä miellyttävämpään sektoriin - single maltteihin.

Takaisin torstaihin. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä. Mainittakoon, että maistelujärjestystä oli muutettu hiukan Helsingin kokemuksien perusteella.

Niin vanhoja pulloja etteivät suostuneet värikuvaan.

Lasissa pullojen mielipide ei enää vaikuttanut.

Bunnahabhain 1965/2010, The Whisky Agency, 40%
Bunnahabhain 1968/2012, The Whisky Agency, 47%
Bunnahabhain 1968/2011, Wilson & Morgan Barrel Selection, 44,1%
Bunnahabhain 1973/ 2012, Wilson & Morgan Barrel Selection, 41,2%
Bunnahabhain 35yo, The Whisky Agency, 50,1%

Ensimmäisenä siis lasiin 45-vuotias ikänestori. Vanhin koskaan juomani single malt. Tai näin ainakin muistelisin. Kypsytys refill hogissa, mitä ilmeisemmin ex-börbbä.

Bunnahabhain 1965/2010, The Whisky Agency, 40%

Tuoksu: Parfyyminen. Kaunista tammea. Trooppisia hedelmiä, ananasta ja kookosta. Mesimäistä hunajaa. Lasiajalla nousee mallas todella kauniisti esille.

Maku: Makea, pyöreä, pureksittava, jopa vahamainen. Niin pehmeä, että katoaa suusta melkein huomaamatta, jättäen kuitenkin miellyttävän pastillisen jälkimaun leikkimään kielen päällä. Isommalla haukulla myös trooppiset hedelmät pääsevät esiin tarjoten vaniljariisiä kera ananaksen. Pieni ripaus myös salmiakkia ja hunajaa.

Kova alku. Ajatus tämän siirtämisestä tastingin ensimmäiseksi oli varmasti oikea. Sen verta hentojen makujen kanssa tässä pelataan. Sitten lasiin lisää viskiä ajalta ennen ensimmäistä ihmistä kuussa.

Kotiloita etiketissä. Oikein vai väärin?

Bunnahabhain 1968/2012, The Whisky Agency, 47%

Tuoksu: Tässäkin iän tuomaa parfyymisyyttä edellistä viskiä ärhäkkäämmässä sherrykuosissa. Happamat hedelmät ja marjat nousevat monipuolisesta nenästä parhaiten esille. Miellyttävä!

Maku: Mahonkia, jopa ripaus kumia. Kuivuu kirjaimellisesti kitalakeen kiinni, mikä antaa viitteitä hiukan yli menneestä tynnyröinnistä. Antaa silti vielä hienosti marjaisia nootteja ja isolla haukulla ne parfyymitkin löytyvät.

Sitten lisää saman vuoden tuotteita, mutta tällä kertaa sherry butissa kypsynyttä kamaa.

Bunnahabhain 1968/2011, Wilson & Morgan Barrel Selection, 44,1%

Tuoksu: Keksejä, maitokahvia, luumua, parfyymejä ja pastilleja. Tuoksussa myös jotain lakkamaista.

Maku: Paremmin tasapainossa kuin edellinen. Iästään huolimatta raikas ja mineraalinen suutuntuma, jossa pastillit, mausteet ja tammi muodostavat kauniin ja kompleksisen viskielämyksen.

Harvoin saa nenänsä eteen kattausta, jossa kaksi 70-luvun tuotetta ovat nuorimmat maisteltavat tuotteet. Tosin, jonkunhan ne nämä nuoremmatkin tisleet pitää tuhota. Vastuullisena aikuisena en tietysti voinut tehtävästä kieltäytyä.

Bunnahabhain 1973/ 2012, Wilson & Morgan Barrel Selection, 41,2%

Tuoksu: Tummaa ja makeaa sherryisyyttä. Kaakaota ja marjoja. Tässäkin iän tuomaa parfyymisyyttä.

Maku: Parfyyminen ja puinen, mutta viski ei kuivi ikeniin kiinni vaan säilyttää todella mielyttävän marjaisen makeuden makukaaren loppuun. Kaakao ja mokkaiset sävyt säestävät tätä sinfoniaa. Pitkän jälkimaun seasta nousee myös ripaus lakritsia.

Illan hienoin etiketti.

Bunnahabhain 35yo, The Whisky Agency, 50,1%

Tuoksu: Kitkerämpi kuin muu kattaus. Ruutia, vahvaa tammea, tummaa suklaata ja hunajalla maustettua vahvaa mustaa teetä.

Maku: Ruutia, suolaa, jopa pippurista mausteisuutta. Voltit antaa hienosti runkoa ja nostavat myös jälkimaus kattauksen parhaiksi. Voimakas, pitkä ja tyylikäs viski, josta ei kuitenkaan enää muiden viskien miellyttävää parfyymisyyttä omaan suuhun löytynyt.

Täytyy sanoa, että ainakin minä olin fiiliksissä tämän kattauksen jälkeen. Iäkkäämpien viskiä parfyymisyys on parhaimmillaan huikeaa maistettavaa. Vedin ensimmäisen kierroksen hiukan pienemmillä puraisuilla ja keskityin tuoksuttelemaan viskejä ja kokeilin toisella kierroksella isompaa haukkua. Tämä toi hienosti esiin erityisesti ikänestorin hiukan herkemmät makuvivahteet. Jos näitä pitäisi johonkin paremmuus järjestykseen laitella niin itselleni viskit 1 ja 4 maistuivat parhaiten. Ikänestorin huumaava trooppinen hedelmä oli mahtava ja 1973/2012 oli sherrykypsytetyistä se tasapainoisin ja herkullisin tapaus.

Tasapuoliset kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyyn osallistuneille tahoille!

Islayn matkakirja - kuvabonus

Glengoyne.

Yleisnäkymä tislaushuoneesta.

Lautalla maistui paikallinen.

Bunnan Warehouse.

Paps of Jura, eli tissit.

Paikallinen betonilähiö.

Herkku.

Hippi töissä.

Bowmoren Mashtun.

Bowmoren käymisastiat.

Ja saman tislaamon pannut.

Aamuinen Lagavulin.

Kielimuuri @ Kilchoman

Ei kylmä- vaan ihan perusfiltteri.

Keskellä ensimmäinen Octomore.

Insinööripornoa.

Aamukahvimaisemat.

Känniturismin huipentuma.

"Nehän on kuin lonkeroita."

Lapparilla oli savuiset tunnelmat.

Maker's Mark tynnyreiden kokoontumisajot.

Perintömailla.

Ongittiin juotavaa.

Artulla.

Reissun paras viski.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Islayn matkakirja - osa 2

Toinen päivä Islaylla takana. Katkerasti hävityn pool-pelin jälkeen ei tee mieli hirveästi bloggailla, mutta pakko kai se on. Päivän ohjelma oli helppo. Autolla Bowmoresta etelään ja Bunna ja Caol Ila tarkkailun alle. Bunnalla kävi jo heti selväksi Islayn-henki. Minkäänlaista touria ei ollut tarjolla, mutta ilmaista dramia senkin edestä. Kivasti meni puolitoista tuntia elämästä Bunnan viskeistä keskustellen ja valokuvia ottaen. Bunnan travel retail -sarjan viskit paljastuivat erinomaisiksi.

Bunnalta suunattiin Caol Ilalle. Odotukset eivät olleet korkealla. Diageon tislaamo ja Bunnan täti väitti että tislaamo on vieläpä kiinni. No, ei ollut. Saimme todella ekslusiivisen tourin ilmaiseksi ja tourin vetäjä oli todella palvelualtis persoona. Pikaisen tourin jälkeen pöytään lyötiin hiukan extraakin. Caol Ila Feis Ile 2013 ja 2014 maittoivat enemmän kuin hyvin. Touria vetävä täti oli myös aikoinaan opiskellut Suomea, joten myös kielestä saatiin hyviä keskusteluja aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan todella positiivinen kokemus.

Caol Ilan jälkeen oli vuorossa meganopea välipala ja nokka kohti Bowmorea. Bowmoren Craftsman touria lähti vetämään hiukan nuorehkon oloinen naisihminen. Porukalla oli tietyt epäilykset vetäjän ammattitaidon suhteen, mutta tyttö veti kyllä hyvin. Kaikki luvut tulivat kuin oppikirjasta ja minkään kysymyksen kohdalla ei vetäjä jäänyt hiljaiseksi. Warehousen puolella maistettin bourbon tynnyriä vuodelta 2000 ja sherrytynskää vuodelta 1997. Molemmat maittoivat kivasti. Sisällä saatiin kielen päällä myös Springtideä ja Mashmen's Selection. Kaiken kaikkiaan kiva touri, mutta kylla päivän kohokohta oli Caol Ilan extempore tasting kera Feis Ile -pullotteiden.

Tämän jälkeen suuntasimme Bowmore Hotellille. Noin vitusti John Smithiä ja pari poolipöytää myöhemmin olo aika euforinen. Saimme myös todella mielenkiintoisia kontakteja paikallisiin. Eräs rantojen mies lupasi diilata meille todella harvinaisia pullotteita edulliseen hintaan kunhan ilmestymme huomenna klo 20:00 baariin. Ehdotus oli niin härski, että pakko kai se on. Huomenna tykitetään Lagalle, Bruikalle ja ehkä myös Kikkomanille. Ihanaa!

Uisge 2014

Uisge 2014 on onnellisesti takana ja on aika summata tapahtuma ja koko Helsingin-reissu. Saatesanoiksi kelvatkoon lyriikkaa a'la Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi:

"Kaikki hauska on syntiä ja sehän kiinnostaa. Täällä on tarpeeksi lampaita, hoitamassa hommat niin, että elämä jatkuu."

Valitettavasti jouduin jättämään tämän, ehkäpä Suomena parhaan, bändin levyjulkkarikeikan väliin Uisgeen takia, mutta punk-henki oli onneksi vahvasti läsnä kun herätyskello päätti soida perjantaina klo 04:05. Nopea aamupala, matkaseura kyytiin ja auton keula kohti Oulun lentokenttää. Sairasta, että Oulu-Helsinki väli on halvempaa kulkea lentäen kuin junalla, jos ei ole oikeutettu johonkin alennukseen. Maapallo kiittää.

Fazerin kahvilan aamupalabuffetin jälkeen pitikin päättää, miten tappaa 6 tuntia Helsingin keskustassa. Muutama pakollinen rasti oli toki etukäteen suunniteltu. Hakaniemen etnokauppakeskittymästä napattiin hyllyt tyhjiksi Lo Han Quo -hedelmistä, jotta tee maistuisi kylminä talvi-iltoina vielä paremmalta. Myös Punavuoressa sijaitsevasta Kaffa Roasterystä haettiin papuja kotiin jauhettavaksi. Itse toki nyrpistelin nenääni moiselle, koska en kahviin koske kuin irlantilaisena versiona.

Etelän hetelmät.

Tiuku näytti vasta puolta päivää kun rastit oli suoritettu. Onneksi viisaat päät yhteen lyötyämme keksimme myös retken henkeen sopivaa tekemistä. Nokka siis kohti Kamppia ja Teerenpelin ovenripaa ryskyttämään. Enpä ole ennen viettänyt aamupäivää jonottaen pystybaariin. Kokemus tämäkin ja alkoholistiksi leimautuminen antaa vain kivaa rosoisuutta muuten siloposkiseen imagooni.

Teerenpeli-invaasion pläni oli selkeä: maistella tislaamon uutuus, Äes, alta pois, jotta Uisgeessa Teerenpelin tiskin pystyisi hyvillä mielin jättämään väliin. Samalla viime keskiviikkona Teerenpeleihin ilmestynyt juhlatynnyri ja sen sisältö piti saada maistettua. Kattauksena toiminut Äes - Juhlatynnyri - 8v toimi loistavana aloituksena päivään. Kaksi ensimmäistä olivat myös ensimmäiset, mistä tuli nootteja ylös kirjailtua.

Aamudramit.

Teerenpeli Äes

Tuoksu: Lämmin, karamellisoitua sokeria ja valkopippuria.

Maku: Ohuen ja vetisen oloinen. Jollain tapaa silti tasapainoinen eikä alkoholi puske silmille. Suutuntuma tuo mieleen Glenfiddichin 12yo:n. Pientä pihkaista aromia myös havaittavissa.

Teerenpeli 10v juhlatynnyri

Tuoksu: Viski on mielestäni todella tukossa. Ei saa kiinni oikein millään ja alkoholi jyrää. Lisäilin kahden sentin annokseen todella reilusti vettä, mutta viski ei ottanut auetakseen. Ehkä vaikein koskaan maistamani viski. Tuhdin vesilisän ja lasissa lepäämisen jälkeen pieniä vaniljaisia nootteja.

Maku: Tikkuja, paloviinaa ja vedellä pientä pippurisuutta. Ei niin kamala, mitä tuoksu antoi olettaa, mutta ei ole kyllä viski minun makuun.

Näiden jälkeen en malttanut olla käyttämättä lasissa myös Kaskea. Ja olihan se jälleen aivan omalla tasollaan Teerenpelin muihin tekeleisiin nähden. Loistavaa kamaa, joka toi tällä kertaa mieleen Edradourin Port- ja Sherry-kypsytykset. Teerenpelistä voisi tylysti sanoa, että nassit toimii, muut ei.

Teerenpelistä olikin aika suunnata lounaan kautta itse Uisgeeseen. Niin kuin aina tähänkin asti, en käyttänyt juomien nootittamiseen aikaa vaan nautin tunnelmasta ja toinen toistaan hienommista alkoholijuomista. Tässä lasissa käyneet viskit ja viskin tapaiset:

Auchentoshan Vintage 1997

Clynelish Vintage 1997

Cragganmore Vintage 1989

Glenglassaugh 30yo

Mortlach Vintage 1989

Tormore Vintage 1990

Bunnahabhain 25yo

Laphroaig Vintage 1989 

Highland Park "Loki" 15yo

Springbank 21yo

Tobermory 15yo

Port Dundas Vintage 1978

Bushmills 21yo

Plantation Rum Barbados X.O.

+

BenRiach-tasting, sisältäen:

12yo Sherry Wood

Clarent Finish 16yo

Curiositas 10yo

Septendicum 17yo

Vintage 1996 Marsala finish

Vintage 1998 PX finish & triple distilled

Edellisiin vuosiin verrattuna tuli otettua huomattavasti rauhallisemmin ja keskityttyä joka viskiin asian vaatimalla hartaudella. Yläkerran sohvat olivat tähän mitä mainioin paikka, josta löytyikin koko perjantaina ajan vapaata tilaa. Ilo oli Cygnaeuksen rintakuvan alla viskiä maistella. Suunnittelun myös etukäteen, mitä haluan maistaa, mikä pienensi heräteryyppyjen määrää. Valitettavasti tällä tavalla moni mielenkiintoinen pullote jäi maistamatta, sillä 5 tuntia laatujuomien parissa ei ole mitään. Loppufestari meni siis Steward Buchananin Benkku-tastingissa.

Yhteistä maistamilleni juomille oli se, että en niitä ollut koskaan päässyt maistamaan. Neljä lihavoitua nousivat massasta edukseen ja ansaitsevat pienet kommentit:

• Glenglassaughin 30-vuotias oli festareiden ensimmäinen "wau"-viski. Ihmeellinen laventelin, mentholin, katajanmarjan ja aniksen sävyttämä tisle oli ikäisekseen yllättävän pistävää, mutta hyvällä tavalla. Todella erikoinen tapaus!

• Springbankin 21yo jätti suun auki. Miten viskissä voi olla niin pitkä ja monitahoinen jälkimaku? Ihmeellinen, mutta harmittavan kallis aine.

• Lapparin Vintage 1989 kuullosti kalliilta kun korviini kantautui Alkon jälleenmyyntihinta. Maistamisen jälkeen kyseessä on kyllä mielestäni joka pennin arvoinen viski. Eri asia on, haluaako reilua 200€:tä viskiin sijoittaa.

• Hämmentävin tapaus oli Bunnan 25yo. Tädin lyödessä mehut lasiin sekä minä että matkaseurani käännyttiin katsomaan taaksemme, että kuka siellä oikein kuorii mandariinejä? Silmänräpäystä myöhemmin tajusimme tuoksun tulevan viskistä. Voiko viskissä olla näin hedelmäinen/sitruksinen maku? Samalla hetkellä alkoi harmittamaan, ettei tullut ostettua lippua Bunnan tastingiin, jossa lasiin olisi saanut vielä 40-vuotiaan isosiskon. Festareiden mieleenpainuvin ja siten paras viski, niistä mitä itse maistoin.

Myös tämän vuoden tastingiksi valikoitunut BenRiach oli rautaa. Buchanan veti tastingin läpi asiallisella otteella ja muutama mehukas vitsikin pääsi esitykseen vilahtamaan. Ehkä hiukan olisin toivonut enemmän huomiota itse viskeihin. Huomasin pari kertaa miettiväni, että joko voitaisiin mennä seuraavaan viskiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin rahanarvoinen tilaisuus. Muun muassa turpeisten ja ei turpeisten viskien ero leikkauksessa, reagoiminen muiden tislaamojen markkinointikikkoihin ja muut pienet nyanssierot viskinvalmistuksessa miellyttivät tiedonjanoista yleisöä.

Kaverikuva.

Benkku-tasting.

Kokonaisuutenahan Uisge oli jälleen tapahtuma, jota ei malttaisi vuotta odotella. Lauantain puuttumisesta näin 600 kilometrin päästä ei voi lakata harmittelemasta, mutta mainittakoon järjestävän tahon tänä vuonna sentään yrittäneen. Tänäkin vuonna potentiaalisesta kahdeksan hengen maisteluringistämme pääsi paikalle kaksi. Kaikilla syynä työt.

Paikkana Vanha Ylioppilastalo hivelee akateemista sieluani, mutta keskustelut toisena festareiden primus moottorina toimineen Ilkka Ruposen kanssa osoitti, että festarin rajat alkavat tulla vastaan. Perjantaina ovella myytiin ei-oota jo vähän kuuden jälkeen ja sisään pääsi vain jonkun poistuessa paikalta. Tilausta siis suuremmalle tapahtumapaikalle ainakin perjantain osalta olisi. Itselle Vanha ja Uisge ovat jo käsite, mutta mikäänhän ei elämässä ole yhtä tärkeää ja pysyvää kuin muutos. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan saammeko ensi vuonna nauttia Uisgeesta jo jossain muissa tiloissa. Ruposelle myös kiitos valaisevasta juttutuokiosta. Arvostan.

Pakollinen parvekekuva perjantain meiningistä.

Muutoksesta kertoo myös rommien mukaan tulo. Rommeille ei oman festivaalin verran kysyntää Suomessa vielä ole, joten ne voidaan nähdä luonnollisena askeleena eteenpäin. Varsinkin kun festivaalin kasvot, Mika Jansson, on myös tunnettu romminarkki. Itse en kerennyt kuin yhden rommin verran musiikkisalin täyttäneitä rommiständejä läpi koluta. Ehkä ensi vuonna lisää tätäkin. 

Ikuinen ongelma Uisgeen kanssa oli myös tänä vuonna tiedotus. Suomen alkoholilainsäädäntö luo tietyt ja valitettavan tiukat säädökset mainonnalle (sitä ei käytännössä saa olla), mutta on häpeällistä, että tänäkin vuonna parhaiten tietoa tapahtumasta sai Viskisiepon Uisge-sivuilta, johon arvon bloggaritoveri kokosi Virtuaalisen viskikaapin, facebook-ryhmien ja puskaradion suoltaman tiedon. Myös mushiMALT kokosi sivuilleen hyvällä tahdilla uutisia tapahtumasta. Virallinen Facebook-ryhmä oli tänä vuonna sentään aktiivisemmin mukana tiedottamisessa, mistä plussaa. Ongelmaksi muodostuukin ihmiset, jotka eivät kyseistä sosiaalista mediaa syystä tai toisesta seuraa. Asiat pitäisi löytyä järjestävän tahon puolesta kootusti yhdestä paikasta.

Yhteenvetona todettakoon, että tänäkin vuonna oli todella kivaa, viskit hyviä ja tunnelma rehti ja reipas. Lupaan tulla myös ensi vuonna.

***

Uisgen tärkein anti löytyy alla olevasta kuvasta. Lauantaina samaan talouteen kanssani muuttanut Maine Coon -pentu sai kannettavakseen Uisgeessa ensikertaa maistamani HP:n Valhalla-sarjan toisen inkarnaation. Sanokaa "moi" Lokille!

You just don't simply walk into Mordor

 Bunnahabhain Darach Ur,

Vanha sanonta kuuluu, että hoppuilemalla tulee vain kusipäisiä lapsia. Kusipäisyydestäni en tiedä, mutta hoppuiluun olen taipuvainen sortumaan. Viskiharrastuksessa tämä näkyy peruspullotteiden väheksymisenä. Tuntuu aina viskejä hankkiessa, että miksi ihmeessä ostella peruspullotteita, kun voi samantien maistella erikoisempia pullotteita. Tämä on johtanut siihen tilanteeseen, että olen kyllä maistanut kymmenien tislaamojen pullotteita, mutta niin sanotut peruspullotteet ovat aukko sivistyksessä. Näin on myös Bunnahabhainin kanssa. Ensimmäinen pullote, joten tislaamolta pääsin maistamaan oli Darach Ur, joka ilmeisesti eroaa melkoisesti tislaamon peruspullotteista.

Nimenä Darach Ur tuo mieleen J.R.R rauha hänen sielulleen Tolkienin Keskimaassa kohoavan Barad-Durin. Tässä joku vielä suurempi tolkienhippi voisi alkaa etsimään Gaelin kielen merkitystä Tolkienin haltiakielien kehitykseen. Itse tyydyn toteamaan, että yhtäläisyydet Barad-Durin kanssa jäävät lähinnä nimeen. Vaikka ”musta torni” voisi kuvata viskiä hyvin: lasissa viski on yksi kauneimmista. Tumman ruskea, näyttää lähes siirapilta. Sanatarkasti Darach Ur tarkoittaa uutta puuta. Tällä viitataan viskin kypsytyksessä käytettyyn käyttämättömään amerikanmmitynnyriin.

Tislaamona Bunnahabhain on Islayn äpärälapsi. Se käyttää viskeihinsä turvesavulla kuivattua mallasta hyvin vähän tai ei ollenkaan ja erottuu täten Islayn muista viskeistä lähentyen tyyliltään mantereen tislaamojen tuotteita. Syy saaren muista tislaamoista eroavaan tyyliin löytyy viskin historiasta. Aikoinaan sekoiteviskien hallitsemilla viskimarkkinoilla turpeella höystetyn viskin kysyntä oli rajoitettua. Sitä käytettiin lähinnä tuomaan vienoa savunmakua blendien makupalettiin. Bunnahabhain päätti iskeä tähän markkinarakoon tarjoamalla Islaysaaren viskin, joka oli maultaan kevyempi.

Hyvä viski sai hymyn allekirjoittaneen huulille

Bunnahabhain Darach Ur

Tuoksu: Makea, siirappimainen, rusinaa, sherryä. Näyttää siltä, että makupaletissa sherry ja tammi ovat tautologia.

Maku: Suutuntumaltaan täyteläinen. Samat aromit jatkavat dominointiaan. Sherryä, hedelmää (rusina), makea. Jälkimaultaan ei pisin mahdollinen, toisaalta viskinä sen verran miellyttävä tuttavuus, että lasi tulee kumottua pikavauhtia.

Edullisena litran pullotteena Darach Ur on yksi parhaita kauppoja, mitä budjettimaistelija voi tehdä.

Ei ehkä hirveän mielikuvituksellinen, mutta niin pirun hyvä ja maukas. Peukutan useiden dramien verran!

Sampo

Kuvista kiitos Ronkaiselle ja Mustoselle